Kun viikkoa ennen vappua saa herätä lumikaaokseen ja pikkupakkaseen, lienee ihan sallittua lisäillä blogiinkin muutama lämmittävä keittoresepti. No, linssikeitto on aina hyvää ja juuri tämä versio yksi suosikeistani. Superhelppo keitto sisältää kanaa ja lehtikaalia, mutta kasvisversion voi valmistaa vaikkapa tofusta ja jos lehtikaali ei kuulu suosikkeihin, voi sen sijaan valita esimerkiksi pinaattia.
Toivottavasti seuraavaksi valmistetaan jotain hieman keväisempää.
Kana-linssikeitto
4 annosta
1 sipuli 2 valkosipulinkynttä pieni pala inkivääriä 0,5-1 punainen chili (toivotun tulisuuden mukaan) 2 dl punaisia linssejä muutama lehtikaalinlehti 1-2 rkl öljyä 0,5-1 tl juustokuminaa 300 g (maustamattomia) broilerin suikaleita 4 dl vettä 400 g tomaattimurskaa (itse tehty best) 1 kanaliemikuutio 1 rkl soijakastiketta 2 dl kookosmaitoa
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri, silppua chili. Huuhtele linssit siivilässä. Huuhtele lehtikaalinlehdet, poista kova lehtiruoti ja revi lehdet suupaloiksi. Kuullota sipuleita, inkivääriä ja chiliä juustokuminan kanssa öljyssä kasarissa tai kattilassa hetki. Lisää broilerisuikaleet ja jatka paistamista vielä hetki. Lisää vesi, tomaattimurska, liemikuutio ja soijakastike sekä huuhdotut linssit. Anna linssien kypsyä miltei kypsiksi ja lisää sitten kookosmaito ja lehtikaalinlehdet. Tarkista maku ja lisää vettä, jos haluat keitosta enemmän keittomaista. Tällä tavalla se on ehkä enemmän pataa.
Paella on minulle mökkiruokaa. Sitä valmistetaan joka kesä huvimajassa, isolla parilapannulla hiiligrillissä. Ja joka kerta se on niin hyvää. Kotona paella ei toimi lainkaan niin hyvin, siitä puuttuu se jokin. Silloin tällöin tekee kuitenkin mieli yrittää – vaikka sitten todetakseen, että mökillä onnistuu aina paremmin.
Tämän kertainen kokeilu tuotti kuitenkin varsin maukkaan lopputuloksen. Ihan virallisestihan tässä ei ole kyse paellasta, sillä riisi korvautui ohrahelmillä, mutta ollaan kuitenkin niin lähellä, että kutsuttakoon tätäkin nyt rohkeasti paellaksi. Ohrahelmipaella on kotimainen ja ohran ansiosta terveellisempi vaihtoehto espanjalaisklassikolle. Muutama siivu pekonia tekee ehdottomasti maulle terää ja ihan parasta syntyy, kun tomaattimurska ja kanaliemi ovat itsetehtyjä. Reseptit näille voit kurkata ainesosaluettelosta löytyvien linkkien takaa. Vegeversiossa broilerin voi korvata vaikka tofulla, pekonin aurinkokuivatuilla tomaateilla. Itse asiassa odotan jo innolla, että pääsen kokeilemaan tätä vaihtoehtoa.
Suosittelen ilman muuta testaamaan. Pääsiäinen on jo täällä ja moni varmasti kaipaa mietintämyssyynsä viime hetken ideoita pääsiäisen lukuisia ruokailuhetkiä ajatellen. Tämä sopii mainiosti vaikka hieman rennommaksi pääsiäisruoaksi. Ja hei, kuvasta jäivät pois, mutta tarjoiluun kannattaa ilman muuta varata oliiveja tai kapriksia maun mukaan. Pieni lisäsuola herättää tämän ruoan vielä paremmin eloon.
Ohrahelmipaella
4 annosta
4 broilerin fileetä (kasvisversiossa tofua) 1+1 rkl öljyä suolaa mustapippuria myllystä 140 g pekonia (kasvisversiossa aurinkokuivattuja tomaatteja) 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä 1 tl paprikajauhetta 200 g ohrahelmiä 400 g tomaattimurskaa 5 dl kana- tai kasvislientä 200 g (pakaste)herneitä
Tarjoiluun: oliiveja/kapriksia
Hienonna pekoni. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kypsennä pekoni suuressa kasarissa ja nosta talouspaperille valumaan. Ruskista seuraavaksi kasarissa broilerifileet öljyssä (tai pekonin pannulle jättämässä rasvassa). Mausta suolalla sekä pippurilla ja nosta broilerit lautaselle odottamaan. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää paprika ja hieman suolaa ja pippuria. Nosta broilerit ja pekonit takaisin kasariin ja lisää ohrahelmet. Kääntele aineksia hetki ja lisää sitten tomaattimurska ja liemi. Anna kiehua hiljalleen, kunnes ohrahelmet ovat pehmenneet ja broileri on kypsää (noin 20 min). Lisää herneet ja anna niiden lämmetä. Tarkista vielä suola ja pippuri. Tarjoile oliivien tai kapristen kera.
Viime viikolla elettiin tämän vuoden ensimmäiset ihan oikeasti vienoa kevään tuoksua huokuvat päivät. Vähän sattumalta tulin juuri tuollaisena päivänä valmistaneeksi myös aterian, joka vei ajatuksia jollain tapaa kevään suuntaan, vaikka ei sinänsä mikään kevätklassikko ollutkaan.
Fenkoli-orzopasta, orzotto, sen varmasti sai aikaan, keväisen olon lautasella. Vähän kuin olisi valmistanut kevään ensimmäisen parsarisoton, mutta kepeämmän sellaisen. Itse tykkään jyväpasta orzosta valtavasti ja vaikka risotot ovat huippujuttu, niiden juuston aiheuttama raskaus ei aina houkuttele. Orzosta saa mainion kevyemmän risoton, sillä juustoa ei välttämättä tarvita lainkaan.
Tätä inkiväärimarinoidulla broilerilla – joka muuten on kokeilemisen arvoinen ihan sellaisenaankin – rikastettua annosta kannattaa ilman muuta testata. Halutessaan broilerin voi toki korvata myös sopivalla kasvisvaihtoehdolla. Ja juuri kun pääsin sanomasta, että fenkolille on hankala keksiä käyttöä, on tämä orzotto sille mitä oivallisin sijoituspaikka.
Fenkoliorzotto: öljyä paistamiseen 1 pieni fenkoli 1 punasipuli 100 g lehtikaalia 1 rkl juoksevaa hunajaa suolaa mustapippuria myllystä 200 g orzo-pastaa 1 dl kuivaa valkoviiniä/1 rkl valkoviinietikkaa ja 0,85 dl vettä 6 dl kanalientä 2 rkl sitruunamehua 1 tl raastettua sitruunankuorta 1 rkl voita
Aloita marinoimalla broilerit (vaikka jo edellisenä iltana). Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pane broilerit marinoitumaan jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Ota broilerit huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen valmistamista. Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi, kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Poista lehtikaalista kova lehtiruoti ja revi lehdet suupaloiksi. Paista broileripihvit öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta folioon käärittynä sivuun odottamaan. Lämmitä pannu uudelleen ja lorauta sille hiukan lisää öljyä. Kuullota fenkolia ja sipulia, kunnes ne notkistuvat. Sekoita joukkoon hunaja ja sen jälkeen lehtikaali. Pyörittele vielä hetki ja mausta suolalla sekä pippurilla. Lisää orzot ja sekoittele muutama minuutti. Kaada seuraavaksi pannulle valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää kanalientä vähitellen desi kerrallaan jatkuvasti sekoittaen. Jatka kunnes pasta on kypsää ja imenyt kaiken liemen sisuksiinsa, noin 10 min. Lisää lopuksi sitruunamehu ja kuoriraaste sekä voi. Tarjoile broileripihvien kera.
Lempeä kanapata syntyy helppoakin helpommin ja hautuu kypsäksi uunin lämmössä. Sopivasti tomaattinen ja täyteläisen kermainen pataruoka on makumaailmaltaan lempeä, mutta kuitenkin maukas. Yrttejä, valkosipulia ja sitruunaa, mitäpä sitä muuta.
Muuten simppeli valmistusprosessi vaatii kuitenkin jonkin verran aikaa. Siis mainiota ruokaa hitaisiin viikonloppuihin tai toisaalta etätyöpäiviin, jolloin pikaisesti esivalmisteltu ruoka on mukava nostaa höyryävänä päivällispöytään.
Kanapata
6 annosta
800 g broilerin rintaleikettä 1,5 tl suolaa mustapippuria myllystä 1 tl kuivattua timjamia 2 sipulia 4 valkosipulin kynttä 30 g voita/2 rkl öljyä 1 sitruunan kuori ja mehu 400 g yrttimaustettua tomaattimurskaa 6 aurinkokuivattua tomaattia 1 rkl hunajaa 2 dl kuohu- tai ruokakermaa 1 dl lehtipersiljaa
Mausta broilerin leikkeet suolalla, pippurilla ja timjamilla. Kuori ja paloittele sipulit ja valkosipulit. Ruskista leikkeet ja sipulit padan pohjalla voissa tai öljyssä. Raasta broilerien päälle pesty sitruunan kuori ja purista puolet sitruunan mehusta. Lisää pataan tomaattimurska, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit ja hunaja. Anna kiehahtaa. Kypsennä pataa ilman kantta uunin alaosassa 200 asteessa noin 45 min. Sekoita joukkoon lopuksi kerma ja viimeistele persiljalla. Tarjoile esimerkiksi riisin tai pastan kera.
Erilaiset linssipadat ja -muhennokset ovat monella tapaa mainioita. Proteiinipitoisia kasvisruokia, jotka ovat maukkaita ja soveltuvat mainiosti niin seuraavinakin päivinä syötäviksi kuin pakastettaviksi.
Nyt esiteltävä linssimuhennos on uusi suosikkini. Sen maut ovat melko mietoja, myös lasten suuhun sopivia, mutta kuitenkin rikkaita. Lopuksi sekaan lisättävät pavut ja maissit ovat lastemme mieleen ja näin ollen tämä onkin yksi koko perheemme yhteisiä arkiruokasuosikkeja. Tällä kertaa lisäsin joukkoon myös kanaa, mutta linssit ja pavut riittävät proteiiniksi ihan sellaisenaan, joten tätä voi hyvin tarjoilla myös kasvisversiona. Riittoisamman aterian saa, kun muhennoksen kanssa tarjoilee riisiä tai leipää. Oma suosikkilisukkeeni tämän(kin) kanssa on kuitenkin avokado.
(Kana-)linssimuhennos
4 annosta
1 sipuli 100 g lehtikaalia (400 g broileria) öljyä paistamiseen 1 rkl currya 1 rkl kuivattua timjamia 1 rkl tomaattipyreetä 500 g tomaattimurskaa 2 dl vettä 1,5 dl punaisia linssejä 230 g mustapapuja 200 g pakastemaissia 0,5 dl kermaa suolaa ja mustapippuria
Lisäksi halutessasi: maalaisleipää/riisiä avokadoa
Kuori ja silppua sipuli. Huuhtele lehtikaali ja poista kova lehtiruoti. Revi lehtikaali suupaloiksi. Jos lisäät muhennokseen kanaa, paista suikaloitua broileria suuressa kasarissa öljyssä hetken aikaa. Aseta sivuun odottamaan, tarkoitus ei ole kypsentää kanaa vielä kokonaan. Kuullota sipulia, currya ja timjamia öljyssä keskilämmöllä. Kun sipuli on pehmennyt, lisää tomaattipyree ja jatka kuullotusta vielä noin 5 min. Kaada sekaan tomaattimurska, täytä purkki vedellä ja sekoita joukkoon. Laske lieden lämpö miedolle. Lisää joukkoon hyvin huuhdellut punaiset linssit ja mahdollinen broileri. Anna kypsyä kannen alla 10 min. Lisää sitten pavut, maissit ja kerma. Anna muhia vielä 5 min. Sekoita lopuksi joukkoon lehtikaalit ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun lehtikaalit ovat kutistuneet ja pehmenneet hiukan, ruoka on valmis tarjoiltavaksi. Tarjoile sellaisenaan tai leivän, riisin ja/tai avokadon kera.
Lukijan taannoinen kommentti herätti minut tarttumaan reseptiin, jonka parissa kamppailin joitakin vuosia sitten. Klassisen kreikkalaisen ruokalajin, lihapullien ja sitruunaisen kananmunakastikkeen toteuttaminen ei tuolloin mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Jälkikäteen kuitenkin opiskelin hieman molekyyligastronomiaa ja kirjoitin reseptin uusiksi. Itse en sitten koskaan muistanut tätä kokeilla, mutta saatuani blogiin kommentin reseptin toimivuudesta, päätin nyt viisi vuotta myöhemmin toimeutua sen saralla itsekin. Ja näin vain se toimi; sain aikaiseksi maukkaat, hieman erilaiset lihapullat sekä kastikkeen, joka sekä maistui hyvältä myös näytti aika lailla oikealta.
Kannattaa ilman muuta kokeilla. Vaikeaa tämä ei ole, kunhan muistaa kastikkeen kohdalla noudattaa reseptiä tarkasti. Minä käytin tällä kertaa broilerin jauhelihaa, joskin kreikkalaisen perinteen mukaisesti lihapullat valmistetaan naudan-, porsaan- tai lampaan jauhelihasta. Tällöin käyttämäni kanaliemen sijaan kannattaa valita lihaliemi.
Tee ensin lihapullat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki öljyssä paistinpannulla. Sekoita sipulit, riisi ja kananmuna sekä sitruunankuori, mustapippuri ja suola jauhelihan joukkoon. Sekoita taikinaksi ja pyörittele kostutetuin käsin pulliksi. Kuumenna pannussa öljyä ja paista lihapulliin kauniin ruskea pinta. Lisää tämän jälkeen lihaliemi pannulle niin, että lihapullat peittyvät. Nosta kansi päälle ja anna hautua noin 20 min. Valmista sitten sitruunakastike. Vatkaa kananmuna kevyesti kulhossa. Sekoita joukkoon sitruunamehu. Nosta lihapullapannu liedeltä. Lisää kananmuna-sitruunaseoksen joukkoon pieni määrä kuumaa lientä koko ajan hämmentäen. Näin seos totutetaan liemen lämpöön. Lisää sitten kananmuna-sitruunaseos pikkuhiljaa pannulle, joka ei ole kuumalla liedellä, edelleen hämmentäen. Siirrä pannu takaisin jälkilämpöiselle liedelle hetkeksi niin, että kastike lämpiää. Älä kuitenkaan enää keitä. Tarkista suola sekä sitruuna ja lisää tarvittaessa.
Supersuosikkini lehtikaali nostaa yksinkertaisen pasta-aterian uudelle tasolle. Kun herkullisen maun lisäksi yhtälöön lisätään lehtikaalin maine tunnettuna superfoodina, tulee tästä kaksinverroin suositeltavaa. Maukasta, terveellistä ja vielä yhden ylistävän termin lisätäkseni, superhelppoa.
Siemenillä tai pähkinöillä aateloituna tämä menee hyvänä kasvisateriana ihan tällaisenaan, mutta halutessaan sen rinnalla voi tarjota esimerkiksi kanaa tai valitsemaansa kasvisproteiinia. Pitkän kaavan mukaan syötäessä lehtikaalipasta taas toimisi ihan mainiona juhlavana väliruokana. Mahdollisuudet ovat siis monet, kannattaa tarttua ja kokeilla.
Omaan annokseeni lisäsin tällä kertaa italialaisittain maustettua broileria, jota suosittelen ilman muuta kokeilemaan niin ikään. Joko lehtikaalipastan kumppanina tai jossain muussa yhteydessä.
Lehtikaalipasta
4 annosta Huom!Pasta valmistuu nopeasti eli mikäli valmistat sen kanssa esimerkiksi italialaisittain maustettua broileria, kannattaa broilerit valmistella pannulle ensin.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele lehtikaalit. Poista paksu ruoto ja silppua tai revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Laita lehtikaali, ruokakerma ja kasvisliemivalmiste suureen kasariin. Kiehauta ja lisää sitten valkosipuli. Hauduta noin 3 min. koko ajan sekoittaen. Lisää juustoraaste vähitellen ja anna sen sulaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Viimeistele ripottelemalla pinnalle kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. Huom! Voit myös paahtaa siemeniä kuivalla kuumalla pannulla. Tarkkaile tällöin, että ne eivät pääse palamaan.
Mausta kanafileet suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna pannulla öljyn ja voin seos. Paista kanafileitä pannulla, kunnes ne ovat kypsiä ja pinta on saanut kauniin paistovärin. Nosta sivuun. Lisää pannulle kuorittu ja murskattu valkosipulinkynsi ja paista noin minuutin ajan. Lisää kanaliemi, sitruunamehu, hunaja ja kaprikset. Keitä kokoon noin 3 min. ajan. Lisää kanafileet pannulle ja kuumenna. Maista ja mausta makusi mukaan suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile lehtikaalipastan tai riisin kera.
Nyt kun erikoisen lämpimästä syksystä huolimatta ei todellisen syksyn saapumista enää voi olla huomaamatta, kääntää keittiössäkin ihan huomaamattaan uuden vaihteen silmään. Ruoat muuttuvat täyteläisemmiksi, keho kaipaa lämmikettä luihin ja ytimiin pureutuvan kostean viileyden keskellä. Kun tuuli meinaa temmata meren rannassa asuvan mukaansa ja pimeys sulkee sisäänsä päivä päivältä aikaisemmin, on ihana istua lämpimän keittolautasen ääreen.
Ehdotukseni onkin, että seuraavalla kerralla, kun kaipaat keittoateriaa, kokeile tätä maukasta italialaishenkistä broilerikeittoa, josta linssit tekevät ruokaisan ja mahdollinen chililisä lämmittävän. Pinnalle kannattaa vielä puristaa sitruunaa, jonka ihana raikkaus viimeistelee makunautinnon. Kyllä tähän pimeyteenkin taas tottuu. Voi vaikka alkaa odottaa joulua.
Broileri-linssikeitto
4 annosta
1 iso sipuli 300 g erilaisia keittojuureksia, kuten porkkanaa, palsternakkaa ja/tai lanttua 1,5 dl punaisia linssejä 300 g (maustamatonta) broilerin fileetä (Myös miedohkosti chilillä pintamaustettu toimii tässä mainiosti.) 2 rkl öljyä 8 dl kanalientä 2 tl kuivattua basilikaa 0,5 tl rouhittua mustapippuria 2 dl ruokakermaa (1 dl tuoretta persiljaa 1 sitruuna)
Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja kuutioi juurekset. Huuhtele linssit ja paloittele broileri suupaloiksi. Ruskista suuressa kattilassa öljyssä broilerinsuikaleet. Lisää loppuvaiheessa sipuli ja pian sen jälkeen juurekset. Lisää kohta kanaliemi ja huuhdotut linssit. Anna kiehua 15 min. Mausta basilikalla ja mustapippurilla. Lisää ruokakerma ja kiehauta nopeasti. Hienonna halutessasi pinnalle tuoretta persiljaa ja purista annosten päälle sitruunaa.
Nyt meneillään olevan hävikkiviikon alkajaisiksi rakentelin lasagnen, jota varten en tehnyt kauppareissua ja johon sain upotettua varsin mukavasti pientä pakastimesta ja jääkaapista löytynyttä raaka-aineiden säläosastoa. Seuraava resepti voikin toimia eräänlaisena ideapankkina, kuinka muokata reseptejä omien varastojen mukaan. Itse ainakin pidän yhtenä tärkeimmistä opeistani näinä aktiivisen ruoanlaiton vuosinani sitä, että jokaisen puuttuvan ainesosan takia ei kannata lähetä kauppaan, vaan melkein kaikelle löytyy useimmiten korvike. Yhden reseptin takia ei kannata ostaa isoa määrää tuotetta, jolle muuten ei löytyisi käyttöä ja mikä vieläkin tärkeämpää, pienetkin purkkien pohjille jääneet loput kannattaa aina hyödyntää, vaikka sitten vähän rennomminkin soveltaen.
Hävikkiviikko on tärkeä juttu ja puhun ilomielin sen puolesta. Käsi sydämellä voin sanoa, että meidän nelihenkisen perheemme ruokahävikki on lähes pyöreä nolla. Jääkaapin siisteys, ruoanlaiton järjestelmällisyys ja pakastin. Ilman näitä kolmea en usko, että tämä olisi mahdollista.
Esimerkkireseptejäni muista hävikkiruoista voit käydä vilkuilemassa täältä.
Kana-kasvislasagne
6 annosta
500 g broileria (maustamatonta tai valmiiksi marinoitua) 1 rkl rypsiöljyä suolaa, mustapippuria ja yrttejä (esim. basilika, meirami, timjami, rosmariini ja/tai oregano) maustamattoman broilerin maustamiseen lasagnelevyjä 1 dl juustoraastetta
Vihertäyte: 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 2 rkl öljyä 250 g pinaatin, nokkosen ja lehtikaalin sekoitusta (Voit hyvin valita vain yhden edellä mainituista. Muista kuitenkin nokkosia käyttäessäsi ryöpätä ne ensin.) 1 tl oreganoa 0,5 tl suolaa mustapippuria myllystä
Juustokastike: 50 g voita 1 dl vehnäjauhoja 1 l maitoa 100 g juustoraastetta (Voit korvata jopa puolet määrästä juustoraasteella. Tulin testanneeksi ja tämä toimi mainiosti.) ripaus suolaa, muskottipähkinää ja valkopippuria
Aloita valmistamalla tomaattitäyte. Pilko tomaatit ja kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita ainekset keskenään ja jätä maustumaan muiden komponenttien tekemisen ajaksi. Tee seuraavaksi vihertäyte. Kuori ja kuutioi sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannussa. Lisää sipuli ja kuullota muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja kuullota vielä hetki. Lisää pinaatti, nokkonen ja/tai lehtikaali ja paista kunnes ne pehmenevät. Jos käytät jäisiä lehtiä, paista kunnes ne sulavat. Mausta seos oreganolla, suolalla ja mustapippurilla. Juustokastiketta varten sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot, kiehauta, mutta älä anna ruskistua. Lisää sitten maito pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen. Anna kiehua muutaman minuutin ajan ja nosta kattila pois levyltä. Lisää joukkoon juusto ja sekoittele, kunnes se sulaa. Mausta suolalla, muskottipähkinällä ja valkopippurilla. Suikaloi broileri ja paista suikaleet kypsiksi öljyssä. Mikäli käytät maustamatonta broileria, mausta se suolalla, mustapippurilla ja yrteillä. Öljyä uunivuoka. Kaada hiukan juustokastiketta vuoan pohjalle. Lisää sitten kerros broileria, vihertäytettä sekä tomaattitäytettä ja niiden päälle kerros lasagnelevyjä. Jatka näin vielä parin kerroksen verran niin, että päällimmäiseksi jää kerros juustokastiketta. Kuorruta juustoraasteella. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45-60 min. kunnes pinta on sopivasti ruskettunut. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Jonkin aikaa sitten vinkkasin itse tehdystä pestosta, jonka valmistaminen onnistuu helposti sellaisistakin raaka-aineista, joille muuten saattaisi olla vaikea keksiä käyttöä. Yksi tällainen on varsiselleri, joka ainakaan meidän perheessämme ei yleisesti ottaen herätä varsinaisia riemunkiljahduksia. Oli varsiselleristä sitten mitä mieltä tahansa, varsiselleripesto maistuu varmasti. Se ei nimittäin maistu varsiselleriltä laisinkaan.
Tämä resepti kannattaa siis ilman muuta tallentaa. Olen lisäksi melko varma, että en liene ainoa, joka tuskailee, kun muutaman varren takia ostetulle nipulle ei tuntuisi löytyvän jatkokäyttöä sitten millään.
Samaan sarjaan varsisellerin kanssa saattaisivat jonkun mielestä lukeutua vihreät pavut, jotka eivät myöskään herätä välttämättä kovinkaan positiivista mielikuvaa. Vihreät pavut ovat kuitenkin ihan huippujuttu – kunhan ne vaan valmistetaan oikein. Ei keittämällä niitä ylikypsiksi ja makunsa menettäneiksi lötköiksi pätkiksi, vaan paahtamalla ne uunissa maukkaiksi ja rapsakoiksi.
Seuraavat varsiselleripestolla kuorrutetut broilerifileet tarjoillaan uunissa paahdettujen vihreiden papujen sekä tomaattien kanssa. Niin hyvää! Ihanasti italialaista. Maista säkin!
Varsiselleripestolla kuorrutetut broilerifileet ja rapeiksi paahdetut vihreät pavut
4 annosta
Pestobroileri: 0,5-1 dl varsiselleripestoa (ohje alla) 400 g broilerin ohutleikkeitä 2 rkl rypsiöljyä 0,75 tl suolaa 0,25 tl rouhittua mustapippuria 1 dl juustoraastetta (esim. parmesania) 100 g kirsikkatomaatteja
Aloita peston valmistuksesta alla olevan ohjeen mukaisesti. Paista broilerin leikkeisiin paistinpannulla öljyssä kaunis pinta. Mausta ne suolalla ja siirrä uunivuokaan. Levitä broilereiden päälle sopivaksi katsomasi kerros pestoa. Ripottele pinnalle mustapippuri ja juustoraaste. Huuhtele kirsikkatomaatit ja lisää ne vuokaan. Paista hieman uunin keskitason alapuolella noin 15-20 min. kunnes liha on kypsää.
Paahdetut vihreät pavut: 200–250 g tuoreita vihreitä papuja 1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä suolaa 0,5-1 dl juustoraastetta (esim. pecorinoa)
Huuhtele ja kuivaa pavut, leikkaa niistä päät pois. Levitä pavut leivinpaperin päälle uunipellille. Hiero niihin öljy ja ripottele päälle hieman suolaa. Ripottele päällimmäiseksi pecorino. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 10 min. eli kunnes pavut ovat saaneet kauniisti väriä ja hieman rapeutta.
Paahda auringonkukan siemeniä kuumalla, öljyttömällä pannulla hetki niin, että ne alkavat tuoksua aromikkaasti. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja karkeaksi pestoksi.