Tunnelmallisia makuja

Vietnamilainen pho-keitto lihapullilla parannettuna

Kirjoitettu 28 helmikuun, 2016 by Kaisa

Muutamia vuosia sitten äkkäsin reseptin tähän keittoon, jonka peruskivenä toimii sen maukas liemi. Alkuperäisversiossaan keitto on lihaton, mutta tarjoilin sitä muutamia kertoja paistetun jauheliha-sipuliseoksen kera, joka toimi mielestäni mainiosti.

Tällä kertaa halusin valmistaa helposti töissä syötävää lounasruokaa, joten tein jauhelihasta lihapullia ja sekoitin ne keittoon suoraan.

Maukas, kevyt keitto, joka mielellään ottaa rinnalleen leipäviipaleen jos toisenkin.

Vietnamilainen pho-keitto

5 annosta

2 l vettä
1 lihaliemikuutio
0,5 tl valkosipulirouhetta
1 kanelitanko
2 cm tuoretta inkivääriä
300 g parsakaalia ja 200 g vihreitä pakastepapuja, jotka voit halutessasi korvata esimerkiksi mieleisilläsi wok-vihanneksilla
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl limetin mehua
200 g nuudeleita

Lisäksi:
400 g lihapullia valitsemallasi tavalla valmistettuina; maukkaita taikinoita ovat esimerkiksi tämä italialainen taikka tämä välimerellinen.

Mikäli päädyt lihapullaversioon, valmista ensin lihapullat.
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää liemikuutio, valkosipuli ja kanelitanko. Kuori ja raasta inkivääri joukkoon. Keitä 5 min.
Leikkaa parsakaali nupuiksi. Lisää keittoon parsakaali, pakastepavut, soijakastike ja limetin mehu. Lisää nuudelit hieman paloiteltuina. Keitä 5 min.
Lisää viimeiseksi valmiit lihapullat. Keitto on valmista tarjoiltavaksi, kun lihapullat ovat lämpimiä.
Halutessasi voit myös lihapullien sijaan paistaa pannulla jauhelihaa ja lisätä joukkoon ruskistuksen loppuvaiheessa hienonnetun sipulin. Mikäli teet näin, annostele kulhoihin ensin keittoa, päälle jauhelihasipuliseosta.
Tarjoile leivän kera.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 30: Ravintola Macu, hyvää – joskaan ei kuninkuusluokkaa

Kirjoitettu 22 helmikuun, 2016 by Kaisa

Royal-ravintolat ovat tulleet meille tutuiksi pikkuhiljaa. Läheskään kaikissa emme ole vierailleet, käsittäähän ketju tällä hetkellä jo runsaat 30 ravintolaa, mutta melko hyvän käsityksen olemme tästä ”laadukkaan ravintolakulttuurin yhteisöstä” – kuten yritys itse itseään tituleeraa – saaneet. Ne kaikista parhaimmat Royal-kokemuksemme olemme saaneet ravintoloiden buffetpöydissä, joita olemme testailleet jo useina vappupäivinä sekä kahdesti joulunaikaan. Vappumaljoja olemme nostelleet Savoyssa, Sipulissa, Finlandia-talolla sekä Vanhalla Ylioppilastalolla, joulupöytien antimiin taas tutustuneet Pörssissä sekä Kulosaaren Casinolla. Koskaan eivät nämä pöydät ole tuottaneet pettymystä, eivät antimiltaan, mutta eivät myöskään tunnelmaltaan.

À la carte -ruokailua olemme kokeilleet Prestossa sekä Ravintola Teatterissa, sunnuntaibrunssia Töölönrannassa ja ehkäpä muistorikkaimpana kaikista Dinner in the Dark -elämystä Katajanokan Kasinolla. Maukkaita hetkiä nämäkin kaikki tyynni.

Loskaisena lauantai-iltana oli siis vuoro yhdennentoista Royal-retkemme. Valitsimme kohteeksemme Helsingin Crowne Plaza -hotellin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan ravintola Macun, joka lupailee reiluja ja mutkattomia makuja.

Ensivaikutelma on hyvä. Omalla tavallaan japanilaishenkisyyttä huokuva modernin tyylikäs ja tummanpuhuva sisustus miellyttää silmää, hienoinen hämyisyys mieltä. Kaikki tuntuisi olevan kohdallaan ja kanssaruokailijoitakin on mukavasti. Pian intiimi tunnelma saa kuitenkin vähintäänkin särön osakseen, kun hätäinen ja sangen suorapuheinen tarjoilija purjehtii noutamaan tilaustamme. No, illan mittaan tapaamme heitä useitakin, osaltaan mukaviakin, mutta kaiken kaikkiaan palvelu ei nouse tasolle, jota tällaiselta paikalta uskaltaisi odottaa. Ruoat kannetaan pöytään, kysytään kerran se pakollinen ”Onko täällä kaikki hyvin?” ja siinäpä se, tällä saralla Macu ei tee vaikutusta.

Entäpä sitten ruoka? Aloittelemme molemmat maa-artisokkakeitolla (9,70€), jonka pehmeä kermaisuus yhdistettynä pinnalla kelluviin näkkileivän palasiin on viehkeä makuelämys. Vaikka annos itsessään onkin täysin moitteeton, tuntuu joka tapauksessa oudolta, että jopa alkuruoaksi pienen keittoannoksen kumppanina ei tarjota ollenkaan leipää, jota odottaisi joka tapauksessa saatavan jo ennen virallisten tilausten saapumista. Miinusta siis leivättömyydestä, josta syystä annoksen pienikokoisuus saa sen vaikuttamaan jopa hieman ylihinnoitellulta.

Pääruokien kohdalla teen itse pienoisen virhevalinnan päätyessäni grillatun broilerinrinnan kera tarjoiltuun caesarsalaattiin (16,60€). Annos on ihan hyvä, mutta täysin peruskaavasta poikkeamaton, monia runsaasti mieleenpainuvampia caesarsalaatteja olen ravintoloissa saanut purtavakseni. Ja leivässä säästellään taas; krutonkeja annoksesta löytyy vain jokunen pari. No, alkuperäinen suunnitelmani olikin tilata salaatti hiillostetulla lohella, mutta tarjoilijan kutsuttua annosta vaatimattomaksi, teen tämän pikaisen (virhe)vaihdoksen. Hmm.

Aleksi sen sijaan pitää lammas-vuohenjuustoburgeriaan paahdetun munakoison ja fetan kera (20,90€) oivallisena valintana, jonka kruunaa tarjoilijan ammattitaitoisesti suosittelema maukas punaviini. Tästä siis pisteitä tarjoilijalle. Kuten myös varastosta metsästetystä alkoholittomasta valkoviinistä; onhan ensimmäinen vastaus kyselyyni, että kaikki alkoholittomat viinit ovat loppu. Mutta tässä kohtaa Macu ei suinkaan ole poikkeus: joko alkoholittomat ruokailijat ovat lisääntyneet tai ravintolat eivät vielä(kään) panosta tähän tarpeeksi; erityisesti tämän saran kuohuviini tuntuu hyvin usein olevan loppu – jos sitä sitten koskaan on hankittukaan…

Kun siirrymme jälkiruokaosastolle, minä valitsen suklaajäätelöä kinuskikastikkeen kera (6,10€). Annos on maukas ja molemmat tuntuvat itse tehdyiltä. Ehkä hieman tyyristä pitkälti vain jäätelöpallosta, mutta menköön. Aleksin crème brûlée (9,50€) miellyttää sekin, mitä nyt hieman huvittaa, että listalla annos on nimetty ”crème brûlée ja marinoitua mangoa”, joka käytännössä tarkoittaa, että annoksen pinnalta löytyy muutama pienen pieni mangon palanen. Ehkäpä mangon mainostamista voisi miettiä hieman tarkemmin.

Kaikesta huolimatta kotiudumme tyytyväisinä. Macu on melko pitkälti hintansa väärti, kun laskumme loppusummaksi tulee 86,50€. Palvelussa on kuitenkin vielä parantamisen varaa ja tässä kohtaa Macu vaikuttaa lähinnä ketjuravintolalta. No, sitähän se onkin mutta kuninkaalliselta ketjulta uskaltaisi odottaa hiukan enemmän.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3/5

All You Need Is Love… ja palasen hyvää leipää myös

Kirjoitettu 16 helmikuun, 201619 elokuun, 2016 by Kaisa

Kun takana on mieletön hääviikonloppu – sen oman sellaisen jälkeen kaikista paras – täynnä rakkautta, ystäviä ja tunteita, tuntuu sateinen ja pimeä maanantaiaamu hieman haasteelliselta. Onneksi meitä ihmisolentoja on kuitenkin siunattu muistilla ja muistelun lahjalla, joten paluu menneisiin päiviin on mahdollinen hetkellä kuin hetkellä; miten ihastuttavaa, miten rikastuttavaa ❤

Avioliiton satamaan saateltiin tällä kertaa rakas siskoni, ihan tuossa kivenheiton päässä asumuksestamme, mikä tarkoitti iloista yövieraiden kuhinaa myös meidän kotikolossamme. Yövieraat taas tarkoittavat yhteistä aamupalaa ja koska täällä tavataan puhua ruoasta, on sen aika nytkin. Kerron siis leivästä jättäen häähumun keinumaan omien muisteloidenne ja kokemustenne aalloille…

Perjantai-iltana käännyin jälleen Teemun ja Markuksen puoleen. Jo kahdesti aiemmin tämä leipurikaksikko on tehnyt minusta tyytyväisen vehnäjuuren omistajan, eikä kolmaskaan kerta tuottanut pettymystä. Valmistunut sahrami-appelsiinileipä oli hyvää ja suosittelenkin kokeilemaan myös tätä ohjetta, vaikka lopputulos ei aivan edellisellä kerralla leipomani kurpitsaleivän tasoa tavoittanutkaan. Valmistusprosessi oli kuitenkin tällä kertaa yksinkertaisempi, joten hieman tavanomaisempi lopputulos lienee ainoastaan selviö.

Kunnia jälleen Teemun ja Markuksen leipäkirjalle, joka jo vihdoin ansaitsisi ihan omankin artikkelinsa. (Lupaan palata asiaan, ennemmin kuin myöhemmin…)

Sahrami-appelsiinileipä

2 leipää

2 appelsiinia
ripaus sahramia

Taikina:
1,5 dl vehnäjuurta
8,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
3 tl suolaa
11 g kuivahiivaa (jos käytössäsi on hyvä ja elävä juuri, hiivaa ei tarvita)
3 dl vettä

Pese appelsiinit lämpimällä vedellä hyvin. Raasta kuoret ja purista mehu. Lisää mehuun sahrami.
Sekoita vehnäjuuri, jauhot, suola, hiiva, appelsiinin kuori ja mehu kulhossa ja vaivaa taikinaa käsin tai yleiskoneen pienimmällä teholla. Lisää kylmä vesi vähitellen. Taikinan kosteus on oikea, kun se tarttuu hieman kulhon pohjaan.
Lisää sekoitustehoa yhdellä asteella ja vaivaa taikinaa 18 min. kunnes se on kimmoisaa, kiiltävää ja äärimmäisen sitkoista. Anna nousta peitettynä 45 min.
Aseta taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Muotoile leivät haluamallasi tavalla.
Anna leipien nousta kevyesti jauhotetulla pellillä liinalla peitettynä noin 45 min. kunnes niiden koko on kaksinkertaistunut.
Jauhota leipien pinta kevyesti ja tee pintaan muutamia pitkiä viiltoja siten, että viillot eivät ole aivan leivän keskellä.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja uunin pohjalle laakeaan astiaan vettä. Näin leipiin tulee rapea kuori. Kun laitat leivät uuniin, lisää uunin pohjalle 2 dl vettä. Paista 10 min. ja alenna lämpötila 210 asteeseen ja paista 20 min.
Ota vesiastia uunista. Paista leipiä vielä 5-10 min.
Jäähdytä leivät ritilällä, ilman liinaa.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 29: Ravintola Wanha Laamanni; kodikkuutta ja takan lämpöä Porvoon vanhan kaupungin sydämessä

Kirjoitettu 8 helmikuun, 20168 helmikuun, 2016 by Kaisa

Harmaa ja loskainen lauantai-ilta, luihin ja ytimiin imeytyvä talvituuli, siis niin sanottu koiranilma. Mutta ei hätää, me olemme juuri astelleet sisään Porvoon tuomiokirkon juurella sijaitsevaan ravintola Wanhaan Laamanniin, jonka kodikas tunnelma ja ravintolasalia hallitseva takan lämpö ottavat vieraansa heti ihastuttavaan syleilyynsä. Tästä paikasta olen kuullut paljon hyvää, enkä ihmettele miksi. Ja niin, on tämä Porvoo vaan uskomaton paikka; kolme kertaa olemme etsineet mukavaa ravintolaa, kolme kertaa olemme astelleet ravintolasta ulos tyytyväisyyttä täynnä. Kaksi edellistä paikkaa olivat jo toisaalle toimintansa siirtänyt pikkuruinen, eräästä tulipalopakkasesta meidät takan ääreen pelastanut El Alba sekä aivan mahtavan kihlapäivän illallisen meille muutamia vuosia sitten tarjoillut SicaPelle. Molempia suosittelisin, jos se vaan olisi mahdollista, mutta näin ollen toivotan teidät tervemenneeksi SicaPelleen.

Mutta takaisin lauantai-iltaan, takaisin Wanhaan Laamanniin, jonka vuonna 1790 valmistuneeseen ravintolarakennukseen olemme juuri yksitoista henkisen seurueemme kera kokoontuneet. Tilaisuus on tärkeä, olemme hetki sitten käyneet laskemassa ukin haudan lepoon. Mutta nimineen kaikkineen tämä tuntuisi olevan tähän hetkeen sopiva paikka, täällä kelpaa nostaa malja hienolle miehelle.

Nyt kun lienee selvää, että sekä miljöö että tunnelma miellyttävät, voimme siirtyä seuraavaan asiaan, ruokaan. Aluksi meille tarjoillun erilaisia leipiä sisältävän tervetuliaiskorin jälkeen siirrymme alkuruokiin. Perinteisin lisukkein koristeltu blini (14,00€) nousee seurueemme suosikiksi ja maku onkin kuulemma maukas, joskin annos on alkupalaksi melko tuhtia tavaraa. Yksi meistä valitsee bliniannoksen pääruokakokoisena (22,00€) ainoaksi suolaisekseen ja pitää annosta liian suurena loppuun asti vietäväksi. Oma alkupalani, pitkään ja mureaksi haudutettu villisika perunarieskalla ja erilaisin kurpitsakommervenkein (13,00€) on todella hyvää.

Pääruoaksi valikoin Laamannin falafelia (21,00€), joka sekä viettelee että tuottaa pienoisen pettymyksen. Falafelia ympäröivät tsatsiki, hummus, linssit sekä erilaiset kaalit ovat viedä kielen mennessään, mutta itse falafel on kuivaa ja hajoaa leikattaessa sirpaleiksi. Se lienee uunissa paistettua, eikä näin ollen sisällä ollenkaan falafelin rapeaa paistopintaa. No, lisukkeet pelastavat annoksen kuitenkin arvosanaltaan hyväksi. Fakta joka tapauksessa on, että ei tämä Levantin tai Fafa’sin falafel-annoksille pärjää, mutta onpahan tullut nyt maistettua myös fine dining -falafelia. Pöytäseurueemme hittiannoksesta, päivän kalasta eli kuhasta (26,00€) ei moitteen sanaa kuulu ja myös vasikan entrecôtea tummalla timjamikastikkeella (26,00€) valinnut kaksikko pitää annostaan varsin maukkaana.

Koska ateria on annoskokojensa vuoksi jo tähän mennessä täyttänyt vatsojamme melko tehokkaasti, päädymme valtaosin valitsemaan jälkiruoaksi sitruunaa ja lakritsia (10,00€), siis raikasta sitruunasorbettia sekä crème brûléetä Brunbergin lakritsilla ja rapealla lakritsirouheella täydellistettynä. Mikä oivallinen lopetus tälle kokonaisuudelle. Muutama valitsee jälkiruokalautaselleen tämän sijaan banaania ja suklaata (10,00€), joka tarkoittaa banaanimaustekakkua erilaisin suklaa- ja banaanilisukkein. Tämä annos ei kuitenkaan kerää sitruunan ja lakritsin tyylistä suosiota, on kuulemma hiukan kuivaa ja kaipaisi jotakin suklaamoussea raikkaampaa rinnalleen.

Takana siis maukas ja täyttävä – annokset ovat ehkä hiukan tavallista fine diningia kookkampia – ateria, jonka hinta-laatusuhde on mukavasti kohdallaan, kun kalleimmatkin vaihtoehdot tuovat kolmelle ruokalajille henkilöä kohden hintaa 52,00€. Ravintolan palvelu on perusystävällistä, joskin melko pienimuotoista – mitään sen suurempia selityksiä ei annoksille anneta – ja ruoat saapuvat juuri sopivin aikavälein.

Siis suosittelen; niin Wanhaa Laamannia kuin koko Porvootakin.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Asia on pihvi : äijäruokaa

Kirjoitettu 6 helmikuun, 2016 by Kaisa

Lincoln Jefferson: Asia on pihvi : äijäruokaa
Gummerus, 2015
Suom. Aatos Nieminen
The Book of Steak : Cooking for Carnivores, Parragon, 2013

Tarkastelun alainen kirja ei ole kasvissyöjille. Tämä asia on pihvi. Mutta termistä ”äijäruokaa” sen kohdalla voidaan mielestäni olla montaa mieltä. En nimittäin pidä itseäni kovinkaan äijämäisenä ruokailijana, mutta tämän kirjan avulla loihdittujen aterioiden ääressä olen viihtynyt sangen hyvin.

Mitäpä tämä lihansyöjän käsikirja sitten tarjoilee? Tässä kohtaa lienee parasta mainita, että Asia on pihvi käsittelee ainoastaan naudanlihaa, siis sianlihan karttelijat, tervetuloa mukaan. Kaikki alkaa pihvilihan valinnasta ja teoksen ensimmäisille sivuille onkin koottu muutaman sivun pikaopas, joka esittelee avaintekijät laadukkaimman lihan valitsemiseen ja ostamiseen sekä lihan säilytykseen. Lisäksi esitellään naudan osat ja niiden käyttötavat ja annetaan vinkit sopivimpiin valmistusmenetelmiin sekä läpikäydään pihvien paistoaikoja haluttujen lopputulosten saavuttamiseksi. Itse reseptiosiot jakautuvat sen mukaan valmistetaanko pihvejä tai paistia naudan etu- vai takaosasta, joiden lisäksi kirjan kolmas luku esittelee annoksia kahdelle sopivaan ateriaan. Viimeinen luku on omistettu lisäkkeille.

Tähän astiset käyttökokemuksemme ovat olleet ainoastaan positiivisia ja vaikka kokonaisia aterioita kirjan pohjalta on syntynyt vasta yksi, se vietteli sen verran syvästi, että kirjaa uskaltaa jo sen perusteella suositella. Lisäksi olemme kahdella kokemuksella todenneet myös lisäkeosion sangen toimivaksi. Lisäkkeet eivät muuten sisällä pihaustakaan lihaa, eli mikäli tämä kirja jostakin syystä sattuisi päätymään kasvissyöjän hyppysiin, ei tämänkään tarvitsisi heittää sillä vesilintua. Päinvastoin.

Koekeittiössämme ovat valmistuneet täytetyt pihvit vuohenjuusto-minttukuskusin kera ja lisäkepuolelta pinaattimuhennos sekä kukkakaalipaistos. Näistä kokemuksista on hyvä lähteä jatkamaan ja olenkin vakuuttunut, että ainakin meidän taloudessamme tälle opukselle riittää kysyntää.

Suosittelen tietysti kaikille kovan luokan lihansyöjille, mutta myös niille, jotka haluavat vain silloin tällöin nauttia laadukkaasta liha-ateriasta. Mikäli taas uskoo siihen, että tie miehen (tai naisen) sydämeen käy vatsan kautta, kirjan ”Kahdelle”-osio tarjoaa varmasti oivan ratkaisun lihaa syövän illallisvieraan tyytyväiseksi tekemiselle. Unohdetaan tuo ”Äijäruokaa” ja todetaan vain, että Asia on pihvi.

P.S. Mikäli joku tosiäijä nyt sattuu pelästymään, niin kyllä tämän teoksen avulla ihan äijämäisiinkin suorituksiin pystyy. Nämä ovat niitä valintakysymyksiä.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 28: Ravintola Ludu, jonka ohitse ei kannata kävellä, mikäli Suomen Turussa sattuu tallustelemaan

Kirjoitettu 26 tammikuun, 2016 by Kaisa

Koska tammikuu on minulle miltei poikkeuksetta yhtä kuin nälkävuosi, on silloin keksittävä erityisen paljon sielua ja ruumista lämmittävää toimintaa. Erinomaisen hyvin tammikuun pakkasiin sopii esimerkiksi retki Karibialle, jollaiselta juuri palanneena naputtelen tätäkin raporttia huomattavasti edellisviikkoista energisempänä. No, meidän Karibiamme oli vaan Caribia, siinä Turun kyljessä nököttävä hotellivanhus, mutta pikkuasiat sikseen, energisempänä elellään tätä nykyä joka tapauksessa.

Kuten arvata saattaa, tämänkin tekstin takana piilee viittaus ruokamaailman asioihin ja juuri nyt tarkoituksenani on jälleen kerran antaa teille ravintolasuositus, tällä kertaa Suomen Turkuun, sinne miltei Aurajoen rannalle. Paikka, joka päätyy kulinaarisen suurennuslasini alle, on reilu vuosi sitten Linnankadulle avattu vanhan maalikaupan tiloihin rakennettu eurooppalaista ruokaa tarjoileva rentohenkinen fine dining -ravintola Ludu.

Sisälle Luduun kylmästä alkuillasta siinä kuuden tienoilla saapuessamme ei paikan viihtyisyyttä tai omalaatuista sisustusta ruutulattioineen ja 120-vuotiaine flyygeleineen voi olla rekisteröimättä. Kanssaruokailijoitakin on jo mukavasti paikalla, joten tunnelma on eläväinen. Paikan suosio on helposti haisteltavissa. Ainakaan näin lauantai-iltana tänne ei tuntuisi olevan varauksetta mitään asiaa.

Palvelu on alusta loppuun ystävällistä ja mitä ruokavalintoihimme tulee, erityistoiveemme huomioidaan pieteetillä. Toki tällaisessa paikassa tämä lienee lähtökohtakin.

Entä se ruoka sitten? Tilaamme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun, joskin minä saan tämän hetkisestä ruokavaliorajoitteisuudestani johtuen peruspaketista poikkeavat alkuruoat. Aleksi valitsee palojensa painikkeeksi myös menulle suunnitellun juomapaketin.

Kokonaisuus lähtee liikkeelle lohipastramilla, kampasimpukkakreemillä, porkkanavanukkaalla ja sinappivinaigrettella, jonka tilalta minä saan sipulipiirakkaa, vuohenjuustomoussea, viikunaa ja sipulilientä. Nappisuorituksia molemmat.

Toisena alkuruokana ”virallinen” menu esittelee Aleksille härkätartaria, savustettua keltuaista, puikulasipsejä ja herneenversoa. Minä saan maa-artisokkakeittoa suolatuilla parapähkinöillä ja vihreällä omenalla koristeltuna. Aleksi pitää tartar-annoksestaan kovasti, mutta minä iloitsen erikoisruokavaliostani; kuohkea keitto on oikeastaan täydellistä.

Loppumatkan kuljemmekin samaa polkua. Kalapääruokana saamme siikaa rapu-perunakakun, fenkolipaistoksen ja tillinsiemenvaahdon kera. Taaskaan en keksi pahaa sanaa. Toisena pääruokana menuumme sisältyy sorsanrintaa papujen, paistetun perunan ja herukkakastikkeen kanssa. Lisäkkeet ovat mainioita, myös sorsa sinällään, mutta koska meistä kumpikaan ei erityisemmin ole sorsan ystävä, annos ei onnistu viemään kieltä mukanaan. Lisäksi ihmettelemme, miksi annoksen rintapaloista toiseen on jätetty paksu kerros silkkaa sorsan silavaa.

Kun jälkiruoaksi saamme vielä rapeaa kanelikakkua suussa sulavan valkosuklaamoussen sekä vadelmasorbetin kera, ei tästä ateriasta voi jäädä kuin hyvälle mielelle. Alusta loppuun niin hyvää!

Vaikka jokainen annos ei ollutkaan kaikilta osin täydellinen, löytyi jokaiselta monipuoliselta lautaskokonaisuudelta ainakin jotakin parempaakin parempaa. Koimme kolmituntisen täynnä kulinaristista kutkuttelevuutta, jossa hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdillaan. Maistelumenun hinta oli henkilöltä 50,00€, juomapaketin 38,00€.

No, jotain nokankoputusta kuitenkin: elävän musiikin, joka ihastutti kovasti, olisi suonut soivan hieman hiljempaa ja juomamenu olisi voinut punaviinimiehen mielestä sisältää tuota punaisuutta jonkin verran enemmän paketin koostuessa nyt kahdesta valkoisesta, yhdestä punaisesta, yhdestä oluesta sekä yhdestä jälkiruokaviinistä. Maukas paketti kuulemma kuitenkin.

Kun tuossa ovat illan korjailukohdat, lienee suositukseni Luduun ilmeinen. Älkää astelko ohi – vaikka siinä vieressä se kuuluisa ja hyväksi todettu pizzeria Dennis majaileekin… On tämä pizzaa parempaa.

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Strutsi ja pata : osa 2

Kirjoitettu 20 tammikuun, 2016 by Kaisa

Viikkoa aikaisemmin padassa ylikypsäksi hauduttamamme strutsinfileen tarina sai viime viikonloppuna jatkoa, kun popsimme strutsiateriamme nro. 2. Tällä kertaa vuorossa oli riivittyä strutsia, siis mitäpä muutakaan kuin nyhtöstrutsia Tosi tumman Reissumiehen syleilyssä eli toisin sanoen strutsiburgereita Tunnelmallisten tyyliin.

Vaikka lopputulos ei vastaavien possupurilaistemme tasoa täysin pystynytkään tavoittamaan – joka tosin olisi ollut suoranainen ihme – olivat nämäkin sangen maukkaita tapauksia. Perinteisten juustojen, maustekurkkujen ja salaattien lisäksi strutsipurilaisemme kätkivät sisälleen puolukka-punasipulihilloketta sekä sherrykastiketta, johon sekoitimme riivityn lihamme kokonaisuudessaan. Lisäkkeenä toimivat mainiosti Copas y Tapas -opuksesta bongatut polentakiekot ja jälkiruoan roolia näytteli tällä kertaa perinteisestä omenapaistoksesta muokattu kaura-banaanipaistos. Sherrykastikkeesta kiitän Ruokasurffausta -blogin Annaa, jota ilman sherrypullomme olisi varmasti jäänyt käyttämättä. Kastike oli muutenkin maukasta ja suosittelen kokeilemaan, tykkäsi sitten sherrystä tai ei.

Makoisa burgeripäivällinen siis kokonaisuudessaan, josta syntyi vielä helposti ruokaa rippeistä -piirakka; polentasta pohja, sherrykastikkeesta ja riivitystä täyte, jota täydensivät punasipulihilloke, tomaatinviipaleet ja juustoraaste. Ylipäätään kannattaa kokeilla ylitse jäänyttä polentaa sellaisenaan piirakkapohjaksi, toimii ja tuo hyvää vaihtelua tavanomaisuuksiin.

Täyteläinen sherrykastike lihalle, kalalle tai kasviksille

4-5 salottisipulia / 2 pientä keltasipulia
3-4 dl sherryä (alkuperäisohje suositteli erityisesti makeaa, Valdespino Cream Sherryä)
1 liemikuutio (kala jos teet kalalle, liha jos lihalle, kana jos kanalle ja kasvis jos kasviksille)
4 dl (ruoka)kermaa
150 g ranskankermaa
mustapippuria

Kuori ja leikkaa salotit / keltasipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne öljyssä läpinäkyviksi.
Lisää sekaan sherry sekä liemikuutio ja anna kiehua 10 min. jotta kastike sakenee, maut tiivistyvät ja alkoholi palaa pois.
Lisää sekaan kerma ja ranskankerma. Anna kastikkeen kuplia kevyesti 15-20 min. kunnes koostumus on paksumpi ja kastikemainen.
Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Paistetut polentakiekot

noin 12 annospalaa / 4 lisäkeannosta

1,5 dl polentajauhoja
1,5 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
1 dl valkoviiniä
5 dl kasvislientä
1,5 rosmariininoksaa
0,5 tl suolaa
1,5 tl savupaprikajauhetta
1,5 rkl oliiviöljyä

Paistamiseen:
oliiviöljyä

Käytä polentan keittoliemenä appelsiineista puristettua mehua, valkoviiniä ja kasvislientä. Mausta neste aluksi rosmariininoksalla, suolalla ja paprikajauheella. Kuumenna liemi kiehuvaksi, poista rosmariini ja lisää polenta koko ajan sekoittaen. Lisää polentaan lopuksi oliiviöljy. Kun polenta on kypsää, noin muutaman minuutin keittelyn jälkeen, kaada se 2 cm paksuksi kerrokseksi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja siirrä jäähtymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Leikkaa jäähtyneestä polentalevystä annospaloja esimerkiksi lasin avulla ja paista ne kuumalla pannulla oliiviöljyssä.

Banaanipaistokset

4 annosta

2 banaania
0,5 dl vettä
50 g voita
0,5 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele neljä pientä tai yksi suurempi uunivuoka. Leikkaa banaanit siivuiksi ja laita ne voideltujen uunivuokien pohjille. Kaada päälle vesi. Sulata voi, lisää siihen sokeri, kaurahiutaleet ja kaneli. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos banaanien pinnalle.
Paista uunin keskiosassa noin 25 min.

Puolukkaa ja punasipulia

Kirjoitettu 18 tammikuun, 2016 by Kaisa

Varmasti jokaisella on niitä asioita, joita jääkaapista on löydyttävä aina. Tällä kertaa en tarkoita niitä perinteisiä maitoja ja muita tavallisuuksia, vaan hieman poikkeavampia asioita, ehkä voisi puhua sellaisista aterian kruunaajista – tai toisaalta pelastajista.

Meillä kaksi tällaista jääkaapin vakioasukkia ovat punasipulihilloke sekä paholaisen hillo, joista varsinkin ensin mainittu sopii mitä erilaisimpiin yhteyksiin; piirakoihin ja pizzoihin, erilaisiin kylmiin ja lämpimiin voileipiin, liharuokien rinnalle, salaatteihin ja tietysti erottamattomana osana niin burgeriin kuin burgeriin. Kirjoittakaa vaan Tunnelmallisten hakuun punasipulihilloke, niin johan alkaa hyviä syitä sipulikyyneleille löytyä…

Tähän mennessä olemme uskollisesti käyttäneet jo Tunnelmallisten alkuhämäriin lukeutuvaa reseptiä, jonka löydät täältä, mutta koska vaihtelu useimmiten virkistää, päätin rohkaista mieleni ja kokeilla jotakin uutta, puolukka-punasipulihilloketta. Ohjeen löysin Lusikka Sopassa -blogista ja nyt uutukaista kertaalleen testattuamme, voimme todeta sen toimivaksi. Ihan alkuperäisen luottotavaramme tasolle tämä ei kuitenkaan siinä mielessä yllä, että en usko sen olevan käytettävyydeltään aivan näin monipuolinen, mutta liharuokien kumppanina se tuntuisi olevan oiva. Toki aikomuksenani on kokeilla sitä muissakin yhteyksissä, hillokkeen makuhan on mitä mainioin joskin puolukkaisuutensa vuoksi hieman tarkempaa yhteensovittelua vaativa. Suositan kokeilemaan.

Tässä vielä vertauksen vuoksi kuva myös alkuperäisestä ystävästämme, jonka sipulisuus on tietysti aivan toista luokkaa.

Puolukka-punasipulihilloke

4 punasipulia
400 g pakastepuolukoita
2 dl vettä
3 dl hillosokeria
2 tl balsamicoa
0,5 tl suolaa

Kuori ja silppua sipulit pieneksi hakkelukseksi.
Laita sipulit ja puolukat kattilaan veden kera. Anna kiehua viitisen minuuttia.
Lisää sokeri, balsamico sekä suola ja keitä vielä 10 min.
Purkita hilloke kuumana, sillä viiletessään se muuttuu jähmeämmäksi.

Copas y Tapas : erilaisia tapoja

Kirjoitettu 16 tammikuun, 2016 by Kaisa

Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja & Miikka Väisänen: Copas y Tapas : erilaisia tapoja
Valokuvat: Lasse Lecklin
Bazar, 2015

Yksi parhaista asioista elämässä on ehdottomasti hyvä ateria, täydellisen siitä tekee laadukas seura. Vähän arkisempikin murkina muuttuu hetkessä juhlavaksi, kun sytyttää kynttilän, kattaa pöydän kauniisti tai vaikka lorauttaa lasiin tilkkasen viiniä. Mutta tärkeintä ovat kuitenkin ihmiset; vuorovaikutus ja yhdessäolon synnyttämät kokemukset.

Tätä mieltä ovat myös Copas y Tapas -ravintolan ydinporukka, jotka perustivat helsinkiläisravintolansa viitisen vuotta sitten. Jo alkutaipaleestaan lähtien he ovat pitäneet pääpainonsa palvelussa, jonka keskiössä on asiakkaan viihtyvyys ja hyvinvointi, välineinään ”ajatuksella ja sydämellä tehty ruoka, laadukkaat viinit ja isännöinti”. Suuria sanoja, tämähän täytyy päästä kokemaan.

Tällä kertaa huomioni kohdistuu kuitenkin keittokirjaan, opukseen joka kantaa nimeä Copas y Tapas : erilaisia tapoja ja nimensä mukaisesti esittelee reseptein ravintolan tapas-suosikkeja vuosien varrelta. Teoksen ideana on tuoda nämä herkkupalat kotikeittiöihin, antaa ihmisten yrittää, onnistua ja epäonnistuakin, etsiä ja löytää. Ei siis ole tarkoitus toteuttaa välttämättä juuri kirjassa esitettyjä kokonaisuuksia vaan yhdistellä komponentteja eri tavoin, saada onnistumisista se löytämisen ilo, johon tekijät itse ravintolansa aamuhämärän aikoihin ihastuivat. Aina ei synny harmoniaa, mutta aina kannattaa yrittää. Paikoitellen reseptiikkoja on myös helpotettu hiukan, jotta kynnys kokeilla ei olisi liian suuri. Samoin kokit muistuttavat, että annoskokojen soveltaminen väli- ja pääruoiksi on hyvinkin suotavaa. Lisäksi on hyvä muistaa omassakin ruoanlaitossa, että lähes mikä tahansa ruoka-annos miniatyyrikoossa voi olla tapa, raaka-aineista välittämättä. Ei tarvita Espanjaa, ei mitään punajuurta tai muikkua ihmeellisempää. Aidoimmillaan tapakset ovat paikallisista aineksista valmistettuja, parhaimmillaan hyvässä seurassa nautittuja.

Kirja tarjoilee monipuolisen valikoiman kala-, kasvis- ja lihatapaksia, pääruokia unohtamatta. Oma osionsa on myös jälkiruoille sekä muutamille leipäohjeille. Viinin ystävät ilahtuvat varmasti annosten yhteyteen kirjatuista viinisuosituksista. Lisäksi esitellään reilu tusina ravintolan suosimia villiyrttejä keruu- ja käyttöohjeineen. Voisin kuvitella, että teoksen laajasta valikoimasta löytyy lähes jokaiselle jotakin.

Itse olen ensipuraisulta teokseen valtavan viehättynyt. Nopeasti vilkaistuna se saattaa vaikuttaa tavallisiin kotikeittiöihin jopa pelottavan haastavalta, mutta kun ohjeita katsoo tarkemmin, ovat niistä monet suhteellisen helpostikin, melko tavanomaisin aineksin toteutettavissa. Toki malttia ja innostusta panostaa ruoanlaittoon vaaditaan, ei tämä mikään kiireisen kokin arki-iltojen keittiöapu ole.

Mitä käytännön kokemukseen tulee, olemme omassa koekeittiössämme valmistaneet tähän mennessä kirjan pohjalta porkkana-sahramikeittoa, sipulipyreetä sekä paahdettuja maa-artisokkia, jotka onnistuivat kaikki ja sopivat kokonaisuuteen, jonka kirjan ohjeistuksen mukaan loimme poimien palan sieltä, palan täältä. Ensimmäisellä kerralla siis tavoitimme harmonian, saa nähdä kuinka käy seuraavalla yrittämällä. Tästä kirjasta nimittäin löytyy aineksia vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 27: Ravintola Presto, muistutus italialaisen keittiön ihanuudesta

Kirjoitettu 15 tammikuun, 2016 by Kaisa

Kun kihlapäivää juhlistaaksemme valikoimme kohdetta täydellistää päiväämme kulinaarisin houkutuksin, päädyimme ravintola Prestoon, eteläisen Esplanadin italialaistrattoriaan. Paikka oli meille ennalta tuntematon, vaikka ilmeisesti sijainnut osoitteessaan jo muutaman vuoden ajan.

Sisään astuessamme, siinä kuuden tietämillä lauantai-iltana, kohtaamme meluisan, jopa hieman rauhattoman tunnelman. Eipä ihme, miltei täyden ravintolasalin etuosa on kansoitettu muutamilla suurehkoilla seurueilla. Onneksi tarjoilija kuitenkin ohjaa meidät eräänlaiselle korokkeelle ravintolan takaosaan. Täällä tunnelma on sopiva; eläväinen mutta kuitenkin keskustelu ääntä korottamatta onnistuu mainiosti.

Englanninkielinen palvelumme on alusta loppuun ystävällistä ja kiireetöntä, vaikka paikka tuntuisi olevan koko miltei kolmituntisemme lähestulkoon pullollaan. Pidän myös paikan tunnelmasta, joka on rento mutta kuitenkin omalla tavallaan juhlava, sellainen tämän tyyppiseen tunnelmointiin sopiva.

No entäpä se pääasia sitten eli ruoka? Nam ja maiskis, kyllä ne italialaiset maut vaan vievät kielen mennessään. Neljän ruokalajimme kokonaisuudet ovat kerrassaan huippuja, mitä nyt pientä mainittavaa lukuun ottamatta.

Alkuruoaksi valitsemme molemmat haudutettua kylmää vasikanpyöröpaistia, tonnikala-kapriskastikkeen, parmesaanin ja rucolan kera (14,30€). Annos olisi muutoin kerännyt täydet pisteet, mutta miinus on annettava suolaisuudesta. Annoksen päälle on ujutettu liikaa kapriksia sekä sormisuolaa, jota maukas annos ei olisi vaatinut laisinkaan.

Väliruokana nautimme artisokka-pinaattiravioleja ja tryffelivoita. Annos on todella hyvä ja näin puoliksi syötynä sopivan kokoinen sekä hintainen. Jos tämän söisi pääruokana, saattaisi 20,80€ pelkästä raviolipinosta tuntua hiukan kalliimman puoleiselta, vaikka maku onkin mitä parhain. No, se taitaa olla se tryffeli…

Pääruokien kohdalla teemme omat valintamme ja taidamme molemmat olla sitä mieltä, että ateria vain paranee edetessään. Itse valitsen valkosipulin ja rosmariinin kera paistettua maalaiskanaa, portobelloa ja appelsiini-aiolia (22,80€), Aleksi karitsan sisäfileetä, gremolataa ja hauskasti pallon muotoon leivottua rapeaa vuohenjuustorisottoa (26,50€). Annokset ovat monipuolisia niin komponenteiltaan kuin mauiltaankin, mutta jälleen se suola. Aleksin annoksessa ylisuolaista on risotto, omassani sienten ja yrttien pinnalle siroteltu sormisuola olisi mieluusti voitu jättää sirottelematta. Mutta muuten, nappi suoritus.

Jälkiruoaksi yritän valita itse tehtyä jäätelöä (6,50€), mutta tarjoilija ymmärtää minun haluavan annoksen vaniljajäätelöä ja kuumaa espressoa (8,50€). Koska en heti annoksen saavuttua noteeraa virhettä – vaan luulen espressoa suklaakastikkeeksi – en vaivaudu korjaamaan virhettä. Vaniljajäätelö sekä keksit ovat kuitenkin hyviä, espresso jää tällä kertaa siemailematta. Aleksi valikoi palan päivän piirasta (10,80€), siis kuohkeaa suklaakakkua, ja nauttii valinnastaan.

Näin on ateriamme tullut päätökseensä ja olemme kaiken kaikkiaan vallan tyytyväisiä. Ruokien lisäksi Aleksi nauttii kaksi lasia punaviiniä, molemmat tarjoilijan suosituksen mukaan, ja pitää niitä oivallisina. Pisteitä siis tästäkin.

Illallisen kokonaishinnaksi tulee 141,00€, aivan sopivasti siis. Hieman – tai hieman enemmän – kevennystä suolasormeen ja se olisi ollut siinä, täysin moitteetta. Joka tapauksessa paikka, johon varmasti tulee palattua, seuraavaksi ehkäpä pizzan merkeissä. Näyttivät nimittäin sen verran houkuttelevilta… Prestoa haluan kiittää myös muistutuksesta, että kyllä nämä hyvät italialaiset ravintolat vaan ovat paikkansa ansainneet. Ihmeellisen vähän olemme niitä kolunneet, mutta nyt asiaan taitaa tulla muutos.

Grazie e arrivederci!

Ruoka: 4+/5
Tunnelma: 4+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5