Laiskan leipurin perunapizza

Pizza on herkkua ja pizzan valmistaminen mukavaa – kunhan joku toinen leipoo sen pohjan. Näinpä olen kokeillut monia erilaisia tapoja, joilla kiertää tuota perinteistä jauhopohjaista versiota. Löydökset ovat olleet hyviä, ehkä parhaimpana kaikista mainittakoon Perinneruokaa Prkl -bloggarin perunainen pizzapohja, joka valmistuu yksinkertaisesti puikulaperunasoseesta. Mikäli taas etsiskelee sitä kaikista helpointa tapaa ”valmistaa” pizzapohja, neuvon tutustumaan näihin pitapizzoihin. Jos taas saksalainen vastine kiinnostaa, kannattaa kurkata kuinka syntyvät elsassilaiset hiivattomasta vehnätaikinasta leivotut Flammkuchenit eli liekkipiiraat.

Myös tällä kertaa esittelemäni vaihtoehto perustuu perunalle. Siinä ohuet viipaleet muodostavat rapean perunamaton, jonka päälle täytteet kootaan. Hauska Maku-lehden idea, jota täytynee kokeilla vielä uudestaankin. Ajatuksen vaahterasiirappiomenoista pizzan päällä taas nappasin kauden kunniaksi jostakin tämän hetken lukuisista omena-artikkeleista ja yhdistin jääkaapistamme löytyviin sopivan oloisiin kumppaneihin. Makean ja suolaisen liitto toimi mainiosti.

IMG_0512

Kannattaa kokeilla. Vaikka leipoisikin mielellään myös tavanomaisempia pizzoja, nämä erilaiset vaihtoehdot piristävät mukavasti. Ehkäpä jo huomenna voisi viettää perunapizzaperjantaita…

Perunapizza

Pellillinen

IMG_0504Pohja:
3-4 perunaa
0,5 tl suolaa
0,5 rkl oliiviöljyä

Täyte:
1-2 omenaa
0,5-0,8 dl vaahterasiirappia (maistuakseen siirappia saa olla yllättävän reilusti)
2 dl juustoraastetta
4 siivua savuporoa tai muuta sopivaksi katsomaasi leikkelettä
sinihomejuustoa maun mukaan
mustapippuria myllystä

Pinnalle:
rucolaa

Pese perunat hyvin tai kuori ne. Leikkaa perunat mandoliinilla tai veitsellä niin ohuiksi viipaleiksi kuin saat. Lado perunaviipaleet vieri viereen, hiukan limittäin uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele suolaa ja pirskottele öljyä päälle.
Esipaista 200-asteisessa uunissa 10 min.
Siivuta omenat ohuiksi. Laita viipaleet kulhoon ja kaada päälle vaahterasiirappi. Sekoittele hieman.
Hienonna leikkele.
Levitä esipaistetulle pohjalle juustoraaste ja sen päälle omenaviipaleet, leikkele ja sinihomejuusto. Rouhi pinnalle mustapippuria.
Nosta pizza takaisin uuniin vielä 5-10 minuutiksi.
Viimeistele rucolalla sekä lorauksella vaahterasiirappia ja tarjoile.

Pullanystävän herkkunyhtäjäiset: Monkey Bread -muffinssit

Jo aikapäiviä sitten kiinnostavien reseptileikkeiden arkistooni Maku-lehdestä poimimani Monkey Bread -reseptiikka päätyi vihdoin käyttöön. Pienet voissa ja sokerikanelissa pyöritellyt pullat osoittautuivat sen verran herkullisiksi, että tämä ei varmasti jää tähän; apinaleipää on ehdottomasti kokeiltava uudemmankin kerran.

Perinteisesti kakkuvuokaan koottava Monkey Bread, nyhtöpullakakku, pääsi käsittelyssäni erilaiseen muotoon, kun leivoinkin sen totutusta poiketen muffinsseiksi. Näin siitä syystä, että tulen tarjoilemaan nyhtöpullan Neiti-Kokin ristiäisissä ja kaikki eivät välttämättä innostu nyhtämään suuressa seurueessa samasta pullasta. Olisi kakun tosin voinut leikata myös valmiiksi viipaleiksi, mutta mikäs tässä, myös muffinssit toimivat hyvin.

IMG_0465

Mikäli herkusta haluaa minun tähänastista versiotani makeampaa, voi kakun tai muffinssit koristella vielä tomusokerikuorrutteella tai kinuskikastikkeella, kuten minäkin ajattelin tehdä, kunhan muffinssit pääsevät pakastimesta. Hauska juttu Monkey Breadissa on sekin, että lapsileipurit tykkäävät varmasti näiden pienten palleroiden pyörittelystä sekä vuokaan asettelusta.

Siis suosittelen, joko kakkuna tai pienempinä annosherkkuina.

Monkey Bread

Noin 15 muffinssia / kakkupalaa

IMG_0466Pullataikina:
2 dl kevytmaitoa (minä käytin kaurajuomaa vegaanisen lopputuloksen aikaansaamiseksi)
20 g hiivaa
0,75 dl muscovadosokeria
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
50 g voita (tai maidotonta margariinia)

Lisäksi:
100 g voita (tai maidotonta margariinia)
1 dl muscovadosokeria
2 tl jauhettua kanelia

Koristelu:
1,5 dl tomusokeria ja 1 rkl vettä (nämä voi hyvin korvata vaikkapa kinuskikastikkeella)

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva.
Mittaa sekaan sokeri, kardemumma ja suola. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja viimeisenä huoneenlämpöinen rasva.
Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista.
Anna taikinan kohota liinan alla puoli tuntia.
Sulata voi. Voitele muffinssivuoat (tai kakkuvuoka, jonka vetoisuus on noin 1,8 l) reilusti voilla. Jätä loppu voisula kulhoon.
Yhdistä toisessa kulhossa sokeri ja kaneli.
Painele taikinasta jauhotetulla pöydällä ilmakuplat pois. Leivo siitä pitkä pötkö (ø noin 3 cm) ja jaa se 2–3 sentin paloiksi. Pyörittele palat pikkupulliksi.
Pyörittele pullat ensin voisulassa ja sitten kaneli-sokeriseoksessa. Asettele ne muffinssivuokiin, noin kolme per vuoka, tai limittäin kakkuvuokaan.
Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin 30 min.
Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Mikäli teet ison kakun, anna sen jäähtyä noin 10 min. ja kumoa sitten vuoka. Muffinssit voit tarjoilla kummin päin vain, itse pidin niitä kauniimpina kumoamattomina.
Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi kuorrutteeksi. Koristele sillä tai esimerkiksi kinuskikastikkeella jäähtyneet muffinssit tai pullakakku.

Saaristolaissämpylät

Nyt kun pikkuhiljaa olen alkanut kokoamaan erilaisia sämpylöitä ja annoskokoisia leipäsiä pakastimeen tulevia kastejuhlia varten, päädyin kokeilemaan myös seuraavia saaristolaissämpylöitä. Itselleni tämä oli uusi tapa tarjoilla saaristolaisleipää ja itse asiassa tykästyin ideaan kovasti. Vaikka en mikään suuri saaristolaisleipäfani olekaan, näitä täytyy varmasti tehdä vielä uudelleenkin. Makua leipiin mahtui runsaasti ja koostumus oli ihastuttavan pehmeä, hiukan taikinamainen.

Siis suosittelen rikkomaan kaavaa ja kokeilemaan tällaista vaihtoehtoa. Jos perinteisyyksiä kaipaa, niin skagen sopii tottahan toki rinnalle. Tästähän voisi rakentaa vaikka laskiaispullan tapaisen suolaisen skagenpullan…

Saaristolaissämpylät

24 kpl

IMG_0423 - Versio 26 dl piimää, kaljaa tai olutta (minä käytin alkoholitonta olutta)
2 dl omenasosetta
2 dl kaljamaltaita
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1,5 dl siirappia
1-2 rkl fenkolia, anista ja/tai kuminaa
1 tl jauhettua pomeranssinkuorta
4 dl ruisjauhoja
4 dl hiivaleipävehnäjauhoja (minä korvasin nämä onnistuneesti vehnäjauhoilla)
4 dl vehnäjauhoja

Lämmitä neste kiehuvaksi. Lisää siihen maltaat ja omenasose. Anna olla hetki, kunnes seos on kädenlämpöistä, liuota silloin joukkoon hiiva. Lisää suola, siirappi, mausteet ja jauhot.
Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa (esim. lämpimässä vesialtaassa) kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina muffinssivuokiin, mieluiten silikonisiin tai foliovuokiin. Anna kohota puolisen tuntia vuoissa peitettynä.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min. muffinssikolojen koosta riippuen.

Vallan iisit tandoorikana-pitapizzat

Pizzan valmistuksen ehdottomasti epämiellyttävin osuus on mielestäni pohja. Näin siitäkin huolimatta, että erilaisia piirakkapohjia teen ja kehittelen erittäinkin mielelläni. Mutta pizzataikina; se on hermostuttava juttu se.

Edellä mainitusta syystä ilahduin kovasti löytämästäni intialaishenkisestä reseptiikasta, jossa pizzapohja korvautui simppelisti naanleivällä. Meiltä tosin ei tähän hätään naanleipää löytynyt, mutta pitaleivät korvasivat puutteen mainiosti. Myös itse täyte syntyi käden käänteessä ja yksinkertaisuudestaan huolimatta – tai ehkäpä juuri siitä johtuen – maistui mainiolta.

Tämä tällä kertaa. Tässäpä oiva vaihtoehto joko pikaiseksi arki-illalliseksi tai vaikka illanistujaisiin. Pizzat on helppo täyttää etukäteen ja paistaa vieraiden saavuttua, kun paistoaikakin on vain kymmenisen minuuttia. Suosittelen!

Tandoorikana-pitapizzat

6 annosta

IMG_03921,5 dl turkkilaista jogurttia
2-4 rkl tandooritahnaa (halutusta tulisuudesta riippuen)
600 g broilerin fileesuikaleita
2 sipulia
3 rkl öljyä
6 esipaistettua pitaleipää / 3 naanleipää
225 g ranskankermaa
1,5 prk mangoa sokeriliemessä
300 g mozzarellajuustoraastetta

(Pinnalle:
tuoretta basilikaa tai korianteria)

Sekoita kulhossa jogurtti ja tandooritahna. Sekoita joukkoon broilerin fileesuikaleet.
Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi.
Mittaa pannulle öljy. Lisää sipulirenkaat ja paista, kunnes sipulit ovat hieman ruskistuneet. Nosta lautaselle.
Lisää pannulle broilerit marinadeineen. Paista, kunnes suurin osa marinadista on haihtunut pannulta ja fileesuikaleet ovat kypsyneet ja hieman ruskistuneet.
Levitä leivät leivinpaperin päälle uunipellille. Mikäli käytät pitaleipiä halkaise ne kahtia ja aseta pellille leikkuupinta ylöspäin.
Levitä leiville ranskankerma, puolet juustoraasteesta, broilerisuikaleet, mangoviipaleita ja sipulirenkaita. Ripottele päälle loput juustoraasteesta.
Kypsennä 225-asteisessa uunissa 10 min. kunnes juusto on sulanut kauniisti leipien päälle ja leivät ovat reunoilta hieman rapeita.
Ripottele halutessasi leipien päälle basilikan tai korianterin lehtiä.

Omenavarkaissa osa 4: Omena-murupiirakka

Nyt kun omenakausi on kuumimmillaan, taidan jatkaa aloitetulla linjalla ja esitellä jälleen erään omenareseptin. Kehittelin seuraavan omenapiirakan lainaamalla Sweet Food O’Mine -blogin ideaa kinuski-omena-murupiirakan täytteestä sekä murupäällisestä yhdistäen sen kaura-murotaikinapohjaan.

IMG_0362

Lopputulos oli mielestäni mallikas, sellainen säädyllisen makeista piirakoista pitävän makuaistille sopiva. En tiedä, tulinko sitten laittaneeksi täytteeseen hiukan liikaa omenaa suhteessa muihin ainesosiin, mutta mielestäni kinuskisia ollakseen omenat olisivat saaneet olla melko paljonkin makeampia. Joka tapauksessa kokonaisuus toimi ja tätäkin tullaan maistelemaan myöhemmin syksyllä Neiti-Kokin kastejuhlassa. Piirakka nimittäin vaikutti oivallisesti pakastuksen kestävältä ja minähän tietysti tapani mukaan teen etukäteen valmiiksi niin paljon kuin mahdollista, jotta ei viime tingassa tarvitse tuskailla ja leipoa silloin, kun leivontahammasta ei kolota.

Eipä tällä kertaa tämän enempää täältä omenavuorten keskeltä. Ja niin, sokerihiirten ei kannata säikähtää; vähän pienempi omenamäärä varmasti tuottaa mainion makean lopputuloksen ja kun piirakan kanssa nauttii vielä palan vaniljajäätelöä tai lorauksen vaniljakastiketta, on herkullisuus varmasti taattu.

Omena-murupiirakka

12 annosta

IMG_0366-1Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

Täyte:
4-5 (kirpeää) omenaa
50 g voita
1 dl fariinisokeria
0,5 dl vettä
2 tl kanelia

Murupäällinen:
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
0,5 tl leivinjauhetta
80 g voita
1 dl hasselpähkinärouhetta

Tarjoiluun:
esimerkiksi vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Aloita pohjasta.
Sulata voi. Sekoita sokeri ja huoneenlämpöinen voi hyvin keskenään. Sekoita kananmuna rivakasti sokeri-rasva seokseen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita huolellisesti.
Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka (ø noin 22 cm). Voit käyttää myös irtopohjavuokaa, jolloin sen pohjalle kannattaa pingottaa leivinpaperi ja reunat voidella. Levitä taikina vuoan pohjalle.
Tee seuraavaksi täyte.
Kuori ja lohko omenat.
Sulata voi ja fariinisokeri kattilassa. Lisää omenalohkot kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes omenat ovat pehmenneet. Sekoita muutaman kerran kiehumisen aikana. Lisää vesi ja kaneli ja anna kiehua vielä noin 5 min. Levitä täyte pohjan päälle.
Valmista murupäällinen sekoittamalla kaurahiutaleet, jauhot, sokeri, kaneli ja leivinjauhe yhteen.
Kuutioi voi pieniksi kuutioiksi. Lisää voi kuiviin aineisiin ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää pähkinärouhe viimeisenä mukaan.
Ripottele muruseos täytteen päälle. Paista uunin keskitasossa noin 40 min.
Anna jäähtyä ja tarjoile joko lämpimänä tai viileänä esimerkiksi vaniljajäätelön kera.

Omenavarkaissa osa 3: Omena-leipävanukas

Kun jälkiruoista puhutaan, oma bravuurini ovat varmasti erilaiset ”tähteistä tähdiksi” -viritelmät. Kun yhdistelee leivonnaisten tai muiden herkkujen loppuja, paistaa ne vaikka uunissa ja nauttii esimerkiksi vaniljajäätelön kera, tuloksena on yleensä vielä entistäkin suussa sulavampi kokonaisuus. Kaiken muun lisäksi hyvä puoli on vielä sekin, että näitä keitoksia voi soveltaa täysin mielivaltaisesti ja joka kerta saa kokea jotakin uutta ja erilaista. Suosittelen testaamaan.

Myös tällä kertaa esittelemäni omena-leipävanukas sopii hyvin edellä mainitsemaani tähteistä tähdiksi -kategoriaan, ovathan erilaiset leipä- ja pullavanukkaat varmasti niitä kaikista klassisimpia hävikkiruoan käyttökohteita. Perinteisistä tähdetähtösistä tämä kuitenkin eroaa siinä, että valmistin sen reseptin mukaan; yleensähän tähdemuona on pitkälti oman mielen mukaan sävellettyä. Tähän paistokseen kuitenkin päädyin törmättyäni mukavan näköiseen ohjeeseen, olisiko ollut Me Naiset -lehdessä. Myös pöydällä käyttöä odotteleva vaalea leipäpahanen vaikutti valintaani.

Leipävanukkaasta tuli hyvää, joskin leipää siinä olisi saanut olla hiukan vähemmän – tai vaihtoehtoisesti nestettä jonkin verran enemmän. Itse en lisännyt kuorrutteeseen kaikkia ehdotettuja ainesosia, kurpitsansiemenet ja pekaanipähkinät jäivät odottamaan seuraavaa kertaa.

Kannattaa kokeilla, vallan maukas tapa käyttää kuivahtaneet leivänkannikat.

IMG_0291-1

Omena-leipävanukas

6 annosta

200 g kuivahtanutta vaaleaa leipää (leipää voisi ehkä olla hieman vähemmän tai vastaavasti munamaitoa hiukan enemmän)
voita vuoan voiteluun
2 omenaa
1 tl kanelia
1 kananmuna
3 dl maitoa
sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
100 g sulatettua voita
3 dl kaurahiutaleita
1 dl pekaanipähkinöitä
kurpitsansiemeniä
0,5-1 dl fariinisokeria
kardemummaa

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta tai -jäätelöä

Leikkaa leipä 2–3 sentin kuutioiksi. Voitele laakea uunivuoka voilla ja levitä leipäpalat vuokaan.
Kuori omenat, poista siemenkodat ja leikkaa hedelmät noin sentin kuutioiksi. Kaada omenakuutiot vuokaan. Ripottele kaneli omenoiden päälle.
Vatkaa kananmuna, maito ja sokerit sekaisin. Kaada seos vuokaan.
Sulata voi ja sekoita se kaurahiutaleisiin. Lisää pähkinät, siemenet, fariinisokeri ja kardemumma. Ripota seos vuokaan.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 25 ­min.
Tarjoa valitsemasi lisukkeen kera.

Omenavarkaissa osa 2: Omenaiset kaurasämpylät

Nyt kun Neiti-Kokin ristiäispäivä on lyöty lukkoon, juhlapaikka varattu ja vieraslista suunniteltu, on lupa lähteä valmistamaan pakastukseen soveltuvia tarjottavia. Ideana olisi tarjota vieraskunnalle keittoateria sekä kastekahvit. Muutaman vaihtoehtoisen keiton rinnalle ajattelin leipiä ja sämpylöitä erilaisissa muodoissa. No, eiköhän tästä jonkinlainen tarjoilu synny, ideoista ei ainakaan ole puutetta ja aikaakin on nyt riittämiin, kun joka tapauksessa on vietettävä kotikeskeistä elämää Neiti-Kokin pikkuruisuudesta johtuen.

Kuten ensimmäisessä ”Omenavarkaissa”-artikkelissani kerroin, vanhempieni pihalla asusteleva omenapuu notkuu tänä vuonna satoa, josta pääsemme mekin nauttimaan. Näinpä silmiini Vispilän viemää -blogissa osunut omenasämpyläresepti tuntui sangen oivalliselta vaihtoehdolta ensimmäisiä ristiäiskeittojen kumppaneita valikoidessani.

Omenaiset kaurasämpylät olivat hyviä. Niistä saa helposti myös vegaanisia ja näin ollen melko moniin erikoisruokavalioihin sopivia. Suosittelen kokeilemaan, vaikkapa ihan saapuneen syksyn kunniaksi.

IMG_0326

Omena-kaurasämpylät

12 kpl

3 dl karkeaa omenaraastetta
25 g hiivaa
2,5 dl (kaura)maitoa
0,5 tl suolaa
1 rkl siirappia
1 dl kaurahiutaleita
8-9 dl sämpyläjauhoja
0,5 dl öljyä

Pinnalle:
0,25 dl (kaura)maitoa
kaurahiutaleita

Kuori omenat ja raasta karkeaksi raasteeksi.
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää omenaraaste, suola, siirappi ja kaurahiutaleet.
Alusta taikinaan jauhot, lisää öljy lopuksi joukkoon. Huomioithan, että taikina saa olla melko napakka, sillä raasteesta irtoaa jonkin verran nestettä kohotuksen aikana.
Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa liinan alla noin puoli tuntia, jotta se ennättää kohota kaksinkertaiseksi.
Muotoile taikinasta tanko ja jaa se noin kahteentoista osaan. Pyöritä palat sämpylöiksi. Anna sämpylöiden kohota liinan alla.
Voitele sämpylät maidolla ja ripottele kaurahiutaleita pinnalle.
Paista 225-asteisessa uunissa 12–15 min.
Jäähdytä sämpylät liinan alla.

Omenavarkaissa osa 1: Oikeastaan melko taivaallinen omenakakku

Kotikolossa vietetään kuukauden mittaista kauan ja hartaasti odotettua perhelomaa. Vaikka ajatuksissani uiskentelenkin tottahan toki syvällä vaaleanpunaisessa vauvakuplassani, olen siinä ohella päässyt mukavasti toteuttamaan itseäni keittiössä, kun perheen roolit ovat luonnollisesti jakautuneet niin, että Aleksi ja Pikku-Kokki ovat muodostaneet yhden tiimin, minä ja Neiti-Kokki toisen. Koska Neiti ei pienen kokonsa vuoksi vielä saa oikeammin lähteä Kotikolon ulkopuolelle retkeilemään, olemme me pitäneet huolta kotiasioista, kun Pikku-Kokki ja Aleksi ovat viettäneet kullanarvoista isä-poika -laatuaikaa. Luulen, että joukkueemme jokainen pelaaja on tyytyväinen omaan paikkaansa. Ja muutaman viikon päästä retkeilemme varmasti jo yhteisvoimin.

Koska kotona kerran ollaan, on mahdottoman mukava saada vieraita. Vielä kun on tällaista maailman ihaninta esiteltävää, ja tietysti Pikku-Kokki, joka nauttii joka solullaan, kun meitä tullaan tapaamaan. Ja minä pääsen leipomaan.

Mutta itse asiaan; tällä kertaa ajattelin aloittaa artikkeli-sarjan, jossa esittelen kokeilemiani omenaisia reseptejä. On nimittäin niin mukavasti, että vanhemmillani sattuu olemaan omenapuu, jonka runsaasta sadosta pääsemme nauttimaan aina, kun tuo päättää olla hedelmällinen. Nyt on taas sellainen vuosi.

Ensimmäisenä – muutaman jo purkitetun hilloerän jälkeen – kokeiluun päätyi seuraava omenakakkuresepti. Tämä italialainen omenakakku, torta di mele al burro, markkinoitiin Maku-lehdessä niin vakuuttavasti, että en malttanut olla tekemättä testiä. ”Omenakakku, joka räjäyttää tajuntasi – pinnalta rapea, sisältä tahmea ja täydellisen helppo.”, he kirjoittivat. Ja niin muuten oli. Tämä menee minulla ehdottomasti uusintakierrokselle.

IMG_0263

Omenakakku

8 annosta

500 g omenoita
130 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
1 keltuainen
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Voitele ja jauhota tai vuoraa leivinpaperilla irtopohja- tai piirakkavuoka (ø noin 20 cm).
Kuori ja leikkaa omenat puolen sentin viipaleiksi.
Sulata voi paistinpannulla miedolla lämmöllä. Ota 1 dl sulatettua voita talteen. Paista omenoita lopussa voissa miedolla lämmöllä 10 min. kunnes viipaleet pehmenevät.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa kananmunat, keltuainen ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
Kääntele kuivat aineet ja 1 dl voisulaa kevyesti kananmuna-sokerivaahtoon nuolijalla.
Kääntele lopuksi omenaviipaleet (sekä voi, jossa omenaviipaleet on paistettu) taikinaan. Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua 180-asteisen uunin alaosassa noin 40 min.
Anna kakun jäähtyä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua tai anna sen tekeytyä yön yli jääkaapissa.
Siivilöi kakun pinnalle tomusokeria ja tarjoa omenakakku kevyesti vatkatun kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

Ja niin Kotikolo sai taas uuden asukkaan – tervetuloa rakas Neiti-Kokki!

Näin on meitä kotikololaisia ja toistamiseen kohdannut tuo maailman suurin ilo ja ihmetys, kun seuraamme lieden äärelle liittyi jo toinen apukokki. Pikku-Kokki sai nimittäin siskon, Neiti-Kokiksi häntä täällä kutsuttakoon. Näin ollen mikäli blogi tuntuu viettävän jonkin sortin hiljaiseloa, voitte osoittaa syyttävällä sormella tuoretta pikkuihmistämme, joka saattaa nyt hiukan napata kokkailuajastamme. No, ristiäispäivä tosin on jo lyöty lukkoon eli kohta pääsee ainakin leipomaan.

d6a66e4d-4740-47f4-9b5a-f81dd6f87905Maanantaina Pikku-Kokista tuli kerholainen ja seuraavana päivänä isoveli, kuukauden etuajassa, joten myllerryksessä on hänenkin maailmansa. Jännityksellä odotamme kuinka yhteiselo pikkusiskon kanssa lähtee liikkeelle, mutta ainakin ensimmäiset päivät ovat olleet lähinnä pussailua ja pienten sormien ihmettelyä. Toivotaan, että homma jatkuu samaan malliin.

Kohta meillä siis kokataan toivottavasti jo neljän kokin voimin. Aika huikeaa! Ensin toki on selvitettävä minkälainen suhtautuminen Neiti-Kokilla on ruokaan ja sen valmistukseen, mutta ainakin Pikku-Kokista on kasvanut todellinen kulinaristi, josta olemme todella innoissamme.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan…

Lohikastiketta aasialaistwistillä

Kun jääkaapissa majailevalle lohifileelle piti alkaa keksiä käyttötarkoitusta, osui silmiini seuraava reseptiikka. Kotona-blogissa, josta ohjeistuksen löysin, ruokalaji oli nimetty mausteiseksi lohipadaksi, mutta mielestäni hieman kuvaavampi nimitys olisi esimerkiksi mausteinen lohikastike. Itse nimittäin miellän pataruoat usein pitkällistäkin hauduttelua vaativiksi tai vähintäänkin padassa valmistuviksi. Tämä ruoka oli kuitenkin sangen nopeatekoinen ja valmistettiin padan sijasta kasarissa. No, ei nimityksellä niinkään väliä, ruoka oli joka tapauksessa makoisaa. Kiitos siis Arleenalle vinkistä.

IMG_0180

Me perheemme kalansyöjät tykkäsimme kovasti; kookosmaito sekä chilin pieni polte tekivät kokonaisuudesta mainion. Lisäkkeeksi sopivat hyvin niin riisi, ohra kuin perunakin, jokainen valitkoon omansa makunsa mukaan.

Ja kalasta vielä: tähän ruokalajiin lohi ei ole laisinkaan se ainoa sopiva vaihtoehto, kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia kaloja, ihan vaikka poiketa pakastealtaalla ja lähteä valmistusprosessiin seiti kainalossa. Uskon vakaasti toimivuuteen.

Mausteinen lohikastike

4 annosta

IMG_0186400 g lohifilettä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
200 g luumu-/ kirsikkatomaatteja
1 punainen paprika
puolikas punainen chilipalko (tai halutun tulisuusasteen mukaan)
2 rkl rypsiöljyä
2 tl paprikaa
2 tl garam masalaa
3 dl vettä
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
2 laakerinlehteä
1 tl suolaa
1 limen mehu

Pinnalle:
tuoretta persiljaa tai korianteria

Lisäksi:
esimerkiksi riisiä, ohraa tai perunaa

Poista kalasta mahdollinen nahka ja paloittele se.
Kuori ja silppua sipulit. Kuutioi tomaatit ja paprika, silppua chili.
Kuumenna öljy kasarissa. Lisää paprikajauhe sekä garam masala ja kääntele hetki.
Sekoita joukkoon sipulisilput ja kuullota. Lisää tomaatit, paprika ja chili. Kuullota muutama minuutti.
Kaada mukaan vesi ja kookosmaito sekä laakerinlehdet ja suola. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 8 min.
Lisää liemeen lohipalat ja anna poreilla, kunnes kala on kypsää.
Purista joukkoon limen mehu. Tarkista maku ja hienonna pinnalle yrttejä makusi mukaan.
Tarjoile valitsemasi lisäkkeen kera.