Monella tapaa mainiot herkkusieni-quinoapihvit

Koska rakastan nuukailua sekä arvostan kauppojen nykyään tarjoamaa mahdollisuutta ostaa parhaat päivänsä nähnyttä hävikki- tai oikeammin hyvikkiruokaa, ovat meillä syötävät hedelmät ja kasvikset valtaosin peräisin tällaisista hävikkilaatikoista. Tämä lieneekin toinen syy sille, että meillä syödään nykyään niin paljon kasvisruokaa. Aina on jääkaapissa jotakin, jolle pitäisi nopeasti keksiä käyttöä. Toinen syy on tietysti oma periaatepäätökseni panostaa perheen kasvisruokailuun. Kaiken muun hyvän lisäksi tykkään siitä, että kyseisiä laatikoita ostaessa kotiin kantautuu raaka-aineita, joita muuten ei tulisi kokeiltua sekä tietysti siitä, että ateriat vaihtuvat ihan toisella tapaa, kun valittavana ei aina ole tuttuja ja turvallisia ainesosia.

Hyvikkilaatikoiden kaksi ehdotonta vakioasukasta ainakin meidän kaupoissamme ovat paprika ja herkkusieni. Näistä erityisesti herkkusienten kanssa olen ollut enemmän sekä vähemmän ymmälläni. Olen perheemme ainoa sienensyöjä, joten olen syönyt eri tavoin paistettuja ja maustettuja sieniä paljon, vähän liikaakin. Joitakin aikoja sitten kuitenkin löysin mainion sienitapenaden ohjeen, johon saa helposti ujutettua yhden sienipaketin ja joka säilyy mukavasti jääkaapissa. Joka tapauksessa kaipaan alati uusia herkkusienireseptejä, joita keiton ja kastikkeen ohella on tarjolla melko niukasti.

Nyt satuin löytämään mainion pihvireseptin, jossa pääraaka-aineina olivat herkkusienet ja quinoa. Vaikka suhtauduin reseptiin alun alkaen hiukan empivästi, lopputulos oli varsin herkullinen ja aion ehdottomasti valmistaa näitä pihvejä uudestaankin. Itselleni melko vieras quinoa, joka ei oikeastaan ole lukeutunut suosikkeihini, sekä maistuu hyvältä että tekee pihveistä todella terveellisiä vitamiini- ja proteiinipitoisuutensa vuoksi. Siis silkkaa suositusta näiden pihvien suuntaan. Herkkusieni-quinoapihvejä, joista reseptikiitos menee Hannan sopalle, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Herkkusieni-quinoapihvit

10-12 kpl

1,5 dl quinoaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
200 g (ruskeita) herkkusieniä
2 rkl öljyä
1 rkl tuoreita timjaminlehtiä
2 rkl soijakastiketta
1 dl korppujauhoja
3 kananmunaa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:
avokadopestoa (Reseptin voit kurkistaa täältä.)

Huuhtele quinoa ja keitä se kypsäksi paketin ohjeen mukaisesti.
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Leikkaa herkkusienet pieniksi kuutioiksi.
Lisää pannulle 1 rkl öljyä. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä noin 10 min. ja siirrä ne sitten kulhoon odottamaan. Lisää öljyä ja paista sieniä muutama minuutti, kunnes ne alkavat kypsyä. Lisää pannulle timjami ja soijakastike. Anna seoksen muhia noin 5 min. Lisää sienet sipulien kanssa samaan kulhoon ja anna jäähtyä. Lisää kulhoon myös jäähtynyt quinoa ja muut ainekset. Tarkista maku. Anna pihvimassan tekeytyä viileässä noin tunnin ajan.
Muotoile massasta leivinpaperoidulle uunipellille noin 12 pihviä.
Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa noin 20 min.
Huom! Voit halutessasi paistaa pihvit myös pannulla voin ja öljyn seoksessa. Paista ne tällöin molemmin puolin kullanruskeiksi.

Jotakin rapeaa, jotakin makeaa, jotakin suolaista: täyteläinen ruusukaalipiirakka

Jatkaakseni viime aikojen vihreän värisellä linjallani esittelen tällä kertaa ruusukaalipiirakan, jonka suolaisen makea maku osoittautui makuhermoja mukavasti kutkuttelevaksi yhdistelmäksi. Murupinnasta rapsakkuutta ja juustotäytteestä täyteläisyyttä ammentava piirakka on helppo muokata myös gluteenittomaksi. Jos piirakasta muutenkin haluaa alkuperäisohjeen mukaisesti kunnolla kauraisen, onnistuu se valitsemalla jauhoiksi kaurajauhoja. Jos taas Aurajuusto makuna miellyttää, kannattaa fetajuuston sijasta kokeilla täytteeseen sitä.

Tässäpä mainio vaihtoehto vaikkapa uudenvuodentarjoiluja vielä mietiskelevälle.

Ruusukaalipiirakka

Vuoallinen (ø 24 cm)

Pohja:
5 dl (gluteenittomia) kaurajauhoja (Tai minun tapaani 3 dl vehnä- ja 2 dl sämpyläjauhoja.)
2 tl oreganoa
0,25 tl suolaa
75 g cheddar-/parmesanraastetta
150 g margariinia tai voita
2 rkl kylmää vettä

Muruseos:
1 dl pohjataikinaa
4 rkl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1,5 rkl siirappia

Täyte:
400 g pieniä ruusukaaleja
150 g feta- tai sinihomejuustoa
150 g ranskankermaa
75 g cheddar-/parmesanraastetta
0,5 tl mustapippuria
0,25 tl suolaa

Sekoita keskenään jauhot, oregano, suola ja juustoraaste. Nypi joukkoon paloiteltu rasva ja lisää lopuksi vesi. Ota noin 1 dl taikinaa erilleen päälle tulevaa murutaikinaa varten.
Voitele tai leivinpaperoi vuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 12 min.
Sekoita muruseos taikinasta ja kaurahiutaleista. Makeuta seos siirapilla.
Keitä ruusukaalit napakan kypsiksi (noin 5 min.) suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele siivilässä kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
Murustele feta- tai sinihomejuusto ranskankermaan, lisää juustoraaste ja mausta seos mustapippurilla sekä ripauksella suolaa. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle. Lisää päälle ruusukaalit ja murustele pinnalle kaurahiutaletaikina.
Kypsennä ruusukaalipiirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 min. kunnes pinta on ruskistunut kauniisti.

Parsakaali-hernequiche vaikkapa uudenvuoden herkkupöytään

Ensi kertaa ikinä olen valmistellut tulevaa joulua työssäkäyvänä äitinä. Edelliset viisi joulua olen toki ollut äiti, mutta kotiäiti. Näin ollen olen ensimmäistä kertaa joutunut hieman aikatauluttamaan joulupuuhiani, miettimään koska tekisin sitä ja koska tätä. No, kaikki on kuitenkin sujunut edellisten vuosien tapaan kiireettömästi ja stressittömästi. Mitään joulupaniikkia en tapani mukaan ole tänäkään vuonna onnistunut hankkimaan.

Asia, josta joulukuulla kuitenkin väistämättä tulee tingittyä, on ruoanlaitto – muun kuin jouluruoan. Näin ollen näppärät ja nopeat reseptit nousevat arvoon arvaamattomaan ja enemmän kuin minään toisena kuukautena tulen tehneeksi tuttuja ja turvallisia perusruokia ilman itselleni tyypillisiä reseptikokeiluja.

Yksi helppo ja varmasti maistuva vaihtoehto ovat erilaiset piirakat. Seuraava vuosia sitten ensi kertaa kokeilemani parsakaali-hernequiche muistui jostakin mieleeni valikoidessani sopivaa käyttökohdetta jouluvalmisteluiden tiimellyksessä jääkaapin perälle unohtuneelle parsakaalille. Tällä kertaa tuunailin alun alkaen Richard McCormickin Pariisi-keittokirjasta löytämääni reseptiä hiukan lisäämällä siihen pekonia ja muuntelemalla sitä muutenkin ruokavarastojamme vastaavaksi.

Suosittelen. Tämän voisi hyvin ottaa osaksi vaikkapa uuden vuoden juhlinnan herkkupöytää.

Parsakaali-hernequiche

Vuoallinen (ø 23 cm)

Pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja (tai vaihtoehtoisesti ruisjauhoja)
100 g voita
1 keltuainen (Pärjäsin mainiosti ilmankin.)
2 rkl vettä
(suolaa)

Täyte:
70 g pekonia
50 g pakasteherneitä
50 g parsakaalia
0,5 dl ranskankermaa
1,5 dl kermaa
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
0,5 tl cayennepippuria
aavistus muskottipähkinää
25 g parmesanraastetta

Aloita pohjataikinasta. Sekoita taikinan ainekset ja vaivaa se sileäksi palloksi. Levitä taikina vuokaan ja laita vuoka pakastimeen noin 5 min. ajaksi. Ota vuoka pakastimesta, pistele pohjaan haarukalla reikiä ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.
Aloita täytteen valmistus paistamalla pekonit kuumalla pannulla rapeiksi. Nosta ne sitten talouspaperin päälle ”kuivumaan” ja rouhi kohta pieniksi paloiksi.
Sulata herneet ja leikkaa parsakaali ohuiksi viipaleiksi.
Vispaa ranskankerma sekä kerma kulhossa kevyesti ja lisää kananmuna. Mausta suolalla, cayennepippurilla ja muskottipähkinällä. Lisää kermaseokseen parmesanraaste ja pekonirouhe. Sekoita hyvin ja kaada seos paistetulle piirakkapohjalle. Painele päällimmäiseksi herneet ja parsakaaliviipaleet.
Alenna uunin lämpötila 180 asteeseen ja paista piirakkaa noin 25 min. tai kunnes sen pinta on kullankeltainen.

Ihastuttavat parsakaalipihvit x 2

Jääkaapissa käyttöön pääsyä odotellut parsakaali muuntui tällä kertaa pihveiksi, kaksiksi erilaisiksi sellaisiksi. Pihveistä vihreämmät sisälsivät itse parsakaalia tuplasti toisia pihvejä enemmän ja maistuivatkin näin ollen enemmän parsakaalilta. Toiset taas sisälsivät parsakaalin ohella myös paprikaa, jonka lisäksi niissä kananmunien osuus oli suurempi.

Suurena parsakaalin ystävänä annan ilman muuta suositukseni molemmille pihveille. Ensimmäistä reseptiä suosittelen erityisesti teille, jotka pidätte parsakaalista. Toinen resepti sen sijaan sopii testattavaksi, vaikka parsakaali ei olisikaan se kaikista suurin suosikki. Näissä pihveissä parsakaalin maku on huomattavasti miedompi.

Molemmat pihvit paistuvat mainiosti uunissa ja valmistuvat kaiken kaikkiaan helposti. Huomioi myös, että mikäli haluat tehdä minun tapaani molempia pihvejä samanaikaisesti, voit resepteistä poiketen hyvin paistaa ne myös kiertoilmalla 185-asteisessa uunissa. Tällöin paistoaika on noin 25 min.

Vihreät parsakaalipihvit

16 kpl

500 g parsakaalia
1 porkkana
1 dl kevät- tai purjosipulia
150 g juustoraastetta
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 mm mustapippuria

Tarjoiluun:
jogurttikastiketta

Paloittele parsakaalin kukinto ja varsi. Keitä ensin vartta suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti ja lisää sitten kukinnot. Keitä vielä noin 5 min. Valuta hyvin ja jäähdytä.
Kuori ja raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Pilko sipuli huolellisesti ja raasta myös jäähtynyt parsakaali, käytä tähän karkeampaa terää.
Sekoita kaikki ainekset yhteen ja laita massa jääkaappiin noin 20 minuutiksi.
Muotoile taikinasta kostein käsin noin 16 pihviä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min.

Parsakaali-paprikapihvit

12 kpl

250 g parsakaalia
1 paprika
pala purjoa
4 valkosipulinkynttä
4 kananmunaa
150 g juustoraastetta makusi mukaan
0,5 dl kaurahiutaleita
1 mm mustapippuria
1-1,5 tl suolaa

Paloittele parsakaali ja keitä sitä noin viisi minuuttia. Jos mukana on varsipaloja, keitä niitä muutaman minuutin kauemmin. Valuta ja jäähdytä hyvin.
Pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Huuhtele ja paloittele purjo, kuori ja silppua valkosipuli. Raasta jäähtynyt parsakaali karkeaksi raasteeksi.
Yhdistä kaikki pihvien ainesosat, sekoita ja anna taikinan seistä noin 5 min.
Muotoile taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille noin 12 pihviä.
Paista 185-asteisessa uunissa noin 20 min.

Hernepyörykät

Ihastuttavan vihreät pallerot kiinnittivät huomioni etsiskellessäni sopivaa käyttökohdetta pakastimessa majaileville herneille. Chocochili-blogissa esitellyt nopeat ja helpot hernepyörykät päätyivät kokeilun alle jo ulkonäkönsä ansiosta, joskin maku sai siinä määrin vakuuttuneeksi, että uusintakierros näiden kanssa tulee varmuudella toteutumaan.

Vaikka taikina pyörittelyvaiheessa olikin kerrassaan jämäkkää, oli pyöryköiden pitäminen kauniissa muodossa paiston aikana hiukan hankalaa. Ehkäpä yhden kananmunan lisäämistä taikinaan voisi miettiä, toki sillä seurauksella, että reseptistä ei sen jälkeen ole mahdollista puhua vegaanisena. No, kukin tehköön omat valintansa, mutta niin tai näin, hernepyöryköitä kannattaa ehdottomasti kokeilla valmistaa.

Hernepyörykät

20-25 kpl

400 g pakasteherneitä
1,5 dl auringonkukansiemeniä
1-2 kevätsipulia / yksi pieni keltasipuli
0,5 dl vehnä- tai kaurajauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl garam masalaa
1 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
0,75 tl suolaa
rypsiöljyä paistamiseen

Sulata herneet. Paahda auringonkukansiemenet kuivalla, kuumalla paistinpannulla. Hienonna kevätsipuli. Jos käytät keltasipulia, se kannattaa hienontamisen jälkeen kuullottaa pannulla.
Soseuta herneet ja auringonkukan siemenet sauvasekoittimella karkeaksi massaksi. Sekoita tämän jälkeen käsin taikinaan loput ainekset. (Minä soseutin vahingossa kaiken sauvasekoittimella, joka toimi ihan hyvin niin ikään, joskin rapeat sattumat jäivät näin puuttumaan.) Anna taikinan vetäytyä noin 15 min.
Muotoile taikinasta pyöryköitä ja paista ne öljyssä kauttaaltaan kullanruskeiksi.
Tarjoile valitsemasi kastikkeen kera. Itse valitsin tällä kertaa jogurttikastikkeen, mutta hyvä vegaaninen vaihtoehto voisi olla käyttää esimerkiksi soijajogurttia tai kaurafraichea.

Paahdettu paprikakeitto

Paahdettu paprikakeitto on täyteläinen kasvissosekeitto, jossa tällä kertaa maistuvat Ranskan Provencen alueen perinteiset mausteyrtit. Keitto on superhelppo valmistaa, kun kasvikset pomppaavat uuniin paahtumaan, jonka jälkeen tehosekoitin hoitaa homman loppuun. Pinnalle kannattaa ehdottomasti rakentaa jonkinlainen ripote tai nautiskella keitto leivän kera riippuen siitä, mihin kohtaan ateriaa keitto asetetaan. Tämä toimii nimittäin mainiosti niin juhlallisemman aterian alkuruokana, kevyenä lounaana kuin ihanasti lämmittävänä pääruokana. Ruokakerman voi totta kai vaihtaa vegaaniseen vaihtoehtoon, jolloin keitosta tulee sopiva myös vegaanista ruokavaliota noudattavalle.

Paahdettu paprikakeitto

4 annosta

850 g punaista paprikaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
kuivattuja yrttejä: timjamia, rosmariinia, oreganoa ja salviaa, ripaus kutakin
ripaus mustapippuria
1 tl suolaa
500 g paseerattua tomaattia
1 dl ruokakermaa (Valitse halutessasi vegaaninen vaihtoehto.)
1 dl vettä

Lisäksi:
leipää ja/tai ripotetta, kuten paahdettuja siemeniä ja rouhittua hyvin paistettua pekonia

Halkaise huuhdellut paprikat ja poista niistä siemenet ja kanta. Levitä paprikanpuolikkaat pellille leivinpaperin päälle kuori ylöspäin. Lisää pellille myös kuorittu, lohkottu sipuli sekä kuorimattomat valkosipulinkynnet.
Sivele paprikoiden ja sipulin pinnalle öljyä ja ripottele pintaan yrttejä, pippuria ja puolet suolasta. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 25 min. kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja saaneet hieman väriä.
Nosta kuumat paprikat kannelliseen rasiaan. Näin kuoret irtoavat niistä hetken kuluttua kuin itsestään. Kuori paprikat ja soseuta ne sipulin ja kuorittujen valkosipulinkynsien kanssa sauvasekoittimella kattilassa. Lisää loput suolasta ja paseerattu tomaatti. Kuumenna kiehuvaksi, hauduta noin 5 min. Lisää ruokakerma ja vesi. Kiehauta keitto.
Tarjoile valitsemasi lisukkeen kera.

Täyteläinen jauhelihagulassi

Nyt lienee vihdoin täyteläisten ja lämmittävien keitto-ohjeiden aika. Kun aamulla on pimeää, päivällä vaihtelevan harmaata ja iltapäivällä taas pimeää, on melko lailla hykerryttävää nautiskella kulhollinen pitkään hautunutta herkullista keittoa.

Tällä kertaa esittelen jauhelihagulassin, joka on pikaisempi versio perinteisestä pitkään haudutettavasta kokolihagulassista. Sopii tätäkin tietysti valmistaa pidemmän kaavan kautta, hauduttaminen ei koskaan ole pahasta, mutta jos gulassihammasta sattuu kolottomaan kesken arkiviikon, tämä onnistuu suhteellisen nopeallakin aikataululla.

Suosittelen ilman muuta kokeilemaan.

Gulassikeitto jauhelihasta

6 annosta

1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
6 perunaa
1 punainen paprika
400 g jauhelihaa
1 rkl paprikajauhetta
ripaus valko- ja mustapippuria
(chiliä maun mukaan)
140 g tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
3 dl punaviiniä (Paremman puutteessa voit mainiosti korvata punaviinietikalla ja vedellä. Sopiva määrä lienee 2 rkl viinietikkaa 2,5 dl:n vettä.)
1 lihaliemikuutio
vettä

Tarjoiluun:
smetanaa

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi porkkanat ja perunat, suikaloi paprika.
Ruskista kattilassa ensin jauheliha, lisää sitten joukkoon sipulit ja anna kuullottua. Mausta paprikalla ja pippureilla sekä mahdollisella chilillä. Lisää joukkoon tomaattipyree, tomaattimurska, viini ja lihaliemikuutio sekä pilkotut porkkanat ja perunat. Kaada päälle sen verran vettä, että ruoka saavuttaa keittomaisen koostumuksen. Lisää lopuksi vielä paprikasuikaleet.
Hauduttele keittoa hiukan poristen, kunnes vihannekset kypsyvät. Jos aikaa riittää, anna toki hautua pidempäänkin.
Tarjoile smetanan kera.

Superhelppo kanavuoka

Helppo kanavuoka on oivallinen aktiivisen lauantaipäivän lounas- tai päivällisruoka. Tämä ruoka nimittäin syntyy ihan vain ainekset uunivuokaan nostelemalla, tyypilliseen tapaan esimerkiksi broilerifileitä ei tarvitse paistaa etukäteen tai tehdä muitakaan erityisiä esivalmisteluja. Vuoka on raikas, kermaa tai rasvaa ei lisätä lainkaan, vaan liemi syntyy itse kanasta, tomaatista, sitruunasta ja mausteista. Kokonaisuuden kruunaa mikäpäs muukaan kuin fetajuusto. Runsas liemi maustaa niin ikään lisäkeriisin, joten sen kummempaa kumppaniakaan ei tarvita.

Alun alkaen resepti on peräisin Peggyn pienestä punaisesta keittiöstä, joskin muokkailin sitä hieman mieltymystemme ja sen hetkisen ruokavarastomme mukaan. Meillä tätä on nautittu jo useamman kerran, se kertonee, että hyvää on.

Kanavuoka

4 annosta

800 g kanafileitä
suolaa ja mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
400 g tomaattimurskaa tai kuorituttuja tomaatteja
2 dl kanalientä
muutama timjamin oksa (Voit korvata 0,5 tl:lla kuivattua timjamia.)
1 rkl sitruunamehua
200 g herkkusieniä (Korvasin paprikalla, joka toimi mainiosti.)
200 g tomaatteja
100 g fetajuustoa

Lisäksi:
riisiä

Mausta kanafileiden pinta suolalla, pippurilla ja paprikajauheilla. Asettele fileet suureen uunivuokaan.
Kuori sipuli sekä valkosipuli ja leikkaa molemmat lohkoiksi. Hienonna timjami.
Sekoita tomaattimurska, kanaliemi, timjami ja sitruunamehu keskenään. Kaada seos vuokaan.
Ripottele vuokaan sipulit, herkkusienet ja tomaatit, päällimmäiseksi fetajuusto.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 min.
Tarjoile esimerkiksi riisin kera.

Muhevat lohipihvit

Lapsilta oppii lähes joka päivä jotakin uutta. Kuten että kalahaarukalla syötynä kalaruoat maistuvat paremmilta.

Seuraavat lohipihvit eivät kuitenkaan vaatineet kalahaarukkaa osakseen, vaan niitä popsittiin hyvällä ruokahalulla ihan kaikilla haarukoilla. Ja olivathan nämä hyviä, sopivasti kermaisia ja mausteisia. Itse jätin tällä kertaa chilin laittamatta, koska lapset, mutta se olisi varmasti tuonut pihveihin vielä mainiota lisämakua. Valitsin kalaksi lohen, mutta resepti olisi varmasti toiminut lähes kalasta kuin kalasta valmistettuna.

Alkuperäinen Anna-lehdestä löytynyt ohjeistus neuvoi muotoilemaan taikinan pyöryköiksi ja kypsentämään ne joko keittämällä tai pannulla paistaen, mutta ainakin minun taikinastani tuli siinä määrin löysää, että en lähtenyt edes yrittämään, vaan muotoilin siitä leivinpaperille pihvejä ja paistoin ne uunissa. Tämä toimi hyvin, enkä tällä kertaa jäänyt kaipaamaan edes pannulla paistamisesta seuraavaa rapeutta.

Kiva ja helppo resepti, jota ajattelin kokeilla myös jotakin toista kalaa käyttäen.

Lohipihvit

10-12 kpl

500 g kalafileetä
2 viipaletta vaaleaa leipää
2 dl kermaa
1 rkl kala- tai hummerifondia (Kalaliemikuutio ajoi asian niin ikään.)
2 kananmunaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
0,25 tl chiliä tai cayennepippuria
0,25 tl valkopippuria
3 rkl tuoretta tillisilppua

Lisäksi:
jogurttikastiketta
perunamuusia

Paloittele kalafileet tehosekoittimen kulhoon. Poista leipäviipaleista kuoret ja lisää ne kulhoon. Sekoita joukkoon kerma, kananmunat, fondi ja mausteet. Jauha massa sileäksi. Anna taikinan maustua jonkin aikaa.
Muotoile taikinasta leivinpaperille noin 12 pihviä.
Paista pihvejä 225-asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes pihvit ovat saaneet sopivasti väriä.
Tarjoile lohipihvien rinnalla esimerkiksi jogurttikastiketta ja perunamuusia.

Sipulein suljetut lohi- ja kanakätköt

Kuorrutettu uunilohi on yksi vakiovalinnoistani. Helppo, nopea ja käytännössä aina herkullinen. Näin ollen mietiskellessäni sopivaa ruokaa pikaiseen arkiaikatauluun päädyin uuniloheen, jonka pinnalle sattui reseptin mukaan tulemaan kaikenlaista jääkaapistamme jo valmiiksi löytyvää. Koska lohenpalaseni oli kovin pieni, päätin kokeilla kuinka kuorrute istuisi broilerifileiden päälle. Ja istuihan se, ihan mainiosti.

Varioin K-Ruoka-lehdestä löytämääni reseptiä vielä lisäämällä siihen hillosipuleita, jolloin alkuperäisen kolmen sijaan siitä tulikin neljän sipulin uunikätkö. Kätkö täytteen runsaudesta johtuen.

Suositan ehdottomasti kokeilemaan. Ja kehun vielä ideaani käyttää samaa kuorrutetta kahden eri proteiinin päälle. Näin tulen itse varmasti tekemään jatkossakin.

Kana- ja lohikätköt uunissa

700 g broileri- ja/tai lohifileetä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 prk (285 g/145 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä (Minun purkissani oli jäljellä noin kaksi kolmasosaa ja mielestäni tämä riitti mainiosti.)
4 rkl kapriksia
80 g purjoa
1 pieni punasipuli
4 valkosipulinkynttä

Asettele valitsemasi fileet uunivuokaan tai leivinpaperoidulle uunipellille. Jos käytät sekä kanaa että kalaa uunipelti lienee suuren kokonsa ansiosta kätevin. Ripottele suola ja mustapippuri fileiden pinnalle.
Valmista kuorrute. Valuta aurinkokuivatut tomaatit, ota öljy talteen. Hienonna tomaatit. Valuta myös kaprikset.
Huuhdo ja viipaloi purjo. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet.
Sekoita keskenään aurinkokuivatut tomaatit, kaprikset, purjo, puna- ja valkosipulit sekä sopivaksi katsomasi määrä tomaattien öljystä. Huom! Jäljelle jäänyt öljy kannattaa säilyttää niin ikään. Itse ainakin tykkään käyttää sitä ruoanlaitossa makua tuomassa.
Kätke fileet kuorrutteen alle ja kypsennä paistoksia 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Lohifileelle sekä melko ohuille kanafileille 20 min. tuntui olevan sopiva paistoaika. Tarkista kuitenkin aina kanan kypsyys, joka riippuu fileiden paksuudesta.