Kun vanhempien pihapuusta kerätyt omenat täyttävät yhä jääkaapin vihanneslokeroa, olen koittanut keksiä mahdollisimman paljon erilaisia tapoja käyttää omenaa. Hilloa, piirakkaa ja paistosta tietysti, mutta myös suolaisia, niin sanottuja kunnon ruokia. Erityisesti juuri kotipihan kirpakat omenat sopivat nimittäin mainiosti myös ruoanlaittoon.
Ranskalaishenkinen kanapata yhdistää omenan makeuden, pekonin suolaisuuden, yrttien tuoksun ja siiderin tuoman sopivan hapokkuuden. Se on helppo sekä melko nopea valmistaa ja toimii näin mainiosti ihan arki-iltanakin. Toisaalta hienommin tarjoiltuna siitä saa niin ikään osan juhlavampaa ateriaa.
Tartu siis reseptiin ja kokkaa itsesi ranskalaisiin tunnelmiin.
Omenainen kanapata
5 annosta
4 salottisipulia 1 valkosipulinkynsi 170 g pekonia 1 kg kanan marinoituja fileepihvejä (valkosipuli) 1 rkl rypsiöljyä 0,33 l kuivaa omenasiideriä 2 dl vettä 1 kanaliemikuutio 2 laakerinlehteä 1 rkl tuoretta / 0,5 tl kuivattua timjamia 600 g hapahkoa (kotimaista) omenaa mustapippuria myllystä
Tarjoiluun: esim. riisiä
Kuori ja lohko salottisipulit neljään osaan. Viipaloi valkosipuli ja suikaloi pekoni. Kuumenna paistokasari tai laakea pata ja ruskista broilerin fileepihvit öljyssä muutamassa erässä. Siirrä pihvit odottamaan lautaselle. Ruskista seuraavaksi pekonit padassa. Lisää sitten sipulit, ja pienennä lämpöä. Siirrä ruskistetut pihvit pataan pekonin ja sipulin joukkoon. Lisää pataan siideri, vesi ja liemikuutio, laakerinlehdet sekä timjami. Kuumenna pata kiehuvaksi ja jätä porisemaan miedolle lämmölle noin 15 minuutiksi kannen alle. Pese ja paloittele sillä välin omenat reiluiksi lohkoiksi. Lisää omenat kanapataan ja kypsennä vielä toiset 15 min. välillä sekoitellen. Mausta lopuksi mustapippurilla ja tarkista maku. Tarjoile esim. riisin kanssa.
Teki mieli kanaa. Jääkaapissa syöjäänsä odottelivat pieni nippu tankoparsaa sekä puolikas pussi broccoliinia. Näinpä valmistui superhelppo ja nopea kiinalaishenkinen kanapannu, jonka suolaisen makea makumaailma syntyi soija- ja hoisinkastikkeita sekä valkosipulia ja inkivääriä yhdistelemällä. Nam, mitä tahmeaa herkkua!
Suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Ja jos parsa tai broccoliini sattuvat uupumaan, kokeile jotakin muuta. Tätä reseptiä voi ilman muuta muokata mieltymystensä tai satokauden mukaan, kunhan muistaa huomioida kasvisten kypsymisnopeuden ja pilkkoa niitä tarpeen mukaan melko pieniksikin palasiksi.
Kiinalaishenkinen kanapannu kauden kasviksilla
4 annosta
400 g broilerinfileetä 2-3 rkl soijakastiketta 1 rkl riisiviinietikkaa 250 g vihreää tankoparsaa 200 g broccoliinia 2-3 valkosipulinkynttä pieni pala tuoretta inkivääriä 3 rkl Hoisin-kastiketta 1 rkl soijakastiketta 1 tl seesamiöljyä 1 rkl riisiviinietikkaa 2 tl sokeria öljyä paistamiseen kanalientä 1 rkl maissitärkkelystä 0,5 dl kylmää vettä
Lisäksi: basmati- tai jasminriisiä
Pilko kanafileet suupaloiksi ja laita kulhoon. Sekoita keskenään 2-3 rkl soijakastiketta ja 1 rkl riisiviinietikkaa. Kaada kanapalojen päälle, sekoita ja anna marinoitua jääkaapissa noin puolen tunnin ajan. Huuhtele parsat, napsauta kova tyvi pois ja pilko jäljelle jäänyt osa noin 3 cm pituisiksi paloiksi. Huuhtele ja siisti myös broccoliinit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, kuori ja raasta inkivääri. Sekoita pienessä kulhossa Hoisin-kastike, 1 rkl soijakastiketta, seesamiöljy, 1 rkl riisiviinietikkaa ja sokeri. Paista kanat kuumalla pannulla öljyssä. Nosta kypsät kanat lautaselle odottamaan. Paista hetki parsoja, broccoliineja, valkosipulia ja inkivääriä. Lisää hieman kanalientä ja anna kiehua sekoitellen muutaman minuutin ajan. Lisää kanat takaisin pannulle. Kaada joukkoon Hoisin-kastike -seos, sekoita ja anna kiehua hetki. Suurusta kastike kylmän veden ja maissitärkkelyksen seoksella. Tarjoile valitsemasi riisin kera.
Yksi suosikki pastoistani on sitruunainen inkiväärin ihanasti kyllästämä Pollo Limonello. Niinpä innostuin kovasti ideasta, jossa niin ikään sitruunainen kanakastike saa erilaista makumaailmaa muun muassa kurkumasta. Resepti, jossa huomioni ensimmäisenä kiinnittyi siinä käytettyyn orzo-pastaan on peräisin Kulinaari-blogista ja suosittelen ilman muuta kokeilemaan sitä. Kastikkeen täyteläinen maku valloittaa ja riisinjyvää muistuttava orzo sopii tähän täydellisesti.
Jos muuten et ole vielä testannut orzoa, tai risonia, kuten sitä myös kutsutaan, suosittelen ilman muuta ottamaan sen kokeilulistalle. Orzon koostumus on aivan omanlaisensa, yksi ehdottomia pastalaatusuosikkejani.
Koska kaipasin annokseen tapani mukaan myös jotakin tuoretta, kruunasin sen pikaisesti paistetuilla broccoliineilla. Nam! Tämä ateria tuo kevään lautaselle.
Sitruunainen kana-orzopasta ja paistetut broccoliinit
3 annosta
250 g orzo-pastaa vettä ja suolaa pastan keittämiseen 500 g broilerin fileetä 1 sitruunan kuori ja mehu (0,75 dl) (puolikas punainen paprika) 2 rkl öljyä 1,5 tl kurkumaa 1 tl umamia mustapippuria myllystä 2 tl suolaa 1 tl sokeria 2-2,5 dl ruoka- tai kuohukermaa
Lisäksi: parmesaaniraastetta
Broccoliinit: 150 g broccoliinia 2 rkl öljyä suolaa pippuria
Keitä orzo-pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valmista pastan kiehuessa kastike. Paloittele fileet suupaloiksi. Pese sitruuna hyvin, raasta sen kuori ja purista mehu. Pilko mahdollinen paprika pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy kasarissa ja ruskista broileripalat. Lisää pannulle sitruunankuoriraaste, kurkuma, umami, pippuri, suola ja sokeri. Sekoittele hetki. Sekoita joukkoon sitruunamehu, kerma sekä mahdollinen paprika. Anna hautua hetki, maista ja säädä maku. Valuta pasta hyvin ja sekoita kastikkeen joukkoon. Huuhtele broccoliinit. Lämmitä paistinpannulla öljy ja lisää joukkoon broccoliinit. Mausta suolalla sekä pippurilla ja paista käännellen noin kolme minuuttia. Tarjoile pasta parmesaaniraasteen sekä paistettujen broccoliinien kera.
Melko tarkalleen viisi ja puoli vuotta sitten sain idean lähteä kiertämään maailmaa valmistamalla ruokaa sen jokaisesta itsenäisestä valtiosta. No, tahti ei ole ollut erityisen nopea, sellainen vuosi/valtio, mutta siitä kai viis, pääasia lienee, että homma ylipäätään etenee ja mielenkiintoiset makumatkat seuraavat toinen toisiaan.
Hitaan junani kuudes pysäkki sijaitsee Angolassa, Atlantin valtameren rannalla eteläisessä Afrikassa. Vuonna 1975 itsenäistynyt Angola on Portugalin entinen siirtomaa ja näin ollen sen ruokakulttuurissa on paljon viitteitä portugalilaisesta keittiöstä. Vaikka angolalaisesta keittiöstä tulee monia ulkomaalaistenkin suosimia ruokalajeja, tuotti minulle jonkin verran ongelmaa löytää sopivaa reseptiä. Valitsin lopulta Moamba de Galinha -nimisen kanaruoan, josta on lukematon määrä erilaisia variaatioita ympäri Keski- ja Etelä-Afrikkaa ja joka tunnetaan myös mantereen ulkopuolella. Moamba de Galinhaa pidetään Angolan kansallisruokana.
Sanalla sanoen sovelsin reseptin toteutuksessa melko paljon. Moamba de Galinha tarkoittaa kanaa palmuvoikastikkeessa eli toisin sanoen eräänlaista kanapataa, joka syntyy yhdistelemällä kanaa, mausteita ja palmuvoita tai -öljyä. Siitä, kuinka virallinen Moamba de Galinha minun valmistamani todella oli, sillä korvasin palmuöljyn rypsiöljyllä, en osaa sanoa, mutta hyvää se joka tapauksessa oli. Niin hyvää, että olen tehnyt sitä jo kahdesti. Myös padalle tyypillinen okra puuttuu, kurpitsan korvasin makumieltymyksistäni johtuen bataatilla, pinaatin lehtikaalilla.
Huolimatta omista modifiaatioistani tunnen suorittaneeni onnistuneen makumatkan Angolaan ja savottani toinen Afrikkaan sijoittuva rasti on nyt takataskussa. On siis aika kääntää katse kohti seuraavaa etappia, Karibianmerellä sijaitsevaa saarivaltio Antigua ja Barbudaa. Koittakaa te sillä välin Moamba de Galinhaa.
Moamba de Galinha
4 annosta
750 g kanafileitä 2 sipulia 3 valkosipulinkynttä 2 tomaattia 0,5-1 chili 6 lehtikaalinlehteä 250 g kurpitsaa (tai minun tapaani bataattia) 1,5 rkl rypsiöljyä 1,5 rkl palmuöljyä (tai lisää rypsiöljyä) 1 rkl tomaattipyreetä 2 rkl sitruunamehua 2 laakerinlehteä 0,5-1 tl suolaa 0,5 tl savupaprikaa 0,5 tl valkopippuria 0,5 tl timjamia 0,25 tl inkivääriä 0,25 tl korianteria 0,25 tl juustokuminaa 3-5 dl kanalientä 20 okraa (minulla korvautuivat Pimientos de Padron -paprikoilla)
Lisäksi: riisiä (ja/tai maissijauho- tai maniokkimuusia)
Mausta kanafileet kevyesti suolalla ja pippurilla. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Silppua tomaatit ja chili. Irrota lehtikaalinlehdistä kova lehtiruoti ja revi lehdet suupalan kokoisiksi. Kuutioi kurpitsa (tai bataatti) reilun sentin kokoisiksi kuutioiksi. Kaada suureen kasariin rypsi- (ja palmuöljy). Ruskista kanafileet molemmin puolin ja nosta ne sitten sivuun odottamaan. Kuullota kasarissa seuraavaksi sipulit. Lisää joukkoon lehtikaali ja vähän myöhemmin valkosipuli, jolle riittää pikainen, noin puolen minuutin maut avaava kuullotus. Pyöräytä seuraavaksi joukkoon tomaattipyree ja silputut tomaatti hyvin sekoittaen. Lisää tämän jälkeen sitruunamehu, loput mausteet, 3 dl kanalientä, kurpitsa- tai bataattikuutiot, Pimientos ja Padron -paprikat ja ruskistetut kanafileet. (Mahdollinen okra voidaan lisätään myöhemmin.) Lisää lientä vielä niin paljon, että fileet juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta ja anna hautua kannen alla, kunnes kana on kypsää. Lisää okra noin viisi minuuttia ennen ruoan valmistumista tai jos haluat siitä pehmeämpää jo haudutteluvaiheessa yhdessä muiden ainesosien kanssa. Tarkista maku ja tarjoile riisin kera. Usein Moamba de Galinhan rinnalla näyttäisi olevan myös jonkinlainen muusi, mutta itse en tällä kertaa lähtenyt etsimään sille reseptiä.
Helppo kanavuoka on oivallinen aktiivisen lauantaipäivän lounas- tai päivällisruoka. Tämä ruoka nimittäin syntyy ihan vain ainekset uunivuokaan nostelemalla, tyypilliseen tapaan esimerkiksi broilerifileitä ei tarvitse paistaa etukäteen tai tehdä muitakaan erityisiä esivalmisteluja. Vuoka on raikas, kermaa tai rasvaa ei lisätä lainkaan, vaan liemi syntyy itse kanasta, tomaatista, sitruunasta ja mausteista. Kokonaisuuden kruunaa mikäpäs muukaan kuin fetajuusto. Runsas liemi maustaa niin ikään lisäkeriisin, joten sen kummempaa kumppaniakaan ei tarvita.
Alun alkaen resepti on peräisin Peggyn pienestä punaisesta keittiöstä, joskin muokkailin sitä hieman mieltymystemme ja sen hetkisen ruokavarastomme mukaan. Meillä tätä on nautittu jo useamman kerran, se kertonee, että hyvää on.
Kanavuoka
4 annosta
800 g kanafileitä suolaa ja mustapippuria 1 tl paprikajauhetta 1 tl savupaprikajauhetta 1 sipuli 1 yksikyntinen valkosipuli 400 g tomaattimurskaa tai kuorituttuja tomaatteja 2 dl kanalientä muutama timjamin oksa (Voit korvata 0,5 tl:lla kuivattua timjamia.) 1 rkl sitruunamehua 200 g herkkusieniä (Korvasin paprikalla, joka toimi mainiosti.) 200 g tomaatteja 100 g fetajuustoa
Lisäksi: riisiä
Mausta kanafileiden pinta suolalla, pippurilla ja paprikajauheilla. Asettele fileet suureen uunivuokaan. Kuori sipuli sekä valkosipuli ja leikkaa molemmat lohkoiksi. Hienonna timjami. Sekoita tomaattimurska, kanaliemi, timjami ja sitruunamehu keskenään. Kaada seos vuokaan. Ripottele vuokaan sipulit, herkkusienet ja tomaatit, päällimmäiseksi fetajuusto. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 min. Tarjoile esimerkiksi riisin kera.
Kuorrutettu uunilohi on yksi vakiovalinnoistani. Helppo, nopea ja käytännössä aina herkullinen. Näin ollen mietiskellessäni sopivaa ruokaa pikaiseen arkiaikatauluun päädyin uuniloheen, jonka pinnalle sattui reseptin mukaan tulemaan kaikenlaista jääkaapistamme jo valmiiksi löytyvää. Koska lohenpalaseni oli kovin pieni, päätin kokeilla kuinka kuorrute istuisi broilerifileiden päälle. Ja istuihan se, ihan mainiosti.
Varioin K-Ruoka-lehdestä löytämääni reseptiä vielä lisäämällä siihen hillosipuleita, jolloin alkuperäisen kolmen sijaan siitä tulikin neljän sipulin uunikätkö. Kätkö täytteen runsaudesta johtuen.
Suositan ehdottomasti kokeilemaan. Ja kehun vielä ideaani käyttää samaa kuorrutetta kahden eri proteiinin päälle. Näin tulen itse varmasti tekemään jatkossakin.
Kana- ja lohikätköt uunissa
700 g broileri- ja/tai lohifileetä 1 tl suolaa mustapippuria myllystä 1 prk (285 g/145 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä (Minun purkissani oli jäljellä noin kaksi kolmasosaa ja mielestäni tämä riitti mainiosti.) 4 rkl kapriksia 80 g purjoa 1 pieni punasipuli 4 valkosipulinkynttä
Asettele valitsemasi fileet uunivuokaan tai leivinpaperoidulle uunipellille. Jos käytät sekä kanaa että kalaa uunipelti lienee suuren kokonsa ansiosta kätevin. Ripottele suola ja mustapippuri fileiden pinnalle. Valmista kuorrute. Valuta aurinkokuivatut tomaatit, ota öljy talteen. Hienonna tomaatit. Valuta myös kaprikset. Huuhdo ja viipaloi purjo. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Sekoita keskenään aurinkokuivatut tomaatit, kaprikset, purjo, puna- ja valkosipulit sekä sopivaksi katsomasi määrä tomaattien öljystä. Huom! Jäljelle jäänyt öljy kannattaa säilyttää niin ikään. Itse ainakin tykkään käyttää sitä ruoanlaitossa makua tuomassa. Kätke fileet kuorrutteen alle ja kypsennä paistoksia 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Lohifileelle sekä melko ohuille kanafileille 20 min. tuntui olevan sopiva paistoaika. Tarkista kuitenkin aina kanan kypsyys, joka riippuu fileiden paksuudesta.
Erilaiset broilerikastikkeet lienevät yksi tavanomaisimmista valinnoistani, kun pitää keksiä helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Tällä kertaa maustamattomat broilerifileet päätyivät yksinkertaiseen kermakastikkeeseen, jota rikastettiin paprikalla, punastettiin tomaattipyreellä ja maustettiin savupaprikalla. Kun valmiin annoksen pinnalle repii vielä runsaasti mozzarellaa, silppuaa persiljaa ja kruunaa koko komeuden kapriksilla, muuttuu simppeli kastike jopa juhlapöytään sopivaksi gurmee-annokseksi. Siis suosittelen! Ja jos savupaprikan maku ei satu omaan makuhermoon, sen voi surutta korvata peruspaprikalla.
Paloittele fileet suurehkoiksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuutioi paprikat. Kuullota sipulit ja paprika kasarin pohjalla tilkassa öljyä ja nosta hetkeksi syrjään. Ruskista sitten kasarissa nopeasti broilerikuutioiden pinnat. Kaada sipulit ja paprikat takaisin kasariin ja lisää myös loput kastikkeen ainekset. Keitä kastiketta noin 10 min. ilman kantta, kunnes broileri on kypsää ja kastike kiehunut hieman kasaan. Revi lopuksi annoksen pinnalle mozzarellaa sekä persiljaa ja viimeistele se kapriksilla. Tarjoile riisin tai pastan kera.
Omaksi suosikikseni viimeviikkoisista kesäkurpitsakokeiluistani valikoituivat kreikkalaishenkiset kesäkurpitsa-broileripyörykät, joissa simppeleihin palleroihin pyöriteltiin pääraaka-aineiden lisäksi fetaa, kapriksia sekä sitruunankuorta. Koska uuni sai tällä kertaa hoitaa paistamisen, valmistui kastike samanaikaisesti ja aterian saatteleminen syöntikuntoon tapahtui nopeasti.
Tätä Glorian Ruoka&Viini -lehden esittelemää reseptiä kannattaa siis ehdottomasti kokeilla, itse tulen varmasti tekemään näitä pyöryköitä uudestaankin. Kaiken muun hyvän lisäksi mainio juttu on myös se, että lisäämällä näin paljon kasvista taikinaan, yhdestä jauhelihapaketista saa huomattavasti suuremman annoksen valmista ruokaa. Ja kesäkurpitsanirsoilijallekin nämä muuten maistuivat, ihan hänen huomaamattaan. Mainiota.
Kesäkurpitsa-broileripyörykät ja sitruunainen kermakastike
Noin 24 kpl
Pyörykät: 400 g kesäkurpitsaa 400 g broilerinjauhelihaa 1 dl panko- tai korppujauhoja 200 g fetajuustoa 3 rkl tuoretta oreganoa 2 rkl pieniä kapriksia 1 valkosipulinkynsi 1 rkl sitruunan kuoriraastetta 1 rkl sitruunamehua 1 tl suolaa 0,5 tl mustapippurirouhetta (0,5 tl kuivattua chilirouhetta)
Raasta kesäkurpitsa lävikköön. Puristele siitä hetken kuluttua ylimääräinen neste ja laita raaste kulhoon jauhelihan ja korppujauhojen kanssa. Murustele feta ja hienonna oreganonlehdet ja kaprikset. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Lisää feta, oregano, kaprikset, valkosipuli, sitruunankuori ja -mehu taikinaan mausteiden kanssa. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pieniä lihapyöryköitä ja asettele ne leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 min. Valmista pyöryköiden kypsyessä kastike. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja ruskista niitä sekoitellen hetki, kunnes ne saavat hiukan väriä. Kaada kerma joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Huuhtaise kermapurkki tilkalla vettä ja lisää vesi kattilaan. Keitä kastiketta välillä sekoitellen miedohkolla lämmöllä noin 5 min. Mausta lopuksi sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla.
Asteen verran kevyempi bolognese syntyy, kun punaisen jauhelihan korvaa broilerin jauhelihalla. Itselleni tämä oli uusi kokeilu, olen aiemmin tavannut maustaa broilerin jauhelihan vallan erilaisin makumaailmoin. Nyt tein kastikkeesta tomaattipohjaisen ja lisäsin siihen runsaasti mausteita, joita tapaan käyttää ihan tavallista jauhelihakastiketta valmistaessani.
Lopputulos oli sangen mainio ja tämä helppo ruokalaji jääkin varmasti uudelleenvalmistettavien listalle. Yksinkertaisimmin broileribolognese on tarjoiltavissa pastan kera, mutta kastike olisi varmasti hyvin sovitettavissa myös esimerkiksi osaksi lasagnea.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, kuutioi paprika. Paista jauheliha öljyssä pannulla kypsäksi. Lisää paprikat, sipuli ja valkosipuli, laita levyn lämpö miedommalle ja kuullota muutama min. Lisää loput ainekset ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 30 min. Kastikkeen maku paranee entisestään pitkän haudutusajan myötä. Tarjoile esimerkiksi pastan kera.
Etsiskellessäni tapaa sovittaa yhteen broileri ja paprika törmäsin muutamassakin eri yhteydessä reseptiikkaan, joka kantoi nimeä Pustan pata. Jollakin tapaa nimi tuntui tutulta ja googletuksen perusteella kyseessä onkin 1980-lukulainen klassikko, slaavilainen kanapata. No, vilkaisu ainesosaluetteloon puhuu tämän puolesta; tällaista ruokaa on varmasti ollut valmiudet valmistaa jo kolme-neljäkymmentä vuotta takaperin. Mutta mikäs tässä, Pustan pata osoittautui huomattavasti ennakko-oletuksiani maukkaammaksi ja jopa Aurajuusto, joka ei varsinaisesti lukeudu suosikkeihimme – Pikku-Kokkia lukuun ottamatta – maistui tässä vallan mainiolta, sai oikeastaan muut maut heräämään eloon.
Suositukseni Pustan padalle.
Pustan pata
4 annosta
500 g marinoitua broilerin rintafileetä 1 valkosipulin kynsi puolikas punainen paprika puolikas keltainen paprika pala purjoa 15 g voita 1 dl vettä 100 g ranskankermaa 4 rkl tomaattipyreetä 1 rkl soijakastiketta 50-100 g Aurajuustoa
Lisäksi: riisiä
Paloittele broileri isohkoiksi suupaloiksi. Kuori ja silppua valkosipuli, paloittele paprikat ja suikaloi purjo. Sulata voi paistinpannulla ja ruskista siinä broilerit. Lisää valkosipuli, paprika sekä purjo ja kuullota kasvikset. Lisää joukkoon vielä tomaattipyree, vesi ja ranskankerma. Anna kiehua hiljalleen noin 10 min. Mausta lopuksi soijalla ja ripottele joukkoon Aurajuusto. Tarjoile keitetyn riisin kera.