Tunnelmallisia makuja

Aterian verran Etelä-Amerikkaa

Kirjoitettu 13 elokuun, 201513 elokuun, 2015 by Kaisa

Uusi keittokirja on aina valtavan viihdyttävää seuraa – ainakin hetken verran. Toisinaan tuo hetki kestää vain ohimenevän momentin, yhden selailun verran. Toisinaan se jättää hieman syvemmän jäljen, halun palata kirjan pariin uudelleen, kokea miltä sen ehdotukset ihan oikeasti maistuvat. Ja sitten on vielä niitä keittokirjoja, joiden kanssa suhde syvenee ystävyydeksi, jotka haluaa avata aina uudelleen ja uudelleen, vaikka ihan samoiltakin sivuilta.

Moni on tänä päivänä sitä mieltä, että aika on ajanut keittokirjojen yli. Internet pursuaa ruokablogeja, kun Googleen kirjoittaa tomaattikeitto, ohjeita löytyy tuhansia ja taas tuhansia. Mutta ei se ole sama; vain kirjaa voi koskettaa, vain kirjaa voi haistaa, vain kirjan voi laittaa hyllyyn, ja löytää sen saman rakkaan reseptin vielä vuosienkin jälkeen. Eläköön kirja!

Mistä viimeistään huomaa syksyn aivan oikeasti olevan tulossa, on siitä että uusia kirjoja putkahtelee ilmoille kuin sieniä sateella. Myös kotikolossamme tuoreiden tapausten kuhina käy kuumana ja johtuen siitä, että keittokirjat ovat lähellä omaa sydäntäni, suuri osa uusista ystävistämme opastaa meitä juuri siellä patojen ja kattiloiden valtakunnassa. Tietänee siis mielenkiintoisia makumatkoja…

Yksi uusimmistani on kokkipariskunta Kira Weckmanin ja Michel Garzónin Etelä-Amerikan makuja esittelevä Latinomakuja – Latin Flavours, jonka pohjalta syntyi seuraava ateria. Erityisen hyvää oli kolumbialainen avokadokeitto, jota nautimme alkuruoan asemassa, mutta suosittelen kokeilemaan myös perulaista alkuperää olevaa keltaista kanakastiketta.

Makumatka Etelä-Amerikkaan kelpaisi varmasti yhdelle jos toisellekin; esimerkiksi näillä ohjein saa helposti hieman esimakua. ”Disfrutar la vida!”

Avokadokeitto

4 annosta

100 g salottisipulia
2 rkl oliiviöljyä
6 dl kasvislientä
4 kypsää avokadoa
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
hienoa merisuolaa
sokeria

Lisäksi:
katkarapu-tomaatti”salaattia” ja/tai krutonkeja

Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota salottisipuli tilkassa oliiviöljyä. Lisää kasvisliemi sipulin joukkoon ja hauduta hetken aikaa, noin 5-10 min.
Lisää kuorittu ja paloiteltu avokado sekä sitrusten mehut. Mausta suolalla ja sokerilla.
Soseuta keitto sileäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa nestettä.
Tarkista maku ja tarjoile keitto kylmänä tai haaleana valitsemiesi lisäkkeiden kera.

Keltainen kanakastike

4-6 annosta

4 kiinteämaltoista perunaa
4 kananrintaa
1 l vettä
1 rkl suolaa
10 mustapippuria
1 dl maitoa
2 viipaletta vaaleaa leipää
1 pieni keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl juustokuminaa
0,5 tl kurkumaa
0,5 dl pekaanipähkinöitä
2-5 dl kanalientä
1 keltainen chili
2 dl kermaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria

Lisäksi:
riisiä oman maun mukaan
4 viiriäisen munaa / 2 kananmunaa
8 oliivia / sopivasti kapriksia

Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä noin 20 min. Anna perunoiden jäähtyä, kuori ja viipaloi ne.
Keitä viiriäisen munia hiljalleen kiehuvassa vedessä 2 min. Jäähdytä munat nopeasti kylmässä vedessä, kuori ja halkaise. Jos käytät kananmunia, kypsennysaika on 9 min.
Poista kanan rintapaloista nahka ja luut. Kiehauta litra vettä ja mausta se ruokalusikallisella suolaa ja 10 pippurilla. Kypsennä kanan rintafileitä poreilevassa liemessä noin 10 min. tai kunnes liha on kypsää. Nosta lihat liemestä ja anna hiukan jäähtyä. Revi liha haarukan avulla, kun se on vielä lämmintä.
Kasta vaalea leipä maitoon.
Kuori sipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Kuumenna oliiviöljy kasarissa ja kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää juustokumina ja kurkuma kasariin. Kuullota seosta vielä 2-3 min. keskilämmöllä. Lisää joukkoon pekaanipähkinät (muutaman voit jättää koristeeksi), liuotettu leipä ja 2 dl kanalientä. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen keskilämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon chili.
Soseuta kastike kasarissa sauvasekoittimella. Lisää sitten joukkoon revitty kananliha ja kuumenna kastike. Lisää joukkoon vielä siivutetut perunat. Jos kastikkeen koostumus on liian paksu voit ohentaa sitä kanaliemellä. Viimeistele kastike kermalla ja mausta sitten suolalla ja pippurilla.
Ripottele oliiveja / kapriksia kastikkeen pinnalle. Asettele keitetyt munat kastikkeen päälle.
Tarjoile keitetyn riisin kera.

Yllättävän ihastuttava Riika – ja kolme miellyttävää makumatkaa

Kirjoitettu 11 elokuun, 201511 elokuun, 2015 by Kaisa

Tunnelmallisten loma on nyt tältä erää historiaa ja hiukan haikein mielin kirjoittelen tätä viimeistä virallista kesälomapostausta, menneet kolme viikkoa olivat aika lailla vertaansa vailla. Ehkä kuitenkin ne parhaat päivät sijoittuivat menneelle viikolle, jolloin teimme ex tempore -matkan helteissä kylpevään Riikaan.

Kaupunki on tähän asti ollut itselleni tuntematon, eivätkä odotukseni jostain syystä olleet erityisen korkealla. Taisin odottaa toista Tallinnaa, kaupunkia jossa viettää muutama kiireetön kesäpäivä. Toisin kävi; Tunnelmalliset tepastelivat keskimäärin kaksikymmentä kilometriä päivässä kolmen päivän ajan ja vielä olisi riittänyt nähtävää ja koettavaa, retkistä lähialueille puhumattakaan. Paluu lienee siis tulevaisuudessa paikallaan…

Mikäli vanhat kaupungit kiinnostavat, suosittelen Riikaa lämmöllä. Ravintoloita valitessanne kehotan ainakin harkitsemaan seuraavia vaihtoehtoja, joissa itse vietimme tunnelmallisia, maukkaita, ikimuistoisia ja aivan ainutlaatuisiakin hetkiä.

Domini Canes

Vanhan kaupungin sydämessä, Pyhän Johanneksen sekä Pyhän Pietarin kirkkojen siimeksessä, sijaitseva Domini Canes tarjoilee asiakkailleen modernihkon miljöön, joka kuitenkin samanaikaisesti huokuu täydellisen romanttista tunnelmaa kynttilöineen ja kiviseinineen. Vuodesta 2009 toiminut ravintola tuntuukin asiakaskuntansa löytäneen, sillä yhtään varaamatonta pöytää ei näin tiistai-iltanakaan ole näköpiirissä. Myös terassilla ruokailee seurue jos toinenkin. Onneksi meillä on varaus, heti siinä James Bondin naapuripöydässä…

Ravintolan omien sanojen mukaan ruokalista perustuu lähituotteille, kausittain vaihtuvin variaatioin. Totta; nautimme illallisen, jossa kesän maut marjoineen ja vihanneksineen ovat vahvasti läsnä kauniisti eteemme aseteltuina. Henkilökohtaisesti nautinkin kokoamastani kolmen kokonaisuudesta valtavasti. Aloituksena toimii kantarellikeitto, jatkona taimenfile rucolan, pikkuperunoiden sekä kirsikkatomaattien kera ja päätöksenä kamomilla crème brûlée marjoilla täydellistettynä. Ainoana miinuksena mainittakoon kantarellikeiton annoskoko, joka mielestäni keiton ruokaisuudesta johtuen oli alkuruoaksi aivan liian iso. Annosta ei voi syödä kokonaan, mikä tietysti harmittaa, ja luulenkin että keittoa ei ollut tarkoitettukaan alkuruoaksi.

Sopivana aasinsiltana edellisestä onkin mainittava, että vaikka ruoan tasossa Riian ravintolat ovatkin varmasti lähivuosina turismin alati kasvaessa tulleet jatkuvasti ylöspäin, on palvelu vielä lapsen kengissä, jos verrataan esimerkiksi omiin huippuravintoloihimme. Ruokia ja juomia ei pöytään tuotaessa esitellä lainkaan, tarjoilijat eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tiedustele annosten maistuvuutta ja palvelu on äärimmäisen hidasta, jopa poissaolevaa. Sama näkyy myös Domini Canesissa, vaikka tarjoilijatar ihan ystävällinen onkin. Riiassa ei pidä mennä ravintolaan kello kaulassa, mikä ei tietenkään lomalla olekaan odotusarvo, mutta nälän määrässä tämä tosiasia kannattaa huomioida…

Aleksin valinnat eivät tällä kertaa toimi ihan yhtä hyvin kuin omani, mutta aloittava tomaattikeitto sekä jälkiruoan roolia näyttelevä marengilla kuorrutettu omenapiirakka ovat kuitenkin mieluisia. Pihviannos grillattujen vihannesten, röstiperunoiden ja kukkakaalipyreen kera jää laimeaksi esitykseksi, josta maut ovat tipotiessään. Ihan näyttävä annos, harmillisesti pettymyksillä kuorrutettu.

Domini Canesissa kaksi ihmistä popsii kolmen ruokalajin aterian muutaman viinilasin kera hintaan 88,00€. Illallinen on matkamme hintavin, samoin Aleksin pihviannos (17,50€), mikäli annoksista puhutaan. Makumatkailu, tällainen hienommankin puoleinen, onnistuu siis huomattavasti Suomen hintoja edukkaammin.

International

Ravintola International ei Domini Canesin tapaan lepää merkittävien nähtävyyksien huomassa, vaan sen löytääkseen on matkattava hieman ytimen ulkopuolelle. Tämä matka, joka hoituu yksinkertaisesti raitiovaunulla tai kävellenkin, kannattaa. Vastassa on valloittavalla palvelulla varustettu mukava ravintola, joka tarjoilee maukkaita, kekseliäitä ja laadukkaita kansainvälisten keittiöiden annoksia sangen edullisesti. Asiakkaita helpottaakseen ravintola on hauskasti sisällyttänyt menuunsa maininnat myydyimmistä annoksistaan runsaiden kuvien kera.

Jos kaupungin palvelutasossa ei yleisesti ottaen ole suuremmin kehumisen varaa, Internationalissa tilanne on täysin päinvastainen. Varaustamme edeltävänä päivänä ravintola lähetti meille viestin tiedustellen mahdollisia toiveitamme tai juhlan aiheita, johon vastasimme juhlivamme ensimmäistä hääpäiväämme. Jo vastaanotto ruusun terälehdin koristetuin pöydin sekä ”Happy 1st Anniversary” -tekstein varustetuin servettipidikkein puhuttelee, puhumattakaan jälkiruokayllätyksestä tai pienestä viinipullolahjasta aterian päätteeksi. Tällaista kohtelua emme ole missään muualla tavanneet, vaikka erinäisiä vienoja merkkipäivämainintoja olemme silloin tällöin esittäneetkin…

Entäpä ruoka sitten? Erittäin maukasta alusta loppuun. Alkuruoaksi minä valitsen ”kalojen sinfonian”, jossa tonnikala, lohi ja tiikerirapu soittavat viimeisen soittonsa sulassa sovussa merilevään kauniisti rullattuna hunajakastikkeen kera. Aleksi päätyy unkarilaiseen gulassikeittoon, hyvä valinta sekin. Pääruoaksi popsin klassisen Wellingtonin pihvin, jonka kuitenkin sekaannuksen seurauksena saan sienettömänä. Pääruokani osoittautuu muutenkin ateriamme heikoimmaksi esitykseksi, sillä ihmetyksekseni annos ei sisällä ollenkaan lisäkettä. Siis pelkkä klassikko – toki maukas sellainen – mutta lautasella hieman yksinäinen näky. Aleksi sen sijaan nappaa täältä matkan maullisen kohokohtansa, naudan poskea palsternakkapyreen kera.

Jälkiruokien kohdalla päädymme molemmat crème brûlée -annokseen jäätelöllä ja marjoilla koristeltuna. Kun annokset tuodaan pöytään minun versioni on kruunattu iloisella ”Happy Together!” -suklaakirjoituksella. Huippua!

Kaiken tämän jälkeen poistumme ravintolasta hymyssä suin, ainoastaan 80,00€ köyhempinä, vaikka viiniäkin on tullut maisteltua jokaisen ruokalajin ohessa. Siis menkää Internationaliin, keksikää aihetta juhlaan ja tulkaa hyvin palvelluiksi ❤

Rozengrāls

Viimeisenä iltana teemme maittavan paluun vanhaan kaupunkiin ruokaillessamme keskiaikaiseen tyyliin, tai ainakin keskiaikaisessa miljöössä, erittäin autenttisessa sellaisessa. Rozengrāls päihittää mielestäni miljöönä Tallinnan vastaavat, Olde Hansan ja Peppersackin, vaikka nuokin toki ovat onnistuneita lajissaan.

Syömme ranskalaiset sipulikeitot maukkaan leivän kera – hyvää – sekä puoliksi suuren annoksen kania viikunoiden ja ohralta vaikuttavan risottomaisen lisäkkeen kanssa. Pohjalta löytyy mukavasti kastikkeessa pehmentynyt ohut leipälettunen. Tämäkin annos toimii ja tarjoilijan avulias kehotus jakaa pääruoka-annos kahtia on kiitoksen arvoinen. Koko lysti juomineen maksaa suurin piirtein 46,00€, ei paha lainkaan. Paikalle siis suuri suositus!

Kuten sanottu, kehotan suurella sydämellä tutustumaan tähän kaupunkikaunottareen; ainakin meille se tuotti ilon hetkiä poikineen ❤

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 17: Ragu, täydellisen hääpäivän täydellinen yllätysillallinen

Kirjoitettu 3 elokuun, 2015 by Kaisa

Vuoden vanha rakkauslukko. — Elokuu 2015.

Ensimmäinen hääpäivä. Kun joitakin aikoja sitten valikoimme tuolle tärkeälle päivälle arvoistaan ravintolaa, löysin itseni jälleen TripAdvisorin maailmasta. Vaikka suhtaudunkin sen tarjoilemiin suosituksiin aina tietyllä varauksella, olen iloinen kyseisen palvelun olemassaolosta; sen kautta on helppo tutustua ravintolamaailmassa vallitseviin tuuliin ja valita lopulta omat kokeilukohteensa. Ja tällä kertaa osuimme kultasuoneen!

Illallistimme hääpäivämme aattona Ragussa, suhteellisen tuoreessa italialaisia makuja henkivässä ravintolassa Helsingin sydämessä Ludviginkadulla. Moderni, pohjoismaista valoa ja rauhaa huokuva tunnelma miellyttää heti ensihetkistä lähtien, eivätkä illan mittaan täydeksi muuttuvat ravintolasalit aiheuta missään vaiheessa kiireen tai hälyn tuntua atmosfääriin. Paikka ja oma pieni ikkunapöytämme ovat kuin luotuja kahden hengen seurueellemme.

Entäpä sitten ruoka, tuo toinen suhteellisen keskeinen komponentti, mitä ravintolailtaan tulee… Täydellistä! Mitäpä sitä sanoja säästelemään, kun korjattavaa ei oikeastaan ole. Tämän vuoden tähänastinen ykkönen – no juu, Hellalla ja huoneella oli se PIHVI, mutta kokonaisuutena Ragu tarjoili vielä upeamman suorituksen – ja varmasti sijoitus myös elämäni ravintolat -listauksella, siellä suhteellisen korkealla. Nautintoa alusta loppuun.

Valitsemme listalta Menu Ludarin, joka tarkoittaa viikoittain vaihtuvaa listan ulkopuolista 3-5 ruokalajin kauden raaka-aineisiin nojaavaa yllätysmenua. Otamme täydet viisi lajia, jolloin hinnaksi tulee 57,00€ / ruokailija. Aleksi nauttii aterialle suunnitellun viinimenun kokonaisena (46,00€), minä puolikkaana (23,00€). Ja jo tässä vaiheessa voin todeta, että matka on jokaisen euronsa väärti, hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan.

Ensimmäisenä eteemme kannetaan neljän leivän ja levitteen kokonaisuus, joka jo se, on aivan omaa luokkaansa. Parmesanmuffinsseja, rosmariinifocacciaa, mallasleipää ja näkkileipää kuohkean voin, vuohenjuustokreemin, tapenaden ja raparperin kera. Harvoin alkupalaleivät ovat näin maukkaita. Jo tässä vaiheessa pahoittelen, jos aivan kaikkia komponentteja en pysty teille täydellä pieteetillä esittelemään; koska niitä oli niin paljon ja lista täydellisen yllätyksellinen, osa asioista on päässyt jo unohtumaan. Mutta maut eivät, ja tämä lienee pääasia.

Ensimmäinen kahdesta alkuruoasta, se kala sellainen, on lohta ja kampasimpukkaa mädin, kantarellipyreen, ”mummon kurkkujen” ja punasipulin kera. Lohi on vain kevyesti paistettu, sisältä miltei raaka, vallan mehukas. Kampasimpukka on onnistuttu paistamaan sopivan napakaksi, se kun usein löytyy lautaselta jopa epämiellyttävänä löllönä. Hyvä annos kaiken kaikkiaan, kuitenkin se illan vähiten täydellinen, jos joku on valittava.

Alkuruoista toinen, tomaatti-mascarponekeitto savuisalla, pitkään haudutetulla häränlihalla kruunattuna, lukeutuu jo täydellisiin esityksiin. Saamme avattavaksemme purnukat, joista jo yksin ilmoille nouseva savu viettelee. Tämän jälkeen liha ympäröidään edessämme keitolla. Kekseliästä, kaunista ja samalla kuitenkin korutonta. Aivan mahtavaa.

Väliruokana saamme hummeririsottoa, jossa täydellisen onnistuneet maut kohtaavat täydellisen koostumuksen. Nyt pääruokaan siirryttäessä alkaa olla jo vaikeuksia laittaa ruokalajeja paremmuusjärjestykseen. Bataattipyreen ja porkkanoiden kanssa tarjoiltavat lampaanniska sekä possu – jonka tarkempi kuvaus lukeutuu näihin unohtuneisiin asioihin – muodostavat nekin kielen mukanaan vievän annoksen.

Ennen virallista jälkiruokaa saamme keittiöstä makean tervehdyksen kokin lähettäessä meille pienissä purnukoissa appelsiinimoussea marinoidun raparperin kera. Mukava yllätys. Jälkiruokana makustelemme mansikkaa ja valkosuklaata, joita ei oikein malttaisi syödäkään. Viimeistelemme lautasemme pienintä murusta myöten, kukkiakaan unohtamatta.

Myös meille ruokien ohella tarjoiltavat viinit miellyttävät, vaikkakaan eivät ole mitään kaikista helpoimpia paloja purtaviksi. Hyvä näin, on mielenkiintoista huomata kuinka ruoat ja juomat tukevat toinen toisiaan, kuinka oivallisia valintoja ammattilaiset pystyvät tekemään. Olenkin ehdottomasti sillä kannalla, että jos tämän luokan ravintolalla on menuun suunniteltu juomamenu tarjolla, siihen kannattaa ehdottomasti tarttua. Vaikka omaan tyyliini valita se puolikkaana, jolloin tarjoiltavat annokset ovat pieniä, yleensä 6 cl.

Kun kaikkeen edellä kirjoitettuun lisätään kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeä osa-alue, palvelu, voidaan tämä arvostelu päättää selkeään kiitettävään. Tarjoilijat esittelevät selkeästi niin ruoat kuin juomatkin ja asiakas huomioidaan mieleenpainuvalla tavalla. Osa annoksista esillepannaan lopulliseen muotoonsa asiakkaan silmien edessä ja myös kokit näyttäytyvät tekeleidensä seurassa.

Ihan mieletön ilta. Suuren suuri suositus.

Ruoka: 5/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 5/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 16: Ravintola Kielo, fiineilyä Joensuun malliin

Kirjoitettu 31 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Pakollinen Susi-selfie... — Pakollinen Susi-selfie…

Lomamatkailumme Suomen suvessa jatkuu. Tällä erää seikkailumme ovat kohdistuneet idän suuntaan, Kotka-Suomenniemi-Joensuu-Valamo -reitille. Elämyksiä, niin maukkaita kuin muitakin, on toki reitillemme mahtunut useita, mutta ravintola, joka ansaitsee hieman enemmän huomiota löytyy Joensuusta.

Ravintola Kielo vakuuttaa ulkoisella olemuksellaan. Pitkälti mustavalkoinen moderni miljöö tuo mieleen monet lähiaikoina koetut fine dining -ravintolat. Taustalla soi tunnelmaan sopiva musiikki ja atmosfääri on rauhallinen. Asiakaskuntaa on paikalla sopivasti; olisi voinut odottaa, että olemme paikalla miltei kahden, kun kyseessä on kuitenkin tavallinen keskiviikkoilta, ravintola on hienomman puoleinen ja sijoittuu hieman syrjäisemmälle kadulle. Sana on tainnut kulkea… Itse kiitämme löydöksestä aina niin avuliasta turistintukea, TripAdvisoria.

Valitsemme molemmat viiden ruokalajin maistelumenun (59,00€). Hieman oudoksuttavaa on, että menun ympärille ei ravintolan toimesta ole suunniteltu viinimenua, mutta tarjoilijan vinkein onnistumme kokoamaan itsellemme oikein mallikkaan sellaisen. Pienet, 6 cl:n annokset miellyttävät ainakin minua ja yleensä juomatta jäävä jälkiruokaviini saadaan näin korvattua kuohuviinillä.

Alkuruoista ensimmäinen, nokkospannacotta kukkakaalin kera, on valloittavan maukasta, pieksee ehdottomasti seuraavaksi tarjoillun friteeratun vasikanposken. Vasikanposki sinällään on kuivahtamaan päässeitä kohtia lukuun ottamatta maukasta, mutta valitettavasti friteeraus dominoi annosta aivan liikaa – oikeastaan pilaa sen.

Pääruoaksi saamme ensin hiillostettua kuhaa bouillabaisse-kastikkeen kera. Suurena kalanystävänä on pakko mainita pienoinen pettymykseni. Jollain tapaa hiillostus puskee mauista päällimmäiseksi, eikä kuha pääse täysiin oikeuksiinsa. Ja bouillabaisse; se nyt vaan simpukoineen ei ole mielestäni se paras asia, mitä äyriäismaailmalla on makumatkailijalle tarjota, joten Kielon onnistumista tämän kastikkeen suhteen en sen tarkemmin kommentoi.

Pääruokarintamalla liha voittaa kalan. Appelsiiniglaseerattu possunkylki maistuu mainiolta, samoin sitä ympäröivät vihannekset. Jälleen nousee ilmoille kuitenkin yksi suuri kysymys: miksi näin rasvainen valinta? Lihan rasvapitoiset osat ovat toki maukkaita, sitä en kiellä, mutta kun lautaselle marssitetaan lihanpala, josta vähintään neljäsosa on yhä edelleen jäljelle jäänyttä rasvaa, ei annosta yksinkertaisesti tee mieli syödä loppuun. Harmi juttu; ilman tuota sangen ihraisaa osiota tämä annos olisi ollut erittäinkin kiitettävä.

Jälkiruoka, valkosuklaajäätelöä ja herukanlehteä, on vähintäänkin valloittava ja nousee alun nokkospannacotan rinnalle kilpailemaan illan annossuosikkini tittelistä. Vaikea valinta.

Lopputulemana siis todettakoon, että Kielo onnistuu niin aloittamaan kuin lopettamaan makumatkamme mitä maistuvimmissa merkeissä. Siihen väliin jää toki paljon parannettavaa, mutta ravintolan kuudesti vuodessa päivittyvällä ruokalistalla on varmasti taas pian paljon uutta tarjottavaa. Potentiaalia on valtavasti, annosten ulkonäkö on kaunis ja ravintolan henkilökunta erittäin ystävällistä. Tämän tason paikassa olisin kuitenkin kaivannut hieman yksityiskohtaisempaa esittelyä, mitä pöytiin tarjoiltaviin ruokiin ja viineihin tulee.

Uskon, että saatoimme hyvinkin löytää Joensuun tasokkaimman ravintolan heti ensi yrittämällä ja neuvon toki kokeilemaan, mikäli kaupungissa elelee tai muuten vain vierailee. Ehkä hirvittävän pitkien matkojen takaa sitä ei kuitenkaan kannata lähteä tavoittelemaan. Tai tiedä häntä, näin yhden kokemuksen perusteella tätä voi toki pitää hätiköitynä kannanottona. Joka tapauksessa kaksi nälkäistä henkilöä ruokaili määrällisesti sopivasti ja juomaili siinä sivussa kevyesti hintaan 163,80€. Mielestämme ihan sopuisa hinta tästä kolmen tunnin kokemuksesta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Juhlahumua

Kirjoitettu 27 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Kotikolomme on nyt selvittänyt tulikasteensa juhlatilana ja todettu vallan toimivaksi sellaiseksi. Kolmisenkymmentä juhlijaa mahtuivat paikalle paremmin kuin hyvin – tilaakin jäi yllin kyllin. Voin siis hyvillä mielin aloittaa seuraavien kestien suunnittelun…

Myös tarjoiluni niittivät kiitosta ja onnistuin yllättävän hyvin mitoittamaan niiden määrän kutsuvieraille sopivaksi. Osa tekeleistäni oli hyväksi havaittuja vanhoja tuttuja, mutta uusiakin ystävyyksiä syntyi ja tällä kertaa postailenkin näistä. Reseptit olen tapani mukaan metsästellyt sieltä sun täältä. Kiitokset tsatsikikakusta Patalinnulle ja turkinpippuri-muffinsseista Mau!kkaalle ruokablogille. Myös jo aiemmin esitellyt marianne-muffinssit saivat lopullisen asunsa, kun hunnutin ne vihreällä sokerikuorrutteella.

35-vuotiaan Darth Vader -kakkuna toimi oivallisesti jo pääsiäisen tienoilla testattu omenapiirakka. Sen kanssa tarjoilin tällä kertaa vaniljasokerilla ja kanelilla maustettua kermavaahtoa; vallan maukas yhdistelmä.

Kuvauksen kohteeksi ei koskaan ehtinyt jäädytetty mokka-toffeekakku, mutta suosittelen silti ehdottomasti kokeilemaan. Näistä aineksista ei kovin helposti pahaa saa aikaiseksi. Tulen varmasti tekemään kyseistä kakkua toistamiseen.

Kuvaushetkellä jo miltei syödyksi joutunut valkosuklaa-limejäädyketorttu sen sijaan on bravuurini jo vuosien takaa, jonka tällä kertaa valmistin kauppaan unohtuneiden Daim-rakeiden sijaan Brunbergin maitosuklaasta ja koristelin jälleen yhdellä Berliinin tuliaisella, hienoilla Star Wars sokeritarroilla. Alkuperäinen ohje kakkuun löytyy täältä.

Eipä sitten muuta, kuin juhlia järjestelemään. Nämä reseptit ovat kaikki äärettömän helppoja ja tuottavat varmasti makoisan lopputuloksen.

Tsatsiki-kakku (kreikkalaisella salaatilla)

1 vuoallinen (halkaisija 24 cm)

Pohja:
200 g hapankorppuja (itse tein gluteiinittoman version käyttämällä gluteiinitonta näkkileipää)
80 g sulatettua voita
1 dl hienonnettua ruohosipulia

Täyte:
4 liivatelehteä
200 g kurkkua
ripaus suolaa
10 kalamataoliivia hienonnettuna (korvasin pienillä kapriksilla)
1 tl sitruunapippuria
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna tai raastettuna
2 tl hunajaa
400 g raejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunan mehua

Koristeluun:
herneenversoa / salaatinlehtiä maun mukaan
kurkkua
kirsikka- tai miniluumutomaatteja
(kalamataoliiveja)
fetajuustoa

Murskaa korput ja sekoita murusiin sulatettu voi sekä ruohosipuli. Taputtele massa leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan.
Raasta kurkku karkealla terällä, ripsauta päälle vähän suolaa ja laita hetkeksi siivilään valumaan (kurkuista ei ole tarkoitus saada rutikuivia, vaan enimmät ensimmäiset vedet vaan pois).
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen, vähintään 5 minuutiksi.
Sekoita kaikki täytteen ainekset kermaa, liivatelehteä ja sitruunaa lukuunottamatta yhteen.
Vatkaa kerma toisessa astiassa vaahdoksi ja sekoita varovasti täytteen joukkoon. Purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivatteet sen joukkoon. Kaada mehu ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita.
Levitä täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota kakku vuoasta ja laita se tarjoilualustalle. Koristele mieleiseksi.

Turkinpippuri-muffinssit

15-20 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g voita tai margariinia
150 g turkinpippurimurskaa

(Tarjoiluun:
lakritsikastiketta)

Taikinavaras; eikä ihme... — Taikinavaras, eikä ihme… Leipomisen ehkä paras asia: taikinakulhon viimeistely omiin suihin.

Sulata voi / margariini.
Sekoita leivinjauhe kuiviin aineisiin ja sen jälkeen joukkoon loput ainekset turkinpippurirouhetta lukuun ottamatta. Lisää lopuksi turkinpippurirouhe ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 min.
Koristele muffinssit halutessasi valuttamalla niiden päälle lakritsikastiketta.

Kuorrutus (esim. Marianne-muffinsseille)

Annos riittää noin 10 isohkoon muffinssiin

130 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
(vihreää) elintarvikeväriä
Marianne Crushia / muita ”hippusia”

Vaahdota nopeasti huoneenlämpöinen voi, vaniljasokeri ja tomusokeri.
Lisää vettä, jotta massasta tulee notkeaa ja elintarvikeväriä oman maun mukaan. Kuorruta muffinssit ja koristele mielesi mukaan. Säilytä jääkaapissa.

Jäädytetty mokka-toffeekakku

10 annosta

60 g ohuita piparkakkuja / muita ohuita keksejä (myös tästä saa helposti gluteiinittoman valitsemalla gluteiinittomia keksejä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
0,5 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa
0,5 dl toffeeta
50 g suklaata
0,5 tl kaakaojauhetta
0,5 rkl kahvia

Vuoraa pitkä vuoka kelmulla. Tämä annoskoko sopii hyvin 21 x 11 cm vuokaan.
Käytä kolme keksiä koristeluun. Laita ne vuoan pohjalle kelmun päälle.
Vatkaa kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Yhdistä vaahdot. Jaa vaahto kolmeen kulhoon kolmea kerrosta varten.
Ensimmäinen kerros valmistetaan kahvista. Sekoita kahvi ja kaakaojauhe kerma-juustoseokseen.
Sulata suklaa toista kerrosta varten. Yhdistä jäähtynyt suklaa vaahtoon.
Sekoita kolmatta kerrosta varten paloiteltu toffee vaahtoon.
Kokoa kakku. Kaada vuokaan ensimmäisenä kahvivaahto. Levitä vaahto vuokaan tasaisesti. Lisää puolet kekseistä vieri viereen vaahdon päälle.
Kaada suklaavaahto keksien päälle ja levitä. Lisää uusi kerros pipareita.
Kaada toffeevaahto päällimmäiseksi.
Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään neljä tuntia.
Ennen tarjoilua kumoa kakku tarjoiluastiaan ja poista kelmu. Anna pehmentyä 5-10 min. ennen tarjoilua.

Dinner time in Kensington

Kirjoitettu 25 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Viimeiset päivät ovat vilahtaneet ohi juhlajärjestelyjen parissa, mutta ankaran uurastuksen tuloksena loppu alkaa jo häämöttää. Vielä viimeiset taulut seinään ja piirakat uuniin ja voimme keskittyä juhlimaan uutta kotikoloamme ja Aleksin 35-vuotista taivalta. Hip hei!

Ja patiomme uusi kello; sitäkin on syytä juhlia…

Eilen kolmen ruokalajin päivällinen syntyi vähän kuin itsestään; tänään tarjoiltavan tsatsikikakun – johon palaan tuonnempana tarkemmin – jämästä alkuruoka, pari päivää sitten haudutetun pulled porkin kakkososasta ehkä parhaat cannellonit ikinä ja joululahjaksi saadusta raakasuklaan valmistuspaketista jälkiruoan jälkiruoka. Se jälkiruoka olivat mansikat vaniljajäätelöllä täydellistettynä – tai ehkä toisin päin.

Ja niin, cannellonien mukaillusta reseptistä suurkiitos sittemmin jo uuden tien löytäneen Onko nälkä -blogin Chef Jonesille.

Näiden herkkujen saloihin perehdyn tuonnempana tarkemmin.

Cannellonit pulled pork -täytteellä

6 annosta

15 kpl cannelloniputkia

600-700 g pulled porkia ja 2 dl BBQ-kastiketta, joihin mainiot reseptit löytyvät täältä.

Béchamelkastike:
3 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoa
2 dl maitoa
1 dl valkoviiniä
0,5 tl muskottia
0,5 tl valkopippuria
50 g emmentalraastetta
suolaa

Sulata voi kattilassa, älä anna ruskistua. Lisää vehnäjauhot ja kun seos on paksua mutta vaaleata, lisää maito ja viini. Lisää neste osissa ja lisää tarvittaessa maitoa. Anna poreilla 5 min. miedolla lämmöllä. Mausta, sekoita ja lisää joukkoon juusto. Kun juusto on sulanut, kastike on valmis.

Mozzarellakuorrute:
150 g mozzarellaa
50 g emmentalraastetta
1 keltuainen
loraus kermaa

Revi mozzarella ja yhdistä emmentalin ja kerman kanssa.

Valmista cannellonit. Yhdistä BBQ-kastike ja pulled pork. Sekoita joukkoon myös hiukan béchamelkastiketta, jotta täytteestä tulee ”notkeaa”.
Pursota massa cannelloniputkiin ja lado putket uunivuokaan.
Levitä loput béchamelkastikkeesta putkien päälle ja peittele aikaansaannos mozzarellakuorrutteella.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 min.

Jälkkärin jälkkäriksi – ne jäätelöt mansikoilla jäivät kuvaamatta – siis testikappaleet raakasuklaasta, joka valmistui äärettömän helposti Cocovin valmistuspakettia käyttämällä. Omaan tyyliini en kuitenkaan tyytynyt tekemään vain tylsiä ”muodottomia” yksilöitä, vaan valutin suurimman osan massasta Space Invaders -muottiin. Muotti toimi muuten mainiosti, mutta silikoni söi suuren osan väristä, jolloin tyypeistä tuli hieman harmaita. Hienoja ovat kuitenkin!

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 15: Steak & Whisky House Galle

Kirjoitettu 24 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Hanko vaihtui Poriin, viikinkikylä toriin ja sadetanssi ilta-aurinkoiseen jazzhenkeen. Yllätysmatka Tunnelmallisten tyyliin siis jatkui Pori Jazzien päätöspäivän merkeissä. Tunnelma oli viikon jazzailujen jälkeen edelleen loistava, jonka lisäksi kahden vuoden takainen sangen onnistunut ravintolailta kyseisessä kaupungissa sai vallan vakuuttavaa jatkoa. Tämä kaupunki toimii!

Viimeksi nautiskelimme Raatihuoneenkellarissa, josta ilta jatkui Kirjurinluodon kautta Ravintola Kirjakauppaan. Nyt pitkälliset pohdinnat veivät meidät Steak & Whisky House Galleen, jonka jälkeen siirryimme Cafe Jazziin kuulemaan festivaalin päätössäveliä. Maukasta alusta loppuun.

Porin torin laidalle sijoittuva Steak & Whisky House Galle mainostaa itseään hyvän ruoan ravintolana. Kokemuksemme perusteella puhuvat asiaa. Minä pidin kolmen kokonaisuuttani onnistuneena alusta loppuun, Aleksikin arvosti ateriansa korkealle, alkuruokaa lukuun ottamatta. Myös paikan seesteinen olemus sekä yksinkertainen ja sellaisenaan elegantti sisustus tukivat kokemuksen miellekkyyttä. Palvelu oli ystävällistä ja asiansa osaavaa.

Mutta se ruoka. Itse aloittelin ateriani kylmäsavulohicarpaccion, kylmän lime-tartarkastikkeen ja rukiisen palttoonapin kera (9,80€). Kala maistui todella tuoreelta ja annosta voi surutta kehua erikoisen hyväksi kylmäsavulohta ollakseen. Pidän toki kyseisestä ruokalajista, mutta liian usein se on kuitenkin tuottanut jonkin sortin pettymyksen. Nyt näin ei ollut. Aleksi sitä vastoin joutui harmittelemaan valintaansa; valkosipuli-chiliöljyssä tiristetyt ravut (9,50€) eivät tuottaneet odotetunlaista elämystä makunystyröille.

Kun ravintola on nimennyt itsensä Steak Houseksi, ei liene ihme, että pääruokien kohdalla odotukset olivat korkeimmalla. Ne tulivat täytetyiksi. Annokseni Afroditen kanaa (23,50€) – vaikka se nyt ei pihvi olekaan – oli oikeastaan täydellinen tsatsikeineen ja röstiperunoineen, fetajuuston, oliivien ja maukkaan kastikkeen säestämänä. Juuri sellainen kokonaisuus, joka herättää halun tehdä siitä toisinnon. Paras kana-annos pitkiin aikoihin.

Myös Aleksi oli oman Paholaisen härkänsä (29,90€) äärellä tyytyväinen ja tämän pihvin perusteella paikkaa voi kuin voikin suositella pihvinnälkäiselle Porissa taapertajalle. Paholaisen kastike oli erikoinen tuttavuus meille paholaisen hillon tosiystäville, mutta kokonaisuutena annos toimi mainiosti. Pihvi oli paistettu toivotunlaiseksi mediumiksi, paholaisen chilidippi oli maukasta ja pyynnöstä lohkoperunoiden tilalle vaihdetut röstit olivat kuin suunniteltu tähänkin annokseen. Perunoiden vaihdosta peritty euro ehkä hiukan ihmetytti, noin periaatteessa…

Jälkiruokien suhteen pidemmän korren taisi tällä kertaa vetää Aleksi, joka valitsi listalta omenapiirakkaa vaniljakastikkeen kera (8,50€). Nam! Itse jatkoin Aleksin aloittamaa paholaislinjaa ja tilasin annoksen Paholaisen jäätelöä (5,00€), siis mustapippurilla maustettua vaniljajäätelöä ja mansikkakastiketta. Ihan hyvää tämäkin ja plussana vielä herätti itsessäkin ajatuksen kokeilla erilaisia mausteita kotona syötäviä jäätelöitä rikastuttamaan.

Mielestämme ravintolan hinta-laatusuhde oli hyvä ja paikka taitaa muutenkin olla ystäväpiirinsä löytänyt, sillä sunnuntai-iltana se oli ääriään myöten täynnä ja jokunen taisi joutua vähintäänkin viskibaarin puolelle odotusjonoon. No, se tosin tuskin ainakaan viskin ystäviä harmittaa, sillä talo tarjoilee 190 erilaista viskimerkkiä, osaa omana tuontitavaranaan. Näistä en kuitenkaan osaa kommentoida halaistua sanaa. Muistettava toki on, että asiointi-iltanamme vietettiin Pori Jazzin viimeistä päivää, joka saattoi myös olla syynä ravintolan väkirikkauteen. Tiedä häntä, joka tapauksessa ehdottomasti visiitin arvoinen ravintola!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 4/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 14: Ravintola Pirate, joka sateisesta Hangosta huolimatta saa kasvot keksiasentoon

Kirjoitettu 21 heinäkuun, 20151 heinäkuun, 2018 by Kaisa

Kesäloman alkajaisiksi lähdimme toteuttamaan suunnittelemaani yllätysmatkaa, jonka ensimmäinen etappi oli Hanko, jota Suomen Rivieraksikin kutsutaan. Molemmille meistä tämä visiitti maamme eteläisimmässä kaupungissa oli ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen. Tämä kaupunki täytyy nähdä joskus, kun se on elementissään, lämmin ja aurinkoinen, ei kylmä, sateinen ja tuulinen. No, tämä oli malliesimerkki kesästä 2015; vähän asennetta vaaditaan, mutta hauskaa voi silti pitää. Myös asumuksemme Wild Viking Motel istui hyvin tähän muottiin; vähän nuhjuinen, paljon tunkkainen (emme suosittele kesäkuumalla, vaikka pöytätuuletin löytyykin) ja vallan erikoinen. Joka tapauksessa kokemisen arvoinen – sen asenteen kera – omistaja-Bosseineen kaikkineen.

Ravintolan valitsimme Itäsatamasta, sieltä minne vapaa-ajan elämykset Hangossa käsittääkseni keskittyvät. Jos sulkee silmät sateelta ja tuntoaistin tuulelta, voikin nähdä näiden ihastuttavien punaisten makasiinirakennusten edustat täynnä iloisia ihmisiä ruokineen ja juomineen. No, nyt oli toisin; täysin tapojemme vastaisesti hyppäsimme taksiin, ajelimme kolmen kilometrin matkan viikinkikylästä suoraan yhden aitan eteen ja sukelsimme sen sisuksiin. Olimme löytäneet elämää!

Ravintola Pirate sopi tarpeisiimme vallan mainiosti tarjoten lämpimän ja hämyisän tunnelman, ikkunoistakaan ei meidän pöytämme kohdalla nähnyt ulos, joten sade oli helppo unohtaa. Muutkin aurinkoista Hankoa katsomaan tulleet taisivat samoin haluta sulkea silmänsä todellisuudelta, sillä paikka oli ääriään myöten täynnä, saimme miltei viimeisen pöydän. Alakerta ehkä olisi ollut se hiukan tunnelmallisempi, mutta kyllä täälläkin oli teemaan panostettu, kuten kuvista näkyy.

Mitä kuviin tulee, ruoat jäävätkin sitten pitkälti mielikuvituksenne varaan, sillä paikan hämyisyys ei todellakaan suosinut laistani amatöörikuvaajaa. Vaikka kuvaamatta jäivätkin, merirosvolaivan keittiössä syntyneet ruoat olivat hyviä, eivät mitään makujen täydellisiä riemuvoittoja, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Minä nautin caesarsalaatin grillatulla maalaiskukolla (16,50€), Aleksi luxusburgerin salaatin kera (19,80€). Molemmat tykkäsimme kovasti. Ja mikäli pizzahammasta sattuisi kolottamaan, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan; ainakin ulkonäkö oli juuri niin herkullinen, mitä Suomen ainoalla eläväntulen uunilla olettaisikin paistuvan.

Omasta jälkiruoastani ei sen enempää, opinpa ainakin sen, että ennen kuin suostuu syömään täydellisesti sulaneen jäätelöannoksen, kannattaa pyytää uusi, ei valitella itsekseen jälkikäteen. Maku olisi ollut popcorn kinuskikastikkeella täydellistettynä, mutta tätä velliä ei siksi tunnistanut. No, tulipa silti syötyä.

Kaiken kaikkiaan suosituksen arvoinen paikka, joka toimii varmasti myös oikealla kesäsäällä. Palvelu oli mutkatonta, joskaan ei mieleenpainuvaa, joten siitä ei risuja, mutta ei sen kummemmin ruusujakaan. Hinta-laatusuhdekin oli suurin piirtein kunnossa; kaksi ihmistä ruokaili pää- sekä jälkiruoat, siemaili lasit kuohuvaa ja yhdet miedot alkoholijuomat, toinen vielä kahvin palan painikkeeksi, hintaan 73,80€. Ainoastaan jälkiruokien hinnoittelusta täytyy hiukan koputtaa nokkaa: 5,00€ jäätelövellistä oli liikaa, 8,50€ suklaakakusta melko perus, mutta silti tästä esityksestä vähintäänkin suolainen.

Jos Hangossa pyöritte, harkitkaa ihmeessä. Ja mikäli ette Hankoon asti jaksa, sisarravintola löytyy Helsingin Lauttasaaresta.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

Seuraavana päivänä kaupunki oli jo enemmän elementissään.

Aika jota lomaksi kutsutaan…

Kirjoitettu 20 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Tervetuloa vapaus, tervetuloa huolettomuus, tervetuloa loma!

Seuraavat kolme viikkoa tunnelmoidaan siellä sun täällä. Tien päällä tai kotikonnuilla, tiedä häntä, pääasia on että Tunnelmalliset ovat lomalla ❤

Tunnettua on, että paras keino pikaiseen lomatunnelman saavuttamiseen on aloittaa se matkalla, niin sanotusti poistua peruskuvioista. Näin teimme myös me, kun lähdimme toteuttamaan minun lahjaani Aleksille, matkaa joka meistä toiselle oli täysi mysteeri… Itse suunnittelijan roolissa tunsin tulevaa hiukan paremmin, mutta palattakoon tähän tuonnempana tarkemmin. Ainakin ravintolakokemukset tulevat varmasti päätymään luettavaksi niistä kiinnostuneille.

Edellisenä iltana kartutin jälleen varastojamme mitä tuleviin juhliimme tulee leipomalla empanadaksia, Etelä-Amerikan lahjoja kaikille suolapalojen ystäville. Näistä piiraista on jokaisella eteläamerikkalaisella valtiolla esittää oma versionsa taikinan, täytteiden, muotojen ja kypsennystapojen suhteen nautittavaksi niin kaduilla, kodeissa kuin ravintoloissakin. Me valitsimme chileläisversion, jossa lammas kuitenkin vaihtui lehmään. Tätä uudesta keittokirjatuttavuudestani Latinomakuja peräisin olevaa reseptiä – kuten ensituntumalta koko kirjaa – suosittelen kokeilemaan joko lehmän tai lampaan kera. Myös jostakin jo unohtuneesta syystä omalle kartettavien mausteiden listalleni kivunnut juustokumina pääsi tämän reseptin myötä pannasta; sehän toimikin oikein hyvin. Ja Latinomakuihin tulen varmasti palaamaan vielä tarkemmin.

Toiseksi esittelen klassikon, jolla ensimmäinen lomapäivä sai arvoisensa alun. Kyseessä ovat Croque Madame -muffinssit, joita valmistin BBC:n Pieni keittiö Pariisissa -keittäjättären Rachel Khoon reseptiä mukaillen. Vallan hyvää, vallan helppoa! Itse tosin täytin muffinssit ylijääneellä pulled porkilla, joten epäonnistuminen olisi ollut jo pieni ihme. Uskoisin kuitenkin, että myös kinkku tai rapeaksi paistettu pekoni, mikseivät katkaravut tai yksinkertaisesti tomaatti ja yrtitkin toimisivat mainiosti. Kukin tyylillään…

Empanada de pino chilena

8 kpl

Huom! Reseptissä Pino-seos neuvotaan tekemään jo edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan, mutta uskon, että tällä ei loppujen lopuksi ole paljoakaan merkitystä, jos aikataulu ei suosi tällaista järjestelyä.

Pino-seos täytteeseen:
2 keskikokoista keltasipulia
10 vihreää kivetöntä oliivia (korvasin pienillä kapriksilla)
2 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
400 g karitsan tai lampaan jauhelihaa (korvasin naudalla)
0,5 tl jauhettua juustokuminaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria

Taikina:
100 g voita
2 dl vettä
0,5 rkl suolaa
4 dl vehnäjauhoja

Täyte:
4 kananmunaa
rusinoita
400 g pino-seosta

1 kananmuna voiteluun

Tee ensin Pino-seos joko jo edellisenä päivänä tai viimeistään niin, että se ehtii kunnolla jäähtyä.
Hienonna sipuli mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Hienonna myös oliivit. Kiehauta 2 dl vettä kasarissa ja keitä sipuleita siinä noin minuutin ajan. Valuta vesi pois sipuleista ja laita ne takaisin kasariin. Lisää joukkoon 1 rkl oliiviöljyä ja kuullota sipuleita keskilämmöllä. Lisää joukkoon jauheliha ja mausta juustokuminalla, suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Jatka kypsennystä vielä noin 10 min. keskilämmöllä. Lisää Pinon joukkoon viimeiseksi hienonnetut oliivit.
Siirrä seos jäähtymään ja anna sitten maustua jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Tee sitten taikina. Sulata voi. Kiehauta vesi yhdessä suolan kanssa. Mittaa jauhot kulhoon. Sekoita sulatettu voi jauhojen joukkoon. Seoksesta tulee ensin rakeista. Lisää sitten vähitellen joukkoon sopivasti kuumaa vettä. Itse en ainakaan koko määrää kokenut tarpeelliseksi. Vaivaa taikinaa koneella tai käsin kunnes koostumus on tasainen ja pehmeä. Leikkaa taikina kahdeksaan osaan ja pyöritä taikina palloiksi. Kauli taikinapallot ohuiksi neliön muotoisiksi levyiksi (noin 15 cm x 15 cm).

Valmista sitten täyte. Keitä kananmunat koviksi, noin 9 min. Jäähdytä kananmunat nopeasti kylmän veden alla. Kuori ja lohko neljään osaan.
Lämmitä uuni 170 asteeseen. Jaa jokaisen taikinalevyn keskelle Pino-seosta ja sen päälle muutama lohko kanamunaa. Ripottele päälle vielä rusinoita.
Sulje empanadakset taittamalla vasen ja oikea reuna keskelle, toinen reuna toisen päälle. Sulje sitten päädyt haarukan avulla painelemalla. Varmista että piiraat ovat hyvin suljettu. Käännä empanadakset niin, että keskisauma jää alapuolelle paiston ajaksi. Voitele empanadakset kananmunalla. Painele piiraisiin muutamia reikiä tikulla tai haarukalla. Paista noin 25 min. tai kunnes empanadakset ovat pinnalta kauniin kullanruskeita.

Croque Madame -muffinssit

2 paahtoleipäpalaa (muutkin vaaleat leivät sopivat, itse käytin ranskanleipää)
voita
2 (pienikokoista) kananmunaa
ripaus suolaa
juustoraastetta

Lisäksi täytteitä oman maun mukaan, kuten:
kinkkua
kirsikkatomaatteja
rapeaksi paistettua pekonia
herkkusieniä
yrttejä

Poista paahtoleivistä kuoret, kauli leivät ohuiksi. Voitele leivät molemmin puolin sulalla voilla ja asettele kupeiksi muffinssien paistovuokaan.
Riko jokaiseen leipäkuppiin pieni kananmuna, lisää täytteitä ja mausteita maun mukaan.
Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista muffinsseja 180 asteessa 17-18 min. tai muutama minuutti vähemmän, jolloin saat valuvia keltuaisia.

Täytettä superhienoihin muffinssivuokiin vol. 1: Marianne-muffinssit

Kirjoitettu 13 heinäkuun, 201513 heinäkuun, 2015 by Kaisa

Kesäloman päivä päivältä hiipiessä yhä lähemmäs todellista toteutumistaan alkaa katseeni kääntyä yhä enemmän kohti tulevia juhliamme; muutaman viikon kuluttua nostamme maljaa niin Aleksin 35-vuotisen taivaleen kuin uuden kotikolomme avajaisten kunniaksi. Tässäpä siis oivallinen syy aloittaa herkkujen etukäteisvalmistus.

Tänään leivoin Marianne-muffinsseja, koska Berliinistä ostetut Star Wars -vuoat jo suorastaan huutavat huomiota osakseen. Yodaa syötin näillä makeilla, Vader odottakoon suolaisempaa sisältöä… Reseptiikasta kiitän Retropurkin Sonjaa.

Aikomuksenani on lopullisen tarjoilun yhteydessä koristella muffinssit Yoda-tyyliin vihreällä kuorrutteella, mutta suoritettuamme neitsytmaistelun näin ”raakana”, totesin että postauksen arvoisia ovat vallan hyvin näinkin. Muffinssien rakenne on niin pehmeä, että ainakin uunituoreina ne muistuttavat hiukan fondanttia. Suosittelen kokeilemaan vaniljajäätelön kera.

Marianne-muffinssit

20 kpl

2 dl sokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
150 g Marianne Crushia
2 dl maitoa
100 g sulatettua voita

Sulata voi ja anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri-kananmunavaahdon joukkoon kuivat aineet, maito sekä sulatettu voi.
Annostele muffinssivuokiin, suunnilleen puolilleen.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.