Laiva on lastattu broilerilla…

IMG_3816Matka Tukholmaan ja takaisin suurella sini- tai punavalkoisella paatilla lienee tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle. Samoin tunnettua taitaa olla se, mitä tuossa lipuvassa (hölmöily)hotellissa tyypillisesti tehdään. Siellä syödään ja juodaan – enemmän tai vähemmän – tehdään tax-free -ostoksia, ehkä nautitaan niistä leijonanosa hetimiten, kuunnellaan karaokea ja katsotaan se vaihtuvaniminen Midnight Show. Seuraavana iltana kuvio toistuu, kun ensin on väsyneenä väsyttänyt itsensä Tukholmassa.

Nämä päivä Tukholmassa -reissut ovat ihan hauskoja, silloin tällöin, mutta veronsa ne vaativat. Toki lopputulokseen voi pitkälti vaikuttaa myös itse, mutta selviö on, että näiden matkojen jälkeen väsyttää aina ja olo on vähintäänkin hölmistynyt. Se on se yhteinen, suljettu purkki kokolattiamattoineen ja buffetpöytineen. Siitä on raikas meri-ilma ihmeen kaukana.

No juu, tällainen matka tuli viikonloppuna tehtyä, joten sunnuntaina mielemme teki jotakin raikasta. Valmistimme siis kesäkurpitsa- ja paprikaveneitä, jotka täytimme broilerilla. Jälkiruoaksi nautiskelimme maustettua hedelmäsalaattia, jonka kruunasimme molemmat mieleisellämme jäätelöpallolla. Nam ja maiskis; raikas ruoka, virkeämpi mieli!

P.S. Tätä hedelmäsalaattia valmistin myös ystävilleni viimeksi, kun vietimme aamupalahetkeä yhdessä, todeten että se toimii vallan mainiosti myös esimerkiksi maustamattoman jogurtin kera, jos enemmän aamupalamaista versiota kaipailee.

Toisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että täytetyt paprikat olivat myös ruoka, jota me Aleksin kanssa valmistimme, kun ensimmäistä kertaa teimme ruokaa yhdessä. Siis treffiruokasuositus!

Broilerilla täytetyt kesäkurpitsat ja paprikat

4 annosta

IMG_38141 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 suippopaprikaa
1 paprika
(kasvisten määrää voit toki muutella mieltymystesi mukaan, huomioi kuitenkin, että mitä enemmän käytät kesäkurpitsaa, sitä enemmän valmistuu myös täytettä)
450 g marinoituja broilerisuikaleita
6 siivua pekonia
1 tlk (140 g) ananasta
1,5 dl kevyt ranskankermaa
1 valkosipulinkynsi
juustoraastetta

Pese kesäkurpitsa ja paprikat. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja koverra sen malto lusikalla kulhoon. Halkaise niin ikään paprikat ja poista siemenet.
Pilko ja paista pekonit, siirrä kulhoon. Ruskista broilerisuikaleet. Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään.
Asettele kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle ja täytä ne broileriseoksella. Sirottele päälle juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 min.

Maustettu hedelmäsalaatti

IMG_3770IMG_3776hedelmiä oman maun mukaan
kardemummaa
vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi hedelmät. Mausta kardemummalla ja vaniljasokerilla. Nosta jääkaappiin marinoitumaan.
Tarjoile käyttötarkoituksesta riippuen esim. maustamattoman jogurtin, vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Anopin tulikoe (eli kermainen liha-kasvispata)

IMG_3756Yksi makumatkailun tärkeimmistä elementeistä, ehkäpä se koko touhun kivijalka, ovat muistot. Kokemukset yhteisistä aterioista, onnistumiset ja epäonnistumiset, nopeistakin mielijohteista syntyneet yllätykset ja pitkään suunnitellut tarkoin harkitut kokonaisuudet. Ne jättävät jäljen.

Tällä kertaa jaettava resepti on nimenomaan tällainen, muistoista täyteläinen. Tämä oli nimittäin se ruoka, jota Aleksi sai syödäkseen ensi kertaa ”anoppilassaan” vieraillessaan. Hyvää oli; resepti siirtyi omaan käyttöömme ja anoppi sai heti kättelyssä ensimmäisen sulan kokinhattuunsa. Kun sitten ensimmäistä kertaa itse valmistimme tätä ruokaa – muuten päivää ennen, kun Aleksi ”popped the question” – lopputulos oli surkea, mutta muisto jäi siitäkin, onnellinen sellainen. Ja nykyään tämä sujuu jo hyvin.

Suosittelen kokeilemaan; tällä ruoalla on hyvä karma.

P.S. Tässä myös mainioksi todettu marinadiresepti lihalle, jota kannattaa testata myös kesän grillauspuuhissa.

Yleismarinadi lihalle (sekä naudalle että possulle sopiva)

Tämä määrä riittää noin 800 g:lle lihaa

IMG_16154 rkl balsamicoa
4 rkl soijaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl raastettua inkivääriä (peukalon kokoinen pala)
1 rkl hunajaa
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
1 tl mustapippuria
0,5 dl oliiviöljyä
(loraus konjakkia)

Sekoita kaikki ainekset. Kaada marinadi lihan päälle. Sekoita niin, että lihan pinta saa marinadin kauttaaltaan. Marinoi vähintään pari tuntia mutta mielellään seuraavaan päivään. Jos marinoit lihaa grillaustarkoitukseen, sivele marinadia lihan pintaan grillauksen aikana ja rouhi halutessasi hieman suolaa päälle ennen tarjoilua.

Kermainen liha-kasvispata

6 annosta

IMG_3758400 g marinoituja porsaan fileepihvejä (voit käyttää myös marinoimattomia pihvejä ja marinoida ne esimerkiksi yllä olevan reseptin mukaisesti)
3­-4 porkkanaa
2 sipulia
3 tomaattia
3 dl ruokakermaa
3 rkl vehnäjauhoja
4 rkl ketsuppia
1 rkl mietoa sinappia
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1,5 tl basilikaa
3 valkosipulinkynttä
1 dl lihan paistinlientä

Lisäksi:
makaronia

Paista pihvit kypsiksi pannulla.
Kuori porkkanat ja sipulit. Suikaloi porkkanat, lohko sipulit ja tomaatit. Asettele kasvikset uunivuokaan.
Sekoita vehnäjauhot ja mausteet sekä puristetut valkosipulinkynnet ruokakermaan. Lisää seokseen myös paistinliemi.
Asettele paloitellut lihat kasvisten sekaan vuokaan ja kaada ruokakermaseos komponenttien päälle.
Kypsennä 200 asteessa noin 45 min.
Tarjoile makaronin kera.

Taikinatouhua – jouluntuoksulla tai ilman

Viime jouluna Aleksi askarteli meille hienon piparkakkutalon. Tänä vuonna talo jäi sattuneista syistä ajatustasolle, josta syystä pakastimestamme löytyy aimo annos käyttämätöntä piparkakkutaikinaa – vielä. Vaikka itse lukeudunkin niihin, jotka vannovat piparkakkutaikinan nimeen leivontavaiheessa, ja mieluiten raakana, ei sitä kuitenkaan ihan kiloa sovi tällä tavoin natustaa. Tässä siis muutamia vinkkejä, kuinka käyttää piparkakkutaikinaa hieman toisella tapaa.

Mikäli jouluntuoksu ei ihan lähikuukausina kiinnosta, todettakoon että nämä alkuperäisistä soveltamani reseptit on ensisijaisesti tarkoitettu kauramurotaikinasta valmistettaviksi. Tätäkin sopii siis kokeilla.

P.S. Myönnettäköön, että nämä tehtiin valmistaikinasta. Toki parasta olisi käyttää itsetehtyä, mutta vallan hyvää syntyy näinkin. Ja äärettömän helposti.

Mustaherukkaleivokset piparkakkutaikinasta

8 kpl

IMG_3567200 g piparkakkutaikinaa
1,5 dl mustaherukoita

Täyte:
80 g (vanilja)rahkaa
0,5 kananmunaa
0,2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (mikäli käytät vaniljarahkaa hieman pienempikin määrä riittää)

Pinnalle:
0,8 dl puolukkahilloa
1,2 dl mustaherukoita

Levitä sulanut pakastetaikina pienien silikoni-­ tai folio­piirakkavuokien pohjille ja reunoille.
Jaa mustaherukat vuokiin. Mikäli marjat ovat pakasteena, laita ne jäisinä.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada marjojen päälle piiraisiin.
Paista 200-­asteisen uunin alimmalla tasolla 15­-20 min.
Sekoita pinnalle tulevat marjat sekä hillo. Kuorruta jäähtyneet leivokset seoksella.

Keikauskakkuset päärynöistä

4 kpl

IMG_36252 päärynää
200 g piparkakkutaikinaa
1 rkl hunajaa

Lisäksi:
ranskankermaa / vaniljajäätelöä

Sulata taikina. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Leikkaa taikinalevyt 4 palaksi. Kauli palat ohuemmiksi jauhotetulla työpöydällä.
Pese ja halkaise päärynät pituussuunnassa kahtia. Poista siemenkota ja paina hedelmälihaan muutamia viiltoja terävällä veitsellä.
Aseta päärynänpuolikkaat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kotapuoli alaspäin. Sivele hunaja kuoren päälle ja painele kaulitut taikinapalat päärynän päälle niin, että hedelmä peittyy kokonaan.
Paista uunissa kullanruskeiksi 20-25 min. Keikauta kakkuset lautasille ja tarjoa lämpiminä ranskankerman tai vaniljajäätelön kera.
(Ohje: Glorian ruoka&viini)

Where the Magic Begins…

IMG_2946Siitä asti kun kesällä maistoin maissileipää niinkin taianhohtoisessa paikassa kuin Pariisin Disneylandissa, Silver Spur -nimisessä ravintolassa, olen halunnut tehdä sitä itse. Maissileipää olen syönyt toki muulloinkin mutta juuri tuo teki vaikutuksen. Syitä on monia, joista varmasti suurin lienee se, että koko päivän tuossa ”taikamaailmassa” seikkailtuamme odotimme illallista kuin kuuta nousevaa. Sadekuuron yllättämäksi jouduttuamme meillä oli myös kylmä ja ilman ennakkovarausta jouduimme tyytymään ravintolaan, jonne emme olleet suunnitelleet menevämme. Oletimme tiedossa olevan kallista pikaruokaa. Mutta ei: saimme erittäin makoisan ja laadukkaan aterian, muistaakseni melko huokeasti. Ja se lämmittävä alkukeitto kera niin ikään lämpimän maissileivän; se jäi mieleen…

Ensisijainen tahtotilani oli siis leipoa maissileipää – ja samalla saatella upouusi leipävuokamme neitsytmatkalleen uunimme sisuksiin. Kumppaniksi leivälle, jonka reseptin nappasin useasti mainitsemastani Amerikan keittokirjasta, valmistin K-ruoka -sivuston ohjeella Lempeää broilerikeittoa, jota kuitenkin itse luonnehtisin pikemminkin kasvissosekeitoksi broileripalasten kera. Ihan mukava idea syödä nämä komponentit näinkin, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä lisännyt soseutettuun keittoon vielä hieman enemmän pureskeltavaa, esimerkiksi maissi ja hiukan paistettu punainen paprika olisivat varmasti toimineet mainiosti, miksei paloiteltu banaanikin, jota silloin tällöin olen broilerikeitossa menestyksekkäästi käyttänyt.

Maissileipä maistui maissileivältä ja oli hyvää, juuri tällaista keiton rinnalla popsittavaa. Suosittelen kokeilemaan.

Maissileipä etelävaltioiden tapaan

8 annosta
(tämä annos tehdään pyöreään halkaisijaltaan 20 cm vuokaan, omassa 25×12 cm suorakaiteisessa vuossa valmistui annoksesta kolme neljäsosaa)

IMG_3739150 g vehnäjauhoja
150 g polenta- / maissijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
ripaus sokeria
2,5 dl piimää
1 kananmuna
0,6 dl öljyä
voita

Kuumenna uuni 220-asteiseksi.
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, polenta- / maissijauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri. Lisää joukkoon piimä, vatkattu kananmuna ja öljy ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja tasoita.
Paista uunissa noin 25 min tai kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä hieman ja tarjoa lämpimänä voin kera, esimerkiksi keittojen rinnalla.

Lempeä broilerikeitto

6 annosta

IMG_3743400 g porkkanaa
300 g perunaa
100 g sipulia
pieni pala lanttua / selleriä
7 dl vettä
1 kana- / kasvisliemikuutio
1 dl kermaa
1 tl rakuunaa
500 g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
1 rkl öljyä
1 tl currya
1 tl kurkumaa
tuoretta persiljaa

Pese, kuori ja paloittele porkkanat, perunat, sipuli ja lanttu.
Kiehauta vesi. Lisää liemikuutio ja kasvikset. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 min. tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kerma ja mausta rakuunalla.
Kuumenna paistinpannulla öljy ja sekoita siihen curry sekä kurkuma. Paista broilerisuikaleet mauste-öljyseoksessa kypsiksi.
Tarjoile keitto broilerisuikaleiden ja hienonnetun persiljan kera.

Ilveskissan ensi naukaisu

IMG_3652Hih. Otsikolla viittaan jälleen keittokirjalöytöön, tällä kertaa hieman vanhempaan sellaiseen. Kyseessä on nelisen vuotta sitten julkaistu opus, jonka kannessa komeilevat muusikko Marco Hietala sekä ilves ja jonka kansien välistä on löydettävissä miltei parikymmentä rokkaria kolmen ruokalajin menuineen. Teokseen, joka heti kiinnostuneille tiedoksi kantaa nimeä Ilveksen rokkimenut, palaan tuonnempana tarkemmin, nyt keskitytään ensimmäisenä sieltä teon alle valittuun pääruokaan, jonka aikoinaan Helsingin Ravintola Ilveksessä tarjoili Jonna Tervomaa.

IMG_3646Meillä sunnuntaipäivän ratoksi valmistuivat kreikkalais-helsinkiläiset lihapyörykät pehmeän tomaattisessa kastikkeessa yrttisen perunamuusin kanssa, annos jonka Tervomaa on oivallisesti nimennyt ”Madonna’s Muscles”. Ei voi muuta todeta, kuin että oikein nannaa muskelimannaa, rokkikokkien seuraan palaamme varmasti mitä pikimmin…

Samalla tämä ravintola-annoksen toisinto toimi vallan maukkaana päätöksenä viikonlopulle, jota vietimme 3-vuotista kihlaustamme juhlien. Tässä kohtaa onkin pakko mainita kaksi asiaa, jotka jokaisen olisi hyvä kokea ainakin kerran elämässään: 1) Tampereen Ravinteli Bertha, 2) kotimainen keskiaika/renessanssi/keltti -henkistä folk rockia soittava Greenrose Faire -yhtye (vähintäänkin musiikki, mieluiten elävä esiintyminen). Näistä komponenteista koostui meidän kolmas kihlapäivämme, ennen kuin pääsimme lihapyöryköiden pariin. Täydellistä!

Satellitegreenrose_faire

Lihapyörykät

6 annosta

IMG_36382 dl vaaleaa leipää kuutioituna
1 dl tomaattimehua
2-3 dl kivettömiä tummia oliiveja (me korvasimme nämä punasipulihillokkeella ja kapriksilla, jota suosittelemme lämpimästi kokeilemaan)
4-6 aurinkokuivattua tomaattia
fetaa
400 g jauhelihaa (nautaa ja / tai lammasta)
2 kananmunaa
loraus Jaloviinaa (käytimme konjakkia, joka toimi myös mainiosti)
1 tl kuivattua minttua
ripaus mustapippuria
suolaa

Turvota leipäkuutioita tomaattimehussa kymmenisen minuuttia.
Pilko oliivit (tai hienonna punasipulihilloke) ja aurinkokuivatut tomaatit, murenna feta.
Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja muotoile lihapulliksi. Paista lihapullat kypsiksi pannulla tai 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Yrttinen perunamuhennos

6 annosta

IMG_36371 kg perunoita
(maitoa)
1 puntti rukolaa
1 puntti persiljaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa

Keitä kuoritut perunat kypsiksi.
Soseuta yrtit öljyyn tehosekoittimessa.
Soseuta perunat perunansurvimella tilkkaan keitinvettään. Me tosin käytimme sähkövatkainta ja lisäsimme joukkoon myös hieman maitoa.
Mausta muhennos yrttiöljyllä ja suolalla.

Tomaattikastike

IMG_36421 sipuli
5 valkosipulinkynttä
1 kuivattu pieni chili
2 rkl öljyä
0,5 dl tomaattipyreetä
500 g tomaattimurskaa
hyppysellinen suolaaripaus sokeria
mustapippuria
1 dl parmesaaniraastetta
1 dl (turkkilaista) jogurttia
0,5 dl tuoretta minttua hienonnettuna

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Murskaa joukkoon chili.
Kuullota sipuleita ja chiliä kuumassa öljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle tomaattipyree ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Lisää tomaattimurska ja mausteet.
Keitä kastiketta miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Soseuta valmis kastike tasaiseksi teho- tai sauvasekoittimella. Lisää parmesaani, jogurtti ja tuore minttu kastikkeeseen juuri ennen tarjoilua.

Don’t Miss a Bite : makuja ja muistoja maailmalta

9510406430Vera Jordanova: Don’t Miss a Bite : makuja ja muistoja maailmalta
Kuvat: Vera Jordanova ja Federico Ruiz
WSOY, 2014

Kun kuulen nimen Vera Jordanova, minulle ei tule mieleen ruoka – tai ennen ei tullut, nykyään tulee – sangen maukas sellainen. Syy miksi Vera Jordanova, menestyneen kansainvälisen uran luonut suomalais-bulgarialainen malli ja näyttelijä on minulle nykyään yhtä kuin hyvä ruoka, on Don’t Miss a Bite -keittokirja, jonka sivuilla Jordanova kertoilee makumatkoistaan ympäri maailman. Ja valmistaa hyvää ruokaa.

Tuntuu vähän siltä, että yhtenä tämän hetken ruokatrendeistä voidaan pitää kauniita, kokkaavia naisia. Mallimaailma ja gourmet-ruoka ovat löytäneet toisensa. Tämä makupari olisi varmasti vielä joitakin aikoja sitten herättänyt kovastikin kummastusta, kertoohan Jordanovakin keränneensä runsaasti huomiota ja ”ah, malli joka syö!” -tyylisiä kommentteja maailmalla seikkaillessaan. Ja hyvä näin, suunta on ehdottomasti positiivinen. Hyvä ruoka, parempi (mallinkin) mieli.

Mitä itse resepteihin tulee, tuntuvat vuodet maailmalla tehneen naisesta hyvän kokin. Tähän mennessä kokeilukeittiössämme tosin on valmistunut vasta Jordanovan ideoimaa vallan maukasta brunssiruokaa (pekonifrittata karamellisoidun sipulin kera, kananmunat pesässä timjamisen pekonihöysteen kera sekä kulhoissa paistetut kananmunat) mutta uskon vahvasti, että pääruoatkin lisäkkeineen täyttävät odotukset. Erityistä kiinnostusta herättivät luumuviinissä haudutettu porsaankylki sekä rosmariiniperunat, viimeistään pääsiäisenä taas testauksen kohteeksi on otettava paahdettu lampaan lapa erilaisten dippikastikkeiden kera.

Opus kätkee kansiensa väliin reseptejä maailman eri kolkilta sekä Veran sukulaisnaisilta sukupolvi toisensa jälkeen. Ruokia löytyy päivän jokaiseen hetkeen, vaihtoehtoja niin liha-, kala- kuin kasvismaailmassakin viihtyvän makumatkailijan tarpeisiin. Tässä vaiheessa en myöskään malta olla mainitsematta kirjan kauneutta, josta kiitos kuuluu sen ruoka- ja maisemavalokuvitukselle. Ah, osatapa kuvata ruokaa näin houkuttelevan valloittavasti!

Suosittelen; maukkaan ruoan ystäville, nojatuolimatkailijoille, kaikille jotka haluavat haukata palan maailmaa.

Hei, sinä Windows Puhelin -käyttäjä!

258x67_WPS_Download_blk

Rakkaat lukijamme,

IMG_3631Tunnelmallisia makuja on nyt myös Windows Puhelimessasi. Nyt te kaikki etuoiketetut tämän puhelintyypin omaavat makumatkailijat voitte ladata Tunnelmallisia makuja -sovelluksen puhelimeenne joko ylläolevaa linkkiä klikkaamalla tai puhelimen sovelluskaupasta hakusanalla Tunnelmallisia makuja.

Tunnelmallisia herkkuhetkiä siis entistä helpommin – missä ja milloin vain!

Putkiruokaa Italiasta eli cannelloneja kahdella tapaa

IMG_3606Melko useasti viikonlopun ruokasuunnitelmia laatiessamme tulee huomaamatta ajatustasolla valmisteltua kokonaisuus, jonka lopulliseen toteuttamiseen hurahtaakin helposti miltei kokonainen päivä. No, tämä ei meitä haittaa, sillä onhan ruoanlaitto yhteinen harrastuksemme, jota ehdimme joka tapauksessa tehdä ainoastaan viikonloppuisin ja loma-aikoina. Emme me kuitenkaan koko viikonloppua keittiössä vietä, yleensä korkeintaan toisen päivän – ja aina emme sitäkään.

Viime viikonloppuna tuntui siltä, että hieman pienempikin määrä keittiötunteja voisi riittää. Tilaukseen laitettiin siis jotakin suhteellisen yksinkertaista. Kun tähän toiveeseen lisättiin vielä minua pitkään vaivannut outo halu valmistaa jotakin siskonmakkaroista, päädyimme seuraavanlaiseen valintaan: cannelloneja siskonmakkara- sekä jauhelihatäyttein. Kahdella tapaa lähinnä sen takia, että kummallekin meistä siskonmakkara oli tuttu ainoastaan keitosta ja näin valmistettuna hiukan epäilytti. Toisaalta on aina sangen mukavaa myös saada lautaselleen muutamaa eri sorttia eli kaikin puolin hyvä valinta.

Miten nämä pastaputket, cannellonit eli suuret ruo’ot tai lehdykät, kuten italialainen sanan ymmärtää, sitten maistuivat? Vallan mainiosti. Siskonmakkaraversio, jonka resepti löytyi Kaisa Sillanpään Reseptikuningatar -keittokirjasta, oli näistä kahdesta erikoisempi ja lihaisampi, mutta sitä päihittikö se K-ruoka -sivustolta bongattua jauhelihareseptiä on lopulta vaikea sanoa. Itse ehkä pidin makkaraputkista hiukkasen enemmän, Aleksi taas taipui jauhelihaversion puoleen sen maukkaan kastikkeen ansiosta. Molemmat olivat kuitenkin hyviä ja molempien kokkien mieleen.

Lisukkeeksi valmistimme vielä lämmintä punakaalisalaattia Glorian Ruoka & viini -lehden reseptillä. Hyvää tämäkin, ehkä himpun verran paremmin se tosin olisi sopinut esimerkiksi osaksi jonkinnäköistä pihviateriaa. Salaatti toimii sekä lämpimänä että kylmänä.

Buon appetito!

Cannellonit siskonmakkaratäytteellä

5 annosta

10-14 kpl canneloniputkia

IMG_3614
Yllä siskonmakkaraa, alla jauhelihaa.

Täyte:
400 g siskonmakkaraa
1 kananmuna
1 dl parmesaanijuustoraastetta
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl persiljasilppua
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Kastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
oreganoa
timjamia
basilikaa
mustapippuria myllystä
suolaa

Pinnalle:
150 g mozzarellaa ja juustoraastetta (hyväksi todettu suhde oli 85 g mozzarellaa ja 65 g juustoraastetta)
tuoreita yrttejä

Tee ensin täyte: Puserra siskonmakkaramassa kuoristaan kulhoon. Lisää kananmuna, korppujauhot, parmesaaniraaste, silputtu persilja ja mustapippuria sekä halutessasi hieman suolaa. Sekoita hyvin.
Pursota massa canneloniputkiin. Vaihtoehtoisesti voit täyttää putket myös ilman pursotinta pienellä lusikalla auttaen, mutta pursotin säästää huomattavasti aikaa.
Tee sitten kastike: Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit, lisää tomaattimurska, pyree ja mausteet. Anna kiehua hetki. Soseuta sauvasekoittimella.
Lusikoi tomaattikastiketta ohut kerros uunivuoan pohjalle. Laita cannelonit vuokaan ja levitä loput tomaattikastikkeesta cannelonien päälle. Lisää lopuksi juustot pinnalle.
Paista 200 asteessa noin 25 min. Ripottele valmiin ruoan pinnalle tuoreita yrttejä.

Cannellonit jauhelihatäytteellä

5 annosta

15-20 kpl canneloniputkia

IMG_3616
Vasemmalla jauhelihaa, oikealla siskonmakkaraa.

Täyte:
400 g jauhelihaa
180 g yrttituorejuustoa
150 g sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
250 g porkkanaa
0,75 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl timjamia
75 g emmental-mozzarellaraastetta

Kastike:
500 g paseerattua tomaattia
2 dl ruokakermaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl timjamia

Pinnalle:
75 g emmental-mozzarellaraastetta

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
Kuullota sipuleita hetki paistinpannussa öljyssä. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Lisää porkkanaraaste, tuorejuusto ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Anna täytteen jäähtyä hetki ja lisää joukkoon juustoraaste.
Voitele uunivuoka öljyllä. Täytä cannelloniputket jauhelihatäytteellä ja asettele riviin vuoan pohjalle.
Sekoita paseerattu tomaatti ja ruokakerma keskenään ja mausta seos suolalla, pippurilla ja timjamilla. Kaada tomaattikastike cannellonien pinnalle. Levitä kastike tasaisesti niin, että sitä menee myös pastaputkien väleihin. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 min.

Lämmin punakaalisalaatti

4-6 annosta

IMG_3603500 g punakaalia
1 pieni punasipuli
1 rkl öljyä
0,75 dl limemehua
0,5 dl vettä
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Suikaloi kaali. Kuori ja hienonna sipuli.
Kuullota kaalia ja sipulia öljyssä pannulla muutama minuutti.
Lisää loput ainekset ja hauduta kaali kypsäksi, noin 5 min. riittää, lopputulos saa olla rapea.
Tarjoa lämpimänä (tai kylmänä).

Brunssin tuoksua

Huomaan viime aikoina laatineeni runsain mitoin artikkeleita, jotka istuvat parhaiten kategoriaan Aamupalat. Niin, kun vapaa-aikaa on ollut tavallista vähemmän, ”virallinen” ruoanlaitto on jäänyt hiukan pienemmälle huomiolle. Mutta ei huolta: minä rakastan aamuja ja aamuvirkkuna ihmisenä olen ehtinyt tutustua uusiin resepteihin ja keittokirjoihin ainakin aamiaisten puitteissa. Ja koska minulla on kotona eräs joka nauttii syömisestä niin aamulla, päivällä kuin illallakin, olen mainiosti voinut valmistaa heti aamulla aterioita, jotka itse ehkä koen enemmänkin brunssi- kuin aamupalasopiviksi.

No, valitkoon kukin itse, mihin aikaan seuraavia ruokalajeja tarjoilee, joka tapauksessa niin minä kuin koekaniinikin olimme tyytyväisiä sekä makuihin että resepteihin, joista ensimmäinen löytyi jo monesti mainitusta Vera Jordanovan Don’t Miss a Bite -keittokirjasta, toinen ja kolmas kirjahyllyni keittokirjaosaston tuoreimmasta tuttavuudesta Reseptikuningatar, jossa Kaisa Sillanpää esittelee palkittua kotiruokaansa sangen mehevin mauin.

Mainittujen kirjojen tarkempia esittelyjä lupaan muuten julkaista lähitulevaisuudessa, olenhan Jordanovankin tuotoksilla jo useamman kerran ilostuttanut pikkuperhettämme.

Mutta sitä ennen: kananmunaa, muffinssia ja jogurttia, siis hyvää huomentapäivää!

Pekonifrittata karamellisoidun sipulin kera

2 annosta

IMG_35612,5 kananmunaa
50 g pekonia
0,3 rkl oliiviöljyä
nokare voita
1 pieni sipuli
0,5 laakerinlehteä
suolaa
30 g juustoraastetta
10 g parmesaaniraastetta
tuoreita timjaminlehtiä
mustapippuria myllystä

(Laita uuni kuumenemaan grillivastuksella noin 250 asteeseen.)
Vatkaa kananmunat ja pane ne syrjään.
Pilko pekoni pieneksi, viipaloi sipuli renkaiksi.
Paista pekoni pannulla rapeaksi ja pane se syrjään. Pyyhi ylimääräinen rasva pannulta talouspaperilla. Mittaa pannulle oliiviöljy ja voi, ja kun voi sulaa, lisää joukkoon sipulirenkaat, laakerinlehti ja ripaus suolaa. Paista miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes sipulit ovat karamellisoituneet. Poista laakerinlehti ja ripottele joukkoon paistettu pekoni. Lisää juustoraaste ja parmesaani. Lisää varovasti joukkoon kananmunat ja ripottele pinnalle muutama timjaminlehti ja mustapippuria.
Paista kannen alla noin 5 min. Tarjoa lämpimänä.

Huom! Halutessasi voit tehdä frittatan valurautapannulla ja siirtää pannun lopuksi 250-asteiseen uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi.

Suolaiset muffinssit

8 pientä / 6 isoa muffinssia

IMG_35712,75 dl vehnäjauhoja
0,5 rkl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 kananmuna
0,25 dl rypsiöljyä
1,25 dl maitoa
0,5 dl juustoraastetta
0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja / tuoreita kirsikkatomaatteja
0,25 dl pestoa

Yhdistä jauhot ja mausteet.
Vatkaa kananmuna ja öljy, lisää maito ja jauhot, sekoita. Pilko aurinkokuivatut tai tuoreet tomaatit. Lisää juustoraaste sekä tomaatit.
Jaa taikina muffinssivuokiin. Paina öljytyllä sormella muffinsseihin kuoppa keskelle ja laita noin teelusikallinen pestoa koloihin.
Paista muffinsseja 200 asteessa noin 20 min.

Sitruunajogurtti

2 annosta

IMG_3576yhden sitruunan mehu ja raastettu kuori
0,5 dl sokeria
3 dl (turkkilaista) paksua jogurttia

Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu.
Laita pieneen kattilaan sokeri, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Kuumenna kunnes sokeri on sulanut.
Jäähdytä ja sekoita hyvin jogurttiin. Laita hetkeksi jääkaappiin ja sitruunajogurtti on valmista nautittavaksi.

Joulu : perinteitä, suklaata ja menolippu kinkkutaivaaseen

IMG_3543IMG_3393Alkaa tämä meidänkin yhteiselomme olemaan jo siinä määrin iäkäs, että voidaan puhua perinteistä. Takana onkin jo neljä yhteistä joulua ja kolme itsetehtyä jouluateriaa. Mutta, mutta: ei yhtään omapaistoista joulukinkkua – ja perheessä sentään yksi lihamies, henkeen ja vereen. Tähän on tultava pysyvä muutos.

IMG_3539Tänä vuonna oma juhla-ateriamme toteutettiin peruna- ja porkkanalaatikoiden osalta edellisvuosien hyväksi todettuja reseptiikkoja noudattaen ja makaronilaatikko kaavalla, jonka löysimme jo keväällä Verna Kaunisto-Feodorowin Reseptien aarteet -keittokirjaan tutustuessamme. Kaikki hyviä edelleen.

Mitä joulupöytämme uusiin tulokkaisiin tulee sai kinkku, se ensimmäinen itsepaistettu, takuulla sen kaikista suurimman huomion. Ja varmasti eniten lautastilaa perheemme herraedustuksen puolelta. Toki muutama siipale rouvallekin mainiosti maistui. Joka tapauksessa kolme kiloa kinkkua katosi Aleksin sisuksiin sangen sukkelaan ja oma ajatukseni laskiaisen hernekeitosta joulukinkun jäämillä täydellistettynä jäi haaveeksi. No, hyvä näin; ensi vuonna isompi yksilö.

Joulupöydän uutuutena esittelen myös pienet suklaakakut, joihin resepti on poimittu Helsingin Sanomista. Makoisa jälkiruoka, joka valmistuu helposti. Itse emme sellaisiin lukeudu, mutta uskaltaisin väittää, että kyseessä on jokaisen tummasta suklaasta pitävän todellinen pakkotestata -resepti.

Nam ja maiskis, kyllä joulu on vaan herkullinen juhla!

Joulukinkku

3 kg:n juhlarulla

Kuorrute:
(konjakki)sinappia
korppujauhoja
(tummaa rommia
mustapippuria)

image5Ota kinkku huoneenlämpöön noin 12 tuntia ennen paistamista, kinkun suositeltava sisälämpötila paistamista aloitettaessa on 4-10 astetta.
Aseta tyhjä uunipelti uuniin alimmalle tasolle. Kaada pellille lasillinen vettä; näin rasva ei pala kiinni uunipeltiin ja uuni saa sopivasti kosteutta. Lisää vettä tarpeen mukaan paiston aikana.
Paina paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan, ei kuitenkaan kiinni luuhun.
Säädä uunin lämpötilaksi 125 astetta ja nosta kinkku ritilän päällä keskitasolle uuniin kypsymään. Paista kunnes kinkun sisälämpötila on 80 astetta, näin saat perinteisen, murean kinkun.
Kolmen kilon kinkun paistoaika on noin 7 tuntia.

image9Kun kinkku on paistunut, ota se pois uunista ja anna levätä huoneenlämmössä muutaman tunnin.
Poista kinkusta seuraavaksi mahdollinen verkotus ja kamara. Kuori silava pois ja nosta kinkku puhtaalle uunipellille. Kinkun paistinliemi kannattaa säästää kastiketta varten.

IMG_3531Tee sitten kuorrute. Halutessasi pelkkä tavallinen sinappi sekä korppujauhot ajavat asian, mutta tässä ohje hieman pikantimpaan kuorrutteeseen. Sekoita (konjakki)sinappiin oman maun mukainen tilkka tummaa rommia, rouhi sekaan mustapippuria ja lisää vielä korppujauhoja. Sivele seosta kinkun pintaan ja laita kuorrutettu kinkku 225-asteiseen uuniin noin viideksi minuutiksi, jonka jälkeen kauniiksi ruskistuneen kinkun voi asettaa lepäämään.

Pienet suklaakakut mustaherukkasydämillä

6 pientä annosta

IMG_3555Mustaherukkasydämet:
50 g tummaa suklaata
0,4 dl kermaa
0,5 dl mustaherukoita

Suklaakakut:
60 g raakasuklaata
70 g voita
70 g sokeria
35 g vehnäjauhoja
2 kananmunaa

Valmista ensin mustaherukkasydämet.
Paloittele suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle. Sekoita massa tasaiseksi.
Soseuta mustaherukat ja lisää suklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jätä massa kulhoon ja anna kovettua jääkaapissa.
Pyörittele kylmästä massasta peukalonpään kokoisia kuulia. Pane ne odottamaan kylmään.
Valmista sitten kakkutaikina.
Mittaa kulhoon suklaa sekä voi ja sulata vesihauteessa. Nosta kulho hauteesta ja lisää sekaan sokeri. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon ja sekoita massa tasaiseksi. Siivilöi lopuksi jauhot taikinaan ja sekoita.
Kaada taikina voideltuihin vuokiin. Täytä noin kolmannes vuoan tilavuudesta. Upota mustaherukkasydämet taikinan keskelle.
Paista 180-asteisessa uunissa noin 10 min.
Tarjoile lämpiminä vaniljajäätelön kera.