Miikka Järvinen & Maija Koski: Apukokki maailmalla
Schildts & Söderströms, 2015
Apukokki maailmalla on Miikka Järvisen ja Maija Kosken toinen koko perheen keittokirja ja jatkaa oikeastaan siitä, mihin ensimmäinen, Apukokin keittokirja, jäi. Edelleen laitetaan ruokaa pikkukokkien ehdoilla ja erityisesti heidän kanssaan; unohdetaan kiire ja turha siisteys, tehdään asioita uusin tavoin, annetaan lasten yrittää ja erehtyä, maistellaan ja tutkitaan. Tehdään ruoanlaitosta yhteinen juttu.
Sitten edellisen teoksen apukokit ovat lisääntyneet yhdestä kahteen ja maisemat ovat muuttuneet. Nyt kokataan rapakon takana ja totta kai uusin reseptein. Vaikka miljöö onkin muuttunut, kuvioon ovat tulleet amerikkalaiset klassikot ja mantereen maahanmuuttajien etniset keittiöt, ovat tietyt asiat säilyneet: yhä edelleen käytetään tuoreita ja puhtaita raaka-aineita, valmistetaan kaikki mahdollinen alusta asti itse, suositaan luomu- ja lähiruokaa.
Mitä itse ruoanlaiton tekniseen puoleen tulee on jokaisen reseptin kohdalla eritelty tarkasti kullekin kokille sopivat tehtävät. Näin apukokin puuhat erottuvat selkeästi aikuiselle soveltuvista työvaiheista. Kun erikseen on vielä merkattu tehtävät, joista aikuinen ja lapsi selviävät parhaiten yhteistyöllä, on ruoanlaitto teoksen ohjein selkeää puuhaa.
Vaikka omassa taloudessamme ei apukokkeja hyörikään, olemme toki testanneet kirjaa. Kurpitsakeitosta tuli maukasta ja kurpitsa sopi hyvin myös risottoon. Kirjan ohjeella valmistettuna tavanomaiset jauhelihapihvit saivat uutta väriä ja mehevyyttä osakseen, kun taikinaa piristettiin avokadolla sekä kevätsipulilla. Melko vähän olemme siis vasta ehtineet testaamaan, mutta houkuttelevia reseptejä tuntuisi olevan tarjolla runsaasti. Uskallan siis suositella jo tämän pintaraapaisun perusteella.
Voisikin todeta tässä olevan keittokirjan kaikille iästä ja talouden kokoonpanosta välittämättä, ne apukokitkaan eivät ole välttämättömyys. Varmasti parhaiten kirja sopii sellaisille, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä makumatkailusta. Kirjan resepteissä esitellään meksikolaista, kiinalaista, intialaista ja italialaista keittiötä, tietenkään periyhdysvaltalaisia makuja unohtamatta. Samalla saa hyvän käsityksen siitä, kuinka monipuolisen makumaailman Yhdysvallat todellisuudessa tarjoilee, kunhan vaan katsoo hiukan tarkemmin, sinne hampurilaisvuorten toiselle puolelle – vaikka päästettäköön nekin pahasta, pikaruokaakin on mahdollista valmistaa sangen vaihtelevin menetelmin, ja lopputuloksin.
Kaksi (kulttuurin)nälkäistä rouvaa liikkeellä jälleen. Mieliteko – yllättäen – lähi-itämainen, valinta tällä kertaa turkkilainen, helsinkiläisittäin sanottuna klassikkopaikka, jo vuodesta 1982 toiminut Telakkakadun ravintola Ani.
Viitisen vuotta sitten Anissa muutaman kerran vierailleena minulla oli odotuksia, tai ehkä pikemminkin mielikuvia. Muistoissani ruoka oli hyvää ja buffetpöytä runsaan monipuolinen. Myös paikan miellyttävä tunnelma oli jäänyt mieleen. Ja aivan näin, Ani onnistui lunastamaan muistojeni muotoiset lupaukset tarjoten meille maukkaan matkan turkkilaisten makujen maailmaan.
Parhaiten paikkaa voisi suositella kaltaisillemme meze- eli alkupala-ihmisille, jotka tykkäävät koostaa ateriansa pienistä herkkupaloista; hummus ja jogurttikastike pullavan leivän kera, viininlehtikääryleet ja erilaiset salaatit muutamia mainitakseni. Kuitenkin myös pöydän lämmin ruoka, turkkilaiset lihapullat vihannesten kera sekä kebabliha tomaattikastikkeella täydennettynä on maukasta, mikä ei suinkaan aina ole niinkään itsestään selvää, kun buffetruokailusta puhutaan.
Vaikka jokaista lajia ei maistaisikaan – itseäni ainakaan eivät esimerkiksi makaronisalaatti, hapankaali tai lähinnä einesosaston antimilta vaikuttava punajuurisalaatti houkutelleet laisinkaan – löytää pöydästä helposti muutaman lautasellisen verran mieleistään popsittavaa. Kun buffet arkena kustantaa 9,90€, on hinta-laatusuhde vallankin kunnossa. Enkä valittaisi viikonlopunkaan hinnoittelusta, 12,50€. Myös paikka on makumaailmalleen uskollinen, sisustettu sopivaan tyyliin.
Mikäli toiveissa on siis makustella maukasta mutta tavallista – ei mitään gurmeeta – turkkilaista ruokaa, suosittelen Anin buffetpöytää. Miten paikka onnistuu à la carte -listan annoksissaan, sitä en tiedä, mutta valikoima vaikuttaisi suhteellisen kattavalta. Ehkäpä kokeilu olisi paikallaan…
Uudet kalusteet patiolla (vielä kotiinkuljetus asuissaan), grilli (vielä kaupassa), aurinko (vielä sadepilven takana), mutta joka tapauksessa ajatukset jo tulevassa kesäkeittiössämme. Olihan yksi seikka, johon me molemmat tässä asunnossa ensisilmäyksellä rakastuimme lasitettu patio, kuin luotu tunnelmallisiin herkkuhetkiimme.
Näinpä olen jo pitkään reseptiikkoja etsiskellessäni kiinnittänyt erityistä huomiota erityyppisiin grillillä valmistettaviin ruokiin. Tällä kertaa alkuperäinen ohje löytyi Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogista. Vaikka niin paistopuuhat kuin ruokailukin hoituivat vielä toistaiseksi sisätiloissa, lopputulos oli raikkaan maukas ja pirteä, vallan kesäinen broileriburgeri.
Myös alkuruoka istui kokonaisuuteen mainiosti, tiraus Italiaa ei ole koskaan pahasta. Samalla näiden tomaatticocktailien kautta sukelsimme menneisiin aikoihin, sinne Tunnelmallisien historian aamuhämäriin.
Pääruoan broileri-banaanimajoneesi-ananassalsa -combo toimi mainiosti ja suosittelemmekin testaamaan sitä niin yhdessä kuin erikseenkin. Ananassalsan uskoisi palvelevan miltei rajoituksetta grilliruoan kumppanina, banaanimajoneesi curryineen on oiva pari broilerille.
Siis viritelkäähän grillinne kesäkuntoon, kyllä mekin viimeistään ensi viikolla omamme sieltä kaupasta patiollemme noudamme. Ja herra Vaderkin saanee päivällisseuraa…
Broilerihampurilaiset banaanimajoneesin ja ananassalsan kera
4 annosta
sopivasti broilerin leikkeitä / pihvejä
1 hampurilaissämpylä / ruokailija oman maun mukaan (maukas systeemi on rakentaa hampurilainen suolaisten köyhien ritarien väliin, johon ohjeen löydät täältä)
cheddarjuustoa, herkkukurkkuviipaleita tai muita omia hampurilaistäytesuosikkeja
Kuori ananas ja poista keskeltä puumainen osa. Leikkaa ananas ja paprika pieniksi kuutioiksi. Kuori ja silppua punasipuli, hienonna chili. Yhdistä kaikki salsan ainekset ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia. Valmista seuraavaksi banaanimajoneesi. Kuori banaani ja pilko se kulhoon. Mittaa kulhoon muut majoneesin ainekset ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan viidentoista minuutin ajaksi.
Paista tai grillaa broilerit kypsiksi, käsittele myös hampurilaissämpylät valmiiksi.
Kokoa hampurilaiset banaanimajoneesilla, ananassalsalla ja grillatulla broilerilla täyttäen. Itse rikastimme lopputulosta vielä salaatinlehdillä, herkkukurkkuviipaleilla ja cheddarjuustolla.
Nauti heti esimerkiksi salaatin kera.
Kesä lähestyy. Hitaasti mutta varmasti – sangen viileästi – mutta joka tapauksessa. Tänä vuonna kesän saapuminen tarkoittaa meille muiden ihanuuksien lisäksi muutamia juhlia. Uusi kotimme on tietysti asia, jota haluamme juhlistaa, Aleksin 35-vuotista taivallusta unohtamatta. Siis tuplajuhlat tulossa!
Koska hyvin suunniteltu on mielestäni puoliksi tehty, olen aloittanut jo pikku hiljaa mietintämyssyssäni kypsyttelemään mahdollista juhlien ruokalistaa. Kokeilutkin ovat jo alkaneet: viime viikolla paistui katkarapupiirakoita, nyt testasin broileripiirakkaa. Vallan kivaa oli muuten, kun paprikat piirakkaan sai poimia omasta puusta.
Piirakka sai suosiollisen vastaanoton ja maistelijoitakin oli muutama tavallista enemmän, kun meillä oli ensi kertaa ruokavieraita. Myös kummipoikamme, vuosi ja yhdeksän kuukautta, tykkäsi piirakasta, eli uskallan suositella juhliin kuin juhliin. Tai ruokaisuutensa vuoksi vaikka päivällispöytään.
Resepti piirakkaan löytyi Kinuskikissa-sivuston Kinuskileipomot-osiosta, jossa kotileipurit esittelevät omia tuotoksiaan. Lopputulos oli kauttaaltaan maukas, mutta erityismaininta täytyy antaa pohjasta, josta tuli yksi parhaista koskaan tekemistäni. Suosittelen käyttämään muissakin yhteyksissä.
Täyte:
450 g maustamattomia broilerin suikaleita
0,5 rkl öljyä puolikas purjo
0,5-1 punainen paprika (tai monta omaa pikkuruista)
mausteita: esim. yrttisekoitusta, paprikajauhetta, soijakastiketta, currya
1 dl suolapähkinöitä
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
0,5 dl makeaa chilikastiketta
100 g juustoraastetta
Sekoita pohjan kuivat aineet. Lisää sulatettu rasva ja maito ja sekoita varovasti. Painele taikina vuokaan ja seisota sitä jääkaapissa noin 15-20 min. Esipaista piirakkapohjaa 10 min. uunin alatasolla 200 asteessa.
Valmista täyte. Suikaloi purjo ja paprika. Paista broilerinsuikaleet kypsäksi ja siirrä ne paistinpannulta toiseen astiaan. Kuullota purjo ja paprika paistinpannulla. Mausta seos valitsemillasi mausteilla ja makealla chilikastikkeella. Siirrä broilerinpalat takaisin pannulle.
Sekoita ruokakerma ja kananmuna keskenään.
Jauha suolapähkinät morttelissa tai tehosekoittimessa.
Levitä piirakkapohjalle purjo-paprika-broileriseos. Kaada päälle suolapähkinät ja päällimmäiseksi kananmuna-kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista piirakka uunin alatasolla noin 30 min.
Pesänrakennuspuuhat jatkuvat, samoin normaalia tiheämmät ulkoruokinnat. Sunnuntaina seikkailimme Vantaalla ja päivällistauon kohteeksemme valikoitui viihdekeskus Flamingo. Tämä vapaa-ajan keidas kauppakeskus Jumbon kyljessä on siinä mielessä muistorikas paikka, että täällä vietimme muutamia ensimmäisistä yhteisistä ravintolahetkistämme. No, sittemmin olemme nautiskelleet melko lailla romanttisemmissa ruokamiljöissä. Mutta aika aikaansa kutakin, vallan mieleenpainuvia hetkiä olivat nämäkin.
Nyt pistäydyimme La Famigliaan. Tämä pieneksi Italiaksi itsensä tituleeraava amerikanitalialainen ravintola kieltämättä huokuu saapasmaan henkeä punavalkoisine ruutuliinoineen. Myös alkupaloiksi tuotava leipä kera suolatun ja pippuroidun oliiviöljyn on Italian makuista, lämmintä, pehmeää ja vaaleaa. Täytyykin todeta, että tällaiseksi kauppakeskuksessa sijaitsevaksi ravintolaksi, joka vielä on osa ketjua, paikka on vallan viihtyisä. Amerikka-aspekti taas tulee enemmän esille, kun kurkistaa ruokalistaa.
Ruoan suhteen koimme molemmat pienen pettymyksen johtuen siitä, että meillä, ainakin minulla, oli jonkinlaisia odotuksia. Kun reilu vuosi sitten vierailimme samaisen ketjun Helsingin Keskuskadulla sijaitsevassa ravintolassa diili-aterian merkeissä, rekisteröimme omaa keskinkertaista, diilinmakuista illallistamme popsiessamme naapuripöydän herkullisen näköiset burger- ja pizzalautaset. Jo tuolloin mietimme paluuta tämän tyyppisin valinnoin.
Siis burgertilaus vetämään. Itse tilaan punajuuriburgerin, Aleksi BBQ-tyylisen. Molemmat päädymme vaihtamaan lankkuperunat lisäkesalaattiin, itse sävellän vielä burgerinikin kanssa vaihtaen vuohenjuuston mozzarellaan. Tiedustelemaani halloumia ei ole saatavilla.
Lieneekö syynä tyytymättömyyteni valita alkuperäinen annos, mutta mielestäni burgeriini ei ole panostettu kovinkaan kummoisesti. Sämpylä tosin on itsetehty jonkinlainen maukas yrttileipä, mutta uunipunajuuri maistuu lähinnä keitetyltä ja sämpylän väliin viipaloidulta. Mozzarella sitä vastoin on kylmää. Balsamicosiirappi ja rucola sekä majoneesi tuovat kuitenkin annokseen hyviä makuja ja jo pelkkä mozzarellan pikainen lämmitys olisi merkinnyt paljon annoksen onnistumisen kannalta. Lisäkesalaatti on keskinkertainen.
Aleksilla tilanne on leivän suhteen huomattavasti huonompi, selkeä valmisversio. Muutenkin annos on keskinkertainen, kuitenkin ihan maukas. Viimeisten päivien burgereista (verrokkeina Retro ja Base) tämä joka tapauksessa on Aleksin mielestä se heikoin esitys ja ollessaan samalla kallein (18,40€), täytyy hinta-laatusuhteesta hiukan marista. Punajuuriesityksestä 15,90€ on kuin myös pikkuisen liikaa.
Sangen suolaisesti hinnoiteltu suklaafondant (10,90€) jätetään suosiolla tällä kertaa väliin. Naapurin Spice Ice pyörremyrskyineen houkuttelee juuri nyt huomattavasti enemmän. Pitkä miinus tälle perheravintolalle myös ”jääveden” – eli ilmiselvän kraanaveden – maksullisuudesta. Euro on pieni raha, mutta ärsyttää se kuitenkin, ihan periaatteesta.
No, ehkä se on kuitenkin se pizza. Senhän ne italialaiset taitavat. Olisimme siis vieläkin valmiita antamaan mahdollisuuden.
Pikku hiljaa sitä alkaa ymmärtää, että me oikeasti asumme täällä. Vaikka elämä muuttolaatikoiden keskellä jatkuu edelleen, ovat tavarat nyt niin pitkälti paikoillaan, että halusin kokeilla uuden keittiömme toimivuutta käytännössä. Aleksin jatkaessa huonekaluprojektiaan minä rakensin meille kolmen ruokalajin maistelumenun. Ensikosketus keittiöömme oli positiivinen kokemus; uskoisin että kaksi kokkia mahtuu näihin neliöihin varsin mainiosti.
Valmistin keittiöntervehdyksen, jonka idean sain Kinuskikissan helpot suosikit -kirjasta. Palleroistani tuli maukkaita, mutta suoraan sanottuna uskon, että Kinuskikissan eli Sini Visan alkuperäiset Poropopsit ovat varmasti vielä huomattavasti maukkaampia. Reseptin suluissa mainitut ainesosat ovat niitä alkuperäisiä. Suosittelen kokeilemaan jompaa kumpaa versiota.
Alkuruokana olivat ennestään tutut lämpimät munakoisovoileivät, joita suosittelemme suuresti edelleen. Simppeliä ja maukasta. Pääruokapiiras oli k-ruoka.fi -sivustolta napattu hauska kokeilu, jonka ideana oli yhdistää perinteinen karjalanpiirakka uuteen katkarapu-riisitäytteeseen. Kokonaisuus oli ihan hyvä, mutta vallan maukas täyte olisi mielestämme päässyt täysiin oikeuksiinsa, jos se olisi yhdistetty tavalliseen piirakkapohjaan, joko itse leivottuun tai mikäli mielii päästä helpommalla, kaupan pakasteversioon. Erittäin hyväksi ruokaisan piirakan valmispohjaksi olemme todenneet Pirkan rukiisen piirakkataikinan.
Eipä tällä kertaa muuta, kuin malja uudelle keittiölle – ja ruokapöydälle!
Kinkkupopsit
noin 6 kpl
25 g kinkkua (kylmäsavuporoleikkelettä)
1 viipale ruisleipää
20 g purjoa
25 g tuorejuustoa, esim. Italian yrtit tai ruohosipuli (piparjuurituorejuustoa)
60 g ranskankermaa
hienonnettua persiljaa
Paloittele kinkku ja leipäviipale tehosekoittimeen. Viipaloi joukkoon purjo.
Lisää joukkoon tuorejuusto ja ranskankerma. Pyöräytä tasaiseksi massaksi.
Pyörittele massasta pienen lihapyörykän kokoisia palloja. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Kierittele pallot persiljassa ja työnnä keskelle tikku.
Katkarapupiirakat karjalanpiirakoiden tapaan
3 kpl
Täyte:
1 dl pitkäjyväistä riisiä
3,5 dl vettä
1 tl suolaa
(0,5 tl fenkolia) jätin tämän pois, mutta jos pidät mausta, kokeile toki
100 g purjoa
2 tomaattia
180 g ruohosipuli tuorejuustoa
2 kananmunaa
180 g katkarapuja
1 dl tilliä hienonnettuna
0,5 tl mustapippuria
Keitä riisiä noin 15 min. kannen alla vedessä, joka on maustettu suolalla (ja morttelissa murskatuilla fenkoleilla). Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Lisää se riisin joukkoon ja jatka keittämistä 5 min. Anna riisiseoksen hautua vielä kannen alla noin 5 min.
Kuutioi tomaatit. Lisää tomaatit, tuorejuusto, kananmunat sekä sulatetut ja valutetut katkaravut riisin joukkoon. Mausta tillillä ja pippurilla. (Huom! Täyte on löysää.)
Sekoita taikinan ainekset keskenään ensin puuhaarukalla sitten kädellä vaivaten.
Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli taikinapalat pyöreiksi pohjiksi, joiden halkaisija on 30 cm. Nosta pohjat leivinpapereiden päälle.
Jaa riisiseos pohjille ja levitä se melkein reunoille saakka. Rypytä reunat karjalanpiirakoiden tapaan pyöreiksi piirakoiksi. Leikkaa piirakoiden ympäriltä ylimääräinen leivinpaperi pois, ettei se savua uunissa.
Paista piirakoita uunin yläosassa 250 asteessa noin 15 min. Leikkaa piirakat sektoreiksi. Piirakat voi myös pakastaa.
Edellisen päivän kauppakeskusruokailu sai oivallista jatkoa, kun ”nopea, valmiiksi suunniteltu” kierros eräässä huonekalujättiläisessä muuttuikin kokopäiväiseksi projektiksi. Kieltämättä tuloksekas reissu; nyt Aleksilla on talo täynnä isojen poikien legoja ja tavaratkin saavat pian nauttia uusista kodeistaan.
Maanantai-iltapäivänä ravintola Base, kauppakeskus Sellon hieman fiinimpää ravintolakulttuuria edustava kaksi erilaista puolta käsittävä kokonaisuus on hiljainen. Baari on kerännyt pöytiinsä pienen joukon ihmisiä, ViiniBase on tyhjillään. Valitsemme silti jälkimmäisen, suuri ruutu jääkiekko-otteluineen ei tunnu houkuttelevalta ruokaseuralaiselta. Emme me kuitenkaan koko parituntistamme kaksin vietä, pieniä seurueita kertyy muutamia ympärillemme. Ravintolan tunnelma on mukava, pienillä parannuksilla siitä saisi jo vallankin viehättävän.
Mutta ruokaan: Se on hyvää, oma scampi-caesarini suorastaan loistoa. Myös Aleksi arvostaa tuplajuusto-pekoniburgerinsa melko korkealle. Lisäkesalaatti sen sijaan on tylsä, sen suunnitteluun ei aikaa ole tuhlattu, jäävuorisalaatti ”kruunattu” punasipulein, kurkuin ja tomaatein. Retro – ja moni muu – tekee sen paremmin.
Jälkiruoka, kun sitä vihdoin saamme, on hyvää myös. Aleksille suklaafondant kera vaniljajäätelön, itselleni pallo suklaajäätelöä kinuskikastikkeella kuorrutettuna. Tätä kokonaisuutta saamme tosin odotella reilut puoli tuntia varoitetun vartin sijaan johtuen kokin liian hanakasta uunisormesta, jonka seurauksena ensimmäinen fondant saa kuulemma liian tumman kuoren. No, hyvityksenä jäätelö ja kahvi jätetään veloittamatta. Huomaavainen ele.
Kokonaisuutena kokemus on positiivinen. Voisin tulla uudestaankin ja pidän myös hinta-laatusuhdetta käypänä hamppariannoksen kustantaessa 17,90€ ja salaatin 15,00€. Fondantistakin maksaa tällä kertaa mieluummin, kun se ainakin vaikuttaisi olevan itsetehty – tai ainakin paistettu. Jäätelö olisi maksanut 4,50€.
Tämän kokemuksen perusteella kelpo kauppakeskuskauraa saa täältäkin. En ehkä suosittelisi sen kaikkein tärkeimmän juhlapäivän viettoon, mutta voisi tänne illallakin tulla ja kokeilla vaikka, kuinka onnistuvat ViiniBasessa viinivalinnoissaan.
Viimeiset päivät lukeutuvat elämäni parhaimmistoon: me kaksi tunnelmallista makumatkailijaa olemme vihdoin päässeet muuttamaan ensimmäiseen yhteiseen, siis yhdessä omistamaamme – tai pitkälti pankin omistamaan – kotikoloomme. Helsinki on vaihtunut Espooseen, kahdeksankerroksinen talojättiläinen pieneen ja sievään rivitaloon (omaa lääniä toki on sopivasti enemmän). Näkymä ja naapurit ovat uudet, saunaan pääsee silloin kun tekee mieli ja aamiaista voi syödä terassilla, vaikka ei olekaan mökillä. Melko vaaleanpunaisten lasien läpi tätä tällä hetkellä katselee, elämää.
Mikä tietysti on lähiaikoina jäänyt vähemmälle, on ruoanlaitto. Elämä pahvilaatikoiden keskellä, kun toinen astia on siellä, toinen täällä, on tehnyt puuhasta sen verran tylsempää, että huomionarvoisia suorituksia ei ole päässyt syntymään. Mutta onneksi makumatkailla voi vieraissakin; täydet kodinkunnostus- ja hankintojentekopäivät ynnä kirjoittamisen tarve: mikä ihana tekosyy ravintolaruokailuun.
Muuttopäivänä vierailimme Ison Omenan ravintola Retrossa, joka nimestään huolimatta ei mielestäni ole erityisen retro. Mukava paikka kuitenkin, sellainen kiireisen päivän – tai laiskan sunnuntain – pelastus. Periaatteessa tuttu paikka meille, muutaman kerran vuodessa olemme tulleet vierailleeksi ketjun kauemmin toimineessa toimipisteessä kauppakeskus Sellossa. Sisaruksiksi paikat toki tunnistaa mutta eivät ne identtisiä ole. Sellossa on huomattavasti rauhallisempaa ja seesteisempää, Isossa Omenassa kauppakeskusmaisuus on selkeästi läsnä. Mutta eipä tuo haittaa, harvempi täältä varmasti tulee fine dining -kokemuksia hakemaan.
Mitä Retro-ruokailuihin tulee, olemme kaavoihimme kangistuneita. Nimikkoburger salaatilla, se on se Retron juttu. Joskus toisen meistä tosin on tullut kokeiltua jotakin muutakin, mutta annoskateushan siitä useimmiten on jäänyt käteen. Kuulostaa tylsältä, mutta Retroon nyt vaan mennään Retro Burgerin kuvat silmissä… Tuo annos onneksi taitaa olla osa ravintolan kivijalkaa, suunniteltu jäädäkseen.
Jälkiruokien suhteen olemme sen sijaan nähneet laajemman skaalan siitä, mitä talolla on tarjota. Valikoima vaihtelee ja Aleksi onkin kokeillut jos jonkinlaista kakkua ja piirakkaa, sangen vaihtelevin mielipitein. Itse tyydyn pääruoka-annoksen suuresta koosta johtuen useimmiten päättämään ateriani jäätelöpalloon kastikkeen kera, makuja tosin vaihdellen. Plussaa muuten ravintolalle jäätelömakujen kiitettävästä vaihtelevuudesta.
Tällä kertaa Aleksi valikoi listalta suklaakakkua vaniljamoussen kera, itse päädyin tuttuun tapaan kylmään kyytiin eli vaniljapehmikseen kinuskikastikkeella. Annoksista molemmille kertyi nokankoputtamista; suklaakakku oli kuivahkoa, vaikutti pitkälti valmiilta sulatus ja uuniin -kakulta. Lisäksi vaniljamousse kalpeni aidon vaniljajäätelön rinnalla. Oma jäätelöannokseni sen sijaan oli mauiltaan vallan kunnossa – ihmekös tuo – mutta sitä oli aivan liikaa. No, tässä tapauksessa ongelma taitaa olla syöjässä itsessään, mutta kuitenkin. Moni olisi varmasti ollut innoissaan ja minäkin, jos pääruoka olisi ollut hieman pienempi.
Joka tapauksessa vallan maukas kokemus jälleen kerran. Kun ei odota romanttista kynttilätunnelmaa, Retro on mukava vaihtoehto ja monia muita kauppakeskusravintoloita parempi valinta. Burgereiden kohdalla hinta-laatusuhde on kunnossa (16,80€), samoin jäätelöannoksen (3,70€). Suklaakakku kuitenkin tuntui varsin kalliilta (8,40€).
Alle kuukausi sitten kahden naisen kulttuurikerhomme makusteli vallattoman maukasta falafelia ravintola Fafa’sissa. Pian tämän jälkeen huomasin Bulevardille avautuneen syyrialais-libanonilaista katuruokaa tarjoilevan ravintolan, jonka Helsingin Sanomien Nyt-liite kuvaili olevan ”vähän kuin Fafa’s”. Siis aivan pakko kokea.
Vaikka lopullinen arvio olisi ehkä tyylikästä säästää loppuun, en malta olla kirjoittamatta tätä heti kärkeen: tämä ei jää tähän, tätä on saatava uudestaan. Siis mitä? Rapeaa, hyvin paistettua, mutta ei kuitenkaan rasvaisen makuista falafelia jogurttikastikkeen ja rucolan kera, hummusta, baba ganoushia eli munakoisotahnaa, tabbouleh-salaattia ja härkäpapuja tomaattikastikkeessa. Sekä tietysti leipää. Nam, nam ja nam, tämä on ravintola Levantin nimikkoannos Meze Levant.
Kun astumme ravintolaan torstaina siinä neljän maissa, olemme ainoat asiakkaat. Tunnelma on rauhallinen ja viihtyisä, pikkuruisen ravintolan viisi tai kuusi pöytää ovat simppelisti katettuina. Lounasaikana voi kuitenkin kuvitella paikansaamisen olevan lottovoitto. Teemme tilauksemme ja istumme ikkunapöytään odottelemaan. Pienet hauskat yksityiskohdat, kuten mintunoksat vesipulloissa, kiinnittävät huomiomme.
Kuten edellä sanottu, ruoka on täysin moitteetonta, makumaailma on rikas, ainekset tuoreutta huokuvia. Ainoastaan leivästä pieni miinus: nämä ihastuttavat tahnat olisivat kaivanneet jotakin hieman kookkaampaa rinnalleen. Joka tapauksessa enemmän kuin mallikas suoritus. Jälleen annoskateuden pelossa päädymme samaan valintaan, joten salaatit ja leivät jäävät ensi kerralla nähtäviksi.
Hinta-laatusuhteesta sen verran, että meze-lautasemme kustansi 9,00€, jonka maksoi iloiten. Sopivasti se täyttikin, vaikka nälkä oli suuri. Ehdotonta plussaa myös siitä, että Levant on selkeästi ravintola, ei Fafa’sin tyylinen pikaruokapaikka. Lihaa ei listoilla näy, mutta siitä viis, sitä en usko kenenkään jäävän täällä kaipaamaan.
Vappu on lukeutunut jo pitkään suosikkijuhliini. Tietysti opiskeluaikoina sillä oli aivan erityisen suuri merkitys, mutta yhä pidän sitä kuplivan iloisena aikana, vähän niin kuin kesänavajaisena. Noista riemuvuosista, jolloin sonnustauduttiin violettiin haalariin ja nähtiin vappu (hiukan) enemmän kuohuviinilasien kuin ruokalautasten valossa, ovat toki mielenkiinnonkohteet vaihtuneet, mutta vappu on silti vappu, pirskahteleva ja keväinen – vaikka sitten räntäsateessa.
Tänä vuonna, kuten jo muutamana aikaisempanakin, nautimme vappupäivän lounasta ystävien seurassa Royal Ravintoloiden herkullisten antimien parissa. Tällä kertaa valitsimme kohteeksemme Vanhan ylioppilastalon, jossa oivallinen ruoka ja vanhat juhlamuistot kohtasivat tehden ateriasta sangen mukavan, vapunmakuisen.
Odotettu vieras.
Myös vappuaatto sujui viime vuonna hyväksi todettua kaavaa mukaillen: vappuateria kotona – nyt muuten se virallisesti viimeinen Munkkivuoressa valmistettu kolmen kohdan kokonaisuus – sitten vapputunnelman haistelua Kauppatori-tuomiokirkko -akselilla ja loppuilta Apollossa, stand upin parissa. Sopivissa väleissä huikka kuohuvaa. Ja ilmapallo. Darth Vader.
Mitä vappuaaton ateriaan tulee, se sujui kutakuinkin näin: Alkupalalautaselle asteli kolmen konkkaronkka, siis kolme erilaista coctailleipää, tomaatti-rucola, kurkku-jogurtti ja kinkku-punasipuli. Mukavia pikkupaloja. Täytyykin tähän väliin todeta, että mikäli saatavilla on turkkilaista jogurttia ja hiukan mausteita, voi melkein mistä vaan tehtailla herkullisia tahnoja joko leipien tai avokadon kumppaniksi. Vain mielikuvitus on rajana.
Alkupaloja seurasi perinteinen vappuruoka, perunasalaatti, hiukan erilaiseen asuun puettuna. Hellapoliisilta apinoitu pesto-mozzarella-perunasalaatti toimi ihan hyvin näinkin, mutta vielä parempaa siitä tuli toisella kerralla, kun lämmitimme salaatin. Mozzarella suli mukavasti ja pestokin maistui näin paremmalta. Perunasalaatin ohella söimme jo aiemmin tutuksi tulleita lihapyöryköitäJonna Tervomaan tapaan, joita tuunasin hieman vaihtamalla fetan paprikan makuiseen Koskenlaskijaan. Nam!
Jälkiruoaksi sitten uunissa paistettuja donitsejaSuklaapossun tyyliin munkkien korvaajaksi ja vappuateria alkoi olla siinä. Kyytipojaksi simaa ja kuohuvaa sulassa sovussa.
Hyvää seuraavaa vappua ja iloista kesän odotusta!
Tomaatti-rucolatahna leiville tai dippikastikkeeksi
6 annosta
Vasemmalla kinkkua, keskellä rucolaa ja oikealla kurkkua.
Notkista rahka maidolla. Huuhtele ja hienonna rucola, pilko aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita rucolasilppu aurinkokuivattujen tomaattien ja mausteiden kanssa rahkaan. Anna maustua jääkaapissa hyvän tovin.
Kurkku-jogurttitahna
6 annosta
1,5-2 dl turkkilaista jogurttia
1 tuore kurkku
0,5 dl tuoretta tilliä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hunajaa
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä (tätä en tosin ole itse kokeillut, mutta varmasti sopiva lisä)
suolaa ja pippuria
Kuori ja raasta kurkku. Laita raaste tiheään siivilään valumaan ja anna valua noin tunti. Purista lopuksi raaste vielä talouspaperilla mahdollisimman kuivaksi.
Hienonna tilli, kuori ja murskaa valkosipuli.
Sekoita kurkku, jogurtti, tilli, valkosipuli, hunaja sekä inkivääri hyvin sekaisin. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Anna tekeytyä jääkaapissa.
Pesto-mozzarella-perunasalaatti
4 annosta
500 g perunoita
vihreää pestoa
mustapippuria myllystä
mozzarellajuustoa
kirsikka- tai miniluumutomaatteja
basilikaa koristeeksi
Keitä ja kuori perunat. Jäähdytä ja leikkaa reilunkokoisiksi paloiksi. Mausta pestolla ja mustapippurilla.
Kuutioi haluamasi määrä valutettua ja pilkottua mozzarellajuustoa, puolita tomaatit. Lisää salaattiin.
Koristele basilikanlehdillä.
Salaatti maistuu siis hyvin näinkin, mutta suosittelemme kokeilemaan myös lämmitettynä.
Uunidonitsit
15 / 6 kpl riippuen muffinssipellin tai -vuokien koosta (suosittelen tekemään pieniä)
Sekoita öljy, piimä, kananmuna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.
Öljyä (mini)muffinssipelti kevyesti. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa koloihin noin puoliväliin asti.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 6-7 min. Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä. Normaalikokoisella muffinssipellillä pursota taikina donitsin malliseksi rinkulaksi vuoan koloihin eli niin, että taikina on vuoan reunoilla ja keskellä on tyhjä aukko. Taikina leviää paistuessa ja keskusta umpeutuu, mutta voit avata sen paistamisen jälkeen esimerkiksi omenaporalla. Paistoaika on tällöin hitusen pidempi, uunista riippuen noin 8 min.
Jos haluat erittäin kosteita ja maukkaita donitseja, sulata niitä varten 50 g voita. Dippaa donitsit kuumaan voihin heti uunista oton jälkeen ja nosta ritilän päälle jäähtymään hetkeksi. Pyörittele pallot sokerissa tai kaneli-sokerissa.
Tarjoile hetimiten, mutta jos donitsit jäävät odottamaan syötäväksi tuloa, sokeroi vasta juuri ennen h-hetkeä.
Apukokki maailmalla on Miikka Järvisen ja Maija Kosken toinen koko perheen keittokirja ja jatkaa oikeastaan siitä, mihin ensimmäinen, Apukokin keittokirja, jäi. Edelleen laitetaan ruokaa pikkukokkien ehdoilla ja erityisesti heidän kanssaan; unohdetaan kiire ja turha siisteys, tehdään asioita uusin tavoin, annetaan lasten yrittää ja erehtyä, maistellaan ja tutkitaan. Tehdään ruoanlaitosta yhteinen juttu.
Tunnelmallisia makuja 