Palsternakkasosekeitto

Useimmiten, kun tapaan jääkaapista parhaimmat päivänsä nähneitä kasviksia, päädyn valmistamaan joko pyreetä tai vaihtoehtoisesti sosekeittoa. Tällä kertaa olimme kasvisaterian tarpeessa, joten valintani oli sosekeitto. Kuten sanottua, vaikka niitä tulee tehtyä paljon, taisi tämä olla ensimmäinen palsternakkasosekeittoni. Mukaan nakkasin perunaa, kukkakaalia ja juuriselleriä, maun pehmentäjäksi lisäsin sopivan lorauksen kaurakermaa. Ja tulipas taas hyvää, suosittelen!

IMG_5150

Ja kannattaa muuten tutustua palsternakkaan muutenkin tarkemmin, jos on sattunut mieltämään sen lähinnä osaksi liemijuuressekoitusta. Esimerkiksi uunissa paahdettuna siitä tulee vallan maukasta, soseena se on mainio lisäke joko sellaisenaan tai perunan kanssa sekoitettuna. Satokausi sillä on juurikin meneillään, joten aika erilaisille kokeiluille on oiva.

Palsternakkasosekeitto

5 annosta

300 g palsternakkaa
200 g jauhoista perunaa
pala juuriselleriä
puolikas pieni kukkakaali
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
7,5 dl kasvislientä
1-2 dl (kaura)kermaa
(0,25-0,5 tl suolaa)

Kuori ja paloittele palsternakka, perunat ja juuriselleri. Paloittele kukkakaali. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kuullota sipuleita öljyssä kattilan pohjalla hetken aikaa. Lisää kasvikset ja kääntele 5 min.
Lisää kasvisliemi ja keitä, kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä. Soseuta keitto tasaiseksi ja lisää sopiva määrä (kaura)kermaa.
Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla.

Paahdettu paprika-linssikeitto

Kannettuani kaupasta kotiin pussillisen pikkuhiukkasen nuhjaantuneita paprikoita, hiipi mieleeni ajatus valmistaa niistä keittoa. Koska kasvissosekeitot ovat mielestäni parhaimmillaan, jos kasvikset ensin malttaa paahtaa uunissa, tartuin seuraavaan Chocochili-blogista löytämääni ohjeeseen. Lopputulos oli maultaan oivallinen ja linssit toivat keittoon sopivasti ruokaisuutta. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

IMG_4733

Koska minusta tuntui suhteellisen epätaloudelliselta ajatukselta lämmittää uuni 250 asteeseen vain paprikoita paahtaakseni, paahdoin paprikat jo edellisenä päivänä toista uuniruokaa tehdessäni. Tämä toimi mainiosti ja seuraavana päivänä keitto syntyi mukavan nopeasti. Taidanpa harrastaa vastaavanlaista esipaahtamista jatkossakin.

Paahdettu paprika-linssikeitto

4 annosta

600 g punaista paprikaa
4 isoa tomaattia
2 dl punaisia linssejä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
1 kasvisliemikuutio
4-8 dl vettä
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl timjamia
0,5 tl (unkarilaista) paprikajauhetta
chilirouhetta
(suolaa
sokeria)

IMG_4722

Aloita paprikoiden paahtamisesta. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Poista paprikoista kanta ja siemenet. Leikkaa paprikat lohkoiksi ja levitä ne uunipellille nahkapuoli ylöspäin. Laita pelti uuniin ylimmälle tasolle, aivan vastuksen alle ja paahda paprikoita uunissa kunnes niiden kuori on mustunut. Kääräise kuumat paprikat folioon tai laita kannelliseen rasiaan; kosteus helpottaa kuoren irrottamista. Anna paprikoiden jäähtyä sen verran, että ne ovat käsiteltävissä ja kuori sekä pilko ne.
Kalttaa ja pilko tomaatit sekä huuhtele ja valuta linssit.
Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä öljyssä kattilan pohjalla hetki, lisää sitten tomaatit, paprikat, linssit, kasvisliemikuutio ja noin puolet vedestä. Lisää hetken kuluttua tomaattipyree, timjami, paprikajauhe sekä chilirouhe.
Anna keiton kiehua, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää vettä keittoon pikkuhiljaa tarpeen mukaan.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää tarpeen mukaan suolaa ja tasapainota makua sokerilla.

Borssikeitto, näpsäkkä venäläisklassikko

Borssikeitolle on ehdoton ykkösaikansa, kylmä sydäntalvi. Silloin tuo lämmittävä venäläisklassikko pääsee ehdottomasti eniten oikeuksiinsa. Mutta voi sitä muulloinkin nautiskella, esimerkiksi sateisena syysiltana.

Nyt, kun Neiti-Kokkikin on saavuttanut yhden vuoden iän, huomaan melko usein kantavani kaupasta kotiin punajuuria. Näin taas ja siitäpä syystä päätin kokeilla, mitä neitonen olisi mieltä borssikeitosta. Vastaanotto oli suotuisa, joten popsimme keittoa ilomielin koko perhe. Aleksi tosin olisi arvostanut jonkinlaista lihalisää, mutta tällä kertaa jätin keiton lihattomaksi. Mikäli päätät testata reseptiä, voit halutessasi lisätä siihen esimerkiksi pekonia. Joka tapauksessa se toimii hyvin ilmankin.

Suositan kokeilemaan. Hauduttamiseen on hyvä varata aikaa runsaasti, ainakin tunnin verran, mutta muuten keitto syntyy helppoakin helpommin. Pinnalle sopivasti smetanaa ja se on sitten siinä, mukavasti hapan klassikkoateria.

IMG_4600

Borssikeitto

4 annosta

250 g punajuurta
75 g porkkanaa
40 g juuriselleriä
350 g valkokaalia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl voita
1,5 rkl tomaattipyreetä
7,5 dl-1 l kana-, liha- tai kasvislientä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 laakerinlehti
5 kokonaista mustapippuria
(0,75 tl suolaa)

Pinnalle:
smetanaa

IMG_4609

Kuori punajuuret, porkkanat ja juuriselleri. Raasta raastimen karkealla terällä. Leikkaa kaali ja kuoritut sipulit suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet.
Sulata voi kattilassa, lisää tomaattipyree. Kuullota kasviksia sekoitellen kattilassa, jotta ne pehmenevät hiukan. Lisää tilkka vettä, jos tomaattipyree tarttuu kattilaan kiinni.
Lisää liemi, valkoviinietikka, laakerinlehti ja mustapippurit. Anna kiehua kannen alla keskiteholla noin tunnin verran.
Mausta tarvittaessa suolalla ja tarjoile smetanan kera.

Kohti kurpitsakautta: myskikurpitsakeittoa ihan kaikille

Kun erilaisten kurpitsojen satokaudet pikkuhiljaa taas lähenevät, nappasimme Pikku-Kokin kanssa kaupasta myskikurpitsan. Syntyi kurpitsakeitto, joka sosekeittojen tapaan oli valmistusprosessiltaan helppoakin helpompi, ainoastaan kurpitsojen paahtaminen vei hiukan aikaa. Lisäksi se oli yksinkertaisesti muokattavissa jokaisen perheemme jäsenen ruokavalioon sopivaksi, siis toisin sanoen Neiti-Kokille suolattomaksi versioksi. Ja mikäli tarvetta löytyy, saa siitä helposti myös vegaanisen, eli tätä tarjoilee halutessaan heterogeenisemmallekin porukalle.

Vuosien saatossa on myskikurpitsasta tullut tehtyä keitto jos toinenkin, mutta kyllä tämäkin koostumukseltaan ihanan samettinen versio ehdottomasti ansaitsee paikkansa Tunnelmallisten reseptien kirjassa. Suosittelen.

IMG_4447

Myskikurpitsakeitto

6 annosta

500 g myskikurpitsaa
1,5 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkanaa
4 jauhoista perunaa
1 rkl öljyä
8 dl kasvislientä
1 dl kermaa (Mikäli haluat keitosta vegaanista korvaa esimerkiksi kaurakermalla.)
(1 tl suolaa)
0,25 tl muskottipähkinää
0,25 tl sokeria

(Pinnalle:
basilikaa, persiljaa
paahdettuja kurpitsansiemeniä)

Halkaise ja kuori kurpitsa. Kaavi siemenet pois, mutta mikäli haluat paahtaa niitä keiton päälle, säästä ainakin osa. Paloittele kurpitsa ja laita palat pellille . Pirskottele päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa 200 asteessa noin 30 min. Kurpitsa on kypsää kun haarukka menee siitä helposti läpi. Jäähdytä.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkanat ja leikkaa paloiksi. Kuori perunat ja leikkaa neljään osaan. Kuullota kasviksia kattilassa öljyssä muutaman minuutin ajan. Laita kurpitsan palat joukkoon. Kaada kasvisliemi päälle ja keitä kasvikset kypsiksi.
Soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kuumenna. Mausta (suolalla), muskottipähkinällä ja sokerilla.
(Ripottele halutessasi tarjoiluvaiheessa pinnalle hienonnettuja yrttejä ja kuivalla pannulla paahdettuja kurpitsansiemeniä.)

Samettisen pehmeä linssikeitto

Erilaiset linssiruoat kuuluvat meillä ruokapöydän vakiovieraisiin. Linssit ovat monipuolinen ja terveellinen raaka-aine, josta saa valmistettua vaihtelevaa ruokaa; esimerkiksi keittoa, currya, pastakastiketta tai pihvejä. Jonkin aikaa sitten testasin myös linssimureketta, joka maukkaudessaan olisi ehdottomasti blogijutun arvoinen. No, ensi kerralla sitten, viimeksi kuvat jäivät ottamatta.

Innostukseni linsseihin on oikeastaan lähtöisin siitä, kun aikoinaan Pikku-Kokille sopivia ruokia pohdiskellessani totesin, että linssit ovat mainio kasvisproteiinin lähde. Kun erilaiset linssiruoat vielä maistuivat Pikku-Kokille oikein hyvin, aloin valmistaa niitä yhä enemmän. Niin ikään Neiti-Kokki tuntuu syövän niitä mielellään, joten uudet reseptit ovat aina tervetulleita.

IMG_4262

Tämänkertaista keittoa tulin kokeilleeksi, kun mietimme tarjottavaa Neitimme ensimmäisiin syntymäpäiväjuhliin. Vieraita oli tulossa melko paljon, joten linssien ruokaisuus sopi kuvioon oivallisesti, samoin keiton maukas, mutta kuitenkin lempeä makumaailma, joka tuntui siltä, että se sopisi varmasti melko monen makunystyröille sekä vegaanisuudestaan ja gluteenittomuudestaan johtuen myös kaikkien ruokavalioon. Ja aivan oikeassa olimme, tätä kehuttiin juhlissa useaan otteeseen. Keitto oli hyvä jatkumo myös siinä mielessä, että Neiti-Kokin ristiäisissä niin ikään tarjoiltiin linssikeittoa, sankoin kiitoksin tuotakin. Reseptin ristiäiskeittoon voit vilkuilla täältä.

Nyt esiteltävän ohjeistuksen, jota tosin hiukan muuttelin, löysin Yhteishyvä-sivustolta. Mikäli linssit maistuvat, kannattaa ilman muuta kokeilla. Toiseksi; jos tiedossa on suurempia juhlia, joihin mietiskelee ruokatarjoilua, voin ehdottomasti suositella linssikeittoa. Rinnalle erilaisia leipiä, niin pääruokatarjoilu on pitkälti siinä. Mainiota!

IMG_4270

Linssi-bataattikeitto

4 annosta

400 g bataattia (Itse korvasin osan perunalla, joka toimi hyvin.)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1,5 tl currya
400 g tomaattimurskaa
4 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl sitruunamehua
400 g kookosmaitoa
(1 tl suolaa
0,5 tl pippuria)
2 tl hunajaa

IMG_4267

Kuori ja paloittele bataatti, sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota kasviksia hetki öljyssä kattilassa curryn kanssa. Lisää tomaattimurska, vesi ja linssit. Murenna sekaan kasvisliemikuutio. Hauduta puoli tuntia.
Soseuta keitto. Lisää keittoon sitruunamehu ja kookosmaito.
Mausta makusi mukaan ja kuumenna.

Linssibolognese

Palasimme eilen kotiin viikon mittaiselta Tampereen ”komennukselta”. Koska olin pakannut mukaan jääkaapista ja pakastimesta kaiken mahdollisen valmiin syötävän ja kuitenkin piti kehittää jotakin mutusteltavaa, etsiskelin käsiini helpon reseptin, joka oli yksinkertaisesti muokattavissa myös Neiti-Kokille sopivaksi. Halusin viikon enemmän ja vähemmän epämääräisen syömisen jälkeen tehdä jotakin ravitsevaa ja ehdottomasti kasvisruokaa, joten päädyin linssibologneeseen, jonka ainesosat useimmiten löytyvät perusvarastostamme. Niin tälläkin kertaa.

IMG_3687-1

Reseptin, josta pidin kovasti, nappasin Hannan soppa -blogista ja kuten sanottua, pienin muutoksin siitä sai myös alle yksivuotiaalle, vielä suolatonta ruokavaliota noudattelevalle Neiti-Kokille sopivaa, maukasta purtavaa. Suosittelen.

Linssibolognese

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 sellerin vartta
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
300 g punaisia linssejä
400 g tomaattimurskaa
1 tl kuivattua oreganoa
2 laakerinlehteä
5 dl kasvislientä (Huom! Mikäli tarjoilet ruokaa alle 1-vuotiaalle, korvaa kasviliemi vedellä ja lisää ruokaan suolaa vasta ennen tarjoilua.)
suolaa & mustapippuria

Lisäksi:
spagettia
juustoraastetta
balsamicosiirappia

IMG_3697

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat. Viipaloi selleri. Kuullota vihanneksia öljyssä kasarissa, kunnes ne pehmenevät. Lisää tomaattipyree ja freesaa vielä hetki.
Kaada joukkoon huuhdellut linssit, tomaattimurska, oregano, laakerinlehdet ja 2-3 dl kasvislientä.  Anna kiehahtaa ja hauduta sitten kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes linssit ovat kypsiä (noin 30-40 min).
Lisää kasvislientä tarpeen mukaan, jos kastike meinaa muuttua liian paksuksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Tarjoile keitetyn spagetin kera ja viimeistele annokset juustoraasteella sekä balsamicosiirapilla.

Ei niin pikkutarkka – mutta maukas – papu-tomaattivuoka

Pavut, tomaatti ja juusto, siinäpä vasta oiva yhdistelmä. Kun näitä, sekä vähän muutakin, heitteli rennosti uunivuokaan, syntyi vallan maukas kasvisvuoka, joka maistuu joko ihan sellaisenaan tai vastaavasti esimerkiksi lihan rinnalla kasvislisäkkeenä. Resepti taisi olla jonkin sortin K-Ruoka -johdannainen, jota muokkasin hieman mieltymyksiämme ja sen hetkistä ruokavarastoamme paremmin vastaavaksi. Hyvää oli!

IMG_2439-1

Papu-tomaattivuoka

4 annosta

400 g tomaattia
1 tlk (380/230 g) papusekoitusta
1 tlk (380/230 g) kikherneitä
1-2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
100 g purjoa
100 g parmesaania (Itse korvasin kermajuustolla, joka toimi sekin hyvin. Parmesaani varmasti nostaa tämän vielä korkeammalle tasolle.)
0,5 ruukkua basilikaa
öljyä kuullottamiseen
0,5 tl suolaa (Mielestäni ruoka ei kaipaa lisäsuolaa, jätin itse tämän pois.)
0,5 tl mustapippuria
1 kasvisliemikuutio
500 g tomaattimurskaa

Viipaloi tomaatit. Huuhtele ja valuta pavut ja kikherneet. Hienonna kuoritut sipulit ja valkosipulit. Suikaloi pesty purjo. Raasta parmesaani. Hienonna basilika.
Kuullota sipuleita, valkosipuleita ja purjoa hetki öljyssä.
Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain tomaattiviipaleita, papuja, kikherneitä ja sipulipaistosta. Ripottele väleihin parmesaaniraastetta, basilikaa, (suolaa) ja pippuria. Jätä neljäsosa juustoraasteesta vuoan päälle ripoteltavaksi.
Kiehauta tomaattimurska ja liuota siihen liemikuutio. Kumoa seos vuokaan kasvisten päälle. Ripottele päälle loppu juustoraaste.
Nosta vuoka 200-asteiseen uuniin noin 45 min. tai kunnes neste kiehuu reippaasti ja pinta on sopivasti ruskistunut.

Vihreääkin vihreämpi pinaattikeitto

Kun piti ruveta keksimään käyttöä jääkaapissa majaileville parhaat päivänsä nähneille pinaatinlehdille, tuli mieleen pinaattikeitto. Harvemmin on tätä lajia tullutkaan tehtyä, tiedä häntä sitten miksi, vaikka meilläkin sosekeittoja muuten niin vallan paljon keitellään.

Lopputulos oli maukas huolimatta siitä, että varastosta ei löytynyt edes täysmaitoa ja näin ollen käytin ihan vain kevyttä. Ja mikä väri; niin kaunis, syvä vihreä. Pinaattikeittoa tulee tämän jälkeen varmasti keiteltyä pian uudestaankin.

IMG_2318-1

Kiitos reseptiikasta kuuluu Mansikkaheinä-blogin Leenalle! Suosittelen.

Pinaattikeitto tuoreesta pinaatista

3-4 annosta

150-200 g babypinaattia
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 rkl voita
0,5 dl vehnäjauhoja
5-7 dl täysmaitoa (Hyvää tästä sai kevytmaidollakin.)
1 tl sokeria
(suolaa, ripaus pippuria)

Tarjoiluun:
muutama keitetty kananmuna

IMG_2324

Huuhtele pinaatinlehdet ja pyöräytä ne sekä vesi soseeksi.
Kuumenna pinnoitetussa kattilassa voi ja lisää vehnäjauhot sekaan. Älä ruskista, mutta kypsennä jauhoja hetkinen sekoitellen. Jos seos on liian kuivaa, lisää voita.
Lisää pinaattisose kattilaan vispilällä koko ajan sekoittaen ja kuumenna seos.
Lisää kasvisliemikuutio murennellen keittoon. Anna seoksen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Voit halutessasi kuumentaa maidon samalla, mutta sen voi hyvin lisätä myös jääkaappikylmänä.
Lisää maitoa kattilaan sekoitellen. Pienennä lämpöä, kun keitto kiehuu. Maitoruoka palaa helposti pohjaan, joten pinnoitetun kattilan käyttö on suositeltavaa. Varaudu joka tapauksessa hämmentelemään keittoa ahkerasti.
Anna keiton saostua pienellä lämmöllä noin 15 min. ajan.
Maistele lopuksi suolaisuus ja lisää tarvittaessa. Mikäli tykkäät, mausta keitto pippurilla.
Tarjoile keitettyjen kananmunien kera.

Hasselbackan perunoita – ja ihastuttava pannulöytö

Parhaita Ruokablogeja selaillessani silmääni osui Meri-Tuuli Väntsin Hasselbackan perunoita käsittelevä artikkeli. Siinä annettiin muutama vinkki ennennäkemättömän maukkaiden Hasselbackojen valmistamiseksi. Ensimmäinen niistä oli käyttää muovisia syömäpuikkoja apuna perunoiden viipaloimisessa, toinen paistaa ne uunissa rautapannussa, hyviä neuvoja molemmat. Jos totta puhutaan, minä kuitenkin käytin ainoastaan rautapannua, perunoiden viipaloimisen hoidin ihan perinteisesti ilman sen kummempia kommervenkkejä. (Enkä edes tuhonnut kuin yhden perunan.) Joka tapauksessa suositan edellä mainittuja ideoita, joita voit tarkemmin tarkastella Meri-Tuulin Oispa aina nälkä! -blogista.

Oikeastaan syy sille, että lähdin näitä perunoita tekemään oli edellisenä päivänä Kierrätyskeskuksessa tekemäni ihastuttava pannulöytö. Olin nimittäin jo jonkin aikaa etsiskellyt tällaista hiukan pienempää uunipannua, jossa tehdä esimerkiksi frittataa tai pieniä piirakoita. Ja näytti se toimivan vallan mainiosti näinkin. Oivallista! Kun pannu näyttää soveltuvan kivasti vielä kuvauksiinkin, olen löydöstäni kahta iloisempi. Jee!

IMG_1329

Hasselbackan perunat

4 annosta

8 kiinteää perunaa
voita
suolaa
muutama valkosipulinkynsi

(Pinnalle:
juustoraastetta)

IMG_1321

Kuori perunat. Leikkaa perunoihin ohuita viiltoja melkein pohjaan saakka. Varo kuitenkin, että perunat eivät halkea.
Laita perunat rautapannuun viillot ylöspäin ja hiero kuhunkin perunaan nokare voita. Mausta suolalla ja heitä pannuun myös muutama valkosipulinkynsi kuorineen makua antamaan.
Paista 200-asteisessa uunissa 45-60 min. kunnes perunoiden pinta on ruskistunut.
Ripottele halutessasi paiston jälkeen perunoiden pinnalle juustoraastetta.

Papukeittoa, kiitos!

Päätinpä tässä päivänä yhtenä kysäistä Pikku-Kokilta neuvoa tuohon iänikuiseen kysymykseen, mitä tänään syötäisiin. Vastaus tulikin kuin tykin suusta: ”Papukeittoa, kiitos!” Ihan tällaista vastausta en ollut ajatellut, mutta mikäs siinä, pavuthan ovat oivallisia.

Reseptiikka seuraavaan italialaistyyppiseen papukeittoon taisi löytyä Anna-lehden sivustolta. Tykkäsimme Pikku-Kokin kanssa keitosta molemmat ja täytyykin ottaa pavut aktiivisempaan käyttöön; nyt palkokasveista meillä syödään lähinnä linssejä ja herneitä.

Tällaista tällä kertaa. Jännityksellä odotan, mitä seuraavaksi pääsen valmistamaan, kun Pikku-Kokilta kysytään.

IMG_1254-1

Italialainen papukeitto

4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkana
1 palsternakka
2 sellerinvartta tai pala juuriselleriä
2 rkl oliiviöljyä
8 dl kasvislientä
1 dl punaisia linssejä
1 laakerinlehti
1 prk papuja tai papusekoitusta
400 g tomaattimurskaa
200 g vihreitä pakastepapuja
2 tl oreganoa
suolaa
pippuria

Lisäksi:
juustoraastetta

Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja paloittele porkkanat ja palsternakka. Silppua sellerinvarret. Kuullota kasviksia pari minuuttia öljyssä. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää linssit ja laakerinlehti. Hauduta keittoa 20 min.
Huuhtele purkkipavut siivilässä ja lisää keittoon tomaattimurskan ja pakastepapujen kanssa. Anna keiton kiehua vielä hetki. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla.
Ripottele tarjoiluvaiheessa pinnalle juustoraastetta.