Viisi vuodenaikaa

Antti Vahtera: Viisi vuodenaikaa 
Kuvat: Roni Lehti
Bazar, 2015

Vis_uodenakFINAL._6888Viisi vuodenaikaa on keittokirja, joka hurmasi minut monella tapaa. Ensinnäkin pidän sen ajatuksesta jakaa vuosi ajanjaksoihin ja opastaa näin lukijaa tarttumaan vuoden kiertokulun kannalta tekijän parhaiksi katsomiin raaka-aineisiin, siis tekemään joka suhteessa järkeviä valintoja mitä kaupassakäyntiin tulee. Näin kotikeittiössäkin pääsee hyödyntämään sesonkien herkkuja parhaimmillaan.

Toiseksi koen teoksen reseptiikoiltaan helposti lähestyttäväksi, mutta kuitenkin omalla tavallaan innovatiiviseksi sekä houkuttevaksi. Toisin sanoen reseptit vaikuttavat olevan yksinkertaisia, helposti monenlaisissa ja monentaitoisissa keittiöissä toteutettavia mutta kuitenkin uusia tuulia ja tapoja huokuvia. Pidän tätä siitäkin syystä sangen positiivisena ilmiönä, että yhtenä Suomen tunnetuimmista keittiömestareista Antti Vahtera olisi hyvinkin saattanut lähteä tavoittelemaan jotakin suurta ja ihmeellistä. Toisaalta Vahtera itse kirjoittaa ruoanlaitostaan: ”Johtotähtinä ovat kuitenkin aina olleet ruoanvalmistuksen yksinkertaisuus ja makujen selkeys, joiden merkitys on vuosien varrella vain kasvanut. Aitous ja puhtaat maut ovat syrjäyttäneet turhanpäiväisen kikkailun ja hienostelun. Suolalla ja mustapippurilla pääsee jo pitkälle, kunhan valitsee raaka-aineet huolella ruokavuoden eri sesonkeja hyödyntäen.”

Kolmanneksi nautin yksinkertaisesti kirjan luonnollisesta ulkonäöstä kauniine, veden kielelle tuovine kuvineen.

Teos ei sinällään suosi mitään erityistä ruokavaliota. Esille pääsevät niin kasvikset, liha kuin kalakin, myös jonkin verran jälkiruokapuolista ohjeistusta on tarjolla. Vuodenajoista neljä ovat tietenkin itsestäänselvyys, viidennen Vahtera tuntuisi esipuheensa perusteella haluavan lukijoiden selvittävän opukseen tutustumalla. Sanottakoon, että näin kesän kynnyksellä ja kuumia aaltoja odotellessa tämä todella kannattaa…

Käytännön kokemukseni Viiden vuodenajan kanssa on vielä alkutekijöissään, mutta uskallanpa hyvinkin jo suositella tarttumaan; ainakin kuorrutettu sipulikeitto toimi hiivatin hyvin ja lista tulevista kokeiluista on jo laadittu: munakoisovuoka, tölkkibroileri, kesäkeitto, kaalipata ja mansikkaposset, noin joitakin mainitakseni. Tutustukaa tekin!

Burgeri joka makuun : yli 60000 yhdistelmää

Vicki Smallwood: Burgeri joka makuun : yli 60 000 yhdistelmää 
Docendo, 2015
Suom. Anna Maija Luomi
Build Your Own Burger, Sellers Publishing, 2015

burgerijokamakuunBurgeri joka makuun on nimensä mukainen opus, johon kannattaa tutustua oli sitten liha-, kala- tai kasvissyöjä – oikeastaan sen käyttö ei edellytä edes halua popsia burgereita. Siis jotakin joka makuun!

Teoksen reseptit jakautuvat neljään kategoriaan: sämpylät, päällysteet, pihvit ja kastikkeet. Klassisimmassa muodossa lukija valitsee kustakin osiosta yhden ja valmistaa näin esimerkiksi seesaminsiemensämpylään kiedotun yrttisen naudanlihaburgerin, joka päällystetään sipulirenkailla ja kruunataan chilimajoneesilla. Toki yksinomaan klassikkoja ei synny tälläkään tavalla, sillä kirjan resepteillä on luotavissa yhteensä 60 000 erilaista yhdistelmää. Miltäpä kuulostaisi esimerkiksi naan-sämpylän sisään soviteltu kookoskanaburgeri kesäkurpitsaspagetilla ja mangochutneylla koristeltuna?

Kirjan sivut on leikattu neljään suikaleeseen, mikä tekee eri kategorioiden samanaikaisesta tutkimisesta sekä yhdistelmien suunnittelusta helppoa. Tutustuin joitakin vuosia sitten samalla tekniikalla toimivaan ateriakokonaisuuksia esittelevään teokseen. Kyseisessä tapauksessa tekniikka ei palvellut tarkoitusta erityisen hyvin, jonka takia suhtauduin aluksi skeptisesti tähän Burgeri-opukseenkin. Epäluuloni olivat onneksi turhia.

Kuten sanottu halu valmistaa purilaisia ei ole edellytys tämän kirjan käyttelylle. Vaikka käytännönkokemukseni ei teoksen parissa vielä olekaan valtaisa, olen jo ehtinyt testata sitä myös toisenlaisen aterian yhteydessä. Kirjan ensimmäisellä kokeilukerralla syntyi rosmariinifocacciasämpylöitä, jotka toimivat vallan mainiosti niin burgeri- kuin aamupalaleipinäkin sekä Bourbon-kastiketta, joka niin ikään säväytti sekä hampurilaisen välissä että muidenkin ruokien kumppanina. Toisella kerralla taas valmistui kermassa muhennettua maissia, joka maistui verrattoman hyvin lisäkkeenä munakoisopizzoille sekä broilerille. Hampurilaisista ei tuolla aterialla ollut tietoakaan.

Suosittelen siis suuresti ja olen aivan varma, että ainakin meidän keittokirjakirjastossamme tälle opukselle löytyy paljonkin käyttöä.

Kiitos hyvää Pikaruokaa : helppoja ruokia terveelliseen arkeen

Virpi Mikkonen: Kiitos hyvää Pikaruokaa : helppoja ruokia terveelliseen arkeen 
Otava, 2016

1448627048196Ruokakirjailija ja reseptitaiteilija Virpi Mikkosen kahdesta uudempi keittokirja on valloittava teos monella tapaa. Ensinnäkin minua kiehtovat sen esittelemien reseptien puhtaus ja ravitsevuus, jonka lisäksi pidän sen ajatuksesta pikaisesti valmistuvasta, mutta silti maukkaasta ja terveellisestä arkiruoasta. Myös kirjan ulkonäkö on puoleensavetävä; asetelmat suhteellisen luonnollisia ja ruoat kauniita, niitä alkaa tehdä mieli.

Vaikka itse en olekaan kasvissyöjä, eikä minusta luultavasti koskaan tulekaan sellaista, rakastan hyviä kasvisruokia. Oikeastaan valtaosa siitä ruoasta, jonka valmistan vain omiin tarpeisiini, on kasvisruokaa, ja vaikka en erityisesti tähän pyrikään, sisältyy viikkooni useimmiten enemmän kasvis- kuin liharuokapäiviä. Ja näitä tämä teos on pullollaan, aivan ihastuttavia kasvisherkkuja, joista useat ovat täysin vegaanisia.

Ollakseen tällainen hyvän mielen ja olon keittokirja, on hauska huomata, että siinä missä kirjan kansien välistä löytyvät ehkä perinteisemmin kategoriaansa kuuluvat puurot ja keitot, kätkee se sisäänsä yhtä lailla ohjeistusta niin pizzojen, hampurilaisten kuin lasagnenkin tekoon. Siis varmasti jokaiselle jotakin. Sieltä täältä löytyvä merkintä ”lasten suosikki” kertoo myös selkeästi oman viestinsä.

Sen lisäksi että tämän kirjan filosofian vastaisesti syön myös lihaa, en myöskään tietoisesti pyri ruoanlaitossani välttämään gluteenia tai valkoista sokeria. Koska niiden vaikutukset toki ovat tiedossani, on erittäin piristävää löytää vaihtoehtoja näillekin raaka-aineille. Kääntöpuolena tälle edellyttävät monet kirjan tavallisistakin resepteistä minulta kauppareissua, sillä kotimme perusvalikoimaan eivät ainakaan tähän asti ole kuuluneet raaka-aineet, kuten ravintohiiva tai psylliumkuitujauhe. No, ehkäpä näihinkin olisi järkevää tutustua ja tästäkin huolimatta suurin osa reseptien raaka-aineista on tuiki tavallisia.

Siis suosittelen; niin perheellisille kuin perheettömille, niin kiireisille kuin kiireettömillekin. Osa ohjeista on suunniteltu yhdelle tai kahdelle ruokailijalle, osa hieman suuremmalle joukolle. Kuten jo mainittu erityiset lasten suosikit on merkattu erikseen. Ja vaikka teos kantaakin jo nimessään termiä pikaruoka, mikä estää ottamasta näitä herkkuja myös osaksi pidemmän valmistuskaavan vaativaa ateriakokonaisuutta, kun sopivia ruokalajejakin löytyy aina aamusta iltaan.

Henkilökohtaisella kokemuksella voin jo nyt suositella munakoisopizzoja ja linssi-kurpitsakeittoa, joiden lisäksi ainakin portobellohampurilaiset, kukkakaali-currykeitto ja kolmen raaka-aineen omenapiiras, ynnä monet muut, kuuluvat lähitulevaisuuden kokeilulistalleni.

Toisin sanoen siis vakuutuin; täytynee tutustua tekijän edelliseenkin opukseen, Kiitos hyvää : herkkuja ilman sokeria ja gluteenia.

Asia on pihvi : äijäruokaa

Lincoln Jefferson: Asia on pihvi : äijäruokaa 
Gummerus, 2015
Suom. Aatos Nieminen
The Book of Steak : Cooking for Carnivores, Parragon, 2013

asia_on_pihvi00966Tarkastelun alainen kirja ei ole kasvissyöjille. Tämä asia on pihvi. Mutta termistä ”äijäruokaa” sen kohdalla voidaan mielestäni olla montaa mieltä. En nimittäin pidä itseäni kovinkaan äijämäisenä ruokailijana, mutta tämän kirjan avulla loihdittujen aterioiden ääressä olen viihtynyt sangen hyvin.

Mitäpä tämä lihansyöjän käsikirja sitten tarjoilee? Tässä kohtaa lienee parasta mainita, että Asia on pihvi käsittelee ainoastaan naudanlihaa, siis sianlihan karttelijat, tervetuloa mukaan. Kaikki alkaa pihvilihan valinnasta ja teoksen ensimmäisille sivuille onkin koottu muutaman sivun pikaopas, joka esittelee avaintekijät laadukkaimman lihan valitsemiseen ja ostamiseen sekä lihan säilytykseen. Lisäksi esitellään naudan osat ja niiden käyttötavat ja annetaan vinkit sopivimpiin valmistusmenetelmiin sekä läpikäydään pihvien paistoaikoja haluttujen lopputulosten saavuttamiseksi. Itse reseptiosiot jakautuvat sen mukaan valmistetaanko pihvejä tai paistia naudan etu- vai takaosasta, joiden lisäksi kirjan kolmas luku esittelee annoksia kahdelle sopivaan ateriaan. Viimeinen luku on omistettu lisäkkeille.

Tähän astiset käyttökokemuksemme ovat olleet ainoastaan positiivisia ja vaikka kokonaisia aterioita kirjan pohjalta on syntynyt vasta yksi, se vietteli sen verran syvästi, että kirjaa uskaltaa jo sen perusteella suositella. Lisäksi olemme kahdella kokemuksella todenneet myös lisäkeosion sangen toimivaksi. Lisäkkeet eivät muuten sisällä pihaustakaan lihaa, eli mikäli tämä kirja jostakin syystä sattuisi päätymään kasvissyöjän hyppysiin, ei tämänkään tarvitsisi heittää sillä vesilintua. Päinvastoin.

Koekeittiössämme ovat valmistuneet täytetyt pihvit vuohenjuusto-minttukuskusin kera ja lisäkepuolelta pinaattimuhennos sekä kukkakaalipaistos. Näistä kokemuksista on hyvä lähteä jatkamaan ja olenkin vakuuttunut, että ainakin meidän taloudessamme tälle opukselle riittää kysyntää.

Suosittelen tietysti kaikille kovan luokan lihansyöjille, mutta myös niille, jotka haluavat vain silloin tällöin nauttia laadukkaasta liha-ateriasta. Mikäli taas uskoo siihen, että tie miehen (tai naisen) sydämeen käy vatsan kautta, kirjan ”Kahdelle”-osio tarjoaa varmasti oivan ratkaisun lihaa syövän illallisvieraan tyytyväiseksi tekemiselle. Unohdetaan tuo ”Äijäruokaa” ja todetaan vain, että Asia on pihvi.

P.S. Mikäli joku tosiäijä nyt sattuu pelästymään, niin kyllä tämän teoksen avulla ihan äijämäisiinkin suorituksiin pystyy. Nämä ovat niitä valintakysymyksiä.

Copas y Tapas : erilaisia tapoja

Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja & Miikka Väisänen: Copas y Tapas : erilaisia tapoja 
Valokuvat: Lasse Lecklin
Bazar, 2015

CopasyT_web72di_6864Yksi parhaista asioista elämässä on ehdottomasti hyvä ateria, täydellisen siitä tekee laadukas seura. Vähän arkisempikin murkina muuttuu hetkessä juhlavaksi, kun sytyttää kynttilän, kattaa pöydän kauniisti tai vaikka lorauttaa lasiin tilkkasen viiniä. Mutta tärkeintä ovat kuitenkin ihmiset; vuorovaikutus ja yhdessäolon synnyttämät kokemukset.

Tätä mieltä ovat myös Copas y Tapas -ravintolan ydinporukka, jotka perustivat helsinkiläisravintolansa viitisen vuotta sitten. Jo alkutaipaleestaan lähtien he ovat pitäneet pääpainonsa palvelussa, jonka keskiössä on asiakkaan viihtyvyys ja hyvinvointi, välineinään ”ajatuksella ja sydämellä tehty ruoka, laadukkaat viinit ja isännöinti”. Suuria sanoja, tämähän täytyy päästä kokemaan.

Tällä kertaa huomioni kohdistuu kuitenkin keittokirjaan, opukseen joka kantaa nimeä Copas y Tapas : erilaisia tapoja ja nimensä mukaisesti esittelee reseptein ravintolan tapas-suosikkeja vuosien varrelta. Teoksen ideana on tuoda nämä herkkupalat kotikeittiöihin, antaa ihmisten yrittää, onnistua ja epäonnistuakin, etsiä ja löytää. Ei siis ole tarkoitus toteuttaa välttämättä juuri kirjassa esitettyjä kokonaisuuksia vaan yhdistellä komponentteja eri tavoin, saada onnistumisista se löytämisen ilo, johon tekijät itse ravintolansa aamuhämärän aikoihin ihastuivat. Aina ei synny harmoniaa, mutta aina kannattaa yrittää. Paikoitellen reseptiikkoja on myös helpotettu hiukan, jotta kynnys kokeilla ei olisi liian suuri. Samoin kokit muistuttavat, että annoskokojen soveltaminen väli- ja pääruoiksi on hyvinkin suotavaa. Lisäksi on hyvä muistaa omassakin ruoanlaitossa, että lähes mikä tahansa ruoka-annos miniatyyrikoossa voi olla tapa, raaka-aineista välittämättä. Ei tarvita Espanjaa, ei mitään punajuurta tai muikkua ihmeellisempää. Aidoimmillaan tapakset ovat paikallisista aineksista valmistettuja, parhaimmillaan hyvässä seurassa nautittuja.

Kirja tarjoilee monipuolisen valikoiman kala-, kasvis- ja lihatapaksia, pääruokia unohtamatta. Oma osionsa on myös jälkiruoille sekä muutamille leipäohjeille. Viinin ystävät ilahtuvat varmasti annosten yhteyteen kirjatuista viinisuosituksista. Lisäksi esitellään reilu tusina ravintolan suosimia villiyrttejä keruu- ja käyttöohjeineen. Voisin kuvitella, että teoksen laajasta valikoimasta löytyy lähes jokaiselle jotakin.

Itse olen ensipuraisulta teokseen valtavan viehättynyt. Nopeasti vilkaistuna se saattaa vaikuttaa tavallisiin kotikeittiöihin jopa pelottavan haastavalta, mutta kun ohjeita katsoo tarkemmin, ovat niistä monet suhteellisen helpostikin, melko tavanomaisin aineksin toteutettavissa. Toki malttia ja innostusta panostaa ruoanlaittoon vaaditaan, ei tämä mikään kiireisen kokin arki-iltojen keittiöapu ole.

Mitä käytännön kokemukseen tulee, olemme omassa koekeittiössämme valmistaneet tähän mennessä kirjan pohjalta porkkana-sahramikeittoa, sipulipyreetä sekä paahdettuja maa-artisokkia, jotka onnistuivat kaikki ja sopivat kokonaisuuteen, jonka kirjan ohjeistuksen mukaan loimme poimien palan sieltä, palan täältä. Ensimmäisellä kerralla siis tavoitimme harmonian, saa nähdä kuinka käy seuraavalla yrittämällä. Tästä kirjasta nimittäin löytyy aineksia vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Pohjolan ruokavalio

Soili Soisalo & Eeva Voutilainen: Pohjolan ruokavalio 
Uudistettu laitos teoksesta Mustikka, ruis ja rypsi : voimaruokaa Suomesta vuodelta 2010
Otava, 2010, 2015

Pohjolan-ruokavalio-kansiPohjolan ruokavalio on tietoteos, joka julistaa ehdotonta lähi- ja sesonkiruokailun ilosanomaa. Siis varmasti monen mieleen ottaen huomioon, että yhä useammat niin yksityiset kuluttajat kuin ravintolatkin pyrkivät valinnoillaan sekä vaikuttamaan jättämäänsä hiilijalanjälkeen että suosimaan kotimaista. Kutsunkin käsillä olevaa opusta mieluummin tieto- kuin yksinomaan keittokirjaksi, sillä sen himpun alle kaksisataa sivua käsittävät noin sata sivua reseptejä ja sata sivua terveelliseen ruokavalioon liittyvää ravitsemustietoutta.

Itseni kaltaiselle tavallisen terveellistä ruokavaliota läpi elämäni noudattaneelle ruokailijalle kirjan neuvot lautasmalleineen sekä kasvisten, kalan ja maidon suosimisineen olivat melko itsestäänselviä, mutta toki sain kirjan opeista myös jotakin uutta itselleni. Esimerkiksi uskoni maineekkaasta oliiviöljystä sinä terveellisyyden perikuvana kääntyi päälaelleen; se parempi vaihtoehto onkin kotimainen rypsi.

Entäpä kirjan reseptiosio? Vaikka teos luonnollisesti kulkee myös ruoanvalmistusohjeidensa osalta kasvispainotteisuus johtotähtenään, sisältää se reseptejä myös liha- ja kalaruokiin. Pääruokien ohella esille pääsevät salaatit ja muut lisäkkeet, suolaiset ja makeat leivonnaiset, puurot, jälkiruoat ja juomat. Ohjeet ovat kuitenkin melko arkisia ja taustalla loistaa kokonaisvaltainen terveellisyys. Itse olen testannut vasta punajuuripiirakkaa, mutta löytänyt useita varmasti kokeiluun päätyviä ideoita, esimerkiksi sieni-kaalikääryleet ja punajuurilasagne joitakin mainitakseni.

Tätä kirjaa voin siis suositella ja kaikin puolin sangen puhtain omatunnoin. Erityisesti se sopii tavalliseen arkiruoanlaittoon sekä niille, jotka kaipaavat mahdollista kohennusta ruokavalioonsa terveellisin reseptein sekä muine neuvoin. Siis oivallista vastapainoa tämän päivän yltäkylläisyyteen sekä kaiken maailman keittiökikkailuun. Sillä eihän kukaan aina halua arkinen olla – tai terveellinen…

Armas aika : intohimona joulu

Paavo Halonen & Antti Kauppinen: Armas aika : intohimona joulu 
Kuvat: Ulla Kokki
Schildts & Söderströms, 2015

9789515236760Voi joulua, voi perinteitä, voiko ihanampaa ollakaan?! Ei, ei ainakaan nyt, kun päivästä toiseen vaellamme aamun pimeydestä päivän harmauden kautta iltapäivän pimeyteen ja miltei unohdamme auringon olemassaolon. Niin; joulu juhlista kirkkain, tule ja valaise meitä tunnelmallasi ihanimmista ihanimmalla!

Tämän kirjan läpiluettuani uskallan väittää, että kanssani samaa mieltä ovat sen tekijät Paavo Halonen, Antti Kauppi sekä Ulla Kokki, niin suurta jouluihastusta, nimensä mukaisesti intohimoa, tämä kirja huokuu. Matka, jonka sen sivuilla pääsemme kokemaan alkaen marraskuisesta valmistautumisesta, jatkuen puurojen, leipien, salaattien, kasvis-, kala ja liharuokien kautta makeuksiin päätyen rääppiäisiin ja siitä aina kohti seuraavaa joulua, on ainutlaatuisen kaunis ja ehdottomasti tavanomaisen joulukirjan vastaavaa monipuolisempi. Reseptejä on poimittu sieltä täältä, niin Suomesta kuin ulkomailtakin, eivätkä ne kaikki lukeudu ”virallisiin” jouluruokiin. Joka tapauksessa ne ovat joulumuistoja eli aivan oikeutetusti otsikkonsa alla. Jokainen joulu on erilainen, jokaisen joulu on erilainen.

Keittokirjoja läpikäydessäni minulla on tapana merkitä mielenkiintoni herättävät reseptit. En muista koska viimeksi olisin löytänyt yhdestä kirjasta näin monta huomionarvoista ja ehdottomasti tekemisen alle päätyvää reseptiikkaa; joitakin mainitakseni: naurispuuro, borssi, punainen tsatsiki, kanasatsivi, yrttisä joululammas, brasilialaiset köyhät ritarit sekä Ahvenanmaan pannukakku. Pakastimessa joulua odottaa jo valmiiksi leivottu ja maukkaaksi todettu joululimppu. Olenkin sitä mieltä, että tässä kirjassa riittää ihmeteltävää pitkälti koko vuodeksi – vaikka ei koko vuotta jouluun valmistautuisikaan.

Siis ehdoton suositus oikeastaan kaikille, jotka pitävät ruoasta ja ruoanlaitosta, kauneudesta ja tunnelmoinnista. Tästä kirjasta nauttii sekä sielu että ruumis.

Reseptikuningatar : tähteistä tähdiksi

Kaisa Sillanpää: Reseptikuningatar : tähteistä tähdiksi
Kuvat: Kaisa ja Jukka Sillanpää
Readme.fi, 2015

kaisa_sillanpaa_kirjankansiNyt kun syksyn mittaan olen useampaan otteeseen ehtinyt testailla Kaisa Sillanpään Tähteistä tähdiksi -keittokirjaa, on vihdoin aika arvioida sen toimivuutta. No, mitäs sitä kiertelemään; toimiihan tämä, ainakin mikäli suhteellisen helppo ja varmasti keskimääräistä ekologisempi ruoanlaitto kiinnostaa. Tarkoituksena on nimittäin hyödyntää tähteeksi jääneitä ruoanloppuja, toisin sanoen takoa tähteistä tähtiä.

Kyseessä on perheenäiti ja ruokablogisti Sillanpään, joka ainakin reseptikilpailuissa tunnetaan, toinen keittokirja. Hänen ensimmäisensä, Reseptikuningatar : palkittua kotiruokaa, ilmestyi viime vuonna. Siinä tämä yli 70 reseptikilpailussa menestynyt kotiruokainnovaattori esittelee muiden muassa voitokkaita ideoitaan. Varsin suositeltava kirja tuokin.

Ja innovoinnin teemalla ratsastetaan jälleen. Mikäpä olisikaan parempaa mielikuvitustyötä, kuin haastaa itsensä loihtimaan uusia ruokia edellisten keitosten tai muuten vaan ylijääneiden raaka-aineiden puitteissa. Ihan loistavaa, tästä minä todella tykkään, voin todeta jo pitkään tämän tyyppistä toimintaa itsekin suosineena. Se määrä, jonka jokainen suomalainen keskimäärin heittää vuodessa syömäkelvottomaksi päästettyä ruokaa roskakoriin, 24 kiloa, ei nimittäin mieltä ylennä. Itse olenkin pyrkinyt minimoimaan tuon jätteen määrän ja tiedän, että luku ei kohdallani ole lähelläkään tuota edellä mainittua.

Tämän kirjan resepteissä Reseptikuningatar on pyrkinyt käyttämään juuri ruoka-aineita, joita kotiemme kaappeihin kaikkein helpoiten jää: päiväysvanhoja maitotuotteita, kuivahtanutta leipää tai pullaa, nahistuneita kasviksia ja hedelmiä, keitettyä riisiä, pastaa, perunaa ja puuroa sekä paljon, paljon muuta. Reseptejä löytyy niin salaatteihin, keittoihin, liha-, kala- ja kasvisruokiin, leipiin ja muihin leivonnaisiin, kuten myös herkutteluun sekä säilykkeisiin. Siis sangen kattavan kattauksen tähderuokaa Sillanpää meille tarjoilee.

Mitä käytännön kokemukseeni tulee, olen tähän mennessä viipynyt kirjan parissa jo melko pitkään ja testannut ainakin seuraavat reseptit: tomaatti-sipulileipä, mehevä riisikakku, voileipäkuppikakut, tomaattisämpylät ja pappilan hätävara. Maukkaita ja helppoja valmistaa ihan jokainen. Leipomusten parissa siis tähän asti, mutta moniin muihinkin mielenkiintoisuuksiin olen jo ehtinyt tutustua ja tämän kirjan kanssa tulee varmasti vielä useaan otteeseen tehtyä tähteistä tähtiä.

Suosittelen kaikille, jotka kokevat, että kaupasta on joskus vaikea ostaa tai ruokaa valmistaa juuri sitä oikeaa määrää tai että vaikka kuinka taistelisi sitä vastaan, kaappien syövereihin tuppaa aina hautautumaan tuote jos toinenkin, jota ei sitten tulekaan käytettyä. Siis suositus meille kaikille, uskaltaisin väittää.

P.S. Reseptikuningatar kokkailee myös ruokablogien maailmassa, josta hänet löytää resepteineen Tuulikummun keittiöstä.

Metsän makuja

Kati Nappa & Simo Moisio: Metsän makuja 
Otava 2005, 2015

METSÄN MAKUJAMetsän makuja on teos, joka sopii monenlaiselle käyttäjälle. Niin niille, jotka nauttivat metsistä marjan- ja sienenmetsästysretkineen kuin niille, jotka mieluummin hankkivat nuo metsiemme aarteet valmiiksi kerättyinä kaupoista tai toreilta. Myöskään erityisiä ruoanlaittotaitoja ei tarvita, sillä ohjeista valtaosa on helppoja sekä yksinkertaisia. Lisäksi kirja sisältää huomattavan laajasti tietoa niin marjojen ja sienten sisältämistä vitamiineista kuin niiden hyödyistä muutenkin keruu-, säilöntä- ja käsittelyvinkkejä unohtamatta, joten lähes yhtä lailla kuin keittokirjana sitä voi pitää terveellisyydestä täyteläisenä tietokirjana. Tutuiksi tulevat puolukka, mustikka, vadelma, karpalo, lakka, juolukka, pihlajanmarja, tyrni sekä variksenmarja, lähes kaksikymmentä ruokasientä ja muutama luonnonyrtti.

Mitä kirjan reseptiikkoihin tulee, niitä tutkaillessa on mielenkiintoista huomata, kuinka erityyppisiin ruokiin samatkin marjat sopivat mainiosti. Ohjeita löytyy aina aamu- ja välipaloista kokonaisiin aterioihin, jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Siis sangen kattavaa.

Enemmän kuin monikaan muu keittokirja Metsän makuja pistää ajattelemaan. Me suomalaiset olemme erittäin etuoikeutettuja asuessamme täällä marjametsien keskellä, jossa hyvänä vuonna yksin puolukkaa kasvaa sata kiloa jokaiselle meistä. Kuitenkin terveellisyydessään kullankalliiden metsämarjojen käyttömme hedelmiin ja hedelmävalmisteisiin nähden on sangen pientä, vain noin kymmenesosan luokkaa. Kun marjoja suositellaan syötäväksi 100 grammaa päivittäin, joka vuositasolla tarkoittaisi 36 kiloa, suomalainen jää keskimäärin 8,3 kiloon. Myös itse tunnen piston sydämessäni, kun koko satoajan olen jälleen suunnitellut marjanpoimintaretkeä, joka on kuitenkin jäänyt toteutumatta – eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. No, ensi vuonna teen parannuksen – ja tänä vuonna monta retkeä kaupan pakastealtaalle. Ja onhan minulla sellainen ahkerasti marjastava äitikin…

Käytännön kokemusta reseptien osalta minulla on teoksesta vielä niukasti. Kokeiluun ovat ehtineet ainoastaan punainen tuorepuuro sekä mantelikuorrutetut puolukkamuffinssit. Molemmat löytyivät ensimmäisestä, eli puolukkaluvusta, joten mielenkiintoista tehtävää kirjan parissa riittää varmasti pitkään.

Suosittelen suuresti, sekä Metsän makuja -teosta että itse metsääkin. Olen iloinen, että perehdyin tähän kirjaan.

Hellannupit kaakkoon

Lauri Tähkä: Hellannupit kaakkoon
Otava, 2015

0DSB kansi.inddTäytyy myöntää, että tällainen keittokirja, jonka reseptien takaa löytyy muusikko tai yhtä lailla joku muu täysin ruokaympyröiden ulkopuolelta tuleva julkisuuden henkilö, herättää minussa aina tietynlaisen varauksen. Sitä miksi näin on, en oikeastaan osaa sanoa, sillä lopulta nämä kirjat ovat useimmiten osoittautuneet mukaviksi vaihtoehdoiksi. Ohjeet ovat selkeitä, helppoja ja letkeitä, lopputulokset usein herkullisia. Ei välttämättä mitään viiden tähden gourmet-ruokaa, mutta väliäkös tuolla, tällaisiin tarpeisiin on helppo löytää omat teoksensa.

Tuore tapaus keittokirjarintamalla on Hellannupit kaakkoon, jossa keittotaitojaan esittelee muusikko ja lauluntekijä Lauri Tähkä. On hauska huomata, kuinka paljon henkilöstä oikeastaan kertookaan hänen tapansa laittaa ruokaa. Tähkä tuntuisi olevan terveellisen ruoan ystävä; kasviksia ja keittoja on paljon ja useiden reseptien kohdalla neuvotaan, kuinka niistä saa luotua kevyempiä versioita. Mutta ei tämä kuitenkaan mikään fitness-kirja ole, herkkuja sekä raskaampia liharuokia löytyy yhtä lailla. Siis toisin sanoen mukavan monipuolinen kattaus.

Hellannupit kaakkoon -teoksen lähtökohtana on miehen omien sanojen mukaan ollut ”enemmänkin tekemisen ilo ja rakkaus ruokaan kuin huippukikkailu tai supertaidokas osaaminen”. Mielestäni tämä pyrkimys tulee hyvin ilmi teosta lukiessa ja sen parissa puuhaillessa. Laurin omat ruokamuistot ja monessa kohtaa esiintuotu pohjanmaalaisuus tekevät siitä persoonallisen rakastavaisten madekeittoineen, unohtelijan rucola-uuniperunoineen ja ropsuineen. Viimeiseksi jätetty eräänlainen ylistys Nutellalle taas taitaa olla esimerkki ruoanlaiton ja reseptien luomisen yhtäläisyyksistä laulujen kirjoittamiseen… Mainittakoon vielä, että ei Tähkältä osaamistakaan puutu, löytyyhän taskusta myös ravintolakokin koulutus.

Mitä käytännön kokemuksiini tulee olen nyt testannut Förintien avokado-jokirapuleipää, poro-mozzarellaleipiä sekä täytettyjä munakoisoja. Kaikkia hyvällä menestyksellä. Näiden lisäksi Aleksi valmisti herttuan makaronilaatikkoa, joka toimi sekin oivallisesti.

Uskallan siis suositella ja ulottaa suositukseni kotikokeille sangen laajalla skaalalla: nuorille ja vanhoille, enemmän ja vähemmän ruoanlaittokokemusta omaaville, herkuttelijoille ja hieman kevyempää ruokavaliota suosiville. Laurin kanssa kannattaa kääntää hellannupit kaakkoon.

P.S. Näin keitto-ihmisenä odotan erityisesti tarkempaa tutustumista teoksen laajimpaan, ”nesteytystä”-osioon, jossa esitellään muiden muassa kolme erilaista sipulikeittoa. Näitä täytyy päästä vertailemaan…