Nyhdetyn siivekkään viimeinen leposija, nyhtökanakeitto

Syksyllä valmistimme suhteellisen suuren padallisen maukasta nyhtökanaa ensisijaisena tarkoituksenamme täyttää sillä mitäpäs muutakaan kuin burgereita. Burgerit onnistuivat hyvin, samoin cannelonit, joita täytimme samaisella nyhtökanalla niin ikään. Kun nyt törmäsin pakastinta joulukuntoon järjestellessäni vielä yhteen pieneen purkilliseen tuota nyhdettyä siivekästä, päätin kokeilla jotakin hieman erilaista ja valmistaa siitä keittoa.

img_9636Keitoksestani tuli maukasta, vaikka vahvasti bbq-marinoidun nyhtökanan yhdistäminen thai-tyylisesti maustettuun liemeen hieman arveluttikin. Siis suosittelen, sekä nyhtökanaa itseään että tätä keittoa, joka valmistuu eittämättä herkulliseksi myös alkuperäisreseptiikkansa mukaisesti marinoimattomasta broilerista, vaikkapa suikaleista. Ja niin, reseptikiitos Tickle Your Fancy -blogiin.

P.S. Koska kookosmaito oli meillä niin sanotusti puutteella, valmistin sitä itse alla esitetyn ohjeen mukaan. Tällainen itse keitelty versio toimi ihan hyvin, tosin lopputulos oli mielestäni ehkäpä hiukan laiha – toisin sanoen, jos haluaa täyteläisemmän version, kannattaa sekaan lorauttaa hieman kermaa. Nyhtökana itsessään oli kuitenkin niin täyteläistä, että tässä tapauksessa se ei ollut tarpeen. Joka tapauksessa mielestäni hyvä kikka, jolla sain lisäksi aikoja sitten ostetut kookoshiutaleet pois kaapista pyörimästä. Meillä kun kookosta nautitaan pitkälti vain maidon ja kerman muodossa erilaisissa keitoissa ja kastikkeissa.

Thai-tyylinen kookos-(nyhtö)kanakeitto

4 annosta

img_96541 sipuli
1 rkl öljyä
2 rkl currytahnaa
400 g maustamatonta broileria / nyhtökanaa
1 porkkana
1 tlk kookosmaitoa / 1 l vettä ja 2,5 dl kookoshiutaleita
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 rkl soijakastiketta
1 rkl fariinisokeria
2 tl raastettua inkivääriä
punaista chiliä
50 g nuudeleita
1 dl pakasteherneitä
1 limen mehu

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota se öljyssä yhdessä currytahnan kanssa. Mikäli käytät raakaa broileria, paista myös se tässä vaiheessa edellä mainittujen kera. Nyhtökanan voit jättää vielä sivuun.
Kuori ja raasta porkkana. Lisää keittoon porkkanaraaste, kookosmaito (ohje itse keitettyyn löytyy alta), vesi, liemikuutio sekä soijakastike ja hämmennä hetki.
Lisää sitten fariinisokeri, inkivääri ja punaista chiliä makusi mukaan. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 min.
Lisää nyhtökana, nuudelit sekä pakasteherneet ja keitä vielä noin 5 min.
Mausta limen mehulla.

Kookosmaito:
Mikäli käytössäsi ei ole kookosmaitoa, laita kookoshiutaleet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä, anna liemen seistä viitisen minuuttia. Siivilöi liemi ja heitä kookoshiutaleet pois tai hyödynnä ne johonkin leivonnaiseen.

”Mutkat suoriksi” -nyhtökanaburgerit

Jep. Sunnuntai kotioloissa ja tilauksessa hyvää sekä suhteellisen helppotekoista murkinaa. Grilli toimintakyvyttömänä. Mitäpä siis?

IMG_8500Jo pitkään olen miettinyt, että koska pulled pork, kotoisemmin nyhtöpossu, vaan on niin tavattoman hyvää – ja varsinkin kotona tehtynä – miksipä emme kokeilisi nyhtää jotakin muutakin, vaikkapa broileria. Mieleeni muistui sopivasti joskus silmiini osunut ja juuri tämän hetkisiin tarpeisiimme sopiva, siis helppo ja suhteellisen nopea sekä maukkaan oloinen resepti, jossa nyhtökanalla täytettiin pitaleipiä. Me päätimme tehdä saman Tosi Tummille Reissareille ja lisätä annokseen vielä perinteiset hamppareiden herkullistajamme, siis cheddarjuustoa, salaattia, tomaattia, herkkukurkkuja ja pisteenä iin päälle jogurttikastiketta olutmiehen tyyliin. Näin syntyi herkullisia nyhtökanaburgereita, joiden reseptistä kiitän Beach House Kitchen -blogia.

IMG_8501Tällä tavalla valmistettuna nyhtökana syntyy miltei rikollisen helposti. Ainoa mitä oikeastaan tarvitaan on muutama tunti aikaa; itse valmistusprosessi on lähinnä ainesosien sekoittelua toisiinsa. Kannattaa kokeilla.

Jälleen kerran, burgerinmakuisin terveisin!

Nyhtökana

Annos riittää noin viiteen burgeriin

500 g broilerin rintafileitä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä

Kastike:
2 dl kanalientä
2 dl bbq-kastiketta (käytimme Santa Maria BBQ Sauce Original & Santa Maria BBQ Sauce Kentucky Whiskey -kastikkeita sekaisin)
1 prk tomaattipyreetä
1 rkl hunajaa
0,5 rkl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
cayennepippuria

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen.
Kuori ja lohko sipuli. Asettele kanan rintafileet ja sipulilohkot kannelliseen uunivuokaan ja kaada kastike päälle.
Paista ensimmäiset puoli tuntia 200 asteessa ja seuraavat kaksi tuntia 125 asteessa.
Paiston jälkeen revi liha haarukalla säikeiksi.
Kalasta sipulit pois kastikkeesta ja keitä sitä hieman kasaan. Näin saat oivallista bbq-kastiketta.
Ennen burgereiden täyttämistä lämmitä revittyä lihaa pannulla pienen kastikemäärän kanssa.

Tervetuloa vauva-arki!

IMG_8377Tällä viikolla se sitten alkoi, vauva-arki. Aleksi suunnisti töihin, minä ja Pikku-Kokki omiin puuhiimme. Ensimmäinen päivä sujui vallan mainiosti kävelylenkin, ostosten ja ruoanlaiton merkeissä; paras työpäiväni ikinä – sillä sitähän se lastenhoito kuitenkin tavallaan on, vaikkakin merkitykseltään aivan toista luokkaa, mikäli tavalliseen työntekoon verrataan.

Nyt kun meistä on tullut lapsiperhe, olemme päättäneet, että mahdollisuuksien mukaan pyrimme joka päivä yhteiseen perheateriaan. Vielä tämä tuskin tulee onnistumaan, mutta sanotaan, että nyt tätä on hyvä lähteä harjoittelemaan – Pikku-Kokin minulle suomien ruoanlaittomahdollisuuksien mukaan. Samalla olen myös pikkuhiljaa alkanut kaivaa muistojeni laatikoista lapsuuteni herkkuruokia, joihin reseptit löytynevät äitini aarteistosta. Mutta tuohon on aikaa vielä tovi; jos ensin päästäisiin Pikku-Kokin kanssa käsiksi niihin ensimmäisiin makuelämyksiin…

IMG_8382Kuusiviikkoisemme kanssa valmistimme ensimmäisen yhdessä vietetyn päivämme kunniaksi ”Kanaa Igorin tapaan”. Resepti, jonka Glorian Ruoka ja Viini -lehti valitsi vuoden 2014 hauskimmaksi blogiruoaksi on peräisin Peggyn pieni punainen keittiö -blogista. Koska lähtökohtani tämän ruoan valmistukseen oli jälleen kerran hyödyntää ”ruokaa rippeistä” -ideologiaani – raivaten näin samalla tilaa pakastimeen tulevan omenahillokauden varalle – sovelsin ohjeistusta omiin ainesosavarastoihini sopivaksi.

Tässä siis sangen smetanainen, helppoudessaan arkiaterialle sopiva resepti, jota kelpaa kyllä suositella.

Kanaa Igorin tapaan

4 annosta

IMG_8372400 g broileria (fileitä, suikaleita tai mitä nyt sattuu löytymään; itse käytin sekaisin fileitä ja ostamamme valmiiksi paistetun broilerin rippeitä)
punaista ja/tai keltaista paprikaa yhden paprikan verran
1 iso sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
puolikas pienehkö kesäkurpitsa
35 g tomaattipyrettä
0,5 rkl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta persiljaa
1 dl kanalientä
175 g smetanaa
maustekurkkua maun mukaan

Mikäli valitsemasi broilerit ovat raakoja, paista ne nopeasti kuumalla pannulla, niin että ne saavat kauniin värin.
Kuutioi paprikat sekä kesäkurpitsa ja hienonna sipulit. Kuullota kasvikset pannulla.
Lisää joukkoon tomaattipyre, sokeri, suola, mustapippuri, puolet persiljasta ja kanaliemi. Sekoita joukkoon myös smetana. Anna poreilla muutama minuutti.
Asettele broilerit uunivuokaan, (minä pilkoin fileet), ja kaada kastike niiden päälle.
Ripottele pinnalle maustekurkkua sekä lisää persiljaa.
Paista 175 asteessa 30-40 min.
Tarjoile kuskusin tai riisin kera.

Rapuja lasissa ja broileria vartaassa; Kotikolossa tuoksuu retroruokailu

Pikku-Kokki täytti taas viikkoja, joten me vanhemmat saimme hyvän syyn valmistaa maukkaan aterian. Popsimme siis muutaman ruokalajin verran herkullisuuksia, mutta mitä tekikään päivänsankari? Nukkui onnensa ohi. Miten epäoikeudenmukaista tuo elämämme alku näin sivullisen silmin onkaan?! No, uni, maito ja lämpö, siinä pienokaisemme pyhä kolminaisuus – toistaiseksi.

IMG_8246Näin jälkikäteen ajateltuna suhteellisen simppeli ateriamme henki mielestäni vahvasti kultaista kahdeksankymmentälukua, ainakin mitä alkuruokaan tulee. Katkarapu, avokado ja majoneesi, siinä niitä oman lapsuusaikani uutuuksia, harvinaisempaa herkkua. Broilerivartaat halloumeineen ovatkin sitten enemmän tätä päivää.

Kasari tai ei, ateriamme oli joka tapauksessa onnistunut. Rapujen ja avokadon suurena ystävänä alkucocktailimme viehätti ilman muuta, mutta myös vartaat olivat erityisen mainioita. Mitään sen kummallisempaa niissä ei ollut, mutta meille uusi grillituttavuus, viinirypäle, vakuutti niin vahvasti, että nosto blogiin on paikallaan.

Eipä siis muuta kuin grillin ääreen ja retroilemaan.

P.S. Jos ei kutsua rapujuhliin satu tänä vuonna saapumaan – tai toki muutenkin – katkaravut voi vaihtaa vaikkapa jokirapuihin ja ”hienostella” vielä himpun verran enemmän…

Katkarapu-avokadococktail

Jätän tällä kertaa ainesosien määrät mainitsematta, jokainen valitkoon itse, kuinka haluaa niitä suhteuttaa. Lopputulos on varmasti maukas. Ehkä pientä osviittaa tarjoaa se, että itse käytin kahteen alkupala-annokseen puolikkaan avokadon.

IMG_8243katkarapuja / jokiravunpyrstöjä (suolaliemessä)
avokadoa
kurkkua
rucolaa
tilliä

Kastike:
majoneesia (minä kevensin hieman jogurttirahkalla)
sitruunan kuorta ja mehua
suolaa
mustapippuria

Kumoa ravut siivilään. Painele lusikalla liemi mahdollisimman tarkasti pois. Taputtele loput kosteudesta paperiin. Kumoa ravut kulhoon.
Halkaise avokadot ja poista kivet. Leikkaa hedelmäliha kuutioiksi, samoin kurkku. Sekoita rapujen joukkoon kevyesti nostellen.
Silppua rucola sekä tilli ja sekoita ne muiden joukkoon.
Mausta majoneesi sitruunankuoriraasteella ja mehulla. Lisää suola ja pippuri. Tarkista maku.
Sekoita kastike rapucocktailin joukkoon tai tarjoa erikseen.
Jaa rapuseos alkupalalautasille tai -laseihin.

Rypäle-broilerivartaat

6 annosta

IMG_8251500 g broilerin marinoituja fileepihvejä
200 g halloumia
200 g viinirypäleitä

Laita puiset grillitikut veteen likoamaan.
Huuhtele broilereista ylimääräinen marinadi ja paloittele ne.
Paloittele halloumi. Pese ja irrota rypäleet tertuista.
Pujota broilerit, halloumi ja rypäleet grillitikkuihin.
Grillaa vartaita kypsennyksen aikana käännellen, kunnes liha on kypsää.

Lauantain kanainen, risottoinen ja linssinen herkkudinner

IMG_7924Onpa taas vierähtänyt pitkä aika siitä, kun olemme viimeksi viettäneet lokoisaa viikonloppua kotikolossa. Grilli-parkakin on saanut seistä nököttää toimettomanana jo lähes kuukauden päivät ja pation pöytä on muuttunut ruokapöydän sijaan kukka- ja yrttitarhaksi. No, kesä on liikkuvaista aikaa – varsinkin tällaiselle itseni kaltaiselle ikiliikkujalle. Tämän viikonlopun Aleksin työt kuitenkin sitoivat meidät kotoilemaan ja niinpä minä valmistin meille lauantain kunniaksi päivällisen pidemmän kaavan mukaan. Ainakin ensimmäisen päivän osalta Aleksinkin päivystyspuhelin piti onneksemme mykkäkoulua, joten alkuillasta meillä oli sekä tyytyväisen täydet vatsat että putipuhtaat ikkunat. Kerrassaan hienoa! Ja huomenna vapautamme varmasti jo grillinkin toimettomuuden tilastaan.

Mutta se päivällinen. Alkuruoaksi söimme kookoksella maustettua linssikeittoa, jonka ohjeistuksen poimin uudesta Kasvisruokaa koko perheelle -opuksesta. Kiitos siis Sara Askille ja Lisa Bjärbolle tästä ensimmäisestä kosketuksestani kasvisruokien maailmaan heidän tavallaan, palaan teokseen varmasti mitä pikimmin uudelleen. Keitto oli siis hyvää, mitä nyt ulkonäköä hiukan haittasi se, että suositeltujen keltaisten linssien sijaan, minä käytin vihreitä. No, maku joka tapauksessa ratkaisee, joten tätä äärettömän helppoa keittovaihtoehtoa suosittelen ilman muuta kokeilemaan. Joko näin alkuruoaksi tai yhtä lailla pääruoaksikin esimerkiksi leivän kera.

IMG_7911Pääruokareseptin sen sijaan vakoilin ihastuttavasta Kaikki äitini reseptit -blogista ja täytyykin todeta, että tällä ohjeistuksella broilerin koipireidet makoisine nahkoineen muuttuivat vielä tavallistakin paremmiksi. Muuttelin ainesosaluetteloa himpun verran korvaten punaiset viinirypäleet raparperilla sekä kuivan Rieslingin varastostamme löytyneellä alkoholittomalla valkoviinillä. Raparperi ja rypäleet sopivat mallikkaasti yhteen ja uskon, että korvikeviinimmekin oli tarkoitukseensa ihan passeli. Ainoa kohta, jonka ohjeesta muuttaisin poistamalla ne kokonaan ovat mantelit. Ne tekivät muuten raikkaaseen risottoon paikka paikoin hiukan tunkkaisen maun. Ja vielä viinirypäleistä; kuten reseptin laatijakin toteaa, uunissa paahdetut rypäleet toden totta maistuvat broilerin kanssa vähintäänkin ihanilta. Muutenkin ajattelin vastaisuudessa lisätä niitä risottoihin.

Siis nam ja maiskis jälleen kerran! Kyllä tämä ruoanlaitto vaan on niin mukavaa puuhaa – ja syöminen vielä ehkä hiukan mukavampaa…

Kookoksella maustettu linssikeitto

4 annosta

IMG_78981 keltasipuli
1 iso porkkana
2-3- tl currya
1 tl kurkumaa
öljyä paistamiseen
4 dl kookosmaitoa
2 dl kuivattuja linssejä (valitse värisi itse)
7-8 dl vettä
suolaa ja pippuria
1 sitruunan tai limetin mehu

Pinnalle:
esim. paprikaa / krutonkeja oman maun mukaan
korianteria – sen ystäville

Silppua kuorittu sipuli. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi. Kuullota ne kattilassa curryn ja kurkuman kera.
Lisää kookosmaito, linssit ja suurin osa vedestä ja keitä kannen alla 15-20 min. kunnes linssit pehmenevät.
Soseuta keitto sileäksi ja ohenna vielä vedellä tarpeen mukaan. Mausta suolalla, pippurilla sekä sitruunalla tai limetillä.
Tarjoa valitsemiesi lisukkeiden kera.

Rapeanahkainen viinikana

4 annosta

IMG_7921IMG_79174 broilerin maustamatonta koipireisipalaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
2 isoa valkosipulinkynttä
muutama timjaminoksa
suolaa
mustapippuria
3 dl risottoriisiä
2,5 dl kuivaa Rieslingiä (tai muuta valkoviiniä)
1,5 l kanalientä
1 sitruuna
1 dl kuorittuja manteleita (mielestäni nämä voi myös jättää pois)
2 dl vihreitä viinirypäleitä
2 dl punaisia viinirypäleitä (toisen puolen rypäleistä voi korvata raparperilla)
tuoretta timjamia

Kuivaa koipireisipalat huolellisesti talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi reilusti molemmin puolin.
Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy ja voi pannulla kuumaksi, murskaa valkosipuleita hiukan veitsen lappeella, heitä öljy-voiseoksen sekaan yhdessä timjamin kanssa. Ruskista kuumalla pannulla reisipalat kaksi kerrallaan molemmin puolin, niin, että nahka rapeutuu ja saa kauniin syvän kullanruskean värin. Valele paloja niiden ruskistuessa öljy-voiseoksella.
Laita reilun (Huom! nestettä tulee paljon, joten vuoan on oltava oikeasti suuri) uunivuoan pohjalle riisi ja sekoita siihen mahdolliset mantelit. Raasta joukkoon sitruunan kuori ja purista mehu.
Asettele koipireisipalat riisin päälle ja kaada vuokaan sekä viini että kanaliemi.
Paista 200 asteessa 30 min. Lisää vuokaan sitten rypäleet ja anna paahtua uunissa vielä 20 min.
Viimeistele tuoreella timjamilla.

Projektina pakastin osa 7: innovointia, risteytyksiä ja lopputulos, josta uskaltaa olla ylpeä

Johtuen minulle suodusta ruhtinaallisesta määrästä vapaa-aikaa, olen pitkälti suoriutunut tavoitteestani tyhjentää pakastimemme kaikesta sinne aikojen saatossa majailemaan päätyneestä riperuoasta. Eilen minua kuitenkin houkutteli haastaa itseni kaupattomaan ruoanlaittoon ja tilannekatsauksen tehtyäni katsoin sen mahdolliseksi.

IMG_7338Minkälaisen tarpeiston siis kylmyyden keskeltä tällä kertaa löysin? Itse maustamiani broilerisuikaleita, keitettyä ohraa, silputtuja kevätsipulin varsia ja pestokastiketta, sämpylä ja pala vuokaleipää. Ja mitä näistä – yhdistettynä tietysti muihin perusvarastomme aineksiin – syntyi? Pestoinen broileri-ohragratiini leipäpohjalta tarjoiltuna.

Mielestäni lopputulos oli maukas, pesto, broileri ja ohra sulautuivat hienosti juustokastikkeeseen. Myös gratiinille askartelemani juustokakkumainen leipäpohja sekä valitsemani irtopohjavuoka toimivat hyvin, varsinkin kun pohjaa sitomaan lisäsin siihen kananmunan. Tällaista pohjaratkaisua ajattelin käyttää myös tulevaisuudessa, leivänkannikoita kun aina tuppaa varastoihin kertymään.

Minulla oli täyteaineksia sen verran vähän, että tein vain pienen kakun, mutta määrät tuplaamalla tästä saisi helposti normaalikokoisen piirakan esimerkiksi juhlien buffetpöytää koristamaan. Kannattaa siis kokeilla ja huomioida, että täytteeksi tähän voi valikoida miltei mitä vaan, mitä nyt kaapeista sattuu löytymään.

Pestoinen broileri-ohragratiini leipäpohjalla

IMG_73333 pääruoka- / 6 pienempää annosta
pieni irtopohjavuoallinen (halk. 17 cm)

Pohja:
85 g vaaleaa tai tummaa leipää, kuivahtanut käy mainiosti
35 g voita
0,5 dl vettä
1 kananmuna
tuoreita yrttejä maun mukaan
valkosipulirouhetta

IMG_7312 - Versio 2Täyte:
30 g pestoa
75 g maustamattomia broilerisuikaleita
esim. suolaa, mustapippuria ja hunajaa broilerin maustamiseen
40 g kinkkua
2 dl kevätsipulinvarsia silputtuna

IMG_7308Juustokastike:
0,5 rkl voita
0,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
35 g juustoraastetta
2 dl keitettyä ohraa

Pinnalle:
juustoraastetta
muutama kirsikkatomaatti

Tee ensin pohja. Hienonna leipä esimerkiksi tehosekoittimessa tasaiseksi. Sulata voi. Silppua yrtit.
Sekoita leipämurskeeseen voi, vesi, kananmuna, yrtit ja hieman valkosipulirouhetta.
Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Levitä leipäseos tasaisesti vuoan pohjalle.
Tee seuraavaksi täyte. Kuutioi kinkku ja silppua kevätsipulinvarret. Paista broilerisuikaleet kypsiksi öljyssä pannulla ja mausta. Lisää pesto, kinkku sekä kevätsipuli. Paista muutaman minuutin ajan. Mikäli käytät jo valmiiksi kypsiä broilereita, voit jättää öljyn pois ja paistaa kaikki ainekset pestossa.
Tee sitten juustokastike. Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita hyvin vispilällä ja lisää maito vähitellen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen välillä sekoitellen noin 10 min. Lisää juustoraaste ja sekoittele kunnes juusto on sulanut. Sekoita keitetty ohra jäähdytettynä juustokastikkeeseen.
Kaada ja tasoittele puolet juustokastikkeesta vuokaan leipäpohjan päälle. Levitä juustokastikkeen päälle broileri-kinkkutäyte ja sitten loput juustokastikkeesta. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja muutamia viipaloituja kirsikkatomaatteja.
Paista gratiinikakkua 200-asteisessa uunissa noin 30 min. ja koristele paiston jälkeen esimerkiksi yrteillä ja salaatilla.

Kesällä lautanen kevenee? Ainakin tämä piirakka.

No jaa, tiedä häntä, uskoako kuitenkaan loppuun asti tuota yllä mainittua Helsingin Sanomien eilisaamuista väittämää, kun totta kyllä kesän kepeiden kasvisten ja hedelmien vastapainoksi grillit notkuvat lihaa ja makkaraa, jääkaapit olutta ja siideriä, pakastimet jäätelöä… Niin tai näin, kuten moni muukin asia, myös ruokailu muuttuu kesällä, jos ei järin paljon kevyemmäksi, niin ainakin erilaiseksi. No, hedelmiä ja kasviksia meidän keittiömme tosin rakastaa ympäri vuoden, eikä grillimme ole tainnut koskaan nähdä kasviksetonta päivää, joten turha kai tätä on enempää puntaroida; kun syö kepeän terveellisesti ympäri vuoden, ei kesällä tarvitsekaan keventää.

IMG_7097Hmm, tuolla prologilla pyrin kai esittelemään seuraavan tekeleeni, hauskan piirakkaidean, johon törmäsin Tinskun keittiössä -blogista itseni löydettyäni. Piirakan juttu on pohja, joka tehdään käytännössä pelkästä bataatista, viljat unohdetaan tällä kertaa kokonaan. Huippua; tätä ideaa hyödynnän aivan varmasti seuraavalla kerralla, kun kestittäväksi saapuu ruokavalioltaan gluteenitonta vieraskuntaa.

Kehotan kokeilemaan ja varioimaan täytteitä reilusti oman mielen ja maun mukaan. Itse ruokaistin Tinskun kasvisversiota lisäämällä täytteeseen broileria ja maustoin runsaalla määrällä Ateenasta tuotua salaattimaustetta. Piirakka on hyvin tehtävissä valmiiksi jo edellisenä päivänä ja juhliin se sopii hienosti, sillä nautinta voi tapahtua yhtä lailla lämpimänä kuin viileänäkin. Kukin myös koristelkoon tavallaan, itse valitsin koristukseksi ainoastaan ensimmäiset pikkuruiset rucolanversoni.

Ensimmäisen syöntikokemuksen perusteella piirakka oli todella maukasta ja kepeydessään aivan eri luokkaa, mikäli tavanomaiseen jauhoista ja rasvasta rakennellun pohjan omaavaan piiraaseen verrataan. Kolme henkeä hoiteli tämän kerralla, kun päivällisestä oli kyse, mutta ehkä myös juhlatilanteita ajatellen tätä kannattaa varata hiukan tavallista piirakkaa enemmän…

Feta-broileri-pinaattipiirakka bataattipohjalla

Vuoallinen

IMG_7101IMG_7094Pohja:
1 isohko bataatti
1 kananmuna
kourallinen juustoraastetta
hiukan suolaa ja mustapippuria myllystä
voita / öljyä vuoan voiteluun

Täyte:
1 iso sipuli
öljyä / voita kuullotukseen
150 g pakastepinaattia
100 g fetajuustoa
200 g maustamattomia broilerisuikaleita
esim. suolaa, mustapippuria ja hunajaa broilerin maustamiseen
3 dl turkkilaista jogurttia
3 kananmunaa
yrttejä maun mukaan, kuten timjami, provencale
mustapippuria

IMG_7087Tee ensin pohja. Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat hyvin.
Kuori ja siivuta bataatti ohuen ohuiksi siivuiksi.
Sekoita bataattisiivujen joukkoon kananmuna ja juustoraaste. Mausta halutessasi hieman suolalla ja pippurilla.
Lado bataattisiivut vuoan pohjalle ja nostele niitä vähän myös reunoille.
Tee sitten täyte. Kuori ja silppua sipuli ja kuullota sitä hetki pannulla tilkassa öljyä tai voita.
Ruskista broilerit ja mausta haluamallasi tavalla, esim. suolalla, pippurilla ja hunajalla.
Sekoita sipuli, broilerit ja kaikki muut täytteen ainekset. Mausta yrteillä ja mustapippurilla, lisää tarvittaessa hiukan suolaa.
Kaada täyte bataattisiivujen päälle ja paista 180-asteisessa uunissa noin 50-60 min.
Jäähdytä piirakka huoneenlämpöiseksi ennen kuin irrotat vuoan.
Koristele esim. fetajuustolla, rucolalla ja tummalla balsamicokastikkeella.

Uuden äärellä… ”Maailman parasta” jauhelihakastiketta sekä hassuja tähdetähtiä : projektina pakastin osa 2

Hupsista! Tähän ollaan nyt tultu, että minusta on tullut kotirouva – toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi. Melko oudoltahan tämä vielä tuntuu, mutta eiköhän tähän pian totu… ja kesän mittaan, kun saan tänne pienen seuralaisenkin, elämä taitaa ottaa muutenkin melko uuden muodon   ❤

No, nyt olen joka tapauksessa määrätty hidastamaan tahtia, joten kevyet kotityöt, kuten ruoanlaitto, valtaavat elämänalaani yhä kasvavassa määrin. Koko perhe kiittää: itse saan aikaa kokeilla uusia reseptejä ja raportoida niistä, Aleksi toivottavasti maukkaita hetkiä työpäiviinsä.

IMG_6840Eilen päätin jatkaa pakastin-projektini parissa ja kaivelin esiin toisen vielä siellä majailevista joululaatikoista, makaronilaatikon. Täytyykin heti alkajaisiksi todeta, että juuri makaronilaatikon kohdalla muodonmuutoksen toteuttaminen tuntui ehkä siltä kaikista haastavimmalta. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, onnistuin muotoilemaan laatikosta kaksikin uutta esitystä. Näiden lisäksi esittelen In the ktchen -ruokablogia pitävän ruotsalaisen Andreas Ivarssonin blogissaan esittelemän hitiksi muotoutuneen jauhelihakastikkeen, jolle Ivarsson takaa satavarman onnistumisprosentin.

Jauhelihakastike oli todella hyvää. Johtuen pitkistä haudutusajoistaan, ei mitään kiireisen arkikokkaajan peruskauraa, mutta muuten sangen helppoa, perusaineksista koostuvaa käytännöllistä arkiruokaa. Haudutusajoista tinkiminen on toki mahdollista, mutta itse en suosittelisi sitä tekemään; juuri pitkä hauduttaminen on se tämän kastikkeen juttu. Mieluummin suosittelen valmistamaan kastikkeen ajan kanssa ja nauttimaan lopputuloksesta vaikka seuraavana päivänä.

Entäpä makaronilaatikon uusi elämä? Toisesta osasta valmistui mac&cheese -lettuja reseptikuningatar Kaisa Sillanpään ohjeistuksen mukaan, toisesta pohja eräänlaiselle makaronipaistokselle, jota voisi kai pitää piirakan ja pizzan risteytyksenä, sillä omassa versiossani pizza sai sangen piirakkamaisen täytteen. Hauskasta makaronipizzan alkuperäisideasta kiitän Eilistä & Paistoa -blogin Johannaa. Tällä tavalla voisi makaronin tähteitä hyödyntää uudelleenkin, niitä kun tuntuu aina olevan niin vaikea keittää sopivasti.

Jee! Jälleen sai pakastimesta lähtöpassit yksi jouluinen laatikko, jonka lisäksi piirakkatäytteeseen sujahti loppu kermaisesta appelsiinikastikkeesta. Aivan loistoidea (minulta) oli muuten korvata täytteen kermat, tuorejuustot ja muut vastaavat tuolla kastikkeenjämällä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan; ainakin meillä kastikkeentähteille on tuntunut olevan erittäin vaikea keksiä jatkokäyttöä.

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti joku muukin löytää näistä ohjeista ratkaisun ja uuden, biojäteastiaa paremman paikan ruoantähteilleen. Omana tavoitteenani pidän kaikenlaisen ruokahävikin minimoimista ja siitä syystä pakastan lähes mitä vaan pakastamiseen sopivaa. Suosittelen kokeilemaan, ihan parasta on kun onnistuu luomaan niitä todellisia tähdetähtiä.

P.S. Vaikka minä käytin tekeleissäni makaronilaatikkoa, alkuperäiset ohjeet oli suunniteltu keitetyn ylijäämämakaronin käyttöön. Uskonkin, että silkka makaroni olisi toiminut astetta paremmin ja näinpä ohjeistan teitä alkuperäisten reseptiikkojen mukaisesti.

Jauhelihakastike

4 annosta

IMG_6829500 grammaa jauhelihaa
(voita paistamiseen)
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 rkl Dijon-sinappia
3–4 porkkanaa
2 rkl ketsuppia
1 liemikuutio
vettä
suolaa
mustapippuria

Tarjoiluun:
juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Raasta kuoritut porkkanat raasteeksi.
Ota esille paistinpannu ja kannellinen pata tai kasari.
Ruskista jauheliha (voissa) pannulla. Kun jauheliha on ruskistunut, kaada sen joukkoon tomaattimurska, hienonnettu valkosipuli, Dijon-sinappi ja liemikuutio. Siirrä seos pataan.
Kuullota sipulit huolellisesti samalla pannulla, jolla aiemmin ruskistit jauhelihan. Lisää tomaattimurskapurkkiin hieman vettä, ravista ja lisää seos sipulien joukkoon. Anna hautua 20–30 sekuntia. (Tällä tekniikalla saat kaikki tomaatit hyödynnettyä ja kaikki maut pannulta tulevat kastikkeeseen.)
Kaada sipuli-vesi-tomaattimurskaseos pataan jauhelihojen kanssa. Lisää pataan vettä, jotta ainekset peittyvät. Anna hautua 20–30 min.
Lisää pataan porkkanaraaste ja ketsuppi ja anna kastikkeen hautua noin tunnin.
Mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua ja tarjoile esimerkiksi mac&cheese -lettujen tai yksinkertaisemmin keitetyn pastan kera. Äläkä unohda tarjoilusta juustoraastetta!

Mac&cheese -letut

8 pikkulettua

IMG_68242 dl keitettyjä makaroneja
2 kananmunaa
0,5 dl kermaa tai maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
0,5 tl savustettua paprikajauhetta
0,5 tl sinappijauhetta
ripaus cayennepippuria
mustapippuria myllystä
suolaa

Vatkaa munat kevyesti. Yhdistä kaikki ainekset ja mausteet.
Paista lettupannulla pieniä lettuja molemmin puolin.

Pizza (tai piirakka) -pohja keitetystä makaronista

Vuoallinen

5 dl keitettyjä makaroneja (tästä pohjasta saa helposti gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta makaronia)
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja valkopippurijauhetta

Vispaa kananmunat, maito ja mausteet hyvin. Sekoita mukaan keitetyt makaronit.
Voitele piirakkavuoka ja tasoittele makaroniseos vuoan pohjalle.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 min.

Täyte broileri-kasvispiirakalle

Vuoallinen

IMG_6855300 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
voita paistamiseen
100 g paprikaa
100 g purjoa
100 g kesäkurpitsaa
suolaa
mustapippuria myllystä
100 g yrttituorejuustoa (tämän voit mainiosti korvata kastikkeen tähteillä makusi mukaan, itse käytin appelsiinikastiketta)
75 g juustoraastetta

Suikaloi paprika, viipaloi purjo ja kuutioi kesäkurpitsa.
Paista broilerisuikaleet pannulla voissa kypsiksi. Lisää kasvikset ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan. Lisää tuorejuusto ja sulata sekoitellen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Levitä broileri-kasvisseos pohjalle. Ripottele päälle juustoraaste.
Paista 225 asteessa noin 15-20 min.

Meksikolainen kanakeitto

Nyt kun lämmin syksy on pikkuhiljaa alkanut näyttää murtumisen merkkejä, on ihastuttavaa lämmittää mieltä sekä ruumista maukkaita keittoja keitellen ja nautiskellen. Niinpä kaivoinkin naftaliinista muutaman reseptin, joita ennen, siis aikoina ennen Tunnelmallisia, olen tykännyt valmistaa, mutta jotka ovat jääneet täällä esittelemättä.

Tämä ensimmäinen näistä, niin sanottu meksikolainen broilerikeitto, joka mielestäni saa hauskan makuvivahteen siihen ujutetusta banaanista, on samalla sekä makea että napakka – toki omasta chilisormesta riippuen. Lisäksi on mainittava, että paljon tätä helpompaa reseptiä ei ihan helposti löydä, joten jo siinäkin mielessä kannattaa ehdottomasti testata.

¡Quiquiriquí!

Meksikolainen kanakeitto

4 annosta

IMG_5610300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1,5 tl currya
2 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1­-2 paprikaa
0,5 tl mietoa chilirouhetta
1 banaani
200 g pakastemaissia
4 rkl ranskankermaa

(Tarjoiluun:
maissilastuja)

Kuutioi paprika.
Ruskista broilerisuikaleet. Lisää curry sekä jauhot ja anna ainesten kypsyä hetki. Kaada vesi päälle. Lisää liemikuutio, paprikakuutiot ja chilirouhe. Anna kiehua hiljalleen noin 5 min.
Viipaloi banaani ja lisää se keittoon. Lisää myös maissit ja ranskankerma. Anna kiehahtaa.
(Tarjoile maissilastujen kanssa.)

 

Päivällinen Laurin lailla, Tähkän tyyliin – gerberoiden katveessa

Vaikka kesä tänä vuonna harmillisen lyhyeksi jäikin, taitavat suomalainen sielu ja ruumis olla siihen tapaan rakennettu, että syyskuun saapuessa pimenevine iltoineen, tuntuvat syksyiset enemmän arkiset ja paremmin viileneviin olosuhteisiin sopivat asiat jälleen omalla tavallaan miellyttäviltä. Illat omassa lämpimässä kotikolossa muuttuvat laatuajaksi, kynttilät ja kääriytyminen vilttiin pieniksi luksusmomenteiksi. Vapaapäivän viettää mielellään keittiössä, mielessään illallinen, jolla tehdä arjesta juhlaa.

Näinpä tein minäkin ja tällä kertaa innoittajanani toimi kukapa muukaan kuin Jarkko Tapani Suo, joka paremmin Lauri Tähkänä tunnetaan. Täytyy myöntää, että aivan heti en olisi osannut miestä keittokirjailijaksi veikata, mutta hyvinpä tuntuu sujuvan häneltä ruoankin kanssa taiteilu. Ateriamme maittavien alku- sekä pääruokien reseptit löytyivät nimittäin Tähkän tuoreesta opuksesta Hellannupit kaakkoon. Jälkiruoka, meille niin kovin mieluisa pappilan hätävara, sen sijaan syntyi Reseptikuningatar Kaisa Sillanpään Tähteistä tähdiksi -keittokirjan ohjeistuksen mukaan. Hyvää ja vielä entistäkin helpompaa sekä ekologisempaa, kun meille tutun tavan vastaisesti herkku valmistui tällä kertaa ilman uunia. Kerrottakoon lisäksi, että porkkanakakun pohjapalat toimivat tässä vallattoman hyvin, samoin samaisen kakun valmistuksen yhteydessä ylitse jäänyt kinuskikastike.

Toivottelen onnellisia arki-iltoja kynttilänvalossa. Pimeyden karkottaminen on yllättävän helppoa ja palkitsevaa; hymy toiselta riittää, silloin tällöin kotiin saattaa kävellä myös kaunis kukkapuketti.

Poro-mozzarellaleivät

2 annosta

IMG_531150 g kylmäsavustettua poroa
0,5 rkl kurkkusalaattia
75 g kermaviiliä
pieni nippu tuoretta lehtipersiljaa
salaattia maun mukaan
muutama siivu mozzarellaa
rucolaa
2 viipaletta valinnaista leipää

Hienonna poro. Sekoita poro, kurkkusalaatti, kermaviili ja hienonnettu lehtipersilja keskenään.
Asettele leipäviipaleille salaattia, poroseosta ja mozzarellaviipaleet. Kruunaa rucolalla.

Täytetyt munakoisot

4-6 annosta

IMG_5327IMG_53223 keskikokoista munakoisoa
450 g maustamattomia kanasuikaleita
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
70 g tuoretta pinaattia
25 g kapriksia
200 g fetajuustoa (osan voit korvata mozzarellalla)
mustapippuria
suolaa
juustoraastetta

Pese ja halkaise munakoisot. Levitä ne uuninkestävään astiaan tai pellille leivinpaperin päälle.
Ripottele suolaa halkaistujen munakoisojen päälle ja itketä niitä noin 20 min. Siirrä sitten munakoisot 200-asteiseen uuniin 15 minuutiksi.
Valmista täyte. Hienonna sipuli, pinaatti sekä kaprikset, kuutioi feta.
Freesaa sipuli pannulla oliiviöljyssä ja paista kanasuikaleet siinä. Lisää muut ainekset.
Koverra paistetut munakoisot, lisää sisus pannulle täytteen joukkoon ja sekoita.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Annostele täyte munakoison puolikkaille. Lisää päälle juustoraaste ja kypsennä munakoisoja 200-asteisen uunin keskiosassa noin 25 min.

Pappilan hätävara

2 annosta

IMG_53212 dl pullaa tai kuivakakkua paloina
0,4 dl maitoa
0,2 tl vaniljasokeria
0,8 dl kuohukermaa / vaniljajäätelöä
0,2 rkl sokeria (mikäli valitset yllä olevista kuohukerman)
0,5 dl hilloa (osan tästä korvasin pakastamallani itsetehdyllä kinuskikastikkeella)

Kostuta pulla- tai kakkupalat vaniljasokerilla maustetussa maidossa.
Mikäli käytät kuohukermaa, vaahdota se ja mausta sokerilla. Muuten paloittele vaniljajäätelö.
Kokoa kerroksittain kaikki ainekset jälkiruokamaljoihin tai laseihin ja anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.