Tunnelmallisia makuja

Villiä ja kesyä lähiruokaa

Kirjoitettu 30 huhtikuun, 20156 toukokuun, 2015 by Kaisa

Mirja von Knorring: Villiä ja kesyä lähiruokaa
Valokuvat: Lasse Lecklin
Bazar, 2015

Villiä ja kesyä lähiruokaa on houkutteleva kirja, monessa suhteessa. Ensinnä se houkuttelee matkustamaan, ottamaan kurssin kohti Viroa, mutta unohtamaan sen perinteisen Tallinnan kiertokävelyn Olde Hansoineen ja paahdettuine manteleineen. Nyt matkataan Saarenmaalle, sinne villin ja kesyn keskelle, sinne luonnon helmaan, Pohjolan Provenceen. Ihastuttavaa.

Toiseksi teos houkuttelee laittamaan ruokaa, laadukasta sellaista. Miettimään ehkä hiukan tarkemmin ravintonsa lähtökohtia, panostamaan makumatkailuun, joka hivelee niin mieltä kuin ruumistakin. Vaikka ei minulta innostusta puutu, pikemminkin päin vastoin. En pelästy ajatusta ateriasta, jonka valmistukseen vierähtää tunti jos toinenkin, en vierasta uusia tapoja tai makuja. Mutta se minun on myönnettävä, että haasteelliselta vaikuttavat liharuoat saattavat joskus koitua kompastuskivekseni, joiden valmistusta en viitsi lähteä edes yrittämään. Onneksi näihin tilanteisiin minulta kotoa löytyy innokas ja taitava aviomies, aina uusista lihaideoista syttyvä kokkikumppanini. Mutta nyt, tämän kirjan myötä, minua itseänikin huvittaisi käydä lihan kimppuun, niin mukavasti ja helpon oloisesti Mirja von Knorring lihan valmistusta esittelee. Jos nyt en kuitenkaan ihan heti ala mieheltäni hänen bravuuriaan riistämään, olen ainakin monia ideoita rikkaampi. Villisikaa, jänistä, erilaisia lintuja sekä riistaruokia, näitä kaikkia olisi houkuttelevaa päästä teoksen reseptiikoilla maistelemaan. Mutta ei kirja yksin lihansyöjiä palvele. Esittelyyn pääsevät yhtä lailla kasvisherkut niin alkupalojen, pääruokien kuin lisäkkeidenkin muodossa. Makeita jälkiruokia ja leivonnaisia unohtamatta.

Kaiken muun lisäksi teos on ainakin minun silmääni erityisen paljon miellyttävä kauniine luontokuvineen – herkullisen näköisistä ruoka-annoksista puhumattakaan.

Käytännön tasolla kokemukseni teoksesta on vielä melko suppea, mutta varsin maistuva. Pääsiäisenä aloittelimme juhla-ateriamme kirjan ohjeistamalla sangen kauniilla kylmällä punajuurikeitolla viiriäisenmunin kruunattuna. Yhden valmistamani päivällisen pääroolissa olivat täytetyt pinaattiletut, joiden lettuohje löytyi tästä kirjasta ja kun vietimme muuttoa edeltävää ”viimeistä ateriaa” vanhassa keittiössämme, valmistimme burgundinpataa puikulamuusin kera Mirja von Knorringin reseptein. Kokeilukehotus kaikille edellä mainituista.

Siis suositus ilman muuta. Villeille sieluille ja kesyille mielille. Kokeille sekä kulkijoille. Nautiskelijoille, kaikille jotka arvostavat sydämellä valmistettua ruokaa, niin arkista kuin juhlavaakin.

”Ruoka on minulle enemmän kuin ruokaa. Se on kulttuuria, tarinoita, kohtaamisia, omaa ja muiden historiaa. Se on maisema tai runo, aistien herkässä havinassa.” Näihin tekijän sanoihin minä yhdyn.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 4: Ravintola Fenkoli, talonpoika aatelisen vaatteissa

Kirjoitettu 29 huhtikuun, 20152 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Myönnetään, me olemme tarjoushaukkoja. Missä maukkaalta vaikuttava diili-illallinen, siellä me. Vuosien saatossa lukematon määrä upeita illallisia, ei kuitenkaan ylettömän paljon – tai ainakaan liikaa – käytettyjä euroja. Toisaalta toiset tykkäävät tavaroista, me satsaamme elämyksiin. Jokainen ”tuhlatkoon” tavallaan.

Joka tapauksessa lauantai-iltana makumatkailimme Eirassa, Tehtaankadulla ravintola Fenkolissa. Vaikka ravintola oli meille ennestään tuntematon, odotukset olivat korkealla syystä, että tismalleen samassa tilassa nautimme ihastuttavan illallisen Brasserie Eiran tarjoilemana muutama vuosi sitten.

Ravintola olikin säilyttänyt pitkälti tunnelmallisuutensa tiiliseinineen kaikkineen. Entäpä ruoka sitten? Kupongillamme maistelimme viiden ruokalajin Isännän menun kaksi yhden hinnalla. Aleksi tarttui myös lisäksi tarjottuun neljän viinin pakettiin.

Kokonaisuutena ateria oli tasoltaan vaihteleva. Ruokalajeista ensimmäinen, kuuden palasen lajitelma kylmiä lihoja ja kaloja, ei tehnyt vaikutusta meistä kumpaankaan. Graavilohirulla cremetäytteellä tosin oli erittäin maukas. Kaksi erilaista silakkaa, sinapinsiemenillä kuorrutettu lihahyytelö ja maksapatee sen sijaan tulivat syödyiksi, mutta siinäpä se. Cremetäytteinen leikkelerulla maistui hyvältä. Siis kaksi kuudesta puhuttelivat meitä. Melko heikko aloitus.

Seuraavaksi eteemme tuotiin teekupillinen häränhäntälientä vierellään hauska kasvisnyytti. Todella maukasta, niin liemi kuin kumppaninsakin. Illan heikoin lenkki oli lientä seurannut välisalaatti, joka olisi ehkä kannattanut jopa jättää tarjoilematta. Todella hyvää puolukkakastiketta väsyneille salaatinlehdille annosteltuna seuranaan appelsiinia ja viinirypäleitä. Muihin raaka-aineisiin sopimaton kastike heitettiin näin täysin hukkaan. Palanen vaikkapa vuohenjuustoa tämän kera ja se olisi ollut siinä, maukas välipala.

Pääruoan kohdalla tiemme erkanivat minun valitessa kalaa, Aleksin lihaa. Oma hieman erikoinen pekoni-kuhani oli hyvää ja pekonilla luotu kalan toinen nahka maustoi annosta mukavasti. Pekonisiipaleet tosin jäivät lautasen reunalle. Myös kalan korvasienipeti maistui, samoin sopivasti makeat lisukekasvikset. Lumiperuna sen sijaan oli täysin mautonta. Lihalautasen keskipiste, ylikypsä rypsiporsaanpaisti pippurisella juusto-oliivitäytteellä, oli Aleksin mielestä hyvää, joskin suolaista. Lisukeperunat eivät tehneet vallan suurta vaikutusta ja rakuunaporkkanat olivat mauttomia. Hmm.

Aterian päättänyt Gran Marnier Parfait oli makea mutta raikas, jaffakeksimäinen pohja erityisesti Aleksin mieleen. Suuhun jäi siis hyvä maku, jälkiruoka nousi yhdeksi illan kohokohdista.

Kaiken kaikkiaan siis sangen vaihteleva kokemus. Mitään pahaa meille ei tarjoiltu mutta myös huippusuoritukset jäivät hyvin kauas. Siis pienoinen pettymys näihin puitteisiin nähden, josta juontaa myös otsikossa mainittu ajatukseni talonpojasta aatelisen vaatteisiin puettuna. Mitä hinta-laatusuhteeseen tulee täyden hinnan (à 72,00€) maksaminen menusta olisi kismittänyt, mutta diili-hinta ei ollenkaan. Joka tapauksessa vietimme mukavan illan ihan hyvän ruoan parissa.

Vielä palvelusta muutaman sanan sanoakseni, se oli toimivaa ja perusystävällistä, mutta ei millään muotoa mieleenpainuvaa, vaikka ravintola olikin lauantai-iltaan nähden asiakasmäärältään sangenkin niukkalukuinen. Aikaa kyllä olisi ollut.

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 3+/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3/5

”Viimeinen ateria”

Kirjoitettu 27 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Koska espoolaiselämä on enää kiven heiton päässä, päätimme valmistaa sunnuntai-ateriamme teemalla Hyvästi Munkkivuori. No, ruoka sinänsä ei ollut mitenkään munkkivuorelaista, mutta nostimmepa maljan viimeiselle yhteiskokkaukselle tässä keittiössä. Seuraavat viikonloput tulevat nimittäin varmasti keskittymään vallan toisenlaiseen tekemiseen…

Päivällisemme ensimmäisessä osassa näytteli vanha tuttu klassikko, oluella maustettu sipulikeitto. Tämä makoisa keitto on muuten siinäkin mielessä huomionarvoinen tapaus, että sen resepti sijoittuu Tunnelmallisien makujen historian aamuhämärään, sinne aivan ensimmäiseen artikkeliin. Voi että, mikä elävä keittokirja tästä on meille kehkeytynytkään vuosien saatossa.

Ohjeistus pääruokaan sen sijaan napattiin Villiä ja kesyä lähiruokaa -kirjasta. Rakkaassa länsisaksalaisessamme porisi hyvän tovin palanen nautaa, kun valmistimme burgundinpataa. Sen kanssa hyvältä maistui parmesaanilla maustettu perunamuusi. Ruoka oli hyvää, joskin hiukan arkista. Puolustukseksi reseptille sanottakoon, että ehkä sitä vain odottaa jotain maan mainiota, kun hauduttelee näinkin pitkään. Joka tapauksessa kannattaa tätäkin kokeilla, ehkä maustaen hiukan reseptiä runsaammalla kädellä.

Eipä tällä kertaa muuta, kuin hyvää ruokahalua! Keittiöhetket Munkkivuoressa alkavat käymään vähiin, kiitos ja kumarrus tälle kodin sydämelle.

Burgundinpata

6 annosta

60 g pekonia
700-800 g riistaa tai naudan sisäpaistia
0,5 rkl oliiviöljyä
1 porkkana
1 sipuli
suolaa ja mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
3,5 dl punaviiniä tai tummaa olutta
Huom! Seuraavat maustemäärät tuottivat melko miedon lopputuloksen, joten maustemäärää kannattaa ehkä säätää hiukan runsaammaksi.
0,5 tl Dijonin sinappia
0,5 tl punaviinietikkaa
0,5 tl ruokosokeria
0,5 rkl tomaattipyreetä
3,5 dl lihalientä
1 valkosipulinkynsi
timjaminvarsi

Lisäksi:
18-24 hillosipulia (tai pieniä sipuleita)
0,5 dl lihalientä
suolaa ja mustapippuria
pieni laakerinlehti, timjaminvarsi, pari persiljanvartta
200 g herkkusieniä

Leikkaa liha suuriksi kuutioiksi ja paloittele pekoni. Kuori sipuli ja porkkana ja pilko ne.
Paista pekonia pannulla parin minuutin ajan ja siirrä lautaselle talouspaperin päälle. Lisää hiukan öljyä pekonirasvan joukkoon, ruskista lihakuutiot ja nosta uunipataan.
Kuullota pilkotut sipuli ja porkkana jäljelle jääneessä rasvassa ja lisää pataan pekonin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla ja siivilöi jauhot päälle.
Laita pata esilämmitettyyn, 200-asteiseen uuniin 4-5 minuutiksi. Sekoittele ja laske lämpöä 155 asteeseen.
Ota pata uunista, lisää viini ja sen verran lihalientä, että lihat peittyvät. Lisää tomaattipyree, viinietikka, sinappi, sokeri, valkosipuli ja timjami.
Laita pata liedelle, kuumenna kiehuvaksi, peitä kannella ja siirrä uuniin hautumaan 3-4 tunniksi.
Valmista lihan kypsyessä sipulit ja sienet. Kuullota hillosipuleita noin 10 min. rikkomatta niitä. Kaada joukkoon lihaliemi, mausta ja lisää yrtit ja laita kansi päälle. Keitä poreillen miedolla lämmöllä 35-45 min. jolloin neste on melkein haihtunut. Poista yrtit ja nosta sipulit odottamaan.
Pilko sienet ja paista niitä pannulla voin ja öljyn seoksessa noin 5 min. Kun ne ovat saaneet väriä, nosta pois liedeltä.
Kun liha on kypsää, nosta lihat, pekonit sekä kasvikset reikäkauhalla kulhoon ja siivilöi liemi. Keitä lientä kokoon. Jos liemi onkin liian paksua, lisää lihalientä tai vettä. Me lisäsimme kuohukermaa, joka toimi hyvin.
Huuhtele pata kuumalla vedellä ja laita lihat, pekonit sekä kasvikset hillosipulien ja sienien kanssa pataan. Tarkista liemen maku ja kaada se pataan.
Tarjoa perunoiden tai perunamuusin kera.

Rakkautta on… vapaapäivä keittiössä

Kirjoitettu 26 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Vaikka viikonloppuvapaat ovat tietenkin omaa luokkaansa, on myös arkivapaissa oma erityislaatuinen hohtonsa. Varsinkin nyt, kun minulla on ollut vapaata arkena entistä vähemmän, maistuvat nämä ”tavallisen” elämän herkkupäivät vieläkin maukkaammilta. Toisaalta tällainen itseni kaltainen ikiliikkuja tapaa usein suunnitella kyseiset päivät niin tarkasti, että ne suorastaan vilahtavat ohi. Mutta kenelläpä ei? Työntäyteisessä ihmiselämässä vapaus on kultaa.

Nyt olin perjantain kunniaksi päättänyt ilahduttaa pikkuperhettämme päivällisellä. Lopputulos oli herkullinen, aikaa tosin vierähti oletettua enemmän ja tulin taas todenneeksi, että vaikka toista on aina ihastuttavaa hemmotella, on ruoanlaitto niin paljon antoisampaa yhdessä. Kanssani kokkaava mies, mikä rakkauden lahja – jota sietikin vuosikausia tähystellä. ❤

Mitäpä siis tarjoilin? Alkuruoaksi kurpitsakeittoa, sen jälkeen täytettyjä pinaattilettuja kahdella tapaa, poro- ja katkarapu-avokadotäyttein.

Kurpitsakeitto, jonka ohje löytyi lähiaikoina keittiössämme paljon selaillusta Apukokki maailmalla -teoksesta, oli maukasta, mutta koostumukseltaan hieman vetistä. Niinpä suosittelenkin pienentämään nesteen määrää, jotta keitosta saadaan hieman runsaampaa. Toinen oivallinen tapa muuttaa keiton olemusta on paistaa broileria ja heittää se valmiin keiton joukkoon, jolloin syntyy ruokaisampi pääruokakeitto. Lisäksi keiton kipakkuus taittuu mielestäni hyvin, kun sitä syö turkkilaisen jogurtin kera.

Ohje pinaattilettuihin on peräisin Mirja von Knorringin viehkeästä Villiä ja kesyä lähiruokaa -opuksesta. Letut olivat vallattoman hyviä ihan sellaisenaankin, mutta näillä täytteillä vieläkin parempia. Täytteistä kiitos Rivolle Emännälle sekä k-ruoka.fi -sivustolle. Letuista vielä sen verran, että ne paistuivat paistinpannulla kuin itsestään. Jos minä nimittäin jotakin keittiöpuuhaa karsastan, on se paistaminen kaikissa muodoissaan, joka tavallisesti onkin Aleksin heiniä. Nyt homma sujui kuitenkin kuin tanssi, eikä yksikään – edes se ensimmäinen – epäonnistunut. Ja niin, lettutäytteet olivat alunperin suunniteltu uuniperunoille, joten ylimääräiset voi hyvin hyödyntää seuraavana päivänä, vaikka muutaman potaatin paistamalla.

Hemmotelkaa toisianne! Se on sitä arjen luksusta.

Kurpitsakeitto

4 annosta

500 g (myski)kurpitsaa, paino kun kurpitsa on kuorittu ja siemenetön
0,5 tl paprikajauhetta
(1 tl juustokuminaa)
1,5 tl korianterijauhetta
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 sellerinvarsi
0,75 l kuumaa vettä Huom! Suosittelen vähentämään määrää
pieni laakerinlehti

Pinnalle:
paahdettuja kurpitsansiemeniä / krutonkeja
turkkilaista jogurttia

Halkaise kurpitsa tukevalla veitsellä. Kaavi puolikkaista siemenet ja sisuksen kuituinen osa. Leikkaa kurpitsanpuolikkaat ohuehkoiksi viipaleiksi ja kuori ne. Leikkaa viipaleet pieniksi paloiksi.
Paahda kurpitsansiemenet.
Mittaa paprikajauhe, (juustokumina), korianterijauhe, kurkuma, mustapippuri ja suola pieneen astiaan ja sekoita mausteseos.
Mittaa oliiviöljy paksupohjaiseen kattilaan.
Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja sellerinvarsi. Kuullota öljyssä mutta älä ruskista. Kaada mausteet kasvisten joukkoon. Paista mausteita hetki kasvisten kanssa. Lisää kurpitsapalat kattilaan. Paista kurpitsoja hetki ja lisää sitten kuuma vesi ja laakerinlehti. Kiehauta ja madalla lämpöä niin, että keitto juuri ja juuri kiehuu. Hauduta kannen alla välillä sekoitellen noin 20-40 min. kunnes kurpitsa on pehmeää. Poista laakerinlehti ja soseuta sauvasekoittimella.
Ripottele lautasella keiton pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä ja tarjoile esimerkiksi turkkilaisen jogurtin kera.

(Täytetyt) pinaattiletut

2,5 dl vehnäjauhoja
5 dl (vanhanajan luomu)maitoa
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen muskottipähkinää
80 g pinaattia
pieni kourallinen basilikan ja mintun lehtiä

Pinnalle (mikäli teet täytettyjä):
juustoraastetta

Tee ensin täytteet (ohjeet alapuolella) jääkaappiin maustumaan.

Letut:
Vatkaa kananmunat maidon kanssa ja siivilöi joukkoon jauhot. (Kaada myös siivilään jääneet siemenet munamaidon joukkoon.) Lisää suola, pippuri ja muskotti.
Silppua pinaatti ja yrtit pieneksi ja sekoita lettutaikinan joukkoon. Jätä taikina turpoamaan 0,5-2 tunnin ajaksi.
Paista letut voissa lettu- tai paistinpannulla.

Mikäli lettuja syödään sellaisinaan, lado kypsät letut lämmitettyyn matalaan astiaan ja laita astia lämpimään, 65-asteiseen uuniin odottamaan, kunnes ateriointi voi alkaa. Jos taas valmistat täytettyjä lettuja, täytä hiukan viilentyneet letut, muotoile ne rulliksi, asettele uunivuokaan ja sirottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 10 min.

Porotäyte letuille ja / tai uuniperunoille

100 g kylmäsavuporoa viipaleina
200 g kermaviiliä (voit myös korvata osan turkkilaisella jogurtilla)
1 dl maustekurkkuviipaleita
2 tl sinappia
mustapippuria
tuoretta persiljaa
oma lisäni punasipulihilloke toimi tässä mainiosti

Hienonna poro ja maustekurkkuviipaleet sekä persilja ja mahdollinen punasipulihilloke. Sekoita kermaviilin joukkoon kaikki täytteen ainekset.
Nosta jääkaappiin tekeytymään.

Katkarapu-avokadotäyte letuille ja / tai uuniperunoille

200 g katkarapuja
200 g kermaviiliä (voit myös korvata osan turkkilaisella jogurtilla)
1 avokado
sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
tilliä

Sulata ravut ja valuta niistä nesteet. Kuutioi avokado kuoreensa ja sekoita se, ravut, sitruunamehu ja murskattu valkosipulinkynsi sekä hienonnettu tilli kermaviilin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 3: Ihan pimeetä!

Kirjoitettu 20 huhtikuun, 2015 by Kaisa

Viikonloppuna vietimme ravintolaillan, joka erikoislaatuisuudessaan teki lähtemättömän vaikutuksen. Illallistimme Katajanokan kasinolla, säkkipimeässä. Huippukokemus!

Pimeään päädyimme siskoni ja hänen kihlattunsa toimesta elämyslahjakortilla, jonka olimme saaneet häälahjaksi. Kahdeksan kuukautta siinä hurahti sopivaa ajankohtaa etsiessä, mutta odotus palkittiin. Palveluntarjoajakin tässä välillä ehti vaihtua, mutta oikeastaan parempi niin. Alkuperäisen juonen mukaan olisimme saaneet viisi ruokalajia Cantina Westissä, mutta nyt meille tarjoiltiin kolme Katajanokan kasinolla. Tällainen perinteikäs, vanhaa helsinkiläistä ravintolakulttuuria henkivä paikka on kyllä enemmän se meidän juttu, vaikka tex mex -ruoka nyt ihan hyvin omiin makumieltymyksiini istuukin. Aleksi sitä vastoin ei ole tex mex -miehiä, joten erityisesti hänelle tämä oli mieluisa vaihtokauppa.

Koska homman nimi piilee siinä, että kaikki tulee yllätyksenä eteen, en tietenkään voi tässä sen kummemmin nauttimistamme ruokalajeista kertoilla, totean ainoastaan niiden miellyttäneen makuhermojamme. Totta kai olemme joskus saaneet jotain parempaakin, mutta se ei ollutkaan tällä kertaa se juttu, ruoan laadun arvioiminen jäi oikeastaan toissijaiseksi, tärkeämpää oli keskittyä kokemukseen kokonaisvaltaisesti.

Lähdimme liikkeelle silmälapuin asustettuina, hovimestarin hellässä huomassa. Ruokailuhuoneeseen sekä pöytäämme päästyämme saimme pian tiedon, että huone oli valmis ja laput sai riisua. Siinä sitten siemailimme aperitiivia ja ihmettelimme mitä lähitulevaisuus tulisi pitämään sisällään. Varovasti tunnustelimme ympärillemme ja totesimme olevamme kahden, toiset ruokailijat olivat omissa pöydissään. Teimme juomatilauksen, tai oikeastaan vastasimme myönteisesti meille esitettyyn mahdollisuuteen nauttia ruoan ohella lisämaksullinen juomamenu. Se kannatti.

Ennen ensimmäistä ruokalajia pöytämme viereen saapui aikuisiällä sokeutunut nainen, joka esitteli itsensä ja antoi meille pienen tunnustelutehtävän. Tämän jälkeen hän tuli silloin tällöin pyörähtämään pöytämme viereen kertoen asioita elämästään ja vastaillen hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tämä oli ehdottoman mielenkiintoinen lisä illan kulkuun.

Pikku hiljaa saimme ruokia ja juomia eteemme ja aloitimme niiden kanssa kamppailun. Tunnistelimme makuja, yritimme saada haarukan suuhun muutenkin kuin tyhjänä ja näytimme varmasti melko erikoisilta tarjoilijoiden katsellessa toimintaamme pimeänäkölasiensa läpi. Mielestäni suoriuduimme kuitenkin hienosti, sekä siisteys- että ruoka-aineiden tunnistusprosentuaalisesti katsoen. Ilta nimittäin päättyi siihen että valot palautettiin, näimme ruokailutilan sekä sokean naisen ja meille esiteltiin juuri nauttimamme annokset ja juomat.

Kuten varmasti on tullut ilmi, suositan ehdottomasti kokeilemaan. Kun näin tärkeä aisti lukitaan, muuttuu ruokailukokemus totaalisen toisenlaiseksi. Hauskinta olivat varmasti ne muutamat todella suuret virheet, kun täysin tuttua raaka-ainetta ei pystynyt tunnistamaan tai veikkaus oli totaalisen väärä. Tällaiselle joka suupalasta nautiskelijalle taas ärsyttävintä oli varmasti se, että niitä parhaita paloja ei voinut jättää viimeksi. Ja tietysti se, että hyvin kootuissa annoksissa osat täydentävät toisiaan ja on tärkeää pystyä rakentamaan haarukalleen makumaailman mahdollisimman kattavasti esittävä suupala. Nyt tästä ei kannattanut haaveillakaan.

Me saimme tämän lahjaksi, mutta käsitykseni mukaan paketin hinta on noin 80,00€ henkilöltä sisältäen alkoholittoman aperitiivin. Mielestäni hinta-laatusuhde on hyvä. Kun tähän lisätään vapaaehtoinen juomapaketti (à 30,00€) ei hinta vieläkään tunnu liioitellulta. Me ainakin nautimme joka hetkestä!

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4+/5

Lauantaina lautasella: broileria viskillä ja risottoa kurpitsalla

Kirjoitettu 19 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Vähiin käyvät viikonloput tässä kotikolossa, ja sitä myöten keittiössä, silloinhan me eniten nimittäin vietämme aikaa hellan äärellä, siis viikonloppuisin. Enää kolme viikkoa ja nämä kaksi kokkia siirtyvät uusiin ympyröihin. Se on Munkkivuoren mummoille hei, hei – täältä tullaan espoolaiselämä!

Hitaasti mutta varmasti kasvavien muuttolaatikkopinojen keskellä syntyi lauantaipäivällinen, sellainen mutkattoman maukas vaihtoehto. Risottoresepti löytyi jo aiemminkin mainitsemastani Apukokki maailmalla -perhekeittokirjasta, kanojen glaseerauksen idea sen sijaan on peräisin Helsingin Sanomista. Molempia ohjeita sovelsimme hieman itsellemme sopivammiksi. Glaseeraus oli alun perin suunniteltu broilerinsiiville, mutta me käytimme koipireisiä ja totesimme, että resepti toimii hyvin näinkin.

Kun alkupalaksi nautimme vielä klassikon, täytetyn avokadon, ihastuttavalla Lehtikuohulla kruunattuna, oli päivällisonni taattu.

Kurpitsarisotto

4-6 annosta

500 g kuorittua ja siemenistä putsattua kurpitsaa (noin 800 g ennen perkausta)
2 rkl oliiviöljyä
50 g parmesaania
4 valkosipulinkynttä
7,5 dl kana- / kasvislientä
2,5 dl valkoviiniä
Huom! Alkuperäinen ohje ei sisällä viiniä, vaan nesteenä käytetään 1 l kasvislientä
3 kevätsipulia
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä

Koristeeksi:
tuoretta korianteria

Putsaa kurpitsa siemenistä, leikkaa lohkoiksi ja kuori. Pilko noin sentin kuutioiksi.
Sekoita kulhossa kurpitsanpaloihin oliiviöljy. Levittele öljytyt kurpitsanpalat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Valmista sillä välin risotto.

Viskillä maustetut broilerinkoivet

3 annosta

1 maustamaton koipireisi / ruokailija tai 1 kg maustamattomia broilerinsiipiä
suolaa
mustapippuria myllystä

Glaseeraus:
1 dl ketsuppia
0,5 dl voimakkaan makuista viskiä (esim. mallasviski)
2 rkl voita
4 rkl fariinisokeria
1 rkl soijakastiketta
1 tl dijoninsinappia
(1 tl sriracha-chilikastiketta)

Pinnalle:
2 rkl vaaleita seesaminsiemeniä

Laita broilerit laakeaan uunivuokaan. Ripottele niille suolaa ja rouhi mustapippuria.
Paista koipireisiä 175-asteisessa uunissa noin 50 min. Siipiä paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 30 min. kunnes ne ovat kypsiä ja nahka on hieman rapeutunut.
Mittaa sillä aikaa kattilaan kaikki glaseerauksen ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla hiljalleen ilman kantta noin 5 min. kunnes seos on hieman paksuuntunut.
Ota vuoka pois uunista ja kytke uunin grillivastus päälle. Kuumenna 250 asteeseen.
Kaada glaseeraus broilerien päälle. Grillaa vielä 5-8 min, kunnes broilerien pinta on paahtunut hieman ruskeapilkkuiseksi. Tarkkaile ruokaa paahtamisen aikana, sillä makea glaseeraus kärähtää helposti.
Ripottele valmiiden broilerien päälle seesaminsiemenet.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 2: Fafa’s

Kirjoitettu 18 huhtikuun, 20155 toukokuun, 2015 by Kaisa

Vaikka minä ehdottomasti pidänkin lihasta, enkä ole koskaan harkinnut siitä luopumista, hyvin valmistetut kasvis- ja kalaruoat ovat kuitenkin ehkä parhautta. Olen myös sitä mieltä, että omat ruoanlaittotaitoni kaipaavat eniten harjoitusta mitä kokonaisvaltaisiin ja maistuviin kasvisaterioihin tulee, joten jo tämänkin takia arvostukseni niitä kohtaan on korkea.

Tämän kertainen ravintolakurkistus on ehkä pikaruokamainen, mutta ehdottomasti kaiken käymisen arvoinen, sellainen tämän-tulen-varmasti-tekemään-uudestaan -kokemus. Päätymisestä tähän ”falafelin kehtoon” kiitos kuuluu rakkaalle teatteri- ja elokuvaseuralaiselleni, kahden hengen kulttuuripiirimme toiselle puoliskolle, äidilleni, jonka tarkat silmät olivat löytäneet paikan jostakin lehtiartikkelista.

Vuonna 2011 päivänvalon nähnyt ja nyt jo viitisen ravintolaa käsittäväksi ketjuksi kasvanut Fafa’s on erikoistunut laadukkaaseen, tuoreista raaka-aineista valmistettuun falafeliin sekä muuhun Lähi-idän pikaruokaan. Myös uunituore pita-leipä kuuluu konseptiin. Israelista vuonna 2002 Suomeen muuttanut ravintoloitsija Doron Karavani onnistui siinä mitä lähti toteuttamaan, tuomaan parempaa falafelia meille suomalaisille, jotka vielä tuolloin saimme nauttia kyseistä herkkua lähinnä pakastetun version muodossa. Nyt Fafa’s tarjoili annoksen, joka oli nam – ja maiskis.

Valitsimme kohteeksemme Iso Roobertinkadulla sijaitsevan toimipisteen. Saapuessamme ravintolaan iltapäivällä neljän aikoihin se on kutakuinkin täynnä. No, sinänsä tuo ei ole ihme, istumapaikkoja on vain alle kymmenen. Hyvällä tuurilla saamme kuitenkin napattua itsellemme ravintolan paraatipaikan, ikkunanäkymällä varustetun sellaisen. Kiireestä huolimatta paikan tunnelma ei ole levoton, ainoastaan aukinaisesta ovesta sisään virtaava kylmä kevätilma heikentää viihtyvyyttä olennaisesti. Palvelu on sellaista pikaruokapaikan palvelua, sellaista mikä tällaiseen paikkaan nyt oikeastaan kuuluukin. Valmiit annokset huudellaan hauskasti tiskiltä etunimillä noudettavaksi.

Valitsimme molemmat ruokalistalta falafel meze -vegesalaatin, joka sisälsi viisi falafelia, salaattisekoitusta, tabulea, hummusta, tzatzikia, matbuhaa, paistettua munakoisoa, tahinia ja pitaleipää, tarjottua chiliä emme lautasillemme huolineet. Annos on runsas vieden mukanaan suurenkin nälän tuomatta kuitenkaan tilalle aina niin inhottavaa ähkyn tunnetta. Makumaailma on monipuolinen ja annos muutenkin kaikin puolin loistosijoitus. Hinta-laatusuhde on erittäin kunnossa, kun kaikki edellä lueteltu marssitetaan lautasillemme hintaan 9,90€.

Kahden naisen kulttuuripiiri siis todella suosittelee, niin kasvissyöjille kuin kaikille muillekin. Listalta löytyy myös ainakin kanaa, mikäli pelkän kasvisruoan syöminen jota kuta pyrkii epäilyttämään. Itse ainakin aion tehdä paluun, paikan pita-annoksia on ehdottomasti päästävä testaamaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 1: Ravintola Primula

Kirjoitettu 15 huhtikuun, 201530 huhtikuun, 2015 by Kaisa

Koska olennaisen osan ruokatunnelmointiamme ruoan valmistamisen ja sen kotioloissa nauttimisen ohella muodostaa seikkailu ravintolamaailmassa, olen päättynyt ryhtyä jakamaan näitä kokemuksia myös tässä ympäristössä.

Tämän myötä sulkeutuu samalla jo kolmisen vuotta ahkerasti ylläpidetty paperinen ravintolapäiväkirjamme Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa, jonka kannet kätkevät sisälleen kymmenittäin ihastuttavia ja ikimuistoisia hetkiä ja makuja, pettymyksiäkään peittelemättä. Hieman haikeaa, mutta aika aikaansa kutakin; tänään alkaa uusi luku. Ja ehkäpä joku teistäkin, rakkaista lukijoista, hyötyy kokemuksistamme näin enemmän. Katsotaan.

Malttamaton kun olen, haluan idean saatuani aloittaa heti. En vasta viikonloppuna, jolloin tiedossa on luullakseni aivan erityislaatuinen ravintolakokemus, kun sukellamme illalliselle pimeään. Mutta siitä myöhemmin lisää… Joka tapauksessa siitä johtuen, että kirjoitan tämän artikkelin ravintolasta, jossa vierailimme jo ennen kuin päätin lähettää paperipäiväkirjamme eläkkeelle, eivät tarinan päähenkilöt, eli ruoat, ole päässeet parrasvaloihin. No, jostakin pitää aloittaa. Ja niin, eivät ne ruoat välttämättä aina ole se paras tai mieleenpainuvin juttu. Joskus hyvä tarjoilija pelastaa kokin heikommankin esityksen, joskus yksin ravintolan tunnelma. Toisaalta joskus voi käydä päin vastoin, huono palvelu tai tunnelmaton tila saa hyvänkin ruoan maistumaan lattealta tai viinin vetiseltä. Se on se kokonaisuus, joka ratkaisee.

Mutta se Primula. Kyseessä on ravintola, jonka pistimme merkille ensi kertaa jo muutama vuosi sitten, kun erään sangen maukkaan ravintolaillan jälkeen etsimme paikkaa pienelle digestiivin digestiiville. Tuolloin emme kuitenkaan Primulaa valinneet, halusimme mennä sinne mieluummin syömispuuhiin. Näiden parin vuoden aikana olemme puhuneet paikasta useasti, mutta vasta nyt, viime sunnuntaina, veimme hankkeemme loppuun asti ja astelimme sisään tuohon Viiskulmassa sijaitsevaan kortteliravintolaan.

Paikka oli odotetunlainen, rento ja tunnelmallinen. Puoli viideltä asiakkaita oli melko vähän, sellainen perinteinen sunnuntai-iltapäivän lunkius leijui senkin osalta ravintolan yllä. Myös palvelu noudatteli pitkälti samaa linjaa ollen perusystävällistä ja huoletonta. Pääruokaa tosin odottelimme tilanteeseen nähden melko kauan.

Ruoaksi valitsimme hampurilaiset, kumpikin omalla tyylillämme, tällaisia gourmetburger-ihmisiä kun olemme. Aleksi tilasi Black Angus -version, minä kasviksen tosin vaihtaen vuohenjuuston halloumiin. Ranskalaisten tilalle me molemmat toivoimme salaatin.

Annokset olivat hyviä mutta eivät kuitenkaan erityisiä. Näinä päivinä kun lähes jokainen ravintola miltei tasostaan ja tyylistään huolimatta jonkinlaisia burgereita tarjoilee, on kilpailu kovaa ja itsekin paljon näitä kokeilleena, en enää ihan helposti pidä esitystä kunniamaininnan arvoisena. Itse kasvispihvi, porkkanapohjainen, oli hiukan ihmeellisen makuinen, mutta kiitosta ehdottomasti annoksen monipuolisuudesta. Burgerleivän välistä löytyi porkkanapihvien ohella halloumijuustoa, paistettua munakoisoa ja kesäkurpitsaa, tomaattia, guacamolea, punasipulihilloketta, salaattia, suolakurkkua ja majoneesia, jotka yhdessä muodostivat mainion combon. Lisäkesalaatti oli mielestäni hiukan tylsä, Aleksi tosin oli asiasta vähän toista mieltä. Black Angus Burger oli jonkin verran yksinkertaisempi sisältäen jauhelihapihvin, cheddarjuustoa, salaattia, tomaattia, suolakurkkua ja majoneesia.

Jos hinta-laatusuhde pääruokien kohdalla oli menettelevä, kasvisburger kustansi 17,60€, Black Angus 18,90€, olivat jälkiruoat sen sijaan ylihinnoiteltuja. Itse söin pallon lakritsiluomumaitojäätelöä suklaakastikkeen kera (5,00€) ja Aleksi palan lämmintä suklaakakkua mustaherukkamelban ja talon sorbetin kera (9,00€). Kakut nyt yleisesti ottaenkin maksavat tätä luokkaa, mutta koska kakku oli selvästi viettänyt uunissa jokusen hetken liian pitkään – toisin sanoen palanut – se tuntui erityisen kalliilta. Sisältä onneksi löytyi hieman sitä, mihin varmasti oli pyritty, fondantmaista kuohkeutta. Jäätelö sitä vastoin ei ollut erikoista ja kastiketta oli vallan niukasti, joten 5,00€ tuntui sangen suolaiselta hinnalta.

Loppukaneettina siis seuraavaa: Ravintola oli mukava ja ehdottomasti käymisen arvoinen leppoisa sunnuntaipäivällispaikka, miksei hienompaankin illanviettoon sopiva. Pääruoka oli makoisaa, burgereita nyt vaan on saanut NIIN hyviä, että tämän taso ei aivan riittänyt parhaaseen. Jälkiruoista miinus. Suosittelemme joka tapauksessa!

Ruoka: 3/5
Tunnelma: 4/5
Palvelu: 3/5

Kokonaisuus: 3+/5

Riperuokaa ja helppo aamiaisyllätys

Kirjoitettu 13 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Tauti ja sairasloma; hirveän harvinaista kohdallani, Aleksin onneksi. Edellisestä kerrasta kolme vuotta, välillä useita voitettuja taisteluja. Nyt pöpö pääsi niskan päälle – ja minä tein lupauksen…

No, niin tai näin minä olen huono, siis erittäin huono sairastaja, todellinen kauhutapaus. Tästäpä johtuen heti kun kynnelle kykenin, halusin ilahduttaa Aleksin aamua pienellä aamiaisyllätyksellä, joka tosin toipilaisuudestani johtuen jäi sangen pieneksi yllätykseksi. Mutta samapa kai tuo, ajatus lienee tärkein. Todettakoon siis lyhyesti, että tämä makupala syntyy käden käänteessä, miltei sairasvuoteeltakin käsin.

Joku ehkäpä muistaakin taannoin esittelemäni mukiherkut sekä kirjan niiden takana. Mielestäni idea mikrossa nopeasti valmistuvista kakkusista oli hauska, joskin artikkelin yhteydessä erään lukijan toimesta esiin otettu herkun epäterveellisyys toki ilmeinen. Tässä siis vaihtoehto; täysin öljytön, täysin jauhoton. Sopii kevyempäänkin ruokavalioon ja makukin silti kohdallaan. Reseptistä kiitos Viini-lehden nettijatkoille!

Toinen nyt esittelemäni aikaansaannos juontaa juurensa juuri juhlitulle pääsiäiselle ja tuolloin valmistamallemme kylmälle punajuurikeitolle. Kuten reseptin yhteydessä mainitsin, kannattaa yli jäävä punajuuriraaste säilyttää ja käyttää vaikka maukkaiden punajuuri-jauhelihapihvien tekoon. Helppoa ja hyvää, ja lopputulos huomattavasti tavallisia jauhelihapihvejä kauniimpi sekä ravintorikkaampi. Ja mikä parasta, saamme antaa uuden elämän muuten melko varmasti käyttämättä jäävälle mutta täysin syömäkelpoiselle ainekselle. Aina taloudellinen pikku-rouva suosittelee!

Me teimme pihveistä eräänlaisia leivättömän miehen hampurilaisia paistamalla niiden ympärille kesäkurpitsaa ja sujauttamalla väliin vielä uutta suosikkiamme kevätsipulista jogurttikastiketta, cheddarviipaleen, kaksi paistettua viiriäisenmunaa ja aina oivallista punasipulihilloketta. Pihvit sopivat tähän tarkoitukseen mainiosti ja hampurilainen sai mukavan kevyen olomuodon. Kokeilkaapa rohkeasti, punajuuripihvein tai vaikka aivan tavallisin.

Se on jälleen hyvän ruokahalun toivotuksen paikka!

Munakas mukissa

1 annos

2 kananmunaa
3 rkl juustoraastetta
2 rkl kinkkua / paistettua pekonia
1 rkl paprikaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Valitse muki, joka täyttyy kaksikolmasosaa aineksista. Itse testasin Arabian muumimukia, joka taitaa tilavuudeltaan olla noin 3 dl, ja tämä toimi mainiosti.
Kuutioi kinkku tai pekoni ja hienonna paprika.
Riko kananmunat mukiin ja sekoita joukkoon muut ainekset.
Kuumenna mikrossa ensin 1 min. Tarkista koostumus ja jatka kypsentämistä noin 20 sekunnin pätkissä, kunnes munakas on valmis.
Tarjoile suoraan mukista.

Jauheliha-punajuuripihvit

noin 8 kpl

kylmän punajuurikeiton valmistuksesta syntynyt punajuuriraaste (toki voit myös keittää punajuuria vain näitä pihvejä varten ja raastaa hienoksi raasteeksi)
400 g naudan jauhelihaa
1 valkosipulinkynsi
2 kevätsipulia
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 kananmuna

Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Silppua kevätsipulit pieniksi pätkiksi.
Pane kulhoon jauheliha, punajuuriraaste, kevätsipulit, valkosipuli, suola ja pippuri. Riko sekaan kananmuna.
Sekoita taikina ja muotoile haluamasi kokoisiksi pihveiksi.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-15 min.

Juhla jatkukoon kera Ahdin antimien

Kirjoitettu 9 huhtikuun, 201518 kesäkuun, 2015 by Kaisa

Koska tänä pääsiäisenä olimme erinäisistä syistä estyneitä lähtemään omaa kotikoloamme edemmäs juhlanviettoon, jatkoimme myös toisena pääsiäispäivänä juhlapäivällistemme sarjaa. Tällä kertaa kutsuimme vieraaksemme Ahdin, joka ilahduttikin meitä makoisin antimin.

Tässä kohtaa täytyykin kertoa iloinen asia, jonka viimeiset vuodet ovat aikaansaaneet. Pitkällisen ja rauhallisen työn tuloksena olen tutustuttanut Aleksin jälleen merelliseen ravintoon, ja saanut hänet jopa nauttimaan siitä. Ravut ovatkin olleet osa ruokaympyräämme jo pitkään, samoin lohi alkupalojen muodossa. Nyt kuitenkin rohkaisin mieleni ja ehdotin kokonaisen kala-aterian valmistusta. Lopputulos oli todella maukas, molempien mielestä, josta iloitsin erityisen suuresti, onhan nimittäin niin, että edellä mainitusta syystä myöskään omat kalankäsittelytaitoni eivät lähivuosina ole päässeet kehittymään, sillä toiselle epämieluisten ruoka-aineiden käyttö on taloudessamme pyritty minimoimaan. Näin se siis kasvattaa, yhteiselo, kohti uusia makumaailmoja, kohti kompromisseja!

Ateriamme koostui katkarapupitoisesta alkupalasta sekä uunilohesta, jota natustimme yhdessä keitetyn parsan ja jo tutuksi tulleen herne-perunapyreen kera. Tällä kertaa uusista reseptiikoista vastasivat kilpurikumppanit, kun alkuruoka valmistui Yhteishyvä-lehden, pääruoka k-ruoka.fi -sivuston mallin mukaan. Ja molemmat toimivat siis hyvin, suosittelemme testaamaan!

Ei kun kala-altaalle mars, makoisa ateria odottaa jo onkijaansa!

Katkarapu-herneleipäset

2 annosta

2 palaa (ruis)leipää
yrttituorejuustoa voiteluun

Hernelevite:
50 g pakasteherneitä
0,5 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl hienonnettua minttua
hieman raastettua limen kuorta ja puristettua mehua
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
75 g kuorittuja katkarapuja
puristettua limemehua
ripaus mustapippuria

Sulata katkaravut.
Valmista levite. Kiehauta herneet. Huuhtele siivilässä kylmällä vedellä ja valuta. Siirrä kulhoon ja lisää loput ainekset. Soseuta sauvasekoittimella niin, että osa herneistä jää hieman rouheisiksi.
Mausta valutetut katkaravut limemehulla ja pippurilla.
Voitele leipäpalaset tuorejuustolla ja leikkaa haluamaasi muotoon.
Levitä leiville hernelevitettä ja lisää pinnalle katkarapuja.

Tuorejuustotäytteinen uunilohi

4 annosta

500 g lohifileetä
0,25 dl sitruunanmehua
0,75 tl suolaa
90 g pieniä katkarapuja
60 g tomaattia
90 g yrttituorejuustoa (esim. Pirkan Kevyt Italian yrtit)
0,25 dl tilliä
0,25 tl mustapippuria

Pyyhi filee kuivaksi talouspaperilla. Poista ruodot. Viillä fileeseen pyrstöstä alkaen parin sentin välein taaksepäin kulkevia vinoja taskuja, jotka ulottuvat nahkaan asti. Nosta filee pellille leivinpaperin päälle. Voitele filee ja taskut sitruunanmehulla sekä mausta suolalla.
Sulata ja valuta katkaravut. Kuutioi tomaatti. Sekoita keskenään katkaravut, tomaatti, tuorejuusto, tilli ja pippuri.
Jaa täyte tasaisesti taskuihin. Kypsennä kalaa uunissa 200 asteessa noin 25 min. kalan paksuudesta riippuen.