Tunnelmallisia makuja

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 18: Ravintola Habibi, diilinpituinen pikaruokapyrähdys Lähi-itään

Kirjoitettu 23 elokuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Koska kesä tänä vuonna antoi odottaa itseään aivan vallattoman pitkään, tuntuu hassulta, mutta sitäkin mukavammalta, aloittaa niin sanotut syyspuuhat. Näihin syyspuuhiin lukeutuu muiden muassa kahden naisen kulttuurikerhomme, jonka syksyn ensimmäisen tapaamisen järjestimme Taiteiden yön tiimoilta.

Senaatintorilla vaeltelevat jättiläiset olivat varmasti iltamme taiteellinen kohokohta, mutta kuten kerhomme kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, aloitimme illan maittavalla aterialla. Kuten pitkälti läpi kevään, myös tällä kertaa matkasimme Lähi-idän tunnelmiin, sinne jonnekin Egyptin ja Libanonin makumaisemiin.

Ravintola Habibi, jonka me valitsimme kohteeksemme Groupon-diilin houkuttelemana, toimii kauppakeskus Kampin kyljessä sijaitsevassa Sähkötalossa, sen verran piilossa, että sinne harva varmasti sattumalta eksyy. Torstai-iltapäivänä me olemmekin yksi niistä harvoista ravintolan ruokailijajoukkioista, emme kuitenkaan ihan ainoita. Miljööstä vielä sen verran, että ollakseen lähtökohdiltaan näinkin haasteellinen tila, sen eteen on tehty töitä ja paikka on saatu näyttämään melko mukavalta ja teemaansa sopivalta. Täällä ruokailee ihan mielellään, kun kyseessä ei ole sen kummempi juhlapäivä.

Diili lupailee meille Mixed Grill El Bacha -menun kahdelle hintaan 27,00€. Toisin sanoen saamme aterian puoleen hintaan, kun se menussa on määritelty 54,90€ arvoiseksi. Diilihintaan tämä kokemus on täysin siihen uhrattujen eurojen väärti, normaalihintaisena se olisi varmasti tuntunut kalliimman puoleiselta.

Meille tarjoillaan kuuden sortin meze lajitelman leivän kera sekä Mixed Grill tarkoittaen kana- lammas- ja koftavartaita. Vartaille seuralaisiksi valitsemme salaattia ja kasviksia. Meze lajitelma on mainio: hummusta, jogurttikastiketta, tabouleh-salaattia, munakoisotahnaa, papuja, artisokkaa sekä viininlehtikääryle (yksi kahdelle?!). Kaikki ovat maukkaita, mutta Levantin tai Fafa’sin kaltaiseen suoritukseen Habibi ei kuitenkaan yllä. Myös vartaiden maku itsessään toimii, mutta tällaisen lihamäärän kanssa meze lautasen kastikkeet loppuvat auttamatta kesken ja osa annoksesta jää melko kuivaksi. Lisäkesalaatti onneksi auttaa asiaa hiukan.

Mitä jälkiruokiin tulee, ne eivät koskaan ole mielestäni kuuluneet Lähi-idän keittiön vahvuuksiin, enkä siinä mielessä ole tälläkään kertaa asettanut ravintolalle minkäänlaisia jälkiruokaodotuksia. (Pikemminkin olen suunnannut jälkiruokakatseeni jo kohti tapamme mukaista jäätelökahvittelua Fazerilla…) No, jälkiruoka on juuri sitä mitä odotankin, palaset baklavaa tai jotakin muuta lehtitaikinajohdannaista, jota ei missään mielessä voi kutsua makuhermojani hiveleväksi kokemukseksi.

Kaiken kaikkiaan siis positiivinen kokemus, odotukseni ylittävä. Myös palvelu on ystävällistä, enkä näkisi missään mielessä mahdottomana syödä täällä joskus uudelleenkin, mikäli pikaruokahammasta kolottaa. Erityisesti rullatut leivät jäivät kiinnostamaan, samoin olisi mielenkiintoista testata Habibin falafelin tekotaito.

Tällä kokemuksella kulttuurikerhomme suosittaa.

Ruoka: 3+
Tunnelma: 3
Palvelu: 3+

Kokonaisuus: 3+

Mmmarjaisaa

Kirjoitettu 19 elokuun, 201523 toukokuun, 2016 by Kaisa

Nyt kun elokuinen lämpöjakso ilostuttaa ihanasti arkista aherrustamme, ajattelin jakaa muutaman kesäisen reseptin. Mansikat ovat tältä kesältä jo ohimennyttä aikaa, mutta ei hätää, intialainen hedelmäsalaatti syntyy vallan mainiosti ilmankin. Marjapiirakan marjat sitä vastoin otin minäkin suoraan pakastimesta eli nämä reseptit ovat juuri niitä, joilla kesä tuodaan kotiin – vaikka kesken kylmimmän talvisään (nyt kuitenkin pidetään vielä ajatukset täysillä kesässä).

Ohje intialaiseen hedelmäsalaattiin löytyi taannoin esittelemästäni Kesäruokaa paratiisista -kirjasta, piirakka sen sijaan on eräänlainen risteytys, jossa ”kukkotaikina”, siis toisin sanoen ruismurotaikina, yhdistyy Mamman marjapiirakan täytteeseen. Sangen maukas sekasikiö, voisin todeta. Ja jos mustikkakukot kiinnostavat, ohjeen niihin löydät täältä.

Intialainen hedelmäsalaatti

4 annosta

Huom! Nämä ovat ehdotuksia, voit koota salaatin juuri niistä marjoista ja hedelmistä, joita halajat tai sinulla kulloinkin on saatavilla.

2 banaania
100 g mansikoita
100 g mangoa
100 g ananasta
100 g vesimelonia
1 dl mustikoita
(2 rkl tuoreita mintunlehtiä)

Kastike:
2 dl ananasmehua
2 tl raastettua inkivääriä
2 tl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
ripaus muskottipähkinää

Kuori ja pilko hedelmät banaania lukuun ottamatta, jotta sen hedelmäliha ei tummu.
Sekoita ainekset varovasti kulhossa ja anna viilentyä hetki jääkaapissa.
Valmista kastike sekoittamalla ananasmehu, inkivääriraaste, hunaja, vaniljasokeri, kaneli ja muskottipähkinä keskenään ja laita jääkaappiin viilentymään.
Ravista ja kaada kastiketta juuri ennen tarjoilua salaatin päälle ja sekoita uudelleen.
Kuori ja viipaloi banaani ja lisää viipaleet seokseen.
Lisää halutessasi joukkoon vielä hienonnettuja mintunlehtiä.

Mamma ❤ kukko eli rukiinen Mamman marjapiirakka

Vuoallinen

Ruismurotaikina:
125 g voita
1 dl sokeria
2,5 dl ruisjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 dl valitsemiasi marjoja, itse käytin punaisia viinimarjoja (jos marjat ovat jäisiä, noin 2,5 dl riittää; sekoita jäisiin marjoihin 2 tl perunajauhoja)
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Vuoraa voideltu piirakkavuoka taikinalla reunoille asti. Nosta hetkeksi kylmään.
Levitä marjat piirakkapohjalle.
Yhdistä muut täytteen aineet ja kaada marjojen päälle.
Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 30 min.

Loppuun vielä pieni tunnelmakuva eräältä loma-aamulta, jolloin ilahdutin Aleksia aamupalan kera. Kyseessä oli smoothie, jossa käytin pääraaka-aineena vesimelonia perinteisten banaanin ja jogurtin ohella. Toimii hyvin tehden vesimelonista paljon tavallista paremman. (Normaalisti tämä kuuluu niihin harvoihin itselleni ei niin mieluisiin hedelmiin…)

Illallinen järven rannalla

Kirjoitettu 14 elokuun, 2015 by Kaisa

Kesälomalla vietimme ihastuttavan illan kummitätini ja hänen miehensä seurassa Hauholla. Kuten mökkivierailulla useimmiten asiaan kuuluu, myös tällä kertaa ruokailu näytteli yhtä suurista rooleista. Grilliruokaa kauniilla järvimaisemalla maustettuna mitä parhaimmassa seurassa, mitäpä sitä ihminen muuta onnelliseksi tullakseen kaipaa ❤

Sangen maukas illallisemme sisälsi muutamia osasia, jotka haluan jakaa myös teille. Nam ja maiskis! Kiitos Anu ja Tapio; jäämmekin sitten ensi kesän rapujuhlakutsua odottelemaan…

Match Made in Heaven

Aivan ihastuttava tuttavuus oli tuoreen mangon ja grillatun halloumin täydellinen liitto, joka kruunattiin tummalla balsamikastikkeella. Kuva kertonee kaiken.

Anun sillijutska

Toinen hetimiten uudelleenvalmistukseen päätynyt lajike oli sillilisäke, jota testasimme sittemmin katkaravuilla tuunattuna. Toimi näinkin vallan mainiosti.

125 g sipulisilliä / katkarapuja
5 cm tuorekurkkua
200 g (pienirakeista) raejuustoa, esim. Valio pehmeä
150 g crème fraîchea
tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
tuoretta tilliä hienonnettuna
mustapippuria

Pilko silli pieneksi, samoin kurkku. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta yrteillä ja pippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa.

Broilerien pestokylpy

Kolmantena mainittakoon broilerin maustaminen pestolla ja juustolla, jonka toteutimme kotioloissa hieman toisella tavalla, sangen maukkaalla lopputuloksella. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: valele maustamattomat broilerit kauttaaltaan pestolla ja jätä jääkaappiin maustumaan mieluiten yön yli. Grillausvaiheessa paista broilerit kypsiksi ja ripottele lopuksi toiselle puolelle juustoraastetta. Grillaa kunnes juusto on sulanut.

Latinomakuja – Latin Flavours

Kirjoitettu 13 elokuun, 2015 by Kaisa

Kira Weckman & Michel Garzón: Latinomakuja – Latin Flavours
Kuvat: Sami Piskonen
Docendo, 2015

Kokkipariskunta Kira Weckman ja Michel Garzón pitävät teoksensa Latinomakuja alkusanojen mukaan ruoanlaittoa työn ohella rakkaimpana harrastuksenaan. Kun on tutustunut tähän erityislaatuisen kauniiseen keittokirjaan, tietää että nuo sanat eivät ole vain helinää, niin suurta iloa ja onnea teos huokuu.

Vuonna 2013 Suomen Top Chef -tittelin napannut Kira Weckman sekä hänen kolumbialainen miehensä Michel Garzón ovat yhdessä luoneet uraa ruoanlaiton parissa. Nämä catering- ja ravintola-alan ammattilaiset ovat perustaneet pitopalvelua, kokkauskursseja ja ruokakonsultointia tarjoavan perheyrityksen. Nyt myös unelma keittokirjasta on toteutunut.

Latinomakuja esittelee monipuolisesti pariskunnan pääasiallista ruokakiinnostuksen kohdetta, eteläamerikkalaista keittiötä. Eri maiden klassikot, erikoisuudet ja variaatiot eri ruokalajeista tekevät kirjasta mielenkiintoisen matkan tähän värikkääseen ruokakulttuuriin, joka ainakin itselleni oli ennestään melko tuntematon. Reseptit – jotka löytyvät kirjan loppuosasta myös englanninkielisinä – on jaettu katu-, alku-, grilli-, pää- sekä jälkiruokiin ja muokattu suomalaiseen kotikeittiöön sopiviksi. Tämä toimii; ainakaan itse en toistaiseksi ole sen parissa puuhaillessani törmännyt yhteenkään tavallisesta, hyvin varustellusta ruokakaupasta löytymättömään raaka-aineeseen ja toisaalta näitä tavallisia raaka-aineita yhdistelemällä löytänyt uusia, erikoisiakin makuyhdistelmiä. Tähän mennessä testikeittiössämme on valmistunut suolaisia piiraita, empanadaksia, chileläiseen tapaan, kolumbialaista avokadokeittoa sekä keltaista kanakastiketta alkuperämaanaan Peru. Jo näin pieneen pintaraapaisuun vedoten kirjaa voi pitää suosituksen arvoisena.

Lopuksi haluan vielä tuoda esiin kirjan kuvituksen, joka sekä nostaa veden kielelle että autenttisuudessaan johdattaa lukijan juuri sinne, minne lienee sen reseptien myötä olevan tarkoituskin matkustaa, Etelä-Amerikan kyliin ja kaupunkeihin, sinne missä aurinko paistaa, talvellakin.

Aterian verran Etelä-Amerikkaa

Kirjoitettu 13 elokuun, 201513 elokuun, 2015 by Kaisa

Uusi keittokirja on aina valtavan viihdyttävää seuraa – ainakin hetken verran. Toisinaan tuo hetki kestää vain ohimenevän momentin, yhden selailun verran. Toisinaan se jättää hieman syvemmän jäljen, halun palata kirjan pariin uudelleen, kokea miltä sen ehdotukset ihan oikeasti maistuvat. Ja sitten on vielä niitä keittokirjoja, joiden kanssa suhde syvenee ystävyydeksi, jotka haluaa avata aina uudelleen ja uudelleen, vaikka ihan samoiltakin sivuilta.

Moni on tänä päivänä sitä mieltä, että aika on ajanut keittokirjojen yli. Internet pursuaa ruokablogeja, kun Googleen kirjoittaa tomaattikeitto, ohjeita löytyy tuhansia ja taas tuhansia. Mutta ei se ole sama; vain kirjaa voi koskettaa, vain kirjaa voi haistaa, vain kirjan voi laittaa hyllyyn, ja löytää sen saman rakkaan reseptin vielä vuosienkin jälkeen. Eläköön kirja!

Mistä viimeistään huomaa syksyn aivan oikeasti olevan tulossa, on siitä että uusia kirjoja putkahtelee ilmoille kuin sieniä sateella. Myös kotikolossamme tuoreiden tapausten kuhina käy kuumana ja johtuen siitä, että keittokirjat ovat lähellä omaa sydäntäni, suuri osa uusista ystävistämme opastaa meitä juuri siellä patojen ja kattiloiden valtakunnassa. Tietänee siis mielenkiintoisia makumatkoja…

Yksi uusimmistani on kokkipariskunta Kira Weckmanin ja Michel Garzónin Etelä-Amerikan makuja esittelevä Latinomakuja – Latin Flavours, jonka pohjalta syntyi seuraava ateria. Erityisen hyvää oli kolumbialainen avokadokeitto, jota nautimme alkuruoan asemassa, mutta suosittelen kokeilemaan myös perulaista alkuperää olevaa keltaista kanakastiketta.

Makumatka Etelä-Amerikkaan kelpaisi varmasti yhdelle jos toisellekin; esimerkiksi näillä ohjein saa helposti hieman esimakua. ”Disfrutar la vida!”

Avokadokeitto

4 annosta

100 g salottisipulia
2 rkl oliiviöljyä
6 dl kasvislientä
4 kypsää avokadoa
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
hienoa merisuolaa
sokeria

Lisäksi:
katkarapu-tomaatti”salaattia” ja/tai krutonkeja

Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota salottisipuli tilkassa oliiviöljyä. Lisää kasvisliemi sipulin joukkoon ja hauduta hetken aikaa, noin 5-10 min.
Lisää kuorittu ja paloiteltu avokado sekä sitrusten mehut. Mausta suolalla ja sokerilla.
Soseuta keitto sileäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa nestettä.
Tarkista maku ja tarjoile keitto kylmänä tai haaleana valitsemiesi lisäkkeiden kera.

Keltainen kanakastike

4-6 annosta

4 kiinteämaltoista perunaa
4 kananrintaa
1 l vettä
1 rkl suolaa
10 mustapippuria
1 dl maitoa
2 viipaletta vaaleaa leipää
1 pieni keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl juustokuminaa
0,5 tl kurkumaa
0,5 dl pekaanipähkinöitä
2-5 dl kanalientä
1 keltainen chili
2 dl kermaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria

Lisäksi:
riisiä oman maun mukaan
4 viiriäisen munaa / 2 kananmunaa
8 oliivia / sopivasti kapriksia

Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä noin 20 min. Anna perunoiden jäähtyä, kuori ja viipaloi ne.
Keitä viiriäisen munia hiljalleen kiehuvassa vedessä 2 min. Jäähdytä munat nopeasti kylmässä vedessä, kuori ja halkaise. Jos käytät kananmunia, kypsennysaika on 9 min.
Poista kanan rintapaloista nahka ja luut. Kiehauta litra vettä ja mausta se ruokalusikallisella suolaa ja 10 pippurilla. Kypsennä kanan rintafileitä poreilevassa liemessä noin 10 min. tai kunnes liha on kypsää. Nosta lihat liemestä ja anna hiukan jäähtyä. Revi liha haarukan avulla, kun se on vielä lämmintä.
Kasta vaalea leipä maitoon.
Kuori sipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Kuumenna oliiviöljy kasarissa ja kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää juustokumina ja kurkuma kasariin. Kuullota seosta vielä 2-3 min. keskilämmöllä. Lisää joukkoon pekaanipähkinät (muutaman voit jättää koristeeksi), liuotettu leipä ja 2 dl kanalientä. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen keskilämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon chili.
Soseuta kastike kasarissa sauvasekoittimella. Lisää sitten joukkoon revitty kananliha ja kuumenna kastike. Lisää joukkoon vielä siivutetut perunat. Jos kastikkeen koostumus on liian paksu voit ohentaa sitä kanaliemellä. Viimeistele kastike kermalla ja mausta sitten suolalla ja pippurilla.
Ripottele oliiveja / kapriksia kastikkeen pinnalle. Asettele keitetyt munat kastikkeen päälle.
Tarjoile keitetyn riisin kera.

Yllättävän ihastuttava Riika – ja kolme miellyttävää makumatkaa

Kirjoitettu 11 elokuun, 201511 elokuun, 2015 by Kaisa

Tunnelmallisten loma on nyt tältä erää historiaa ja hiukan haikein mielin kirjoittelen tätä viimeistä virallista kesälomapostausta, menneet kolme viikkoa olivat aika lailla vertaansa vailla. Ehkä kuitenkin ne parhaat päivät sijoittuivat menneelle viikolle, jolloin teimme ex tempore -matkan helteissä kylpevään Riikaan.

Kaupunki on tähän asti ollut itselleni tuntematon, eivätkä odotukseni jostain syystä olleet erityisen korkealla. Taisin odottaa toista Tallinnaa, kaupunkia jossa viettää muutama kiireetön kesäpäivä. Toisin kävi; Tunnelmalliset tepastelivat keskimäärin kaksikymmentä kilometriä päivässä kolmen päivän ajan ja vielä olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa, retkistä lähialueille puhumattakaan. Paluu lienee siis tulevaisuudessa paikallaan…

Mikäli vanhat kaupungit kiinnostavat, suosittelen Riikaa lämmöllä. Ravintoloita valitessanne kehotan ainakin harkitsemaan seuraavia vaihtoehtoja, joissa itse vietimme tunnelmallisia, maukkaita, ikimuistoisia ja aivan ainutlaatuisiakin hetkiä.

Domini Canes

Vanhan kaupungin sydämessä, Pyhän Johanneksen sekä Pyhän Pietarin kirkkojen siimeksessä, sijaitseva Domini Canes tarjoilee asiakkailleen modernihkon miljöön, joka kuitenkin samanaikaisesti huokuu täydellisen romanttista tunnelmaa kynttilöineen ja kiviseinineen. Vuodesta 2009 toiminut ravintola tuntuukin asiakaskuntansa löytäneen, sillä yhtään varaamatonta pöytää ei näin tiistai-iltanakaan ole näköpiirissä. Myös terassilla ruokailee seurue jos toinenkin. Onneksi meillä on varaus, heti siinä James Bondin naapuripöydässä…

Ravintolan omien sanojen mukaan ruokalista perustuu lähituotteille, kausittain vaihtuvin variaatioin. Totta; nautimme illallisen, jossa kesän maut marjoineen ja vihanneksineen ovat vahvasti läsnä kauniisti eteemme aseteltuina. Henkilökohtaisesti nautinkin kokoamastani kolmen kokonaisuudesta valtavasti. Aloituksena toimii kantarellikeitto, jatkona taimenfile rucolan, pikkuperunoiden sekä kirsikkatomaattien kera ja päätöksenä kamomilla crème brûlée marjoilla täydellistettynä. Ainoana miinuksena mainittakoon kantarellikeiton annoskoko, joka mielestäni keiton ruokaisuudesta johtuen oli alkuruoaksi aivan liian iso. Annosta ei voi syödä kokonaan, mikä tietysti harmittaa, ja luulenkin että keittoa ei ollut tarkoitettukaan alkuruoaksi.

Sopivana aasinsiltana edellisestä onkin mainittava, että vaikka ruoan tasossa Riian ravintolat ovatkin varmasti lähivuosina turismin alati kasvaessa tulleet jatkuvasti ylöspäin, on palvelu vielä lapsen kengissä, jos verrataan esimerkiksi omiin huippuravintoloihimme. Ruokia ja juomia ei pöytään tuotaessa esitellä lainkaan, tarjoilijat eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tiedustele annosten maistuvuutta ja palvelu on äärimmäisen hidasta, jopa poissaolevaa. Sama näkyy myös Domini Canesissa, vaikka tarjoilijatar ihan ystävällinen onkin. Riiassa ei pidä mennä ravintolaan kello kaulassa, mikä ei tietenkään lomalla olekaan odotusarvo, mutta nälän määrässä tämä tosiasia kannattaa huomioida…

Aleksin valinnat eivät tällä kertaa toimi ihan yhtä hyvin kuin omani, mutta aloittava tomaattikeitto sekä jälkiruoan roolia näyttelevä marengilla kuorrutettu omenapiirakka ovat kuitenkin mieluisia. Pihviannos grillattujen vihannesten, röstiperunoiden ja kukkakaalipyreen kera jää laimeaksi esitykseksi, josta maut ovat tipotiessään. Ihan näyttävä annos, harmillisesti pettymyksillä kuorrutettu.

Domini Canesissa kaksi ihmistä popsii kolmen ruokalajin aterian muutaman viinilasin kera hintaan 88,00€. Illallinen on matkamme hintavin, samoin Aleksin pihviannos (17,50€), mikäli annoksista puhutaan. Makumatkailu, tällainen hienommankin puoleinen, onnistuu siis huomattavasti Suomen hintoja edukkaammin.

International

Ravintola International ei Domini Canesin tapaan lepää merkittävien nähtävyyksien huomassa, vaan sen löytääkseen on matkattava hieman ytimen ulkopuolelle. Tämä matka, joka hoituu yksinkertaisesti raitiovaunulla tai kävellenkin, kannattaa. Vastassa on valloittavalla palvelulla varustettu mukava ravintola, joka tarjoilee maukkaita, kekseliäitä ja laadukkaita kansainvälisten keittiöiden annoksia sangen edullisesti. Asiakkaita helpottaakseen ravintola on hauskasti sisällyttänyt menuunsa maininnat myydyimmistä annoksistaan runsaiden kuvien kera.

Jos kaupungin palvelutasossa ei yleisesti ottaen ole suuremmin kehumisen varaa, Internationalissa tilanne on täysin päinvastainen. Varaustamme edeltävänä päivänä ravintola lähetti meille viestin tiedustellen mahdollisia toiveitamme tai juhlan aiheita, johon vastasimme juhlivamme ensimmäistä hääpäiväämme. Jo vastaanotto ruusun terälehdin koristetuin pöydin sekä ”Happy 1st Anniversary” -tekstein varustetuin servettipidikkein puhuttelee, puhumattakaan jälkiruokayllätyksestä tai pienestä viinipullolahjasta aterian päätteeksi. Tällaista kohtelua emme ole missään muualla tavanneet, vaikka erinäisiä vienoja merkkipäivämainintoja olemme silloin tällöin esittäneetkin…

Entäpä ruoka sitten? Erittäin maukasta alusta loppuun. Alkuruoaksi minä valitsen ”kalojen sinfonian”, jossa tonnikala, lohi ja tiikerirapu soittavat viimeisen soittonsa sulassa sovussa merilevään kauniisti rullattuna hunajakastikkeen kera. Aleksi päätyy unkarilaiseen gulassikeittoon, hyvä valinta sekin. Pääruoaksi popsin klassisen Wellingtonin pihvin, jonka kuitenkin sekaannuksen seurauksena saan sienettömänä. Pääruokani osoittautuu muutenkin ateriamme heikoimmaksi esitykseksi, sillä ihmetyksekseni annos ei sisällä ollenkaan lisäkettä. Siis pelkkä klassikko – toki maukas sellainen – mutta lautasella hieman yksinäinen näky. Aleksi sen sijaan nappaa täältä matkan maullisen kohokohtansa, naudan poskea palsternakkapyreen kera.

Jälkiruokien kohdalla päädymme molemmat crème brûlée -annokseen jäätelöllä ja marjoilla koristeltuna. Kun annokset tuodaan pöytään minun versioni on kruunattu iloisella ”Happy Together!” -suklaakirjoituksella. Huippua!

Kaiken tämän jälkeen poistumme ravintolasta hymyssä suin, ainoastaan 80,00€ köyhempinä, vaikka viiniäkin on tullut maisteltua jokaisen ruokalajin ohessa. Siis menkää Internationaliin, keksikää aihetta juhlaan ja tulkaa hyvin palvelluiksi ❤

Rozengrāls

Viimeisenä iltana teemme maittavan paluun vanhaan kaupunkiin ruokaillessamme keskiaikaiseen tyyliin, tai ainakin keskiaikaisessa miljöössä, erittäin autenttisessa sellaisessa. Rozengrāls päihittää mielestäni miljöönä Tallinnan vastaavat, Olde Hansan ja Peppersackin, vaikka nuokin toki ovat onnistuneita lajissaan.

Syömme ranskalaiset sipulikeitot maukkaan leivän kera – hyvää – sekä puoliksi suuren annoksen kania viikunoiden ja ohralta vaikuttavan risottomaisen lisäkkeen kanssa. Pohjalta löytyy mukavasti kastikkeessa pehmentynyt ohut leipälettunen. Tämäkin annos toimii ja tarjoilijan avulias kehotus jakaa pääruoka-annos kahtia on kiitoksen arvoinen. Koko lysti juomineen maksaa suurin piirtein 46,00€, ei paha lainkaan. Paikalle siis suuri suositus!

Kuten sanottu, kehotan suurella sydämellä tutustumaan tähän kaupunkikaunottareen; ainakin meille se tuotti ilon hetkiä poikineen ❤

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 17: Ragu, täydellisen hääpäivän täydellinen yllätysillallinen

Kirjoitettu 3 elokuun, 2015 by Kaisa

Vuoden vanha rakkauslukko. — Elokuu 2015.

Ensimmäinen hääpäivä. Kun joitakin aikoja sitten valikoimme tuolle tärkeälle päivälle arvoistaan ravintolaa, löysin itseni jälleen TripAdvisorin maailmasta. Vaikka suhtaudunkin sen tarjoilemiin suosituksiin aina tietyllä varauksella, olen iloinen kyseisen palvelun olemassaolosta; sen kautta on helppo tutustua ravintolamaailmassa vallitseviin tuuliin ja valita lopulta omat kokeilukohteensa. Ja tällä kertaa osuimme kultasuoneen!

Illallistimme hääpäivämme aattona Ragussa, suhteellisen tuoreessa italialaisia makuja henkivässä ravintolassa Helsingin sydämessä Ludviginkadulla. Moderni, pohjoismaista valoa ja rauhaa huokuva tunnelma miellyttää heti ensihetkistä lähtien, eivätkä illan mittaan täydeksi muuttuvat ravintolasalit aiheuta missään vaiheessa kiireen tai hälyn tuntua atmosfääriin. Paikka ja oma pieni ikkunapöytämme ovat kuin luotuja kahden hengen seurueellemme.

Entäpä sitten ruoka, tuo toinen suhteellisen keskeinen komponentti, mitä ravintolailtaan tulee… Täydellistä! Mitäpä sitä sanoja säästelemään, kun korjattavaa ei oikeastaan ole. Tämän vuoden tähänastinen ykkönen – no juu, Hellalla ja huoneella oli se PIHVI, mutta kokonaisuutena Ragu tarjoili vielä upeamman suorituksen – ja varmasti sijoitus myös elämäni ravintolat -listauksella, siellä suhteellisen korkealla. Nautintoa alusta loppuun.

Valitsemme listalta Menu Ludarin, joka tarkoittaa viikoittain vaihtuvaa listan ulkopuolista 3-5 ruokalajin kauden raaka-aineisiin nojaavaa yllätysmenua. Otamme täydet viisi lajia, jolloin hinnaksi tulee 57,00€ / ruokailija. Aleksi nauttii aterialle suunnitellun viinimenun kokonaisena (46,00€), minä puolikkaana (23,00€). Ja jo tässä vaiheessa voin todeta, että matka on jokaisen euronsa väärti, hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan.

Ensimmäisenä eteemme kannetaan neljän leivän ja levitteen kokonaisuus, joka jo se, on aivan omaa luokkaansa. Parmesanmuffinsseja, rosmariinifocacciaa, mallasleipää ja näkkileipää kuohkean voin, vuohenjuustokreemin, tapenaden ja raparperin kera. Harvoin alkupalaleivät ovat näin maukkaita. Jo tässä vaiheessa pahoittelen, jos aivan kaikkia komponentteja en pysty teille täydellä pieteetillä esittelemään; koska niitä oli niin paljon ja lista täydellisen yllätyksellinen, osa asioista on päässyt jo unohtumaan. Mutta maut eivät, ja tämä lienee pääasia.

Ensimmäinen kahdesta alkuruoasta, se kala sellainen, on lohta ja kampasimpukkaa mädin, kantarellipyreen, ”mummon kurkkujen” ja punasipulin kera. Lohi on vain kevyesti paistettu, sisältä miltei raaka, vallan mehukas. Kampasimpukka on onnistuttu paistamaan sopivan napakaksi, se kun usein löytyy lautaselta jopa epämiellyttävänä löllönä. Hyvä annos kaiken kaikkiaan, kuitenkin se illan vähiten täydellinen, jos joku on valittava.

Alkuruoista toinen, tomaatti-mascarponekeitto savuisalla, pitkään haudutetulla häränlihalla kruunattuna, lukeutuu jo täydellisiin esityksiin. Saamme avattavaksemme purnukat, joista jo yksin ilmoille nouseva savu viettelee. Tämän jälkeen liha ympäröidään edessämme keitolla. Kekseliästä, kaunista ja samalla kuitenkin korutonta. Aivan mahtavaa.

Väliruokana saamme hummeririsottoa, jossa täydellisen onnistuneet maut kohtaavat täydellisen koostumuksen. Nyt pääruokaan siirryttäessä alkaa olla jo vaikeuksia laittaa ruokalajeja paremmuusjärjestykseen. Bataattipyreen ja porkkanoiden kanssa tarjoiltavat lampaanniska sekä possu – jonka tarkempi kuvaus lukeutuu näihin unohtuneisiin asioihin – muodostavat nekin kielen mukanaan vievän annoksen.

Ennen virallista jälkiruokaa saamme keittiöstä makean tervehdyksen kokin lähettäessä meille pienissä purnukoissa appelsiinimoussea marinoidun raparperin kera. Mukava yllätys. Jälkiruokana makustelemme mansikkaa ja valkosuklaata, joita ei oikein malttaisi syödäkään. Viimeistelemme lautasemme pienintä murusta myöten, kukkiakaan unohtamatta.

Myös meille ruokien ohella tarjoiltavat viinit miellyttävät, vaikkakaan eivät ole mitään kaikista helpoimpia paloja purtaviksi. Hyvä näin, on mielenkiintoista huomata kuinka ruoat ja juomat tukevat toinen toisiaan, kuinka oivallisia valintoja ammattilaiset pystyvät tekemään. Olenkin ehdottomasti sillä kannalla, että jos tämän luokan ravintolalla on menuun suunniteltu juomamenu tarjolla, siihen kannattaa ehdottomasti tarttua. Vaikka omaan tyyliini valita se puolikkaana, jolloin tarjoiltavat annokset ovat pieniä, yleensä 6 cl.

Kun kaikkeen edellä kirjoitettuun lisätään kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeä osa-alue, palvelu, voidaan tämä arvostelu päättää selkeään kiitettävään. Tarjoilijat esittelevät selkeästi niin ruoat kuin juomatkin ja asiakas huomioidaan mieleenpainuvalla tavalla. Osa annoksista esillepannaan lopulliseen muotoonsa asiakkaan silmien edessä ja myös kokit näyttäytyvät tekeleidensä seurassa.

Ihan mieletön ilta. Suuren suuri suositus.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 16: Ravintola Kielo, fiineilyä Joensuun malliin

Kirjoitettu 31 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Pakollinen Susi-selfie... — Pakollinen Susi-selfie…

Lomamatkailumme Suomen suvessa jatkuu. Tällä erää seikkailumme ovat kohdistuneet idän suuntaan, Kotka-Suomenniemi-Joensuu-Valamo -reitille. Elämyksiä, niin maukkaita kuin muitakin, on toki reitillemme mahtunut useita, mutta ravintola, joka ansaitsee hieman enemmän huomiota löytyy Joensuusta.

Ravintola Kielo vakuuttaa ulkoisella olemuksellaan. Pitkälti mustavalkoinen moderni miljöö tuo mieleen monet lähiaikoina koetut fine dining -ravintolat. Taustalla soi tunnelmaan sopiva musiikki ja atmosfääri on rauhallinen. Asiakaskuntaa on paikalla sopivasti; olisi voinut odottaa, että olemme paikalla miltei kahden, kun kyseessä on kuitenkin tavallinen keskiviikkoilta, ravintola on hienomman puoleinen ja sijoittuu hieman syrjäisemmälle kadulle. Sana on tainnut kulkea… Itse kiitämme löydöksestä aina niin avuliasta turistintukea, TripAdvisoria.

Valitsemme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun (59,00€). Hieman oudoksuttavaa on, että menun ympärille ei ravintolan toimesta ole suunniteltu viinimenua, mutta tarjoilijan vinkein onnistumme kokoamaan itsellemme oikein mallikkaan sellaisen. Pienet, 6 cl:n annokset miellyttävät ainakin minua ja yleensä juomatta jäävä jälkiruokaviini saadaan näin korvattua kuohuviinillä.

Alkuruoista ensimmäinen, nokkospannacotta kukkakaalin kera, on valloittavan maukasta, pieksee ehdottomasti seuraavaksi tarjoillun friteeratun vasikanposken. Vasikanposki sinällään on kuivahtamaan päässeitä kohtia lukuun ottamatta maukasta, mutta valitettavasti friteeraus dominoi annosta aivan liikaa – oikeastaan pilaa sen.

Pääruoaksi saamme ensin hiillostettua kuhaa bouillabaisse-kastikkeen kera. Suurena kalanystävänä on pakko mainita pienoinen pettymykseni. Jollain tapaa hiillostus puskee mauista päällimmäiseksi, eikä kuha pääse täysiin oikeuksiinsa. Ja bouillabaisse; se nyt vaan simpukoineen ei ole mielestäni se paras asia, mitä äyriäismaailmalla on makumatkailijalle tarjota, joten Kielon onnistumista tämän kastikkeen suhteen en sen tarkemmin kommentoi.

Pääruokarintamalla liha voittaa kalan. Appelsiiniglaseerattu possunkylki maistuu mainiolta, samoin sitä ympäröivät vihannekset. Jälleen nousee ilmoille kuitenkin yksi suuri kysymys: miksi näin rasvainen valinta? Lihan rasvapitoiset osat ovat toki maukkaita, sitä en kiellä, mutta kun lautaselle marssitetaan lihanpala, josta vähintään neljäsosa on yhä edelleen jäljelle jäänyttä rasvaa, ei annosta yksinkertaisesti tee mieli syödä loppuun. Harmi juttu; ilman tuota sangen ihraisaa osiota tämä annos olisi ollut erittäinkin kiitettävä.

Jälkiruoka, valkosuklaajäätelöä ja herukanlehteä, on vähintäänkin valloittava ja nousee alun nokkospannacotan rinnalle kilpailemaan illan annossuosikkini tittelistä. Vaikea valinta.

Lopputulemana siis todettakoon, että Kielo onnistuu niin aloittamaan kuin lopettamaan makumatkamme mitä maistuvimmissa merkeissä. Siihen väliin jää toki paljon parannettavaa, mutta ravintolan kuudesti vuodessa päivittyvällä ruokalistalla on varmasti taas pian paljon uutta tarjottavaa. Potentiaalia on valtavasti, annosten ulkonäkö on kaunis ja ravintolan henkilökunta erittäin ystävällistä. Tämän tason paikassa olisin kuitenkin kaivannut hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, mitä pöytiin tarjoiltaviin ruokiin ja viineihin tulee.

Uskon, että saatoimme hyvinkin löytää Joensuun tasokkaimman ravintolan heti ensi yrittämällä ja neuvon toki kokeilemaan, mikäli kaupungissa elelee tai muuten vain vierailee. Ehkä hirvittävän pitkien matkojen takaa sitä ei kuitenkaan kannata lähteä tavoittelemaan. Tai tiedä häntä, näin yhden kokemuksen perusteella tätä voi toki pitää hätiköitynä kannanottona. Joka tapauksessa kaksi nälkäistä henkilöä ruokaili määrällisesti sopivasti ja juomaili siinä sivussa kevyesti hintaan 163,80€. Mielestämme ihan sopuisa hinta tästä kolmen tunnin kokemuksesta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Juhlahumua

Kirjoitettu 27 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Kotikolomme on nyt selvittänyt tulikasteensa juhlatilana ja todettu vallan toimivaksi sellaiseksi. Kolmisenkymmentä juhlijaa mahtuivat paikalle paremmin kuin hyvin – tilaakin jäi yllin kyllin. Voin siis hyvillä mielin aloittaa seuraavien kestien suunnittelun…

Myös tarjoiluni niittivät kiitosta ja onnistuin yllättävän hyvin mitoittamaan niiden määrän kutsuvieraille sopivaksi. Osa tekeleistäni oli hyväksi havaittuja vanhoja tuttuja, mutta uusiakin ystävyyksiä syntyi ja tällä kertaa postailenkin näistä. Reseptit olen tapani mukaan metsästellyt sieltä sun täältä. Kiitokset tsatsikikakusta Patalinnulle ja turkinpippuri-muffinsseista Mau!kkaalle ruokablogille. Myös jo aiemmin esitellyt marianne-muffinssit saivat lopullisen asunsa, kun hunnutin ne vihreällä sokerikuorrutteella.

35-vuotiaan Darth Vader -kakkuna toimi oivallisesti jo pääsiäisen tienoilla testattu omenapiirakka. Sen kanssa tarjoilin tällä kertaa vaniljasokerilla ja kanelilla maustettua kermavaahtoa; vallan maukas yhdistelmä.

Kuvauksen kohteeksi ei koskaan ehtinyt jäädytetty mokka-toffeekakku, mutta suosittelen silti ehdottomasti kokeilemaan. Näistä aineksista ei kovin helposti pahaa saa aikaiseksi. Tulen varmasti tekemään kyseistä kakkua toistamiseen.

Kuvaushetkellä jo miltei syödyksi joutunut valkosuklaa-limejäädyketorttu sen sijaan on bravuurini jo vuosien takaa, jonka tällä kertaa valmistin kauppaan unohtuneiden Daim-rakeiden sijaan Brunbergin maitosuklaasta ja koristelin jälleen yhdellä Berliinin tuliaisella, hienoilla Star Wars sokeritarroilla. Alkuperäinen ohje kakkuun löytyy täältä.

Eipä sitten muuta, kuin juhlia järjestelemään. Nämä reseptit ovat kaikki äärettömän helppoja ja tuottavat varmasti makoisan lopputuloksen.

Tsatsiki-kakku (kreikkalaisella salaatilla)

1 vuoallinen (halkaisija 24 cm)

Pohja:
200 g hapankorppuja (itse tein gluteiinittoman version käyttämällä gluteiinitonta näkkileipää)
80 g sulatettua voita
1 dl hienonnettua ruohosipulia

Täyte:
4 liivatelehteä
200 g kurkkua
ripaus suolaa
10 kalamataoliivia hienonnettuna (korvasin pienillä kapriksilla)
1 tl sitruunapippuria
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna tai raastettuna
2 tl hunajaa
400 g raejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunan mehua

Koristeluun:
herneenversoa / salaatinlehtiä maun mukaan
kurkkua
kirsikka- tai miniluumutomaatteja
(kalamataoliiveja)
fetajuustoa

Murskaa korput ja sekoita murusiin sulatettu voi sekä ruohosipuli. Taputtele massa leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan.
Raasta kurkku karkealla terällä, ripsauta päälle vähän suolaa ja laita hetkeksi siivilään valumaan (kurkuista ei ole tarkoitus saada rutikuivia, vaan enimmät ensimmäiset vedet vaan pois).
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen, vähintään 5 minuutiksi.
Sekoita kaikki täytteen ainekset kermaa, liivatelehteä ja sitruunaa lukuunottamatta yhteen.
Vatkaa kerma toisessa astiassa vaahdoksi ja sekoita varovasti täytteen joukkoon. Purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivatteet sen joukkoon. Kaada mehu ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita.
Levitä täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota kakku vuoasta ja laita se tarjoilualustalle. Koristele mieleiseksi.

Turkinpippuri-muffinssit

15-20 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g voita tai margariinia
150 g turkinpippurimurskaa

(Tarjoiluun:
lakritsikastiketta)

Taikinavaras; eikä ihme... — Taikinavaras, eikä ihme… Leipomisen ehkä paras asia: taikinakulhon viimeistely omiin suihin.

Sulata voi / margariini.
Sekoita leivinjauhe kuiviin aineisiin ja sen jälkeen joukkoon loput ainekset turkinpippurirouhetta lukuun ottamatta. Lisää lopuksi turkinpippurirouhe ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 min.
Koristele muffinssit halutessasi valuttamalla niiden päälle lakritsikastiketta.

Kuorrutus (esim. Marianne-muffinsseille)

Annos riittää noin 10 isohkoon muffinssiin

130 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
(vihreää) elintarvikeväriä
Marianne Crushia / muita ”hippusia”

Vaahdota nopeasti huoneenlämpöinen voi, vaniljasokeri ja tomusokeri.
Lisää vettä, jotta massasta tulee notkeaa ja elintarvikeväriä oman maun mukaan. Kuorruta muffinssit ja koristele mielesi mukaan. Säilytä jääkaapissa.

Jäädytetty mokka-toffeekakku

10 annosta

60 g ohuita piparkakkuja / muita ohuita keksejä (myös tästä saa helposti gluteiinittoman valitsemalla gluteiinittomia keksejä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
0,5 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa
0,5 dl toffeeta
50 g suklaata
0,5 tl kaakaojauhetta
0,5 rkl kahvia

Vuoraa pitkä vuoka kelmulla. Tämä annoskoko sopii hyvin 21 x 11 cm vuokaan.
Käytä kolme keksiä koristeluun. Laita ne vuoan pohjalle kelmun päälle.
Vatkaa kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Yhdistä vaahdot. Jaa vaahto kolmeen kulhoon kolmea kerrosta varten.
Ensimmäinen kerros valmistetaan kahvista. Sekoita kahvi ja kaakaojauhe kerma-juustoseokseen.
Sulata suklaa toista kerrosta varten. Yhdistä jäähtynyt suklaa vaahtoon.
Sekoita kolmatta kerrosta varten paloiteltu toffee vaahtoon.
Kokoa kakku. Kaada vuokaan ensimmäisenä kahvivaahto. Levitä vaahto vuokaan tasaisesti. Lisää puolet kekseistä vieri viereen vaahdon päälle.
Kaada suklaavaahto keksien päälle ja levitä. Lisää uusi kerros pipareita.
Kaada toffeevaahto päällimmäiseksi.
Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään neljä tuntia.
Ennen tarjoilua kumoa kakku tarjoiluastiaan ja poista kelmu. Anna pehmentyä 5-10 min. ennen tarjoilua.

Dinner time in Kensington

Kirjoitettu 25 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Viimeiset päivät ovat vilahtaneet ohi juhlajärjestelyjen parissa, mutta ankaran uurastuksen tuloksena loppu alkaa jo häämöttää. Vielä viimeiset taulut seinään ja piirakat uuniin ja voimme keskittyä juhlimaan uutta kotikoloamme ja Aleksin 35-vuotista taivalta. Hip hei!

Ja patiomme uusi kello; sitäkin on syytä juhlia…

Eilen kolmen ruokalajin päivällinen syntyi vähän kuin itsestään; tänään tarjoiltavan tsatsikikakun – johon palaan tuonnempana tarkemmin – jämästä alkuruoka, pari päivää sitten haudutetun pulled porkin kakkososasta ehkä parhaat cannellonit ikinä ja joululahjaksi saadusta raakasuklaan valmistuspaketista jälkiruoan jälkiruoka. Se jälkiruoka olivat mansikat vaniljajäätelöllä täydellistettynä – tai ehkä toisin päin.

Ja niin, cannellonien mukaillusta reseptistä suurkiitos sittemmin jo uuden tien löytäneen Onko nälkä -blogin Chef Jonesille.

Näiden herkkujen saloihin perehdyn tuonnempana tarkemmin.

Cannellonit pulled pork -täytteellä

6 annosta

15 kpl cannelloniputkia

600-700 g pulled porkia ja 2 dl BBQ-kastiketta, joihin mainiot reseptit löytyvät täältä.

Béchamelkastike:
3 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoa
2 dl maitoa
1 dl valkoviiniä
0,5 tl muskottia
0,5 tl valkopippuria
50 g emmentalraastetta
suolaa

Sulata voi kattilassa, älä anna ruskistua. Lisää vehnäjauhot ja kun seos on paksua mutta vaaleata, lisää maito ja viini. Lisää neste osissa ja lisää tarvittaessa maitoa. Anna poreilla 5 min. miedolla lämmöllä. Mausta, sekoita ja lisää joukkoon juusto. Kun juusto on sulanut, kastike on valmis.

Mozzarellakuorrute:
150 g mozzarellaa
50 g emmentalraastetta
1 keltuainen
loraus kermaa

Revi mozzarella ja yhdistä emmentalin ja kerman kanssa.

Valmista cannellonit. Yhdistä BBQ-kastike ja pulled pork. Sekoita joukkoon myös hiukan béchamelkastiketta, jotta täytteestä tulee ”notkeaa”.
Pursota massa cannelloniputkiin ja lado putket uunivuokaan.
Levitä loput béchamelkastikkeesta putkien päälle ja peittele aikaansaannos mozzarellakuorrutteella.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 min.

Jälkkärin jälkkäriksi – ne jäätelöt mansikoilla jäivät kuvaamatta – siis testikappaleet raakasuklaasta, joka valmistui äärettömän helposti Cocovin valmistuspakettia käyttämällä. Omaan tyyliini en kuitenkaan tyytynyt tekemään vain tylsiä ”muodottomia” yksilöitä, vaan valutin suurimman osan massasta Space Invaders -muottiin. Muotti toimi muuten mainiosti, mutta silikoni söi suuren osan väristä, jolloin tyypeistä tuli hieman harmaita. Hienoja ovat kuitenkin!