Kapen kookoksinen makaronilaatikko

Tartuinpa pitkästä aikaa keittokirjaan. Monessa tv-liemessä keitetty huippukokki, keittiömestari ja ravintoloitsija Kari ”Kape” Aihinen nimittäin herätti mielenkiintoni kirjauutuudellaan Kapen parhaat. Ensiselailulta teos vaikuttaa hyvältä; sopivan kotoisan oloista ruokaa, joukossa toki myös fiinimpiä vaihtoehtoja, sellaista mukavasti vaihtelevaa kokkausmeininkiä. No, palaan tähän vielä tarkemmin, kunhan olen ehtinyt suorittaa hiukan enemmän käytännönharjoituksia.

Ensimmäiseksi testattavaksi reseptiikaksi valikoitui kookosmakaronilaatikko, jossa itämaiset maut täydensivät itselleni uudella tavalla tätä perinteistäkin perinteisempää kotiruokaklassikkoa. Kerrassaan mainio idea. Vaikka kevensinkin omaani hiukan vaihtamalla kookoskerman kookosmaitoon ja kuohukerman kerma-maitoseokseen, oli lopputulos joka tapauksessa oivallinen.

Siis suosittelen; kotiruokaklassikot ovat toki hyviä ihan sellaisenaankin, mutta myös vaihtelu virkistää.

Kookosmakaronilaatikko

5 annosta

vettä
suolaa
5 dl makaronia
1-1,5 rkl tuoreesta inkivääristä raastettua mehua (Minä korvasin hiukan pienemmällä määrällä inkivääritahnaa.)
puolikas tuore punainen chili
1-2 kaffirlimetinlehteä (Minä pärjäsin ilman.)
limetin mehua
400 g kanan ja porsaan jauhelihaa (Alkuperäinen resepti suosittelee käyttämään puolet ja puolet, mutta minulla oli broileri-nautajauhelihaa, jossa suhteet ovat 75% broileria ja 25% nautaa, joten lihani oli melko lailla vähärasvaisempaa.)
rypsiöljyä paistamiseen
1 sipuli
0,5 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
2,5 dl kuohukermaa (Minulla maito-kermaseosta.)
2,5 dl kookoskermaa (Minulla kookosmaitoa.)
2 kananmunaa
suolaa
voita uuniastian voiteluun

Kiehauta vesi kattilassa, lisää suolaa ja keitä makaronit pussin ohjeen mukaan.
Kuori inkivääri ja purista mehu. Hienonna chili ja limetinlehdet.
Ruskista jauheliha öljyssä pannussa muutamassa erässä. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota sitä öljyssä toisella pannulla. Kun sipuli on kuullottunut, sekoita se jauhelihaan. Lisää joukkoon chili, inkivääri- ja limetinmehu, limetinlehdet sekä jauhetut korianterinsiemenet.
Siivilöi makaronit ja sekoita joukkoon.
Sekoita kermat ja kananmunat erillisessä kulhossa.
Kaada kerma-munaseos jauhelihan ja makaronien päälle. Sekoita ja tarkista maku. Lisää suolaa tarvittaessa.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja peitä kelmulla. Nosta vuoka jääkaappiin ja anna tekeytyä jääkaapissa mieluiten yön yli.
Kypsennä makaronilaatikkoa 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

Kakkospäivän mehevä ribsipasta

Edellispäivänä grillattujen ribsien tähdepalat päätyivät seuraavaan pastakastikkeeseen, josta tuli mielestäni todella pienellä vaivalla vallankin maukasta. Kastikkeeseen sopisi mainiosti miltei mikä tahansa muukin hyvin maustettu liha, joista ensimmäisenä mieleen hiipii nyhtöpossu, jota ainakin meillä tehdään joka kerta tarkoituksella melko suuri annos. Kannattaa myös nähdä hiukan vaivaa ja karamellisoida sipulit, jolloin lopputulos on vielä huomattavasti parempi.

Mikään silmänilo tämä ateria ei ole, mutta esimerkiksi tuoreiden yrttien kanssa annos olisi ollut jo huomattavasti houkuttelevamman näköinen. Suosittelen ulkonäköongelmista huolimatta kokeilemaan.

IMG_5226-1

Ribsipasta

4 annosta

1 sipuli (Mieluiten punasipuli, mutta keltaisellakin pärjää.)
1 rkl voita
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
300 g kypsää ribsilihaa (ilman luita)
2,5 dl ruokakermaa
1 rkl Dijonia
4 annosta pastaa

Aloita sipulin karamellisoinnista. Kuori ja leikkaa sipuli renkaiksi. Kuullota sitä voissa, kunnes se muuttuu pehmeäksi ja läpikuultavaksi. Lisää pannulle punaviinietikka ja keittele hetki, jotta suurin osa nesteestä haihtuu. Lisää sitten sokeri ja anna sen sulaa, jonka jälkeen mausta sipulit suolalla ja mustapippurilla.
Lisää sipulin joukkoon sopivan kokoisiksi paloiksi pilkottu ribsiliha. Paista hetki.
Kaada pannulle kerma ja lisää joukkoon Dijon. Keittele kastiketta, kunnes se on sopivan sakeaa ja lisää vielä tarvittaessa suolaa ja/tai mustapippuria.
Keitä pasta kypsäksi ja lisää kastikkeen joukkoon tai tarjoile sen rinnalla.

Jauheliha-makaronipata; simppeli, kasarintuoksuinen suosikki

Mietiskellessäni käyttöä jääkaapissa pikkuhiljaa parhaita päiviään ohittelevalle valkokaalille, tuli mieleeni makaronipata, yksi lapsuudesta mieleenjäänyt sangen kikkailematon ”klassikko”. Meidän perheessämme ruoka kulki jostakin kumman syystä nimellä ”liukas ruoka”, joten tokihan tätä oli edelleen sillä nimellä kutsuttava. Pikku-Kokki oli nimityksestä hiukan ihmeissään, mutta joka tapauksessa ruoka maistui sangen mainiosti. Samoin itselleni, vaikka etukäteen hiukan pelkäsinkin, että tulisin pettymään. Mutta ei, tämä maistui oikeastaan yhtä hyvältä kuin muistinkin. Omaan annokseeni lorautin vielä hiukan lisäsoijaa, sillä soijakastikkeen merkitystä tämän ruoan kohdalla on turha lähteä kiistämään.

IMG_4861

Kuten kuvasta näkyy, mikään silmiä hivelevä näky tämä ruoka ei ole, mutta siitä viis. Tällä kertaa aikamatkailu kannatti – mikä ei suinkaan ole selviö, kun ruoasta puhutaan – ja sainkin tästä idean lähteä kokeilemaan lapsuuteni suosikkeja laajemminkin. Ei ruokamuistojen merkitystä turhaan korosteta.

Jauheliha-makaronipata

6 annosta

3 porkkanaa
2 isoa sipulia
500 g valkokaalia
400 g jauhelihaa
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
1-2 rkl soijakastiketta
1-2 tl inkivääritahnaa
0,25 tl mustapippuria
3 dl makaronia
(persiljaa)

Kuori ja paloittele porkkanat, hienonna kuoritut sipulit ja suikaloi kaali.
Ruskista jauheliha kattilassa. Lisää porkkanat, sipulit, kaali, vesi, liemikuutiot ja mausteet. Sekoittele ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 30-45 min.
Lisää makaronit ja hauduta vielä noin 10 min. Tarkista maku.
(Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.)

Lihapyörykät kuin kaalikääryleet

Minä lähestulkoon rakastan kaalikääryleitä. No, en nyt ihan, mutta tykkään superpaljon – jos niiden valmistusprosessia ei oteta lukuun. Niinpä huomatessani tämän Perinneruokaa prkl -blogissa esitellyn idean kaalikääryleiden makumaailmaa jäljittelevistä helpoista lihapyöryköistä, oli aivan pakko kokeilla.

Olivathan nämä hyviä. Uunin avatessani ihmetys oli suuri, kun vastaan leijaili aivan autettinen kaalikääryletuoksu. Täysin tuoksunsa vertaa eivät pyörykät kaalikääryleiden makua tavoittaneet, mutta verrattavan paljon kuitenkin eli jokaisen kaalikääryleistä pitävän kannattaa ehdottomasti testata. Valmistuksessa aikaa on varattava pyöryköiden kypsiksi hauduttamiseen, mutta muuten ne syntyvät niin sanotusti käden käänteessä.

IMG_4521

Kaalipyörykät

6 annosta

500 g valkokaalia
1 sipuli
1 rkl rypsiöljyä
400 g jauhelihaa
150 g ranskankermaa
0,5 dl puuroriisiä
3 kananmunaa
1,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
2 tl meiramia
0,5 dl siirappia
0,5 dl korppujauhoja
2,5 dl lihalientä

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja silppua sipuli. Paista hetki paistinpannulla öljyssä, kunnes kaali on hieman pehmennyt ja saanut väriä.
Kaada kaali ja sipuli kulhoon ja anna jäähtyä hieman. Lisää joukkoon jauheliha, ranskankerma, puuroriisi, kananmunat ja sekoita. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, meiramilla ja siirapilla. Lisää lopuksi korppujauhot ja sekoita tasaiseksi.
Muotoile massasta 12 pyörykkää voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 30 min. Kaada pyöryköiden päälle lihaliemi ja jatka paistamista vielä tunnin ajan.

Pastapata, oivallisesti chorizolla maustettu

Jos juhannuksena ei sattunut popsimaan liikaa makkaraa, saattaisi seuraava pastapata houkutella kokeilemaan. Ja jos sattui ostamaan grilliin mausteista makkaraa jopa liikaa, voi ylimääräiset helposti upottaa tähän pastapataan, joka alkuperäisessä reseptissään valmistettiin chorizosta. Minä käytin juuri mainitsemiani ylimääräisyyksiä, lammaskrakovanmakkaroita, ja vaikka nämä eivät maultaan tietysti vastaakaan voimakasta chorizoa, pidin yhdistelmästä kovasti. Hieman tavallista kepeämpi broilerin jauheliha ja tirisevä makkara täydensivät toisiaan oivallisesti.

Kannattaa siis kokeilla, ihan oman makkaramaun mukaan varioiden.

IMG_2879

Chorizolla maustettu pastapata

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
400 g broilerin jauhelihaa
2 (chorizo)-tuoremakkaraa
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl punaviiniä
400 g tomaattimurskaa
4 dl vettä
200 g pennepastaa kuivana
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa

Tarjoiluun:
juustoraastetta, esim. pecorino tai parmesaani

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy suuressa (valurauta)padassa liedellä. Paista jauheliha kahdessa erässä.
Purista chorizot kuoristaan joukkoon pieniksi palloiksi.
Alenna lämpöä ja lisää sipulisilppu. Kääntele 3-5 min. Lisää valkosipuli ja tomaattipyree, kääntele vielä 2 min.
Käännä lämpö kovemmalle. Lisää punaviini ja anna sen kiehahtaa. Lisää tomaattimurska, vesi, kuiva pasta ja mausteet. Sekoita.
Anna padan kypsyä liedellä kannella peitettynä noin 25 min. niin, että seos hiljalleen kuplii. Sekoittele välillä.
Annostele ja viimeistele juustoraasteella.

Pikainen gulassi jauhelihasta

Paprika, tuo unkarilaisen keittiön tunnetuin mauste, herättää minussa kahtalaisia tunteita. Juuri mausteena, sekä savuisena että ilman savua, pidän siitä. Leivän päälle taas valitsen sen viimeisenä; kurkku ja tomaatti vievät tässä kohtaa voiton. Mitä kypsennettyyn paprikaan tulee, tilanne vaihtelee. Pitkään haudutetuissa padoissa paprika on paikallaan, napakkana versiona, esimerkiksi osana wokkivihanneksia jätän sen mieluummin toisten syötäväksi. Mutta gulassi, se on niin hyvää!

En muistaakseni ole koskaan valmistanut gulassia niin sanotusti pitkän kaavan mukaan, haudutellen ja sakeaa lientä odotellen. Nyt valmistamani pikainen versio, jauhelihagulassi, osoittautui kuitenkin siinä määrin maukkaaksi sekin, että päätin ensi tilassa kokeilla myös ihan oikeaa gulassia, sellaista jota muistan nauttineeni Budapestissä useita kertoja ja pitäneeni saamastani valtavasti.

IMG_2259-2

Tässäpä joka tapauksessa resepti, jonka parissa gulassin makuja pääsee fiilistelemään nopeasti vaikka ihan tavallisena arki-iltana. Suosittelen ja kiitän reseptistä Himahella-blogia.

Jauhelihagulassi

5 annosta

1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
5 perunaa
1-2 paprikaa
250 g jauhelihaa
1 l vettä
1,5 lihaliemikuutiota
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
1,5 rkl tomaattipyreetä
5 mustapippuria
0,5 rkl provencen yrttiseosta
0,5-1 tl (savustettua) paprikajauhetta

Lisäksi:
silputtua persiljaa
smetanaa

IMG_2258

Silppua sipulit, ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat, suikaloi paprikat.
Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipulinkynnet kattilassa.
Lisää vesi, liemikuutiot, säilötyt tomaatit, tomaattipyree, porkkanat, perunat ja mausteet. Keitä 10 min. ja lisää paprikat. Jatka kypsentämistä vielä 20-30 min. eli kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Ripottele keiton pinnalle persiljaa ja tarjoa smetanan kanssa.

Ex tempore -suikalepata

Vaellellessani taas yhtenä päivänä kaupassa ilman sen suurempia päämääriä – kyllä, minä viihdyn vallan mainiosti ruokakaupan hyllyjen välissä vaikka ihan muuten vaan – ruokakoriini eksyi paketti naudanlihasuikaleita. Koska jo samana päivänä oli tarve myös saattaa nuo suikaleet syötävään muotoon, kehittelin niiden ympärille eräänlaisen pataruoan, sellaisen kermaisen ja juustoisen, hieman stroganoffin makumaailmaa henkivän.

Padasta tuli hyvää, suosittelen kokeilemaan. Tätä on myös tarpeen mukaan helppo varioida erilaisin ainesosin; mieleen tulevat esimerkiksi maustekukku, punasipuli tai aurinkokuivatut tomaatit, mitä nyt ruokavarastoista sattuu löytymään. Lihan hauduttelu vie hiukan aikaa, joten mikään kaikista nopein arkiruoka tämä ei ole, mutta vallan simppeli kuitenkin, monenlaiseen tilanteeseen sopiva.

IMG_1374

Suikalepata

4 annosta

400 g naudanlihasuikaleita
rypsiöljyä kuullottamiseen
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
3 dl vettä
1 punainen paprika
hillosipuleita
leipäjuustoa
1 rkl tomaattipyreetä
200 g ranskankermaa

Tarjoiluun:
esimerkiksi riisiä

IMG_1381

Kuullota lihasuikaleet kahdessa osassa öljyssä padassa. Siirrä sivuun ja kuullota kuoritut ja hienonnetut sipulit ja valkosipulit. Lisää pataan lihat, suola, mustapippuri ja vesi. Anna kiehua tunnin verran.
Pilko paprika. Lisää pataan paprika, hillosipuleita ja juustoa maun mukaan sekä tomaattipyree. Anna hautua vielä noin 20 min.
Lisää ranskankerma, kuumenna ja tarkista maku.
Tarjoile esimerkiksi riisin kera.

Marokon makuiset lihapullat ja mausteinen tomaattikastike

Aiemmin tehtailemani Ras el Hanout -mausteseos pääsi pikaiseen uudelleenkäyttöön, kun kokeilin sitä naudanjauhelihapulliin. Ja mikäs siinä, hyvin tuntui myös nauta viihtyvän mausteen seurassa – viimeksi käytin broileria.

Lihapullien rinnalle valmistin tomaattikastiketta, joka tällä kertaa tosin lipsahti siinä määrin tuliseksi, että Aleksi sai kunnian popsia sen kokonaisuudessaan. Kastikkeen tulisuus kuitenkin jäi mysteeriksi, sillä lisäsin siihen ainoastaan puolikkaan punaisen chilin. Enpä tiedä, mitä chilejä on tullut ostettua, mutta uskon, että mieto punainen chili ei tällaista lopputulosta aikaansaisi. Uskallan siis suositella reseptiä kokonaisuudessaan, vaikka ei mikään tulisen ruoan ystävä olisikaan.

IMG_0792-1

Lihapullat muokkasin Andalusian auringossa -blogin lammasköfte -reseptiikasta, tomaattikastikkeen nappasin Kotiliedestä. Oiva kokonaisuus.

Marokon makuiset lihapullat ja mausteinen tomaattikastike

4 annosta

6 siivua paahtoleipää
noin 1 dl lihalientä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2,5 rkl Ras el Hanout -mausteseosta (Mikäli haluat tehdä seoksen itse, kurkista resepti täältä.)
500 g naudan jauhelihaa
puolikas ruukku persiljaa
suolaa
mustapippuria

Tomaattikastike:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
puolikas punainen chili
0,5-1 rkl punaviinietikkaa
1 dl vettä
400 g tomaattimurskaa
0,5 dl tomaattipyreetä
1 rkl fariinisokeria
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

IMG_0797

Tee ensin lihapullat. Leikkaa paahtoleivästä reunat pois ja liota sitä lihaliemessä, kunnes se hajoaa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä, kunnes se on pehmennyt. Lisää valkosipuli ja Ras el Hanout. Lisää leipäseokseen. Sekoita joukkoon jauheliha ja persilja. Mausta ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia.
Muotoile taikinasta suurehkoja lihapullia ja paista niitä 225-asteisessa uunissa noin 10-15 min. halutun kypsyysasteen mukaan.
Valmista tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynsi. Anna kuullottua muutama minuutti. Halkaise puolikas chili (ja poista siemenet). Mikäli haluat tulisemman kastikkeen, jätä siemenet poistamatta. Hienonna chili ja lisää pannulle sipuleiden joukkoon. Lisää joukkoon punaviinietikka, vesi, tomaattimurska ja -pyree sekä sokeri, suola ja pippuri. Anna tomaattikastikkeen kiehua noin 10 min.
Nosta lihapullat tomaattikastikkeeseen.

Paimenenpiirasta, muffinssivuoista käsin

Kotikolon keittiöremontti lähenee lähenemistään – tai itse asiassa se toteutuu juurikin nyt, minä naputtelen tätä evakkoretkeltämme käsin. Viimetöikseni vanhassa keittiössä valmistin ruokaisia muffinsseja, vähän kuin pieniä paimenenpiiraita.

Reseptissä, jota modifioin kyllä sangen reilusti ruokavarastollemme sopivaksi, tätä kutsuttiin 90-luvun retroherkuksi. Tiedä sitten, kai tällaisia paistoksia popsittiin silloin erityisen ahkerasti, mutta maistuivat ne hyvältä edelleen. Ja mukavasti tuli käyttöä edellispäivältä ylijääneelle pinaatti-perunamuusille sekä jääkaapissa majaileville juustonkannikoille.

Kuten sanottua nämä kakkuset olivat sangen onnistuneita, parempia kuin etukäteen odotin. Kyllä näiden takia kannattaa vaikka varta vasten tehtailla sekä perunamuusia että jauhelihakastiketta. Tai hyödyntää aiemmin valmistettuja. Pieneen osaan rakentelin yksinkertaisen lohitäytteen ja se toimi hyvin niin ikään. Ilman juustokastiketta, normaalilla piirakan ruokakermasysteemillä.

Tällaista ysärijuttua siis tällä kertaa.

img_0417

Pienet paimenenpiiraat

10 kpl

Taikina:
150 g voita
150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g perunamuusia (Peruna-pinaattimuusi toimi vallan mainiosti.)

Täyte:
1-2 sipulia
150 g jauhelihaa
öljyä paistamiseen
150 g tomaattimurskaa
2 rkl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
0,5 tl maustepippuria
0,5 tl paprikajauhetta

Juustokastike:
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
1 dl juustoraastetta
(suolaa)

Mikäli haluat korvata osan jauhelihatäytteestä ja juustokastikkeesta perinteisellä piirakkatäytteellä, tämä sopii taikinakuoriin myös mainiosti.

Aloita tekemällä jauhelihatäyte. Kuori ja hienonna sipulit. Ruskista sipulit ja jauheliha öljyssä paistinpannulla. Lisää tomaattimurska, vesi, liemikuutio ja mausteet. Anna jäähtyä.
Tee sitten taikina. Nypi voi ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää perunasose. Vuoraa voidellut leivosvuoat taikinalla.
Jaa jäähtynyt täyte leivosvuokiin.
Valmista kastike. Kiehauta vehnäjauhot voissa ja sekoita joukkoon maito. Keitä seosta noin 5 min. koko ajan hämmentäen. Lisää juustoraaste ja tarvittaessa suolaa.
Jaa juustokastike piiraiden päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi, noin 20 min.

Yksi perinteinen 400 grammaa, kaksi erilaista ateriaa

Keittiöremontti lähestyy – kyllä, Kotikolon keittiö on pian lattiasta kattoon aivan uusi – ja sitä varten olen ottanut projektikseni tyhjentää urakalla niin pakastetta, jääkaappia kuin kuivakaappejakin. Saa sitten aloitella uudessa keittiössä mahdollisimman paljon myös uusien raaka-aineiden kanssa.

Eilisaamuinen tutkimusmatkani suuntautui lähinnä pakastimen syövereihin. Sieltä hyppysiini tarttui tällä kertaa paketti jauhelihaa sekä purkillinen keitettyä pastaa. Näiden lisäksi käyttöön päätyi lajitelma erilaisia juustojen tähteitä, purkin pohjallinen aurinkokuivattuja tomaatteja ja muuta perussälää. Lopputulos oli mielestäni oiva, syntyi kaksi hiukan erilaista jauheliha-ateriaa.

Liha-makaronilaatikko, tällä kertaa maidon sijaan lihaliemeen valmistettu, sai hieman twistiä karamellisoidusta sipulista, fetasta ja cheddarista, jauhelihamuffinssit sen sijaan aateloin pursottamalla niiden sisään edelliseltä aterialta jäänyttä kermakastiketta. Hauska ja toimiva idea, ei muffinsseja aina tarvitse syödä vain erikoistilanteissa. Niistä saa salaatin kanssa ihan ”oikean” ateriankin.

Kun perus nelisataagrammaisen jakaa kahtia, saa mukavasti tehtyä nämä kaksi ruokaa. Suositan kokeilemaan.

Muffinssit rakentuivat Kinuskikissan ideaa modifioiden.

Liha-makaronilaatikko

4 annosta

4 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 dl jyväpastaa
1 pieni sipuli
200 g jauhelihaa
öljyä ruskistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 rkl yrttisekoitusta, esim. Provencale
1 punasipuli
10 g voita
1 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
fetaa ja/tai cheddarjuustoa
1-2 kananmunaa
miniluumutomaatteja

img_0347

Valmista lihaliemi ensimmäisenä. Sen pitää olla kylmää tai huoneenlämpöistä, kun lisäät sen joukkoon kananmunat.
Keitä makaroneja hetken aikaa, ne jatkavat kypsymistään vielä uunissa.
Kuori ja silppua sipuli. Ruskista jauheliha öljyssä pannulla, lisää joukkoon sipuli. Mausta seos suolalla, mustapippurilla ja yrttisekoituksella.
Valmista karamellisoitu sipuli. Kuori ja leikkaa punasipuli renkaiksi. Sulata pannulla voi. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä, jotta ne saavat hiukan väriä. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää punaviinietikka ja keittele, kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut.
Murustele feta ja raasta cheddarjuusto.
Yhdistä makaronit, jauheliha, karamellisoitu sipuli ja juustot. Sekoita ne hyvin yhteen. Kaada seos uunivuokaan.
Sekoita lihaliemen joukkoon kananmunat ja vatkaa haarukalla minuutin ajan, kunnes munat ovat sekoittuneet hyvin liemeen. Kaada liemi vuokaan makaronien päälle.
Viipaloi tomaatit ja koristele niillä laatikon pinta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min. tai kunnes makaronilaatikko on hyytynyt ja paistunut pinnalta.

Jauhelihamuffinssit

10 kpl

1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
200 g naudan paistijauhelihaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 rkl oreganoa
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl suolaa
40 g parmesanlastuja
40 g juustoraastetta
0,5 dl persiljasilppua
1 kananmuna
1,5 dl maitoa
0,4 dl oliiviöljyä
0,75 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

(Lisäksi:
esim. kerma- tai ruskeaa kastiketta)

img_0305-1

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kypsennä jauheliha ja sipulit paistinpannulla.
Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, mausteet, parmesanlastut ja juustoraaste.
Leikkaa persilja silpuksi. Sekoita keskenään persiljasilppu, kananmuna, maito ja oliiviöljy. Sekoita jauho-juustoseoksen joukkoon.
Lisää taikinaan jauheliha-sipuliseos ja aurinkokuivatut tomaatit paloiteltuna.
Täytä taikinalla muffinssivuoan kolot.
Paista 200 asteessa noin 20 min.
Jos haluat hieman mehevöittää muffinsseja, pursota kypsien muffinssien sisään esimerkiksi kermakastiketta. Tällöin ne on toki lämmitettävä kunnolla juuri ennen tarjoilua.