Ihan mahti Puffet-kakku; koska jätski ja raaka taikina

Nyt, kun jäätelö on kohta kaikkien huulilla kesän, jäätelökioskien ja kaupan pakastealtaisiin vyöryvien uutuusmakujen vuoksi, teki mieli tehdä jäätelökakkua.

Kinuskikissan ideoima Puffet-jäätelökakku toimi vallan mainiosti ja sen myötä sain takaisin innostukseni itsetehtyyn jäätelöön. Me nimittäin olimme joitakin vuosia jäätelökoneen epätyytyväisiä omistajia; laitteella aikaansaadut tekeleet eivät missään mielessä olleet vaivansa arvoisia ja mitä makuun sekä koostumukseen tulee, jäivät aina kaupan tavallisimpienkin versioiden varjoon. Tätä kakkua varten glukoosisiirapilla valmistettu jäätelö oli hyvää joka suhteessa. Sen kruunasivat tietysti jäätelömassaan ujutetut raa’at cookie dough -taikinapalat ja melko suurella varmuudella voin luvata, että tätä jäätelöä meillä tullaan tarjoilemaan vielä tulevaisuudessakin. Myöskään kakun Puffet-kuoret eivät olleet pöllömmät, joten kakkua kelpaa kyllä suositella.

IMG_2084-1

Puffet-jäätelökakku

Vuoallinen (ø 24 cm)

Cookie dough:
100 g voita
1,5 dl ruokosokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl kermaa
0,75 dl tummaa suklaarouhetta

Pohja:
65 g voita tai margariinia
1,5 dl ruokosokeria
2 kananmunaa
1,75 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1,5 tl vaniljasokeria
4 rkl kevytkermaa
ruokaöljyä voiteluun

Vaniljajäätelö:
3 munaa
3 dl vispikermaa
0,75 dl tomusokeria
1 dl glukoosisiirappia
1 vaniljatanko

Pinnalle:
tomusokeria

Aloita cookie-taikinasta, sillä saat muotoiltua siitä helpommin kiinteitä palloja, kun taikina on jähmettynyt jääkaapissa. Vatkaa voi ja ruokosokeri sekaisin. Lisää vatkaimella sekoittaen loput aineet. Nosta jääkaappiin.
Valmista pohjat. Vatkaa voi ja ruokosokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa.
Peitä uunipelti leivinpaperilla. Sivele leivinpaperiin kevyesti öljyä ympyrän muotoiselle alueelle. Nosta päälle irtopohjavuoan (ø 24 cm) reunarengas. Levitä puolet taikinasta sen sisään. Paista 200-asteisessa uunissa 8-10 min. Nosta reunarengas ympäriltä. Älä kumoa, vaan anna pohjan jäähtyä leivinpaperin päällä. Ota toinen leivinpaperi ja kypsennä loput taikinasta sen päällä samaan tapaan. Anna pohjien jäähtyä sillä välin, kun valmistat jäätelömassan.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Mittaa kolmanteen kulhoon vispikerma. Suorita vaahdotukset seuraavassa järjestyksessä; näin sinun ei tarvitse pestä vatkaimia välillä.
Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Mittaa keltuaisten joukkoon tomusokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota lopuksi vispikerma.
Halkaise vaniljatanko ja kaavi sen sisältä veitsellä vaniljansiemenet. Lisää ne kermavaahtoon. Sekoita kermavaahtoon myös glukoosisiirappi.
Sekoita nuolijalla käännellen kermavaahdon joukkoon keltuais- ja valkuaisvaahdot.
Kaiverra lusikalla cookie dough -massasta sopivia paloja ja muotoile niitä tarvittaessa käsin kiinteiksi palluroiksi. Lisää jäätelömassan joukkoon.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Leikkaa myös reunojen suojaksi leivinpaperisuikaleet. Nosta toinen pohjalevyistä vuoan pohjalle. Kaada päälle cookie dough -jäätelömassa. Kun kaavit taikinaa vuokaan, huolehdi samalla, että sattumat leviävät mahdollisimman tasaisesti.
Nosta kanneksi toinen pohja. Anna kakun jäätyä pakastimessa seuraavaan päivään.
Irrota vuoan reunarengas ja poista leivinpaperisuikaleet ympäriltä.
Ripottele pinnalle tomusokeria.
Tarjoile noin puolen tunnin sisällä.

Kevään kakkuprojekti osa 5: pannacottakakku puolukkasydämellä

Tämän kakun valitsin osaksi kakkuprojektiani yksinomaan siitä syystä, että pannacotta kuuluu ehdottomiin suosikkijälkiruokiini. Juhlissa olen silloin tällöin tarjoillut pieniä shottilaseista nautittavia annospannacottia, mutta tällä kertaa ajattelin kakkuversion toimivan paremmin. Ja toimihan se; kakku pysyi hyvin muodossaan makean kaurapohjansa sisällä ja näin jokainen maistelija saa pannacottaansa myös hiukan rapeaa suuntuntumaa, mikä ei ole tyypillistä tämän jälkiruoan kohdalla. Myös kakun sisälle piilotettu hillosydän oli mainio, joskin ensi kerralla valitsen hillon hieman paremmin, tämän koostumus oli jotenkin rakeinen. Harmitti, kun vasta jälkikäteen hoksasin jääkaapissa nököttävän lakkahillopurkin.

IMG_1981-2

Suosittelen kokeilemaan. Testipalaa tästä oli mahdoton irrottaa, mutta koska pannacottaa jäi hiukan yli, tein siitä silikonimuotteihin muutaman pikkupannacotan, joista yhden syötyäni totesin sen maukkaaksi, jogurtin ansiosta hieman täyskermaista versiota raikkaammaksi. Oiva kakku!

Pannacottakakku

10-12 annosta

Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
125 g voita
0,5 dl siirappia

2-3 dl (puolukka)hilloa

Pannacotta:
4 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kreikkalaista jogurttia

(Pinnalle:
marjoja valitsemasi hillon mukaan)

IMG_1978-1

Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Sulata voi, lisää se ja siirappi mukaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna turvota hetken.
Levitä irtopohjavuoan (ø 20 cm) pohjalle leivinpaperi, sulje reunapanta ja revi ylimääräiset reunoilta pois.
Painele taikina ohueksi kerrokseksi pohjalle ja reunoille. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa.
Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 15 min. Jäähdytä kylmäksi, irrota vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille.
Upota liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen. Nosta liedeltä ja lisää vaniljasokeri. Purista liivatteista pois ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan kermaseokseen. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen jogurtti ja nosta kulho jääkaappiin, jotta massa pääsee hyytymisen vauhtiin.
Levitä torttupohjalle ensin kerros hilloa ja sitten pannacottaseos.
Nosta peitettynä jääkaappiin jähmettymään mieluiten yön ajaksi.
Halutessasi koristele leivonnainen marjoilla ennen tarjoilua.

IMG_1982-1

Alkupalapöydän lohi-parmesaani -lautanen

Viime joulun tienoilla bongaamani lohialkupala on nyt muutamaan otteeseen koettu ja todettu toimivaksi. Näin se jäänee osaksi vakiokalustoa, niin sanotuksi varmaksi nakiksi, jos haluaa tarjota jotakin ennestään tuttua. Lehti, josta reseptin löysin – taisi olla S-Ryhmän Yhteishyvä – ehdotti sitä erilaiseksi vaihtoehdoksi joulupöytään, mutta toimii se vallan hyvin muutenkin; me tarjoilimme sitä tällä kertaa alkupalana pääsiäislauantain päivällispöydässä. Resepti on helppoakin helpompi, joten mikäs tätä on suositellessa, ihan kaikille.

IMG_1773

Graavilohi italialaisittain

6 annosta

300 g graavilohiviipaleita
50 g parmesaanijuustoa
1 ruukku tilliä
120 g smetanaa
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl raastettua sitruunan kuorta

Koristeluun:
tilliä
roseepippureita

IMG_1775

Asettele lohiviipaleet tarjoilulautaselle.
Raasta parmesaani hyvin hienoksi. Hienonna tilli. Sekoita parmesaaniraaste, tillisilppu ja smetana. Mausta sitruunamehulla ja kuoriraasteella. Lisää kastikenokareita sinne tänne lohen päälle.
Koristele tillillä ja roseepippureilla.

Vielä sananen mämmistä

Vaikka pääsiäinen vetelee tämän vuoden osalta viimeisiään, haluan vielä vinkata mainiosta mämmijohdannaisesta, jolla me viimeistelimme yhden pääsiäisen aterioistamme. Kyseessä on mämmirahka, johon löysin idean Glorian ruoka & viini -lehdestä. Pienellä muokkauksella sain siitä meille ja ruokavieraillemme sopivan version, joka maistui jopa niille, jotka eivät mämmistä sen kummemmin välitä. Jännä juttu oli se, että huolimatta mämmin voimakkaasta mausta, tässä maistuivat kaikki muutkin komponentit juuri sopivasti.

Superhelppo ja maukas jälkiruoka, sellainen jota sopii muotoilla juuri omaan suuhun sopivaksi. Suosittelen!

IMG_1757

Mämmirahka

4 annosta

2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
0,5 dl suklaata rouhittuna
0,5 dl lakritsia rouhittuna
1 rkl appelsiinin kuoriraastetta
(0,5 dl pistaasipähkinöitä rouhittuna)
300 g mämmiä
1 dl siirappia

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kerman joukkoon maitorahka.
Rouhi suklaa sekä lakritsi ja sekoita ne keskenään. Lisää rouheen joukkoon myös appelsiinin kuoriraaste. Jos lisäät rahkaan myös pistaasipähkinöitä, sekoita ne niin ikään rouhittuna suklaan ja lakritsin joukkoon.
Nostele kerma-rahka, rouheseos, mämmi ja siirappi keskenään varovasti sekaisin, niin että jälkiruoka jää kauniisti raidalliseksi. (Minä sekoitin liian kovalla kädellä, joten lopputulos ei ollut ulkonäöltään kovinkaan erityinen.)

Annin uunissa : ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan

Anni Paakkunainen: Annin uunissa : ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan
WSOY, 2019

9789510436950_frontcover_final

Annin uunissa on blogi, jonka uusi postaus saa useimmiten mielenkiintoni heräämään. Näinpä tämä kirja oli otettava välittömästi sen ilmestyttyä tarkistelun alle. Näin siitäkin huolimatta, että näinä päivinä, kun alati päivittyvät useampaakin useammat blogit sekä kaikki muut ruoka-alan nettisivustot valtaavat alaa yhä hanakammin, keitto- ja leivontakirjat jäävät osaltani huomattavasti entistä pienemmälle huomiolle. Mutta kyllä keitto- ja leivontakirjojakin yhä tarvitaan. Varsinkin tällaisia, jotka jo ensiselailun päätteeksi ovat post-it-lappusista kellastuneet; niin paljon hyviä reseptejä, niin paljon herkullisia ideoita.

Teos jakautuu nimensä mukaisesti vuodenaikoihin. Mitä ruokakirjoihin tulee tämä toimiikin vallan mainiosti, seurailevathan erilaiset mieliteot usein ilmoja ja ajankohtia. Kevät pääsiäisineen, vappuineen ja muine kuplivine juhlineen on hyvinkin toisenlaista ruoka-aikaa kuin talvi jouluineen tai syksy sateineen ja sienineen, kesän ainutlaatuisuudesta puhumattakaan. Tietysti myös satokaudet osaltaan toimivat tässä vaikuttimina.

Koska tähän mennessä kokeiluhistoriani kirjan parissa on vasta kinuski-suklaakakun sekä päärynäpiirakan mittainen, en vielä voi kovinkaan seikkaperäisesti esittää havaintojani reseptiikkojen toimivuudesta. Uskon kuitenkin vahvasti Annin sanoihin siitä, että kirja sopii niin aloittelijoille kuin kokeneillekin leipureille. Ensituntuma resepteistä on, että niihin voi huoletta tarttua, vaikka leivonta ei se kaikista läheisin harrastus olisikaan. Lisäksi kirjan alkuun sisällytetty leivonnan perusteita eli tekniikoita, leivontavälineitä, täydellistä kakkupohjaa, täytteitä ja kuorrutuksia koskeva luku antaa varmasti apuvälineitä ihan kaikille.

Joitakin esimerkkejä mainitakseni omalle leivontalistalleni päätyivät mustikka-sitruunakakku marenkikuorrutuksella, vanilja-marjapiirakkapelti ja mausteinen vanilja-omenakakku. Jo valmistamani kinuski-suklaakakku sekä päärynäpiirakka murupäällisellä onnistuivat mainiosti ja niiden perusteella lähden ilomielin kurkistamaan Annin uuniin yhä uudestaan. Tälle kirjalle löytyy varmasti käyttöä pitkäksi, pitkäksi ajaksi.

Suositukseni lienee ilmeinen.

Kevään kakkuprojekti osa 4: Annin päärynäpiirakka murupäällisellä

Kakkuprojektini liikahti taas eilen yhden askeleen kohti valmistumistaan, kun leipaisin aamupuuhikseni seuraavan päärynäpiirakan. Reseptiikka kyseiseen piirakkaan löytyi jo kerran aiemmin testailemastani Annin uunissa -blogistin uudesta leivontakirjasta. Kirjassa piirakka oli tehty omenoista, mutta sitä kehotettiin kokeilemaan myös päärynän makuisena, joten koska jääkappissa nökötti päärynärasia, päätin valita piirakalleni hieman harvinaisemman makumaailman. Ja ehkäpä tämä sopii ylioppilasjuhlien tunnelmaan hieman syksyistä omenapiirakkaa paremmin.

Mitä nyt onnistuin piirakkaa pikkuisen maistemaan se vaikutti supermehevältä ja hyvänmakuiselta. Tein piirakasta gluteenittoman ja vegaanisen, joten siitä, kuinka tämä vaikutti sen koostumukseen, en osaa sanoa, mutta ei ainakaan negatiivisesti. Laitan alle kuitenkin ohjeen ”normaalina” versiona ja oheen omat muutokseni.

Suosittelen vallan paljon, vaikkapa pääsiäisen jälkiruokapöytään mämmille vastapainoksi. Täyden kympin tästä varmasti saa, kun rinnalle asettaa vaniljakastiketta tai -jäätelöä.

IMG_1646

Mehevä päärynäpiirakka murupäällisellä

8-12 annosta

5 pientä tai 3 isoa päärynää (tai omenaa)
150 g voita (Mikäli teet vegaanisena valitse maidoton margariini.)
1,5 dl fariinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja (Gluteenittomaan versioon käytä gluteenittomia jauhoja ja sekoita maitoon 1 tl psylliumia, mikäli et käytä jauhoseosta, joka tätä jo sisältää. Omasta piirakastani puuttuu psyllium, mutta tämä ei tuntunut haittaavan lopputulosta.)
1 kananmuna (Jätä tämä pois vegaanisesta versiosta.)
0,75 dl maitoa (Vegaaniseen versioon valitse kaurajuoma.)
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl kanelia

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta tai -jäätelöä

Kuori ja pilko päärynät kuutioiksi.
Sulata voi kattilassa tai mikrossa, jäähdytä ja sekoita sokerin kanssa kulhossa.
Lisää jauhot pienissä erissä sekaan.
Ota reilu 1 dl taikinaa sivuun murupäällistä varten.
Lisää isompaan taikinaan kananmuna, maito, sooda ja vaniljasokeri. Kääntele taikina nuolijalla tasaiseksi. Taikina jää melko löysäksi.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lisää päälle päärynäpalat. Sirottele päärynöiden päälle kanelia ja taikinamuru.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 min.
Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua.
Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

IMG_1654-2

Juhlava punainen lohipata

Lauantai-aamuna tehtailimme Pikku-Kokin kanssa punaista kalapataa, joka sai syvän värinsä tomaatista ja maukkautensa yrttisestä liemestä. Resepti, jonka oli suunnitellut Peggyn pieni punainen keittiö -blogin Peggy Thomas, oli sangen suositeltava ja pata itsessään vallan monipuolisen oloinen mitä sen tarjoiltavuuteen tulee. Tätä voisi mainiosti ajatella ”tavallisen” aterian lisäksi myös juhlavaksi alku- tai pääruoaksi.

Hyvä keitos!

IMG_1602

Lohipata

6 annosta

1 kg lohifileetä
1 makea sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
400 g tomaattia
1 punainen paprika
1 mieto punainen chili
1 rosmariinin oksa
1 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
500 g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl valkoviiniä (kuivaa)

IMG_1614

Kuori sipulit ja hienonna ne pieneksi. Kuutioi pestyt tomaatit.
Halkaise paprika ja chili. Poista niistä siemenet. Kuutio paprika, hienonna chili ja yrtit.
Kuumenna padassa tai kattilassa öljy ja kuullota sipuli. Lisää joukkoon valkosipuli, chili ja paprika. Sekoittele, kunnes paprikat pehmenevät.
Lisää mausteet, yrtit, tomaattimurska, tomaattipyree, tomaatit ja valkoviini.
Hauduta kannen alla noin 10 min.
Poista lohifileestä nahka ja paloittele se reiluiksi kuutioiksi. Lisää kalapalat liemeen ja sekoita.
Nosta kansi päälle ja hauduta keskilämmöllä noin 5 min. kunnes lohi on kypsää.
Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi perunoiden tai linssien kera.

Bataatti-lohilaatikko

Vaikka bataatti ja lohi kuuluvatkin molemmat ruokapöytämme vakiovieraisiin, en muista, että ainakaan tällä tavalla olisin niitä aiemmin liittänyt yhteen. Makupari oli oiva, lopputulos maukas, ihan siinä määrin, että tätä tulee varmasti tehtyä uudestaankin. Kannattaa kokeilla.

IMG_1361-1

Bataatti-lohilaatikko

8 annosta

1 kg bataattia
3 sipulia
öljyä kuullottamiseen
500 g lohta
suolaa ja suolatonta sitruunapippuria
1 dl raastettua parmesaania
2 kourallista pinaattia

Liemi:
2 dl kalalientä
2 dl ruokakermaa
4 kananmunaa
suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl tillisilppua

Kuori ja viipaloi bataatit ohuiksi. Puolita viipaleet. Keitä viipaleita 5-10 min.
Kuori ja silppua sipulit. Kuullota öljyssä pannulla kullanruskeiksi.
Poista lohesta nahka, ripottele päälle suolaa ja suikaloi kala.
Voitele iso uunivuoka ja asettele pohjalle bataattia. Ripottele päälle hieman suolaa ja sitruunapippuria.
Levitä bataatin päälle sipulia ja sipulin päälle lohiviipaleita, parmesaania ja pinaattia. Täytä vuoka näin.
Sekoita liemen ainekset yhteen ja kaada vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin tunti tai kunnes bataatit ovat kypsiä.

Kevään kakkuprojekti osa 3: Kinderkakku valkosuklaamoussella

Viimeisinä vuosina pääsiäisen tienoilla ovat erilaiset Kinder-johdannaiset vallanneet alaa leivonnaisten parissa. Itse olen tähän mennessä pitäytynyt Kindereiden osalta vain satunnaisissa munamaistiaisissa. Nyt kuitenkin käynnissä oleva kakkuprojektini sai minut kiinnostumaan Perinneruokaa Prkl -blogin Kinderkakusta ja otinkin sen valmistuksen alle.

Koska valmis kakku sujahti pakastimeen odottelemaan juhlapäivää, perustuu makuarvioni tässä vaiheessa ainoastaan kakusta matkan varrella napsimiini pieniin koepalasiin. Ne olivat kuitenkin siinä määrin vakuuttavia, että uskallan suositella kakkua. Tämä toimii varmasti, kunhan vaan pitää suklaasta, Kinderin tapaan sekä valkoisesta että maitoisesta.

Mitään kaunokaista en saanut aikaiseksi, mutta eiköhän se ole se maku, joka ratkaisee…

IMG_1492-1

Kinderkakku valkosuklaamoussella

16 annosta

200 g voita
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
2 rkl kaakaojauhetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 Kinder-munaa

Valkosuklaamousse:
400 g tuorejuustoa
150 g valkosuklaata
2 dl vaniljakastiketta
4 liivatelehteä

Pinnalle:
100 g maitosuklaata
(1 Kinder-muna)

Vaahdota voi ja sokerit. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen.
Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele taikina sekaisin. Lisää murskatut Kinder-munat.
Voitele ja korppujauhota noin 2 litran vetoinen rengaskakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 45-50 min.
Kumoa kypsä kakku sokeroidun leivinpaperin päälle.
Vuoraa rengasvuoka kelmulla. Leikkaa jäähtyneestä kakusta yläosa ja nosta se takaisin kakkuvuokaan.
Valmista valkosuklaamousse laittamalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pehmennä tuorejuusto ja lisää joukkoon vaniljakastike. Sulata valkosuklaa mikrossa ja kaada edellisten joukkoon koko ajan sekoittaen.
Nosta liivatelehdet puristelematta kulhoon ja lämmitä mikrossa 10 sekuntia tai kunnes ne ovat sulaneet. Lisää valkosuklaamoussen joukkoon.
Kaada valkosuklaamousse rengaskakkuvuokaan kakkupohjan päälle. Arvioi silmämääräisesti kuinka paljon leikkaat suklaakakun pohjaa moussen päälle niin, että se sopii vielä vuokaan. Paina tiiviisti yhteen ja nosta jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Ylijäävän kakun voi nautiskella vaikkapa ihan sellaisenaan.
Koristele valmis kakku sulatetulla maitosuklaalla (ja Kinder-munan paloilla).

Ex tempore -suikalepata

Vaellellessani taas yhtenä päivänä kaupassa ilman sen suurempia päämääriä – kyllä, minä viihdyn vallan mainiosti ruokakaupan hyllyjen välissä vaikka ihan muuten vaan – ruokakoriini eksyi paketti naudanlihasuikaleita. Koska jo samana päivänä oli tarve myös saattaa nuo suikaleet syötävään muotoon, kehittelin niiden ympärille eräänlaisen pataruoan, sellaisen kermaisen ja juustoisen, hieman stroganoffin makumaailmaa henkivän.

Padasta tuli hyvää, suosittelen kokeilemaan. Tätä on myös tarpeen mukaan helppo varioida erilaisin ainesosin; mieleen tulevat esimerkiksi maustekukku, punasipuli tai aurinkokuivatut tomaatit, mitä nyt ruokavarastoista sattuu löytymään. Lihan hauduttelu vie hiukan aikaa, joten mikään kaikista nopein arkiruoka tämä ei ole, mutta vallan simppeli kuitenkin, monenlaiseen tilanteeseen sopiva.

IMG_1374

Suikalepata

4 annosta

400 g naudanlihasuikaleita
rypsiöljyä kuullottamiseen
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
3 dl vettä
1 punainen paprika
hillosipuleita
leipäjuustoa
1 rkl tomaattipyreetä
200 g ranskankermaa

Tarjoiluun:
esimerkiksi riisiä

IMG_1381

Kuullota lihasuikaleet kahdessa osassa öljyssä padassa. Siirrä sivuun ja kuullota kuoritut ja hienonnetut sipulit ja valkosipulit. Lisää pataan lihat, suola, mustapippuri ja vesi. Anna kiehua tunnin verran.
Pilko paprika. Lisää pataan paprika, hillosipuleita ja juustoa maun mukaan sekä tomaattipyree. Anna hautua vielä noin 20 min.
Lisää ranskankerma, kuumenna ja tarkista maku.
Tarjoile esimerkiksi riisin kera.