Kasvisjauhis-lindströmit, aika jees!

Pääsin jälleen toteuttamaan itseäni yhden kasvisruokasuosikkini, kasvispihvien, saralla. Nämä punajuuriset pihvit maistuivat mainioilta ja yhä paremmilta, kun rinnalle paistoi aimo keon sipulia. Kumppaniksi vielä perunamuusia ja se tuntuisi olevan siinä, aika lailla täydellinen kotiruoka-annos.

IMG_9409

Kasvisjauhis-punajuuripihvit

4 annosta

1 sipuli
öljyä kuullottamiseen
(1 rkl voita
1 rkl sokeria)
1 dl korppujauhoja
1 dl vettä
3 keskikokoista etikkapunajuurta
300 g kasvisjauhista
2 dl kermaa
mustapippuria
suolaa
1 kananmuna

Paistamiseen:
voita

Lisäksi:
karamellisoitua sipulia (ohje alla)
perunamuusia

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulisilppua paistinpannulla öljyssä. Halutessasi voit myös karamellisoida sipulit: kuullota niitä voissa ja lisää hetken kuluttua joukkoon sokeri. Jatka paistamista hetki. Anna sipulien jäähtyä.
Sekoita korppujauhot ja vesi keskenään, anna turvota. Raasta punajuuret hienolla terällä.
Lisää korppujauhoseokseen kasvisjauhis, punajuuriraaste, kuullotetut sipulit, kerma ja mausteet. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi sekaan kananmuna.
Muotoile massasta haluamasi kokoisia pihvejä ja paista ne voissa paistinpannulla kypsiksi.
Tarjoile karamellisoidun sipulin ja perunamuusin kera.

Karamellisoitu sipuli

2 sipulia
2 rkl voita
2 rkl sokeria
2 rkl (valko)viinietikkaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori sipulit ja leikkaa ne renkaiksi.
Kuullota sipulirenkaita pannulla voissa, kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Lisää sokeri ja anna sen sulaa. Lisää sitten viinietikka ja jatka kuullottamista vielä joidenkin minuuttien ajan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Soijarouhepyörykät ja viski-kermakastike

Vaikka kesälomalla on tullut toki ruokaa laitettua – ja erityisesti syötyä – ovat kasvisruoat jääneet auttamatta paitsioon, kun ruoan on pitänyt olla enemmänkin tyyliä hyvää ja helppoa kuin monimutkaista ja ajatuksella valittua.

Nyt kun olemme pikkuhiljaa siirtymässä syksyiseen arkielämään, ovat ajatuksetkin taas asteen verran enemmän peruselämässä. Ruoanlaitolle on mukava antaa enemmän aikaa ja uusien ruokalajien kokeilu tuntuu mielenkiintoiselta vaihtelulta arkipäiviin.

Seuraavat soijarouhepyörykät valikoituivat valmistuksen alle lähinnä siitä syystä, että niihin löytyivät ainekset kotoa ilman erillistä kauppareissua. Viski-kermakastike taas tuntui sopivalta Aleksin houkuttelemiseksi innostumaan näistä lihattomista ”lihapyöryköistä”.

Reseptillä, jonka nappasin Viimeistä murua myöten -blogista, sain aikaan maukkaan kokonaisuuden. Siitä on helppo laatia oman valinnan mukaan joko vegaaninen tai maitotuotteita sisältävä versio; maku lienee kutakuinkin yhtäläinen. Kun rinnalle keittelee vielä rehellisen perunamuusin – tai miksei nyt sesonkiaikaan uusia perunoitakin – on lopputulos varmasti liki jokaisen mieleen. Ruokavaliosta välittämättä.

IMG_9306

Soijarouhepyörykät ja viski-kermakastike

4 annosta

Soijarouhepyörykät:
2,5 dl tummaa soijarouhetta
1 pieni sipuli
1 dl (kaura)ruokakermaa
1 dl vettä
3 rkl soijakastiketta
1 dl korppujauhoja
1,5 rkl perunajauhoja
0,5 tl paprikajauhetta
1,5 tl kuivattua oreganoa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

Kastike:
Huom! Pyöryköiden määrään nähden kastiketta tulee melko vähän, joten jos siltä tuntuu, kannattaa sitä ehkä tehdä hiukan reseptissä annettua määrää enemmän.
1 sipuli
öljyä kuullottamiseen
2,5 dl (kaura)ruokakermaa
2 rkl (skotti)viskiä
1,5 tl Dijon-sinappia
1 tl sokeria
mustapippuria
suolaa

Lisäksi:
puolukoita
perunamuusia

Aloita pyörykkätaikinasta. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tasaiseksi ja jätä turpoamaan noin vartiksi.
Valmista sitten kastike. Kuori sipuli ja hienonna se. Kuullota öljyssä pannulla muutama minuutti, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää loput kastikeainekset pannulle ja jätä aivan miedolle lämmölle kypsymään ja maustumaan.
Pyörittele soijarouhepyörykät pyöryköiksi ja paista hyvin pinnoitetussa pannussa öljyssä kypsiksi joka puolelta.
Sekoita pyörykät kastikkeeseen, koristele annos puolukoilla ja tarjoile esimerkiksi perunamuusin kera.

Linssi-kesäkurpitsavuoka

Uskon törmänneeni tähän reseptiin sen jälkeen, kun kirjoitin Googleen jotakin tämän kaltaista: kesäkurpitsa, linssit, tomaatti. Sillä sitä tämä pitkälti on; tomaattista linssikastiketta ja kesäkurpitsasiivuja vuoassa kauniisti kerroksittain. Siis vähän niin kuin lasagnea, mutta kovin, kovin kevyttä sellaista, sillä niin juusto- kuin valkokastikekin loistavat poissaolollaan.

Nyt, kun eletään satokausikalenterissa kotimaisen kesäkurpitsan kulta-aikaa, kannattaa tämä resepti napata testiin. Itse löysin sen Satu Koiviston Kuinka rakastua ruoanlaittoon -blogista, jossa sitä kehuttiin myös lasten suosimaksi – ainakin ketsupilla aateloituna – sekä suuren kesäkurpitsasadon oivaksi taltuttajaksi. Totuuksia eittämättä molemmat.

Minä tykkäsin lopputuloksesta, joskin kastiketta olisi saanut keittää huoletta vielä hiukan kauemmin; nyt minun versioni jäi aavistuksen ohuenlaiseksi. Lisäksi vuoan pinnalle kannattaa ehdottomasti ripotella juustoraastetta sangen reilulla kädellä, se tuo ruokaan sopivasti runsautta ja ryhtiä.

Alkuperäisidea taisi tämän ruoan kohdalla olla, että sitä syötäisiin ihan sellaisenaan, mutta me asetimme sen kuitenkin lisäkkeen rooliin. Rinnalle istuivat hienosti sekä kana että kala, kasvispihvejä ajattelin myös. Annos on joka tapauksessa reilu, joten varsinkin lisäkkeen roolissa siitä riittää varmasti monellekin aterialle.

Siis laittakaapa kokeiluun, kesäkurpitsa-aikaa riittää vielä pitkälti!

IMG_8956

Linssi-kesäkurpitsavuoka

8 annosta

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 iso kourallinen basilikaa
3 dl kuivattuja punaisia linssejä
500 g kesäkurpitsaa (Välttele isoja yksilöitä; niiden sisälle kasvaneet siemenet tekevät höyläämisestä usein vaikeaa, ellei mahdotonta.)
2 rkl öljyä
500 g tomaattimurskaa
5 dl vettä
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria jauhettuna
2-3 dl raastettua voimakasta juustoa
1 dl auringonkukansiemeniä (Minulta nämä pääsivät unohtumaan, mutta ne tuovat pinnalle varmasti mukavaa rapeutta.)

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Huuhtele ja hienonna basilika varsineen. Huuhtele linssejä lävikössä niin kauan, että vesi muuttuu kirkkaaksi.
Siivuta kesäkurpitsa pitkittäin ohuiksi, mahdollisimman leveiksi suikaleiksi juustohöylällä.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli. Kuullota sekoitellen muutama minuutti ja lisää sitten raastetut porkkanat. Paista niitä keskilämmöllä viitisen minuuttia välillä sekoitellen.
Lisää tomaattimurska, vesi (mittaa vesi ja kaada se tomaattimurskapurkkiin ja sitten kattilaan), valkosipuli, basilika ja linssit kattilaan. Keitä kastiketta keskilämmöllä noin puoli tuntia, kunnes linssit ovat kypsiä.  Lisää tilkka vettä, jos kastike uhkaa palaa pohjaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Kastike saa olla voimakkaan makuista ja jämäkkää, koska kesäkurpitsoista irtoaa uunissa nestettä.
Peitä uunivuoan pohja ohuella kerroksella linssikastiketta ja lado päälle kesäkurpitsasuikaleita yhteen kerrokseen, aivan kuten tekisit lasagnea. Toista niin kauan, että kaikki kesäkurpitsasuikaleet ja kastike on käytetty. Viimeiseksi tulee kerros linssikastiketta. Ripottele päälle juustoraaste ja auringonkukansiemenet.
Paista linssi-kesäkurpitsavuokaa 200-asteisessa uunissa, kunnes juusto on kullankeltaista, noin puoli tuntia. Anna vuoan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Linssejä lasagnessa, oi kyllä!

Koska edellisestä lasagnestani oli ennettänyt vierähtää jo tovi, päätin katkaista pikkuhiljaa esiin astelevalta lasagneinnostukseltani siivet heti alkuaan, ja valmistaa, mitäpäs muutakaan kuin lasagnea. Mitä kyseiseen italialaisklassikkoon tulee, olen huomaavinani, että tätä nykyä valmistan sen miltei aina kasvisversiona. Lapset tykkäävät lihattomasta lasagnesta vähintään yhtä paljon – jos eivät enemmänkin – ja minun mielestäni on hauska kokeilla lähes aina jotakin uutta.

Nyt esillä oleva linssilasagne kätkee sisäänsä mukavan määrän kasviksia. Mehevä kokonaisuus aateloidaan helposti valmistuvalla sulatejuustokastikkeella ja ainakin minä olen ilman muuta halukas suosittelemaan reseptiä, jonka pienin muutoksin nappasin Maku-lehdestä.

IMG_8846

Linssilasagne

6 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g kesäkurpitsaa (Itse laitoin noin puolet porkkanaa.)
1 paprika
1,5 dl punaisia linssejä
2 rkl rypsiöljyä
800 tomaattimurskaa
1 rkl oreganoa
2 tl basilikaa
2 tl sokeria
2 tl timjamia
(1 tl chilihiutaleita)
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria rouhittuna

Juustokastike:
2 dl ruokakermaa
2 dl kevytmaitoa
250 g sulatejuustoa (Minä korvasin osan juustoraasteella.)

Lisäksi:
lasagnelevyjä
tuoreita yrttejä koristeluun

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit. Raasta kesäkurpitsa (ja porkkana) karkeaksi. Halkaise ja pilko paprika. Huuhtele linssit siivilässä.
Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää muut kasvikset, linssit, tomaattimurska ja mausteet. Hauduta kannen alla keskilämmöllä 10 min.
Kuumenna kerma ja maito pinnoitetussa kattilassa lähes kiehuvaksi. Lisää paloiteltu sulatejuusto (sekä juustoraaste) koko ajan sekoittaen. Sekoita, kunnes juusto sulaa. Nosta kattila liedeltä.
Annostele uunivuokaan linssikastiketta, juustokastiketta ja lasagnelevyjä kerroksittain. Jätä päällimmäiseksi juustokastike. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 min, kunnes linssilasagne on kypsää ja pinta saa kauniin värin.

Italianpata Nextille Levelille

Olen lähiaikoina kasvisruokia tehdessäni testaillut yhä enenevässä määrin täysin vegaanisia reseptejä. Näitä testejä tehdessäni olen törmännyt moniin sangen toimiviin ja herkullisen lopputuloksen tuottaviin raaka-aineisiin – kuten nyt vaikkapa tähän Lidlissä myytävään Next Level Vegejauhikseen.

Seuraava vegaaninen italianpata onnistui mainiosti. Vegejauhis toi ruokaan hieman omanlaistaan makua, josta tykkäsin kovasti. Rakettispagettia en tietääkseni ole koskaan aikaisemmin käyttänyt (jostakin oudosta periaatteesta), mutta nyt myönnettäköön sen helppous ainakin pienten lasten kohdalla tavalliseen spagettiin verrattuna…

Mistään sen ihmeellisemmästä tässä ei nyt ole kyse, mutta suositan joka tapauksessa kokeilemaan. Meillä tämä ainakin menee uusintakierrokselle.

IMG_8392-1

Vegaaninen italianpata

275 g Next Level Vegejauhista (tai muuta vastaavaa)
öljyä kuullottamiseen
1 paprika
1 pieni sipuli
3 rkl rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
3 dl rakettispagettia
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
1 dl pakastemaissia
1 dl pakasteherneitä
250 g kirsikkatomaatteja
(suolaa)
tuoretta basilikaa

Kypsennä Vegejauhis pakkauksen ohjeen mukaan. Siirrä sivuun odottamaan.
Huuhtele ja pilko paprika reiluhkoiksi palasiksi. Kuori ja pilko sipuli.
Kuumenna öljy ja tomaattipyree paistokasarissa tai kattilassa. Lisää spagetti ja sipuli. Kuullota keskilämmöllä pari minuuttia. Lisää vesi, liemikuutio, paprikajauhe ja oregano. Kypsennä viisi minuuttia. Lisää maissit, herneet ja paprika. Jatka kypsentämistä, kunnes pasta on kypsää.
Huuhtele kirsikkatomaatit. Sekoita tomaatit ja kypsä jauhis pastaan. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Viimeistele basilikalla.

Vegaaninen kaalilaatikko perinteisen haastajana

Yksi niistä ruoista, joista usein haaveilen, mutta joita en kuitenkaan oikeastaan koskaan tule tehneeksi, on kaalilaatikko. Itse asiassa en menisi vannomaan, että olen koskaan tehnyt kaalilaatikkoa – paitsi nyt. Kävi nimittäin niin, että kaupassa törmäsin varhaiskaaliin ja sitten vähän myöhemmin vegaanisen kaalilaatikon reseptiikkaan, jota tuntui olevan pakko päästä kokeilemaan. Vähänhän se jännitti, miten perinteinen jauheliha korvautuisi linsseillä, mutta nyt kokemusta rikkaampana voin todeta, että hyvin. Meillä tämä kaalilaatikko maistui jokaiselle, jopa originaalista piittaamattomalle Aleksille.

Tiskiä valmistusprosessista syntyy paljon, kun linssit, ohrahelmet ja kaali valmistellaan laatikkoon kukin omassa astiassaan, mutta muuten ruoka valmistuukin sangen helposti. Toki aikaa vaaditaan paljon, kyseessä ei ole missään mielessä pikaruoka, koska laatikkoa haudutellaan uunissa pitkään ja hartaasti. Mutta se kannattaa; suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Reseptistä kunnia Vegeviettelys-blogin Hannalle.

IMG_8058

Vegaaninen kaalilaatikko

6 annosta

1,5 dl ohrahelmiä
2 tlk (à 230 g) vihreitä linssejä tai vastaava määrä keitettyjä (Jos keität linssit itse, niiden kuivapaino on noin 230 g.)
1 iso sipuli
öljyä kuullottamiseen
800 g varhais-/valkokaalia
3-5 dl kasvislientä
0,5 rkl meiramia
1-2 tl suolaa
4 rkl tummaa siirappia

Pinnalle:
puolukoita

Keitä ohrahelmet pakkauksen ohjeen mukaan. Jos et käytä käyttövalmiita linssejä, keitä myös linssit kypsiksi.
Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna öljy kattilassa tai korkeareunaisessa paistinpannussa ja kuullota sipulia muutama minuutti, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Siirrä sipulit odottamaan.
Suikaloi kaali noin puolen senttimetrin suikaleiksi ja paista pannulla muutamassa erässä, kunnes se painuu hieman kasaan. Voit lisätä pannulle myös pienen tilkan vettä.
Sekoita paistetut kaalisuikaleet ja sipulit, keitetyt ohrahelmet, huuhdellut ja valutetut tai keitetyt linssit sekä mausteet ja siirappi keskenään uunivuoassa. Lisää kolme-neljä dl kasvislientä niin, että kaaliseos on miltei nesteen peitossa. Tarvittavan nesteen määrä vaihtelee, sillä vuodenajasta riippuen kaalista saattaa irrota eri määrä nestettä. Lisää siis kasvislientä paistamisen aikana, mikäli tarpeellista.
Paahda kaalilaatikkoa 200-asteisessa uunissa noin 30 min. ja laske sen jälkeen lämpötila 150 asteeseen. Jatka paistamista vielä pari tuntia. Sekoita muutaman kerran paiston aikana. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka foliolla.

IMG_8056

Taasko linssipihvejä? Kyllä!

Yksi ehdottomia kasvisproteiinisuosikkejani ovat linssit. Hyvän maun lisäksi ne ovat monella muullakin tapaa huippuruokaa: varsin proteiini- ja kuitupitoisia, sisältävät antioksidantteja ja kivennäisaineita, mutta vain vähän energiaa. Näinpä seuraava, oikein maukkaan lopputuloksen tuottanut linssiresepti ansaitsee ilman muuta oman, suosittelevan artikkelinsa.

Kannattaa paistaa ja maistaa!

IMG_7920-1

Linssipihvit

4 annosta

3 dl punaisia linssejä
1,5 l vettä
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
1-2 rkl öljyä
1 tl currya
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1 tl hunajaa tai sokeria
2 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 kananmuna
öljyä paistamiseen

Lisäksi:
jogurttikastiketta

Keitä huuhdotut linssit vedessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta siivilässä ja jäähdytä.
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Hienonna myös chili, josta voit halutessasi poistaa siemenet. Kuullota sipuli, valkosipuli, chili, curry ja juustokumina öljyssä pannulla.
Sekoita linssit ja chili-sipuliseos kulhoon. Anna seoksen jäähtyä ja mausta suolalla sekä hunajalla. Sekoita maissitärkkelysjauhot ja kananmuna jäähtyneen linssiseoksen joukkoon.
Kuumenna öljyä ja nosta linssiseosta lusikalla pannulle. Painele tasaisiksi pihveiksi. Paista miedolla lämmöllä 2-5 min. molemmilta puolilta pihvien koosta riippuen.
Tarjoa lisäksi esimerkiksi jogurttikastiketta.

Makeaa ja tulista: bataatti-papupyörykät intialaisessa tomaattikastikkeessa

Yksi tämän hetken lempijuttuja kokeilukeittiössäni ovat erilaiset kasvispihvit ja -pyörykät. Lähiaikoina olen tullut kokeilleeksi esimerkiksi kukkakaali-linssipihvejä, vegaanisia lindströminpihvejä, supermaukkaita hapankaalipihvejä, papu-pähkinäpyöryköitä ja nyt näitä bataattimaisen makeita papu-bataattipyöryköitä. Nam! Olen suorastaan innoissani, enkä vähiten siitä syystä, että lapset ovat tykänneet tekeleistäni niin ikään. Näillä eväin tuntuu kasvisruokien maailma laajentuvan helposti ja valloittavan tilaa esimerkiksi broileriruoilta, joihin arjen keskellä usein tulen sortuneeksi. Sekin laskettakoon näiden ruokien eduksi, että lisäkkeeksi riittävät mainiosti yksinkertainen jogurttikastike – jopa vähän paksumpi ruokajogurtti ihan sellaisenaan – ja valinnan mukaan esimerkiksi riisi, kuskus tai ohrahelmet.

Nyt esiteltävät papu-bataattipyörykät olivat hyviä; makeita, koska bataatti. Mitä pyöryköiden koostumukseen tulee, se ei välttämättä ollut paras mahdollinen, mutta tämä kauneusvirhe olisi korjattavissa yksin sillä, että uunikypsennyksen sijaan ne olisi kannattanut paistaa pannulla. Ensi kerralla näin.

Pyöryköiden oheen valmistin intialaisen tomaattikastikkeen, joka istui annokseen hyvin – ja sopii ainakin vahvasti maustetusta ruoasta nauttivien lautasille. Omaan makuuni kastike oli himpun verran liian mausteista, mutta vahvoista mauista pitävät varmasti tunnistavat itsensä. Toinen hyvä valinta on jo aiemmin mainittu jogurttikastike.

Tätä settiä kannattaa kokeilla.

IMG_7666

Bataatti-papupyörykät ja intialainen tomaattikastike

6 annosta

Pyörykät:
1 kg bataattia
3 rkl öljyä
2 tl juustokuminaa
1 tl mustapippurirouhetta
1 tlk (400 g) kypsiä voipapuja / valkoisia isoja papuja
1 dl kaurahiutaleita
1,5 tl suolaa
(öljyä paistamiseen)

Tomaattikastike:
25 g tuoretta inkivääriä
1-2 valkosipulinkynttä
100 g sipulia
1 rkl öljyä
1 rkl tandooricurrytahnaa
1 tl juustokuminaa
0,5 tl kardemummaa
500 g paseerattua tomaattia
200 ml kookosmaitoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl sitruunanmehua

Lisäksi:
riisiä ja/tai naanleipää

Valmista ensin pyörykät. Kuori ja pilko bataatit, siirrä kulhoon. Mittaa joukkoon öljy, juustokumina sekä mustapippurirouhe ja sekoita hyvin. Levitä maustetut bataatit uunipellille ja kypsennä 200-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat pehmeitä ja saaneet hiukan väriä pintaan.
Valuta ja huuhtele pavut.
Siirrä kulhoon kypsät bataatit, pavut, kaurahiutaleet ja suola. Soseuta ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Pienet sattumat eivät haittaa.
Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin noin 30 bataattipyörykkää, asettele ne pellille ja paista uunissa noin 15 min. kunnes niissä on pinnalla kaunis väri. Huom! Kannattaa harkita myös pyöryköiden paistamista öljyssä pannulla, jolloin lopputulos on varmasti rapeampi.
Tee sitten kastike. Kuori ja hienonna inkivääri, valkosipulinkynnet ja sipuli.
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota inkivääriä ja sipuleita. Lisää currytahna, juustokumina ja kardemumma, kääntele hetki. Lisää kattilaan paseerattu tomaatti, kookosmaito, suola ja pippuri. Keitä kastiketta noin 15 min. kunnes se hiukan paksunee. Lisää lopuksi sitruunanmehu ja tarkista maku.
Tarjoile kastike erikseen tai kaada pyöryköiden joukkoon pannulle.
Oheen istuvat mainiosti riisi ja/tai naanleipä.

Vallan maukas linssimureke

Linssimureke, oi linssimureke! Tässä ruoka, jota lienen valmistanut jo ainakin kolme kertaa, koska se vaan on niin hyvää ja lisäksi riittoisaa. Esittelyyn tämä ”mötikkä” kuitenkin pääsee jostakin syystä vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Reseptin löysin Ruoka-alkemisti -blogista, tosin hiukan olen sitä joka kerta muutellut. Esimerkiksi kikhernejauhoja minulla ei ole koskaan ollut käden ulottuvilla, joten olen korvannut niitä kananmunalla ja pienellä määrällä korppujauhoja. Ruoan vegaanisuus tosin kananmunan myötä karisee pois, joten sitä arvostavien kannattaa pysytellä alkuperäisreseptissä.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, ihan omasta murekemielipiteestään huolimatta. Vaikka itse perinteisestä lihamurekkeesta pidänkin, ei tästä linssimurekkeesta nauttiakseen tarvitse tulla sen kanssa juttuun. Ja rinnallekin riittää mainiosti jonkinlainen jogurttikastike, miksei hieman paksumpi jogurtti ihan sellaisenaankin.

IMG_7509

Linssimureke

6 annosta

3 dl (kuivia) punaisia linssejä
300 g bataattia
250 g kukkakaalia
4 dl kikhernejauhoja (tai 1-2 kananmunaa ja 1 dl korppujauhoja)
1 iso keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
(1 iso maustekurkku)
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
1 rkl balsamicoa
2 tl savupaprikaa
1 tl mustapippuria
1 tl basilikaa
1 tl suolaa

Kypsennä linssit suolatussa vedessä ohjeen mukaan.
Kypsennä kuorittu bataatti ja kukkakaali keittämällä.
Soseuta bataatti ja kukkakaali. Valuta linssit ja sekoita kasvismassaan. Lisää kikhernejauhot.
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Kuullota öljyssä halutessasi.
Lisää murekemassaan sipulit, (kuutioitu maustekurkku) ja loput ainekset. Tarkista maku ja mausta lisää halutessasi.
Kaada massa leivinpaperoituun uunivuokaan, esimerkiksi leipävuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 30-40 min. Huomioi kuitenkin, että mitä löysempää murekemassa on, sen pidempään se kypsyy uunissa. Varaudu siis paistamaan jopa tunnin verran, jotta mureke kypsyy kauttaaltaan. Anna jäähtyä ennen vuoasta siirtämistä, jäähtymisen yhteydessä mureke tiivistyy.
Tarjoile esimerkiksi jogurttikastikkeen kera.

Kevättä ainakin lautasella: parsarisotto

Kun huhtikuun puolivälissä ”saa” herätä märkääkin märempään räntäsateeseen, kuten toissapäivänä, tai silkkaan valkeaan maahan, kuten eilen, on asialle tehtävä jotakin. Mitä säätilaan tulee, se tietysti on, mikä on, mutta onneksi pieniä keväisiä asioita voi kuitenkin jo tehdä – pyrytti tai paistoi.

Yksi tällainen on parsarisotto. Ei ehkä ole keväisempää raaka-ainetta kuin tankoparsa, jonka ilmestyminen ruokakauppoihin on ainakin minulle yksi selvimmistä kevään merkeistä. Näinpä, jos ulkona vihmoo loskaa, kannattaa kokeilla tätä valko-vihreää piristysruisketta. Ei sillä ainakaan pahasti pieleen mene.

Ja mikä parasta, moni-ilmeinen parsarisotto sopii vaikkapa lounaaksi ihan sellaisenaan tai yhtä lailla osaksi hienostuneempaakin ateriaa. Kukin tavallaan.

IMG_7163-1

Parsarisotto

4 annosta

500 g vihreää parsaa
1 l vettä
1 tl suolaa
1 kasvisliemikuutio
60 g salottisipulia
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
2 dl puolikuivaa valkoviiniä (tai omenamehua)
2 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria myllystä

Pinnalle:
tuoretta ruohosipulia
parmesaaniraastetta

Huuhtele parsat. Napsauta parsojen tyvestä pois kuiva puumainen osa. Kiehauta vesi esimerkiksi paistokasarissa, mausta suolalla ja upota parsat veteen. Keitä parsoja noin 6 min. Nosta parsat reikäkauhalla pois keitinvedestä. Murenna keitinveteen kasvisliemikuutio. Viipaloi parsat sentin paloiksi.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi. Kuullota sipulit ja riisit. Lisää kattilaan kuumaa keitinlientä vähitellen noin desi kerrallaan. Keitä riisiä miedolla lämmöllä. Lisää uutta nestettä, kun edellinen neste on imeytynyt riisiin. Sekoita riisiä aluksi koko ajan ja kypsymisen loppuvaiheessa silloin tällöin. Kaada joukkoon valkoviini ja keitä riisi kypsäksi eli yhteensä noin 20 min.
Risoton pitää olla valuvaa, ei liian sakeaa. Lisää nestettä tarvittaessa. Maista riisien kypsyys. Sekoita lopuksi risoton joukkoon parmesaaniraastetta, mustapippurirouhetta ja parsapalat. Viimeistele risotto halutessasi hienonnetulla ruohosipulilla.
Tarjoile risotto heti ja raasta pinnalle kruunuksi vielä parmesaania.