Jäähyväiset joulukinkulle vm. 2016 osa 2: vähän niin kuin italianpataa

Kirjoitettu by Kaisa

Kuten näiden jäähyväisten ensimmäisessä osiossa tulin maininneeksi, arvioimme menneenä jouluna ruokatarpeemme huomattavasti edellistä paremmin. Tähteitä jäi varsin maltillinen määrä. Nyt käyttöön lähtikin se joulukinkun toinen ja viimeinen ylijäämäpalanen.

img_0247Kinkun rippeistä valmistin simppeliä pataruokaa, sellaista Italia-tyylistä. Joulukinkku istui uuteen rooliinsa melko hyvin, vaikka ehkäpä lähtökohtaisesti suosittelisin käyttämään tähän ruokalajiin jotakin vielä ylikypsempää. Ja pastan pitäisi kyllä ehdottomasti olla rakettispagettia, eikä käyttämääni tummaa Nalle-pastaa.

No juu, tällainen vaivaton pikaruoka tällä kertaa. Syntyi miltei Pikku-Kokin sitterissä viihtymisaikana.

Italianpata kinkusta

4 annosta

img_0233350 g ylikypsää kinkkua
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
400 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
4 dl lihalientä
2 dl rakettispagettia
300 g pakastekasviksia

Paloittele kinkku. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi.
Paahda kinkkupaloja hetki pannulla. Lisää sipulit ja öljy ja anna pehmetä.
Kaada seos kattilaan ja lisää tomaattimurska sekä -sose, lihaliemi ja spagetit.
Hauduta 5 min. Sekoita joukkoon kasvikset ja kuumenna pata.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 49: Ravintola Bellevue; ihan oikea karhurasti seinään

Kirjoitettu by Kaisa

Kihlapäivän – jo viidennen sellaisen – illallispaikkaa valikoidessamme juolahti mieleen jo useita kertoja harkinnan alla ollut ravintola Bellevue, yksi Helsingin venäläisklassikoista. Oikeastaan siitä asti, kun viime keväänä illallistimme pääkaupunkimme toisessa kuuluisassa venäläisessä, ullanlinnalaisessa ravintola Saslikissa, olemme etsiskelleet sopivaa Bellevue-hetkeä. No, nyt oli sen aika.

img_0203Vuonna 1917 perustettu Bellevue, ”kaunis maisema”, on nököttänyt nykyisessä sijainnissaan Katajanokan Rahapajankadulla jo vuodesta 1922. Ravintola on Euroopan, villimpien väitteiden mukaan jopa maailman, vanhin yhtäjaksoisesti Venäjän ulkopuolella toiminut venäläinen ravintola. Historiaa siis löytyy. Vakiovieraana mainitaan aikoinaan marsalkka Mannerheim.

Saapuessamme ravintolaan lauantai-iltana kuuden tietämissä on tunnelma kutakuinkin heräilevä, taidamme olla illan ensimmäiset asiakkaat. Pian kuitenkin saamme seuraa toisesta joukkiosta ja koko muutamatuntisen vierailumme ajan ravintolaan saapuu hiljakseltaan uusia seurueita. Kovinkaan täydeksi paikka ei kuitenkaan illan aikana ehdi.

slide03-versio-2Ensimmäisenä huomio kiinnittyy ravintolan sisustukseen, joka vastaa toki osittain odotuksiani, mutta on kuitenkin huomattavasti pelkistetympi. Samoin sekä aterimet että astiat noudattelevat samaa kruusailematonta linjaa. No, luulenpa että tämäkin ajatus olisi mahdollisesti jäänyt ajattelematta, mikäli verrokkina ei olisi aiemmin mainittu ravintola Saslik, lattiasta kattoon krumeluuri kokonaisuus. Näiden kahden vertailuahan ilta piti paljon sisällään, oli se sitten tarkoitus tai ei. Toisaalta eipä kai tuosta haittaakaan ole, ovat varmasti monesti toistensa kilpakumppaneina.

Mutta pääasiaan eli ruokaan. Alkuruoan kohdalla puntaroimme borštš-keiton ja zakuškalajitelman välillä. Päädymme molemmat zakuškalajitelmaan. Koska aikomuksenamme on ruokailla kolmen lajin verran, päätämme jakaa yhden lajitelman. Hyvä näin; annos on nimittäin suuri, alkupalaksi vieläkin hiukan normaalia suurempi, vaikka syöjiä on kaksi. Ruhtinaallisen kokonsa lisäksi lajitelma on myös makujensa puolesta vertaansa vailla. Löydämme edestämme ainakin suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa, hatšapuri-piirakkaa, pikku blinin ja mätimoussea, lämminsavustettua sekä graavattua lohta, naudankieltä, ankkaa, broileripateeta ja sieni- sekä hapankaalisalaattia. Muutamien lajikkeiden nimet eivät jääneet mieleeni, joten jätän ne mainitsematta. Yhteensä meitä hemmotellaan joka tapauksessa miltei parilla kymmenellä erilaisia makuja. Lajitelman hinta on 19,00€, ehdottomasti hintansa väärti. Enpä muuten ihmettele, miksi valtaosassa etukäteen lueskelemistani arvioista kirjoiteltiin pelkkää positiivista Bellevuen lauantaipäivisin tarjoilemasta zakuškapöydästä. Luulenpa, että se lukeutuu meidänkin ravintolalliseen tulevaisuuteemme…

img_0217Pääruokien kohdalla suurimmat odotuksemme kohdistuvat Aleksin karhuannokseen. Ruokalista lupailee pitkään haudutettua karhunpaistia taikinoidussa ruukussa (55,00€). Ja sitä se todella on, aivan oikeaa karhunpaistia, mureaa ja makoisaa, vallattoman hyvään kastikkeeseen käärittynä. Mutta: ei tätä karhuksi tunnistaisi, luulisimme naudaksi, jos pitäisi lähteä arvailemaan. Tämä ei tietenkään ole ravintolan vika, on vaan jotenkin hassua todeta, miten tavalliselta tuon metsiemme kuninkaan liha maistuu. No, nyt on ainakin oikeutettua piirtää se karhurasti seinään, vaikka jo Saslikin kohdalla näin taisimme tehdä. Aleksin silloin nauttimat karhufrikadellit eli eräänlaiset lihapyörykät eivät kuitenkaan olleet vielä näin ”oikeaa” karhunlihaa.

img_0212Mitä omaan pääruokaani, grillattuun siikaan yrttilapšan ja merirapukastikkeen kanssa tulee, olen ehkä himpun verran pettynyt. Lisäke, jota ravintola kutsuu lapšaksi on hauska uusi pastatuttavuus. Tätä ulkonäöltään riisimäistä orzo-pastaa haluan ehdottomasti valmistaa itsekin. Myös kastike on hyvää, mutta itse kala jää hieman vaatimattomaksi esitykseksi. Hintaansa (27,80€) nähden kovin pienikin tuo palanen mielestäni on.

img_0226Jälkiruoaksi valikoimme molemmat uunijäätelöä Malakov (9,80€). Annos on jättihyvä suklaakakkupohjineen ja marenkeineen. Kuoren pinnalla vielä kruunuksi kinuskikastiketta. Nam! Kyytipojaksi jälkiruoalle tilaan teetä venäläiseen tapaan hunajan ja vadelmahillon kera (3,50€).

Tällainen kokemus siis tällä kertaa. Muutaman viinilasilisäyksen jälkeen illallisen hinnaksi tulee 162,50€, joka on mielestäni melko maltillinen. Ainoa tyyris annos on karhu, mutta se sallittakoon. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi – pääruoka-annoksen pienuudesta huolimatta. Sitä paitsi totinen tosi on se, että kuitenkin pahinta on lähteä ravintolasta kotiin liian täydellä vatsalla. Tästä siis pisteet Bellevuelle; Saslikin kohdalla tilanne oli juuri tuo edellä mainittu, vaikka annoksia ei syönyt edes kokonaan.

Lopuksi en voi vastustaa pientä venäläisklassikoidemme vertailua. Pisteet tunnelmasta ja palvelusta menevät Saslikille sen autenttisuuden, sykähdyttävän miljöön sekä trubaduuriesitysten vuoksi. Ei palvelussa tosin Bellevuenkaan kohdalla moittimista ole, pikemminkin päinvastoin. Ja mainittakoon tässä kohtaa, että lämpimästi voin suositella paikkaa myös lastenvaunujen kanssa liikkuville. Pikku-Kokki menopeleineen huomioitiin oikein hienosti. Parempaa ruokaa yhden kokemuksen perusteella saa Bellevuessa – vaikka ei se tosin huonoa Saslikissakaan ollut. Molemmissa voisin vierailla uudestaan; Bellevuessa kokeilisin tosin lauantain zakuškapöytää.

Kyllä venäläinen ruoka on hyvää. Seuraavaksi täytynee kääntää nokka kohti Caloniuksenkatua ja astella sisään ravintola Troikkaan, Helsingin kolmanteen mieleen tulevaan venäläiseen.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3+/5

Puolivuotiaan Super-Ukkelin ”Black Bomb” -suklaakakku, maidoton ja munaton herkkupala

Kirjoitettu by Kaisa

Kun tammikuu taapertelee kohti puoliväliään, valmistaudutaan Kotikolossa juhlistamaan Pikku-Kokin puolivuotista taivalta. No, ei mitään suureellista tähän kohtaan, vain pienet kahvikutsut – kesällä juhlitaan sitten kunnolla Ukkelin saavuttaessa ensimmäisen kokonaisen kynttilänsä.

Jonkin verran kahvittelijoita olemme kuitenkin puolivuotispäiville kutsuneet, joten niin ikään kahvileiville löytyi jälleen tarvetta. Hyvä niin, leivontahammasta nimittäin kolotteli sopivasti. Näinpä aloittelin jo hyvissä ajoin ja leivoin tämän hieman erikoiselta vaikuttavan suklaakakun pakastimeen odottamaan tulevaa.

Itse hyvin vähän erikoisruokavalioille sopivia vaihtoehtoja leiponeena koin yllätyksenä, miten helppoa se itse asiassa onkaan. Maidoton ja munaton kakku syntyi helposti ja oli vielä vallan hyvääkin. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, mikäli tällaista erikoisempaa vaihtoehtoa etsiskelee. Tai miksei ihan muutenkin, ehkä tämä hiukan terveellisempääkin on. Ainakin suklaakakuksi.

Valokuvaa itse kakusta ei tällä kertaa minulta sattuneista syistä löydy, mutta kakku nyt ei niin kummoiselta näyttänytkään, sellaiselta perussuklaakakulta. Maku oli huomattavasti ulkonäköä parempi. Jos kuitenkin haluaa visuaalisen kokemuksen tulevasta, kannattaa kurkata Helenan Hella -blogiin, josta reseptin nappasin. Kiitos tästä; tämä ohje jää ainakin omiin arkistoihini tulevaisuuden varalle.

Loppiaista itse kullekin toivotellen!

”Black Bomb” -suklaakakku

Vuoallinen (ø noin 20 cm)

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2,5 dl sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl vaniljasokeria (1 tl vaniljauutetta)
5 rkl öljyä
2,5 dl vettä

Kuorrutus:
40 g voita (tai maidotonta margariinia)
2 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kahvia

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Tee kolme koloa. Laita yhteen koloon etikka, toiseen vaniljauute, jos sitä käytät ja kolmanteen öljy. Kaada lopuksi päälle vesi. Sekoita tasaiseksi.
Paista 175 asteessa 30-40 min. kunnes tikulla kokeiltaessa, tikkuun ei tartu taikinaa.
Kakun paistuttua tee kuorrutus.
Sulata voi ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää sokerit ja kaakao. Lisää kahvia sen verran, että kuorrutuksesta tulee sopivan juoksevaa mutta kuitenkin paksua.
Kaada kuorrutus vielä hieman lämpimän kakun päälle, jotta se leviää vielä tasaisesti.

Nalleperhe sukeltaa kasvisminestroneen

Kirjoitettu by Kaisa

Uusi vuosi. Onpa hauska nähdä, mitä tämäkin tuo tullessaan. No, elämyksiä ruokapöydän ääressä nyt ainakin, mikäli tätä foorumia ajatellaan. Rakkauden täyteistä ruoanlaittoa. Pikku-Kokin ensimmäisiä ”oikeita” aterioita, koko perheen yhteisiä ruokahetkiä. Ravintolailtoja. Uusia keittokirjoja. Tuskin maltan odottaa.

2016 oli hyvä vuosi, enemmän kuin hyvä. Tapahtui niin suuria asioita, että parempaa en tästä alkaneesta uskalla toivoa. Mutta toivonpa eri tavalla ikimuistoista kuitenkin – ja uskon että tämä tulee toteutumaan.

img_0115Uusi viikko. Joulun ja uudenvuoden juhla-ateriat houkuttavat erilaisten patojen äärelle. Terveellinen arkiruoka tuntuu ihastuttavalta vaihtoehdolta, odotettavissa oleva pakkasrintama saa ajatukset ajautumaan kohti höyryäviä keittokulhoja. Siis laitetaanpa tilaukseen keittoateria, sellainen sopivasti arkisen askeettinen.

Edellä mainittujen mielitekojen ohjastamana päädyin valmistamaan kasvisminestronekeittoa. Extrasöpöilyksi ostin Torinon Nalle-pastaa, jolle uskoisin olevan Kotikolossa tulevaisuudessakin käyttöä.

Jep. Mukava keitto, johon lisäpoweria kaipaavat voivat lisätä vaikkapa pekonia tai kinkkua.

Pakkaspäiviä odotellen!

Kasvisminestrone

4 annosta

img_01191 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl oliiviöljyä
1 porkkana
400 g valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2 rkl tomaattisosetta
1 l kasvislientä
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1,5 dl (pieniä) makaroneja
200 g pakasteherneitä
200 g pakasteparsakaalia

Pinnalle:
tuoretta basilikaa
parmesaania

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan.
Kuori ja leikkaa porkkana pieniksi kuutioiksi. Lisää kattilaan. Sekoita hetken aikaa ja kaada joukkoon pavut. Lisää tomaattisose, kasvisliemi, pippuri, pasta sekä herneet ja parsakaalit.
Keitä kunnes pasta on kypsää. Tarkista maku ja tarjoile esimerkiksi basilikalla ja parmesaanilla koristettuna.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 48: Ravintola Tiiliholvi; tunnelmaa lattiasta kattoon, makuja siltä väliltä

Kirjoitettu by Kaisa

img_0287Seikkailumme Tampereella jatkuvat. Tällä kertaa vierailun teema oli uudenvuoden vastaanottaminen, majapaikkana hotelliklassikko Tammer. Niin ikään ravintola valikoitui tällä kertaa klassikko-osastolta, kun valitsimme kohteeksemme jugendtalossa vanhan pankin kellarikerroksen pankkiholvissa sijaitsevan ravintola Tiiliholvin. Siitä, kuinka vanhasta ravintolasta tarkalleen ottaen on kyse, en täysin eksaktia tietoa pysty antamaan, mutta noin viisikymppisestä käsittääkseni on turvallista puhua. No niin, sukelletaanpa sisään.

Uudenvuodenaattoiltana kuuden tietämissä Tiiliholvi heräilee pikkuhiljaa juhlaan. Osa pöydistä on jo kansoitettu, toiset odottavat vielä varaajiaan saapuviksi. Ex tempore -ruokailijoille ei sijaa tänä iltana ole tarjota, jota en kyllä ihmettelekään, miljöö sopii mitä parhaiten tällaisen talvijuhlan viettoon. Ah, miljööstä haluankin turista heti enemmän, se nimittäin ihastutti, lattiasta kattoon. Paikan punatiilinen ilme kruunautuu kynttilöillä, kattokruunuilla ja hämyisyydellä. Hämyisyydellä siinä määrin, että ottamani ruokakuvat jäävät tällä kertaa pitkälti julkaisematta. Kauniita annoksia ei mielestäni ole tarkoitettu esiteltäväksi epäonnistunein otoksin.

Ruokakuvien uupumisesta huolimatta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän tarinan, Tiiliholvi on sen ansainnut; mukava paikka, ensiluokkainen palvelu, ravintola jossa nauttii kuuden ruokalajin illallisen vauvan kanssa tuntematta itseään missään vaiheessa epätoivotuksi vieraaksi, pikemminkin päinvastoin. Itse olenkin valmis antamaan kaiken kiitokseni ravintolan henkilökunnalle, josta sieltä sun täältä lueskeltuani olen ammentanut kovinkin erilaisia mielipiteitä.

Kuten sanottua, päädymme kuuden ruokalajin yllätysmenuun (69,00€) viineineen (58,00€). Ehkä ensimmäistä kertaa yllätysmenu ei sisällä mitään ravintolan à la carte -listalta eli huolimatta etukäteisestä menun tutkistelusta yllätykset todella ovat yllätyksiä. Hyvä näin.

Pienen ja maukkaan palsternakkaisen keittiöntervehdyksen jälkeen liikkeelle lähdetään hanhen seurassa. Ensimmäinen alkupala, hanhea niin rillettenä kuin rintapalanakin tarjoiltuna, on hyvä. Hanhi itsessään on todella maukasta, kumppanina lautaselle marssitettu palsternakka sen sijaan oudon mautonta, jopa osittain raakaa. Annoksen viimeistelevä karviaiskastike viettelee.

Alkuruoka-annoksista toinen, kampelaa, kampasimpukkaa ja risotto neroa, on hyvä sekin. Erityismaininta risotolle, josta löytyy juuri sopiva purtavuus. Mitä kolmanteen alkuruokaan tulee, pienen yllätyksen tuottaa se, että hyvältä kuulostava annos possun niskaa, kannetaan eteemme liian vähän paistettuna. Lopputulos on koostumukseltaan läskinen ja päällekarkaava savupaprikan maku sekin omaan suuhun epämiellyttävä. Annokseen sisältyvät puikulasipsit ynnä puikulamuusi sen sijaan ovat maukkaita, paprikapyree mielestäni suorastaan pahaa. Possuannos ei siis kerää meiltä pisteitä.

img_0055Pääruoaksi keittiömestari on yllätysmenuunsa valinnut entrecôteta. Minä pidän lihasta, Aleksi on hieman epävarmempi asiasta. Tosin siitä meneekö tämä lisäkkeen piikkiin, Aleksi ei ole täysin varma. Itse pidän punajuuriohrattoa siinä määrin maukkaana, että sulatan sen myös entrecôten kumppanina, Aleksi on asiasta eri mieltä. No, myös minun mielestäni annokseen lisäksi sisältyvät punajuuripyree sekä sellerin palaset olisi voitu jättää keittiön puolelle. Punaviinikastikkeesta pidämme molemmat isosti. Eli nokkaa täytyy koputtaa pääruoankin kohdalla.

Välijuustot ovat juustoja, me nyt emme mitään juustoihmisiä ole, joten jätetään niiden arvioiminen asialle paremmin vihkiytyneille. Hilloke on hyvää. Mutta se jälkiruoka; nam ja maiskis. Eteemme tuodaan lautanen, jossa kauniiseen riviin on istutettu vaniljavaahtoa, suklaamoussea, suolaisen pähkinäistä jäätelöä (extranam!) sekä mustikkaa. Aivan ihastuttava rivistö ja itse asiassa illan tähtihetki, josta en poistaisi palaakaan.

Tällainen ruokaretki tällä kertaa. Lopullinen tuomio on kuitenkin se, että parasta Tiiliholvissa on sen miljöö. Lisäksi henkilökunta ansaitsee maininnan ammattitaitoisuudestaan sekä ystävällisyydestään (etenkin isoisäkuumeilevaa herrasmiestä muistetaan varmasti pitkään). Hyvistä hetkistä ja yksityiskohdista huolimatta ruoka kokonaisuutena jätti päällimmäiseksi tuntemukseksi pienoisen pettymyksen. Annokset kärsivät monella kohtaa pienemmistä ja suuremmista epäonnistumisista, eivätkä raaka-aineet olleet kovinkaan yllätyksellisiä. Näiden päivien fine dining -kentällä Tiiliholvi jää armotta jalkoihin, kun sitä verrataan esimerkiksi saman kaupungin tuoreempiin helmiin, Ravinteli Berthaan, Hellaan ja Huoneeseen tai C:hen. Senpä takia illallisen lopullinen hinta, 225,00€, tuntuu hiukan suolaiselta, vaikka onkin toki linjassa muiden vastaavien kanssa. Nykyään sitä vaan jo tahtomattaankin odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä mitä tämän tason paikkoihin tulee.

No, klassikot ovat klassikkoja, eikä niitä pitäisi rinnastaa alati syntyviin ja muuttuviin uutuuksiin. Sama juttu se on ollut useasti Helsingissäkin, kun klassikoita lähdetään vertailemaan tuoreempiin tulokkaisiin. Varmasti silti faninsa näilläkin, siis klassikoilla.

Eilistä vuodenvaihteen ravintolailtaa voin joka tapauksessa kehua varsin onnistuneeksi. Voin myös suosittaa Tiiliholvia, ainakin mikäli klassiset makumaailmat kiehtovat. Ja romantiikan nälkäisille paikka on tietysti omiaan. Paljon hyviä asioita, joskin sitä parannettavaakin. Tiiliholvi painii kovassa luokassa, Tampere on maamme ehdottomia makumekkoja.

Ja vielä, mitä menun viinipakettiin tulee, se oli nappi. Paljon pisteitä viinivalinnoista etenkin Aleksilta, joka meistä on kuitenkin se suurempi viinitietäjä.

Ruoka: 2+/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Vuosi 2016: Pikku-Rouvasta niin ikään Pikku-Äidiksi, siis ruokavuosi päättyköön perheystävällisesti

Kirjoitettu by Kaisa

img_4741Huih, mikä vuosi onkaan takana! Eittämättä elämäni paras. Näin siitäkin huolimatta, että menneenä vuonna en ole tehnyt yhtäkään ulkomaanmatkaa (tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun viimeksi ulkomaanmatkailin – Tallinnaan), kärsin enemmän kuvotuksensekaista pahoinvointia, kuin milloinkaan aiemmin, olin väsynyt jo useimmiten ennen iltauutisia, itkin varmasti eniten sitten vauvavuosieni – enkä aina edes ilosta – panikoin ja googletin erilaisia pelottavia asioita vuoden ensimmäisen puoliskon lähes päivittäin, juhlin siskoni sekä veljeni häissä ynnä isäni 60-vuotisjuhlissa ilman kuohuviinin tippaakaan – joo, eihän se alkoholi, mutta… kyllä se vaan – ja kärsin suurempaa kipua kuin koskaan aiemmin. Niinpä niin, paras vuosi ikinä. Ja siinä se tuhisee vieressä, tuo rakkauteni kohde: Super-Ukkeli ja Pikku-Kokki.

Tuon ylle kirjatun Facebook-päivitykseni myötä sinetöin myös blogivuoteni. Joulukuun viimeisen päivän postauksen kohde saa niin ikään kunnian olla sangen tavallinen perheruoka, ei mitään maailmanmullistavaa juhlallista gurmeeta. Vaikka juhlaa ja juhlaruokaa meillä tänään onkin tiedossa, tosin toisten valmistamaa sellaista. Mutta palataan tähän myöhemmin, sitten ensi vuonna, kun pääsen vuoden viimeistä ravintolailtaamme ruotimaan.

img_0277Nyt esiteltävä broileri-pastakeitto maistui makoisalta ja sopi hyvin välipäivien ateriaksi, joulun ja uudenvuoden rientoja keventämään. Helppoudessaan se oli voittamaton, siis senkin puolesta sopii suositella, jos ruoanlaitto joulun jälkeen ei tunnu siltä houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

Hyvää vuoden viimeistä päivää toivotellen!

Broileri-pastakeitto

4 annosta

img_02821 porkkana
puolikas (puna)sipuli
1 rkl rypsiöljyä
300 g maustamattomia broilerinsuikaleita
1 tl inkivääriä
0,5 tl suolaa
0,5 tl kurkumaa
1 l kanalientä
200 g (pakaste)maissia
250 g tuorepastaa (tortellini)
50 g pinaattia

Kuori ja pilko porkkana sekä sipuli.
Kuumenna öljy kattilassa ja paista siinä broilerinsuikaleet kypsiksi. Mausta broilerit ja lisää kanalientä sen verran, että lihat peittyvät.
Lisää porkkanat sekä sipuli. Anna kiehua noin 5 min. ja lisää maissit, tortellinit ja pinaatti. Lisää tarvittaessa lientä. Anna kiehua muutama minuutti ja tarjoa.

Jäähyväiset joulukinkulle vm. 2016 osa 1: ainakin hiukan ranskalainen kinkkupiiras

Kirjoitettu by Kaisa

Viime vuonna puuhastelin erilaisten jouluisten riperuokien parissa pitkälle kevääseen valmistaen laatikoista ja kinkusta mitä erilaisimpia uusioruokia. Tänä vuonna tilanne on hiukan toinen; laatikoita ei jäänyt tähteille yhtään, kinkkuakin vain suhteellisen vähän. Olemme siis oppineet arvioimaan tarpeemme.

img_0264No, koska kinkkua kuitenkin jonkin verran jäi, päätin aloittaa sen parissa hetimiten. Ensimmäisestä osasta valmistui piirakka, alkuperäisohjeessaan K-Ruoka -sivustolla harhaanjohtavasti Quiche Lorraineksi nimetty kinkku-juustopiirakka. Harhaanjohtavasti siinä mielessä, että klassinen Lorraine ei sisällä juustoa laisinkaan, vaan koostuu kinkun ohella pekonista, kananmunista ja kermasta. No, pilkunviilaus sikseen, pääasia että quiche saa mehevän ja runsaan täytteen. Seuraavaa ohjeistusta noudattamalla näin tapahtuu.

Pohjasta sanottakoon, että siitä tuli varsin maistuva. Siitäkin huolimatta, että pelkäsin suoraan sanottuna katastrofia sen jälkeen, kun olin ajattelemattomuuksissani pohjataikinan jauhovalintoja tehdessäni päätynyt muiden muassa korppujauhoihin. Taikina maistui raakana arveluttavalta, mutta kypsänä yhdistelmä miellytti niin maullisesti kuin koostumuksensakin puolesta. Talkkunajauhot taas toivat pohjaan mukavaa tummasävyisyyttä ynnä runsaasti lisää kuitupitoisuutta. Suosittelen siis kokeilemaan tätäkin erikoista piirakan kivijalkaa.

Maukas välipäiväherkku, jota voi hyvin valmistaa vaikkapa uudenvuoden rientoihin.

”Quiche Lorraine”

Vuoallinen (ø noin 26 cm)

Pohja:
1 dl talkkunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100 g voita
kylmää vettä

Täyte:
200 g kypsää (joulu)kinkkua
1 pieni sipuli
0,5 dl tuoretta persiljaa
0,5 dl tuoretta timjamia
150 g juustoraastetta
2 kananmunaa
2 dl (ruoka)kermaa
1 dl maitoa
0,5 tl mustapippuria
suolaa

Sekoita keskenään jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää voi nyppimällä se jauhoseokseen. Lisää murumaiseen seokseen hieman kylmää vettä ja vaivaa taikinaksi.
Painele taikina voideltuun vuokaan. Pistele haarukalla ja paista 200 asteessa noin 10 min.
Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi. Hienonna kuorittu sipuli ja tuoreet yrtit. Sekoita ainekset kulhossa ja lisää joukkoon vielä puolet juustoraasteesta. Levitä seos esipaistetulle pohjalle.
Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma, maito ja loput juustoraasteesta. Mausta mustapippurilla sekä suolalla ja kaada seos piirakkavuokaan.
Paista uunin alatasolla noin 25 min. kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin.

Pekoni-perunapiirakka, ei niin kaunis, mutta rakkaudella leivottu

Kirjoitettu by Kaisa

img_0234Eilen huvituin taas tekemään niin sanottua riperuokaa, siis ruokaa, jonka valmistukseen ainesosaset kerätään kodin sen hetkisistä varannoista. Nyt nimittäin alkavat joulumuonat olla valmiina ja pakastin saanut tulevan juhlan myötä sen verran syödäkseen, että on hyvä laittaa vanhemmat varastot kiertoon. Näin syntyi – yllätys, yllätys – piirakka, tuo jämäkokin ainainen oljenkorsi.

Oudoin kokeilu tässä piirakassa oli taannoin kokkailemamme lihapadan valmistuksen sivutuotteena syntynyt kasvissilppu, jonka otin tuolloin talteen ja soseutin nyt sauvasekoittimella hienoksi. Mikäs siinä, ihan mukavasti tuo oheistuote toi makua ja koostumusta piirakkapohjaan ja jauhoja sai laittaa hiukan normaalia niukemmin. Ohjeeseen passaavat hyvin muuten myös laatikoiden rippeet, mikäli niitä sattuu joulusta jäämään yli. Samoin täyte, joka sisälsi tällä kertaa kirjaimellisesti purkkien ja pussien pohjallisia, onnistui sekin mainiosti. Mitä piirakoihin tulee kannattaa rohkeasti siis kokeilla melko erikoisiakin yhdistelmiä.

Pekoni-perunapiirakka

Vuoallinen (ø noin 23 cm)

img_0219Pohja:
1,5 dl jotakin ”ripettä”, kuten kastikekasviksia soseutettuna, sosekeittoa tai joululaatikkoa
1,5 dl jauhoja (mitä nyt sattuu olemaan)
40 g voita
1 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)

Täyte:
2 isohkoa perunaa (valmiiksi keitetyt tähdeperunat käyvät mitä parhaiten)
10 kuivattua luumua
140 g pekonia
1 sipuli
puolikas paprika
80 g turkkilaista jogurttia
1 dl (kuohu)kermaa
Huom! jogurtin ja kerman voit korvata ranskankermalla
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää ripe ja mahdollisesti ripaus suolaa. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin odottamaan.
Mikäli perunat ovat raakoja, keitä ne kypsiksi. Kuori ja pilko perunat. Pilko myös luumut.
Paloittele pekoni, sipuli ja paprika.
Paahda pannulla pekonia, kunnes se saa hieman väriä. Lisää perunat, taatelit, sipulit ja paprika. Kääntele kunnes kasviksetkin saavat väriä. Siirrä jäähtymään.
Sekoita jogurtti, kerma, kananmuna, juustoraaste ja mausteet.
Pistele taikinapohja haarukalla ja valuta päälle puolet kananmunaseoksesta. Levitä päälle pekoniseos ja valuta päälle loppu kananmunaseos.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 min.

Lanttulaatikko, elämäni ensimmäinen sellainen

Kirjoitettu by Kaisa

Hmm. Jos joululaatikot pitäisi laittaa järjestykseen, ei ensimmäisestä olisi epäilystäkään: imelletty perunalaatikko. Seuraavat sijat eivät sitten olisikaan niin helposti jaettavissa. Kaikista kuitenkin pidän, joten hassua on, että vasta nyt, kun puuhastelen jo viidettä kertaa joulua Kotikoloon, päätin ensimmäistä kertaa valmistaa lanttulaatikkoa. No, siitäpäs tuli hyvää eli jäänee varmasti jouluvakioihin.

Tip tap, enää neljä yötä!

Lanttulaatikko

8-10 annosta

img_0163img_0163-versio-21 kg lanttua
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl inkivääriä
0,25 tl maustepippuria
0,25 tl muskottipähkinää
0,75 dl siirappia

Pinnalle:
korppujauhoja
voita

Kypsennä kuoritut ja lohkotut lantut suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi. Vettä tarvitaan sen verran, että lantut juuri peittyvät. Kaada keitinvesi pois, mutta säästä noin 1 dl. Soseuta lantut.
Yhdistä kaikki aineet keskenään. Tarkista maku ja paksuus. Lisää mausteita ja keitinlientä tarvittaessa. Varo kuitenkaan maustamasta liikaa. Etenkin muskottipähkinän maku voimistuu kypsennyksen aikana.
Kaada voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle korppujauhoja sekä voinokareita.
Kypsennä 175 asteessa noin 2 h.

Kolmen sortin sipulirisottoa possulla ja kirsikkatomaateilla kuorrutettuna

Kirjoitettu by Kaisa

Hmm. Aina ei ole se paras päivä, ei kai kenelläkään. Ei edes vaikka kotona seuraa pitää maailman suloisin karhuherra. Joskus voi jopa olla niin, että juuri tuo karhuherra pistää hiukan pakkaa sekaisin. Näin meillä tällä kertaa.

On nimittäin niin, että näinä päivinä Kotikolon yllä leijailee melkomoinen unipilvi, jonka ominaispiirteenä on sekoittaa kokeista pienimmän muutenkin olematonta unirytmiä entisestään. Näinpä elän itsekin päivästä toiseen jonkinasteisen väsymysverhon sumentamana, toisinaan ohuemman toisinaan paksumman. Mutta kuulunee asiaan, onhan se kuitenkin hyvä, että nallukkamme ei ole talviuneen vajonnut, pikemminkin päinvastoin.

img_0140No, ei tästä mitään tilitystä ole postautumassa, saattelinhan teidät vaan seuraavassa esiteltävän risoton maailmaan. Tarkoituksenani oli nimittäin valmistaa fiiniä risottoa, jonka rinnalla olisi ollut mukava nautiskella vaikkapa tilkkanen valkoviiniä. Mutta toisin kävi; syntyi arkinen pikarisotto, johon erilaiset sipulit sekä mausteet toivat kuitenkin mukavasti makua. Eli ihan hyvä torstairuoka tämäkin.

Helppo tapa muuten käyttää monia loppusuoralleen siirtyneitä asioita, kuten viimeisiä käyttöpäiviään läheneviä leikkeleitä tai hiukan nahistuneita kasviksia on lisäillä niitä risottoihin. Näin syntyi tämäkin, riperisotto.

Kolmen sipulin possurisotto

4 annosta

img_0140-versio-21 iso sipuli
hillosipuleita
kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä kuullottamiseen
1 yksikyntinen valkosipuli
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
5 dl lihalientä
5-7 dl kasvislientä / vettä, tai mahdollisesti valko-/ roséviiniä, myös kuivaa siideriä olen onnistuneesti käyttänyt risotoissa (Mikäli et lisää viiniä tai siideriä, pieni tilkka valkoviinietikkaa tuo mukavasti hapokkuutta.)
2-3 tl chilirouhetta
2-3 tl kurkumaa väriä antamaan
ripaus muskottipähkinää
150-200 g kinkkua
(aavistus suolaa tai soijakastiketta)

Kuori ja silppua sipuli, halkaise kirsikkatomaatit.
Kuullota suuressa kasarissa oliiviöljyssä sipulia muutama minuutti ja lisää sitten hillosipulit ja kirsikkatomaatit. Paista seosta muutama minuutti, mausta kevyesti suolalla ja nosta pannulta odottelemaan.
Kuori ja silppua valkosipuli.
Laita kasariin voi sekä valkosipulisilppu. Pyörittele hetki, älä kuitenkaan paista. Lisää riisiä vähän kerrallaan niin, että se kuullottuu ja voi ehtii imeytyä riisiin kauttaaltaan. Lisää tarvittaessa vähän voita, mikäli riisi näyttää kuivalta.
Aloita nesteen, lihaliemen ja viinin tai sen korvikkeen, lisääminen pikkuhiljaa. Aina kun neste näyttää imeytyneen riisiin, lisää jompaa kumpaa. Pienennä lämpöä hauduttavaksi, tässä vaiheessa menee riisilaadusta riippuen noin 15-20 min.
Suikaloi kinkku. Lisää risottoon mausteet ja paistettu sipuli-tomaattiseos sekä kinkku.
Maista suola ja lisää tarvittaessa hiukan sitä tai soijakastiketta.
Mikäli ruoka vaikuttaa kuivalta, lisää vielä hiukan nestettä.