Tunnelmallisia makuja

Tulipa keitettyä liikaa perunoita; siis piirakkapuuhiin!

Kirjoitettu 14 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jälleen rippeiden äärellä, toisin sanoen jääkaapissa aimo annos ylimääräisiä, keitettyjä perunoita. Mitäpä siis tällä kertaa? Koska varastosta sattui löytymään muutakin tarkoitukseen sopivaa, päädyin piirakkaan, tuohon riperuokien klassikkoon.

Reseptiikka seuraavaan löytyi Kinuskikissalta, tosin oman versioni muokkasin kalaisasta lihaisaksi. Lopputulos oli mainio, kalavaihtoehtoakin täytyy siis varmasti kokeilla.

Tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis, eipä muuta kuin kaunista kesäillan jatkoa!

Peruna-kylmäsavupaistipiirakka

Vuoallinen

Perunasose:
600 g jauhoisia perunoita
0,5 tl suolaa
25 g voita
1 keltuainen
0,5 dl maitoa

Pohja:
puolet perunasoseesta
2,5 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja
0,25 dl öljyä

Täyte:
1 sipuli
70 g rucolaa
200 g kinkkua, osan voit korvata kylmäsavupaistilla
200 g paprika-chilituorejuustoa
1 dl kermaa
1 valkuainen
1 kananmuna
2 dl voimakasta juustoraastetta
1 dl hienonnettua basilikaa
mustapippuria myllystä

Päälle:
kylmäsavupaistisiivuja
puolet perunasoseesta
yrttejä valintasi mukaan, esim. timjamia / basilikaa

Tee ensin perunasose. Kuori perunat ja keitä kypsiksi. Soseuta perunansurvimella. Sekoita joukkoon suola ja voi. Lisää keltuainen ja maito. Säästä valkuainen täytteeseen.
Tee seuraavaksi pohja. Erota puolet perunasoseesta ja sekoita sen joukkoon jauhot ja öljy. Laita loput perunasoseesta loppuvaiheen koristelua varten pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Levitä pohjataikina voidellun piirakkavuoan (halk. 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Kuori ja hienonna sipuli. Huuhtele rucolanlehdet ja hienonna hieman.
Kuullota sipulia öljytilkassa. Lisää loppuvaiheessa pannulle rucola ja kääntele jonkin aikaa. Leikkaa kinkku suikaleiksi. Yhdistä täyteainekset keskenään.
Kaada täyte vuokaan. Asettele pinnalle täytteen keskiosaan paistisiivuja.
Paista 200 asteessa 25 min. Ota uunista ja pursota pinnalle perunaruusukkeita. Laita takaisin uuniin noin 10 min. tai kunnes ruusukkeet ovat saaneet hieman väriä.
Viimeistele koristelu yrteillä juuri ennen tarjoilua.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 38: Passio; Keittiö Ja Baari, jota kannatti unohtamatta odottaa

Kirjoitettu 13 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jo pian vuoden päivät olen haaveillut vierailusta ravintola Passiossa. Se oli viime kesänä, kun ensimmäisen hääpäivämme suunnitelmaa laatiessamme puntaroimme valitako illallispaikaksi Ludviginkadulla sijaitseva Ragu vai Kalevankadun Passio. Tuolloin päädyimme ensiksi mainittuun ja vietimmekin täydellisen illan mahtavien makujen äärellä. Makumatka Passioon on kuitenkin pyörinyt mielessäni lähes joka kerta spesiaalimpaa illallispaikkaa valikoidessamme ja kun Aleksi sitten johdatteli minut hieman etukäteen annetun syntymäpäivä-yllätyspäivän kruunuksi juuri Passioon sai ihastuttava päivä arvoisensa päätöksen.

Astelemme sisään Kalevankatu 13 lauantai-iltana melko tarkalleen kuudelta. Joitakin pöytiä on jo kansoitettu, mutta tilaa on vielä runsaasti – ei tosin pitkään. Noin nelikymmenpaikkainen ravintola täyttyy lähimpien tuntien aikana ja on itsestäänselvyys, että ilman varausta tänne ei ole asiaa. Itse asiassa varaus on suotavaa tehdä jo joitakin kuukausia aikaisemmin.

Meidät johdatetaan pöytään ja pian pääsemme tekemään valintoja. Täällä kun ollaan ei yllätysmenusta tietenkään voi kieltäytyä ja valitsemme sen pidemmän kaavan mukaan, viidellä ruokalajilla (69,00€). Lisäksi Aleksi ottaa annosten rinnalle suunnitellun viinipaketin, jonka hinta puolikkailla annoksilla on 27,50€. Itse lähden ruokaretkelle veden voimin, mitä nyt Lehtikuohulasillisesta (6,00€) kieltäytymättä. Tässä kohtaa olisin ehkä odottanut tämän tason paikalta hieman laajempaa valikoimaa; vaikka Lehtikuohu varmasti sitä parasta alkoholitonta onkin, olisi vaihtelu silloin tällöin paikallaan, eikä lasillinen jotakin vähemmän kuohuvaa ruoan kanssa olisi ollut pahitteeksi. No, tämä ei ole yksin Passion ongelma, alkoholittomia viinejä tuntuu ylipäätään olevan todella niukasti ravintoloiden valikoimissa.

Muutaman vuoden toiminut Passio eroaa ulkoiselta olemukseltaan jonkin verran tämänhetkiselle pohjoismaiselle fine dining -ravintolakulttuurille tyypillisestä mustavalkoisesta pelkistetystä linjasta. Vaikka samaakin on, sisustuksessa on mielestäni enemmän omalaatuista särmää. Mieleen tulee eniten Ludu, viihtyisä ja omalaatuinen turkulaisravintola. Vähiten syynä yhtenevään ilmeeseen ei varmaankaan ole molempien lattioitaan koristamaan valitsema silmiinpistävä ruutukuviointi. Tykkään.

Mutta ruokaan. Ensimmäisenä eteemme lasketaan kermainen parsakeitto. Tällä tervehdyksellään keittiö todella vakuuttaa; tämä erittäin maukas amuse bouche voisi hyvin olla jo yksi ”virallisista” ruokalajeista. Keittiön tervehdyksissään Passio panostaakin määrän sijasta laatuun. Vähemmän on täällä enemmän ja kaksi suurella panoksella tehtyä tervehdystä peittoavat helposti joidenkin paikkojen tervehdysarmeijan.

Alkuruoan kohdalla joudumme Aleksin kanssa eri leireihin, kun minulle tarjoillaan lohen sijaan gazpachokeittoa omalaatuiseen, maukkaaseen tyyliin. Lautaselta löytyy gazpachosorbeeta seurassaan tomaatti-pestosalaattia. Annoksen maut ovat vahvoja ja muodostavat yhdessä herkullisen kokonaisuuden. Itse olisin kuitenkin mieluummin makustellut lohiannoksen parissa, mutta hyvä näinkin.

Väliruoaksi saamme mureaksi haudutettua porsaanlihaa lihaliemimäisessä kastikkeessa rinnallaan paistettua kaalia, itusalaattia ja keltuaiskreemiä. Annos on makumaailmoiltaan siinä määrin täydellinen, että kohoaa raatimme yksimieliseksi suosikiksi. Ihan loistavaa!

Mahtavan väliruoan vanavedessä lautasillemme uiskentelee ensimmäinen pääruoka, kuhaa, fenkolia ja osittain mustakalan musteella värjättyä kastiketta. Jälleen hyvä ja rikas annos, jota valitettavasti en tämän tarkemmin osaa kuvailla. On se hassua, että vaikka kahdet korvat kuuntelevat tarjoilijan sanoja vähintäänkin höröllään, tuntuu ainesosien muistaminen vaan niin vaikealta. Tällä kertaa mysteeriksi jäävät annoksen pienet mädiltä näyttävät pallerot, jotka ovat koostumukseltaan suuta miellyttäviä, eivät mädin tapaan pureskeltaessa suuhun poksahtelevia. Lisäksi on annettava runsain mitoin pisteitä taidosta valmistaa fenkolia niin maukkaalla tapaa, että pidämme siitä molemmat – yleensä emme tee näin kumpikaan. Myös pääruoista toinen, amerikkalaisten rakastama flank steak eli naudan kuve linssien, sienten, pariisinperunamaisten perunoiden sekä choronkastikkeen kera on mainio. Punasipulista kastikkeelle rakennettu kuppi on oiva keksintö. Johtuen annoksen pohjalta löytyvästä erittäin voimakkaan makuisesta toisesta kastikkeesta, joka mielestäni dominoi annoksen makumaailmaa liikaa sekä siitä, että itse en arvosta chorontyyppisiä kastikkeita sinne kaikista korkeimmalle, pidän annosta tähänastisista heikoimmin onnistuneena, en kuitenkaan huonona.

Ennen jälkiruokaa saamme keittiöstä toisen ylimääräisen muistutuksen olemassaolostaan sen tervehtiessä meitä välijälkiruoan muodossa. Vaniljakastike, ananaskreemi ja rouhea mysli viettelevät, verigreippi, vadelmamousse sekä kuivattu omena olisivat sen sijaan ehkäpä voineet jäädä jopa laittamatta. Tällä kertaa olisin ollut tyytyväisempi hieman yksinkertaisempaan esitykseen, mutta joka tapauksessa keittiön tervehdyksenä kyseinen annos on omaa luokkaansa.

Jos viimekertainen fine dining -kokemuksemme ravintola Naturassa huipentui jälkiruokaan, kävi nyt valitettavasti hieman päinvastoin. Syynä tähän on pitkälti se, että ranskalaisen keittiön ”lahja” maailmalle, kohokas, ei nyt vain satu olemaan minun juttuni ollenkaan. Meille tarjoiltu sitruunakohokas on varmasti juuri sellainen, kun kohokkaan kuuluukin olla, mutta joka tapauksessa hyvää se ei ole. Se maistuu kohokkaalta eli minun suussani sokeroidulta kananmunalta. Jälkiruokalautasen toiselle puolelle aseteltu litsisorbetti (aprikoosi?)hillon ja makeiden ”murujen” kera on kyllä hyvää, mutta ei onnistu pelastamaan jälkiruokaa kokonaisuutena. Lisäksi koristeeksi aseteltu syötävä orvokki on molempien annoksissa peittoutunut pahasti, jäänyt litsin litistyksiin.

Sellainen ruokaretki siis tällä kertaa. Erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Passio on hintansa väärti, kyllä, ja selvästi myös sellainen, että toisenlainen annoskimara olisi voinut tehdä kokemuksesta jopa liki täydellisen, olihan menussa tälläkin kertaa mukana niitä täydellisiä suorituksia. Myös ravintolan palvelu on todella ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta kaikista korkeinta tasoa sekään ei täysin saavuta. Asiantuntijatasolla kyllä, vielä pieni himppu henkilökohtaisuutta ja se olisi ollut siinä. Lisäksi useasti yhden tai kahden annoksen kohdalla ravintolasalin puolella näyttäytyvä kokki tuo annoksille uskottavuutta, joka tällä kertaa jäi näkemättä. Ehkä emme siis saaneetkaan sitä talon huippuannosta tai ehkä se ei kuulu täällä tapoihin, tiedä häntä.

Siis todella hyvä, mutta ei kuitenkaan paras. Ehdottomasti suosituksen arvoinen ravintola, jota kehotan ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Viinipaketti, joka koostuu yhdestä portugalilaisesta, kahdesta saksalaisesta ja kahdesta italialaisesta suosituksesta on Aleksin mukaan täysosuma, kannattaa siis luottaa Passion viinivalintoihin.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Salaattia kolmelle grillaajalle

Kirjoitettu 12 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Perjantaina vietimme taas kotikolossa makoisia hetkiä, kun valmistauduimme tulevaan mysteeriviikonloppuun. Tai minulle mysteeriseen; eilen sain nauttia Aleksin järjestämästä ”jännäpäivästä”, tänään taas minulle järjestetystä vauvasuihkusta, jee!

Mutta palataanpa takaisin perjantaihin, köökin ja grillin äärelle. Koska pääruokamme oli tällä kertaa niin kovin yksinkertaista, on tarkoituksenani esitellä teille muutama varsin mainio lisäke esimerkiksi grilliruoan kumppaniksi. Mitä pääruokaamme tulee haluan kuitenkin suositella kokeilemaan myös sitä. Tässä ohjeistus: täytä lehtipihvit ja/tai wieninleikkeet kinkulla ja juustolla, grillaa tai paista pannulla ja saat sveitsinleikkeleitä. Keitä rinnalle uusia perunoita tillin kera, valmista vielä perinteinen kananmunakastike (ohje alla) ja luulenpa, että ollaan jo monen mielestä kiinni melko maukkaissa makumaailmoissa. Sillä niinhän se oikeasti on, että yksinkertainen on kaunista – ja usein myös maukasta. Lisäksi makuihin liittyvät muistot ovat asia, joka usein saa ruoan maistumaan vieläkin paremmalta. (On toki uskallettava ottaa se riski, että heikosti onnistunut toisinto menneisyyden herkkuhetkestä laimentaa, jopa totaalisesti romuttaa, tärkeän makumuiston.) Kun kananmunakastikkeesta puhutaan lennähdän itse lapsuuteni kesiin Etelä-Pohjanmaalle. Mummin perunamaa ja itse kerätty ruohosipuli, siitä eivät kananmunakastikkeen lähtökohdat enää parane. No, kyllä se täällä kotikolossakin hyvältä maistui, melkein yhtä hyvältä.

Entäpä nuo lupaamani kolme salaattia sitten? Kuten grillaajatkin myös nämä ovat sangen erilaisia keskenään. Yksi täyttää lautasensa mieluiten perinteisesti perunalla, toinen kaipaa makuja maailmalta ja kolmas janoaa jotakin raikasta. Perunan ystäville ehdotan perunasalaattia avokadolla mehevöitettynä, välimerellisistä mauista innostuville lämmintä tomaatti-fetasalaattia ja raikastelijoille vesimelonisalsaa. Vesimelonisalsan ideasta kiitos lähtee Kamera & Kauha -blogin suuntaan, vaikka maustamisen toteutinkin lopulta omalla tyylilläni. Lähtökohdan lämpimään tomaatti-fetasalaattiin taas löysin Jupen keittiöstä, mutta kokonaisuus on omaa käsialaani.

Suosittelen koko trioa; nämä salaatit täydentävät toisiaan ja sopivat hyvin vaikka samalle aterialle. Hyvä vaihtoehto on myös asettaa lämmin fetasalaatti alkuruoan asemaan, jolloin paistaminen kannattaa suorittaa vasta juuri ennen tarjoilua.

Salaatilla siivitettyjä herkutteluhetkiä toivotellen!

Peruna-avokadosalaatti

4-6 annosta

750 g uusia perunoita
2 avokadoa
2 kevätsipulia
retiisejä

Kastike:
0,5 dl majoneesia
1,5 dl turkkilaista jogurttia / kermaviiliä
2 tl limemehua
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä. Kun perunat ovat viilentyneet, puolita tai tarvittaessa isompien kohdalla jaa ne neljään osaan.
Kuori, poista kivi ja viipaloi avokado. Silppua kevätsipulit varsineen, pese ja viipaloi retiisit.
Yhdistä salaatin ainekset varovasti käännellen.
Valmista kastike sekoittamalla yhteen kaikki ainekset.
Sekoita kastike varovasti käännellen salaattiin.
Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Lämmin tomaatti-fetasalaatti

4 alkuruoka-annosta

1 sipuli
150 g (pakaste)pinaattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
20 kirsikkatomaattia
fetajuustoa
tuoretta basilikaa
punaviinietikkaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä ja lisää sitten pinaatit. Paista seosta muutaman minuutin ajan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Jaa sipuli-pinaattiseos neljän annosvuoan pohjalle.
Huuhtele tomaatit ja kuutioi feta. Hienonna basilika pienemmäksi.
Sekoita tomaatit, fetakuutiot ja basilika kulhossa. Pirskottele joukkoon punaviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria. Sekoita ja jaa seos annosvuokiin sipuli-pinaattipohjien päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Vesimelonisalsa

4 annosta

6 dl vesimelonia pieninä kuutioina
6 dl tomaattia pieninä kuutioina
2 tl tuoretta chiliä silputtuna
4 rkl kevätsipulin varsia silputtuna
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Yhdistä pilkotut aineet keskenään. Lisää loraus oliiviöljyä ja hiukan sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.

Kananmunakastike

4 annosta

4 rkl voita
5 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl maitoa
3-4 kananmunaa
suolaa
valkopippuria
ruohosipulia silputtuna

Keitä kananmunat koviksi, noin 10 min. Säikäytä kylmällä vedellä ja kuori.
Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Kypsytä muutama minuutti, mutta älä anna jauhojen ruskistua. Lisää maito hyvin sekoittaen ja kun kastike on suurustunut lisää mausteet ja pilkotut kananmunat. Valkopippuria tämä kastike vaatii melko runsaastikin maustuakseen hyvin.

Raparperipuuhia osa 4: ei hilloa, vaan sosetta, raparperi-hedelmäsosetta

Kirjoitettu 9 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Sadepäivä ja ensimmäisen raparperisaaliin viimeiset varret. Lähtöä kauppaan en eilisaamuisessa säätilanteessa kokenut mielekkääksi vaihtoehdoksi, joten päätin valmistaa varsista hedelmäsosetta, johon meiltä sattui löytymään aineksia.

Tein tällä kertaa reilusti alkuperäistä reseptiikkaa vähäsokerisemman version, jota ajattelin käyttää esimerkiksi puuron tai rahkan kumppanina ja lopputulos oli mielestäni mainio – joku tosin saattaisi kokea tämän edelleen melko makeaksi, joten valmistusvaiheessa sokerimäärää kannattaa venkslata omien tottumusten ja mieltymysten mukaan. Kiiveistä ja viinirypäleistä makeutta irtoaa sen verran, että ehkä tätä voisi keitellä jopa miltei sokeritta; silloin tosin hillomaisuus ja säilyvyys on syytä pitkälti unohtaa. No, kukin tyylillään ja ehkä sillä oli jotain osuutta asiaan, että nappasin ohjeen Dansukkerin sivustolta. Taitavat siellä päin jostakin syystä kannustaa sokerin käyttöön…

Raparperi-hedelmäsose

Pieni annos, noin 3 dl valmista hilloa

150 g vihreitä siemenettömiä viinirypäleitä
150 g kiiviä
150 g raparperia
0,3 dl vettä
1 kanelitanko
kolmasosa limetin raastetusta kuoresta ja 2 tl mehua
1 dl hillosokeria

Sekoita ainekset hillosokeria lukuun ottamatta kattilassa.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kevyesti poreillen 10 min. Sekoita välillä.
Poista kanelitanko ja soseuta.
Lisää hillosokeri, kuumenna kiehuvaksi ja keittele vielä noin 5 min. kevyesti poreillen ja välillä sekoitellen.
Kaada puhtaisiin purkkeihin ja säilytä viileässä.

Projektina pakastin osa 7: innovointia, risteytyksiä ja lopputulos, josta uskaltaa olla ylpeä

Kirjoitettu 8 kesäkuun, 20168 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Johtuen minulle suodusta ruhtinaallisesta määrästä vapaa-aikaa, olen pitkälti suoriutunut tavoitteestani tyhjentää pakastimemme kaikesta sinne aikojen saatossa majailemaan päätyneestä riperuoasta. Eilen minua kuitenkin houkutteli haastaa itseni kaupattomaan ruoanlaittoon ja tilannekatsauksen tehtyäni katsoin sen mahdolliseksi.

Minkälaisen tarpeiston siis kylmyyden keskeltä tällä kertaa löysin? Itse maustamiani broilerisuikaleita, keitettyä ohraa, silputtuja kevätsipulin varsia ja pestokastiketta, sämpylä ja pala vuokaleipää. Ja mitä näistä – yhdistettynä tietysti muihin perusvarastomme aineksiin – syntyi? Pestoinen broileri-ohragratiini leipäpohjalta tarjoiltuna.

Mielestäni lopputulos oli maukas, pesto, broileri ja ohra sulautuivat hienosti juustokastikkeeseen. Myös gratiinille askartelemani juustokakkumainen leipäpohja sekä valitsemani irtopohjavuoka toimivat hyvin, varsinkin kun pohjaa sitomaan lisäsin siihen kananmunan. Tällaista pohjaratkaisua ajattelin käyttää myös tulevaisuudessa, leivänkannikoita kun aina tuppaa varastoihin kertymään.

Minulla oli täyteaineksia sen verran vähän, että tein vain pienen kakun, mutta määrät tuplaamalla tästä saisi helposti normaalikokoisen piirakan esimerkiksi juhlien buffetpöytää koristamaan. Kannattaa siis kokeilla ja huomioida, että täytteeksi tähän voi valikoida miltei mitä vaan, mitä nyt kaapeista sattuu löytymään.

Pestoinen broileri-ohragratiini leipäpohjalla

3 pääruoka- / 6 pienempää annosta
pieni irtopohjavuoallinen (halk. 17 cm)

Pohja:
85 g vaaleaa tai tummaa leipää, kuivahtanut käy mainiosti
35 g voita
0,5 dl vettä
1 kananmuna
tuoreita yrttejä maun mukaan
valkosipulirouhetta

Täyte:
30 g pestoa
75 g maustamattomia broilerisuikaleita
esim. suolaa, mustapippuria ja hunajaa broilerin maustamiseen
40 g kinkkua
2 dl kevätsipulinvarsia silputtuna

Juustokastike:
0,5 rkl voita
0,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
35 g juustoraastetta
2 dl keitettyä ohraa

Pinnalle:
juustoraastetta
muutama kirsikkatomaatti

Tee ensin pohja. Hienonna leipä esimerkiksi tehosekoittimessa tasaiseksi. Sulata voi. Silppua yrtit.
Sekoita leipämurskeeseen voi, vesi, kananmuna, yrtit ja hieman valkosipulirouhetta.
Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Levitä leipäseos tasaisesti vuoan pohjalle.
Tee seuraavaksi täyte. Kuutioi kinkku ja silppua kevätsipulinvarret. Paista broilerisuikaleet kypsiksi öljyssä pannulla ja mausta. Lisää pesto, kinkku sekä kevätsipuli. Paista muutaman minuutin ajan. Mikäli käytät jo valmiiksi kypsiä broilereita, voit jättää öljyn pois ja paistaa kaikki ainekset pestossa.
Tee sitten juustokastike. Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita hyvin vispilällä ja lisää maito vähitellen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen välillä sekoitellen noin 10 min. Lisää juustoraaste ja sekoittele kunnes juusto on sulanut. Sekoita keitetty ohra jäähdytettynä juustokastikkeeseen.
Kaada ja tasoittele puolet juustokastikkeesta vuokaan leipäpohjan päälle. Levitä juustokastikkeen päälle broileri-kinkkutäyte ja sitten loput juustokastikkeesta. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja muutamia viipaloituja kirsikkatomaatteja.
Paista gratiinikakkua 200-asteisessa uunissa noin 30 min. ja koristele paiston jälkeen esimerkiksi yrteillä ja salaatilla.

Hassua hilloa = mahti keino välttää melko varmaa hävikkiä

Kirjoitettu 6 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Miltei joka päivä taitaa tulla oppineeksi jotakin uutta – mikä ihastuttavan innostava osa tätä silloin tällöin kovinkin rutiininomaista ihmiseloa. Aina kaikkea oppimaansa ei kuitenkaan ainakaan ensimmäisellä kerralla rekisteröi, joskus tarpeellisetkin asiat kulkeutuvat niin sanotusti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Luulenpa, että mitä seuraavaan, vesimeloninkuoritapaukseen tulee, minulle oli käynyt juuri näin; olen minä nimittäin melko paljon lueskellut kaikenlaisista kasvisten ja hedelmien ”salaisesti” hyödyllisistä osasista, niistä jotka miltei poikkeuksetta kuitenkin päätyvät biojäteastiaan – ja voi, miten turhaan!

Kuten tunnettua, ruokahävikin minimalisoiminen taloudessamme on jo pitkään ollut yksi suurimmista missioistani, mitä keittiöpuuhiin tulee. Niinpä olinkin innoissani törmätessäni seuraavaksi esittelemääni tapaan käyttää vesimelonin kuorta johonkin muuhun, kuin biojäteastian täyttämiseen, nimittäin hilloon. Mainio resepti löytyi Appelsiineja ja Hunajaa -blogista ja koska vesimeloni tuntuu tällä hetkellä houkuttelevan minua kovastikin, ajattelin seuraavaksi testata samaisen blogin tarjoilemaa ideaa pikkelöidyistä vesimelonin kuorista.

Hillosta tuli minusta melko hyvää; ei välttämättä mitään lettuhilloa, mutta juustojen tai rahkan kumppaniksi hyvin taipuvaa, ehkäpä myös chutneyn tapaan punaisen lihan tai kanan rinnalle istuvaa. Suositan siis kokeilemaan! Ja eivät ne hyödyt muuten hävikin pienentämiseen rajoitu, vesimelonin kuoren valkoisessa osassa on nimittäin aminohappoja, jotka muun muassa edesauttavat verisuonten terveyttä ja parantavat verenkiertoa. Siis terveysruoastakin tässä vielä puhutaan.

Omena-vesimeloninkuorihillo

300 g vesimelonin valkoista kuoriosaa
400 g omenaa
0,75 dl sitruunamehua
3 dl hillosokeria
kanelia ja vaniljaa maun mukaan

Kuori melonista uloin vihreä kuori. Tämä onnistuu helposti tavallisella kuorimaveitsellä, sillä vihreä kuori on ohut. Mikäli sinulla on iso meloni, ei sitä kannata kuoria kokonaan kerralla, sillä tähän määrään tarvitaan vain osa kuoresta. Leikkaa sitten kuorittu melonin osa palasiksi ja erota valkoinen kuoriosa punaisesta hedelmäosasta. Kuutioi valkoinen kuoriosa.
(Kuori), poista siemenet ja kuutioi omenat.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes kuutiot ovat läpikuultavia ja pehmentyneet, neste jonkin verran paksuuntunut. Keittelyaika taisi olla tunnin luokkaa, mutta huomioi kuitenkin, että meloninkuorien ei ole tarkoituskaan muuttua täysin pehmeiksi, vaan niihin jää mukavasti purutuntumaa.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 37: Cafe Bastvik; aamiaista espoolaisidyllissä

Kirjoitettu 5 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Taisi olla helmikuun loppupuolta, kun ystäväni – entisen espoolaisen, joka ilmiselvästi on sydämeltään sitä edelleen – kanssa tuli puhetta nykyisen kotikaupunkini ravintolatarjonnasta. Vielä tuolloin elin pitkälti käsityksessä, että ulkoruokintaa kaipaileville Espoo tarjoilee lähinnä kauppakeskusravintoloita, joista leijonanosa erilaisia ketjukomplekseja. Nykyisin, asiaa opiskelleena, en enää allekirjoita tuolloista tietämättömyyttäni. Espoossa todella on ravintoloita, uniikkeja, yksilöllisiä ja ihastuttavia – ne vain täytyy löytää. Nyt minä olen löytänyt, ja lista on pitkä. Enää tarvitaan sopiva aika ja tutkimusmatkamme erilaisiin kartanoihin ynnä muihin mielenkiintoisiin kohteisiin voi alkaa. Tähän loppui kritisointini, mitä espoolaiseen ravintolakulttuuriin tulee. Onneksi on keskusteluja, kohtaamisia jotka avaavat silmät.

Helmikuiseen keskusteluumme palatakseni, ystäväni antoi tuolloin yhden esimerkin. Hän puhui Bastvikin kartanosta, jonka hieno merenrannallinen sijainti, kaunis pihapiiri ja kerran kuukaudessa tarjoiltu kartanoaamiainen olivat kuulemma kokemisen arvoisia. No, mehän päätimme tietysti kokeilla.

Espoon Saunalahdessa sijaitseva Bastvikin kartano on alueensa vanhin toimiva tila, itse rakennus oletettavasti jo 1800-luvun alusta. Päärakennuksen nykyinen ulkonäkö sen sijaan on peräisin 1920-luvun lopulta. Cafe Bastvik toimii tilausravintolana tarjoillen tämän lisäksi kerran kuukaudessa, kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna, buffetmuotoisen kartanoaamiaisen sekä iltapäivän kahvilatoimintaa. Johtuen näistä, harvoista mutta säännöllisistä palveluajoistaan, kartanoaamiaiset ovat todella suosittuja ja ilman varausta lienee turhaa ilmestyä paikalle.

Valitsemme lauantain myöhäisemmän kattauksen ja saavumme paikalle noin varttia ennen puoltapäivää, jolloin ehdimme mukavasti tutustua kauniiseen miljööseen. Aikamme koitettua menemme sisälle ja meidät ohjataan tunnelmalliseen ravintolasaliin. Kartanossa on useita erityyppisiä huoneita, joista yksi on tällä kertaa varattu yksityiskäyttöön. Buffetpöytä on katettu huoneista keskimmäiseen.

Nopeasti kartano on viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta siltikään, mitä ruoan noutamiseen tulee, pitkiä jonoja ei oikeastaan synny. Myös puutteet täydentyvät tasaisesti. Tarjolla on erilaisia salaatteja sekä hedelmiä, kylmiä kaloja ja paahtopaistia, uusia perunoita, tapenadea, hummusta sekä chili-pähkinätahnaa, fetapiirasta, juustoja, hilloa, pähkinöitä ja jogurttia, tuorepuuroa ja erilaisia leipiä. Jälkiruokaosastolta löytyy omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, hedelmäkakkua sekä suklaakakkua kermavaahdolla koristeltuna, juomapuolelta mehuja, kahvia ja teetä. Siis sangen kattavaa ja mikä tärkeintä, maukasta. Itse en tullut maistaneeksi mitään, josta en olisi pitänyt, tosin jotakin jouduin tämän hetkisen ruokavalioni takia jättämään väliin, joten aivan kattavaa mielipidettä en pysty antamaan.

Kartanon tarjoilema aamiainen – jota mieluummin kutsuisin runsaaksi brunssiksi – oli mielestäni todella maukas, ehdottomasti jokaisen 28 euronsa väärti ja voin lämpimästi suositella tätä espoolaisidylliä aamiaisineen. Samalla se antoi kimmokkeen todella lähteä tutustumaan kaupunkimme kartanoihin tarkemmin, joten hyvän työn se siinäkin mielessä teki.

Siis vallan mainio tapa avata oikea kesä!

P.S. Monen muun kauniin yksityiskohdan lisäksi sykähdyttävä kokemus oli naisten wc, johon kehotan miehiäkin kurkistamaan. Pikkulakoreutta kerrakseen.

Raparperipuuhia osa 3: combo makeaa chiliä, omenaa, raparperia ja pekonia

Kirjoitettu 3 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Nytpä näyttäisi käyvän niin, että ainakin tämä ensimmäinen raparperisaalis kuluu pitkälti erilaisiin uutuuksiin. Kohta nimittäin tuntuvat loppuvan ja vielä ovat perinteiset piirakat ja hillot tekemättä, mutta oikeastaan hyvä näin, nämä uudet tuttavuudet ovat koituneet pelkästään positiivisiksi kokemuksiksi.

Eilen kokeilin sweetchili-omena-raparperi-pekonicomboa, paistosta, joka osoittautui oivalliseksi lisukkeeksi esimerkiksi grilliruoalle. Me söimme tätä erilaisten grillattujen broileripalasten kera, Boolit.fi -sivusto (Huom! K-18 eli tähän tarvitaan täysi-ikäistä kokkiseuraa…), josta ohjeen nappasin suositteli kokeilemaan possun- tai naudanlihapihvien kumppanina. Rinnalle valmistettu jogurttikastike, uusi resepti tämäkin, muodosti combon kanssa oivan makujen balanssin. Lisäksi ehdotan vielä kesäisen raikasta melonisalaattia ja ateria alkaa olla siinä. Suosittelen koko settiä!

Sweetchili-omena-raparperi-pekonicombo

6 annosta

5-6 omenaa
2 raparperinvartta
3-6 kevät(puna)sipulia koosta riippuen
140 g pekonia
1,5 dl valmista sweet chili -kastiketta
1 rkl soijaa
1 sitruunan mehu (noin 0,5 dl)
0,25 tl suolaa
mustapippuria

Pinnalle:
tuoretta persiljaa / kevätsipulin vartta

Pese omenat, poista niistä siemenkodat ja leikkaa lohkoiksi. Kuori ja siivuta raparperit. Pese ja halkaise nippusipulit jättäen varret pois.
Laita raa’at pekoniviipaleet uunivuoan pohjalle. Levitä raparperit, omenat ja sipulit niiden päälle.
Valmista kastike. Yhdistä sweet chili -kastike, soija ja sitruunamehu. Kaada kastike vuokaan tasaisesti. Lisää päälle hieman suolaa ja mustapippuria.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 min. Nostele paistamisen aikana varovasti paistolientä omenoiden ja raparperien päälle, jotta ne eivät kuivahda. Pyri kuitenkin olemaan musertamatta niitä, jotta paistos säilyisi pureskeltavampana.
Ripottele valmiin paistoksen päälle tuoretta persiljaa ja/tai kevätsipulin vartta.

Jogurttikastike (esim. grilliruoalle tai salaateille)

4 annosta

2 dl maustamatonta jogurttia (kaikki käyvät, mutta rasvattoman kanssa – jota itse en tähän suosittele – kannattaa kastikkeeseen lisätä tilkka öljyä täyteläisyyttä antamaan
2 rkl silputtua tilliä tai basilikaa
2 rkl silputtua ruohosipulia
1 tl ranskalaista sinappia
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
tilkka hunajaa tai ripaus sokeria
mustapippuria myllystä
(puolikas valkosipulinkynsi)

Sekoita yrtit, sinappi ja mausteet jogurttiin.
Anna tekeytyä jonkin aikaa jääkaapissa.

Raikas melonisalaatti

4 annosta

neljäsosa vesimelonia
0,5 hunajamelonia
0,5 kurkkua
tuoretta punaista chiliä oman maun mukaan, ehkä noin neljännes
0,25 dl sitruunamehua
1 tl hunajaa
0,25 dl öljyä
0,25 tl hiutalesuolaa
1,5 rkl silputtua minttua tai korianteria

Pilko vesimeloni ja irrota hedelmäliha kuoresta, kuutioi. Halkaise hunajameloni, poista siemenet sekä kuori ja kuutioi.
Pese ja halkaise kurkku, poista halutessasi siemenet ja viipaloi.
Poista chilistä siemenet ja silppua.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna salaatin maustua viileässä.
Silppua lopuksi pinnalle yrttejä makusi mukaan.

Raparperipuuhia osa 2 ynnä projektina pakastin osa 6 = mahtavan maukas suolainen raparperipiirakka

Kirjoitettu 2 kesäkuun, 20167 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jaahas. Eilen ei ruoanlaitto johtuen edellisyön valvomistapauksesta tuntunut maistuvalta vaihtoehdolta ollenkaan, joten suunnittelemani raparperiteemainen päivällinen sai siirtyä toistaiseksi tulevaisuuteen. Iltapäivällä iski kuitenkin halu tehdä pikku hiukkasen keittiöpuuhia, joten niin raparperi- kuin pakastinprojektini liikahtivat jälleen askeleen eteenpäin.

Valmistunut kinkku-manchego-raparperipiirakka osoittautui todella maukkaaksi ja sai kunnian olla elämäni ensimmäinen – mutta ei varmasti viimeinen – suolainen raparperipiirakka. Pohja, joka näytteli esityksen pakastimeen liittyvää roolia, oli valmistettu tällä kertaa ylimääräiseksi jääneestä uuniperunoiden täytteestä ja toimi sekin hyvin. Ohjeena käytin aiemmin esittelemääni joululaatikoiden rippeistä syntynyttä piirakkapohjaohjetta korvaten laatikon uuniperunoiden täytteellä. Reseptin pohjaan löydät täältä.

Siis vallan suositeltava tapa käyttää kausiherkku raparperia, sanoisin, kiittäen samaan hengenvetoon ideasta Kananpoikien bistron Terhiä. Terhi tosin käytti omassa piiraassaan serranoa, kun itse tyydyin hieman köyhemmän miehen versioon, perus kinkkuleikkeleeseen, mutta hyvältä maistui näinkin. Kokeilkaa toki, kummin parhaaksi näette.

P.S. Vaikka piirakka näyttääkin erehdyttävästi tylsältä kinkku-ananaspizzalta, ei tästä kannata hämääntyä, makumaailma on varmasti rikkaampi.

Raparperi-kinkkupiirakka manchegolla kruunattuna

Vuoallinen

1 annos pohjataikinaa; joko edellä mainittua ripetaikinaa tai muuta mieleiseksi koettua
250 g raparperia
voita
sokeria ja suolaa
100 g (serrano)kinkkua
1,5 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
75 g manchegoa
mustapippuria

Tee ensin valitsemasi pohjataikina ja suorita tarvittaessa pohjan esipaisto. Jatka sitten piirakan täyttämisen parissa.
Kuori raparperit ja leikkaa paloiksi. Kuumenna pannulla voi ja paista raparpereja siinä muutaman minuutin ajan. Ripottele päälle sokeria ja hieman suolaa.
Suikaloi kinkku. Nostele piirakkapohjan päälle raparperit sekä kinkkusuikaleet.
Raasta manchego. Sekoita ruokakerma, kananmunat ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla ja lisää seos piirakkavuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min.
Ripottele paistetun piirakan pinnalle yrttejä, esim. tuoreita basilikan lehtiä tai timjamin varsia. Myös erilaiset salaattisekoitukset sopivat koristamaan piirakkaa.

Projektina pakastin osa 5: linssileipää, voiko se olla hyvää?!

Kirjoitettu 31 toukokuun, 20167 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Aivan näin ajattelin vielä tänä aamuna pohdiskellessani, mitä tarjoilla tuleville aamupalavierailleni. Halusin leipoa ja mahdollisesti myös jatkaa pakastimen siivousoperaatiotani, joka tosin tältä erää on tullut siihen pisteeseen, että riperuokaa tehdäkseni, minun on pian odoteltava uusia rippeitä. Mahtavaa, tyytyväisyyteni määrä on suunnaton.

Niin tai näin, tutkimusmatkani keittiömme kylmimpään kolkkaan ei tälläkään kertaa päättynyt tuloksetta. Löysin purkillisen taannoin keittämääni linssikeittoa, joka kyllä oli hyvää sellaisenaankin, mutta jonka kuitenkin päätin uhrata erikoiseen kokeiluuni. Se kannatti; linssisosekeitosta johdetusta leivästä tuli pehmeää. Juuri leivän koostumus olikin mielestäni sen valttikortti, makuakaan tosin kritisoimatta. Linssien makua en siitä erottanut, joka tässä tapauksessa lienee positiivista, vaikka linssit yleisesti ottaen omaa makuhermostoani hemmottelevatkin. Ihan tavallisellekaan se ei kuitenkaan maistunut eli onnistuminen tässäkin kohtaa. Innolla jään odottelemaan, mitä muut ovat tästä mieltä…

Reseptin, jonka muotoilin melko pitkälti uudelleen, löysin Ekojalanjäljillä-blogista, jossa leipää leivottiin ehkä hiukan tavanomaisemmin bataatti-porkkanasosekeiton tähteistä. No, tämän linssikokeilun jälkeen tuntuu siltä, että sose kuin sose tuottaa maukkaan lopputuloksen. Eipä siis kannata empiä; keittiökokeilu kannattaa, ainakin useimmiten.

Linssileipä

kaksi pientä vuokaleipää, (vuoan koko 11 x 22 cm)

1 ps kuivahiivaa
6 dl jauhoja, itse käytin hiivaleipävehnäjauhoja, grahamjauhoja sekä vehnäjauhoja kutakin 2 dl
3 dl vettä
2-3 dl linssisosekeittoa
1 tl suolaa
hieman hunajaa

Sekoita kuivahiiva jauhoihin.
Sekoita vesi sosekeittoon ja lämmitä seos hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi, 42 astetta on kuivahiivan otollisin toimintaympäristö.
Sekoita hiiva-jauhoseos lämpimän nesteen joukkoon ja lisää suola sekä hunaja.
Kohota taikinaa liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi tai vähintään puoli tuntia. Kumoa taikina vuokaan ja kohota vielä toiset puoli tuntia. Huom! Vuoka kannattaa täyttää maksimissaan puolilleen, taikina kohoaa runsaasti.
Paista noin 20 min. 250-asteisessa uunissa.