Kesäkeittiö kurkistaa Turkkiin – ja vähän Chileenkin

IMG_7083 - Versio 2Koska olen muutosta ja menoa kaipaava ihminen – pois lukien muutamat asiat, kuten rakas kotikolomme tai kaavoihin kangistunut aamupalani – haluan aina tilaisuuden tullen löytää myös lautaseltani uusia asioita. Grillaaminen on huippujuttu, kunhan se ei tarkoita sitä, että kerta toisensa jälkeen minulle lautaselta vilkuttavat pihvit tai broilerit, kesäkurpitsat ja sipulit. Ei, tuo on kyllä ihan parasta, mutta järven rannalla, pallogrillin parissa, kuikkia kuunnellen. Kotikesäkeittiöltämme on lupa vaatia enemmän.

Siis sanoista tekoihin. Eilen makumatkailimme grillimme äärellä turkkilaistyylisiin maisemiin valmistaessamme kebakkoja ja munakoisonyyttejä jogurttikastikkeella siivitettynä. Sangen hienosti rinnalle sopi hieman kauempaa, Chilestä, peräisin oleva maissimuhennos, joka osoittautui huomattavasti ennakko-olettamuksiani maukkaammaksi. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, eikä vain tämän tyyppisen ruoan kera, vaan esimerkiksi tacomaisuuksien ohessa, kuten Herkku & Koukku -blogissa uumoillaan tai miksei vaikka hyvän leivän kumppanina. Jälkiruoaksi nautittu appelsiini-vaniljakehitelmä sopi niin hellepäivään kuin ateriaamme hienosti, joten kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan mainio.

Makumatkailu avartaa!

P.S. Kebakot ja nyytit jäivät tällä kertaa kuvaamatta, jota pahoittelen suuresti – itse en pahemmin tartu kuvattomiin resepteihin – mutta ohjeistus löytyi K-ruoka.fi -sivustolta, joten ulkonäön voi käydä tarkastamassa täältä.

Maissimuhennos

4 pientä annosta

IMG_7056500 g (pakaste)maisseja
puoli ruukkua tuoretta basilikaa
0,25 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
pieni sipuli
1 rkl oliiviöljyä
0,75 tl paprikajauhetta
0,5 kasvisliemikuutiota

Lisäksi:
tomaatteja

Sekoita sulaneet maissit, basilika, suola ja valkopippuri kulhossa ja soseuta sauvasekoittimella.
Kuori ja hienonna sipuli ja paista se pehmeäksi pannulla oliiviöljyssä. Lisää pannulle paprikajauhe ja murennettu kasvisliemikuutio ja paista vielä hetki. Lisää myös maissitahna ja paista pohjaan palamisen estämiseksi koko ajan sekoittaen noin 10 min. Tarjoile tomaattien kera.

Turkkilaiset kebakot

6 kpl

500 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
1 dl tuoretta persiljaa, korianteria tai kirveliä hienonnettuna
1 tl suolaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
0,5 tl kuivattua rosmariinia
2 rkl pinjansiemeniä

Lisäksi:
varrastikkuja

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä pannulla. Lisää sipulit, kananmuna, mausteet sekä pinjansiemenet jauhelihan joukkoon tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta 6 grillimakkaran paksuista noin 15 cm:n pituista tankoa ja työnnä niihin vedessä liotetut varrastikut.
Kypsennä kebakoita 200-asteisessa uunissa noin 20 min. tai grillaa välillä käännellen, kunnes liha on kypsää ja kebakkojen väri kauniin ruskea.

Jogurttikastike

IMG_7050150 g kurkkua
0,5-1 chilipalko
2 dl turkkilaista jogurttia / 1 dl jogurttia ja 100 g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa ja mustapippuria
(2-3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna)

Leikkaa kurkku kuutioiksi ja hienonna chili.
Mikäli käytät myös tuorejuustoa, sekoita se jogurtin kera. Mausta seos tai pelkkä jogurtti suolalla, pippurilla, hienonnetulla chilillä (ja korianterilla). Sekoita kurkkukuutiot joukkoon. Anna maustua kylmässä.

Munakoisonyytit

1 munakoiso
1-2 tomaattia
1-2 mozzarellapalloa
suolaa
mustapippuria
kuivattua basilikaa / tuoreita basilikan lehtiä
öljyä

Lisäksi:
cocktailtikkuja

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Ripottele viipaleille hieman suolaa, pippuria ja basilikaa.
Poista munakoisosta kanta. Leikkaa munakoiso pitkittäin kahtia. Leikkaa puolikkaista vielä pitkittäin ohuita, 2-3 mm:n paksuisia viipaleita. Levitä munakoisoviipale leikkuulaudalle ja toinen viipale ristikkäin sen päälle. Aseta keskelle tomaatti- ja mozzarellajuustoviipale. Sulje nyytit nostamalla munakoisoviipaleiden päät täytteen päälle ja kiinnittämällä ne cocktailtikuilla. Voitele kevyesti öljyllä ja ripottele päälle vielä hiukan suolaa ja pippuria.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10-15 min. tai grillissä paistomaton tai folion päällä, jotta juustosta ja tomaatista valuva neste ei valu grilliin.

Appelsiini-ananas-vaniljakerrosjälkiruoka

2 annosta

IMG_7002IMG_6996muutama digestive- tai muu sopivaksi katsomasi keksi / hieman kuivakakkua tai muuta makeaa ”pohjamateriaalia”
(nokare voita)
3,5 dl appelsiinituoremehua
0,25 dl perunajauhoja
0,25 dl sokeria
250 g ananasta
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Tee ensin appelsiini-ananaskiisseli.
Kaada kattilaan appelsiinimehu. Lisää perunajauhot ja sokeri hyvin sekoittaen. Kuumenna koko ajan rauhallisesti sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa pari kertaa. Kaada kulhoon jäähtymään. Ripottele pinnalle sokeria.
Kiisselin jäähtyessä tee annoksiin pohjat. Murskaa keksit käsin tai tehosekoittimella ja sekoita joukkoon hiukan sulatettua voita. Itse käytin pohjaksi kuivakakkua, joten voi ei ollut tarpeen. Painele pohjiksi laseihin tai muihin sopiviin tarjoiluastioihin. Nosta pohjat jääkaappiin odottamaan.
Kun kiisseli on jäähtynyt, paloittele ananas pieniksi kuutioiksi ja lisää kuutiot kiisseliin.
Sekoita vaniljakastike vaahdoksi.
Tee annokset laittamalla laseihin vuorotellen kiisseliä ja vaniljavaahtoa kiisselillä aloittaen. Koristele haluamallasi tavalla.

Projektina pakastin osa 4: viimeistä viedään eli porkkanalaatikon uusi elämä

IMG_6906Mukavan maukkaasti edennyt pakastimen siivousoperaationi on nyt tullut siihen pisteeseen, että eilen oli aika ottaa käsittelyyn joululaatikoista viimeinen, porkkanalaatikko. Ensimmäisenä jatkojalostusideana tulivat mieleen rieskat, sämpylät ja kasvispihvit, joista ensin mainitut päätyivätkin toteutukseen. Hetken arveltuani käytin loppuosan laatikosta piirakkapohjaan. Tuo kannatti; pohjasta tuli todella maukas ja ruokaisa, juuri kuten aiemmin valmistamastani perunalaatikkopohjasta. Suosittelen testaamaan! Ja mikäli tartutte toimeen hieman vähemmän kesän korvilla, vaikka joulun jälkimainingeissa, suosittelen tuhlaamaan joulukinkun rippeet seuraavaksi esiteltävään piirakkaan, joka toimi tosin vallan mainiosti myös kesäkinkusta valmistettuna.

IMG_6989Porkkanalaatikosta johdetut rieskat onnistuivat myös mukavasti. Kun ainoastaan jauhoja ja jokusen kananmunan lisäämällä saa aikaiseksi jotakin näin lähtökohdastaan poikkeavaa, suositan ehdottomasti kokeilemaan. Itse en ollut tainnut syödä saatikka ainakaan leipoa rieskoja sitten lapsuuden, joten tämä toimi samalla mukavana matkana menneisyyteen.

No nyt on joulu sitten vihdoinkin siivottu myös meidän pakastimestamme ja voi virallisesti julistaa kesän alkaneeksi. Ensi jouluna täytynee pohtia noita ruokamääriä hieman tarkemmin, mutta toisaalta sitten jäisi monta maukasta riperuokaa saamatta…

Suolainen piirakkapohja porkkanalaatikosta

Vuoallinen (halk. noin 27 cm)

3 dl porkkanalaatikkoa (tai perunalaatikkoa)
yhteensä 1 dl jauhoja (esim. graham-, ruis- ja / tai vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon porkkanalaatikko ja öljy. Painele taikina voideltuun vuokaan ja täytä mielesi mukaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Tätä piirakkapohjaa ei tarvitse esipaistaa.

Kinkku-leipäjuustopiirakka

Vuoallinen

IMG_69081 annos pohjataikinaa
1 iso sipuli
tuoretta persiljaa
250 g kinkkua
1 kananmuna
1oo g ranskankermaa
1,5 dl sipuliruokakermaa
150 g juustoraastetta
mustapippuria

Pinnalle:
leipäjuustoa

Kuori ja hienonna sipuli, kuullota öljyssä pannulla.
Hienonna persilja ja kuutioi kinkku.
Sekoita kaikki täyteainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakkapohjan päälle.
Ota piparkakkumuotilla tai lasilla kuvioita leipäjuustosta ja paina ne varovasti täytteen päälle.
Paista 225 asteessa uunin alatasolla noin 30 min.

Porkkanarieskat

Noin 10 kpl

IMG_69934 dl porkkanalaatikkoa
1 kananmuna
1 tl suolaa (tarvittaessa)
6 dl erilaisia jauhoja, itse taisin käyttää lähinnä hiivaleipävehnä- sekä grahamjauhoja (myös jauhojen määrä saattaa poiketa edellä mainitusta suurestikin; lisää sen verran, että taikinasta tulee sopivan leivottavaa)

Sekoita kylmään porkkanalaatikkoon kananmuna, mahdollinen suola sekä jauhot.
Vaivaa vain sen verran, että taikina tuntuu sopivan pehmeältä, taikinaan ei tarvitse vaivata sitkoa.
Taputtele taikinasta pyöreitä rieskoja leivinpaperin päälle. Pistele rieskat haarukalla.
Paista rieskoja 230-asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 36: Ravintola Natura; pieniä annoksia, suuria makuja

Jälleen kerran takana mahtava ruokaretki täynnä uusia ja ihmeellisiä makuja. Jotakin täydellistä, jotakin erikoista, jotakin kyseenalaista ja paljon siitä väliltä. Makumuistoja, jotka jäävät elämään. Tätä kaikkea meille antoi ravintola Natura.

IMG_6950IMG_6938Helsingin keskustassa, Iso Roobertinkadulla, huhtikuun ensimmäisenä päivänä avautunut Natura perustuu omien sanojensa mukaan ajatukselle selkeistä ja puhtaista mauista, joita tuotetaan korkeatasoisia, ekologisia ja sesongin mukaisia raaka-aineita käyttäen. Espanjalaisista tapasbaareista tuttu asiakkaan läheisyydessä sijaitseva avokeittiö sekä etelä-eurooppalaiset tapas-, meze- ja pintxos-tyyliset annokset ovat merkittävä osa ravintolan konseptia, samoin tekniikat aina puuhiiligrillauksesta matalalämpökypsennykseen. Hienoja arvoja ja sangen viihtyisältä kuulostavaa tunnelmaa siis ainakin lupailevat. No, katsotaan.

Lauantai-iltana kuudelta Natura on jo puolillaan täynnä. Mainittakoon kuitenkin, että asiakaspaikkoja ravintolassa on laskelmieni mukaan vain noin kolmisenkymmentä. Joka tapauksessa seuraavien tuntien aikana paikka täyttyy kokonaisuudessaan, joten varaus lienee ainakin näin viikonloppuisin miltei vaatimus.

Vastaanotto on lämmin, eikä palvelun tasossa ole moittimista missään vaiheessa iltaa. Tarjoilijat ovat ystävällisiä ja asiantuntevia, eräs kokeistakin käy muutaman kerran pyörähtämässä pöydässämme ja tunnelma on alusta loppuun kiireetön ja miellyttävä. Puitteet ovat yksinkertaisen tyylikkäät, tämän hetken moderni, rentoa meininkiä huokuva fine dining -ilmapiiri on käsin kosketeltavaa.

IMG_6944Mutta pääasiaan, eli ruokaan. Valitsemalla ”Tradition & Innovation” -menun lähdemme keskipitkälle, seitsemästä yhdeksään ruokalajia käsittävälle vaellukselle (59,00€). Tarjolla olisi myös klassinen neljän ruokalajin (39,00€) tai kattava kaikki päivän annokset sisältävä menu (89,00€). Lisäksi Aleksi päätyy aterialle suunniteltuun viinipakettiin, tosin puolikkailla annoksilla (22,50€). Itse siivitän ateriaani sihisevällä seljankukkamehulla (6,50€). Juomista sanottakoon, että tällä kertaa Aleksi ei löydä yhteistä säveltä ravintolan sommelierin kanssa, mutta minä nostan mehuni yhdeksi tämän hetken suosikkijuomistani.

Ruokamatkalle lähdetään kokin viettelevällä tervehdyksellä, selleri-kevätsipulikeitolla sekä talon mahtavan makuisilla leivillä ja pekonirasvalla kruunatulla voilla. Aloituksesta ropisee paljon pisteitä.

Ensimmäinen ”virallinen” alkuruoka, sokeri-suolattua siikaa, piimää ynnä kyssäkaalia tarjoillaan ruokavaliostani johtuen vain Aleksille, minä sen sijaan aloitan ateriani paahdetulla avokadolla, greipillä ja savustetulla kotijuustolla. Itse tykkään todella paljon, Aleksi pitää annostaan mukiinmenevänä. Tällä kertaa täytyy myöntää, että en itsekään harmittele menettämääni kala-annosta. Sama ajatus pysyy yhä yllä, kun kohtaamme seuraavan annoskokonaisuuden, kolme alkupalatapasta. Saamme molemmat nauttia maittavin aiolein koristellusta keltajuurisalaatista sekä nokkoskeitosta paahdettujen porsaskuutioiden kera. Ensipuraisu nokkoskeittoa ei tuo kielelle välttämättä sitä kaikista miellyttävintä makuelämystä, mutta yhdistettynä porsaskuutioihin maku muuttuu huomattavasti paremmaksi. Kokonaisuutemme toisistaan erottavana komponenttina toimii osteri, jonka ”nautintaan” Aleksi saa yksinoikeuden. Itse saan onnekseni tyytyä hiillostettuun parsaan babypinaatin kera. Parsa-annos on melko tavallinen, osteri Aleksille suorastaan Fear Factor -osastoa. No, tuoksu ei viehätä minuakaan.

IMG_6964Pääruoaksi on 72 tuntia haudutettua Herefordin härkää, uusien perunoiden, grillatun varhaiskaalin, karamellisoidun päärynän ja salsa verden kera. Kokonaisuus on todella toimiva, on mielenkiintoista huomata, kuinka paljon aistikkaimmiksi suupalaset muuttuvat, kun komponentit yhdistetään toisiinsa.

IMG_6975Seuraavaksi siirrymme kolmen tapaksen välijälkiruokakokonaisuuteen, joka herättää meissä kahtalaisia tunteita. Aleksin minulta kielletty syötävä keittiön sangria sekä oma sorbettini ovat kohtalaisia. Ihastuttavan caramel-kreemin sisäänsä kätkevä tuulihattu ei kuoren kuivakkuudesta johtuen kerää raadiltamme pisteitä, mutta ”hollantilainen aamiaisleipä” suklaalla kuorrutettuna on mainio. Paras on kuitenkin ehdottomasti edessä…

IMG_6979Kun olemme päässeet käsiksi ruokaretkemme viimeiseen viralliseen osuuteen, minulle tulee tunne, että olen varmasti yhden elämäni parhaimman jälkiruoka-annoksen kimpussa. Kyseessä on nimeä ”Frozen Yogurt” kantava kokonaisuus, jonka lumikinosmainen ulkonäkö saa veden nousemaan kielelle. Päällimmäinen kerros, raikas jogurttisorbee, kätkee sisäänsä taivaallisen makuisen hunajamoussen, jonka kruunaavat makeat hunajakennon palaset sekä orvokkihillo. Annos on suuri, mutta kepeydessään juuri sopivan kokoinen, täydellinen päätös erinomaiselle vaelluksellemme. Mitä maistelumenuihin tulee, melko harvoin jälkiruoka korjaa sitä suurinta pottia, mutta tällä kertaa asiasta ei ole epävarmuutta. No, näytelmän loppukohtauksessa tarjoilijan tiedustellessa annossuosikkiamme selviää, että emme suinkaan ole mielipiteemme kanssa yksin; ”Frozen Yogurt” on noussut talon vielä lyhyen historian ykkössuosikiksi.

IMG_6982Lopuksi saamme vielä pienet, erittäin hyvän maun suuhun jättävät tummaa rommia, vaniljaa ja mehiläisvahaa sisältävät canelles-leivokset, joiden jälkeen poistumme ravintolasta sangen tyytyväisin mielin. Pienen TableOnline -alennuksen jälkeen hintaa kolmituntisellemme kertyy 137,00€, jota emme pidä lainkaan liioiteltuna. Ravintola Natura tuo mallikkaan lisänsä Helsingin fine dining -tarjontaan ja olisin ehdottoman valmis suosittelemaan sitä kaikille ruokanautiskelijoille. Toivotan uutukaiselle onnea ja menestystä!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 5/5

Kokonaisuus: 4+/5

Emman makeat piirakat

Emma Iivanainen: Emman makeat piirakat 
Kuvat: Emma Iivanainen
Docendo, 2016

emman_makeat_piirakat_1Kakkutaiteilija ja blogisti Emma Iivanainen on tehnyt menestyksekästä uraa kakkujen ja niiden kuvaamisen parissa jo joitakin vuosia. Mainetta ja kunniaa on kertynyt niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Nyt ilmestynyt Emman makeat piirakat on kuitenkin oma ensikosketukseni kyseiseen taiteilijaan; ihme sinänsä onhan tämä Emmalta kirjojenkin alalla jo kolmas. No juu, aikaisempiin täytyy tutustua jälkijunassa.

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että Emmalla taitaa olla minun makuni. Vaikka minä melko kaikkiruokainen herkkujen suhteen olenkin, on minulla kuitenkin suolaisiin ruokiin nähden paljon ronkelimpi herkkusuu. Kuivakakut ja keksit eivät ole minua varten, myös kaikki lehtitaikina- tai ”hedelmäkiille” -asiat, kuten myös viinerit voin surutta ohittaa. Mutta onneksi nämä ovatkin mielestäni melko pitkälti taaksejäänyttä aikaa, sellaisia mummoherkkuja.

Emman piirakat eivät ole mummo-osastoa. On paljon keksipohjaisia, marenki-, tuorejuusto-, kinuski- ja suklaa-asioita, siis juuri sellaisia makuja, joista minä pidän. Melko pitkälti hyvin hyvin makeita herkkuja vaahtokarkkeineen, vaniljoineen ja Nutelloineen. Sellaista nam ja maiskis -kategoriaa. Harvoin kohtaa leivontakirjaa, josta löytyisi näin paljon otollista toteutettavaa.

Mitä itse reseptiikkoihin tulee, olen kokeillut kolmea, kuningatarjäätelötorttua, vaniljaista mansikkatorttua ja sitruunamarenkipiiraita. Kaikki olivat todella maukkaita, melko helppoja toteuttaa ja kahden kohdalla saavutin jopa kauniin ulkonäön – yhden pilasin johtuen koristeluvälineitteni puutteellisuudesta. Mielestäni Emma neuvoo lukijoitaan kiitettävästi, hänen kirjaan valitsemansa piirakat eivät tavoittele tekniikoiltaan taivaita ja tekeleet ovat ennen kaikkea kauniita. Teoksen alusta löytyy myös melko kattava tekniikkaosio. Tämä on kirja, joka nostaa leipomishalut ylimmilleen.

Jotta kaikki ei olisi ihan niin täydellistä, on mainittava eräs seikka, joka teoksessa häiritsi. Kokosivun kuvat, vaikka toki näyttäviä ovatkin, on usein asemoitu siten, että ainesosaluettelot ja itse reseptit sijoittuvat eri aukeamille. Tämä taas aiheuttaa sen, että sivua on käänneltävä alati, kun taas ainakin itseni kaltainen kirjojen rakastaja mieluusti pitäisi leivontanäppinsä irti kauniista kirjasta, kinkkistä.

Ehdoton suositus kaikille oman elämänsä kakkutaiteilijoille. Tämä kirja tulee jäämään hyllyyni ja mieluusti perehtyisin Emman aikaansaannoksiin ja reseptiikkoihin laajemminkin.

Projektina pakastin osa 3: hillohiiri puurokupilla, siis karviaisia ja punaisia viinimarjoja

Seuraavaksi käsiini pakastimen uumenista osuivat pienet purkit viime syksyisiä viinimarjoja. Itse olen melko huono syömään marjoja sellaisenaan – paitsi suoraan puskista – joten jatkojalostus oli paikallaan.

Mitä lopputuloksiin tulee, olen tyytyväinen. Karviaiset sukelsivat omenoiden seurassa hillopurkkiin ja punaiset viinimarjat vatkautuivat vispipuuroksi. Puuroille perso hillohiiri sai siis muutamaksi aamuksi astetta luksuksempaa aamukauraa sekä tutustui jälleen yhteen todella viehättävään hillouutuuteen. Mums! Suosittelen kumpaistakin.

Ja niin, on se vaan hassua, kuinka kauan ihminen voi jahkailla erinäisten asioiden äärellä: Itse olin vuosikausia miettinyt, että pitäisi tehdä vispipuuroa, kun se lapsenakin aina oli niin hyvää. Alle puoli tuntia ja minulla oli kattilassa monta annosta tätä herkkua. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kanelinen karviais-omenahillo

Huom! Minä jätin säilöntäaineen pois ja korvasin sokerin hillosokerilla. Ainakin muutaman viikon säilyy jääkaapissa hyvin näinkin ja ylimääräisethän voi myös pakastaa, mikäli säilöntäainetta ei halua käyttää.

IMG_6749IMG_67401 l karviaismarjoja
2 omenaa
1,5 dl vettä
1–2 kanelitankoa
4,5 dl (hillo)sokeria
(säilöntäainetta (esim. Atamon) ohjeen mukaan)

Puhdista karviaiset ja kuori ja kuutioi omenat.
Keitä vettä, sokeria ja kanelitankoja 5–10 min. Lisää puhdistetut marjat ja omenat kattilaan ja keitä pienellä lämmöllä noin 30 min.
Kuori vaahto. Poista kanelitangot (ja lisää säilöntäaine pakkauksen ohjeen mukaan).
Tölkitä puhtaisiin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin.

Punaherukkainen vispipuuro

4 annosta

IMG_68585 dl vettä
2 dl punaherukoita
2 rkl sokeria
0,75 dl mannasuurimoita
2 tl vaniljasokeria

Keitä puhdistettuja punaherukoita sokerilla maustetussa vedessä noin 5 min.
Lisää mannasuurimot koko ajan vispaten ja keitä välillä sekoittaen noin 10 min.
Anna puuron jäähtyä. Lisää vaniljasokeri ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi.

Uuden äärellä… ”Maailman parasta” jauhelihakastiketta sekä hassuja tähdetähtiä : projektina pakastin osa 2

Hupsista! Tähän ollaan nyt tultu, että minusta on tullut kotirouva – toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi. Melko oudoltahan tämä vielä tuntuu, mutta eiköhän tähän pian totu… ja kesän mittaan, kun saan tänne pienen seuralaisenkin, elämä taitaa ottaa muutenkin melko uuden muodon   ❤

No, nyt olen joka tapauksessa määrätty hidastamaan tahtia, joten kevyet kotityöt, kuten ruoanlaitto, valtaavat elämänalaani yhä kasvavassa määrin. Koko perhe kiittää: itse saan aikaa kokeilla uusia reseptejä ja raportoida niistä, Aleksi toivottavasti maukkaita hetkiä työpäiviinsä.

IMG_6840Eilen päätin jatkaa pakastin-projektini parissa ja kaivelin esiin toisen vielä siellä majailevista joululaatikoista, makaronilaatikon. Täytyykin heti alkajaisiksi todeta, että juuri makaronilaatikon kohdalla muodonmuutoksen toteuttaminen tuntui ehkä siltä kaikista haastavimmalta. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, onnistuin muotoilemaan laatikosta kaksikin uutta esitystä. Näiden lisäksi esittelen In the ktchen -ruokablogia pitävän ruotsalaisen Andreas Ivarssonin blogissaan esittelemän hitiksi muotoutuneen jauhelihakastikkeen, jolle Ivarsson takaa satavarman onnistumisprosentin.

Jauhelihakastike oli todella hyvää. Johtuen pitkistä haudutusajoistaan, ei mitään kiireisen arkikokkaajan peruskauraa, mutta muuten sangen helppoa, perusaineksista koostuvaa käytännöllistä arkiruokaa. Haudutusajoista tinkiminen on toki mahdollista, mutta itse en suosittelisi sitä tekemään; juuri pitkä hauduttaminen on se tämän kastikkeen juttu. Mieluummin suosittelen valmistamaan kastikkeen ajan kanssa ja nauttimaan lopputuloksesta vaikka seuraavana päivänä.

Entäpä makaronilaatikon uusi elämä? Toisesta osasta valmistui mac&cheese -lettuja reseptikuningatar Kaisa Sillanpään ohjeistuksen mukaan, toisesta pohja eräänlaiselle makaronipaistokselle, jota voisi kai pitää piirakan ja pizzan risteytyksenä, sillä omassa versiossani pizza sai sangen piirakkamaisen täytteen. Hauskasta makaronipizzan alkuperäisideasta kiitän Eilistä & Paistoa -blogin Johannaa. Tällä tavalla voisi makaronin tähteitä hyödyntää uudelleenkin, niitä kun tuntuu aina olevan niin vaikea keittää sopivasti.

Jee! Jälleen sai pakastimesta lähtöpassit yksi jouluinen laatikko, jonka lisäksi piirakkatäytteeseen sujahti loppu kermaisesta appelsiinikastikkeesta. Aivan loistoidea (minulta) oli muuten korvata täytteen kermat, tuorejuustot ja muut vastaavat tuolla kastikkeenjämällä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan; ainakin meillä kastikkeentähteille on tuntunut olevan erittäin vaikea keksiä jatkokäyttöä.

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti joku muukin löytää näistä ohjeista ratkaisun ja uuden, biojäteastiaa paremman paikan ruoantähteilleen. Omana tavoitteenani pidän kaikenlaisen ruokahävikin minimoimista ja siitä syystä pakastan lähes mitä vaan pakastamiseen sopivaa. Suosittelen kokeilemaan, ihan parasta on kun onnistuu luomaan niitä todellisia tähdetähtiä.

P.S. Vaikka minä käytin tekeleissäni makaronilaatikkoa, alkuperäiset ohjeet oli suunniteltu keitetyn ylijäämämakaronin käyttöön. Uskonkin, että silkka makaroni olisi toiminut astetta paremmin ja näinpä ohjeistan teitä alkuperäisten reseptiikkojen mukaisesti.

Jauhelihakastike

4 annosta

IMG_6829500 grammaa jauhelihaa
(voita paistamiseen)
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 rkl Dijon-sinappia
3–4 porkkanaa
2 rkl ketsuppia
1 liemikuutio
vettä
suolaa
mustapippuria

Tarjoiluun:
juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Raasta kuoritut porkkanat raasteeksi.
Ota esille paistinpannu ja kannellinen pata tai kasari.
Ruskista jauheliha (voissa) pannulla. Kun jauheliha on ruskistunut, kaada sen joukkoon tomaattimurska, hienonnettu valkosipuli, Dijon-sinappi ja liemikuutio. Siirrä seos pataan.
Kuullota sipulit huolellisesti samalla pannulla, jolla aiemmin ruskistit jauhelihan. Lisää tomaattimurskapurkkiin hieman vettä, ravista ja lisää seos sipulien joukkoon. Anna hautua 20–30 sekuntia. (Tällä tekniikalla saat kaikki tomaatit hyödynnettyä ja kaikki maut pannulta tulevat kastikkeeseen.)
Kaada sipuli-vesi-tomaattimurskaseos pataan jauhelihojen kanssa. Lisää pataan vettä, jotta ainekset peittyvät. Anna hautua 20–30 min.
Lisää pataan porkkanaraaste ja ketsuppi ja anna kastikkeen hautua noin tunnin.
Mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua ja tarjoile esimerkiksi mac&cheese -lettujen tai yksinkertaisemmin keitetyn pastan kera. Äläkä unohda tarjoilusta juustoraastetta!

Mac&cheese -letut

8 pikkulettua

IMG_68242 dl keitettyjä makaroneja
2 kananmunaa
0,5 dl kermaa tai maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
0,5 tl savustettua paprikajauhetta
0,5 tl sinappijauhetta
ripaus cayennepippuria
mustapippuria myllystä
suolaa

Vatkaa munat kevyesti. Yhdistä kaikki ainekset ja mausteet.
Paista lettupannulla pieniä lettuja molemmin puolin.

Pizza (tai piirakka) -pohja keitetystä makaronista

Vuoallinen

5 dl keitettyjä makaroneja (tästä pohjasta saa helposti gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta makaronia)
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja valkopippurijauhetta

Vispaa kananmunat, maito ja mausteet hyvin. Sekoita mukaan keitetyt makaronit.
Voitele piirakkavuoka ja tasoittele makaroniseos vuoan pohjalle.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 min.

Täyte broileri-kasvispiirakalle

Vuoallinen

IMG_6855300 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
voita paistamiseen
100 g paprikaa
100 g purjoa
100 g kesäkurpitsaa
suolaa
mustapippuria myllystä
100 g yrttituorejuustoa (tämän voit mainiosti korvata kastikkeen tähteillä makusi mukaan, itse käytin appelsiinikastiketta)
75 g juustoraastetta

Suikaloi paprika, viipaloi purjo ja kuutioi kesäkurpitsa.
Paista broilerisuikaleet pannulla voissa kypsiksi. Lisää kasvikset ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan. Lisää tuorejuusto ja sulata sekoitellen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Levitä broileri-kasvisseos pohjalle. Ripottele päälle juustoraaste.
Paista 225 asteessa noin 15-20 min.

Vihreää ja valkoista, voileipää ja vaniljaa

Koska lauantaina saimme illallisvieraita ja koska tiedossa oli se viikon sateisin päivä, ajattelin jälleen paneutua keittiöpuuhiin. Alkuruokana tarjoiltavat vihreät voileipäkakkuleivokset, joiden valmistuksen aloitin jo edellisenä päivänä, kuuluivat toki alkuperäiseenkin suunnitelmaani, mutta jo useasti mainitsemaani Emman makeat piirakat -opusta selaillessani, sain ajatuksen toteuttaa myös bonusjälkiruoan, vaniljatortun, jonka tosin muokkasin melko pitkälti Emman versiota vastaamattomaksi.

Voileipäkakkuleivokset lähtivät toteutumaan Herneetkin rokkaa -blogin Vihreä voileipäkakku -reseptiin tutustuttuani, mutta lopulta kakkuset olivat pitkälti omaa käsialaani. Täytyykin todeta, että jonkinasteinen innostus voileipäkakkuja, noita 1980-luvun aarteita kohtaan taisi nyt syttyä ja tämä kasarilapsi odottaa jo innolla seuraavaa mahdollisuutta päästä toteuttamaan todellista lapsuusvuosiensa kulttiherkkua. Nämä leivokset olivatkin mielestäni oiva keksintö, jonka turvin voileipäkakkua voi valmistaa vaikka kahden hengen illallispöytään alkupalaksi sopivan määrän.

Kuten sanottua myös Emman vaniljainen mansikkatorttu muuttui käsittelyssäni melko toisen muotoiseksi johtuen kahdesta seikasta: 1) minulla oli tuoreita mansikoita vain kourallinen, siis koristeluun sopiva määrä ja 2) onnistuin taiteilemaan näistäkin yksilöistä suklaakuorrutteellani niin rumia, että piilotin ne tortun sisäpuolelle. No, maku oli joka tapauksessa herkullinen – ja taisi tuo pinnan suklaasöherrys olla ihan hyvä koriste sekin.

Näillä aloituksilla ja lopetuksilla grilli-illallisemme täydentyi oivallisesti, joten jälleen kerran kehotan tarttumaan reseptiikkoihin.

P.S. Emma Iivanaisen kolme kertaa mainioksi todettu teos ansaitsee ehdottomasti oman artikkelinsa, joten sen tulen esittelemään lähitulevaisuudessa tarkemmin.

Vihreät voileipäleivokset

4 kpl
Huom! Leivosten valmistaminen kannattaa aloittaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä.

IMG_67996 siivua paahtoleipää
sitruunamehua ja / tai maitoa kostukkeeksi

Kinkkutäyte: (täyteainesten määriä en valitettavasti kirjannut ylös, mutta desin verran / täyte riittänee)
kinkkua
herkkukurkkua
ranskankermaa
persiljaa
mustapippuria

Raejuustotäyte:
raejuustoa
paprikaa
turkkilaista jogurttia

Kuorrute:
1 avokado
50 g pakasteherneitä
ripaus suolaa

Lisäksi koristeita oman maun mukaan, kuten ruohosipulia, persiljaa, sitruunalohkoja.

Aloita sekoittamalla täytteet omiin kulhoihinsa ja jatka sitten itse leivosten kokoamiseen. Asettele kaksi paahtoleipäviipaletta lautaselle tai muulle alustalle. Kostuta leipäpalat sitruunamehulla tai jos tykkäät kosteasta kakusta käytä vielä lisäksi maitoa kostukkeena. Levitä kinkkutäyte tasaiseksi kerrokseksi leipien päälle.
Lisää kerros leipiä ja kostuta leivät. Levitä leipien päälle ohut kerros ranskankermaa ja sitten raejuustotäyte.
Peitä taas leipäkerroksella ja kostuta. Nosta leivät tässä vaiheessa jääkaappiin maustumaan (mielellään yön yli).
Valmista kuorrute. Kuorrute sekä koristelu kannattaa tehdä vasta hiukan ennen tarjoilua, jotta leivokset ovat kauneimmillaan tarjoiluhetkenä.
Halkaise avokado, poista kivi ja paloittele avokado kulhoon. Kaada herneet sekaan. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi ja mausta ripauksella suolaa.
Ennen kuorruttamista halkaise kerrosleivät kahtia joko poikittain tai viistosti. Kuorruta sitten leivokset vihreällä tahnalla ja aloita koristeleminen mielesi ja mielikuvituksesi mukaan.

Vaniljainen marjatorttu

10 annosta

IMG_6804Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
100 g voita
1 kananmunan keltuainen
1 rkl jäävettä

Vaniljatäyte:
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl maissitärkkelystä
4 dl maitoa
40 g voita
1 vaniljatanko

Lisäksi:
marjoja ja suklaata maun mukaan

Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja sokeri. Kuutioi voi ja nypi jauhoseoksen sekaan, kunnes koostumus on murumainen. Lisää kananmunan keltuainen ja vesi. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin viilentymään noin 20 minuutiksi.
Kauli tai levitä sormin taikina halkaisijaltaan noin 24 cm leivinpaperoituun tai voideltuun piirakkavuokaan. Pistele pohja haarukalla ja siirrä vuoka pakastimeen 15 minuutiksi.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita kulhossa täytteen kananmunat, sokeri ja maissitärkkelys.
Mittaa kattilaan maito ja voi. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet veitsen tylpällä puolella. Lisää vaniljansiemenet ja tanko kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes maitoseos kiehahtaa. Nosta vaniljatanko pois kattilasta ja lisää kananmunaseos koko ajan sekoittaen. Keitä pari minuuttia, kunnes täyte sakenee. Siirrä täyte kulhoon ja peitä kelmulla jäähtymisen ajaksi. Siirrä huoneenlämpöinen täyte jääkaappiin.
Paista torttupohjaa uunin alatasolla noin 20 min. kunnes pohja on kullanruskea. Halutessasi voit käyttää leivinpaperin päälle aseteltuja paistokuulia tai keittämätöntä riisiä painona pohjan päällä estääksesi sen kohoamisen, mutta mielestäni pohja ei kohonnut ilmankaan liikaa. Jos teet näin, lisää paistoaikaa muutama minuutti ja paista viimeiset minuutit ilman painoa.
Jäähdytä torttupohja. Levitä ohut kerros vaniljatäytettä jäähtyneen torttupohjan päälle. Täytä piirakka haluamillasi marjoilla ja levitä sen jälkeen loput vaniljatäytteestä marjojen päälle. Siirrä torttu jääkaappiin.
Koristele piirakka esimerkiksi sulatetulla suklaalla tai Emman tapaan sulatettuun suklaaseen dipatuilla mansikoilla.

Raikasta ja makeaa, siis sitruuna-unelmaa

IMG_6776Jo aiemmin kuningatarjäätelötortun yhteydessä esille tuomani kakkutaiteilija Emma Iivanaisen teos Emman makeat piirakat toimi jälleen avaimena jälkiruokintamahdollisuuksia viikonlopun vierailijoille pohdiskellessani. Tiedossa olisi suhteellisen rankka grillisetti, joten kirpeän kevyt, mutta kuitenkin sopivasti makea lopetus olisi varmasti paikallaan. Näinpä päädyin periamerikkalaisiin sitruuna-marenkipiiraisiin.

Leivokset onnistuivat mielestäni mainiosti ja varsinkin sitruunatäyte oli viedä kielen mukanaan. (Lue: tällaisena hillohiirenä minä popsisin täytettä mieluusti ihan sellaisenaan.) Myös valmistusprosessi oli erityisen mukava, kiitos uuden pursotinsettini. Ja niin, onhan illan teemamme Euroviisut, joka instituutiona vastaa mielestäni käsiteparia raikas ja makea varsin hyvin ja näin ollen näitä voi pitää jopa eräänlaisina teemaleivoksina.

Suosittelen kokeilemaan!

Sitruuna-marenkipiiraat

Noin 12 kpl koosta riippuen

IMG_6772IMG_6769Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 kananmuna

Sitruunatäyte:
2 tl sitruunan kuoriraastetta
1,5 dl sitruunamehua (3 sitruunan mehu)
1 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
2 keltuaista

Marenki:
2 valkuaista
1 dl (erikoishienoa) sokeria

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja vaniljasokeri.
Kuutioi voi ja nypi se jauhoseoksen sekaan, kunnes koostumus on murumainen.
Lisää kananmuna. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin viilenemään 20 minuutiksi.
Voitele ja jauhota pienet muffinssivuoat. Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla kuvioita taikinasta. Asettele taikinaympyrät vuokiin ja pistele taikinan pinta. Laita vuoat pakastimeen 15 minuutiksi.
Paista piirakkapohjia 175-asteisen uunin keskitasolla 15-17 min. kunnes pinta on hieman ruskistunut. Nosta piirakkapohjat jäähtymään ja säädä uunin lämpötila 200 asteeseen ja käännä pelkästään ylävastus päälle.
Sekoita kaikki sitruunatäytteen ainekset kattilassa ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes seos kiehahtaa ja sakenee. Kaada täyte kulhoon ja anna jäähtyä hetki.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Vatkaa marenkia vielä hetki, kunnes se on paksua ja kiiltävää. Siirrä marenki pursotinpussiin, jossa on tähtitylla.
Täytä piirakkapohjat sitruunatäytteellä ja pursota päälle marenkia. Nosta piirakat uuniin ja paista noin 7 min. kunnes marenki on saanut väriä. Tarkkaile paistoaikaa, koska marenki palaa helposti.

Projektina pakastin osa 1: perunalaatikosta piirakkapohjaksi

Koska nyt sattui käymään niin, että lääkäri määräsi kevyeen kotioleiluun ainakin kuluvaksi viikoksi, ajattelin hyödyntää aikani ja käydä täydellisesti läpi pakastimemme sisällön, siis muuttaa sinne roikkumaan jääneet asiat hieman herkullisempaan muotoon. Liikkeelle lähden totta kai vanhimmasta päästä eli ensimmäisenä käsittelyyn pääsevät joululaatikot, joita pakastimessamme yhä majailee yksi kutakin, siis yksi imellytetty peruna, yksi porkkana ja yksi makaroni. Jotenkin näitä ei nyt kuitenkaan tee mieli popsia sellaisenaan, vaikka ne jouluna niin vallan maukkaita ovatkin…

IMG_6711Ensimmäisenä otin käsittelyyn perunalaatikon, josta syntyisivät tietysti yksinkertaisimmin pannulla paistuvat perunaletut, mutta koska ne kaipaisivat mieluusti rinnalleen jotakin muutakin, päädyin sellaisenaan ateriaksi kelpaavaan piirakkaan. Perunalaatikosta pohja, täytteet jääkaapin sekä kuivamuonavaraston aarteistosta.

Piirakasta pohjineen tuli onnistunut ja suosittelenkin kokeilemaan tätä pohjareseptiä, johon törmäsin Leivontaa rakkaudella -blogissa. Siellä Neiti Leipuri tosin käyttelee pohjaansa ylitsejäänyttä perunamuusia, mutta imellytetty perunalaatikko toimi mainiosti myös. Piirakan sisuskalut sen sijaan syntyivät melko sitä sun tätä -mentaliteetilla, mutta sehän tässä oli tarkoituskin ja näin ollen, mitä täytteeseen tulee, kehotan teitäkin soveltamaan mielenne mukaan.

Testailkaapa ihmeessä, piirakalle löytyy aina käyttöä. Ja mielikin on entistä iloisempi, kun ateria syntyy ihan noin vain, kaupassa käymättä.

Suolainen piirakkapohja perunalaatikosta / -muusista

Vuoallinen (halk. noin 27 cm)

2-3 dl perunalaatikkoa
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon perunalaatikko ja öljy. Painele taikina voideltuun vuokaan ja täytä mielesi mukaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Tätä piirakkapohjaa ei tarvitse esipaistaa.

Kinkku-tomaatti-ananaspiirakka

Vuoallinen

IMG_67141 annos pohjataikinaa
250 g kinkkua
(kirsikka)tomaatteja
ananaspaloja
150 g ranskankermaa
1 dl maitoa
3 kananmunaa
150 g juustoraastetta
1 dl persiljaa hienonnettuna
1 tl pizzamaustetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria

Tee ensin pohja esimerkiksi yllä esiteltyä ohjetta noudatellen.
Kuutioi kinkku ja pese sekä siivuta (kirsikka)tomaatit.
Sekoita ranskankerma, maito, kananmunat, juustoraaste, persilja ja mausteet kulhossa.
Levitä kinkkukuutiot, tomaattisiivut ja ananaspalat pohjan päälle ja kaada päällimmäiseksi ranskankermaseos.
Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 min.
Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Lohipalleroiden linssinen leposija

Juhlien täytteisen viikonlopun sunnuntaiaamuna minut valtasi halu valmistaa ”tavallista”, terveellistä ruokaa. Koska minun aamuaikoinani, varsinkin näin sunnuntaisin, saisin odottaa kauppojen aukeamista tuntikausia, olin oman ruokavarastomme varassa. No, minähän pidän tällaisesta kehittelystä, joten kun lopulta sain muutamia ohjeita soveltaen aikaiseksi seuraavan kokonaisuuden, tunsin itseni vallan onnistuneeksi.

IMG_6706Ensi viikolla popsin siis linssikeittoa lohipyöryköillä koristettuna, yhdistelmä joka saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta joka toimii mielestäni mainiosti. Toki jos tällainen mikstuura ei jostakin syystä innosta, kannattaa kokeilla näitä reseptejä toisenlaisissakin ympäristöissä, keittoa vaikka leivän, pyöryköitä esimerkiksi tartarkastikkeen kera.

Lohellinen ohje löytyi Maku.fi -sivustolta, linssinen – jota tosin modifioin raaka-ainevarantojamme vastaavaksi – taas Ruoka.fi -arkistosta. Kokeilkaapa toki!

Linssikeitto

4 annosta

IMG_66862 dl vihreitä / punaisia linssejä
2 rkl rypsiöljyä
1 porkkana
pala selleriä (itse korvasin tämän varhaiskaalilla)
1 sipuli (onnistui ilmankin)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kurkumaa
1 tl jauhettua korianteria
1 chili
1 laakerinlehti
10-12 dl vettä
1 kasvisliemikuutio

Huuhdo tarvittaessa linssit sekä kuori ja paloittele kasvikset, kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna se.
Kuullota öljyssä chili, kurkuma, korianteri ja sipulit, lisää kasvikset, vesi ja liemikuutio sekä linssit ja keitä kypsäksi. Vihreistä linsseistä valmistettuna keittoaika oli noin 20 min.
Soseuta ja nauti.

Lohipyörykät

16 kpl

IMG_6697500 g lohifileetä (itse käytin kypsää, lämminsavustettua lohta)
0,5 dl (ruis)korppujauhoja
1 kananmuna
1 rkl sitruunamehua
0,75 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
4 rkl tuoretta tilliä

Poista kalasta nahka ja ruodot. Hienonna se monitoimikoneessa.
Lisää korppujauhot, kananmuna, sitruunamehu, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää lopuksi hienonnettu tilli.
Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin lohipyöryköitä leivinpaperoidulle pellille. Kypsennä kalapullia 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min.