Taaperon kanssa Tamperetta valloittamassa osa 1

Kirjoitettu by Kaisa

IMG_8927Elämämme on kääntynyt nyt joksikin aikaa sellaiseen asentoon, että vietämme paljon aikaa Tampereella. Syynä kuvioon on Aleksin uusi työpaikka ja siitä, kuinka usein tai kuinka pitkälle aikajanalle nämä ”Tamperekomennukset” tulevat jatkumaan ei meillä toistaiseksi ole tietoa. Joka tapauksessa olen päättänyt ottaa käsillä olevista päivistä kaiken irti ja viettää Pikku-Kokin kanssa mahdollisimman rentouttavaa äiti-poika -laatuaikaa; tutkia väliaikaista kotikaupunkiamme taaperon silmin, unohtaa oikeutetusti kotityöt ja vain nautiskella elämän pienistä iloista – kuten kivestä, joka voi hetken olla se suurista suurin aarre, mutta jonka tiputtaminen katukaivoon onkin pian jotakin vielä paljon mahtavampaa. Suurenmoiset nämä pienen ihmisen silmälasit.

Kun Tampere-viikoistamme ensimmäinen on takana, ajattelin jakaa kanssanne hieman sen satoa. Kyseessä on kaupunki, josta eivät näkemisen ja kokemisen kohteet ihan heti tule loppumaan. Vietimme vallan täyteliäitä päiviä, mutta seuraavalle kerralle jäi vielä sangen paljon odotettavaa.

Heti ensimmäisenä aamuna suuntasimme Tampere-talossa sijaitsevaan maailman ainoaan Muumimuseoon. Olin etukäteen pohtinut, että museovierailu alle kaksivuotiaan kanssa saattaisi osoittautua melko hankalaksi tapaukseksi, mutta turhaan. Pikku-Kokki tuntui nauttivan jopa minua enemmän ja jaksoi hienosti kiertää koko museon. Mahtavaa, tästä sain kimmokkeen lähteä tutustumaan hänen kanssaan museoihin enemmänkin.

Iltapäivällä teimme vielä retken Näsinpuistoon, jossa pääasiallisena tavoitteenamme oli löytää Tiitiäisen satupuisto. Löytyihän tuo, ja ihan kivakin se oli, joskin tuntui hieman tylsältä nähdä sen sotkettu ja monin paikoin rikottu ulkomuoto. Takaisin kävelimme Finlaysonin palatsin piha-alueen halki, jonka ehdottomaksi kohokohdaksi nousi pieni suihkulähde, oivallinen piste hankkiutua eroon puistosta asti käsissä puristetuista pikkuaarteista.

Toisen päivän aamu kului Pikku Kakkosen puistossa, jonne tulemme varmasti tekemään paluun jos toisenkin. Huippupuisto. Iltapäivällä kävelimme kivenheiton päähän Särkänniemeen, jossa Pikku-Kokki pääsi elämänsä ensimmäiselle Possujuna-ajelulle. Sanat eivät riitä kuvailemaan hänen ilmettään; ensi viikolla täytynee vierailla tällä niemellä uudelleen. Särkänniemeltä löytyy kolme laitetta, joissa nämä kaikkein pienimmät hurvittelijat saavat nautiskella aivan omin päineen, vanhempien mieliksi vieläpä ilmaiseksi.

Kolmantena päivänä teimme aamukävelyn Tammerkosken rannalle, jossa pauhaava koski riitti mainiosti pitämään mielenkiinnon yllä. Tämän jälkeen pujahdimme Keskustorin laidalla sijaitsevaan entiseen Vanhaan kirjastotaloon avattuun Kulttuuritalo Laikkuun, tarkemmin sanottuna sen Lastenkulttuurikeskus Rullaan. Sekä elämystila että Unikudelmia-näyttely vakuuttivat meistä molemmat. Tämäkin todella suositeltava kohde, mikäli lasten kanssa Tampereella seikkailee.

Loppuun vielä muutama kehu ja kuva Piazza Foodfactory -ravintolasta, jossa nautimme ensimmäisen komennuksemme viimeisen illallisen. Itse pidin lohitoast-annoksestani todella paljon, samoin Aleksi omasta burgeristaan kuten myös Pikku-Kokki lihapullistaan perunamuusin, puolukkahillon ja kirsikkatomaattien sekä maitolasillisen kera. Koko perhe oli siis tyytyväinen ja leikkipaikka toi oman bonuksensa viihtyvyyteen. Kun tähän lisätään ravintolan muutenkin miellyttävä ilmapiiri, voin suositella sitä moneen makuun, niin lapsellisille kuin muillekin seurueille.

Näin. Varsin antoisa ensiviikko, joka saakin jatkoa jo tulevalla. Odotan innolla!
Kiva, jos jaksoit kanssani tänne asti. Alla vielä kertauksena lista artikkelissa esille tulleista suositeltavista taaperokohteista Tampereella. Palataan asiaan.

1. Tampere-talon Muumimuseo
2. Tiitiäisen satupuisto sekä Näsinpuisto kokonaisuudessaan
3. Pikku Kakkosen puisto
4. Särkänniemi
5. Lastenkulttuurikeskus Rulla
6. Piazza Foodfactory

Kuin Kreikassa konsanaan – moussakaa ja hellelukemia

Kirjoitettu by Kaisa

IMG_8848Viimeisen viikon ajan hellineet supersäät saivat viikonloppuna minussa heräämään halun matkustaa ruokamatkalle Kreikkaan. No, ehkäpä myös jääkaapissa majailevilla munakoisolla ja jauhelihalla oli oma vaikutuksensa valintaani, mutta siitä viis, kreikkalaista perinneruokaa syntyi joka tapauksessa.

Oma viimeisin kosketukseni moussakaan sijoittuu Ateenaan, jossa sain syödäkseni täydellisen hyvää sellaista. Nyt esittelemäni versio ei ollut yhtä hyvää, mutta mielestäni hyvää kuitenkin. Se, että siitä puuttuvat niin valkokastike kuin pitkälti juustoraastekin, tekevät tästä moussakasta hyvin paljon perinteistä kepeämmän. Se ei mielestäni haittaa, päinvastoin. Kesällä on kiva syödä kevyesti – ja toisaalta kiva viettää sangen ei-kevyitä hetkiä esimerkiksi grillin äärellä.

No juu, kannattaa kokeilla tätä perinneherkun modifioitua versiota, mikäli ulkoa nyt ylipäätään malttaa lieden äärelle siirtyä. Plussana muuten vielä helppouskin, mikä varmasti kesäkokkia niin ikään miellyttää.

Moussaka

4 pienempää annosvuokaa / vuoallinen

IMG_88401 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
250 g (lampaan) jauhelihaa
500 g paseerattua tomaattia
380 g valkoisia papuja (minä korvasin nämä pakasteherneillä, joka toimi myös hyvin)
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
0,75 tl suolaa
0,5 tl minttua
0,5 tl sokeria
ripaus mustapippuria
300 g munakoisoa (minä korvasin osan täysin moussakan perusperiaatteen vastaisesti kesäkurpitsalla, joka sopi kokonaisuuteen vallan hyvin)
IMG_8845250 g tomaattia
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl oreganoa
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
200 g turkkilaista jogurttia
0,75 dl parmesaania raastettuna

Lisäksi:
vaaleaa leipää

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise, poista siemenet ja hienonna chili.
Ruskista jauheliha paistokasarissa. Lisää kasariin sipuli, valkosipulit ja chili. Kuullota pari minuuttia. Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti, valutetut ja huuhdotut pavut (tai herneet) sekä mausteet. Anna hautua kannen alla noin 5 min.
Leikkaa munakoiso vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit. Levitä munakoiso- ja tomaattiviipaleet leivinpaperin päälle pellille. Sivele munakoisoviipaleet molemmin puolin öljyllä. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Paista grillivastusten alla 225 asteessa noin 5 min. käännä munakoisoviipaleet (tomaatteja ei tarvitse kääntää) ja jatka grillaamista vielä noin 3 min. kunnes munakoisot ovat hieman pehmenneet.
Jaa jauhelihaseos annoskulhoihin tai kaada suurempaan uunivuokaan. Nosta päälle munakoisot ja tomaatit. Sekoita jogurtti ja parmesaani keskenään. Lusikoi seos pinnalle. Gratinoi grillivastusten alla 225 asteessa, kunnes pinta saa hiukan väriä ja munakoisot ovat sopivan kypsiä.
Tarjoile vaalean leivän kera.

Munakoiso-linssikeitto – ei se kaunein, mutta maukas

Kirjoitettu by Kaisa

IMG_8781Helatorstain grilliaterialta ylimääräiseksi jäänyt munakoiso huuteli jääkaapista haluaan tulla käytetyksi, joten tartuin toimeen. Lukuisten moussakareseptien suossa jonkin aikaa tarvottuani päädyin yksinkertaiseen vaihtoehtoon ja keittelin munakoiso-linssikeittoa. Tai me keittelimme, minä ja Pikku-Kokki, joka uudelta Aleksin suunnittelemalta apujakkaraltaan käsin voi nyt ihan oikeasti toimia pienenä apulaisenani. Huippua! Uskon vahvasti, että ennemmin tai myöhemmin me vielä vietämme paljon laadukkaita keittiöhetkiä koko perheen kesken. Niin paljon kiinnostusta Pikku-Kokilla tuntuu asiaa kohtaan riittävän. En malta odottaa…

Keitosta tuli hyvää; samettista ja makumaailmaltaan sangen kookosvoittoista, joten tähän reseptiikkaan kannattaa tarttua ainoastaan mikäli kookos makuna miellyttää. Mikään kaunotar keitto ei lautasella valitettavasti värittömyydessään ole, mutta pinnalle voi aina keksiä jotakin kaunista ripoteltavaa. Muutenkaan tätä ruokaa ei kannata lähteä tarjoilemaan ihan sellaisenaan, se vaatii kumppanikseen vähintäänkin palan leipää. Mitä seuralaisiin tulee, se ei ole missään mielessä nirso, vaan rinnalle voi valita miltei mitä vain. Minä laitoin joukkoon hieman eiliseltä tähteeksi jääneitä broilerin palasia. Näkisin tämän keiton sopivan hyvin myös alkuruoka-annokseksi.

Kannattaa siis kokeilla, hyviä ja helppoja kasvisreseptejä ei ole koskaan liikaa. Reseptin luojaksi mainitaan Olga Temonen, jonka luomuksiin ajattelin itse lähitulevaisuudessa perehtyä tarkemminkin.

P.S. Vaikka kokkipuuhiin pääseminen olikin huippujuttu, päivän paras hetki sijoittui rantamaisemiin, kun pikkumies pääsi ensimmäistä kertaa tänä kesänä kastelemaan varpaansa meriveteen. Ihanaa!

Munakoiso-linssikeitto

4-6 annosta

IMG_88141 munakoiso
6 valkosipulinkynttä
3 dl punaisia linssejä
1 l vettä
2 tl yrttisuolaa
rouhittua mustapippuria
0,5 tl chiliä (tai maun mukaan)
1 tlk kookosmaitoa
tuoretta persiljaa

Pilko munakoiso ja hienonna valkosipulit. Huuhtele linssit.
Kumoa kaikki isoon kattilaan, lisää vesi ja mausteet. Keitä noin 20 min. kunnes munakoiso ja linssit ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja soseuta. Lisää hienonnettu persilja juuri ennen tarjoilua.

Kookosta, currya ja kalkkunaa

Kirjoitettu by Kaisa

Keittohammasta kolotteli ja kaupasta mukaan oli tarttunut paketti jauhettua kalkkunaa, joten ruoaksi valmistui mitäpäs muutakaan kuin kalkkunakeittoa. Keitoksen päämaut olivat kookos ja curry, joten ihan perusmeiningillä mentiin, mutta mikäs siinä, pääasia tietysti, että lopputulos oli hyvä.

Koska kalkkuna tunnetusti on melko mauttoman makuista, voi keittoon huoletta lisätä enemmänkin mausteita, mutta itse menin seuraavalla melko miedolla mausteutuksella, jossa kookos ja curry pääsivät oikeutettuun parrasvaloon. Kalkkunan sijasta voi yhtä hyvin käyttää broileria, mikäli tämä tuntuu sopivammalta vaihtoehdolta.

Aurinkoisia keittohetkiä toivotellen!

Kalkkunakeitto

4 annosta

IMG_8702300 g kalkkunan / broilerin jauhelihaa
1 rkl öljyä
suolaa
4 perunaa
1 palsternakka
2 porkkanaa
pala juuriselleriä
2 rkl öljyä
1-2 rkl currya
5 dl vettä
4 dl kookosmaitoa (itse kevensin keittoa hiukan käyttämällä 2 dl kookosmaitoa ja 2 dl kevytmaitoa, joka toimi myös hyvin)
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
1 kanaliemikuutio
1-2 tl jauhettua korianteria
100 g pakastemaissia

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsennystä. Kuumenna öljy pannulla ja paista jauheliha kauttaaltaan. Mausta suolalla.
Kuori ja kuutioi perunat, palsternakka, porkkanat ja juuriselleri.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon curry sekoitellen. Varo polttamasta. Lisää pian joukkoon juureskuutiot ja kääntele niitä hetki. Lisää sitten vesi, kookosmaito, laakerinlehti, maustepippurit ja kanaliemikuutio sekä korianteri. Anna kiehua hiljalleen kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää loppuvaiheessa paistettu jauheliha sekä maissit ja kuumenna.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 12-13: Kaksi laatutarinaa sairaalavuoteelta käsin

Kirjoitettu by Kaisa

Kuukauden verran jatkuneen Muumi-romaanien lukutaipaleeni vastapainoksi esittelen teille nyt kaksi täysin toisenlaisesta maailmasta kumpuavaa kaunokirjallista teosta. Vaikka ne perusluonteeltaan poikkeavatkin täysin toisistaan, löytyy niistä verrattain paljon samanlaisia piirteitä, joten oli melkoinen sattuma, että tulin lukeneeksi ne lähes peräjälkeen. Suosittelen!

9789511322344Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Otava, Otavan kirjasto 2018
Suom. Jaana Nikula
224 s.
Det var vi
Wahlström & Widstrand, 2017

”Silloin en tiennyt enkä ymmärtänyt, että mekin kuolimme sinä päivänä. Olimme kaksikymmenvuotiaita, mutta elämämme oli monin tavoin tullut päätökseen. Kaikki myöhemmin tapahtunut – lapsemme syntymä, pako, kaikki minun työvuoroni, kaikki ne tunnit töissä, kaikki – oli vain kömpelöä yritystä korvata se mitä menetimme silloin, sinä päivänä. Meidän olisi pitänyt kuolla sinä yönä, sillä kaikki seuraavat vuodet olivat pelkkää laina-aikaa.”

Olimme kerran on teos, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Vaikka sen numeerinen laajuus – vain reilut parisataa sivua – ei olekaan mittava, on sen sisältö siinä määrin täyteläistä, että tämän kokoinen annos riittää hyvin. Mutta sanaakaan siinä ei silti ole liikaa.

Teoksen päähenkilöhahmo ja minäkertoja, viisikymppinen Nahid, saa sen ensilehdillä tietää, että hänellä on puoli vuotta elinaikaa. Tai voi niitä olla kaksikin. Vaihtoehtoisesti aikaa voi olla vähemmänkin, joitakin viikkoja. Mutta joka tapauksessa loppusuoralla ollaan, syöpä ei tule antamaan periksi. Mutta eipä kai tuolla ole väliä, loppuelämän pituudella. Mihin sen kuitenkaan käyttäisi; sairastamiseen, yksinoloon, kuoleman odotteluun, vihan ja pettymysten käsittelyyn?

”Kun on saanut lapsen, sitä helposti kuvittelee olevansa tarpeellinen. Mutta se ei pidä paikkaansa. Ihmiset pärjäävät aina. Mistä sen tietää, kumpi painaa enemmän, kaikki aiheuttamani kärsimys vai tarjoamani apu? Ei mistään. En ole niitä, jotka helpottaisivat läheisten elämää sen sijaan että aiheuttaisivat kärsimystä. Minun pitäisi olla. Niin kuin äiti oli. Minun tehtäväni olisi ollut helpottaa muiden elämää. Sen minä jätin tekemättä.”

Edellä lainattu kuvaa kolmekymmentä vuotta sitten Iranista poliittisena pakolaisena Ruotsiin saapunutta Nahidia paremmin kuin hyvin. Hän on äiti, oli jo Ruotsiin tullessaan, mutta koskaan hän ei ole tuntenut tyytyväisyyttä omaan äitiyteensä. Hän ei ole ollut äidillinen, ei niin kuin hänen oma äitinsä oli. Hänen äitinsä, joka oli yhdeksänvuotias joutuessaan naimisiin ja kaksitoista pidellessään sylissään ensimmäistä vauvaansa. Tyttäriä syntyi yhteensä kahdeksan, ei poikia, joita lähettää sotaan surun murtamana. Mutta taistelivat ne tytötkin, tavallaan, kaduilla, eikä äiti säästynyt murheelta. Eikä siltä tapahtumalta, onnettomalta sattumalta, joka teki Nahidista perheen hylkiön, erityisesti hänen omissa silmissään. Viikkoja tapauksen jälkeen äiti jälleen puhui Nahidille, mutta Nahid itse ei antanut sitä koskaan itselleen anteeksi. Se oli hän, kenen olisi pitänyt kuolla.

Joitakin vuosia myöhemmin Nahid sitten yhdessä miehensä ja tyttövauvansa kanssa pakenee kotimaastaan. Repii itsensä juuriltaan, tekee itsestään aina alkuperäänsä kohden pyrkivää hiekankansaa.

Olimme kerran on monella tapaa ravisteleva lukukokemus. Se kuvaa koskettavasti menetystä sekä sen aiheuttamia haavoja, niitä joita ei edes aika pysty korjaamaan. Samalla se johdattaa lukijansa sairastuneen ihmisen mielenmaailmaan, sinne jonne ainakaan tällä tasolla eivät kaikki meistä pääse koskaan kurkistamaan. Ja josta kukaan ei tietenkään haluaisikaan joutua osalliseksi. Raastavaa.

Mutta ei tämä kuitenkaan ainoastaan surullinen kirja ole. Sen laajaan tunneskaalaan mahtuu myös onnea ja iloa, uskoa tulevaisuuteen, sekä paljon, paljon rakkautta. Sitä tärkeintä kaikesta. Ja vaikka Nahid ei sitä itsessään niin sanotusti tunnistakaan, hän on täynnä äidinrakkautta. Sehän se häntä on ajanut elämässä eteenpäin, tarve antaa rakkaimmalleen vain parasta.

Mutta entäpä vastarakkaus? Onko Nahid saanut sitä, eikö tyttären, joka on oikeastaan hänelle velkaa elämänsä, kuuluisi omistautua hänelle enemmän? Ja sitten on vielä pako Ruotsiin; oliko tuo turhaa, miksei Nahid saanut määräilevältä mieheltään lupaa edes hyvästellä äitiään? On paljon käsiteltävää, paljon sulateltavaa.

Suositan teosta niille, jotka kaipaavat ajatuksia herättävää luettavaa, eivätkä pelkää sitä, että totuus heitetään eteen paljaana. Juuri sellaisena kuin se on. Golnaz Hashemzadeh Bonde, itsekin pienenä lapsena Iranista Ruotsiin paennut, on tällä perusteella sangen mielenkiintoinen kirjailija.

nimeni-on-lucy-bartonElizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Tammi, Keltainen kirjasto 2018
Suom. Kristiina Rikman
164 s.
My Name is Lucy Barton
Random House, 2016

”Ajattelin, että vaikka meidän perheemme olikin ollut sairas, meidän juuremme olivat kietoutuneet tiukasti sydäntemme ympärille.”

Niiden yhdeksän viikon aikana, jotka Lucy Barton joutuu viettämään sairaalassa, tapahtuu hänen elämässään eräs merkittävä asia, hän tapaa äitinsä. Lucy ei ole tavannut perhettään vuosiin, kunnes sitten äiti saapuu hänen sairaalavuoteensa jalkopäähän, siihen takana siintävän Chrysler Buildingin säihkeeseen. Ja viipyykin paikallaan useita päiviä sekä öitä, kertoo asioita Lucyn lapsuuden maisemista, auttaa Lucyakin muistamaan. Näiden kertomusten ja Lucyn omien ajatusten sekä muistojen myötä lukijan eteen piirtyy sangen tarkka kuva romaanin päähenkilöhahmon, Lucy Bartonin, karusta lapsuudesta ja siitä, minkälaiselle tielle se on hänet johtanut. Minkälaisia ihmisiä hän on vuosien varrella tavannut, mitkä kohtaamisista ovat olleet merkittäviä. Ja näin lähtee syntymään myös tämä romaani, minäkertoja Lucy Bartonin tarina – joka on toki monen muunkin tarina – mutta erityisesti juuri hänen. Vaietuista asioista ei äidin ja tyttären välillä edelleenkään hiiskahdeta, nämä kansiot pysyvät suljettuina, mutta se ei haittaa, tärkeintä on äidin läheisyys.

Sattumalta edellinen lukemani romaani, Olimme kerran, sisälsi useita yhtymäkohtia juuri lukemaani Lucy Bartonin tarinaan. Molempia kerrottiin pitkälti sairaalavuoteesta käsin, molemmissa käsiteltiin menneisyyden valoja ja varjoja, ja molemmissa pureuduttiin omalla tavallaan haavoittuneeseen äitisuhteeseen sekä pohdiskeltiin suhdetta omiin tyttäriin. Myös avioliitto ja nykyisyys olivat molemmissa esillä. Perusluonteeltaan ne kuitenkin olivat täysin erilaisia. Itse pidin molemmista.

Nimeni on Lucy Barton on numeerisesta lyhykäisyydestään huolimatta teos, joka antaa lukijalleen paljon. Vaikka teemoja ei läpikäydä pilkuntarkasti, eikä asioita jäädä selvittelemään välttämättä edes loppuun asti, saa lukija teoksen päähenkilöhahmosta mielestäni irti aivan tarpeeksi. Hän tulee tutuksi kertomatta kuitenkaan ihan kaikkea. Itse nautin erityisesti kirjan arvaamattomasta luonteesta. Se ei paljastanut itsestään etukäteen oikeastaan mitään, tapahtumat vain tapahtuivat ja sitten se oli siinä. Tuli loppu, syntyi kirja, Lucy Bartonin tarina, jota Lucy romaanin sivuilla mainitsee tasaisin väliajoin kirjoittavansa. Tämä on siis niin ikään erään romaanin tarina.

Huomaan, että minun on vaikea kirjoittaa tästä kirjasta kovinkaan tarkkanäköisesti tai ehkä edes hyvin. Sen takia potkaisen pallon eteenpäin ja kehotan tarttumaan tilaisuuteen. Itse lukisin kovasti mielelläni Pulitzer-palkittua Elizabeth Stroutia enemmänkin. Uskallan uskoa häneen kirjailijana näin yhdenkin puraisun perusteella.

Tunnelmallisia ikisuosikkeja osa 2: paholaisen hillo

Kirjoitettu by Kaisa

IMG_8618Joitakin aikoja sitten päätin aloittaa Tunnelmallisten ikisuosikkien keräilyn omaan arkistoonsa helpottaakseni niiden löytymistä blogin monivuotisista syövereistä. On nimittäin niin, että vaikka uusia reseptejä on maailma pullollaan, joitakin vain täytyy kierrättää ja kierrättää, niin toimivia ne ovat.

Toisen osan ikisuosikkieni sarjaa omistan paholaisen hillolle, joka on yksi blogin ensimmäisistä resepteistä. Todella maukas ja monipuolinen hilloke, joka sopii erityisesti kanan ja juustojen rinnalle. Klassinen, ja varmasti kaikista paras, on kanan, vuohenjuuston ja paholaisen hillon muodostama kolminaisuus. Itse kuitenkin tykkään piristää paholaisella sangen monia ruokia, erityisesti ruokaisia salaatteja tai yksinkertaisia kastikkeita, mikäli maut vain sattuvat sopimaan yhteen.

IMG_8657

Tässäpä siis resepti, jota Kotikolossa suositaan. Ja kun paholaispurkit ovat tyhjillään, tulee aina tilanteita, jolloin sitä kaivataan. Kerralla voi huoletta tehdä melko suurenkin annoksen, tämä säilyy jääkaapissa viikkoja. Chilin määrää kannattaa säädellä omien mieltymysten mukaan, ainakaan miedoista punaisista chileistä tehtynä tämä resepti ei tuota tulisista tulisinta lopputulosta.

Kokeilkaa toki.

Paholaisen hillo

4-5 dl

IMG_8640400 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
200 g punaisia paprikoita
3 punaista chiliä
3 valkosipulinkynttä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl oreganoa
0,25 dl etikkaa
165 g hillo-marmeladisokeria

Kaada tomaattilohkot liemineen kasariin ja leikkaa neljään osaan.
Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia.
Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3-5 min. sekoittaen.
Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 11: Muumipapan urotyöt

Kirjoitettu by Kaisa

Pujahdinpa taas toviksi Muumilaaksoon, kurkistin Muumipapan myrskyisiin nuoruusvuosiin. Oiva matka.

9789510434079_frontcover_draft_originalTove Jansson: Muumipapan urotyöt
WSOY, 1963
Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Muminpappans bravader, Schildts, 1950
Kuvitus: Tove Jansson

Kolmas askeleeni taannoin aloittamallani Muumi-romaanien polulla poikkeaa selvästi kahdesta ensimmäisestä. Kertoja on nyt minämuotoinen, kun Muumipeikon isä, Muumipappa, lähtee avaamaan sen sivuilla muistelmien muodossa seikkailuhenkistä nuoruuttaan. Mielenkiintoni teosta kohtaan oli etukäteen suuri, sillä Muumi-kirjojen sarjasta tämä on se lapsiminuun vähiten jälkiä jättänyt. En muistanut sen tapahtumia kovinkaan tarkasti, joskin ne toki palailivat pätkittäin lukukokemuksen edetessä.

”Tuulisena syysiltana kauan sitten löydettiin sanomalehtipaperista tehty paketti muumien löytölasten kodin portailta. Paketissa makasin minä hyvin pienenä ja viluisena, eikä minulla ollut aavistustakaan missä isäni ja äitini oleskelivat.”

Näin nurjasti alkaa Muumipapan elämä hemulin luomissa onnettomissa olosuhteissa, joissa vain leima hännässä erottaa hänet muista muumilapsista ja joissa puhtaus on paljon suukkoja tärkeämpää. Niinpä tämä hemulin tähdistä ennustama ”vaivalloiseksi” ja ”ylilahjakkaaksi” tulevaisuudessa kehittyvä muumilapsi ei kestäkään elämää synkässä ja neliskulmaisessa talossa, vaan pakenee avaraan maailmaan. Ensitöiksi syntyy muumitalo, ”hyvin pieni, mutta korkea ja kapea kuten muumitalon tuleekin olla, paljon parvekkeita, portaita ja torneja”. Oma talo puron varrella, se on jotakin se.

IMG_8477

Hyvin pian Muumipappa myös löytää ensimmäisen ystävänsä, Fredriksonin, tapahtuma, josta voisi sanoa hänen elämänsä vihdoin alkavan. Seuraavassa käänteessä hänen tielleen osuvat myös Fredriksonin veljenpoika Hosuli, Nipsun isä, sekä Nuuskamuikkusen isä Juksu. Yhdessä tämän sangen omalaatuisen seurueen kanssa Muumipeikon isä viettää myrskyistä nuoruuttaan.

Kirjasta ei puutu seikkailua, päinvastoin, mutta tällä kertaa jätän noiden referoimisen tyystin arvioni ulkopuolelle, säilyttäen tuleville lukijoille täyden yllätyksellisyyden. Hosulin ja Juksun mainioihin persooniin en sen sijaan malta olla hetkeksi pysähtymättä. Pieni ja pelokas, suursiivouksessa orvoksi jäänyt amerikkalaisessa kahvipurkissa majaileva Hosuli on selkeästi jättänyt geeniperimänsä jälkeläiseensä Nipsuun, syntymälaiska, vain kiellettyjä asioita kiehtovina pitävä Juksu taas on elämänasenteeltaan helposti yhdistettävissä Nuuskamuikkuseen. Lopulta paljastuva muikkusen äidin henkilöllisyys on sekin oma mielenkiintoinen kiemuransa, jonka jälkeen on hauska tutkia Nuuskamuikkusen ja pikku Myyn yhteneväisiä piirteitä.

IMG_8481

Muumipapan urotyöt on jälleen esimerkillinen näyte Tove Janssonin mahtavasta mielikuvituksesta ja siitä maailmasta, jonka hän on siirtänyt kynänsä kautta ulottuvillemme. Tuohon maisemaan sukeltaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nämä eivät suinkaan ole ainoastaan lastenkirjoja.

”Luulen että poikani Muumipeikko on perinyt heikkouteni rantoihin. – – – Mutta aavalla merellä tunnemme itsemme epävarmoiksi. Taivaanranta on siellä liian kaukana. Muumipeikot pitävät ystävällisesti vaihtelevasta, arvaamattomasta ja erikoisesta maisemasta. Rannasta jossa on hiukan maata ja hiukan vettä, auringonlaskusta jossa on hiukan tummuutta ja hiukan valoa, ja keväästä joka on hiukan kylmä ja hiukan lämmin.”

Niin. Eiköhän meistä monikin.

Lounaspiirakkaa taaperoystävälliseen tapaan

Kirjoitettu by Kaisa

Kuten Tunnelmallisissa pyörineet tietävät, minä harrastan vahvasti tähteistä tähdiksi -ruoanlaittoa. Yksi parhaista tavoista käyttää erilaisia tähteitä ovat piirakat, joihin on helppo upottaa mitä oudoimpia asioita ja yhdistelmiä saaden silti aikaiseksi herkullisen lopputuloksen. Erityisesti piirakkapohjat ovat mainioita rippeiden viimeisiä sijoituspaikkoja ja minusta onkin usein alkanut tuntua, että tavalliset jauhopohjat ovat kovin kuivakoita näihin ripepohjiin verrattuna. Mikäli tällainen kiinnostaa, katsopa luottoreseptini ripepohjaan täältä.

Tällä kertaa ei kuitenkaan ole puhe ripepiirakasta vaan piirakasta, jonka kehittelin  sopivaksi jo melko pientenkin syöjien lounaslautasille. Itse nimittäin koen, että piirakoissa usein tuppaa olemaan huisin paljon suolaa ja muita ei niin terveellisiä asioita, jonka takia en viitsi ainakaan kovin usein tarjoilla niitä Pikku-Kokille juhlatilaisuuksia lukuun ottamatta. Seuraava piirakka kuitenkin soveltuu pohjiaan myöten myös pienten syötäväksi vaikka ihan tavallisena arkilounaana. Se on myös oivallinen sormiruoka. Resepti pohjataikinaan löytyi Ideakeittiö -ruokayhteisöstä, täytteen taas kehittelin itse lähinnä Pikku-Kokin mieltymyksiä sekä terveellisyyttä mielessä pitäen.

IMG_8569

Lopputulos oli täytteen osalta hyvä, pohjan osalta tarpeeseensa sopiva. Pikku-Kokille piirakka maistui hyvin, itse koin pohjan ehkä jonkin verran kuivaksi ja turhan terveellisen makuiseksi. Mutta hyvä näin, pääasia että taapero tykkäsi. Koska halusin piirakasta kasvisaterialle sopivan, valitsin täytteen pääraaka-aineeksi linssit, joiden ympärille oli helppo kehittää maukas kokonaisuus.

Siis suosittelen. Pohjan tuunatkoon jokainen mieleisekseen, mutta tässä hyvä vaihtoehto juuri pikkuruokailijoille tai miksikäs ei myös linjojaan tarkkaileville.

Linssi-kasvispiirakka

Vuoallinen (ø 25 cm)

IMG_8564Pohja:
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl raejuustoa
25 g voita / margariinia

Täyte:
2 dl punaisia linssejä
1 punainen paprika
3 tomaattia
2 kevätsipulia
1,5 dl raejuustoa
1 tl basilikaa
(ripaus suolaa)
1 dl kuohukermaa + 0,5 dl maitoa / 1,5 dl ruokakermaa
1 kananmuna
(1 dl juustoraastetta)

Nypi pohjan aineet tasaiseksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa 30 min. ja painele vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 15 min.
Huuhtele linssit ja keitä ne kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ylimääräinen vesi pois.
Paloittele paprika ja tomaatit. Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi.
Kuullota paprika ja sipulit kevyesti öljyssä paistinpannulla. Lisää tomaatit, linssit ja raejuusto. Mausta basilikalla ja mahdollisella suolalla.
Kaada linssi-kasvisseos esipaistetun piirakkapohjan päälle. Valuta päälle keskenään sekoitettu kerma-kananmunaseos. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraaste.
Paista piirakkaa noin 30 min.

Oikein maukkaat lihapullat – vaikkapa vapun buffetpöytään tai piknik-koriin

Kirjoitettu by Kaisa

Vappu, tuo kevään juhlista kuplivin lähestyy jälleen kovaa vauhtia. Enää kolme yötä aattoon. Vaikka meillä tänä vuonna vietetäänkin ”hieman” erilaista vappuaattoa – tuosta varmasti lisää tuonnempana – aiomme joka tapauksessa juhlistaa sitä piknik-tyyliin, Kotikolon patiolla tosin. Eivät sitten sadepisarat tai kylmät viimat haittaa, kun on yltä päältä lasin ja lämpölamppujen varjelema. Voi, miten ihastuttavaa onkaan, kun olemme pitkän odotuksen jälkeen saaneet taas rakkaan kesähuoneemme käyttöön ❤

IMG_8538Seuraavat lihapullat, jotka valmistuivat Perinneruokaa Prkl -blogin ohjeistuksella saivat oivallisen makunsa hunajalla maustetusta teriyaki BBQ-kastikkeesta. Itselleni kastike oli uusi tuttavuus, mutta siinä määrin makoisa, että sille tulee varmasti käyttöä jatkossakin. Muutenkin lihapullaohje vaikutti niin toimivalta, että näitä tulee varmuudella valmistettua tulevaisuudessakin. Meillä nämä pääsevät nyt ensiesittelyssään perunasalaatin ja mausteisten makkaroiden rinnalle vappupöytään, mutta yhtä hyvin ne varmasti toimisivat esimerkiksi perinteisesti perunamuusin kumppanina.

Tällä kertaa otin itseäni niskasta kiinni ja paistoin pullat pannulla yleisesti käyttämäni uunikypsennyksen sijaan. Niin paljon parempaa! Näin ollen päätinkin, että enää en lihapulliani uuniin laita, sillä onhan se totta, että pannulla syntyvä rapea pinta, on yksi niistä lihapullien kohokohdista. Eikä vaiva edes ole suuri.

Näin. Eipä muuta tällä kertaa kuin iloisia vapputunnelmia!

Teriyaki BBQ-lihapullat

30 kpl

IMG_85291 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1,5 dl vichyä
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl teriyaki BBQ-kastiketta (Kikkoman)
1 kananmuna
700 g naudan jauhelihaa
1 ruukku lehtipersiljaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen

Hienonna sipulit ja kuullota niitä paistinpannulla voissa, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Kaada paistetut sipulit kulhoon.
Lisää päälle vichy ja korppujauhot. Mittaa joukkoon teriyaki BBQ-kastike ja kananmuna.
Lisää jauheliha ja hienonnettu lehtipersilja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita taikina hyvin.
Pyörittele taikinasta noin 30 lihapullaa ja paista ne pannulla öljy-voiseoksessa kolmessa erässä. Muista, että pannu kannattaa pitää melko miedolla lämmöllä, jolloin lihapullien pinta ei pala ja ne kypsyvät myös sisältä. Pannua ei myöskään kannata täyttää liian täyteen, jolloin se jäähtyy ja lihapullat alkavat kiehua nesteessä.
Jos kuitenkin haluat paistaa lihapullat uunissa, paista niitä 225 asteessa noin 15 min.

Tunnelmallinen lukutoukka osa 10: Taikurin hattu

Kirjoitettu by Kaisa

Jep, jep. Hujauksessa vaihtui etukansi takakanteen, kun pääsin käsiksi Taikurin hattuun. Muumi-romaanit ovat mahtijuttu!

9789510429211_frontcover_draft_originalTove Jansson: Taikurin hattu
WSOY, 1956
Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Trollkarlens hatt, Schildts, 1948
Kuvitus: Tove Jansson

Nyt kun olen peräjälkeen päässyt kahdesti kurkistamaan Muumilaaksoon, olen yhä tyytyväisempi päätöksestäni lähteä lukemaan sarjaa läpi edellistä kertaa aikuisemman lukulampun valossa. Ja voi hyvänen aika sentään tuota Janssonin mielikuvituksen rikkautta; jos nämä eivät olisi ennalta tuiki tuttuja tarinoita, olisi niiden lukeminen varmasti mitä mahtavampi kokemus. Vaikka on se toki näinkin.

Taikurin hattu on taikojen ja omituisuuksien täyteinen tarina hatusta, jonka Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorenhuipulta kevään ensimmäisellä retkellään. Sitä, että se on sisäänsä heitettyjä asioita toisiksi muuttava Taikurin hattu, he eivät kuitenkaan tiedä ja kuljettavat hatun Muumitaloon, jossa se saa paperikorin roolin. Pian alkaa kuitenkin tapahtua, ja kun onnettoman piiloleikin seurauksena Muumipeikko muuttuu kummituseläimeksi, toteavat Muumipeikon vanhemmat hatun vaaralliseksi ja se on hävitettävä. Mutta kuinkas sitten kävikään, sen jätän toistaiseksi kertomatta.

Tarinan aikana Muumilaaksoon saapuu myös sangen kummallinen parivaljakko, Tiuhti ja Viuhti, jotka puhuvat ulkomaan kieltä, ovat säikkyjä kuin sähköiskun saaneet ja raahaavat mukanaan kokoonsa nähden valtavaa matkalaukkua. Se, mitä laukku kätkee sisälleen ei olekaan mitään ihan pientä ja pian saavat sekä Mörkö että Taikuri syyn vierailla Muumilaaksossa.

IMG_8340

Näiden kuvioiden lisäksi teoksessa entistä suurempaan rooliin pääsevät myös hattivatit, kun muumit ystävineen päätyvät veneretkellään hattivattien yksinäiselle saarelle ja erityisesti Hemuli saa tuta noiden hiljaisten ja vakavien, tyhjäkasvoisten, loputtomasti vaeltavien otusten kosketuksen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että postimerkkikokoelmansa kanssa täydellisyyteen päässyt Hemuli, on tätä nykyä kasvitieteilijä.

Tuo juonikuvioista. Taikurin hattu on romaanisarjasta yksi eniten lapsi-itselleni selkeitä muistikuvia jättänyt teos eittämättä juurikin sen tapahtumien laadusta, taianomaisuudesta ja jännittävyydestä johtuen. Sen esittelemät uudet henkilöhahmot, Tiuhti ja Viuhti, Taikuri sekä Mörkö ovat niin ikään mystisyydessään varmasti lapsen mieltä liikuttavia. Joka tapauksessa ainakin Pyrstötähteen nähden se on selvästi kirjaimellisemmin käsitettävissä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että janssonmainen filosofia loistaisi siinä poissaolollaan. Kyllä tästäkin aikuinen löytää paljon pohdittavaa.

”Toisinaan epätavalliset asiat ovat hauskoja. Kaameat jutut tai kastuminen tai että selviytyy yksin ja sen sellaiset. Mutta ne eivät ole viihtyisiä ajan pitkään.”

Näin. Nyt on jo kova kiire päästä availemaan Muumipapan urhokkaita muistelmia.