Kaisa

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 6: Ravintola Retro, maukasta kauppakeskuskauraa burgerin ystäville

Kirjoitettu 14 toukokuun, 2015 by Kaisa

Viimeiset päivät lukeutuvat elämäni parhaimmistoon: me kaksi tunnelmallista makumatkailijaa olemme vihdoin päässeet muuttamaan ensimmäiseen yhteiseen, siis yhdessä omistamaamme – tai pitkälti pankin omistamaan – kotikoloomme. Helsinki on vaihtunut Espooseen, kahdeksankerroksinen talojättiläinen pieneen ja sievään rivitaloon (omaa lääniä toki on sopivasti enemmän). Näkymä ja naapurit ovat uudet, saunaan pääsee silloin kun tekee mieli ja aamiaista voi syödä terassilla, vaikka ei olekaan mökillä. Melko vaaleanpunaisten lasien läpi tätä tällä hetkellä katselee, elämää.

Mikä tietysti on lähiaikoina jäänyt vähemmälle, on ruoanlaitto. Elämä pahvilaatikoiden keskellä, kun toinen astia on siellä, toinen täällä, on tehnyt puuhasta sen verran tylsempää, että huomionarvoisia suorituksia ei ole päässyt syntymään. Mutta onneksi makumatkailla voi vieraissakin; täydet kodinkunnostus- ja hankintojentekopäivät ynnä kirjoittamisen tarve: mikä ihana tekosyy ravintolaruokailuun.

Muuttopäivänä vierailimme Ison Omenan ravintola Retrossa, joka nimestään huolimatta ei mielestäni ole erityisen retro. Mukava paikka kuitenkin, sellainen kiireisen päivän – tai laiskan sunnuntain – pelastus. Periaatteessa tuttu paikka meille, muutaman kerran vuodessa olemme tulleet vierailleeksi ketjun kauemmin toimineessa toimipisteessä kauppakeskus Sellossa. Sisaruksiksi paikat toki tunnistaa mutta eivät ne identtisiä ole. Sellossa on huomattavasti rauhallisempaa ja seesteisempää, Isossa Omenassa kauppakeskusmaisuus on selkeästi läsnä. Mutta eipä tuo haittaa, harvempi täältä varmasti tulee fine dining -kokemuksia hakemaan.

Mitä Retro-ruokailuihin tulee, olemme kaavoihimme kangistuneita. Nimikkoburger salaatilla, se on se Retron juttu. Joskus toisen meistä tosin on tullut kokeiltua jotakin muutakin, mutta annoskateushan siitä useimmiten on jäänyt käteen. Kuulostaa tylsältä, mutta Retroon nyt vaan mennään Retro Burgerin kuvat silmissä… Tuo annos onneksi taitaa olla osa ravintolan kivijalkaa, suunniteltu jäädäkseen.

Jälkiruokien suhteen olemme sen sijaan nähneet laajemman skaalan siitä, mitä talolla on tarjota. Valikoima vaihtelee ja Aleksi onkin kokeillut jos jonkinlaista kakkua ja piirakkaa, sangen vaihtelevin mielipitein. Itse tyydyn pääruoka-annoksen suuresta koosta johtuen useimmiten päättämään ateriani jäätelöpalloon kastikkeen kera, makuja tosin vaihdellen. Plussaa muuten ravintolalle jäätelömakujen kiitettävästä vaihtelevuudesta.

Tällä kertaa Aleksi valikoi listalta suklaakakkua vaniljamoussen kera, itse päädyin tuttuun tapaan kylmään kyytiin eli vaniljapehmikseen kinuskikastikkeella. Annoksista molemmille kertyi nokankoputtamista; suklaakakku oli kuivahkoa, vaikutti pitkälti valmiilta sulatus ja uuniin -kakulta. Lisäksi vaniljamousse kalpeni aidon vaniljajäätelön rinnalla. Oma jäätelöannokseni sen sijaan oli mauiltaan vallan kunnossa – ihmekös tuo – mutta sitä oli aivan liikaa. No, tässä tapauksessa ongelma taitaa olla syöjässä itsessään, mutta kuitenkin. Moni olisi varmasti ollut innoissaan ja minäkin, jos pääruoka olisi ollut hieman pienempi.

Joka tapauksessa vallan maukas kokemus jälleen kerran. Kun ei odota romanttista kynttilätunnelmaa, Retro on mukava vaihtoehto ja monia muita kauppakeskusravintoloita parempi valinta. Burgereiden kohdalla hinta-laatusuhde on kunnossa (16,80€), samoin jäätelöannoksen (3,70€). Suklaakakku kuitenkin tuntui varsin kalliilta (8,40€).

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 5: Levant

Kirjoitettu 8 toukokuun, 2015 by Kaisa

Alle kuukausi sitten kahden naisen kulttuurikerhomme makusteli vallattoman maukasta falafelia ravintola Fafa’sissa. Pian tämän jälkeen huomasin Bulevardille avautuneen syyrialais-libanonilaista katuruokaa tarjoilevan ravintolan, jonka Helsingin Sanomien Nyt-liite kuvaili olevan ”vähän kuin Fafa’s”. Siis aivan pakko kokea.

Vaikka lopullinen arvio olisi ehkä tyylikästä säästää loppuun, en malta olla kirjoittamatta tätä heti kärkeen: tämä ei jää tähän, tätä on saatava uudestaan. Siis mitä? Rapeaa, hyvin paistettua, mutta ei kuitenkaan rasvaisen makuista falafelia jogurttikastikkeen ja rucolan kera, hummusta, baba ganoushia eli munakoisotahnaa, tabbouleh-salaattia ja härkäpapuja tomaattikastikkeessa. Sekä tietysti leipää. Nam, nam ja nam, tämä on ravintola Levantin nimikkoannos Meze Levant.

Kun astumme ravintolaan torstaina siinä neljän maissa, olemme ainoat asiakkaat. Tunnelma on rauhallinen ja viihtyisä, pikkuruisen ravintolan viisi tai kuusi pöytää ovat simppelisti katettuina. Lounasaikana voi kuitenkin kuvitella paikansaamisen olevan lottovoitto. Teemme tilauksemme ja istumme ikkunapöytään odottelemaan. Pienet hauskat yksityiskohdat, kuten mintunoksat vesipulloissa, kiinnittävät huomiomme.

Kuten edellä sanottu, ruoka on täysin moitteetonta, makumaailma on rikas, ainekset tuoreutta huokuvia. Ainoastaan leivästä pieni miinus: nämä ihastuttavat tahnat olisivat kaivanneet jotakin hieman kookkaampaa rinnalleen. Joka tapauksessa enemmän kuin mallikas suoritus. Jälleen annoskateuden pelossa päädymme samaan valintaan, joten salaatit ja leivät jäävät ensi kerralla nähtäviksi.

Hinta-laatusuhteesta sen verran, että meze-lautasemme kustansi 9,00€, jonka maksoi iloiten. Sopivasti se täyttikin, vaikka nälkä oli suuri. Ehdotonta plussaa myös siitä, että Levant on selkeästi ravintola, ei Fafa’sin tyylinen pikaruokapaikka. Lihaa ei listoilla näy, mutta siitä viis, sitä en usko kenenkään jäävän täällä kaipaamaan.

Suuri suositus!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 4/5

Vappuilua

Kirjoitettu 5 toukokuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Vappu on lukeutunut jo pitkään suosikkijuhliini. Tietysti opiskeluaikoina sillä oli aivan erityisen suuri merkitys, mutta yhä pidän sitä kuplivan iloisena aikana, vähän niin kuin kesänavajaisena. Noista riemuvuosista, jolloin sonnustauduttiin violettiin haalariin ja nähtiin vappu (hiukan) enemmän kuohuviinilasien kuin ruokalautasten valossa, ovat toki mielenkiinnonkohteet vaihtuneet, mutta vappu on silti vappu, pirskahteleva ja keväinen – vaikka sitten räntäsateessa.

Tänä vuonna, kuten jo muutamana aikaisempanakin, nautimme vappupäivän lounasta ystävien seurassa Royal Ravintoloiden herkullisten antimien parissa. Tällä kertaa valitsimme kohteeksemme Vanhan ylioppilastalon, jossa oivallinen ruoka ja vanhat juhlamuistot kohtasivat tehden ateriasta sangen mukavan, vapunmakuisen.

Myös vappuaatto sujui viime vuonna hyväksi todettua kaavaa mukaillen: vappuateria kotona – nyt muuten se virallisesti viimeinen Munkkivuoressa valmistettu kolmen kohdan kokonaisuus – sitten vapputunnelman haistelua Kauppatori-tuomiokirkko -akselilla ja loppuilta Apollossa, stand upin parissa. Sopivissa väleissä huikka kuohuvaa. Ja ilmapallo. Darth Vader.

Mitä vappuaaton ateriaan tulee, se sujui kutakuinkin näin: Alkupalalautaselle asteli kolmen konkkaronkka, siis kolme erilaista coctailleipää, tomaatti-rucola, kurkku-jogurtti ja kinkku-punasipuli. Mukavia pikkupaloja. Täytyykin tähän väliin todeta, että mikäli saatavilla on turkkilaista jogurttia ja hiukan mausteita, voi melkein mistä vaan tehtailla herkullisia tahnoja joko leipien tai avokadon kumppaniksi. Vain mielikuvitus on rajana.

Alkupaloja seurasi perinteinen vappuruoka, perunasalaatti, hiukan erilaiseen asuun puettuna. Hellapoliisilta apinoitu pesto-mozzarella-perunasalaatti toimi ihan hyvin näinkin, mutta vielä parempaa siitä tuli toisella kerralla, kun lämmitimme salaatin. Mozzarella suli mukavasti ja pestokin maistui näin paremmalta. Perunasalaatin ohella söimme jo aiemmin tutuksi tulleita lihapyöryköitä Jonna Tervomaan tapaan, joita tuunasin hieman vaihtamalla fetan paprikan makuiseen Koskenlaskijaan. Nam!

Jälkiruoaksi sitten uunissa paistettuja donitseja Suklaapossun tyyliin munkkien korvaajaksi ja vappuateria alkoi olla siinä. Kyytipojaksi simaa ja kuohuvaa sulassa sovussa.

Hyvää seuraavaa vappua ja iloista kesän odotusta!

Tomaatti-rucolatahna leiville tai dippikastikkeeksi

6 annosta

Vasemmalla kinkkua, keskellä rucolaa ja oikealla kurkkua.

250 g maitorahkaa
2 rkl maitoa
25 g rucolaa
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria

Notkista rahka maidolla. Huuhtele ja hienonna rucola, pilko aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita rucolasilppu aurinkokuivattujen tomaattien ja mausteiden kanssa rahkaan. Anna maustua jääkaapissa hyvän tovin.

Kurkku-jogurttitahna

6 annosta

1,5-2 dl turkkilaista jogurttia
1 tuore kurkku
0,5 dl tuoretta tilliä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hunajaa
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä (tätä en tosin ole itse kokeillut, mutta varmasti sopiva lisä)
suolaa ja pippuria

Kuori ja raasta kurkku. Laita raaste tiheään siivilään valumaan ja anna valua noin tunti. Purista lopuksi raaste vielä talouspaperilla mahdollisimman kuivaksi.
Hienonna tilli, kuori ja murskaa valkosipuli.
Sekoita kurkku, jogurtti, tilli, valkosipuli, hunaja sekä inkivääri hyvin sekaisin. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Anna tekeytyä jääkaapissa.

Pesto-mozzarella-perunasalaatti

4 annosta

500 g perunoita
vihreää pestoa
mustapippuria myllystä
mozzarellajuustoa
kirsikka- tai miniluumutomaatteja
basilikaa koristeeksi

Keitä ja kuori perunat. Jäähdytä ja leikkaa reilunkokoisiksi paloiksi. Mausta pestolla ja mustapippurilla.
Kuutioi haluamasi määrä valutettua ja pilkottua mozzarellajuustoa, puolita tomaatit. Lisää salaattiin.
Koristele basilikanlehdillä.
Salaatti maistuu siis hyvin näinkin, mutta suosittelemme kokeilemaan myös lämmitettynä.

Uunidonitsit

15 / 6 kpl riippuen muffinssipellin tai -vuokien koosta (suosittelen tekemään pieniä)

0,25 dl öljyä
0,6 dl piimää
0,5 kananmunaa
0,5 dl sokeria
0,25 tl suolaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl kardemummaa

Lisäksi:
50 g voita
sokeria
(kanelia)

Sekoita öljy, piimä, kananmuna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.
Öljyä (mini)muffinssipelti kevyesti. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa koloihin noin puoliväliin asti.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 6-7 min. Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä. Normaalikokoisella muffinssipellillä pursota taikina donitsin malliseksi rinkulaksi vuoan koloihin eli niin, että taikina on vuoan reunoilla ja keskellä on tyhjä aukko. Taikina leviää paistuessa ja keskusta umpeutuu, mutta voit avata sen paistamisen jälkeen esimerkiksi omenaporalla. Paistoaika on tällöin hitusen pidempi, uunista riippuen noin 8 min.
Jos haluat erittäin kosteita ja maukkaita donitseja, sulata niitä varten 50 g voita. Dippaa donitsit kuumaan voihin heti uunista oton jälkeen ja nosta ritilän päälle jäähtymään hetkeksi. Pyörittele pallot sokerissa tai kaneli-sokerissa.
Tarjoile hetimiten, mutta jos donitsit jäävät odottamaan syötäväksi tuloa, sokeroi vasta juuri ennen h-hetkeä.

Villiä ja kesyä lähiruokaa

Kirjoitettu 30 huhtikuun, 20156 toukokuun, 2015 by Kaisa

Mirja von Knorring: Villiä ja kesyä lähiruokaa
Valokuvat: Lasse Lecklin
Bazar, 2015

Villiä ja kesyä lähiruokaa on houkutteleva kirja, monessa suhteessa. Ensinnä se houkuttelee matkustamaan, ottamaan kurssin kohti Viroa, mutta unohtamaan sen perinteisen Tallinnan kiertokävelyn Olde Hansoineen ja paahdettuine manteleineen. Nyt matkataan Saarenmaalle, sinne villin ja kesyn keskelle, sinne luonnon helmaan, Pohjolan Provenceen. Ihastuttavaa.

Toiseksi teos houkuttelee laittamaan ruokaa, laadukasta sellaista. Miettimään ehkä hiukan tarkemmin ravintonsa lähtökohtia, panostamaan makumatkailuun, joka hivelee niin mieltä kuin ruumistakin. Vaikka ei minulta innostusta puutu, pikemminkin päin vastoin. En pelästy ajatusta ateriasta, jonka valmistukseen vierähtää tunti jos toinenkin, en vierasta uusia tapoja tai makuja. Mutta se minun on myönnettävä, että haasteelliselta vaikuttavat liharuoat saattavat joskus koitua kompastuskivekseni, joiden valmistusta en viitsi lähteä edes yrittämään. Onneksi näihin tilanteisiin minulta kotoa löytyy innokas ja taitava aviomies, aina uusista lihaideoista syttyvä kokkikumppanini. Mutta nyt, tämän kirjan myötä, minua itseänikin huvittaisi käydä lihan kimppuun, niin mukavasti ja helpon oloisesti Mirja von Knorring lihan valmistusta esittelee. Jos nyt en kuitenkaan ihan heti ala mieheltäni hänen bravuuriaan riistämään, olen ainakin monia ideoita rikkaampi. Villisikaa, jänistä, erilaisia lintuja sekä riistaruokia, näitä kaikkia olisi houkuttelevaa päästä teoksen reseptiikoilla maistelemaan. Mutta ei kirja yksin lihansyöjiä palvele. Esittelyyn pääsevät yhtä lailla kasvisherkut niin alkupalojen, pääruokien kuin lisäkkeidenkin muodossa. Makeita jälkiruokia ja leivonnaisia unohtamatta.

Kaiken muun lisäksi teos on ainakin minun silmääni erityisen paljon miellyttävä kauniine luontokuvineen – herkullisen näköisistä ruoka-annoksista puhumattakaan.

Käytännön tasolla kokemukseni teoksesta on vielä melko suppea, mutta varsin maistuva. Pääsiäisenä aloittelimme juhla-ateriamme kirjan ohjeistamalla sangen kauniilla kylmällä punajuurikeitolla viiriäisenmunin kruunattuna. Yhden valmistamani päivällisen pääroolissa olivat täytetyt pinaattiletut, joiden lettuohje löytyi tästä kirjasta ja kun vietimme muuttoa edeltävää ”viimeistä ateriaa” vanhassa keittiössämme, valmistimme burgundinpataa puikulamuusin kera Mirja von Knorringin reseptein. Kokeilukehotus kaikille edellä mainituista.

Siis suositus ilman muuta. Villeille sieluille ja kesyille mielille. Kokeille sekä kulkijoille. Nautiskelijoille, kaikille jotka arvostavat sydämellä valmistettua ruokaa, niin arkista kuin juhlavaakin.

”Ruoka on minulle enemmän kuin ruokaa. Se on kulttuuria, tarinoita, kohtaamisia, omaa ja muiden historiaa. Se on maisema tai runo, aistien herkässä havinassa.” Näihin tekijän sanoihin minä yhdyn.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 4: Ravintola Fenkoli, talonpoika aatelisen vaatteissa

Kirjoitettu 29 huhtikuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Myönnetään, me olemme tarjoushaukkoja. Missä maukkaalta vaikuttava diili-illallinen, siellä me. Vuosien saatossa lukematon määrä upeita illallisia, ei kuitenkaan ylettömän paljon – tai ainakaan liikaa – käytettyjä euroja. Toisaalta toiset tykkäävät tavaroista, me satsaamme elämyksiin. Jokainen ”tuhlatkoon” tavallaan.

Joka tapauksessa lauantai-iltana makumatkailimme Eirassa, Tehtaankadulla ravintola Fenkolissa. Vaikka ravintola oli meille ennestään tuntematon, odotukset olivat korkealla syystä, että tismalleen samassa tilassa nautimme ihastuttavan illallisen Brasserie Eiran tarjoilemana muutama vuosi sitten.

Ravintola olikin säilyttänyt pitkälti tunnelmallisuutensa tiiliseinineen kaikkineen. Entäpä ruoka sitten? Kupongillamme maistelimme viiden ruokalajin Isännän menun kaksi yhden hinnalla. Aleksi tarttui myös lisäksi tarjottuun neljän viinin pakettiin.

Kokonaisuutena ateria oli tasoltaan vaihteleva. Ruokalajeista ensimmäinen, kuuden palasen lajitelma kylmiä lihoja ja kaloja, ei tehnyt vaikutusta meistä kumpaankaan. Graavilohirulla cremetäytteellä tosin oli erittäin maukas. Kaksi erilaista silakkaa, sinapinsiemenillä kuorrutettu lihahyytelö ja maksapatee sen sijaan tulivat syödyiksi, mutta siinäpä se. Cremetäytteinen leikkelerulla maistui hyvältä. Siis kaksi kuudesta puhuttelivat meitä. Melko heikko aloitus.

Seuraavaksi eteemme tuotiin teekupillinen häränhäntälientä vierellään hauska kasvisnyytti. Todella maukasta, niin liemi kuin kumppaninsakin. Illan heikoin lenkki oli lientä seurannut välisalaatti, joka olisi ehkä kannattanut jopa jättää tarjoilematta. Todella hyvää puolukkakastiketta väsyneille salaatinlehdille annosteltuna seuranaan appelsiinia ja viinirypäleitä. Muihin raaka-aineisiin sopimaton kastike heitettiin näin täysin hukkaan. Palanen vaikkapa vuohenjuustoa tämän kera ja se olisi ollut siinä, maukas välipala.

Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat minun valitessa kalaa, Aleksin lihaa. Oma hieman erikoinen pekoni-kuhani oli hyvää ja pekonilla luotu kalan toinen nahka maustoi annosta mukavasti. Pekonisiipaleet tosin jäivät lautasen reunalle. Myös kalan korvasienipeti maistui, samoin sopivasti makeat lisukekasvikset. Lumiperuna sen sijaan oli täysin mautonta. Lihalautasen keskipiste, ylikypsä rypsiporsaanpaisti pippurisella juusto-oliivitäytteellä, oli Aleksin mielestä hyvää, joskin suolaista. Lisukeperunat eivät tehneet vallan suurta vaikutusta ja rakuunaporkkanat olivat mauttomia. Hmm.

Aterian päättänyt Gran Marnier Parfait oli makea mutta raikas, jaffakeksimäinen pohja erityisesti Aleksin mieleen. Suuhun jäi siis hyvä maku, jälkiruoka nousi yhdeksi illan kohokohdista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen vaihteleva kokemus. Mitään pahaa meille ei tarjoiltu mutta myös huippusuoritukset jäivät hyvin kauas. Siis pienoinen pettymys näihin puitteisiin nähden, josta juontaa myös otsikossa mainittu ajatukseni talonpojasta aatelisen vaatteisiin puettuna. Mitä hinta-laatusuhteeseen tulee täyden hinnan (à 72,00€) maksaminen menusta olisi kismittänyt, mutta diili-hinta ei ollenkaan. Joka tapauksessa vietimme mukavan illan ihan hyvän ruoan parissa.

Vielä palvelusta muutaman sanan sanoakseni, se oli toimivaa ja perusystävällistä, mutta ei millään muotoa mieleenpainuvaa, vaikka ravintola olikin lauantai-iltaan nähden asiakasmäärältään sangenkin niukkalukuinen. Aikaa kyllä olisi ollut.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

”Viimeinen ateria”

Kirjoitettu 27 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Koska espoolaiselämä on enää kiven heiton päässä, päätimme valmistaa sunnuntai-ateriamme teemalla Hyvästi Munkkivuori. No, ruoka sinänsä ei ollut mitenkään munkkivuorelaista, mutta nostimmepa maljan viimeiselle yhteiskokkaukselle tässä keittiössä. Seuraavat viikonloput tulevat nimittäin varmasti keskittymään vallan toisenlaiseen tekemiseen…

Päivällisemme ensimmäisessä osassa näytteli vanha tuttu klassikko, oluella maustettu sipulikeitto. Tämä makoisa keitto on muuten siinäkin mielessä huomionarvoinen tapaus, että sen resepti sijoittuu Tunnelmallisien makujen historian aamuhämärään, sinne aivan ensimmäiseen artikkeliin. Voi että, mikä elävä keittokirja tästä on meille kehkeytynytkään vuosien saatossa.

Ohjeistus pääruokaan sen sijaan napattiin Villiä ja kesyä lähiruokaa -kirjasta. Rakkaassa länsisaksalaisessamme porisi hyvän tovin palanen nautaa, kun valmistimme burgundinpataa. Sen kanssa hyvältä maistui parmesaanilla maustettu perunamuusi. Ruoka oli hyvää, joskin hiukan arkista. Puolustukseksi reseptille sanottakoon, että ehkä sitä vain odottaa jotain maan mainiota, kun hauduttelee näinkin pitkään. Joka tapauksessa kannattaa tätäkin kokeilla, ehkä maustaen hiukan reseptiä runsaammalla kädellä.

Eipä tällä kertaa muuta, kuin hyvää ruokahalua! Keittiöhetket Munkkivuoressa alkavat käymään vähiin, kiitos ja kumarrus tälle kodin sydämelle.

Burgundinpata

6 annosta

60 g pekonia
700-800 g riistaa tai naudan sisäpaistia
0,5 rkl oliiviöljyä
1 porkkana
1 sipuli
suolaa ja mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
3,5 dl punaviiniä tai tummaa olutta
Huom! Seuraavat maustemäärät tuottivat melko miedon lopputuloksen, joten maustemäärää kannattaa ehkä säätää hiukan runsaammaksi.
0,5 tl Dijonin sinappia
0,5 tl punaviinietikkaa
0,5 tl ruokosokeria
0,5 rkl tomaattipyreetä
3,5 dl lihalientä
1 valkosipulinkynsi
timjaminvarsi

Lisäksi:
18-24 hillosipulia (tai pieniä sipuleita)
0,5 dl lihalientä
suolaa ja mustapippuria
pieni laakerinlehti, timjaminvarsi, pari persiljanvartta
200 g herkkusieniä

Leikkaa liha suuriksi kuutioiksi ja paloittele pekoni. Kuori sipuli ja porkkana ja pilko ne.
Paista pekonia pannulla parin minuutin ajan ja siirrä lautaselle talouspaperin päälle. Lisää hiukan öljyä pekonirasvan joukkoon, ruskista lihakuutiot ja nosta uunipataan.
Kuullota pilkotut sipuli ja porkkana jäljelle jääneessä rasvassa ja lisää pataan pekonin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla ja siivilöi jauhot päälle.
Laita pata esilämmitettyyn, 200-asteiseen uuniin 4-5 minuutiksi. Sekoittele ja laske lämpöä 155 asteeseen.
Ota pata uunista, lisää viini ja sen verran lihalientä, että lihat peittyvät. Lisää tomaattipyree, viinietikka, sinappi, sokeri, valkosipuli ja timjami.
Laita pata liedelle, kuumenna kiehuvaksi, peitä kannella ja siirrä uuniin hautumaan 3-4 tunniksi.
Valmista lihan kypsyessä sipulit ja sienet. Kuullota hillosipuleita noin 10 min. rikkomatta niitä. Kaada joukkoon lihaliemi, mausta ja lisää yrtit ja laita kansi päälle. Keitä poreillen miedolla lämmöllä 35-45 min. jolloin neste on melkein haihtunut. Poista yrtit ja nosta sipulit odottamaan.
Pilko sienet ja paista niitä pannulla voin ja öljyn seoksessa noin 5 min. Kun ne ovat saaneet väriä, nosta pois liedeltä.
Kun liha on kypsää, nosta lihat, pekonit sekä kasvikset reikäkauhalla kulhoon ja siivilöi liemi. Keitä lientä kokoon. Jos liemi onkin liian paksua, lisää lihalientä tai vettä. Me lisäsimme kuohukermaa, joka toimi hyvin.
Huuhtele pata kuumalla vedellä ja laita lihat, pekonit sekä kasvikset hillosipulien ja sienien kanssa pataan. Tarkista liemen maku ja kaada se pataan.
Tarjoa perunoiden tai perunamuusin kera.

Rakkautta on… vapaapäivä keittiössä

Kirjoitettu 26 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Vaikka viikonloppuvapaat ovat tietenkin omaa luokkaansa, on myös arkivapaissa oma erityislaatuinen hohtonsa. Varsinkin nyt, kun minulla on ollut vapaata arkena entistä vähemmän, maistuvat nämä ”tavallisen” elämän herkkupäivät vieläkin maukkaammilta. Toisaalta tällainen itseni kaltainen ikiliikkuja tapaa usein suunnitella kyseiset päivät niin tarkasti, että ne suorastaan vilahtavat ohi. Mutta kenelläpä ei? Työntäyteisessä ihmiselämässä vapaus on kultaa.

Nyt olin perjantain kunniaksi päättänyt ilahduttaa pikkuperhettämme päivällisellä. Lopputulos oli herkullinen, aikaa tosin vierähti oletettua enemmän ja tulin taas todenneeksi, että vaikka toista on aina ihastuttavaa hemmotella, on ruoanlaitto niin paljon antoisampaa yhdessä. Kanssani kokkaava mies, mikä rakkauden lahja – jota sietikin vuosikausia tähystellä. ❤

Mitäpä siis tarjoilin? Alkuruoaksi kurpitsakeittoa, sen jälkeen täytettyjä pinaattilettuja kahdella tapaa, poro- ja katkarapu-avokadotäyttein.

Kurpitsakeitto, jonka ohje löytyi lähiaikoina keittiössämme paljon selaillusta Apukokki maailmalla -teoksesta, oli maukasta, mutta koostumukseltaan hieman vetistä. Niinpä suosittelenkin pienentämään nesteen määrää, jotta keitosta saadaan hieman runsaampaa. Toinen oivallinen tapa muuttaa keiton olemusta on paistaa broileria ja heittää se valmiin keiton joukkoon, jolloin syntyy ruokaisampi pääruokakeitto. Lisäksi keiton kipakkuus taittuu mielestäni hyvin, kun sitä syö turkkilaisen jogurtin kera.

Ohje pinaattilettuihin on peräisin Mirja von Knorringin viehkeästä Villiä ja kesyä lähiruokaa -opuksesta. Letut olivat vallattoman hyviä ihan sellaisenaankin, mutta näillä täytteillä vieläkin parempia. Täytteistä kiitos Rivolle Emännälle sekä k-ruoka.fi -sivustolle. Letuista vielä sen verran, että ne paistuivat paistinpannulla kuin itsestään. Jos minä nimittäin jotakin keittiöpuuhaa karsastan, on se paistaminen kaikissa muodoissaan, joka tavallisesti onkin Aleksin heiniä. Nyt homma sujui kuitenkin kuin tanssi, eikä yksikään – edes se ensimmäinen – epäonnistunut. Ja niin, lettutäytteet olivat alunperin suunniteltu uuniperunoille, joten ylimääräiset voi hyvin hyödyntää seuraavana päivänä, vaikka muutaman potaatin paistamalla.

Hemmotelkaa toisianne! Se on sitä arjen luksusta.

Kurpitsakeitto

4 annosta

500 g (myski)kurpitsaa, paino kun kurpitsa on kuorittu ja siemenetön
0,5 tl paprikajauhetta
(1 tl juustokuminaa)
1,5 tl korianterijauhetta
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 sellerinvarsi
0,75 l kuumaa vettä Huom! Suosittelen vähentämään määrää
pieni laakerinlehti

Pinnalle:
paahdettuja kurpitsansiemeniä / krutonkeja
turkkilaista jogurttia

Halkaise kurpitsa tukevalla veitsellä. Kaavi puolikkaista siemenet ja sisuksen kuituinen osa. Leikkaa kurpitsanpuolikkaat ohuehkoiksi viipaleiksi ja kuori ne. Leikkaa viipaleet pieniksi paloiksi.
Paahda kurpitsansiemenet.
Mittaa paprikajauhe, (juustokumina), korianterijauhe, kurkuma, mustapippuri ja suola pieneen astiaan ja sekoita mausteseos.
Mittaa oliiviöljy paksupohjaiseen kattilaan.
Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja sellerinvarsi. Kuullota öljyssä mutta älä ruskista. Kaada mausteet kasvisten joukkoon. Paista mausteita hetki kasvisten kanssa. Lisää kurpitsapalat kattilaan. Paista kurpitsoja hetki ja lisää sitten kuuma vesi ja laakerinlehti. Kiehauta ja madalla lämpöä niin, että keitto juuri ja juuri kiehuu. Hauduta kannen alla välillä sekoitellen noin 20-40 min. kunnes kurpitsa on pehmeää. Poista laakerinlehti ja soseuta sauvasekoittimella.
Ripottele lautasella keiton pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä ja tarjoile esimerkiksi turkkilaisen jogurtin kera.

(Täytetyt) pinaattiletut

2,5 dl vehnäjauhoja
5 dl (vanhanajan luomu)maitoa
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen muskottipähkinää
80 g pinaattia
pieni kourallinen basilikan ja mintun lehtiä

Pinnalle (mikäli teet täytettyjä):
juustoraastetta

Tee ensin täytteet (ohjeet alapuolella) jääkaappiin maustumaan.

Letut:
Vatkaa kananmunat maidon kanssa ja siivilöi joukkoon jauhot. (Kaada myös siivilään jääneet siemenet munamaidon joukkoon.) Lisää suola, pippuri ja muskotti.
Silppua pinaatti ja yrtit pieneksi ja sekoita lettutaikinan joukkoon. Jätä taikina turpoamaan 0,5-2 tunnin ajaksi.
Paista letut voissa lettu- tai paistinpannulla.

Mikäli lettuja syödään sellaisinaan, lado kypsät letut lämmitettyyn matalaan astiaan ja laita astia lämpimään, 65-asteiseen uuniin odottamaan, kunnes ateriointi voi alkaa. Jos taas valmistat täytettyjä lettuja, täytä hiukan viilentyneet letut, muotoile ne rulliksi, asettele uunivuokaan ja sirottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 10 min.

Porotäyte letuille ja / tai uuniperunoille

100 g kylmäsavuporoa viipaleina
200 g kermaviiliä (voit myös korvata osan turkkilaisella jogurtilla)
1 dl maustekurkkuviipaleita
2 tl sinappia
mustapippuria
tuoretta persiljaa
oma lisäni punasipulihilloke toimi tässä mainiosti

Hienonna poro ja maustekurkkuviipaleet sekä persilja ja mahdollinen punasipulihilloke. Sekoita kermaviilin joukkoon kaikki täytteen ainekset.
Nosta jääkaappiin tekeytymään.

Katkarapu-avokadotäyte letuille ja / tai uuniperunoille

200 g katkarapuja
200 g kermaviiliä (voit myös korvata osan turkkilaisella jogurtilla)
1 avokado
sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
tilliä

Sulata ravut ja valuta niistä nesteet. Kuutioi avokado kuoreensa ja sekoita se, ravut, sitruunamehu ja murskattu valkosipulinkynsi sekä hienonnettu tilli kermaviilin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 3: Ihan pimeetä!

Kirjoitettu 20 huhtikuun, 2015 by Kaisa

Viikonloppuna vietimme ravintolaillan, joka erikoislaatuisuudessaan teki lähtemättömän vaikutuksen. Illallistimme Katajanokan kasinolla, säkkipimeässä. Huippukokemus!

Pimeään päädyimme siskoni ja hänen kihlattunsa toimesta elämyslahjakortilla, jonka olimme saaneet häälahjaksi. Kahdeksan kuukautta siinä hurahti sopivaa ajankohtaa etsiessä, mutta odotus palkittiin. Palveluntarjoajakin tässä välillä ehti vaihtua, mutta oikeastaan parempi niin. Alkuperäisen juonen mukaan olisimme saaneet viisi ruokalajia Cantina Westissä, mutta nyt meille tarjoiltiin kolme Katajanokan kasinolla. Tällainen perinteikäs, vanhaa helsinkiläistä ravintolakulttuuria henkivä paikka on kyllä enemmän se meidän juttu, vaikka tex mex -ruoka nyt ihan hyvin omiin makumieltymyksiini istuukin. Aleksi sitä vastoin ei ole tex mex -miehiä, joten erityisesti hänelle tämä oli mieluisa vaihtokauppa.

Koska homman nimi piilee siinä, että kaikki tulee yllätyksenä eteen, en tietenkään voi tässä sen kummemmin nauttimistamme ruokalajeista kertoilla, totean ainoastaan niiden miellyttäneen makuhermojamme. Totta kai olemme joskus saaneet jotain parempaakin, mutta se ei ollutkaan tällä kertaa se juttu, ruoan laadun arvioiminen jäi oikeastaan toissijaiseksi, tärkeämpää oli keskittyä kokemukseen kokonaisvaltaisesti.

Lähdimme liikkeelle silmälapuin asustettuina, hovimestarin hellässä huomassa. Ruokailuhuoneeseen sekä pöytäämme päästyämme saimme pian tiedon, että huone oli valmis ja laput sai riisua. Siinä sitten siemailimme aperitiivia ja ihmettelimme mitä lähitulevaisuus tulisi pitämään sisällään. Varovasti tunnustelimme ympärillemme ja totesimme olevamme kahden, toiset ruokailijat olivat omissa pöydissään. Teimme juomatilauksen, tai oikeastaan vastasimme myönteisesti meille esitettyyn mahdollisuuteen nauttia ruoan ohella lisämaksullinen juomamenu. Se kannatti.

Ennen ensimmäistä ruokalajia pöytämme viereen saapui aikuisiällä sokeutunut nainen, joka esitteli itsensä ja antoi meille pienen tunnustelutehtävän. Tämän jälkeen hän tuli silloin tällöin pyörähtämään pöytämme viereen kertoen asioita elämästään ja vastaillen hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tämä oli ehdottoman mielenkiintoinen lisä illan kulkuun.

Pikku hiljaa saimme ruokia ja juomia eteemme ja aloitimme niiden kanssa kamppailun. Tunnistelimme makuja, yritimme saada haarukan suuhun muutenkin kuin tyhjänä ja näytimme varmasti melko erikoisilta tarjoilijoiden katsellessa toimintaamme pimeänäkölasiensa läpi. Mielestäni suoriuduimme kuitenkin hienosti, sekä siisteys- että ruoka-aineiden tunnistusprosentuaalisesti katsoen. Ilta nimittäin päättyi siihen että valot palautettiin, näimme ruokailutilan sekä sokean naisen ja meille esiteltiin juuri nauttimamme annokset ja juomat.

Kuten varmasti on tullut ilmi, suositan ehdottomasti kokeilemaan. Kun näin tärkeä aisti lukitaan, muuttuu ruokailukokemus totaalisen toisenlaiseksi. Hauskinta olivat varmasti ne muutamat todella suuret virheet, kun täysin tuttua raaka-ainetta ei pystynyt tunnistamaan tai veikkaus oli totaalisen väärä. Tällaiselle joka suupalasta nautiskelijalle taas ärsyttävintä oli varmasti se, että niitä parhaita paloja ei voinut jättää viimeksi. Ja tietysti se, että hyvin kootuissa annoksissa osat täydentävät toisiaan ja on tärkeää pystyä rakentamaan haarukalleen makumaailman mahdollisimman kattavasti esittävä suupala. Nyt tästä ei kannattanut haaveillakaan.

Me saimme tämän lahjaksi, mutta käsitykseni mukaan paketin hinta on noin 80,00€ henkilöltä sisältäen alkoholittoman aperitiivin. Mielestäni hinta-laatusuhde on hyvä. Kun tähän lisätään vapaaehtoinen juomapaketti (à 30,00€) ei hinta vieläkään tunnu liioitellulta. Me ainakin nautimme joka hetkestä!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Lauantaina lautasella: broileria viskillä ja risottoa kurpitsalla

Kirjoitettu 19 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Vähiin käyvät viikonloput tässä kotikolossa, ja sitä myöten keittiössä, silloinhan me eniten nimittäin vietämme aikaa hellan äärellä, siis viikonloppuisin. Enää kolme viikkoa ja nämä kaksi kokkia siirtyvät uusiin ympyröihin. Se on Munkkivuoren mummoille hei, hei – täältä tullaan espoolaiselämä!

Hitaasti mutta varmasti kasvavien muuttolaatikkopinojen keskellä syntyi lauantaipäivällinen, sellainen mutkattoman maukas vaihtoehto. Risottoresepti löytyi jo aiemminkin mainitsemastani Apukokki maailmalla -perhekeittokirjasta, kanojen glaseerauksen idea sen sijaan on peräisin Helsingin Sanomista. Molempia ohjeita sovelsimme hieman itsellemme sopivammiksi. Glaseeraus oli alun perin suunniteltu broilerinsiiville, mutta me käytimme koipireisiä ja totesimme, että resepti toimii hyvin näinkin.

Kun alkupalaksi nautimme vielä klassikon, täytetyn avokadon, ihastuttavalla Lehtikuohulla kruunattuna, oli päivällisonni taattu.

Kurpitsarisotto

4-6 annosta

500 g kuorittua ja siemenistä putsattua kurpitsaa (noin 800 g ennen perkausta)
2 rkl oliiviöljyä
50 g parmesaania
4 valkosipulinkynttä
7,5 dl kana- / kasvislientä
2,5 dl valkoviiniä
Huom! Alkuperäinen ohje ei sisällä viiniä, vaan nesteenä käytetään 1 l kasvislientä
3 kevätsipulia
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä

Koristeeksi:
tuoretta korianteria

Putsaa kurpitsa siemenistä, leikkaa lohkoiksi ja kuori. Pilko noin sentin kuutioiksi.
Sekoita kulhossa kurpitsanpaloihin oliiviöljy. Levittele öljytyt kurpitsanpalat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Valmista sillä välin risotto.

Viskillä maustetut broilerinkoivet

3 annosta

1 maustamaton koipireisi / ruokailija tai 1 kg maustamattomia broilerinsiipiä
suolaa
mustapippuria myllystä

Glaseeraus:
1 dl ketsuppia
0,5 dl voimakkaan makuista viskiä (esim. mallasviski)
2 rkl voita
4 rkl fariinisokeria
1 rkl soijakastiketta
1 tl dijoninsinappia
(1 tl sriracha-chilikastiketta)

Pinnalle:
2 rkl vaaleita seesaminsiemeniä

Laita broilerit laakeaan uunivuokaan. Ripottele niille suolaa ja rouhi mustapippuria.
Paista koipireisiä 175-asteisessa uunissa noin 50 min. Siipiä paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 30 min. kunnes ne ovat kypsiä ja nahka on hieman rapeutunut.
Mittaa sillä aikaa kattilaan kaikki glaseerauksen ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla hiljalleen ilman kantta noin 5 min. kunnes seos on hieman paksuuntunut.
Ota vuoka pois uunista ja kytke uunin grillivastus päälle. Kuumenna 250 asteeseen.
Kaada glaseeraus broilerien päälle. Grillaa vielä 5-8 min, kunnes broilerien pinta on paahtunut hieman ruskeapilkkuiseksi. Tarkkaile ruokaa paahtamisen aikana, sillä makea glaseeraus kärähtää helposti.
Ripottele valmiiden broilerien päälle seesaminsiemenet.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 2: Fafa’s

Kirjoitettu 18 huhtikuun, 20155 toukokuun, 2015 by Kaisa

Vaikka minä ehdottomasti pidänkin lihasta, enkä ole koskaan harkinnut siitä luopumista, hyvin valmistetut kasvis- ja kalaruoat ovat kuitenkin ehkä parhautta. Olen myös sitä mieltä, että omat ruoanlaittotaitoni kaipaavat eniten harjoitusta mitä kokonaisvaltaisiin ja maistuviin kasvisaterioihin tulee, joten jo tämänkin takia arvostukseni niitä kohtaan on korkea.

Tämän kertainen ravintolakurkistus on ehkä pikaruokamainen, mutta ehdottomasti kaiken käymisen arvoinen, sellainen tämän-tulen-varmasti-tekemään-uudestaan -kokemus. Päätymisestä tähän ”falafelin kehtoon” kiitos kuuluu rakkaalle teatteri- ja elokuvaseuralaiselleni, kahden hengen kulttuuripiirimme toiselle puoliskolle, äidilleni, jonka tarkat silmät olivat löytäneet paikan jostakin lehtiartikkelista.

Vuonna 2011 päivänvalon nähnyt ja nyt jo viitisen ravintolaa käsittäväksi ketjuksi kasvanut Fafa’s on erikoistunut laadukkaaseen, tuoreista raaka-aineista valmistettuun falafeliin sekä muuhun Lähi-idän pikaruokaan. Myös uunituore pita-leipä kuuluu konseptiin. Israelista vuonna 2002 Suomeen muuttanut ravintoloitsija Doron Karavani onnistui siinä mitä lähti toteuttamaan, tuomaan parempaa falafelia meille suomalaisille, jotka vielä tuolloin saimme nauttia kyseistä herkkua lähinnä pakastetun version muodossa. Nyt Fafa’s tarjoili annoksen, joka oli nam – ja maiskis.

Valitsimme kohteeksemme Iso Roobertinkadulla sijaitsevan toimipisteen. Saapuessamme ravintolaan iltapäivällä neljän aikoihin se on kutakuinkin täynnä. No, sinänsä tuo ei ole ihme, istumapaikkoja on vain alle kymmenen. Hyvällä tuurilla saamme kuitenkin napattua itsellemme ravintolan paraatipaikan, ikkunanäkymällä varustetun sellaisen. Kiireestä huolimatta paikan tunnelma ei ole levoton, ainoastaan aukinaisesta ovesta sisään virtaava kylmä kevätilma heikentää viihtyvyyttä olennaisesti. Palvelu on sellaista pikaruokapaikan palvelua, sellaista mikä tällaiseen paikkaan nyt oikeastaan kuuluukin. Valmiit annokset huudellaan hauskasti tiskiltä etunimillä noudettavaksi.

Valitsimme molemmat ruokalistalta falafel meze -vegesalaatin, joka sisälsi viisi falafelia, salaattisekoitusta, tabulea, hummusta, tzatzikia, matbuhaa, paistettua munakoisoa, tahinia ja pitaleipää, tarjottua chiliä emme lautasillemme huolineet. Annos on runsas vieden mukanaan suurenkin nälän tuomatta kuitenkaan tilalle aina niin inhottavaa ähkyn tunnetta. Makumaailma on monipuolinen ja annos muutenkin kaikin puolin loistosijoitus. Hinta-laatusuhde on erittäin kunnossa, kun kaikki edellä lueteltu marssitetaan lautasillemme hintaan 9,90€.

Kahden naisen kulttuuripiiri siis todella suosittelee, niin kasvissyöjille kuin kaikille muillekin. Listalta löytyy myös ainakin kanaa, mikäli pelkän kasvisruoan syöminen jota kuta pyrkii epäilyttämään. Itse ainakin aion tehdä paluun, paikan pita-annoksia on ehdottomasti päästävä testaamaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2/5

Kokonaisuus: 3+/5