Tunnelmallisia makuja

Kaksi kertaa kylmää lusikoitavaa

Kirjoitettu 19 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jos minun pitäisi valita yksi jälkiruoka, taitaisi se olla jäätelö. Tai ei taitaisi, vaan olisi. Se sopii totta kai kesään, mutta myös talveen. Se toimii melko raskaankin menun päätöksenä, mutta kruunaa hyvin myös kevyen aterian. Vaihtoehtoja on yleensä monia ja erilaisilla lisukkeilla siitä saa vieläkin monikasvoisemman herkun. Se on hyvää sellaisenaan ja sen avulla on usein pelastettavissa jälkiruoka kuin jälkiruoka. Jäätelö on siis huippu juttu!

Mutta on yksi asia, jossa jäätelö eroaa miltei kaikista muista. Ainakaan henkilökohtaisen kokemukseni perusteella jäätelö ei saa maullista lisäarvoa siitä, että se on itse tehtyä. Meillä oli jäätelökone, mutta totesimme sen turhakkeeksi. Jäätelön valmistus sillä oli hankalaa ja lopputulos aina epätyydyttävä: jäätelön rakenne jotenkin kummallinen, ei koskaan pehmeä ja tasainen, vaan kivikova massa, joka sulaessaan muuttui vetiseksi. Annoimme koneen eteenpäin, sen uudet ”onnelliset” omistajat eivät vielä – lähes kahteen vuoteen – ole laitteeseen kajonneet. Hmm, miksiköhän näin…

Totta kai myönnän, että ravintoloissa saadut kotitekoiset jäätelöt ovat olleet hurmaavia ja aivan omaa luokkaansa, mutta se siitä, minä keskitän osaamiseni muuhun. Tai ainakin keskitin – sitten tutustuin glukoosisiirappiin. Ja näinpä vaan kävi, että tein ensimmäisen onnistuneen itsetehdyn jäätelökakkuni, pehmeän ja koostumukseltaan juuri oikeanlaisen. Tämä ei jää tähän, aivan varmasti kokeilen jotakin muutakin.

Murueskimo-kakun ohjeeseen törmäsin tutustumiskierrosta Kinuskikissan uusimpaan opukseen, Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon, tehdessäni ja mainittakoon samalla, että jos glukoosisiirapin, niin myös tämän kirjan pariin aion varmasti vielä palata, niin monta herkullista reseptiä osui heti silmiini. Mitä tähän kakkuun tulee, jouduin oikeanlaisen astian puutteessa turvautumaan hieman modifioituun versioon, mutta maku oli joka tapauksessa hyvä ja vastasi varmasti Kinuskikissan versiota. Alla olevaan ohjeeseen laitan molemmat valmistustavat.

Lisäksi esittelen ohjeen kevyen keveään vesimelonisorbettiin, joka valmistui niin ikään glukoosisiirapin avulla ja josta pidimme myös, kun tarjoilin sitä eräänä iltana välijälkiruokana, tai suunraikastajana, kuinka asian nyt ilmaista tahtookin. Ehkä tämä Maistuis varmaan sullekin! -blogista bongattu pala raikkautta minun makuuni jäisi monella aterialla hieman pliisuksi ”pääjälkiruoaksi”, mutta kuumana kesäpäivänä tällainen raikastusruiske on erittäin suositeltava vaihtoehto; ja näin jälkiruokaan valmistauduttaessa. Kokeilkaa siis ihmeessä.

P.S. Kuten sorbetista näkee, testasin samalla ensi kertaa keltaista vesimelonia, joka mielestäni jää maullisesti hieman punaista laimeammaksi.

Murueskimo-kakku

8 annosta

Kuori:
145 g tummaa suklaata
0,75 dl hasselpähkinärouhetta

Täyte:
3 kananmunaa
3 dl vispikermaa
0,75 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl glukoosisiirappia
150 g nougat’ta (esim. Dubbel Nougat -patukoita)

Voitele suorakaiteen muotoinen silikoninen leipävuoka (tilavuus 1,4 l) kevyesti öljyllä. Pyyhi ylimääräinen öljy pois talouspaperilla. Itselläni ei silikonista leipävuokaa ole, joten käytin keskikokoista irtopohjavuokaa, jonka pohjan leivinpaperoin ja reunat öljysin.
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita joukkoon hasselpähkinärouhe. Anna seoksen jähmettyä jonkin aikaa, jotta siitä tulee vähemmän valuvaa.
Levitä suklaaseos silikonivuoan pohjalle ja reunoille. Jos käytät irtopohjavuokaa, kannattaa suklaaseos levittää vain vuoan pohjalle.
Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Mittaa kolmanteen kulhoon vispikerma.
Tee vatkaaminen tässä järjestyksessä, niin vatkaimia ei tarvitse pestä välillä: Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Mittaa keltuaisten joukkoon tomu- ja vaniljasokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota lopuksi vispikerma. Sekoita kermavaahtoon glukoosisiirappi. Yhdistä kaikki vaahdot toisiinsa huolellisesti sekoittaen.
Sulata nougat mikrossa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä hetki.
Kaada puolet jäätelömassasta vuokaan. Valuta päälle nougat levymäiseksi kerrokseksi. Levitä sitten vuokaan loput jäätelömassasta.
Nosta pakastimeen jäätymään seuraavaan päivään.
Kumoa kakku tarjoilulautaselle. Jos käytät silikonivuokaa, irrota se varoen ”kuorimalla”.

Vesimelonisorbetti

4 isompaa / 8 suunraikastajakoon annosta

0,5 l kuorettomia ja siemenettömiä vesimelonikuutioita (minulla oli keltainen vesimeloni, mutta suosittelen punaista)
1 rkl sitruunamehua
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä
0,5 dl glukoosisiirappia

Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä, kunnes sokeri sulaa. Jäähdytä sokeriliemi.
Soseuta vesimeloni ja vatkaa joukkoon sitruunamehu, sokeriliemi ja glukoosisiirappi.
Kaada seos rasiaan ja laita pakastimeen. Sekoita hileistä seosta muutaman kerran pakastamisen aikana. Anna sorbetin sitten jäätyä kokonaan.

Erikoisen epäilyttävää, oivallisen originellia: omenapaistos kääriytyy nachohuntuun

Kirjoitettu 18 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Illallisvieraillemme sopivannäköistä jälkiruokaa valikoidessani ja samalla erinäisille ainesosille käyttökohdetta etsiskellessäni törmäsin Eilistä & Paistoa -blogissa joitakin vuosia sitten jaettuun reseptiin. Kyseessä oli sangen erikoiselta kuulostava nacho-omenapaistos. Hetken aikaa ohjetta tarkasteltuani päätin rohkaista mieleni, koska a) meillä nyt sattui olemaan kotona miltei pussillinen nachoja, b) omenapaistos vaan on niin herkkua ja c) minua kiehtoi ajatus suolaisen ja makean yhdistämisestä.

Kokeilu kannatti. Kaikki me neljä ruokailijaa, mukaan lukien hän, joka ei nachoista sellaisenaan edes välitä, pidimme yhdistelmää oivallisena. Nachot säilyttivät rouskeutensa, mutta muuttivat hiukan makuaan, suola ei puskenut niin selvästi esiin. Makean ja suolaisen vastapari oli kuitenkin aistittavissa. Myös pohjan murotaikina, jonka toteutin tavallisena, en Eilistä & Paistoa -tyylin tattarisena, sopi mielestäni kokonaisuuteen mainiosti. Vaniljajäätelö kruunasi lämpimänä nautitun herkun.

Siis hyvää ja helppoa. Kohtahan se syksykin omenoineen saapuu ja ainakin teillä monipuisilla saattaa silloin tällöin ilmetä jopa ongelmia valtaisten satojenne käyttämisessä. Tässä siis yksi vaihtoehto, mikäli ideoita ja vaihtelua kaipaa. Ja niin, maistui tämä hyvältä ihan tuontiomenoistakin tehtynä…

Nacho-omenapaistos

Vuoallinen, noin 12 annosta

Pohja:
100 g voita
0,5 dl (intiaani)sokeria
1 kananmuna
1,5 dl jauhoja (taisin käyttää ruis- ja hiivaleipävehnäjauhoja)
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
10 pientä / 5 isompaa omenaa
1-2 l nachoja
kanelia
(vaahtera)siirappia
voita

Lisäksi:
vaniljajäätelöä / -kastiketta

Vaahdota sähkövispilällä huoneenlämmin voi ja sokeri. Vatkaa sekaan kananmuna ja lopuksi jauho-kaurahiutale-leivinjauheseos.
Levitä taikina irtopohjavuokaan, jonka pohjalle on asetettu leivinpaperi.
Pyöräytä nachot murumaisiksi sauvasekoittimen kipossa (tai murskaa käsin pussissa). Pyöräytä nachoja vain pari sekuntia, ne saavat jäädä noin 1 cm palasiksi.
Poista omenoista omenaporalla siemenkota, lohko kuorineen sopiviksi paloiksi ja valmista niistä sauvasekoittimella raaste.
Lado vuokaan kerroksittain omenaraastetta ja nachorouhetta niin, että omenakerrosten päälle ripotellaan kanelia ja valutetaan hiukan siirappia, nachokerrosten päälle taas vedetään juustohöylällä muutama voisiivu kylmää voita. Vuokaan tulee kolme kerrosta kumpaakin, omenaraastetta ja nachorouhetta, pinnalle reilumpi kerros nachorouhetta ja hiukan reilummin voisiivujakin.
Paista 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.
Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Juhannuksena gazpacho pukeutuu valkoisiin

Kirjoitettu 16 kesäkuun, 201616 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Mikäli postiluukusta ei ole tipahtanut kutsua juhannushäihin – vieläkö joku tällaisia järjestää?! – voi keskikesän juhlapöytään kantaa alkajaisiksi vaikka seuraavan keiton, jota valkoiseksi gazpachoksikin kutsutaan. Ajo Blanco, espanjalainen kylmä manteli-valkosipulikeitto soveltuu mielestäni parhaiten juuri alkuruoan asemaan ja kylmyydestään johtuen kesään. Voi toki olla, että keskikesän juhlaa eivät säät aina suosi, mutta siitäkin huolimatta kannattaa kokeilla; kevyt keittoaloitus pohjustaa loistavasti esimerkiksi grilliateriaa, joka monilla on juhannuksena varmasti mielessä. Hyvä puoli tässä on sekin, että keiton voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen ja keskittyä sitten paremmin olennaiseen, juhlan ja juhannuksen vastaanottamiseen.

Maukkaasta ohjeesta kiitän Epätrendikästä ruokablogia. Ja tulipa taas mieleeni, että gazpachokin on vallan päässyt unholaan, kesän aikana täytyy siis tilanne vielä korjata.

Tänään vähän satelee, mutta siitä viis; juhannuksena jaksaa sitten paremmin paistella!

Ajo Blanco

Huom! Ohjeessa puhutaan tehosekoittimesta, mutta itse selvisin hyvin sauvasekoittimellakin.

4 alkuruoka-annosta

120 g vihreitä viinirypäleitä
puolikas pitkästä vehnäpatongista; hieman kuivahtanut sopii mainiosti
2 valkosipulinkynttä
4 dl vettä tai kasvislientä (itse käytin laimeaa kasvislientä)
100 g kuorittuja manteleita
0,25 dl oliiviöljyä
2 rkl sherryviinietikkaa (korvasin omenaviinietikalla, joka toimi myös mainiosti)
suolaa ja valkopippuria

Pinnalle:
viinirypäleitä
paahdettuja mantelilastuja
oliiviöljyä

Leikkaa patongista kuori pois, jätä vain leivän valkoinen osa ja revi se kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet, leikkaa ne pieniksi paloiksi ja lisää leivänpalojen joukkoon. Kaada samaan kulhoon vielä mantelit, kaiken päälle vesi tai kasvisliemi ja sekoita painellen kaikki nesteen peittoon ja anna vettyä 10-15 min.
Huuhtele viinirypäleet ja aja ne soseeksi tehosekoittimessa (tai sauvasekoittimella). Lisää tehosekoittimen kannuun leipäpalakulhon sisältö ja jatka soseuttamista. Jotta keitosta tulee mahdollisimman sileää, kaada keitto siivilän läpi toiseen kannuun.
Kaada oliiviöljy kannuun kapeana nauhana koneen koko ajan käydessä. Sekoita joukkoon lopuksi vielä sherryviinietikka ja mausta suolalla sekä valkopippurilla.
Laita keitto jääkaappiin jäähtymään muutaman tunnin ajaksi ennen tarjoilua.
Viimeistele viinirypäleenpuolikkailla, oliiviöljypisaroilla ja paahdetuilla mantelilastuilla.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 39: Momotoko; keltanokka kurkistaa japanilaiseen keittiöön

Kirjoitettu 15 kesäkuun, 20162 huhtikuun, 2017 by Kaisa

Vielä joitakin vuosia sitten vietimme kissanpäiviä mitä ravintolailtoihin tulee. Testasimme muiden muassa Chez Dominiquen ja Luomon, A21 Diningin ikimuistoista cocktailien siivittämää ruokaretkeä unohtamatta. Vähintään muutaman kerran kuukaudessa saimme kokea eritasoisia ja erityyppisiä illallisia, löysimme monia uusia ravintolasuosikkeja – ja toisaalta saimme tietää, mitä paikkoja vältellä. Kaikki tämä useimmiten puoleen hintaan, tai kaksi yhden hinnalla, kuten se diileissä tavattiin ilmaista. Niin, nämä olivat kultaisia diiliaikoja, ja me varmasti yksi uskollisimpia ruokadiilien suurkuluttajia. Mutta sitten ne loppuivat; kaikesta piti taas maksaa täysi hinta. Mikä takaisku. No, emme me kuitenkaan ravintolaharrastuksestamme luopuneet, vähän vain vähensimme.

Mitä ravintoladiileihin tulee, huomasin jokunen kuukausi sitten jälleen jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Muutama uusi yritys näytti diilirintamalla syntyneen, joten heitin verkot heti vesille. No, tähän mennessä saalis on jäänyt vielä melko laihaksi, mutta kaksi ravintoladiiliä on kuitenkin jo niin sanotusti plakkarissa. Yksi käytettynä, toinen vielä käyttämättä. Ja tämä on tarina siitä käytetystä yksilöstä.

Uuden diilikauden avaajana saa kunnian toimia ravintola Momotoko, viime syksynä Yliopistonkadulla Helsingissä ovensa aukaissut japanilainen ramen-ravintola. Kyseessä on lahjakortti, joka oikeuttaa kaksi henkilöä nauttimaan alku-, pää- ja jälkiruoat hintaan 26,00€. Ei paha.

Koska Aleksi ei tämäntyyppisestä aterioinnista yleensä tapaa innostua, lähden ensimmäiselle ramen-matkalleni ystäväni seurassa. Mitä japanilaiseen ruokaan tulee, olen itse sushia lukuun ottamatta keltanokka. Japanilaisessa ravintolassa en ole käynyt koskaan – paitsi niissä sushi-paikoissa – vaikka kiinnostusta olisi kovastikin. No, tällainen katuruokavaihtoehto lienee ihan hyvä näin alkajaisiksi, vaikka jos ihan tarkkoja ollaan taitavat ramenin juuret oikeastaan löytyä Kiinasta. Joka tapauksessa ramen, nuudeliruoka, on Japanissa suosittua pikaruokaa, jolle löytyvät omat variaationsa niin alueittain kuin raaka-aineittainkin.

Saavumme Momotokoon viiden tienoilla keskiviikkoiltapäivänä. Pienessä ravintolassa on runsaasti tilaa, mutta seuraa meillä kuitenkin on alusta loppuun, asiakasvirta tuntuisi olevan tasainen. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta minulta huomaamatta jäänyt paikka antaa itsestään heti positiivisen vaikutelman. Sisustus on yksinkertaisen siisti, tyyliin sopiva ja viihtyisä. Pikaruokatunnelmaa ei mielestäni ole, siitä kielivät vain palvelun nopeus ja suhteellisen tiiviisti vaihtuva asiakaskunta, muut tuntuvat syövän lähinnä pelkän pääruoan.

Alkuruoaksi valitsemme molemmat gyozan, siis paistettuja kana-vihannesnyyttejä japanilaisen seesamikastikkeen kera. Nyytit ovat todella hyviä, kiinalaisessa ravintolassa usein vastaan tuleva friteeraus ja uppopaistaminen ovat tästä kaukana, ja erittäin hyvä niin.

Momotokossa pääruoat on jaettu ramen-nuudeleihin sekä donburi-riiseihin. Ramen-ravintolassa kun ollaan, päädyn tottahan toki ramen-annokseen, pienen pohdinnan jälkeen kasvis sellaiseen. Annokseni miso vegetable sisältää nuudelien lisäksi rucolaa, kaalia, makeaa maissia, tofua, soijamarinoidun kananmunan ja paistettua valkosipulia. Merilevän joudun tällä kertaa poistattamaan annoksestani. Pidän keitostani paljon; sen liemi on maukasta ja muutkin raaka-aineet niin tuoreita kuin hyvänmakuisiakin. Annos on myös täyttävä, mutta samanaikaisesti kevyt, sen syötyään jää mukava olo. Rinnalla tarjoiltu kimchi-annos ei sen sijaan anna ainakaan minun kohdallani kokonaisuudelle lisäarvoa; kiinankaali ynnä liiallinen chili ovat muutenkin asioita, jotka minun puolestani voitaisiin heittää romukoppaan. Myös ystäväni pitää äyriäisiä, kalatofua ja kasviksia sisältävästä ramen-annoksestaan, joka kuulemma voittaa hänen toisessa helsinkiläisessä ramen-ravintolassa syömänsä samantyyppisen aterian mennen tullen.

Mitä jälkiruokaan tulee, se on hyvin yksinkertainen, pallo vihreä tee -jäätelöä. Jos totta puhutaan, tietämättä tästä olisi melko haasteellista tunnistaa vihreää teetä. Se maistuu lähinnä hiukan mauttomalta vaniljajäätelöltä, jonka vihreä väri paljastaa sen toki joksikin muuksi. No, mitä japanilaiseen, kiinalaiseen, intialaiseen, nepalilaiseen tai thaimaalaiseen jälkiruokakulttuuriin tulee, olen todennut, että ne eivät oikeammin sovi minun makumaailmaani. Minä olen eurooppalaisten ja amerikkalaisten herkkujen ystävä, joten tämä jäätelöpallo taitaa kuitenkin olla ihan hyvä vaihtoehto. Eipä Momotoko muita jälkiruokia näytä tarjoilevankaan.

Momotoko tarjoili kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävän kokonaisuuden. Jos unohdetaan hetkeksi se, että me ruokailimme erikoishintaan, kohtaavat hinta ja laatu muutenkin minusta kiitettävästi – jälkiruokaa lukuun ottamatta. Alkuruoasta 5,50€ ei minusta olisi ollut liikaa ja pääruoastani 14,50€ ei varsinkaan. Pienestä jäätelöpallosta tosin 4,50€ ei ole ollenkaan linjassa ravintolan muun hinnoittelun kanssa.

Tämä ei varmasti tule jäämään viimeiseksi kerrakseni Momotokossa ja lähtiessä silmään osunut pulled pork -riisiannos sai minut kiinnostumaan myös paikan riisiruoista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 3/5
Palvelu: 2+/5

Kokonaisuus: 3+/5

Tulipa keitettyä liikaa perunoita; siis piirakkapuuhiin!

Kirjoitettu 14 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jälleen rippeiden äärellä, toisin sanoen jääkaapissa aimo annos ylimääräisiä, keitettyjä perunoita. Mitäpä siis tällä kertaa? Koska varastosta sattui löytymään muutakin tarkoitukseen sopivaa, päädyin piirakkaan, tuohon riperuokien klassikkoon.

Reseptiikka seuraavaan löytyi Kinuskikissalta, tosin oman versioni muokkasin kalaisasta lihaisaksi. Lopputulos oli mainio, kalavaihtoehtoakin täytyy siis varmasti kokeilla.

Tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis, eipä muuta kuin kaunista kesäillan jatkoa!

Peruna-kylmäsavupaistipiirakka

Vuoallinen

Perunasose:
600 g jauhoisia perunoita
0,5 tl suolaa
25 g voita
1 keltuainen
0,5 dl maitoa

Pohja:
puolet perunasoseesta
2,5 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja
0,25 dl öljyä

Täyte:
1 sipuli
70 g rucolaa
200 g kinkkua, osan voit korvata kylmäsavupaistilla
200 g paprika-chilituorejuustoa
1 dl kermaa
1 valkuainen
1 kananmuna
2 dl voimakasta juustoraastetta
1 dl hienonnettua basilikaa
mustapippuria myllystä

Päälle:
kylmäsavupaistisiivuja
puolet perunasoseesta
yrttejä valintasi mukaan, esim. timjamia / basilikaa

Tee ensin perunasose. Kuori perunat ja keitä kypsiksi. Soseuta perunansurvimella. Sekoita joukkoon suola ja voi. Lisää keltuainen ja maito. Säästä valkuainen täytteeseen.
Tee seuraavaksi pohja. Erota puolet perunasoseesta ja sekoita sen joukkoon jauhot ja öljy. Laita loput perunasoseesta loppuvaiheen koristelua varten pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Levitä pohjataikina voidellun piirakkavuoan (halk. 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Kuori ja hienonna sipuli. Huuhtele rucolanlehdet ja hienonna hieman.
Kuullota sipulia öljytilkassa. Lisää loppuvaiheessa pannulle rucola ja kääntele jonkin aikaa. Leikkaa kinkku suikaleiksi. Yhdistä täyteainekset keskenään.
Kaada täyte vuokaan. Asettele pinnalle täytteen keskiosaan paistisiivuja.
Paista 200 asteessa 25 min. Ota uunista ja pursota pinnalle perunaruusukkeita. Laita takaisin uuniin noin 10 min. tai kunnes ruusukkeet ovat saaneet hieman väriä.
Viimeistele koristelu yrteillä juuri ennen tarjoilua.

Tunnelmallisia makuja ravintolamaailmassa luku 38: Passio; Keittiö Ja Baari, jota kannatti unohtamatta odottaa

Kirjoitettu 13 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Jo pian vuoden päivät olen haaveillut vierailusta ravintola Passiossa. Se oli viime kesänä, kun ensimmäisen hääpäivämme suunnitelmaa laatiessamme puntaroimme valitako illallispaikaksi Ludviginkadulla sijaitseva Ragu vai Kalevankadun Passio. Tuolloin päädyimme ensiksi mainittuun ja vietimmekin täydellisen illan mahtavien makujen äärellä. Makumatka Passioon on kuitenkin pyörinyt mielessäni lähes joka kerta spesiaalimpaa illallispaikkaa valikoidessamme ja kun Aleksi sitten johdatteli minut hieman etukäteen annetun syntymäpäivä-yllätyspäivän kruunuksi juuri Passioon sai ihastuttava päivä arvoisensa päätöksen.

Astelemme sisään Kalevankatu 13 lauantai-iltana melko tarkalleen kuudelta. Joitakin pöytiä on jo kansoitettu, mutta tilaa on vielä runsaasti – ei tosin pitkään. Noin nelikymmenpaikkainen ravintola täyttyy lähimpien tuntien aikana ja on itsestäänselvyys, että ilman varausta tänne ei ole asiaa. Itse asiassa varaus on suotavaa tehdä jo joitakin kuukausia aikaisemmin.

Meidät johdatetaan pöytään ja pian pääsemme tekemään valintoja. Täällä kun ollaan ei yllätysmenusta tietenkään voi kieltäytyä ja valitsemme sen pidemmän kaavan mukaan, viidellä ruokalajilla (69,00€). Lisäksi Aleksi ottaa annosten rinnalle suunnitellun viinipaketin, jonka hinta puolikkailla annoksilla on 27,50€. Itse lähden ruokaretkelle veden voimin, mitä nyt Lehtikuohulasillisesta (6,00€) kieltäytymättä. Tässä kohtaa olisin ehkä odottanut tämän tason paikalta hieman laajempaa valikoimaa; vaikka Lehtikuohu varmasti sitä parasta alkoholitonta onkin, olisi vaihtelu silloin tällöin paikallaan, eikä lasillinen jotakin vähemmän kuohuvaa ruoan kanssa olisi ollut pahitteeksi. No, tämä ei ole yksin Passion ongelma, alkoholittomia viinejä tuntuu ylipäätään olevan todella niukasti ravintoloiden valikoimissa.

Muutaman vuoden toiminut Passio eroaa ulkoiselta olemukseltaan jonkin verran tämänhetkiselle pohjoismaiselle fine dining -ravintolakulttuurille tyypillisestä mustavalkoisesta pelkistetystä linjasta. Vaikka samaakin on, sisustuksessa on mielestäni enemmän omalaatuista särmää. Mieleen tulee eniten Ludu, viihtyisä ja omalaatuinen turkulaisravintola. Vähiten syynä yhtenevään ilmeeseen ei varmaankaan ole molempien lattioitaan koristamaan valitsema silmiinpistävä ruutukuviointi. Tykkään.

Mutta ruokaan. Ensimmäisenä eteemme lasketaan kermainen parsakeitto. Tällä tervehdyksellään keittiö todella vakuuttaa; tämä erittäin maukas amuse bouche voisi hyvin olla jo yksi ”virallisista” ruokalajeista. Keittiön tervehdyksissään Passio panostaakin määrän sijasta laatuun. Vähemmän on täällä enemmän ja kaksi suurella panoksella tehtyä tervehdystä peittoavat helposti joidenkin paikkojen tervehdysarmeijan.

Alkuruoan kohdalla joudumme Aleksin kanssa eri leireihin, kun minulle tarjoillaan lohen sijaan gazpachokeittoa omalaatuiseen, maukkaaseen tyyliin. Lautaselta löytyy gazpachosorbeeta seurassaan tomaatti-pestosalaattia. Annoksen maut ovat vahvoja ja muodostavat yhdessä herkullisen kokonaisuuden. Itse olisin kuitenkin mieluummin makustellut lohiannoksen parissa, mutta hyvä näinkin.

Väliruoaksi saamme mureaksi haudutettua porsaanlihaa lihaliemimäisessä kastikkeessa rinnallaan paistettua kaalia, itusalaattia ja keltuaiskreemiä. Annos on makumaailmoiltaan siinä määrin täydellinen, että kohoaa raatimme yksimieliseksi suosikiksi. Ihan loistavaa!

Mahtavan väliruoan vanavedessä lautasillemme uiskentelee ensimmäinen pääruoka, kuhaa, fenkolia ja osittain mustakalan musteella värjättyä kastiketta. Jälleen hyvä ja rikas annos, jota valitettavasti en tämän tarkemmin osaa kuvailla. On se hassua, että vaikka kahdet korvat kuuntelevat tarjoilijan sanoja vähintäänkin höröllään, tuntuu ainesosien muistaminen vaan niin vaikealta. Tällä kertaa mysteeriksi jäävät annoksen pienet mädiltä näyttävät pallerot, jotka ovat koostumukseltaan suuta miellyttäviä, eivät mädin tapaan pureskeltaessa suuhun poksahtelevia. Lisäksi on annettava runsain mitoin pisteitä taidosta valmistaa fenkolia niin maukkaalla tapaa, että pidämme siitä molemmat – yleensä emme tee näin kumpikaan. Myös pääruoista toinen, amerikkalaisten rakastama flank steak eli naudan kuve linssien, sienten, pariisinperunamaisten perunoiden sekä choronkastikkeen kera on mainio. Punasipulista kastikkeelle rakennettu kuppi on oiva keksintö. Johtuen annoksen pohjalta löytyvästä erittäin voimakkaan makuisesta toisesta kastikkeesta, joka mielestäni dominoi annoksen makumaailmaa liikaa sekä siitä, että itse en arvosta chorontyyppisiä kastikkeita sinne kaikista korkeimmalle, pidän annosta tähänastisista heikoimmin onnistuneena, en kuitenkaan huonona.

Ennen jälkiruokaa saamme keittiöstä toisen ylimääräisen muistutuksen olemassaolostaan sen tervehtiessä meitä välijälkiruoan muodossa. Vaniljakastike, ananaskreemi ja rouhea mysli viettelevät, verigreippi, vadelmamousse sekä kuivattu omena olisivat sen sijaan ehkäpä voineet jäädä jopa laittamatta. Tällä kertaa olisin ollut tyytyväisempi hieman yksinkertaisempaan esitykseen, mutta joka tapauksessa keittiön tervehdyksenä kyseinen annos on omaa luokkaansa.

Jos viimekertainen fine dining -kokemuksemme ravintola Naturassa huipentui jälkiruokaan, kävi nyt valitettavasti hieman päinvastoin. Syynä tähän on pitkälti se, että ranskalaisen keittiön ”lahja” maailmalle, kohokas, ei nyt vain satu olemaan minun juttuni ollenkaan. Meille tarjoiltu sitruunakohokas on varmasti juuri sellainen, kun kohokkaan kuuluukin olla, mutta joka tapauksessa hyvää se ei ole. Se maistuu kohokkaalta eli minun suussani sokeroidulta kananmunalta. Jälkiruokalautasen toiselle puolelle aseteltu litsisorbetti (aprikoosi?)hillon ja makeiden ”murujen” kera on kyllä hyvää, mutta ei onnistu pelastamaan jälkiruokaa kokonaisuutena. Lisäksi koristeeksi aseteltu syötävä orvokki on molempien annoksissa peittoutunut pahasti, jäänyt litsin litistyksiin.

Sellainen ruokaretki siis tällä kertaa. Erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Passio on hintansa väärti, kyllä, ja selvästi myös sellainen, että toisenlainen annoskimara olisi voinut tehdä kokemuksesta jopa liki täydellisen, olihan menussa tälläkin kertaa mukana niitä täydellisiä suorituksia. Myös ravintolan palvelu on todella ystävällistä ja asiantuntevaa, mutta kaikista korkeinta tasoa sekään ei täysin saavuta. Asiantuntijatasolla kyllä, vielä pieni himppu henkilökohtaisuutta ja se olisi ollut siinä. Lisäksi useasti yhden tai kahden annoksen kohdalla ravintolasalin puolella näyttäytyvä kokki tuo annoksille uskottavuutta, joka tällä kertaa jäi näkemättä. Ehkä emme siis saaneetkaan sitä talon huippuannosta tai ehkä se ei kuulu täällä tapoihin, tiedä häntä.

Siis todella hyvä, mutta ei kuitenkaan paras. Ehdottomasti suosituksen arvoinen ravintola, jota kehotan ilman muuta kokeilemaan.

P.S. Viinipaketti, joka koostuu yhdestä portugalilaisesta, kahdesta saksalaisesta ja kahdesta italialaisesta suosituksesta on Aleksin mukaan täysosuma, kannattaa siis luottaa Passion viinivalintoihin.

Ruoka: 4/5
Tunnelma: 5/5
Palvelu: 4/5

Kokonaisuus: 4/5

Salaattia kolmelle grillaajalle

Kirjoitettu 12 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Perjantaina vietimme taas kotikolossa makoisia hetkiä, kun valmistauduimme tulevaan mysteeriviikonloppuun. Tai minulle mysteeriseen; eilen sain nauttia Aleksin järjestämästä ”jännäpäivästä”, tänään taas minulle järjestetystä vauvasuihkusta, jee!

Mutta palataanpa takaisin perjantaihin, köökin ja grillin äärelle. Koska pääruokamme oli tällä kertaa niin kovin yksinkertaista, on tarkoituksenani esitellä teille muutama varsin mainio lisäke esimerkiksi grilliruoan kumppaniksi. Mitä pääruokaamme tulee haluan kuitenkin suositella kokeilemaan myös sitä. Tässä ohjeistus: täytä lehtipihvit ja/tai wieninleikkeet kinkulla ja juustolla, grillaa tai paista pannulla ja saat sveitsinleikkeleitä. Keitä rinnalle uusia perunoita tillin kera, valmista vielä perinteinen kananmunakastike (ohje alla) ja luulenpa, että ollaan jo monen mielestä kiinni melko maukkaissa makumaailmoissa. Sillä niinhän se oikeasti on, että yksinkertainen on kaunista – ja usein myös maukasta. Lisäksi makuihin liittyvät muistot ovat asia, joka usein saa ruoan maistumaan vieläkin paremmalta. (On toki uskallettava ottaa se riski, että heikosti onnistunut toisinto menneisyyden herkkuhetkestä laimentaa, jopa totaalisesti romuttaa, tärkeän makumuiston.) Kun kananmunakastikkeesta puhutaan lennähdän itse lapsuuteni kesiin Etelä-Pohjanmaalle. Mummin perunamaa ja itse kerätty ruohosipuli, siitä eivät kananmunakastikkeen lähtökohdat enää parane. No, kyllä se täällä kotikolossakin hyvältä maistui, melkein yhtä hyvältä.

Entäpä nuo lupaamani kolme salaattia sitten? Kuten grillaajatkin myös nämä ovat sangen erilaisia keskenään. Yksi täyttää lautasensa mieluiten perinteisesti perunalla, toinen kaipaa makuja maailmalta ja kolmas janoaa jotakin raikasta. Perunan ystäville ehdotan perunasalaattia avokadolla mehevöitettynä, välimerellisistä mauista innostuville lämmintä tomaatti-fetasalaattia ja raikastelijoille vesimelonisalsaa. Vesimelonisalsan ideasta kiitos lähtee Kamera & Kauha -blogin suuntaan, vaikka maustamisen toteutinkin lopulta omalla tyylilläni. Lähtökohdan lämpimään tomaatti-fetasalaattiin taas löysin Jupen keittiöstä, mutta kokonaisuus on omaa käsialaani.

Suosittelen koko trioa; nämä salaatit täydentävät toisiaan ja sopivat hyvin vaikka samalle aterialle. Hyvä vaihtoehto on myös asettaa lämmin fetasalaatti alkuruoan asemaan, jolloin paistaminen kannattaa suorittaa vasta juuri ennen tarjoilua.

Salaatilla siivitettyjä herkutteluhetkiä toivotellen!

Peruna-avokadosalaatti

4-6 annosta

750 g uusia perunoita
2 avokadoa
2 kevätsipulia
retiisejä

Kastike:
0,5 dl majoneesia
1,5 dl turkkilaista jogurttia / kermaviiliä
2 tl limemehua
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä. Kun perunat ovat viilentyneet, puolita tai tarvittaessa isompien kohdalla jaa ne neljään osaan.
Kuori, poista kivi ja viipaloi avokado. Silppua kevätsipulit varsineen, pese ja viipaloi retiisit.
Yhdistä salaatin ainekset varovasti käännellen.
Valmista kastike sekoittamalla yhteen kaikki ainekset.
Sekoita kastike varovasti käännellen salaattiin.
Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Lämmin tomaatti-fetasalaatti

4 alkuruoka-annosta

1 sipuli
150 g (pakaste)pinaattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
20 kirsikkatomaattia
fetajuustoa
tuoretta basilikaa
punaviinietikkaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä ja lisää sitten pinaatit. Paista seosta muutaman minuutin ajan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Jaa sipuli-pinaattiseos neljän annosvuoan pohjalle.
Huuhtele tomaatit ja kuutioi feta. Hienonna basilika pienemmäksi.
Sekoita tomaatit, fetakuutiot ja basilika kulhossa. Pirskottele joukkoon punaviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria. Sekoita ja jaa seos annosvuokiin sipuli-pinaattipohjien päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 min.

Vesimelonisalsa

4 annosta

6 dl vesimelonia pieninä kuutioina
6 dl tomaattia pieninä kuutioina
2 tl tuoretta chiliä silputtuna
4 rkl kevätsipulin varsia silputtuna
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Yhdistä pilkotut aineet keskenään. Lisää loraus oliiviöljyä ja hiukan sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.

Kananmunakastike

4 annosta

4 rkl voita
5 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl maitoa
3-4 kananmunaa
suolaa
valkopippuria
ruohosipulia silputtuna

Keitä kananmunat koviksi, noin 10 min. Säikäytä kylmällä vedellä ja kuori.
Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Kypsytä muutama minuutti, mutta älä anna jauhojen ruskistua. Lisää maito hyvin sekoittaen ja kun kastike on suurustunut lisää mausteet ja pilkotut kananmunat. Valkopippuria tämä kastike vaatii melko runsaastikin maustuakseen hyvin.

Raparperipuuhia osa 4: ei hilloa, vaan sosetta, raparperi-hedelmäsosetta

Kirjoitettu 9 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Sadepäivä ja ensimmäisen raparperisaaliin viimeiset varret. Lähtöä kauppaan en eilisaamuisessa säätilanteessa kokenut mielekkääksi vaihtoehdoksi, joten päätin valmistaa varsista hedelmäsosetta, johon meiltä sattui löytymään aineksia.

Tein tällä kertaa reilusti alkuperäistä reseptiikkaa vähäsokerisemman version, jota ajattelin käyttää esimerkiksi puuron tai rahkan kumppanina ja lopputulos oli mielestäni mainio – joku tosin saattaisi kokea tämän edelleen melko makeaksi, joten valmistusvaiheessa sokerimäärää kannattaa venkslata omien tottumusten ja mieltymysten mukaan. Kiiveistä ja viinirypäleistä makeutta irtoaa sen verran, että ehkä tätä voisi keitellä jopa miltei sokeritta; silloin tosin hillomaisuus ja säilyvyys on syytä pitkälti unohtaa. No, kukin tyylillään ja ehkä sillä oli jotain osuutta asiaan, että nappasin ohjeen Dansukkerin sivustolta. Taitavat siellä päin jostakin syystä kannustaa sokerin käyttöön…

Raparperi-hedelmäsose

Pieni annos, noin 3 dl valmista hilloa

150 g vihreitä siemenettömiä viinirypäleitä
150 g kiiviä
150 g raparperia
0,3 dl vettä
1 kanelitanko
kolmasosa limetin raastetusta kuoresta ja 2 tl mehua
1 dl hillosokeria

Sekoita ainekset hillosokeria lukuun ottamatta kattilassa.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kevyesti poreillen 10 min. Sekoita välillä.
Poista kanelitanko ja soseuta.
Lisää hillosokeri, kuumenna kiehuvaksi ja keittele vielä noin 5 min. kevyesti poreillen ja välillä sekoitellen.
Kaada puhtaisiin purkkeihin ja säilytä viileässä.

Projektina pakastin osa 7: innovointia, risteytyksiä ja lopputulos, josta uskaltaa olla ylpeä

Kirjoitettu 8 kesäkuun, 20168 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Johtuen minulle suodusta ruhtinaallisesta määrästä vapaa-aikaa, olen pitkälti suoriutunut tavoitteestani tyhjentää pakastimemme kaikesta sinne aikojen saatossa majailemaan päätyneestä riperuoasta. Eilen minua kuitenkin houkutteli haastaa itseni kaupattomaan ruoanlaittoon ja tilannekatsauksen tehtyäni katsoin sen mahdolliseksi.

Minkälaisen tarpeiston siis kylmyyden keskeltä tällä kertaa löysin? Itse maustamiani broilerisuikaleita, keitettyä ohraa, silputtuja kevätsipulin varsia ja pestokastiketta, sämpylä ja pala vuokaleipää. Ja mitä näistä – yhdistettynä tietysti muihin perusvarastomme aineksiin – syntyi? Pestoinen broileri-ohragratiini leipäpohjalta tarjoiltuna.

Mielestäni lopputulos oli maukas, pesto, broileri ja ohra sulautuivat hienosti juustokastikkeeseen. Myös gratiinille askartelemani juustokakkumainen leipäpohja sekä valitsemani irtopohjavuoka toimivat hyvin, varsinkin kun pohjaa sitomaan lisäsin siihen kananmunan. Tällaista pohjaratkaisua ajattelin käyttää myös tulevaisuudessa, leivänkannikoita kun aina tuppaa varastoihin kertymään.

Minulla oli täyteaineksia sen verran vähän, että tein vain pienen kakun, mutta määrät tuplaamalla tästä saisi helposti normaalikokoisen piirakan esimerkiksi juhlien buffetpöytää koristamaan. Kannattaa siis kokeilla ja huomioida, että täytteeksi tähän voi valikoida miltei mitä vaan, mitä nyt kaapeista sattuu löytymään.

Pestoinen broileri-ohragratiini leipäpohjalla

3 pääruoka- / 6 pienempää annosta
pieni irtopohjavuoallinen (halk. 17 cm)

Pohja:
85 g vaaleaa tai tummaa leipää, kuivahtanut käy mainiosti
35 g voita
0,5 dl vettä
1 kananmuna
tuoreita yrttejä maun mukaan
valkosipulirouhetta

Täyte:
30 g pestoa
75 g maustamattomia broilerisuikaleita
esim. suolaa, mustapippuria ja hunajaa broilerin maustamiseen
40 g kinkkua
2 dl kevätsipulinvarsia silputtuna

Juustokastike:
0,5 rkl voita
0,5 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl maitoa
35 g juustoraastetta
2 dl keitettyä ohraa

Pinnalle:
juustoraastetta
muutama kirsikkatomaatti

Tee ensin pohja. Hienonna leipä esimerkiksi tehosekoittimessa tasaiseksi. Sulata voi. Silppua yrtit.
Sekoita leipämurskeeseen voi, vesi, kananmuna, yrtit ja hieman valkosipulirouhetta.
Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Levitä leipäseos tasaisesti vuoan pohjalle.
Tee seuraavaksi täyte. Kuutioi kinkku ja silppua kevätsipulinvarret. Paista broilerisuikaleet kypsiksi öljyssä pannulla ja mausta. Lisää pesto, kinkku sekä kevätsipuli. Paista muutaman minuutin ajan. Mikäli käytät jo valmiiksi kypsiä broilereita, voit jättää öljyn pois ja paistaa kaikki ainekset pestossa.
Tee sitten juustokastike. Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita hyvin vispilällä ja lisää maito vähitellen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen välillä sekoitellen noin 10 min. Lisää juustoraaste ja sekoittele kunnes juusto on sulanut. Sekoita keitetty ohra jäähdytettynä juustokastikkeeseen.
Kaada ja tasoittele puolet juustokastikkeesta vuokaan leipäpohjan päälle. Levitä juustokastikkeen päälle broileri-kinkkutäyte ja sitten loput juustokastikkeesta. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja muutamia viipaloituja kirsikkatomaatteja.
Paista gratiinikakkua 200-asteisessa uunissa noin 30 min. ja koristele paiston jälkeen esimerkiksi yrteillä ja salaatilla.

Hassua hilloa = mahti keino välttää melko varmaa hävikkiä

Kirjoitettu 6 kesäkuun, 2016 by Kaisa

Miltei joka päivä taitaa tulla oppineeksi jotakin uutta – mikä ihastuttavan innostava osa tätä silloin tällöin kovinkin rutiininomaista ihmiseloa. Aina kaikkea oppimaansa ei kuitenkaan ainakaan ensimmäisellä kerralla rekisteröi, joskus tarpeellisetkin asiat kulkeutuvat niin sanotusti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Luulenpa, että mitä seuraavaan, vesimeloninkuoritapaukseen tulee, minulle oli käynyt juuri näin; olen minä nimittäin melko paljon lueskellut kaikenlaisista kasvisten ja hedelmien ”salaisesti” hyödyllisistä osasista, niistä jotka miltei poikkeuksetta kuitenkin päätyvät biojäteastiaan – ja voi, miten turhaan!

Kuten tunnettua, ruokahävikin minimalisoiminen taloudessamme on jo pitkään ollut yksi suurimmista missioistani, mitä keittiöpuuhiin tulee. Niinpä olinkin innoissani törmätessäni seuraavaksi esittelemääni tapaan käyttää vesimelonin kuorta johonkin muuhun, kuin biojäteastian täyttämiseen, nimittäin hilloon. Mainio resepti löytyi Appelsiineja ja Hunajaa -blogista ja koska vesimeloni tuntuu tällä hetkellä houkuttelevan minua kovastikin, ajattelin seuraavaksi testata samaisen blogin tarjoilemaa ideaa pikkelöidyistä vesimelonin kuorista.

Hillosta tuli minusta melko hyvää; ei välttämättä mitään lettuhilloa, mutta juustojen tai rahkan kumppaniksi hyvin taipuvaa, ehkäpä myös chutneyn tapaan punaisen lihan tai kanan rinnalle istuvaa. Suositan siis kokeilemaan! Ja eivät ne hyödyt muuten hävikin pienentämiseen rajoitu, vesimelonin kuoren valkoisessa osassa on nimittäin aminohappoja, jotka muun muassa edesauttavat verisuonten terveyttä ja parantavat verenkiertoa. Siis terveysruoastakin tässä vielä puhutaan.

Omena-vesimeloninkuorihillo

300 g vesimelonin valkoista kuoriosaa
400 g omenaa
0,75 dl sitruunamehua
3 dl hillosokeria
kanelia ja vaniljaa maun mukaan

Kuori melonista uloin vihreä kuori. Tämä onnistuu helposti tavallisella kuorimaveitsellä, sillä vihreä kuori on ohut. Mikäli sinulla on iso meloni, ei sitä kannata kuoria kokonaan kerralla, sillä tähän määrään tarvitaan vain osa kuoresta. Leikkaa sitten kuorittu melonin osa palasiksi ja erota valkoinen kuoriosa punaisesta hedelmäosasta. Kuutioi valkoinen kuoriosa.
(Kuori), poista siemenet ja kuutioi omenat.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes kuutiot ovat läpikuultavia ja pehmentyneet, neste jonkin verran paksuuntunut. Keittelyaika taisi olla tunnin luokkaa, mutta huomioi kuitenkin, että meloninkuorien ei ole tarkoituskaan muuttua täysin pehmeiksi, vaan niihin jää mukavasti purutuntumaa.