Tammikuu on lehtikaalin kuukausi, tee siitä vaikka mainio keitto tai suussa sulava lasagne

Kun on vielä muutama päivä aikaa hehkuttaa tammikuun satokausitähtiä, otan esiin yhden omista kauden suosikeistani, lehtikaalin.

Seuraava resepti ei välttämättä vaadi lehtikaalia vaan siihen voi mainiosti käyttää myös erilaisia salaatteja, vaikka niitä jo parhaat päivänsä nähneitä hieman nuupahtaneita kerien ja ruukkujen loppuja. Tämä onkin yksi omista suosikkiresepteistäni mitä niin sanottuun tähteistä tähdiksi -ruoanlaittoon tulee. Vähän niin kuin pinaattikeittoa, mutta huomattavasti kevyempää. Itse olen monesti tarjoillut tätä alkuruokana ja saanut monet vieraista innostumaan. Kokeilepa siis sinäkin.

Toinen mitä mainioin tapa käyttää iso nippu lehtikaalia on tehdä lehtikaali-linssilasagnea. Lasagnesta kun puhutaan, hommaa on tietysti enemmän, mutta lopputulos palkitsee, joten suosittelen ilman muuta tarttumaan tähänkin haasteeseen. Tavallisesta poiketen tässä reseptissä juustokastike korvataan yksinkertaisemmalla tuorejuusto-ruokakermaseoksella, joka toimii mainiosti. Lasagnelevyjen lisäksi kannattaa väliin sujauttaa vielä ohuita kesäkurpitsasiivuja, jotka menevöittävät paistosta entisestään. Nam, mikä herkku! Ohjeen lasagneen voit kurkistaa täältä.

Lehtikaalikeitto

4 annosta

300 g lehtikaalia/salaattia
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl maitoa
1 tl suolaa
mustapippuria
1,5 dl kermaa

Huuhtele ja valuta lehtikaalinlehdet. Poista kova lehtiruoti ja laita lehdet kattilaan. Kiehauta ne ja anna hautua omassa liemessään noin 5 min. Valuta lehdet, ota hiukan lientä talteen ja hienonna lehdet sauvasekoittimella.
Kiehauta kattilassa voi ja jauhot. Vatkaa maito sekaan ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon hienonnetut lehdet (ja jonkin verran talteen otettua lientä). Mausta suolalla ja pippurilla ja anna taas kiehahtaa.
Lisää kerma, anna keiton lämmetä, mutta älä enää keitä.

Ihan paras hävikkivinkki: itse tehty kasvisliemi

Yksi ehdottomista hävikkisuosikeistani on itse tehty kasvisliemi. Ehkä vuosi sitten törmäsin vinkkiin, jossa neuvottiin keittämään kasvislientä kasvisten kuorista ja muista ylijäämäosista. Koska meillä tämän tyyppistä biojätettä syntyy päivittäin, innostuin ideasta kovasti. Kuoret säilyvät kätevästi pakastimessa ja valmistaminen vie vain muutaman minuutin. Tykkään myös siitä, että liemiaineksia ei tarvitse keitellä tunti tolkulla, vaan pikainen kiehautus ja kymmenen minuutin kevyt keittäminen riittävät. Sitten vaan jäähdytetään kattilassa ja lopulta siivilöidään valmis liemi. Kaiken kaikkiaan siis sangen ekologista ja mikä parasta, itse tehtyä lientä käyttämällä saa itse määritellä valmistamansa ruoan suolapitoisuuden. Liemikuutiot kun tuottavat sangen suolaisen – ja muutenkin epäterveellisyyttä huokuvan lopputuloksen. Ehkä psykologista, mutta ruoka maistuu jotenkin paljon paremmalta, kun pohjalla on itse tehty liemi.

Kokeile siis ihmeessä. Ja hei, reseptin kanaliemeeni voit kurkistaa täältä.

Kasvisliemi

Noin 7 dl valmista lientä

1 l kasviksia (kuoria ja muita ylijäämäosia)
3 laakerinlehteä
5 mustapippuria
4 maustepippuria
vettä, niin että peittyvät (noin 8 dl)

Huuhtele kasvikset hyvin. Laita kattilaan ja lisää vettä niin, että peittyvät. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja pippurit. Kiehauta kannen alla ja laske sitten lämpöä noin puoleen. Anna porista 10 min. Nosta kattila liedeltä ja anna kasvisten hautua kannen alla niin kauan, että liemi on viilentynyt kokonaan.
Siivilöi ja purkita. Liemi säilyy jääkaapissa joitakin päiviä ja sen voi myös pakastaa. Lisää suola vasta ruoanlaiton yhteydessä.

Uusi linssisuosikkini – maistuu muuten koko perheelle ja sopii monenlaiseen ruokavalioon

Erilaiset linssipadat ja -muhennokset ovat monella tapaa mainioita. Proteiinipitoisia kasvisruokia, jotka ovat maukkaita ja soveltuvat mainiosti niin seuraavinakin päivinä syötäviksi kuin pakastettaviksi.

Nyt esiteltävä linssimuhennos on uusi suosikkini. Sen maut ovat melko mietoja, myös lasten suuhun sopivia, mutta kuitenkin rikkaita. Lopuksi sekaan lisättävät pavut ja maissit ovat lastemme mieleen ja näin ollen tämä onkin yksi koko perheemme yhteisiä arkiruokasuosikkeja. Tällä kertaa lisäsin joukkoon myös kanaa, mutta linssit ja pavut riittävät proteiiniksi ihan sellaisenaan, joten tätä voi hyvin tarjoilla myös kasvisversiona. Riittoisamman aterian saa, kun muhennoksen kanssa tarjoilee riisiä tai leipää. Oma suosikkilisukkeeni tämän(kin) kanssa on kuitenkin avokado.

(Kana-)linssimuhennos

4 annosta

1 sipuli
100 g lehtikaalia
(400 g broileria)
öljyä paistamiseen
1 rkl currya
1 rkl kuivattua timjamia
1 rkl tomaattipyreetä
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1,5 dl punaisia linssejä
230 g mustapapuja
200 g pakastemaissia
0,5 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi halutessasi:
maalaisleipää/riisiä
avokadoa

Kuori ja silppua sipuli. Huuhtele lehtikaali ja poista kova lehtiruoti. Revi lehtikaali suupaloiksi.
Jos lisäät muhennokseen kanaa, paista suikaloitua broileria suuressa kasarissa öljyssä hetken aikaa. Aseta sivuun odottamaan, tarkoitus ei ole kypsentää kanaa vielä kokonaan.
Kuullota sipulia, currya ja timjamia öljyssä keskilämmöllä.
Kun sipuli on pehmennyt, lisää tomaattipyree ja jatka kuullotusta vielä noin 5 min. Kaada sekaan tomaattimurska, täytä purkki vedellä ja sekoita joukkoon. Laske lieden lämpö miedolle. Lisää joukkoon hyvin huuhdellut punaiset linssit ja mahdollinen broileri. Anna kypsyä kannen alla 10 min. Lisää sitten pavut, maissit ja kerma. Anna muhia vielä 5 min.
Sekoita lopuksi joukkoon lehtikaalit ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun lehtikaalit ovat kutistuneet ja pehmenneet hiukan, ruoka on valmis tarjoiltavaksi.
Tarjoile sellaisenaan tai leivän, riisin ja/tai avokadon kera.

Porsaan fileepihvit uunissa kasvisten kera

Olisiko joulusta jo sen verran aikaa, että voisi julkaista possureseptin?

Valmistan kokolihaa erittäin harvoin. Nyt kuitenkin tuli tehtyä sen verran maukkaita pihvejä ja superhelposti uunissa, että lienee paikallaan jakaa resepti. Pihvien rinnalla samalla pellillä valmistuvat kätevästi uunikasvikset, joten koko aterian saa tehtyä kerralla ja yhdellä uunin lämmityksellä.

Tätä voi hyvin testailla, vaikka ei olisikaan mikään varsinainen pihvimestari.

Possupelti

5 annosta

1 kg kasviksia (porkkanaa, myskikurpitsaa, punakaalia ja/tai bataattia)
2 sipulia
500 g porsaan maustamattomia fileepihvejä

Marinadi:
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl (kokojyvä) Dijon sinappia
2 rkl hunajaa
2 valkosipulinkynttä
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
0,5 tl savupaprikajauhetta
2 tl fenkolinsiemeniä
0,5 tl kuivattua rakuunaa
0,5 tl kuivattua timjamia
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

Kuori kasvikset ja leikkaa ne reiluiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipulit.
Sekoita marinadin ainekset keskenään.
Levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Sekoita puolet marinadista kasvisten joukkoon.
Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Mausta porsaan fileepihvit lopulla mausteseoksella ja levitä pihvit kasvisten päälle. Jatka paahtamista noin 15 min. kunnes pihvit ovat kypsiä, mutta vielä meheviä.

Satokausiruokaa osa 1: Varastoidut punajuuret ja Cafe Engelin maanmainiot punajuuripihvit

Tuote saatu: Satokausikalenteri

Tervetuloa kanssani nauttimaan alkavasta satokausivuodesta! Tänä vuonna olen ajatellut mahdollisuuksien mukaan valmistaa paljon satokausiajattelua noudattelevaa ruokaa ja esitellä aikaansaannoksiani tässä Satokausiruokaa -sarjassani. Työvälineenäni toimii uusi Satokausikalenteri, johon suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Kalenterin tarkemman esittelyn voit lukea täältä ja kalenteriostoksille pääset täältä.

Ensimmäisenä otan käsittelyyni varastokasvikset ja niistä erityisesti punajuuren. Jos termi varastokasvikset ei ole tuttu, varastokasviksilla tarkoitetaan erilaisia kotimaisia juureksia, kaaleja ja perunoita, jotka säilyvät koko talven yli ja pelastavat näin meidät suomalaiset pitkältä talvikaudelta, kun mikään ei ole satokaudessa, eikä ulkona kasva mitään. Varastokasviksia suosimalla myös me suomalaiset voimme siis noudattaa satokausiajattelua ympäri vuoden.

Yksi varastokasvissuosikeistani, punajuuri, näyttelee pääroolia Cafe Engelin klassikkoannoksena tunnetuissa kasvispihveissä. Punajuuripihvit ovat taikinaan lisätyn riisin ansiosta kivan erilaiset, eikä tarjoiluunkaan tarvita krumeluureja. Kurkkumajoneesi, rucola ja balsamico riittävät mainiosti. Seuraavaa reseptiä kannattaa ilman muuta testata – heti kun rosollin jälkeen punajuuriruoka jälleen kiinnostelee.

Cafe Engelin punajuuripihvit

16 kpl

1,25 dl riisiä
600 g punajuuria
100 g sipulia
100 g parmesaania
1 rkl kasvisliemijauhetta/1 kasvisliemikuutio
(0,5 tl suolaa)
1 dl korppujauhoja
muutama tippa Tabascoa
voita/margariinia/öljyä paistamiseen

Tarjoiluun:
kurkkumajoneesia
rucolaa
balsamicokastiketta
paahdettuja auringonkukansiemeniä
parmesaanilastuja

Keitä riisi kypsäksi. Jäähdytä.
Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna sipuli. Raasta parmesaani.
Kuullota sipulia öljyssä pannulla.
Sekoita pihvitaikinan aineet keskenään ja muotoile taikina pihveiksi.
Paista pihvit pannulla molemmin puolin rapeiksi.
Huom! Voit vaihtoehtoisesti myös paistaa pihvejä ensin 170-asteisessa uunissa 15 min. ja lopuksi viimeistellä ne pannulla rapeiksi.
Tarjoile valitsemiesi lisukkeiden kera.

Marinoitu punakaali-rusinasalaatti (unohda se koulussa tarjoiltu versio, tämä on oikeasti niin hyvää – ja sopii joulupöytään)

Nyt joulun ollessa vain nurkan takana, otan vihdoinkin asiakseni julkaista reseptin, jota alun alkaen testailin jo kesällä, kesken kuumimman grillikauden. Nyt se on taas ajankohtainen!

Muistoni koulussa tarjoillusta kaali-rusinasalaatista eivät ole kovinkaan kultaisia. Niinpä lähdin tekemään vastaavan tyyppistä vähintääkin varautuneena ja kun lopputulos olikin kerrassaan mainio, sain kertaheitolla viskata negatiiviset ajatukseni tästä yhdistelmästä roskakoriin. Marinoitu punakaalisalaatti maistui koko perheelle niin hyvin, että herkuttelimme koko purkin kerralla.

Tuolloin kesällä salaatti valikoitui grilliruoan rinnalle, mutta näkisin sen soveltuvan myös osaksi joulun juhlakattausta. Vielä ehtii valmistaa purkillisen suurta juhlaa ajatellen.

Marinoitu punakaali-rusinasalaatti

10 annosta

300 g punakaalia
150 g omenaa
1 dl rusinoita

Marinadi:
0,5 dl öljyä
0,25 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1-2 tl juoksevaa hunajaa
0,5 tl kuivattua rosmariinia
0,25 tl suolaa

Sekoita kulhon pohjalla öljy, etikka, hunaja, rosmariini ja suola. Raasta punakaali ja kuorittu omena karkeaksi raasteeksi.
Sekoita marinadin joukkoon raasteet ja rusinat. Anna salaatin mehevöityä ennen tarjoilua, mielellään yön yli.

Broilerilihapullat sitruunaisessa kananmunakastikkeessa: kreikkalaisklassikko molekyyligastronomian opettajana

Lukijan taannoinen kommentti herätti minut tarttumaan reseptiin, jonka parissa kamppailin joitakin vuosia sitten. Klassisen kreikkalaisen ruokalajin, lihapullien ja sitruunaisen kananmunakastikkeen toteuttaminen ei tuolloin mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Jälkikäteen kuitenkin opiskelin hieman molekyyligastronomiaa ja kirjoitin reseptin uusiksi. Itse en sitten koskaan muistanut tätä kokeilla, mutta saatuani blogiin kommentin reseptin toimivuudesta, päätin nyt viisi vuotta myöhemmin toimeutua sen saralla itsekin. Ja näin vain se toimi; sain aikaiseksi maukkaat, hieman erilaiset lihapullat sekä kastikkeen, joka sekä maistui hyvältä myös näytti aika lailla oikealta.

Kannattaa ilman muuta kokeilla. Vaikeaa tämä ei ole, kunhan muistaa kastikkeen kohdalla noudattaa reseptiä tarkasti. Minä käytin tällä kertaa broilerin jauhelihaa, joskin kreikkalaisen perinteen mukaisesti lihapullat valmistetaan naudan-, porsaan- tai lampaan jauhelihasta. Tällöin käyttämäni kanaliemen sijaan kannattaa valita lihaliemi.

Kreikkalaiset lihapullat sitruunakastikkeessa

4 annosta

Broilerilihapullat:
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
500 g (broilerin)jauhelihaa
1 dl kypsentämätöntä riisiä
1 kananmuna
1-2 tl raastettua sitruunan kuorta
mustapippuria
suolaa

öljyä kuullottamiseen ja paistamiseen
7 dl kanalientä

Sitruunakastike:
1 kananmuna
0,5 dl sitruunamehua
(suolaa)

Tee ensin lihapullat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki öljyssä paistinpannulla.
Sekoita sipulit, riisi ja kananmuna sekä sitruunankuori, mustapippuri ja suola jauhelihan joukkoon. Sekoita taikinaksi ja pyörittele kostutetuin käsin pulliksi.
Kuumenna pannussa öljyä ja paista lihapulliin kauniin ruskea pinta.
Lisää tämän jälkeen lihaliemi pannulle niin, että lihapullat peittyvät. Nosta kansi päälle ja anna hautua noin 20 min.
Valmista sitten sitruunakastike. Vatkaa kananmuna kevyesti kulhossa. Sekoita joukkoon sitruunamehu.
Nosta lihapullapannu liedeltä. Lisää kananmuna-sitruunaseoksen joukkoon pieni määrä kuumaa lientä koko ajan hämmentäen. Näin seos totutetaan liemen lämpöön. Lisää sitten kananmuna-sitruunaseos pikkuhiljaa pannulle, joka ei ole kuumalla liedellä, edelleen hämmentäen.
Siirrä pannu takaisin jälkilämpöiselle liedelle hetkeksi niin, että kastike lämpiää. Älä kuitenkaan enää keitä. Tarkista suola sekä sitruuna ja lisää tarvittaessa.

Puolukka-kinuskiboston (eli Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 2, kausi 9: rypytetty punnuspulla)

Pari viikkoa sitten elvytin innoissani muutamien vuosien takaisen Koko Suomi leipoo -kilvoitteluni, jossa tarkoituksena on toteuttaa kaikki ohjelmassa vaaditut tekniset tehtävät. Alku olikin ihan lupaava, kun leivoin aika lailla onnistuneita Rönttösiä. Mutta sitten, jo toisen tehtävän kohdalla, kun piti leipoa rypytettyjä punnuspullia, kompuroin siinä määrin pahasti, että katsoin suoritukseni hylätyksi. No, sitten syntyi tämä bostonkakku. Ei ihan huono lopputulos tämäkään. Oli nimittäin hyvää.

Yritin leipoa punnuspullia kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla käytin kilpailijoille annettua ohjetta, enkä onnistunut ollenkaan. Taikina ei noussut ja kinuski juoksettui. Toisella kerralla, kun käytin tuttuja ohjeita, taikina ja kinuski onnistuivat molemmat, mutta rypyttämisestä ei tullut mitään. Niinpä päätin kahdentoista punnuspullan sijaan leipoa yhden bostonkakun. Se kannatti.

Tykkään bostonkakusta yleensäkin, eikä tämä kinuskilla aateloitu tehnyt poikkeusta asiaan. Puolukat toivat mukavasti kirpeyttä kokonaisuuteen ja paistokin osui aika lailla nappiin. Itse tykkään, että lopputulos jää himpun verran taikinamaiseksi ja nyt kävi juuri niin.

Näin tällä kertaa. Jatkoni leipojien rinnalla lienee vaakalaudalla.

Puolukka-kinuskiboston

Vuoallinen (ø 24 cm) ja lisäksi pari pullaa
Huom! Alla olevat resepti ei ole kilpailijoille annettu. Jos kilpailun resepti kiinnostaa, sen voi käydä lukemassa täällä.

Pullataikina:
100 g voita
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa/1 pss (11 g) kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
0,5 rkl vaniljasokeria
0,75 tl suolaa
0,5 kananmunaa (säästä loput pullan voiteluun)
noin 8 dl vehnäjauhoja

Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Lisäksi:
100 g puolukoita
(raesokeria)
tomusokeria

Sulata voi kattilassa tai mikroaaltouunissa.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta). Jos käytät kuivahiivaa, maidon suosituslämpötila on 42 astetta.
Murenna hiiva maidon joukkoon. Sekoita käsivispilällä, kunnes hiiva on liuennut.
Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, vaniljasokeri ja suola. Lisää muna käsivispilällä nopeasti sekoittaen.
Aloita jauhojen lisääminen. Lisää noin puolet jauhoista ja vatkaa sitten käsivispilällä. Jatka tämän jälkeen jauhojen lisäämistä noin desi kerrallaan ylesikoneella tai kädellä vaivaten. Sekoita hyvissä ajoin joukkoon myös voisula, jotta taikina ei jää rasvaiseksi möykyksi. Voisula on hyvä lisätä siinä vaiheessa, kun jauhoista on lisätty noin kaksi kolmasosaa.
Vaivaa taikinaa noin 10 min. kunnes se on kimmoisaa.
Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 min. Itse tapaan nostattaa taikinaa mikroaaltouunissa.
Taikinan kohotessa valmista kinuski. Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Keitä kinuskia lieden keskiteholla välillä sekoitellen 15-20 min. Valmis kinuski sakenee nestemäisestä kastikemaiseksi ja tummuu hieman väriltään. Voit myös testata kinuskin tilannetta tiputtamalla pisaran kinuskia jääkylmällä vedellä täytettyyn lasiin. Jatka keittämistä, jos pisara hajoaa veteen pudotettaessa. Mikäli pisara putoaa lasin pohjalle ehjänä, kinuski on valmista.
Kaavi kohotettu taikina jauhotetulle pöydälle ja kaulitse ohueksi levyksi (noin 35×70 cm).
Levitä päälle kinuski ja ripottele puolukat.
Kieritä taikina rullalle pidemmältä sivulta alkaen ja nipistä saumakohta huolellisesti umpeen. Leikkaa rullasta noin 14 palaa. Nosta palat pystyyn leivinpaperilla vuorattuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Muista jättää palojen väliin leviämisvaraa. Ihan kaikki palat eivät vuokaan mahdu, mutta ne voi paistaa erikseen.
Anna kohota liinalla peitettynä 20-30 min. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle halutessasi raesokeria.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 min. Suojaa pinta foliolla, kun kakku on saanut sopivasti väriä.
Koristele valmis ja hieman jäähtynyt kakku tomusokerilla.

Kolmen superin lehtikaalipasta ja italialaisittain maustetut kanafileet

Supersuosikkini lehtikaali nostaa yksinkertaisen pasta-aterian uudelle tasolle. Kun herkullisen maun lisäksi yhtälöön lisätään lehtikaalin maine tunnettuna superfoodina, tulee tästä kaksinverroin suositeltavaa. Maukasta, terveellistä ja vielä yhden ylistävän termin lisätäkseni, superhelppoa.

Siemenillä tai pähkinöillä aateloituna tämä menee hyvänä kasvisateriana ihan tällaisenaan, mutta halutessaan sen rinnalla voi tarjota esimerkiksi kanaa tai valitsemaansa kasvisproteiinia. Pitkän kaavan mukaan syötäessä lehtikaalipasta taas toimisi ihan mainiona juhlavana väliruokana. Mahdollisuudet ovat siis monet, kannattaa tarttua ja kokeilla.

Omaan annokseeni lisäsin tällä kertaa italialaisittain maustettua broileria, jota suosittelen ilman muuta kokeilemaan niin ikään. Joko lehtikaalipastan kumppanina tai jossain muussa yhteydessä.

Lehtikaalipasta

4 annosta
Huom! Pasta valmistuu nopeasti eli mikäli valmistat sen kanssa esimerkiksi italialaisittain maustettua broileria, kannattaa broilerit valmistella pannulle ensin.

300 g nauhapastaa tai spaghettia
250 g lehtikaalia
1 valkosipulinkynsi
2 dl ruokakermaa
1 rkl kasvisfondia/1 kasvisliemikuutio
1,5 dl juustoraastetta
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl kurpitsansiemeniä
2 rkl auringonkukansiemeniä

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Huuhtele lehtikaalit. Poista paksu ruoto ja silppua tai revi lehdet suupaloiksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi.
Laita lehtikaali, ruokakerma ja kasvisliemivalmiste suureen kasariin. Kiehauta ja lisää sitten valkosipuli. Hauduta noin 3 min. koko ajan sekoittaen.
Lisää juustoraaste vähitellen ja anna sen sulaa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Viimeistele ripottelemalla pinnalle kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä.
Huom! Voit myös paahtaa siemeniä kuivalla kuumalla pannulla. Tarkkaile tällöin, että ne eivät pääse palamaan.

Italialaisittain maustetut kanafileet

4 annosta

4 broilerin rintafileetä
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl kanalientä
1 sitruunan mehu
1 tl hunajaa
0,5 dl pieniä kapriksia

Mausta kanafileet suolalla ja mustapippurilla.
Kuumenna pannulla öljyn ja voin seos. Paista kanafileitä pannulla, kunnes ne ovat kypsiä ja pinta on saanut kauniin paistovärin. Nosta sivuun.
Lisää pannulle kuorittu ja murskattu valkosipulinkynsi ja paista noin minuutin ajan. Lisää kanaliemi, sitruunamehu, hunaja ja kaprikset. Keitä kokoon noin 3 min. ajan.
Lisää kanafileet pannulle ja kuumenna. Maista ja mausta makusi mukaan suolalla ja mustapippurilla.
Tarjoile lehtikaalipastan tai riisin kera.

Koko Suomi leipoo – ja minä myös – osa 1, kausi 9: Rönttöset

Jälleen kerran etsitään MTV:llä Suomen parasta kotileipuria, kun Koko Suomi leipoo jo yhdeksännen kerran. Vaikka ohjelmasta kovasti pidänkin kaikkia kausia en ole jaksanut seurata, mutta nyt ajattelin jälleen lähteä leipureiden matkaan. Ja niin ikään palauttaa viikko-ohjelmaani vuosien takaisen hauskan ideani toteuttaa kotioloissa kaikki sarjassa vaaditut tekniset tehtävät. Edellisen kerran leivoin ohjelman innoittamana vuonna 2020.

Hetket Koko Suomi leipoo -tehtävien parissa ovat olleet sekä hauskoja että opettavaisia. Koitan pärjätä kilpailijoille annetulla ohjeistuksella, mutta tarpeen tullen vilkuilen vinkkejä muualtakin. Kelloa en käytä eli en taistele aikaa vastaan. Parasta tässä kaikessa on, että tehtäviä tehdessä tulee leivottua sellaistakin, mitä muuten ei tulisi edes ajatelleeksi – kuten nyt vaikkapa näitä Rönttösiä.

Ensimmäisen tehtävän suoritettuani olen ihan tyytyväinen. Rönttösistä ei tullut kauniita, rypytys ei oikein onnistunut, mutta maku taisi olla aika lailla oikea. En kuitenkaan ihan ymmärrä, mikä Rönttösen syvin tarkoitus on. Se ei vie makean himoa, mutta toisaalta puolukan maku on niin vahva, että jos päälle laittaa perunapiirakan tapaan levitettä ja juustoa, sekään ei toimi. Meillä näistä ei tykännyt oikein kukaan. Rönttöset ei jatkoon. Toivottavasti ensi viikolla leivotaan jotain vähän parempaa.

Aikaisempia Koko Suomi leipoo -taiturointejani voit käydä vilkuilemassa täällä.

Rönttöset

12-14 kpl

Puolukka-perunatäyte:
Huom! Kilpailijat imellyttivät peruna-jauhoseosta noin 45 min. mutta kotioloissa siihen kannattaa käyttää 3-4 tuntia, jolloin seos imeltyy ja löystyy.
400 g jauhoisia perunoita
30 g karkeaa ruisjauhoa
120-140 g puolukoita
2 rkl tai maun mukaan sokeria
suolaa
(siirappia)

Kuoritaikina:
2,5 dl karkeaa ruisjauhoa
1,5 dl (erikois)vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1,5 dl kylmää vettä

Viimeistelyyn:
30-40 g voita

Keitä kuoritut perunat kypsiksi. Valuta ja säästä hiukan keitinlientä. Survo perunat survimella, lisää joukkoon tarvittaessa keitinlientä. Lisää ruisjauhot ja sekoita tasaiseksi. Laita seos metallikulhoon tai jätä kattilaan ja peitä foliolla. Nosta 70-asteiseen uuniin. Imellytä 3-4 tuntia. Sekoita muutaman kerran imeltymisen aikana.
Valmista tässä välissä kuoritaikina. Sekoita taikinan ainekset keskenään ja alusta taikinaksi. Peitä kulho kelmulla ja anna seistä huoneenlämmössä noin 2-3 tuntia.
Kun imellys alkaa olla valmis, tee taikinasta tanko ja jaa se 12-14 osaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä. Kaulitse ne pyöreiksi levyiksi (ø 12-14 cm) ruisjauhoja apuna käyttäen. Laita kuoret päällekkäin, mutta ripottele jauhoja väleihin, jotta ne eivät tartu toisiinsa. Peitä kelmulla, jotta taikina ei kuivu.
Survo puolukat, mausta sokerilla ja sekoita perunaseoksen joukkoon. Lisää ripaus suolaa ja tarkista maku. Voit halutessasi lisätä täytteeseen myös hiukan siirappia.
Levitä pyöreän taikinakuoren päälle paksuhko kerros täytettä keskelle, jätä noin sentti rypytysvaraa reunoille. Rypytä reunat. Nosta Rönttöset uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 250-asteisessa uunissa 12-15 min.
Viimeistele voisulalla.