Tunnelmallisia makuja

Raparperipuuhia osa 7: viimeisiä viedään eli hillokauha kuumaksi

Kirjoitettu 8 heinäkuun, 2016 by Kaisa

Taitaapi olla, että tämä jäänee viimeiseksi raparperipostauksekseni tänä kesänä. Varret nimittäin käyvät vähiin ja se paras raparperiaika taitaa muutenkin olla jo ohitettu. No, vielä esittelen ainakin tämän, makean mausteisen hillon, jota itse ajattelin kumppaniksi lähinnä rahkalle, jäätelölle tai letuille, jonka lisäksi jo suoritettu testaus aamupuuron pinnalla osoittautui toimivaksi vaihtoehdoksi. Mielestäni hillosta tuli hyvää, tokikin melko makeaa, mutta kardemumma ja kaneli taittavat mukavasti siltä sen terävimmän makeuspiikin.

Osa hillosta päätyi pakastimeen ja yksi mahdollinen käyttötapa olisi loihtia siitä esimerkiksi raparperikukkoja, aiemmin värkkäämieni mustikkakukkojen tyyliin. Talvisella aterialla nämä lämpimät herkut toisivat varmasti myös ihastuttavan kesän muiston mukanaan. Mutta talvesta ei puhuta vielä pitkään aikaan, nyt nautitaan kesästä!

Raparperihillo

Noin 6 dl

500 g raparperia
1,5 dl hillosokeria
0,25 dl fariinisokeria
0,25 dl vettä
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja pilko raparperit.
Laita raparperit, sokerit, vesi ja mausteet kattilaan ja keittele aineita noin 10 min. tai kunnes raparperit ovat pehmeitä.
Purkita puhtaisiin lasipurkkeihin ja säilytä jääkaapissa.

Raparperipuuhia osa 6: piirakkaa, vihdoinkin!

Kirjoitettu 6 heinäkuun, 2016 by Kaisa

Tässä on tullut jo hyvän aikaa puuhasteltua erilaisten raparperitoimien parissa. Kuitenkin se kaikista tyypillisin raparperiherkku, piirakka, on toistaiseksi jäänyt toteuttamatta. Tai oli. Eilen nimittäin valmistui kesän ensimmäinen sellaiseni – ehkä paras koskaan leipomani raparperipiirakka.

Ohjeen tähän nimensä mukaiseen ”Ihanaan raparperipiirakkaan” löysin Pullantuoksuisesta kodista. Mielestäni piirakka oli niin muhevan pehmeää, että sitä popsisi muitta mutkitta ihan sellaisenaankin, mutta mikäli nautinnosta haluaa täydellisen, suosittelen tarjoilemaan sitä yhdessä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Me maistelimme toistaiseksi vasta pienet palaset ilman lisämausteita, loput piirakasta sujahtivat pakastimeen vierasvaraksi odottelemaan niitä lähitulevaisuuden hetkiä, kun leivonnalle ei välttämättä liikene ihan näin paljon aikaa…

Mikäli piirakkahammasta kolottaa, suosittelen ehdottomasti ottamaan tästä reseptiikasta vaarin. Ja jos raparperi ei napusta, uskoisin että esimerkiksi omena passaisi tilalle vallan mainiosti.

Raparperipiirakka valkosuklaalla kruunattuna

Vuoallinen

Pohja:
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
100 g voita
600 g raparperia

Kuorrutus:
50 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruokokidesokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata

Huuhtele, kuori ja pilko raparperit viipaleiksi.
Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi.
Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe siivilän läpi taikinaan puuhaarukalla käännellen.
Kuumenna maito ja kerma ja sulata joukkoon voi. Vatkaa seos pienissä erissä taikinaan.
Voitele 30×30 cm piirakkavuoka (minä käytin halkaisijaltaan 25 cm:n irtopohjavuokaa, joka toimi hyvin myös) ja kaada taikina siihen. Ripottele pinnalle raparperinpalat tasaisesti.
Valmista kuorrute. Sulata voi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja sokerit. Raasta valkosuklaa karkeaksi ja sekoittele joukkoon. Nypi seosta sormin kunnes se on murumaista. Ripottele seos piirakan pinnalle tasaisesti.
Paista uunissa 200 asteessa noin 30 min. Peitä piiras foliolla tai leivinpaperilla paiston aikana, jos pinta uhkaa ruskistua liikaa.
Tarjoa haaleana tai täysin viilenneenä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Raparperipuuhia osa 5: uusi satsi, uusi chutney

Kirjoitettu 5 heinäkuun, 2016 by Kaisa

Koska kotiuduimme viikonloppuiselta anoppilan visiitiltämme kera suuren raparperinipun, pääsin taas sesonginmukaisiin keittiöpuuhiin. Edellisestä saaliista keitelty raparperi-rosmariinichutney oli jo päätynyt parempiin suihin, joten esimerkiksi tulevia grilliaterioita ajatellen, valmistin jälleen melko vastaavanlaista. Tällä kertaa keitelty versio oli kuitenkin vähäsokerisempaa ja sai lisämakua tomaatista ja paprikasta.

Jaoin valmistamani annoksen kahtia, joista toisen puolen maustoin timjamilla, toisen rosmariinilla. Lopputulos oli kaiken kaikkiaan maukas, mutta taitaa se vain olla niin, että raparperi tykkää enemmän rosmariinista. Kuten ohjeen ulottuvilleni saatellut Rouva Kasvis kertoo, muitakin tapoja varioida tätä chutneyta toki löytyy: kaneli, inkivääri tai tähtianis muutamia esimerkkejä mainitakseni. Välttämättä ylimääräistä maustamista ei kuitenkaan tarvita, tämä on maukasta ihan näinkin ja sopii mielestäni grilliruoan kuin grilliruoankin kylkeen.

Raparperi-tomaattichutney

Noin 1,5 l

500 g raparperia
500 g kirsikkatomaatteja
1 paprika
1 chili
1 valkosipulinkynsi
1 kelta- tai punasipuli
0,5 dl vettä
2 rkl väkiviinaetikkaa
1 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
(muutamia siankärsämönlehtiä)

Huuhtele, kuori ja paloittele raparperinvarret. Huuhtele tomaatit ja leikkaa neljään osaan.
Huuhtele ja halkaise paprikat ja chili. Poista siemenet, sisäkalvot ja kannat. Leikkaa pieniksi palasiksi.
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli.
Mittaa kaikki ainekset tilavaan kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna ainesten kypsyä kannen alla poristen noin 20 min.
Kaada chutney puhtaisiin lasipurkkeihin.
Säilytä jääkaapissa.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 41: Ravintola Goto; kodinonnea raumalaiseen tapaan

Kirjoitettu 4 heinäkuun, 20164 heinäkuun, 2016 by Kaisa

Viime viikolla tulimme jälleen molemmat kartuttaneeksi yhden vuosirenkaan. Oli siis aika juhlistaa tapahtunutta. Tällä kertaa lähdimme Raumalle, jonka ihastuttavaan Vanhaan kaupunkiin tutustuimme pikaisesti jo viime kesänä ohiajomatkalla.

Vielä ennen Raumalle siirtymistä haluan antaa museovinkin, mikäli Rauman naapurissa, Uudessakaupungissa vierailee. Sieltä löytyvä Bonk-museo on nimittäin ihan huippu, top-luokkaa mitä ainakaan Suomen museoihin tulee. Kertoa en viitsi tällä kertaa sattuneista syistä enempää, mainittakoon ainoastaan, että Bonk esittelee erään omalaatuisen suvun omalaatuisen tarinan täynnä ideoita ja vempeleitä. Mikäli museossa vierailee, kannattaa ehdottomasti hyödyntää lipun hintaan sisältyvä opastus, jota ilman kierroksesta olisi jäänyt puuttumaan ehkä se kaikista olennaisin…

Rauma oli edelleen entisellään, kaunis ja tunnelmallinen, joskin huomattavasti edelliskertaista, pitsiviikkojen aikaan sijoittuvaa vierailuamme hiljaisempi. No, illallisseuraa meillä kuitenkin oli ja uskonkin, että etukäteiskatsauksemme perusteella olimme löytäneet tiemme yhteen Rauman suosituimmista ravintoloista. Tällä kertaa esittelen teille Goton, Vanhan Rauman sydämessä, torin laidalla sijaitsevan ravintolan.

Heinäkuisena lauantai-iltana kuuden kieppeillä Rauman Vanha kaupunki on hiljentynyt muutaman tunnin takaisesta entisestään. Pääkaupunkiseutulaista tämä kummaksuttaa; aurinko hellii vielä hellelukemin mutta muutamaa jäätelönsyöjää ja terassillaistujaa lukuun ottamatta ihmiset ovat vetäytyneet koteihinsa tai muuten vaan paenneet paikalta. Sama ilmiö odottaa astellessamme sisälle Gotoon: ravintolasalissa ruokailee yksi pariskunta, toinen näyttäisi istuvan baarin puolella. Mutta ei hätää; tarjoilijan johdattelemina lähdemme tarkistamaan sisäpihan terassia, jonka tunnelmallisten puurakennusten ympäröimä ilmapiiri ottaa meidät heti otteeseensa. Tänne. Ja eipä aikaakaan, kun ruokailemme jo melko suurenkin väkijoukon ympäröimänä.

Tunnelma ravintolassa – tai ainakin sen terassilla – on nimensä mukainen, kotoisa ja rento, palvelu on ystävällistä ja huomioonottavaa. Paikalle näyttäisi saapuvan myös monia henkilökunnan tuttuja, ehkäpä kanta-asiakkaita. Pienelle kaupungille ominainen, kodinomainen, rupatteleva ja asiakaslähtöinen palvelutapa on helposti aistittavissa.

Näinkin harvinainen tilaisuus nauttia illallista Suomessa ulkona vaatii tietysti arvoisensa aloituksen. Aleksin siemaillessa Prosecco-lasillistaan (7,00€) minä nautiskelen alkoholitonta mojitoa (5,00€), vallan hyvää sellaista. Ravintolalla on muutenkin tarjota kiitettävän kattava valikoima alkoholittomia juomia: drinkkejä, puna- sekä valkoviiniä, olutta ja siideriä. Kerrankin on varaa valita.

Mutta ruokaan. Alkuruoaksi valitsemme molemmat niin sanotun #kympinkeiton, joka tällä kertaa on ruokalistan mukaan samettisen pehmeää parsakeittoa. Nimensä mukaisesti keittoannos kustantaa 10,00€ ja niin ikään lupauksensa mukaisesti on samettisen pehmeää, maistuu täydellisen parsaiselta. Ohessa tarjottu hiivaleipä on sekin todella hyvää. Pidän myös siitä, että keiton pinnalta löytyy kuohkeaa ja kevyttä maitovaahtoa, kermat ja muut raskaammat asiat on tällä kertaa jätetty väliin.

Pääruoaksi minä valitsen stifadoburgerin (18,50€), joka koostuu tomaatti-yrttikastikkeessa ylikypsytetystä häränrinnasta, tsatzikista ja aiolista. Annokseen kuuluvan fetajuuston joudun jättämään väliin ja ranskalaiset korvaan salaatilla. Burgeriannos on hyvä, mutta ei paras mahdollinen. Härkäkastike on ehkä hieman tylsähkön makuista ja hampurilaissämpylä jää monien kokemieni varjoon. Yhdessä maukkaiden tsatzikin ja aiolin kanssa härkä kuitenkin toimii mainiosti ja talon hiivaleipä suo oivan mahdollisuuden jättää hampurilaissämpylä väliin. Aleksi syö annoksen karkkipossua (23,90€), jossa ylikypsä possu saa rinnalleen soija-karamellikastiketta, raikasta salaattia ja riisiä. Tämän annoksen ongelmakohta on riisi, joka vaatimattomuudessaan saa kokonaisuuden vajoamaan lähelle karjalanpaistitasoa. Harmi juttu, vielä kun tähän lisätään se fakta, että lähes kaikki muut ympärillemme kannetut annokset näyttävät herkullistakin herkullisimmilta.

Jälkiruokien kohdalla Goto esittelee jälleen vankkaa osaamista. Valitsen annoksen kolmea erilaista artesaanisorbettia, joka kruunataan marinoidulla raparperilla (10,00€). Vaikka en erityinen sorbettifanaatikko olekaan, nämä ovat todella hyviä kaikki kolme, siitäkin huolimatta, että makupaletti hieman erikoiselta kuulostakin: mansikka-basilika, crème fraîche ja tyrni. Myös marinoitu raparperi on hurmaavaa. Aleksin suklaa-saksanpähkinäkakku crème fraîche –sorbetin kera (10,00€) toimii mainiosti sekin.

Tällainen Gotoisa illallinen siis tällä kertaa. Pidimme paikasta, palvelusta sekä ruuasta. Mikäli sää olisi ollut toisenlainen, olisimme varmasti saaneet ravintolasta hieman fiinimmän kuvan, sillä pikavilkaisulta ravintolasali vaikutti terassiin nähden melko toisenlaiselta. No, kotoisaksi uskon senkin. Myös ravintolan tyylikäs, jazzhenkinen baari olisi varmasti kokemisen arvoinen.

Siis Gotolle suositus, ilman muuta.

Ruoka: 3+/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 3+/5

Bataattia ja pähkinää; ensikosketus uuteen piirakkakirjaan

Kirjoitettu 1 heinäkuun, 2016 by Kaisa

Joitakin aikoja sitten purjehti keittokirjahyllyymme jälleen uusi tulokas, Tiia Koskimiehen Parhaat piirakat. Juuri tänään minulla oli sopivasti aikaa tutustua kirjaan käytännössä ja valikoin teoksen viidestäkymmenestä vaihtoehdosta toteutukseen bataatti-pähkinä-juustopiiraan.

Piirakasta tuli mielestäni kohtuullisen makoisaa, vaikka itse ehkä koin sen pohjataikinan hiukan kuivakaksi. Tämä tosin saattanee johtua siitä, että olen lähiaikoina valmistanut piirakkapohjia lähinnä erilaisista riperuuista, kuten sosekeitoista ja joululaatikoista, jotka tekevät pohjasta silloin tällöin ehkä jopa hiukan vaikeasti koossa pysyvän, mutta vallattoman mehevän. Bataatti ja pähkinä taas tekivät täytteestä niin ikään ruokaisan kuin maukkaankin, joten tätä terveelliseltä maistuvaa piirakkaa voin hyvin suositella lounaaksi tai päivälliseksi. Kehotan kuitenkin valmistamaan rinnalle esimerkiksi jogurttikastikkeen, sen verran tiivistä tavaraa tämä piirakka nimittäin on. Kun kokonaisuuden nauttii raikkaan salaatin kera, sanoisin sen olevan siinä, siis mainion piirakka-aterian.

Ja niin, vaihtoehtoja jogurttikastikkeille voit etsiskellä Tunnelmallisistakin, me kun pidämme niistä vähintäänkin jättipaljon. Varmasti se klassisin vaihtoehto on tämä valkosipuli-basilika-jogurttikastike, mutta hyvä vaihtoehto on myös tämä versio. Mikäli hieman ”grillisempiä” makuja kaipailee, suosittelen ehdottomasti testaamaan jogurttikastiketta olutmiehen tyyliin. Vaihtoehtoja siis piisaa.

Aurinkoisin heinäkuun terveisin!

Bataatti-pähkinä-juustopiiras

Vuoallinen

Pohja:
4 dl (hiivaleipä)jauhoja (itse sekoitin vehnä-, graham- ja ruisjauhoja)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g pehmeää voita
1 keltuainen

Täyte:
3 kananmunaa
400 g bataattia
100 g pähkinöitä tai manteleita
1,5 dl kermaa
50 g fetajuustoa
suolaa ja mustapippuria
tuoretta persiljaa

Nypi jauhot, juusto, voi ja keltuainen tasaiseksi ja nosta kylmään odottamaan.
Valmista täyte. Kuori ja raasta bataatti karkeasti. Hienonna pähkinät tai mantelit.
Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Ohenna fetajuusto kermalla ja sekoita joukkoon muut täyteaineet. Levitä seos taikinalle.
Paista piirasta 200 asteessa noin 20 min. Käännä alalämmölle ja jatka paistamista vielä 10 min.
Voit paistaa myös annoskokoisia piiraita, mutta lyhennä tällöin paistoaika noin 15 minuuttiin.

Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?!

Kirjoitettu 30 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Lapsena mummolat olivat kyllä huippujuttu – tai ovat toki edelleen, joskin hieman eri syistä. Meillä kävi hyvä tuuri; meillä oli kaksi täysin erilaista mummolaa, maalaismummola ja kaupunkilaismummola, molemmissa omat parhautensa. Mummoloiden ja mummolatarinoiden ympärille olisi toki mahdollista perustaa vaikka omaa bloginsa, mutta koska tämän blogin tarkoitus on kuitenkin yhä edelleen esitellä reseptejä, hyppään pidemmittä puheitta asiaan. Aivan kohta.

Tässä kohtaa en kuitenkaan malta ohittaa pientä kertomusta toisesta mummistani, siitä kaupunkilaisesta. Mummilla nimittäin oli kaappi, ihmeellinen runsaudensarvi, aina pullollaan makeisia ja muita houkutuksia. No, olivathan ne usein sellaisia mummo-herkkuja; kettukarkkeja, vohvelikeksejä ja pumpernikkeleitä, mutta siitä viis, herkkuja joka tapauksessa. Ja usein oli myös pussi Fazerin Parhaita – sekä siitä seurannut tyypillinen kiista: Kuka saa Kiss-Kiss -karkin?! Sillä niinhän se taisi meidän perheessämme olla, että ainakin meillä lapsilla suosikki oli tottahan toki sama. No, se Jääkarhu oli ihan hyvä kakkosvaihtoehto…

Mietiskellässäni leipomusta veljeni esikoispojan ristiäisiin – kyseessä on muuten vielä kissalla varustettu talous – ei siis valinta ollut vaikea, kun satuin löytämään tämän ohjeen, jossa Kinuskikissa taikoo Kiss-Kiss -karkista jättisuuren, siis kokonaisen tortun. Hauskaa!

Harmikseni ajanpuutteen vuoksi omaa torttuani en tällä kertaa onnistunut kuvaamaan, joten lainasin tässä esiintyvän kuvan reseptin laatineen Kinuskikissan Kinuskikissa taikoo -teoksen kuvituksesta. Uskokaa tai älkää, oma tuotokseni muistutti kovasti alkuperäisversiota tassunjälkineen kaikkineen. Kannattaa siis ehdottomasti testata tätä innovatiivista reseptiikkaa, joka tuottaa maukkaan ja hauskannäköisen lopputuloksen.

Kiss-Kiss -torttu

12 annosta

Huom! Sekä täytettä että tassutaikinaa tulee reilusti. Tassutaikinan lopusta paistoin muutaman muffinssin lisäämällä ylimääräiseen taikinaan hieman jauhoja. Täytteelle en sen sijaan vielä keksinyt uutta sijoituspaikkaa, joten laitoin sen pakastimeen. Uskaltaisin kuitenkin neuvoa, että täytettä voi tätä kakkua varten huoletta tehdä alla olevasta määrästä vain kaksi kolmasosaa.

Täyte:
250 g Kiss-Kiss -karkkeja (ainakin CandyTownista löytyi erikseen myytävinä, mikäli et halua ostaa ”muutamaa” Fazerin Parhain -pussia kotikokoelmiin…)
4 dl kuohukermaa

Tassutaikina:
1 valkuainen
0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
0,25 dl kaakaojauhetta
25 g huoneenlämpöistä voita

Rullataikina:
0,75 dl vehnäjauhoja
0,75 tl leivinjauhetta
50 g voita
3 kananmunaa
1,25 dl sokeria
pinkkiä pastaväriä

Valmista täyte tortun täyttämistä edeltävänä päivänä. Leikkaa tai väännä sormilla karkit kahtia, jotta ne sulavat nopeammin.
Laita karkit ja kerma kattilaan. Kuumenna lieden keskilämmöllä sekoitellen, kunnes karkit ovat sulaneet. Älä keitä tämän kauempaa.
Kaada karkkikerma kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään yön yli.
Seuraavana päivänä tee ensin tassutaikina. Laita kulhoon valkuainen, sokeri, vehnäjauhot ja kaakaojauhe. Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi. Laita taikina pursotuspussiin, jossa on pyöreä tylla.
Vuoraa pelti (30 x 38 cm) leivinpaperilla ja pursota päälle tassuja. Laita pelti jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuviot ovat jähmettyneet. Jos pelti mahtuu pakastimeen, jähmettyminen tapahtuu nopeasti.
Vatkaa sillä välin jääkaappikylmä karkkikerma napakaksi vaahdoksi. Laita takaisin jääkaappiin muiden valmisteluiden ajaksi.
Yhdistä vaaleanpunaisen rullataikinan vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi ja anna jäähtyä.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota ensin valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana joukkoon puolet sokerista pieni määrä kerrallaan. Älä vatkaa valkuaisia ”tönköksi” vaahdoksi, vaan jätä vaahto notkeaksi ja kiiltäväksi.
Laita keltuaisten joukkoon loput sokerista. Vatkaa vaaleankeltaiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä keltuais- ja valkuaisvaahdot keskenään. Sekoita joukkoon ensin vähän jauhoseosta nuolijalla käännellen. Lisää sitten voisulaa pienissä erissä vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Sekoita huolellisesti kulhon pohjaa myöten. Värjää taikina pastavärillä vaaleanpunaiseksi.
Kaada taikina pellille tassujen päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi. Paista 200 asteessa noin 7 min.
Kumoa torttupohja leivinpaperille. Irrota leivinpaperi pohjasta. Kumoa levy uudestaan toisen leivinpaperin päälle, jotta kuviopuoli tulee alaspäin. Anna jäähtyä.
Täytä kääretorttu heti, kun pohja on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Levitä täyte levyn pinnalle. Kääri leivinpaperilla auttaen rullaksi.
Nosta rulla jääkaappiin jähmettymään.

Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon

Kirjoitettu 26 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Sini Visa: Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon
Tammi, 2016

Sini Visa eli tuttavallisemmin Kinuskikissa on kuulunut jo vuosia luottoleipureihini. Syystä tai toisesta hänen kirjansa ovat kuitenkin jääneet minulta pitkälti huomioimatta, olen keskittynyt häneen blogistina. Joitakin aikoja sitten kuitenkin törmäsin hänen uusimpaan kirjamuotoiseen teokseensa, Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon, ja innostuin toden teolla. Idea siitä, että kaikkien tuntemat herkut toteutetaan toisella tavalla, sekoitetaan leivonnaiset ja leivontatekniikat keskenään on minusta herkullinen, innovatiivisuudessaan omaa luokkaansa, enkä muista kenenkään muun tehneen vastaavaa, ainakaan aiheesta kokonaista kirjaa.

Jotta ajatus tulisi paremmin selitetyksi annan muutaman esimerkin: kaneliässät Kinuskikissa leipoo pulliksi, jaffakeksit piirakaksi, laskiaispullat kakuksi ja minttu- sekä metrilakut leivoksiksi. Dominoista ja korvapuusteista tehdään muffinsseja, kakkupalat tarjoillaan konvehteina ja teoksen loppuosan suolainen tarjonta esittelee muiden muassa Toast Skagen -voileipäkakun, hampurilaispiirakan ja suolaiset lusikkaleivät. Mielenkiintoisia ideoita on sen verran, että tästä opuksesta on todella vaikea irrottaa näppejään, saatikka valita toteutuksen kohdetta.

Reseptien lisäksi kirja sisältää parinkymmenen sivun mittaisen koristelutekniikoita ja vinkkejä esittelevän osion, jossa pääpaino on selkein kuvin varustetussa koristeluohjeistuksessa.

Tämän laajemmin teosta taitaa olla turha lähteä sanallisesti kuvailemaan, kehotan tarttumaan siihen itse, sillä uskaltaisinpa väittää, että on sangen haastavaa, jos ei jopa mahdotonta, löytää leivontakärpäsen puraisemaa, joka ei kokisi mielenkiintoa lähteä toteuttamaan vähintään muutamaa tämän kirjan antamista ideoista. Itse tartuin ensitöikseni leivontatassuineni Murueskimo– sekä pizzakakkuihin, joista kumpainenkin tuotti sangen miellyttävän lopputuloksen. Seuraavaksi aion kokeilla Kiss-Kiss-torttua, jossa Fazerin parhaiden ehdoton suosikkini, Kiss-Kiss-karkki, taiotaan kääretortun muotoon.

Taikapölyllä maustettuja leivontahetkiä toivotellen.

Taikatemppuja à la Kinuskikissa: pizzasta kakku, siis pizzakakku

Kirjoitettu 23 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Kinuskikissa eli Sini Visa on kyllä mahtileipuri. Eipä siis ihme, että hänen bloginsa taitaakin olla se alallaan Suomen suosituin. Myös itse olen kerran jos toisenkin löytänyt Kinuskikissa-blogista inspiraatiota niin suolaisiin kuin makeisiinkin leipomuksiin sekä vastauksia leivontateknisiin kysymyksiin, tai muuten vaan ihastellut hänen tekeleitään.

Kun joitakin aikoja sitten törmäsin Kinuskikissan uusimpaan kirjamuotoiseen teokseen, Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon, innostuin aika tavalla. Tässä on ehkäpä paras – tai ainakin innovatiivisin keittokirja – mitä ihan lähiajoilta tulee mieleen. Mutta juu, kirjasta raapustan takuulla esittelyn hieman tuonnempana, nyt keskitytään tällä hetkellä olennaiseen, siis pizzakakkuun, jonka sen ohjeistuksella aamupäiväni ratoksi valmistin.

Ihan aluksi todettakoon, että kakusta tuli todella herkkua, kurnauskis! Vaikka se koostuu tuiki tavallisista pizza-aineksista, se maistuu jotenkin ihan erilaiselta, todella mehevältä – uskaltaisin väittää, että tämä saattaisi kelvata jopa Silvio Berlusconille – ja aion ilman muuta testata pizzakakkua myös erilaisten täytteiden kera. Tällä kertaa täytin kakun melko pitkälti, toki hieman varioiden, Kinuskikissan ohjeiden mukaan, mutta koska itse en ole suuri salamin ystävä – laitoin sitä lähinnä Aleksin mieliksi – uskon, että suosikkitäytteillä tämä veisi lähes kielen mukanaan.

Edellisen ylistyspuheen jälkeen onkin sitten turvallista todeta, että hieman vaivaa tämä kakku myös vaatii osakseen, ainakin jos minun laillani ei pidä pizzataikinan kaulimista sinä kaikista herkullisimpana keittiöpuuhana. No, tällä lopputuloksella sitä kaulii ihan mielellään. Kokeilkaa ihmeessä ja tarjotkaa ystävillekin. Kakku on sen verran täyttä tavaraa, että muutamalla tällaisella ruokkii jo melko suurenkin juhlajoukkion.

Tämä taisi nyt olla se viimeinen postaus ennen kuin siirryn juhannuslaitumille. Kaunista keskikesän juhlaa itse kullekin!

Pizzakakku

12 annosta

Taikina:
35 g hiivaa
4,5 dl vettä
0,5 dl öljyä
0,75 tl suolaa
9 dl vehnäjauhoja

Täyte (jota voit varioida täysin omien pizzamieltymystesi mukaan tai toteuttaa vaikka jonkin klassikon):
140-210 g (2-3 prk) tomaattipyreetä
300 g juustoraastetta
2 isoa tomaattia
1 punasipuli
150 g pepperonia / salamia
pizzamaustetta

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää öljy ja suola. Sekoita joukkoon jauhoja noin desilitra kerrallaan. Jatka sekoittamista kädellä vaivaamalla, kun taikina muuttuu paksummaksi. Itse suosin kuitenkin yleiskoneen käyttöä, se tekee pizzataikinan tekemisestä ihastuttavan helppoa.
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin 30 min.
Ota pala taikinaa ja kauli se leivinpaperin päällä ohueksi levyksi (noin 3 mm). Ota irtopohjavuoan (halk. 24 cm) reunarengas ja säädä se kiinni-asentoon. Leikkaa taikinasta reunuksen sisäreunaa myöten ympyrä. Esipaista pohjaa 200 asteessa 5 min.
Jatka näin, kunnes saat neljä esipaistettua pohjaympyrää. Säästä loput taikinasta kakun reunusta varten. Huom! Minä käytin lopulta kakkuun vain kolme pohjaympyrää, sillä kakku oli jo siinä vaiheessa miltei vuoan korkuinen. Ehkä minulla oli hiukan enemmän täytteitä, en tiedä. No, ylimääräisestä pohjaympyrästä paistoin erillisen pikkupizzan.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sivele reunoille öljyä.
Kauli jäljellä olevasta taikinasta pitkulainen levy, joka riittää vuoan sisäreunan ympäri. Levyn leveys on hyvä olla noin 3 cm enemmän kuin vuoan korkeus. Levyn pituus on noin 72 cm. Nosta levy vuokaan niin, että se peittää vuoan sisäreunan ja roikkuu osittain vuoan reunan yli. Näin levy pysyy paikoillaan täyttämisen ajan.
Pese ja leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi, kuori ja leikkaa sipuli niin ikään ohuiksi renkaiksi.
Laita ensimmäinen pohjapala vuoan pohjalle. Levitä päälle tomaattipyreetä, juustoraastetta, sipulirenkaita ja tomaattiviipaleita sekä salamia. Ripottele pinnalle pizzamaustetta.
Jatka pohja- ja täytekerrosten vuorottelulla vuoan yläreunaan saakka, niin että päällimmäiseksi jää täytekerros.
Käännä vuoan ulkopuolella roikkuva taikina vuokaan ja tasoittele muotoillen reunaksi.
Paista 200 asteessa noin 40 min. Suojaa pinta foliolla, jos se tummuu liikaa.
Tarjoile kakku lämpimänä.
Leikkaaminen onnistuu parhaiten sahalaitaisella- tai leipäveitsellä.

Projektina pakastin osa 8: linssikeitosta – yllätys, yllätys – piirakkapohjaksi

Kirjoitettu 22 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Ja taas: Halusin toteuttaa itseäni keittiön puolella lähtemättä kauppaan sekä siivoamalla samalla pakastimesta muutaman sinne kotiutuneen purnukan, joten valmistin – suureksi yllätykseksenne – piirakan. Tuntuu, että näitä on nyt tullut tehtyä, mutta toisaalta niihin on helppo upottaa lähes mitä vain, niitä voi varioida alusta loppuun, niistä saa helposti sopivia lounasannoksia ja tärkeimpänä kaikista, ne ovat oikeastaan poikkeuksetta maukkaita.

Mitäpä siis tällä kertaa? Purkillinen linssikeittoa, pakastimesta, vajaa purkillinen ruokakermaa, pakastimesta niin ikään, jääkaapissa tomaatteja, sipulia ja fetaa, loput perusvalikoimista. Lopputuloksena linssikeittopohjainen tomaatti-sipulipiirakka. Suosittelen; niin piirakkapohjaa kuin -täytettäkin.

Kuten jokunen ehkä muistaakin, upotin taannoin annoksen linssikeittoa leipätaikinaan. Sitä ennen muutin perunalaatikon piirakkapohjaksi. Koska molemmat edellä mainituista projekteistani onnistuivat moitteettomasti, päätin kokeilla miten linssikeitto toimisi piirakkapohjan peruskivenä. Ja toimihan se. Toisin sanoen, mikäli sosekeittoa sattuu jäämään annos tähteille, suositan sen jatkojalostusta esimerkiksi piirakkapohjaksi.

Eipä tähän hätään muuta kuin mukavaa juhannusta! Aurinkoineen tai sateineen, keskikesän juhla se on joka tapauksessa.

Tomaatti-sipulipiirakka sosekeittopohjalla

4 ruokaisaa / 8 juhlapöytäkoon annosta

Pohja:
1,5 dl (linssi)sosekeittoa
1,5 dl jauhoja (itse käytin hiivaleipävehnäjauhoja)
40 g voita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte:
1 keltasipuli
1 punasipuli
öljyä kuullottamiseen
1 tl hunajaa
2 tomaattia
ripaus sokeria
yrttimausteseosta (esim. Provencale)
fetajuustoa
1 kananmuna
1,5 dl ruokakermaa
mustapippuria
suolaa
juustoraastetta
muutama kirsikkatomaatti

Nypi voi, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi. Lisää sosekeitto ja ripaus suolaa. Anna taikinan vetäytyä kylmässä noin 15 min.
Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halk. 23 cm) ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 min.
Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota öljyssä hitaasti miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi hunaja ja anna jäähtyä.
Kuutioi tomaatit ja sekoita niihin hiukan sokeria sekä yrttimausteseosta maun mukaan.
Levitä sipuliseos esipaistetun pohjan päälle ja sipulien päälle tomaatit. Murustele seuraavaksi vuokaan sopiva kerros fetajuustoa.
Sekoita keskenään kananmuna, ruokakerma, mustapippuri, suola ja juustoraaste. Kaada seos tasaisesti piirakan pinnalle ja siivuta päälle vielä muutama kirsikkatomaatti.
Paista noin 25 min.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 40: Ravintola Bystro, vienosti slaavilaista tunnelmaa, vahvasti maistuvia makuja

Kirjoitettu 21 kesäkuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Minulle venäläiset ravintolat ovat melko selkeitä tapauksia. Taitaa nimittäin olla niin, että vielä en ole onnistunut sellaisesta huonoa ruokaa saamaan. En koskaan ihan elämäni ravintoloiden top-listalle sijoittuvaa, mutta en varsinkaan huonoa. Minä pidän venäläisistä mauista; borscht-keitosta, stroganovista sekä erilaisista piirakoista ja säilykkeistä, suolakurkusta ja hunajasta, tottahan toki smetanasta. Venäläinen ruoka on omalla tavallaan viettelevää, yksinkertaisuudessaan kaunista. Mutta muistutettakoon vielä, että seuraavassa puhutaan slaavilaisesta ravintolasta, ei yksin venäläisestä.

Nämä ovat ne lähtökohdat, joiden perusteella lähden arvioimaan toissapäiväistä sunnuntaipäivällistämme Bystrossa, Helsingin Etelärannassa keväällä avautuneessa slaavilaisravintolassa. Kyseessä on Henri Alénin ja Tommi Tuomisen perustama paikka, enkä näin ollen ravintolat Muru, Pastis, Demo ja Grotesk mielessäni, voi olla asettamatta Bystrolle jo tästä syystä, Alénin ja Tuomisen nimien vuoksi, jonkinlaisia ennakko-odotuksia. Siis slaavilainen keittiö ja kaksi suomalaista huippukokkia; katsotaan minkälainen soppa siitä syntyy.

Alkuun lienee syytä mainita, että kuten taannoin Momotokossa, myös Bystrossa ruokailemme Let’s Deal -lahjakortilla. Tällä kertaa kyseessä on diili, jonka puitteissa kaksi henkilöä ruokailee Chef’s Menun hintaan 58,00€ saaden näin normaalihinnasta 26% alennusta. Siis 29,00€ ja kolme ruokalajia, kuulostaa varsin kohtuulliselta.

Saavumme Bystroon sunnuntaina neljän tienoilla. Meidät vastaanottaa kaksi tarjoilijaa – sekä tyhjä ravintolasali. Olemme siis ainoat ruokailijat, vaikka ravintola on avannut ovensa jo puolilta päivin, eikä aukiolotuntejakaan ole enää jäljellä kuin muutama. Emme kuitenkaan ehdi tilausta pidemmälle, kun saamme seuraa toisesta pariskunnasta, jonka jälkeen seurueita saapuukin paikalle melko tasaisesti. Mitään ruuhkaa ei ravintolaan synny, mutta nyt eletäänkin sateisen harmaata sunnuntai-iltapäivää. Huh, tyhjä ravintola on aina jotenkin onneton, joten iloitsen suuresti ihmisistä ympärillämme. Mitä Bystron miljööseen tulee, on entisen Sundmans Krogin paikalle, 1800-luvun alkupuolen rakennukseen sijoitettu ravintola yksinkertaisuudessaan omalla tapaansa kodikas. Esimerkiksi Saslikista tuttu venäläinen mahtipontisuus loistaa toimivasti poissaolollaan, vaikka slaavilaisen kulttuurin siemeniä onkin selvästi kylvetty ympäriinsä. No, näitä tuskin kannattaa toisiinsa verrata.

Mutta kokin suosituksiin. Menussamme alku- ja jälkiruoat ovat etukäteen määriteltyjä, pääruoat saamme valita kolmesta vaihtoehdosta. Aloittelemme Zakuska-alkupaloilla, joka minun kohdallani tarkoittaa kylmää paprikakeittoa, kirkasta sienisalaattia, hatsapuri-leipää sekä suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Aleksin lajitelmassa sienisalaatti on korvattu hauenmätiruisleivällä. Alkupalat ovat toimivia ja sopivat mainiosti aloittamaan slaavilaisen päivällisemme. Erityismaininnan ansaitsevat hatsapuri-leipä sekä suolakurkku-hunaja-smetana -yhdistelmä, joka tosin taitaa olla melko mahdotonta saada epäonnistumaan. Zakuska-lautasemme näyttäisi olevan kavennettu versio ravintolan ”Idän ihmeitä” -alkupalalajitelmasta (20,00€).

Pääruoaksi valitsemme molemmat kukonpoika-saslikin, joka tarjoillaan munakoisohöystön sekä punaisen adjikan kera. Kukonpoika on todella hyvää, eikä lisukkeessakaan valittamista ole, vaikkakin kokonaisuuden kannalta heikkoa on, että adjikan sangen voimakas, chilillä viimeistelty maku varastaa hieman kukonpojan hennompaa makua.

Niin ikään jälkiruoaksi tarjoiltava Charlotte Russe tuoreine marjoineen edustaa kovan luokan klassikko-osastoa. Kakkupalanen on mukiinmenevä ja pintaa ympäröivä vaniljakerros tekee siitä jopa tavallista paremman, mutta johtuneeko sitten siitä, että minä nyt en ole kummoinenkaan Charlotte Russe -fanaatikko, joudun arvostelemaan jälkiruoan vain tyydyttäväksi.

Tällainen seikkailu siis tällä kertaa. Ruoka on alusta loppuun hyvää ja maukasta, mutta ei ihmeellistä, kaikki olisi voinut olla periaatteessa parempaakin. Bystro kuitenkin kutsuu itseään Bliniläksi ja mainostaa valmistavansa Suomen parhaat blinit. Harmiksemme näitä ei ole kokin suositusmenuun sisällytetty, joten ehkäpä blinimielinen uusintakierros voisi olla paikallaan.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3+/5

Kokonaisuus: 3+/5