Varaslähtö puolukkapuuhiin

Nyt kun kotikolossa päivät täyttyvät etupäässä nukkumisesta ja syömisestä, on hyvä hetki aloittaa valmistautuminen reilun kolmen viikon päässä siintäviin Pikku-Kokin kastejuhliin. Tai itse asiassa aloitettuhan on jo, kun muutama viikko sitten päivänsankarin nautiskellessa vielä entisessä pikku pesässään meidän näkymättömissämme, valmistin tuleviin juhliin raparperipiirakkaa.

IMG_8008Jo aiemminkin esille tuomaani Emman makeat piirakat -teosta apuna käyttäen leivoin piirakkaa, jossa makea ja hapan törmäävät suorastaan räjähdysmäisellä voimalla, muodostaen makujen oivallisen balanssin; puolukka ja toffee, teidän liittonne on tehty kestämään.

Niin, puolukka-aikahan vielä antaa odottaa itseään, mutta kaupan pakastealtaalle keruureissun voi suorittaa milloin vain. Toiseksi huomautan, että pohjataikinasta, jota jää reilusti yli, on mahdollista tehdä kuviomuoteilla piirakan pinnalle erilaisia koristeita. Toki niitä voi itsekin taikinasta terävällä veitsellä leikellä, mutta omilla taiteilijantaidoillani jätin tämän osuuden väliin. Piirakkani on siis koristeeton, sillä meiltä ei tähän hätään, leipomisvimman iskettyä, löytynyt myöskään teemaan sopivia muotteja. Ohjeen laatija itse käytti piirakassaan syksyisiä lehtimuotteja ja olenkin kirjannut reseptiin myös koristeluosuuden.

Suuri suositus tälle makoisalle makuparille ja itse piirakallekin totta kai.

Puolukka-toffeepiirakka

12 annosta

IMG_8010Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
125 g voita
2 rkl sokeria
1 kananmunan keltuainen
1 rkl jäävettä

Täyte:
3 dl fariinisokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
50 g voita
1 tl vaniljasokeria
1 kananmunan keltuainen
1 rkl korppujauhoja
5 dl puolukoita (lisää pakastepuolukoihin 1 tl perunajauhoja)

Voiteluun: (mikäli teet kuvioita)
1 kananmuna

Nypi voi, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmunan keltuainen ja vettä. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon. Kääri taikina kelmuun ja laita se jääkaappiin viilenemään noin 20 minuutiksi.
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele noin 24 cm kokoinen piirakkavuoka. Kauli ja asettele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka pakastimeen.
(Kauli loput taikinasta levyksi ja ota muoteilla kuvioita taikinasta. Siirrä kuviot jääkaappiin.)
Laita fariinisokeri ja jauhot pieneen kattilaan ja sekoita ne hyvin sekaisin. Tee seokseen kuoppa ja vatkaa maito vähitellen joukkoon. Lisää voi kattilaan ja kuumenna seosta miedolla lämmöllä, kunnes se sakenee ja kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja lisää keltuainen ja vaniljasokeri.
Levitä korppujauhot tasaisesti piirakkapohjan päälle. Kaada päälle toffeetäyte ja ripottele pinnalle puolukat. (Asettele mahdolliset kuviot reunan ympärille ja voitele kevyesti kananmunalla.)
Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 40 min.

 

Raparperipuuhia osa 6: piirakkaa, vihdoinkin!

IMG_7842Tässä on tullut jo hyvän aikaa puuhasteltua erilaisten raparperitoimien parissa. Kuitenkin se kaikista tyypillisin raparperiherkku, piirakka, on toistaiseksi jäänyt toteuttamatta. Tai oli. Eilen nimittäin valmistui kesän ensimmäinen sellaiseni – ehkä paras koskaan leipomani raparperipiirakka.

Ohjeen tähän nimensä mukaiseen ”Ihanaan raparperipiirakkaan” löysin Pullantuoksuisesta kodista. Mielestäni piirakka oli niin muhevan pehmeää, että sitä popsisi muitta mutkitta ihan sellaisenaankin, mutta mikäli nautinnosta haluaa täydellisen, suosittelen tarjoilemaan sitä yhdessä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Me maistelimme toistaiseksi vasta pienet palaset ilman lisämausteita, loput piirakasta sujahtivat pakastimeen vierasvaraksi odottelemaan niitä lähitulevaisuuden hetkiä, kun leivonnalle ei välttämättä liikene ihan näin paljon aikaa…

Mikäli piirakkahammasta kolottaa, suosittelen ehdottomasti ottamaan tästä reseptiikasta vaarin. Ja jos raparperi ei napusta, uskoisin että esimerkiksi omena passaisi tilalle vallan mainiosti.

Raparperipiirakka valkosuklaalla kruunattuna

Vuoallinen

IMG_7860IMG_7853Pohja:
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
100 g voita
600 g raparperia

Kuorrutus:
50 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruokokidesokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata

Huuhtele, kuori ja pilko raparperit viipaleiksi.
Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi.
Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe siivilän läpi taikinaan puuhaarukalla käännellen.
Kuumenna maito ja kerma ja sulata joukkoon voi. Vatkaa seos pienissä erissä taikinaan.
Voitele 30×30 cm piirakkavuoka (minä käytin halkaisijaltaan 25 cm:n irtopohjavuokaa, joka toimi hyvin myös) ja kaada taikina siihen. Ripottele pinnalle raparperinpalat tasaisesti.
Valmista kuorrute. Sulata voi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja sokerit. Raasta valkosuklaa karkeaksi ja sekoittele joukkoon. Nypi seosta sormin kunnes se on murumaista. Ripottele seos piirakan pinnalle tasaisesti.
Paista uunissa 200 asteessa noin 30 min. Peitä piiras foliolla tai leivinpaperilla paiston aikana, jos pinta uhkaa ruskistua liikaa.
Tarjoa haaleana tai täysin viilenneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Emman makeat piirakat

Emma Iivanainen: Emman makeat piirakat 
Kuvat: Emma Iivanainen
Docendo, 2016

emman_makeat_piirakat_1Kakkutaiteilija ja blogisti Emma Iivanainen on tehnyt menestyksekästä uraa kakkujen ja niiden kuvaamisen parissa jo joitakin vuosia. Mainetta ja kunniaa on kertynyt niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Nyt ilmestynyt Emman makeat piirakat on kuitenkin oma ensikosketukseni kyseiseen taiteilijaan; ihme sinänsä onhan tämä Emmalta kirjojenkin alalla jo kolmas. No juu, aikaisempiin täytyy tutustua jälkijunassa.

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että Emmalla taitaa olla minun makuni. Vaikka minä melko kaikkiruokainen herkkujen suhteen olenkin, on minulla kuitenkin suolaisiin ruokiin nähden paljon ronkelimpi herkkusuu. Kuivakakut ja keksit eivät ole minua varten, myös kaikki lehtitaikina- tai ”hedelmäkiille” -asiat, kuten myös viinerit voin surutta ohittaa. Mutta onneksi nämä ovatkin mielestäni melko pitkälti taaksejäänyttä aikaa, sellaisia mummoherkkuja.

Emman piirakat eivät ole mummo-osastoa. On paljon keksipohjaisia, marenki-, tuorejuusto-, kinuski- ja suklaa-asioita, siis juuri sellaisia makuja, joista minä pidän. Melko pitkälti hyvin hyvin makeita herkkuja vaahtokarkkeineen, vaniljoineen ja Nutelloineen. Sellaista nam ja maiskis -kategoriaa. Harvoin kohtaa leivontakirjaa, josta löytyisi näin paljon otollista toteutettavaa.

Mitä itse reseptiikkoihin tulee, olen kokeillut kolmea, kuningatarjäätelötorttua, vaniljaista mansikkatorttua ja sitruunamarenkipiiraita. Kaikki olivat todella maukkaita, melko helppoja toteuttaa ja kahden kohdalla saavutin jopa kauniin ulkonäön – yhden pilasin johtuen koristeluvälineitteni puutteellisuudesta. Mielestäni Emma neuvoo lukijoitaan kiitettävästi, hänen kirjaan valitsemansa piirakat eivät tavoittele tekniikoiltaan taivaita ja tekeleet ovat ennen kaikkea kauniita. Teoksen alusta löytyy myös melko kattava tekniikkaosio. Tämä on kirja, joka nostaa leipomishalut ylimmilleen.

Jotta kaikki ei olisi ihan niin täydellistä, on mainittava eräs seikka, joka teoksessa häiritsi. Kokosivun kuvat, vaikka toki näyttäviä ovatkin, on usein asemoitu siten, että ainesosaluettelot ja itse reseptit sijoittuvat eri aukeamille. Tämä taas aiheuttaa sen, että sivua on käänneltävä alati, kun taas ainakin itseni kaltainen kirjojen rakastaja mieluusti pitäisi leivontanäppinsä irti kauniista kirjasta, kinkkistä.

Ehdoton suositus kaikille oman elämänsä kakkutaiteilijoille. Tämä kirja tulee jäämään hyllyyni ja mieluusti perehtyisin Emman aikaansaannoksiin ja reseptiikkoihin laajemminkin.

Vihreää ja valkoista, voileipää ja vaniljaa

Koska lauantaina saimme illallisvieraita ja koska tiedossa oli se viikon sateisin päivä, ajattelin jälleen paneutua keittiöpuuhiin. Alkuruokana tarjoiltavat vihreät voileipäkakkuleivokset, joiden valmistuksen aloitin jo edellisenä päivänä, kuuluivat toki alkuperäiseenkin suunnitelmaani, mutta jo useasti mainitsemaani Emman makeat piirakat -opusta selaillessani, sain ajatuksen toteuttaa myös bonusjälkiruoan, vaniljatortun, jonka tosin muokkasin melko pitkälti Emman versiota vastaamattomaksi.

Voileipäkakkuleivokset lähtivät toteutumaan Herneetkin rokkaa -blogin Vihreä voileipäkakku -reseptiin tutustuttuani, mutta lopulta kakkuset olivat pitkälti omaa käsialaani. Täytyykin todeta, että jonkinasteinen innostus voileipäkakkuja, noita 1980-luvun aarteita kohtaan taisi nyt syttyä ja tämä kasarilapsi odottaa jo innolla seuraavaa mahdollisuutta päästä toteuttamaan todellista lapsuusvuosiensa kulttiherkkua. Nämä leivokset olivatkin mielestäni oiva keksintö, jonka turvin voileipäkakkua voi valmistaa vaikka kahden hengen illallispöytään alkupalaksi sopivan määrän.

Kuten sanottua myös Emman vaniljainen mansikkatorttu muuttui käsittelyssäni melko toisen muotoiseksi johtuen kahdesta seikasta: 1) minulla oli tuoreita mansikoita vain kourallinen, siis koristeluun sopiva määrä ja 2) onnistuin taiteilemaan näistäkin yksilöistä suklaakuorrutteellani niin rumia, että piilotin ne tortun sisäpuolelle. No, maku oli joka tapauksessa herkullinen – ja taisi tuo pinnan suklaasöherrys olla ihan hyvä koriste sekin.

Näillä aloituksilla ja lopetuksilla grilli-illallisemme täydentyi oivallisesti, joten jälleen kerran kehotan tarttumaan reseptiikkoihin.

P.S. Emma Iivanaisen kolme kertaa mainioksi todettu teos ansaitsee ehdottomasti oman artikkelinsa, joten sen tulen esittelemään lähitulevaisuudessa tarkemmin.

Vihreät voileipäleivokset

4 kpl
Huom! Leivosten valmistaminen kannattaa aloittaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä.

IMG_67996 siivua paahtoleipää
sitruunamehua ja / tai maitoa kostukkeeksi

Kinkkutäyte: (täyteainesten määriä en valitettavasti kirjannut ylös, mutta desin verran / täyte riittänee)
kinkkua
herkkukurkkua
ranskankermaa
persiljaa
mustapippuria

Raejuustotäyte:
raejuustoa
paprikaa
turkkilaista jogurttia

Kuorrute:
1 avokado
50 g pakasteherneitä
ripaus suolaa

Lisäksi koristeita oman maun mukaan, kuten ruohosipulia, persiljaa, sitruunalohkoja.

Aloita sekoittamalla täytteet omiin kulhoihinsa ja jatka sitten itse leivosten kokoamiseen. Asettele kaksi paahtoleipäviipaletta lautaselle tai muulle alustalle. Kostuta leipäpalat sitruunamehulla tai jos tykkäät kosteasta kakusta käytä vielä lisäksi maitoa kostukkeena. Levitä kinkkutäyte tasaiseksi kerrokseksi leipien päälle.
Lisää kerros leipiä ja kostuta leivät. Levitä leipien päälle ohut kerros ranskankermaa ja sitten raejuustotäyte.
Peitä taas leipäkerroksella ja kostuta. Nosta leivät tässä vaiheessa jääkaappiin maustumaan (mielellään yön yli).
Valmista kuorrute. Kuorrute sekä koristelu kannattaa tehdä vasta hiukan ennen tarjoilua, jotta leivokset ovat kauneimmillaan tarjoiluhetkenä.
Halkaise avokado, poista kivi ja paloittele avokado kulhoon. Kaada herneet sekaan. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi ja mausta ripauksella suolaa.
Ennen kuorruttamista halkaise kerrosleivät kahtia joko poikittain tai viistosti. Kuorruta sitten leivokset vihreällä tahnalla ja aloita koristeleminen mielesi ja mielikuvituksesi mukaan.

Vaniljainen marjatorttu

10 annosta

IMG_6804Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
100 g voita
1 kananmunan keltuainen
1 rkl jäävettä

Vaniljatäyte:
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl maissitärkkelystä
4 dl maitoa
40 g voita
1 vaniljatanko

Lisäksi:
marjoja ja suklaata maun mukaan

Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja sokeri. Kuutioi voi ja nypi jauhoseoksen sekaan, kunnes koostumus on murumainen. Lisää kananmunan keltuainen ja vesi. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin viilentymään noin 20 minuutiksi.
Kauli tai levitä sormin taikina halkaisijaltaan noin 24 cm leivinpaperoituun tai voideltuun piirakkavuokaan. Pistele pohja haarukalla ja siirrä vuoka pakastimeen 15 minuutiksi.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita kulhossa täytteen kananmunat, sokeri ja maissitärkkelys.
Mittaa kattilaan maito ja voi. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet veitsen tylpällä puolella. Lisää vaniljansiemenet ja tanko kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes maitoseos kiehahtaa. Nosta vaniljatanko pois kattilasta ja lisää kananmunaseos koko ajan sekoittaen. Keitä pari minuuttia, kunnes täyte sakenee. Siirrä täyte kulhoon ja peitä kelmulla jäähtymisen ajaksi. Siirrä huoneenlämpöinen täyte jääkaappiin.
Paista torttupohjaa uunin alatasolla noin 20 min. kunnes pohja on kullanruskea. Halutessasi voit käyttää leivinpaperin päälle aseteltuja paistokuulia tai keittämätöntä riisiä painona pohjan päällä estääksesi sen kohoamisen, mutta mielestäni pohja ei kohonnut ilmankaan liikaa. Jos teet näin, lisää paistoaikaa muutama minuutti ja paista viimeiset minuutit ilman painoa.
Jäähdytä torttupohja. Levitä ohut kerros vaniljatäytettä jäähtyneen torttupohjan päälle. Täytä piirakka haluamillasi marjoilla ja levitä sen jälkeen loput vaniljatäytteestä marjojen päälle. Siirrä torttu jääkaappiin.
Koristele piirakka esimerkiksi sulatetulla suklaalla tai Emman tapaan sulatettuun suklaaseen dipatuilla mansikoilla.

Luumu-kanelisen karpaloista joulua – tai joulun muistelua

Koska jouluna syöminen omalta osaltani keskittyy ”virallisen” jouluruoan ympärille, jäävät jälkiruoat useimmiten varjoon. Jotakin juhla-aterian päättävää on kuitenkin mukava valmistaa, ja ainahan on tilaa pikkuruiselle kakkupalaselle…

Tällä kertaa löysin mielenkiintoisen reseptin karpaloiseen kakkuun, joka osoittautui vallan sopivaksi ajateltuun tarkoitukseensa sekä raikkautensa että luumu-kaneliutensa takia. Mikäli kakusta haluaa vieläkin jouluisemman, kannattaa testata myös itse esittelemäni pohjan sijaan Valion alkuperäisessä reseptiikassa käytettyä piparkakkupohjaa.

Ja maistuu tämä varmasti näin joulun jälkeenkin, vaikka Uutta vuotta vastaanotettaessa. Siis kuplivaisuuksia itse kullekin jo toivotellen, taidan palata asiaan vasta ensi vuoden puolella!

IMG_5766P.S. Valion maustettu luumu-kanelirahka tuntuisi makeutensa tähden toimivan vallan mainiosti myös pappilan hätävarassa jäätelön tai kermavaahdon korvikkeena, jota tulin kokeilleeksi yhdeksi jouluiseksi jälkiruoaksi. Resepti perinteiseen, ilman uunia valmistuvaan hätävaraan löytyy täältä, kuva vieressä esittelee tämänkertaisen aikaansaannokseni.

Karpaloinen kerroskakku

14 annosta

IMG_5753Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,75 tl kanelia

Huom! Yllämainitun pohjan voit korvata 250 g piparkakkutaikinaa, joka kaulitaan levyksi ja painellaan vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
400 g turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
400 g Valio maustettua rahkaa luumu-kaneli
0,5 tl kardemummaa
200 g pakastekarpaloita
1,5 rkl perunajauhoja

(Koristeluun:
piparkakkuja)

Tee ensin pohja. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja noin 4 cm reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.
Tee sitten täyte. Sekoita jogurtti, kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi. Ota 2,5 dl seosta sivuun. Yhdistä loppuun jogurttiseokseen rahka ja kardemumma.
Sekoita jäiset karpalot ja 1 rkl perunajauhoa kulhossa. Ripottele loppu (0,5 rkl) perunajauho taikinapohjan päälle. Kaada rahkaseos kakkuvuokaan. Ripottele päälle karpalot. Valuta päälle jogurttiseos.
Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 1 h 5 min. tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä.
Irrota kakun reunat ohuella lastalla tai veitsellä ennen irtoreunan avaamista. Nosta jääkaappiin. Anna kakun vetäytyä pari tuntia ennen tarjoilua.
(Koristele halutessasi piparkakuilla.)

Me vaan niin tykätään omenapiirakasta…

Niinpä niin, omenapiirakka on hyvää. Ja näin ollen on aika esitellä taas yksi sellainen. Nopeasti tarkastettuna tämä taitaa olla viides variaatio blogissamme, ties kuinka mones kotikeittiössämme.

Tämän kertainen versio, jonka leivoin tuliaisiksi ystäväperheellemme, kun lähdimme tutustumaan heidän uuteen perheenjäseneensä, valmistui hetkessä ja maistui mainiolta. Kunnia reseptistä kuuluu muusikko Tomi Joutsenelle, jonka puolukkapiirakkaohjeesta olen tämän herkun modifioinut. Resepti sen sijaan löytyy Ilveksen rokkimenut -kirjasta, jonka sivuilta olemme aiemmin kokeilleet Jonna Tervomaan maukasta lihapyörykkä-tomaattikastike-perunamuhennos -kokonaisuutta. Teoksen lupaan esitellä lähitulevaisuudessa tarkemmin.

Tällä kertaa lähetän teidät pitemmittä puheitta piirakan paistoon, aurinkoista lähestyvää pääsiäistä toivotellen. Aurinkoista siitäkin huolimatta, että juuri tänään Helsinki on pukeutunut paksuun lumihuntuun ja näyttäisi odottelevan enemmänkin joulua kuin kesää. No, tämä ON ohimenevää…

P.S. Jos haluat noudattaa Tomi Joutsenen alkuperäistä ideaa vaihda käyttämäni omenat 5 dl:n puolukoita ja tarjoile piirakka vaniljakastikkeen sijaan valmiin suklaakastikkeen kera. Toimii varmasti hyvin näinkin.

Omenapiirakka

6 annosta

IMG_4089Pohja:
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaviiliä
1 dl voisulaa

2 omenaa

Muruseos:
1 dl kuumaa voisulaa
2 dl fariinisokeria
2,5 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta

Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä seos voideltuun piirakkavuokaan ja esipaista 175-asteisessa uunissa 10 min.
Kuori ja viipaloi omenat.
Pohjan paistuessa valmista muruseos. Sekoita kuumaan voisulaan sokeri, kaurahiutaleet ja mausteet.
Levitä omenaviipaleet esipaistetun piirakkapohjan päälle ja lusikoi muruseos päällimmäiseksi. Paista vielä 30 min.
Tarjoa vaniljakastikkeen kera.

Osin joogamainen yrttiateria broilerin ja pekonin ystäville

Tällä kertaa päivällisestämme sukeutui vallan yrttirikas ja kaikin puolin maukas kokonaisuus. Päärooleissa näyttelivät broileri sekä kesäkurpitsa, hieman sivummalla pekoni ja puolukka. Yrtit olivat kuitenkin tämän aterian ehdoton sielu, jälkiruokaa lukuun ottamatta ne kruunasivat lajikkeista jokaisen. Joogamaisuutta edustivat pääruoan lisäkkeeksi valmistamamme kesäkurpitsaletut, ohje uudesta keittokirjastamme Joogaruokaa.

Aloittelimme marinoiduilla kasviksilla kera rucoladipin, jatkoimme sitruunabroilerilla, kesäkurpitsalettusilla sekä pekoniyrttikastikkeella ja päädyimme kauraisaan puolukkapiirakkaan.

Konjakkimarinoidut kasvikset ja rucoladippiIMG_1025

porkkanoita
punajuuria
kurkkua

Marinadi:
2 rkl konjakkia
3 rkl oliiviöljyä
rosmariinia
suolaa

Keitä porkkanat ja punajuuret kypsiksi. Viipaloi kurkku. Asettele ne astiaan.
Sekoita marinadin ainekset ja lisää marinadi kasvisten joukkoon. Nosta jääkaappiin maustumaan mieluiten yön yli.

Huomautuksena mainittakoon, että yritimme marinoida myös raakaa porkkanaa, mutta lopputulos oli heikko. Raaka porkkana maistui edelleen vain porkkanalta, ei maustetulta sellaiselta. Itse asiassa sama koitui kurkun kohtaloksi, joten suosittelemme käyttämään keitettyjä vihanneksia.

Rucoladippi:
0,5 ruukkua rucolaa
pieni valkosipulin kynsi
0,5 punasipulia
2 rkl pinjansiemeniä
90 g yrttituorejuustoa
1-2 rkl maitoa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
cayennepippuria

Puhdista rucola, pese ja anna valua hyvin. Pilko lehdet. Purista valkosipuli lehtiin valkosipulipuristimella. Kuori ja kuutioi sipuli hienoksi. Paahda pinjansiemenet paistinpannulla ilman rasvaa ja pilko ne karkeasti. Sekoita sipuli, pinjansiemenet, rucola, yrttijuusto, maito sekä sitruunamehu pehmeäksi. Mausta suolalla ja cayennepippurilla.

SitruunabroileriIMG_1026

4 maustamatonta broilerin rintafileetä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 sitruunaa
1 ruukku tuoretta timjamia
1 rkl juoksevaa hunajaa
6 salottisipulia
2 laakerinlehteä
2 rkl pieniä kapriksia
2 dl kuivaa valkoviiniä

Mausta broilerinfileet suolalla ja pippurilla. Nosta ne uunivuokaan.
Pese sitruunat huolellisesti. Leikkaa sitruunat viipaleiksi ja asettele ne timjamin kanssa broilerinfileiden väliin ja päälle. Lisää vuokaan myös hunaja.
Kuori ja halkaise salottisipulit. Lisää sipulit, laakerinlehdet ja kaprikset uunivuokaan. Kaada päälle valkoviini.
Kypsennä broileria 225-asteisen uunin keskitasolla 35-40 minuuttia tai kunnes fileet saavat kauniin värin.

KesäkurpitsaletutIMG_1020

Noin 12 kpl

1 kesäkurpitsa
merisuolahiutaleita
1 keltasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 kananmunaa
1,5 rkl speltti- / vehnäjauhoja
40 g parmesaania
0,5 ruukkua persiljaa
0,25 ruukkua minttua
0,5 ruukkua tilliä
ripaus chiliä
mustapippuria
voita tai Oivariinia paistamiseen

Raasta kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään ja sirottele päälle 0,5 tl merisuolaa. Pane siivilä syrjään ja anna nesteen haihtua.
Kuori sipuli ja valkosipulit ja silppua ne hienoksi. Kuumenna oliiviöljy ja kuullota silppua varoen, kunnes se pehmenee.
Vatkaa kananmunat ja jauhot kevyesti ja lisää joukkoon parmesaani. Silppua yrtit hienoksi ja lisää ne kananmunaseokseen.
Lisää joukkoon sipulit, chili, 0,5 tl merisuolaa ja mustapippuria maun mukaan.
Puserra kesäkurpitsasta mahdollisimman paljon nestettä pois. Kääntele raaste taikinaan. Anna taikinan levätä 5 min.
Paista pieniä lettuja ohukaispannulla.

Pekoni-yrttikastikeIMG_1027

4 kevätsipulia
2 rkl voita
110 g pekonia
1 suolakurkku
0,5 vihreää chiliä
3 dl erilaisia pilkottuja yrttejä
2 dl ranskankermaa
suolaa
sokeria
4 rkl kermavaahtoa

Puhdista ja leikkaa kevätsipulit pieniksi paloiksi. Ruskista ne voissa pehmeiksi. Pilko pekoni ja paista rapeaksi. Raasta kurkku hienoksi ja hienonna chili. Sekoita kaikki pienet, hienoksi leikatut raaka-aineet yrtteihin ja ranskankermaan ja kuumenna seos. Mausta suolalla ja sokerilla. Sekoita lopuksi kermavaahto seokseen.

Puolukka-kaurapiirakkaIMG_1032

4 annosta

Mainittakoon, että meidän makuumme pohjataikinaa olisi saanut olla puolet vähemmän, pinnan kauramuruseosta kaksinkertainen määrä. Tässä kuitenkin ohje alkuperäisine määrineen.

100 g voita tai margariinia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
1,25 dl puolukkahilloa
0,25 dl puolukoita

Kauramuruseos:
25 g voita tai margariinia
1 dl kaurahiutaleita
0,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna joukkoon vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Painele taikina leivinpaperoidun piirakkavuoan (halk. 20 cm) pohjalle. Levitä päälle hillo ja puolukat.
Murusta kulhossa kylmä rasva, kaurahiutaleet ja sokerit keskenään. Ripottele piirakan pinnalle.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 min.