Nyt kun olen lähimenneisyydessäni viettänyt viisi vuorokautta Ateenan auringon alla, palan jo halusta päästä jakamaan näitä hetkiä kansanne. Ihana kaupunki, ihana kesä (kyllä, lokakuulla) ja ihanaa ruokaa, siis pitkälti täydellisyyttä!
Kontekstista johtuen tekstissäni esittelen teille ruokaa ja ravintoloita, kaupungin muita viehättävyyksiä lainkaan väheksymättä. Näistä totean ainoastaan kaiken kattavasti: Menkää Ateenaan; nouskaa Akropoliille, vaellelkaa Plakan ihastuttavilla pikkukujilla ja etsikää uudemman kaupungin melusta ja ihmispaljoudesta oma paikkanne, löytäkää luonnon rauha puistoista kaupungin keskellä ja astukaa Pireuksen satamassa laivaan, saaret kuten pistaaseistaan kuuluisa Egina odottavat vierailijoita vain reilun tunnin merimatkan päässä. Ateenalla taitaa olla paikka minun elämäni kaupungeissa – mitä niihin parhaisiin tulee.
Kreikkalainen keittiö kuuluu ehdottomasti minun mielessäni niihin parhaisiin. Tsatsiki, fetajuusto, maukkaat kastikkeet milloin kanan, milloin lampaan seuralaisena, souvlaki eli varrasliha, erilaiset piirakat ja munakoiso”asiat”, makoisuuksia alusta loppuun. Mitä ruokaelämyksiin tulee, lähdinkin tälle matkalle sangen suurin odotuksin. Nuo odotukset täyttyivät lopulta miltei täydellisyyksiksi asti, joskaan ihan helppoa se ei loppupeleissä ollut. Se vaati oikeanlaisen tavan, jolla sukeltaa ateenalaiseen ruokakulttuuriin.
Kahtena ensimmäisenä iltana saimme ruokaa, joista mainitsemisen arvoiseksi nousi ainoastaan tsatsiki. No, paikoista toinen, se ruokapuoleltaan kaikista kelvottomin, tarjoili onneksi autenttista taverna-tunnelmaa ja kaksi perinteistä soittoniekkaa, jotka saivat kuivan kanavartaan maistumaan ehkä hiukkasen paremmalta. Ensimmäisenä iltana sen sijaan teimme klassisen paikanvalintavirheen uiskennellessamme suoraan yhteen kaupungin keskeisistä turistirysistä. Mutta näistä viis; kolme muuta ruokailuamme onnistuivat siinä määrin mallikkaasti, että kaupungista jäi aivan varmasti herkullinen maku ja nyt haluankin esitellä teille nämä kolme ravintolaa, joita ei ehdottomasti kannata jättää kokematta, mikäli matkustaa Ateenaan.
Eleas Gi. Esittelyni kohteista Eleas Gi on aivan omaa luokkaansa; elegantti, kaunis ja kekseliäs, ravintola, joka tarjoilee asiakkailleen fine dining -tasoisen makumatkan kreikkalaisuuteen, sinne maan kulinaristiseen peruskallioon, oliivipuun juurelle. Eleas Gi määritteleekin filosofiakseen kestitä vieraansa läpi kreikkalaisen kulttuurin ja keittiön. Ja tällaiselle tutkimusmatkalle me todella pääsemmekin kulkien oliiviöljy johtotähtenämme alkuruokien kautta pääruokiin ja lopulta jälkiruokiin. Tie on maukas, moniulotteinen ja runsas, muruakaan ei malttaisi jättää lautaselle.
Jo tapa jolla vieraat johdatellaan viinipullojen koristaman käytävän läpi kuvankauniiseen ravintolasaliin saa paikan tuntumaan siltä, että sen takia kannattaa matkustaa tunnin verran (mikäli käyttää julkista liikennettä) pois Ateenan keskustasta, Kifisián kaupunkiin, joka kuitenkin luetaan kuuluvaksi Ateenan metropolialueeseen. Paikan tunnelma on uskomaton.
Valittavana ovat 14 tai 24 maun menut, myös à la carte -listalta on mahdollista poimia suosikkinsa. Me päädymme 14 maun ruokaretkelle, joka tarkoittaa sitä, että meille tarjoillaan noin kymmenen erilaista alkuruokamakua, yksi valinnainen pääruoka ja kolme jälkiruokamakua. Erikseen valittavat viinit ovat kaikki kreikkalaisia.
Kauden mukaan vaihteleva alkuruokakokonaisuus on tällä kertaa seuraava: kukkokeittoa, erilaisia leipiä, oliivisalaattia, tuorejuustoa, kreikkalaisia kasviksia, savustettua munakoisosalaattia, ”maitopiirakkaa”, hitaasti puu-uunissa suolakuoressa kypsennettyä porsasta, bataattia ja kikhernesalaattia. Herkullisia kaikki tyynni. Pääruoaksi minä valitsen kanagyroksen jogurttikastikkeella, muut päätyvät porsaan fileeseen. Jälleen eteemme tuodaan suussa sulavat annokset ja tässä kohtaa lieneekin paikallaan esittää pieni varoituksen sana: Mikäli mielit jaksaa nauttia jälkiruoistakin täysin siemauksin, yritä hillitä itsesi erityisesti alkuruokien kohdalla. Niitä on nimittäin paljon, jonka lisäksi pääruoka-annokset ovat kookkaita nekin. Itse olen varustettu 
suhteellisen suurella ruokahalulla, mutta silti jälkiruokavaiheeseen päästyämme olin jo aivan täynnä. Harmillinen takaisku, sillä paikallinen jäätelö, suklaamousse sekä kuorrutettu suklaakakku olivat taivaallisen hyviä.
Näin ollen itse aiheutettua pienoista ylensyöneen olotilaa lukuun ottamatta Eleas Gi tarjoilee vieraalleen oikeastaan täydellisen illan, joka kruunautuu siinä vaiheessa, kun ravintolan omistaja ojentaa jokaiselle meistä pienen lahjan, muiston kotimaastaan: oliiviöljyä, oliiveja ja makeaan likööriin säilötyn hedelmäyllätyksen. Tätä kokemusta ei ihan heti unohda.
Kun edellä esitetyn jälkeen käteensä saa laskun, jossa loppusumma ruokailijaa kohden jää hiukan alle 50,00€, tuntuisi suorastaan rikolliselta poistua paikalta ilman tuntuvaa tippiä. Ihastuttava ilta, suuren suuri suositus!
Oineas ja Lithos. Kaksi muuta ravintolaa, jotka haluan ehdottomasti tuoda esiin poikkeavat edellä esitellystä runsaasti, mutta ovat keskenään pitkälti samanlaisia, niin mauiltaan, tasoltaan kuin palvelultaankin. Ihmekös tuo, ne sijoittuvat samalle kadulle – ovat itse asiassa vierekkäin – ja voisin kuvitella kilpailun olevan kovaa. Lähitienoon muut ravintolat näyttivätkin ainakin näin lokakuulla kovin autioilta näihin kaveruksiin verrattuna.
Oineaksen ja Lithoksen löytääkseen ei tarvitse matkustaa kauas, mutta hieman sivummalle. Ravintolat sijaitsevat lähellä keskeistä Monastiraki-aukiota, mutta kuitenkin muutaman mutkan takana, joten paikkoja on osattava etsiä. Tämä lienee hyvä, turistirysätuntemukset ovat täällä tiessään, vaikka turisteja paikoissa toki riittääkin. No, kiitos TripAdvisorin kärkisijojen mekin törmäsimme tälle sivukadulle. Siellä ne killuvat molemmat, heti siinä Eleas Gin yläpuolella.
Koska ruoka paikoissa on oikeastaan aivan samaa luokkaa ja palvelu molemmissa ensiluokkaista, en pysty valitsemaan näistä voittajaa. Myös hintataso on sama, eli alhainen, ja molemmat yllättävät vieraansa jälkiruolla talon piikkiin. No, Oineaksen jälkiruoka oli parempaa, Lithoksessa sitä oli enemmän. Ja Lithoksen tarjoilija taisi kuitenkin vetää sen pidemmän korren, mitä miellyttävyyteen tulee.
Saimme siis Aisopou-kadulla kokea kaksi ällistyttävän maukasta illallista. Salaisuus ateriointimme näin suureen onnistumiseen oli kuitenkin taito tilata ruokaa oikein, asia jonka ymmärsimme vasta kaksi kertaa heikosti menestyttyämme. Kreikkalaiset ruoat sopivat paremmin kuin hyvin jaettaviksi, joten ohjeemme on seuraava: Tilatkaa ensin pöytäseurueellenne sopiva alkupala – suuri suositus tsatsikille ja kreikkalaiselle salaatille – ja sen jälkeen pääruoka-annoksia, yksi kutakin ruokailijaa kohden. Kertokaa jakavanne ateria, jolloin saatte omat lautaset. Nautinto on taattu ja illallinen monipuolinen. Esimerkiksi moussaka on niin hyvää, että sitä on pakko saada, mutta kuitenkin niin yksipuolista, että ainoana pääruokana sitä ei voi suositella. Tällä tavalla jokaisesta illallisesta on mahdollista tehdä monipuolinen makumatka.
Sekä Oineaksesta että Lithoksesta lähdimme Ateenan yöhön onnellisina, kylläisinä ja miltei samoissa rahoissa, kuin sinne astelimmekin. Lystit maksoivat muutaman kympin ruokailijaa kohden, viineineen kaikkineen.
Jaettu ilo on paras ilo ❤
Pohja:
