Lasten kanssa leivottua: punaherukkapiirakka

Nyt kun Aleksin isyysloma on tältä erää historiaa ja olen viikon verran ehtinyt elää arkea kahden lapsen kaitsijana, olen tullut siihen tulokseen, että eihän tämä ole paljon entistä ihmeellisempää. No, toinen vasta nukkuu ja syö, toinen elää jonkinlaisessa Lego-leikkien hurmiossa, joten todellisuus taitanee valjeta vasta joidenkin kuukausien päästä…

Miten minä olen ottanut vastaan tämän tilanteeni helppouden, niin leipomalla. Pian ovat kaikki mahdolliset etukäteisvalmistelut ristiäisiin tehtyinä, pakaste ääriään myöten täytettynä. Ja aikaa juhliin lähes kuukausi. Ei paha.

Nyt esittelemäni punaherukkapiirakka, jonka leivoimme yhdessä Pikku-Kokin kanssa erään sateisen aamun keittiöleikkinä, osoittautui yksinkertaisuudestaan huolimatta vallan herkulliseksi, ehdottoman suositeltavaksi vaihtoehdoksi, mikäli marjapiirakan leipomista harkitsee. Piirakan suunnittelija, Kinuskikissa, kutsui leipomusta ”punaherukka-ansaksi”, marjat kun ansautuvat siinä pohjan ja rahkatäytteen väliin. Kekseliästä.

Siis kokeilkaa toki. Marjoja ja rahkamakuja vaihtelemalla tästä saa helposti muokattua erilaisia variaatioita, joita ajattelin minäkin testailla.

IMG_0607-1

IMG_0611P.S. Kun Pikku-Kokki osallistui leivontatouhuun, halusi Neiti-Kokki kantaa kortensa kekoon valokuvausvaiheessa. Näin pääsin pitkästä aikaa taas kokeilemaan kantoliinan käyttöä ihan käytännön työssä ja hyvinhän tuo edelleen toimi, vaikka kannettava onkin uusi. Kyllä kantoliina taitaa olla se ahkeran äidin paras työkalu.

Punaherukkapiirakka

16 annosta

IMG_0600Pohja:
225 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 keltuaista
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Punaherukkatäyte:
7 dl punaherukoita
0,5 dl perunajauhoja

Rahkatäyte:
1 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
400 g vaniljarahkaa (minä korvasin tämän sitruunarahkalla, joka toimi hyvin)
2 valkuaista

Tee ensin pohja. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset, säästä valkuaiset täytteeseen. Yhdistä jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan muutamassa erässä.
Voitele tai vuoraa leivinpaperilla korkeareunainen piirakka- tai kakkuvuoka (ø 24 cm). Levitä noin kaksi kolmasosaa taikinasta vuoan pohjalle ja 4 cm:n verran reunoille.
Sekoita punaherukoiden joukkoon perunajauhot ja levitä pohjan päälle.
Yhdistä rahkatäytteen sokeri ja perunajauhot keskenään. Sekoita kaikki ainekset sähkövatkaimella sekaisin. Kaada rahkatäyte herukoiden päälle.
Ripottele lopuksi jäljelle jäänyt kolmasosa pohjataikinasta muruiksi piirakan pinnalle.
Paista 200 asteessa noin 45 min. Suojaa pinta alumiinifoliolla, kun se on saanut sopivasti väriä.

Puolukka rakastaa toffeeta, jälleen kerran

Melko tasan vuosi sitten leivoin oikein hyvää puolukka-toffeepiirakkaa Pikku-Kokin kastejuhliin. Se oli menestys, yksi juhlien eniten kehutuista kakuista. Kun silmiini osui jälleen tuon mahtavan makuparin, puolukan ja toffeen yhdistävä piirakkaresepti, ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin lähteä kokeilemaan. Tämä kannatti. Syntyi piirakka, jonka kohdalla on maukkauden ohella mainittava myös tekemisen helppous. Keksipohja ja valmis kinuskikastike tekevät siitä vähän liiankin simppelin, mutta mikäs siinä, jää aikaa muuhunkin. Keksipohjasta en luopuisi, mutta vieläkin parempaa olisi varmasti tullut, jos kinuskin olisi keitellyt itse, kuten vuosi sitten tekemässäni versiossa.

Mutta siis, painakaahan tämä resepti mieleen ja tutustukaa tarkemmin viimeistään puolukka-ajan koittaessa.

Puolukka-toffeepiirakka

12 annosta

IMG_3591Pohja:
350 g täytekeksejä (esim. Dominoja)
100 g voita

Täyte:
2 dl vispi- tai kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kinuskikastiketta
1 tl vaniljasokeria

Puolukkakiisseli:
8 dl puolukoita
1 dl vettä (0,5 dl, jos käytät pakastepuolukoita)
1 dl sokeria
1,5 rkl perunajauhoja

Valmista ensin pinnalle tuleva kiisseli. Kuumenna marjoja ja vettä kattilassa miedolla lämmöllä noin kaksi minuuttia, kunnes marjat alkavat hiukan mehustua. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään ja lisää seos marjojen joukkoon. Keitä sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa. Nosta kattila jäähtymään esimerkiksi kylmään vesialtaaseen.
Hienonna keksit. Lisää voi sulatettuna ja sekoita tasaiseksi. Painele seos piirakkavuoan (ø 24-26 cm) pohjalle, ei reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 10 minuutiksi.
Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahto, tuorejuusto ja kinuskikastike keskenään. Mausta vaniljasokerilla.
Levitä seos keksipohjan päälle. Lusikoi jäähtynyt kiisseli juustokerroksen pinnalle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.
Piirakan voi laittaa vielä hetkeksi vetäytymään jääkaappiin.

Kanelia ja kardemummaa, mustikoita ja karpaloita

Kesä etenee huimaa vauhtia ja lomaviikot sen kun kirmaavat, Pikku-Kokin juhlat ovat jo nurkan takana. Näin ollen kiireettömiä sadepäiviä ei kannata heittää hukkaan, ne ovat mitä parhaita päiviä keittiöpuuhasteluun.

IMG_3502Tällä kertaa leipomani marjainen juustokakku lähti valmistumaan törmätessäni kaupassa minulle ennestään tuntemattomaan kaneli & kardemumma -tuorejuustoon. Piirakasta tuli hyvää, kardemumma ja kaneli toivat siihen mukavan pullan tunnun. Valmistukseltaan se oli helppo, joten syitä suositella kokeilemaan tätä hauskasti juustokakun ja pullapohjaisen marjapiirakan yhdistelmää on monia.

Ohjeesta kiitän 52 Weeks of Deliciousness -blogia.

IMG_3501P.S. Lähikaupasta löytynyt ruukku syötäviä orvokkeja on sangen hauska lisä yrttitarhaani, joskin näyttää uhkaavasti siltä, että niiden kukoistus on jäämässä kovin lyhyeksi. No, mikäli nämä ovat tulleet tiensä päähän, aion yrittää vielä uudestaan. Maku ei tosin ole paras mahdollinen, mutta siitä viis, koristeitahan nuo pääasiassa ovat.

Mustikka-karpalopiirakka kanelilla ja kardemummalla

12 annosta

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
(ripaus kardemummaa)

Täyte:
3 dl mustikoita ja/tai karpaloita
puolikkaan sitruunan tai kokonaisen limen kuoriraaste
(2 rkl ruokosokeria, jos haluat makeamman täytteen)
1,5 dl rahkaa/turkkilaista jogurttia/ranskankermaa
200 g kaneli & kardemumma -tuorejuustoa

Tee ensin pohja. Vaahdota sokeri ja pehmeä voi. Lisää kananmuna ja jatka vaahdottamista.
Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe sekä mahdollinen kardemumma.
Lisää jauhoseos voi-sokerivaahtoon.
Painele taikina leivinpaperoituun tai voideltuun piirakkavuokaan (ø 24-26 cm).
Lisää piirakkapohjan päälle marjat ja kuoriraaste sekä sokeri, jos haluat makeamman täytteen.
Sekoita kulhossa rahka ja tuorejuusto. Levitä seos marjojen päälle.
Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa noin 20 min. Tarkkaile, ettei se tummu liikaa.
Anna piirakan jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku: karpaloinen suklaamurupiirakka

IMG_3215Pikku-Kokin syntymäpäivät lähenevät ja kesälomakausi retkineen sekä matkoineen on kuumimmillaan, joten kotoilupäivät on hyvä hyödyntää leipomusten varastoimiseen. Koska tuleva päivänsankari risteilee tällä hetkellä myös kohtalaisen äitiriippuvuuden aalloilla, on keittiöpuuhiin syventyminen hitusen hankalaa. Näinpä seuraava helppoakin helpompi suklaamurupiirakka sopi kuvioon paremmin kuin hyvin. Kun vielä napsin kuvatkin siellä, missä Pikku-Kokki tällä hetkellä kokee elämänsä kohokohdat – eli hiekkalaatikolla – voin sanoa, että tunnen olevani äiti. Tämä jos mikä on rakkainta ikinä ❤

IMG_3219Alkuperäisessä Maku-lehden reseptissä suklaamurut saivat seurakseen mustia ja punaisia viinimarjoja, mutta minä käytin tällä kertaa karpaloita. Uskoisin, että tämä toimii lähes marjojen kuin marjojen kera, joten on siinä mielessä mainio herkku kesää ajatellen, marjakaudet kun vuorollaan lähtevät kohta kiertokululleen.

P.S. Taikinaa jäi vuoastani himpun verran yli, joten paistoin kuvissa näkyvän muffinssin. Ihan hyvää tämäkin, tosin paremmin toimii piirakka, jossa pohja on ohuempi ja näin ollen mehukkaampi.

Karpaloinen suklaamurupiirakka

12 annosta

IMG_31962 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 kananmuna
1 dl maitoa
2 dl karpaloita (tai muita sopivaksi katsomiasi marjoja)
50 g tummaa suklaata

Sekoita kulhossa keskenään kuivat aineet ja sulatettu voi. Ota muruseoksesta päällistä varten 1,5 dl eri kulhoon.
Lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen kananmuna ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20×30 cm).
Ripottele päälle marjat ja muruseos. Rouhi pinnalle vielä suklaata.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 min.

Kesän ensimmäinen raparperi-asia

Alkukesä on jälleen tuonut raparperit tullessaan. Viime vuonna puuhastelin niiden parissa melko paljon ja taas tuntuisivat lehdet olevan pullollaan raparperireseptejä, niin makeita kuin suolaisiakin. Siis raparperipuuhiin!

Tänä vuonna aloitin sen ehkä tavallisimman raparperiherkun, piirakan, valmistuksesta. Tulikin muuten vallan herkullista piirakkaa ja niin helpolla, että tätä ohjetta ei voi kuin suositella. ”Helppo, mutta myös maailman paras raparperipiirakka” kirjoitti reseptin blogissaan julkaissut Emma. Totta, tämä valmistui niin helposti, että sitä tuskin huomasi ja niin ikään lopputulos oli todella hyvä, erityisesti sen tavallisesta poikkeavan pehmeä pohja. Maailman parhaasta en kuitenkaan uskalla puhua, sillä vieläkin parempaa oli mielestäni viime kesänä leipomani valkosuklaalla kruunattu raparperipiirakka. Helppoudessaan tämä kuitenkin oli selkeä ykkönen ja aivan varmasti tulee päätymään teon alle uudestaankin. Ehkäpä seuraavaksi kokeilen omenoista…

Aloittakaa tekin raparperipuuhat viimeistään nyt, ennen kuin kausi pääsee hurahtamaan ohitse.

Raparperipiirakka

Pellillinen

IMG_3116arviolta 600 g raparperia
6 dl sokeria
6 dl piimää tai jotakin muuta hapanmaitotuotetta (käytin maustamatonta jogurttia)
200 g voita
10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
kanelia ja fariinisokeria

Lisäksi:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Kuori ja pilko raparperinvarret.
Sekoita sokeri ja piimä, lisää sulatettu voi sekä jauhot, joihin on sekoitettu sooda ja leivinjauhe.
Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja ripottele päälle raparperinpalat. Viimeistele anteliaalla määrällä kanelia sekä fariinisokeria ja paista uunissa noin 40 min.
Tarjoile piirakka hieman lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Koska kohta ovat pensaat taas marjoja pullollaan: karviais-kinuskipiirakka

IMG_3044Nyt kun raparperi on taas hetkellisesti kuuminta hottia, ovat lehdet – sekä muu ruoka-aiheinen media – tottahan toki pullollaan erilaisia raparperiohjeita. Seuraava Maku-lehdestä peräisin oleva piirakkaresepti oli niin ikään alun perin raparperijohdannainen, mutta muokkasin sen omaa pakastetilannettani vastaavaksi tehden siitä karviaispiirakan. On nimittäin niin, että edelliskesäisiä viinimarjoja on vieläkin pakastimessa ja kohta sinne olisivat pyrkimässä jo seuraavat. Niin ne marjavuodet vaan vierivät…

Mutta juu, tulipa testattua, että karviaiset ja kinuski muodostavat oivan makuparin, jota suosittelen avoimin mielin kokeilemaan. Mikäli taas kausiruokailu innostaa enemmän, kannattaa karviaiset ilman muuta vaihtaa alkuperäisen ohjeistuksen mukaisesti raparperiin.

Juhannus kylmä, piirakka lämmin – mutta toivottavasti toisin päin. Makoisia piirakkahetkiä toivotellen!

Karviais-kinuskipiirakka

12 annosta

IMG_3061Pohja:
75 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa

Täyte:
0,5 l karviaisia
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta

Lisäksi:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Sekoita karviaisiin mausteet, fariinisokeri ja perunajauhot. Jätä seos odottamaan taikinan tekemisen ajaksi.
Vaahdota voi ja sokeri pohjataikinaa varten. Lisää kananmuna edelleen vatkaten.
Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää ne taikinaan yhdessä maidon kanssa.
Levitä taikina lastalla voideltuun piirakkavuokaan (ø 24-26 cm). Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10 min.
Lisää esipaistetulle pohjalle karviaisseos, kinuskikastike ja pähkinärouhe. Jatka paistamista vielä 25-30 min. tai kunnes pinta saa kauniin värin ja piirakka on kypsää.
Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Lisää kakkutouhuja: Vegaaninen mustaherukka-kookospiirakka

Kutsut on nyt lähetetty, joten juhlavalmistelut voivat virallisestikin alkaa. No, aikaa on kyllä runsaasti, mutta jo viikonloppuna meistä tulee vihdoin kesälomalaisia, joten kotoilu jäänee pienempään rooliin. Tämän takia etukäteisleivonta on vähintäänkin suotavaa, koska haluan tietysti kokeilla uusia juttuja, enkä turvautua viimehetken varmoihin valintoihin.

IMG_2982Seuraava kookoksinen mustaherukkapiirakka valmistui vegaanivieraitamme ajatellen. Muffinssivuokaan valmistuneen maistelukappaleen perusteella lopputulos oli mielestäni hyvä ja täytyykin todeta, että vaikka olenkin valmistanut todella vähän vegaaniruokaa ja -leivonnaisia, ne ovat yleisesti ottaen olleet sangen maukkaita. Tästä ohjeesta, jota muokkasin vaihtamalla raparperin mustaherukkaan ja maustamattoman soijajogurtin kookoksella maustettuun vastaavaan, kiitän Chocochili-blogia. Tämän piirakkapohjan reseptillä uskoisin valmistuvan hyvin muitakin makeita vegaanipiirakoita.

Tällä kertaa ei muuta. Vegaanijuttuja ajattelin alkaa viljellä enemmänkin, lähipiiristä kun kuitenkin löytyy niin ”täysvegaaneja” kuin niitä, jotka mieluummin suosivat kyseisiä vaihtoehtoja.

Vegaaninen mustaherukka-kookospiirakka

12 annosta

IMG_2995100 g margariinia
0,5 dl (ruoko)sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kookosjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl soija- tai muuta kasvimaitoa
margariinia ja korppujauhoja vuokaa varten

Täyte:
500 g maustamatonta / kookoksen makuista soijajogurttia
0,75 dl (ruoko)sokeria
0,5 limen mehu
0,5 dl kookosjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
4 dl mustaherukoita
perunajauhoja (mikäli käytät jäisiä marjoja)

Vaahdota margariini ja sokeri. Sekoita yhteen vehnäjauhot, kookosjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet margariinivaahtoon muutamassa erässä yhdessä soijamaidon kanssa. Taikina on parasta sekoittaa käsin, sillä siitä tulee kuivahko murumainen taikina.
Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka (23-25 cm) ja painele taikina vuokaan.
Sekoita yhteen soijajogurtti, sokeri, limen mehu, kookosjauhot, vaniljasokeri ja kaneli. Jos kookosjauhosta jää paakkuja, seoksen saa parhaiten tasaiseksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon mustaherukat ja kaada täyte pohjan päälle. Mikäli marjat ovat pakastettuja, kannattaa niihin sekoittaa hiukan perunajauhoja ennen täytteeseen lisäämistä, jotta ne eivät vety liikaa.
Paista piirakkaa 200 asteessa 15 min. ja vähennä sitten lämpöä 175 asteeseen jatkaen paistamista vielä 4-5 min.
Anna piirakan kiinteytyä jääkaapissa mieluiten yön yli. Piirakan maku vain paranee mitä kauemmin sen antaa vetäytyä jääkaapissa. Parhaimmillaan se lienee parin päivän kuluttua leipomisesta.