Paahdettu kurpitsakeitto

Kun kauppojen heviosastot ovat täyttyneet erinäköisistä ja -kokoisista kurpitsoista, on aika vinkata kurpitsakeitosta, johon viime kurpitsakaudella ihastuin.

Kuten sosekeittojen kohdalla usein, myös paras kurpitsakeitto saadaan aikaan paahdetuista kurpitsoista. Sitten tarpeeksi mausteita, (itse tehtyä) lientä ja päälle inkiväärillä maustettua jogurttia sekä paahdettuja kurpitsansiemeniä. Nam!

Uunin lämmittäminen pelkästään kasvisten paahtamisen takia, ei tietysti ole se ekologisin tapa valmistaa ruokaa ja näinpä usein paahdan kasvikset, kun jotain muutakin on menossa uuniin. Ne voikin hyvin paahtaa jo edellisenä päivänä, jolloin keitto valmistuu vieläkin sukkelammin. Kätevää. Pinnan koristavat siemenetkin voi muuten valmistaa itse, jolloin kurpitsa pääsee niiltäkin osin hyötykäyttöön.

Kaunis alkuruoka, maukas lounas tai päivällinen, tämä syksyinen ruokalaji sopii moneen. Suosittelen kokeilemaan. Oma suosikkini on myskikurpitsa, mutta tätä voi valmistaa monestakin muustakin kurpitsalajikkeesta. Minkä sinä valitset?

Paahdettu kurpitsakeitto ja inkiväärijogurtti sekä paahdetut kurpitsansiemenet

4 annosta

1 kg myskikurpitsaa
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl chililastuja
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
5 dl (itsetehtyä) kasvis– tai kanalientä (Jos haluat tehdä liemen itse, kurkista reseptit linkkien takaa.)
2 dl ruokakermaa

Paahdetut kurpitsansiemenet:
2 dl kurpitsansiemeniä
1 rkl öljyä
ripaus suolaa

Inkiväärijogurtti:
200 g turkkilaista- tai kreikkalaista jogurttia
5 cm tuoretta inkivääriä

Halkaise ja kuori kurpitsa, kaavi siemenet ja rihmat pois lusikalla. Jos valmistat myös siemenet, erottele rihmat siemenistä ja huuhtele siemenet huolellisesti. Kuutioi kurpitsa noin muutaman sentin kokoisiksi paloiksi.
Laita kurpitsakuutiot uunivuokaan. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Lisää sipulilohkot ja kokonaiset valkosipulinkynnet uunivuokaan. Lisää päälle öljy, chililastut, paprikajauhe, suola ja mustapippuri. Sekoita huolellisesti.
Paahda 225-asteisessa uunissa noin 25 min. Kokeile kurpitsan kypsyyttä haarukalla.
Valmista tässä välissä siemenet. Kuivaa huuhdellut siemenet talouspaperilla. Paahda niitä öljyssä keskilämmöllä ja tarkkaille etteivät ne pääse palamaan. Mausta lopuksi suolalla.
Jatka keiton valmistusta kuumentamalla liemi kattilassa. Kaada vuoan sisältö kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää lopuksi kerma ja kuumenna keitto kiehuvaksi.
Valmista inkiväärijogurtti raastamalla inkivääri jogurtin joukkoon.
Jaa keitto annoskulhoihin ja valuta päälle inkiväärijogurttia. Koristele kurpitsansiemenillä ja chililastuilla.

Fenkoliorzotto ja inkiväärimarinoitu broileri

Viime viikolla elettiin tämän vuoden ensimmäiset ihan oikeasti vienoa kevään tuoksua huokuvat päivät. Vähän sattumalta tulin juuri tuollaisena päivänä valmistaneeksi myös aterian, joka vei ajatuksia jollain tapaa kevään suuntaan, vaikka ei sinänsä mikään kevätklassikko ollutkaan.

Fenkoli-orzopasta, orzotto, sen varmasti sai aikaan, keväisen olon lautasella. Vähän kuin olisi valmistanut kevään ensimmäisen parsarisoton, mutta kepeämmän sellaisen. Itse tykkään jyväpasta orzosta valtavasti ja vaikka risotot ovat huippujuttu, niiden juuston aiheuttama raskaus ei aina houkuttele. Orzosta saa mainion kevyemmän risoton, sillä juustoa ei välttämättä tarvita lainkaan.

Tätä inkiväärimarinoidulla broilerilla – joka muuten on kokeilemisen arvoinen ihan sellaisenaankin – rikastettua annosta kannattaa ilman muuta testata. Halutessaan broilerin voi toki korvata myös sopivalla kasvisvaihtoehdolla. Ja juuri kun pääsin sanomasta, että fenkolille on hankala keksiä käyttöä, on tämä orzotto sille mitä oivallisin sijoituspaikka.

Fenkoliorzotto ja inkivääribroileri

4 annosta

Inkivääribroileri:
700 g broilerin fileepihvejä
4 rkl (vähäsuolaista) soijakastiketta
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus mustapippuria

Fenkoliorzotto:
öljyä paistamiseen
1 pieni fenkoli
1 punasipuli
100 g lehtikaalia
1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria myllystä
200 g orzo-pastaa
1 dl kuivaa valkoviiniä/1 rkl valkoviinietikkaa ja 0,85 dl vettä
6 dl kanalientä
2 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl voita

Aloita marinoimalla broilerit (vaikka jo edellisenä iltana).
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pane broilerit marinoitumaan jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi.
Ota broilerit huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen valmistamista. Leikkaa fenkoli ohuiksi siivuiksi, kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Poista lehtikaalista kova lehtiruoti ja revi lehdet suupaloiksi.
Paista broileripihvit öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta folioon käärittynä sivuun odottamaan.
Lämmitä pannu uudelleen ja lorauta sille hiukan lisää öljyä. Kuullota fenkolia ja sipulia, kunnes ne notkistuvat. Sekoita joukkoon hunaja ja sen jälkeen lehtikaali. Pyörittele vielä hetki ja mausta suolalla sekä pippurilla.
Lisää orzot ja sekoittele muutama minuutti. Kaada seuraavaksi pannulle valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää kanalientä vähitellen desi kerrallaan jatkuvasti sekoittaen. Jatka kunnes pasta on kypsää ja imenyt kaiken liemen sisuksiinsa, noin 10 min.
Lisää lopuksi sitruunamehu ja kuoriraaste sekä voi.
Tarjoile broileripihvien kera.

Uunilohta Aasian makuisella kaalipedillä = paras kalaruoka hetkeen

Yhdestä keräkaalista valmistuu yllättävän paljon ruokaa. Näinpä usein kaalin kanssa tulee miettineeksi kerran jos toisenkin, että mitähän tällä kertaa. Laatikko ja kääryleet toimivat tietysti aina, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain uutta. Tämä päätös kannatti; taisi tulla tehtyä parasta kala- ja kaaliruokaa hetkeen – ja tämä muuten oli koko perheen mielipide.

Aasian makuisella kaalipedillä köllöttelevä uunilohi syntyy sangen helposti muutamasta ainesosasta. Koska kaalin päämaustajana toimii currytahna, ei maustekaapistakaan tarvitse löytyä ihmeempiä, jonka lisäksi ruoan tulisuutta on helppo säätää. Resepti, jota katselin suositteli neljää ruokalusikallista currytahnaa, omassa versiossani oli ehkä puolitoista – koska sitten se loppui – ja syntyi tämä lapsiystävällinen versio. Siitä väliltä voi sitten valita omansa, mutta veikkaan, että neljä lusikallista olisi ollut minullekin liikaa. En tosin ole tulisen ruoan ystävä.

Kookosmaitoon kiedottu mausteinen kaali toimii vallattoman hyvin ja lohikin paistui paistoksen pinnalla aika lailla täydellisesti. Tätä ruokaa haluan päästä tarjoilemaan vieraillekin.

Uunilohta Aasian makuisella kaalipedillä

4 annosta

2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1 sipuli
600 g keräkaalia
1,5-4 rkl punaista currytahnaa halutun tulisuuden mukaan
3 rkl öljyä
4 dl kookosmaitoa (Tai minun tapaani 2 dl kookosmaitoa ja 2 dl ruokakermaa, jos tykkää hieman vienommasta kookoksen mausta.)
700 g lohifileetä
suolaa
sitruunapippuria

Tarjoiluun:
riisiä

(Koristeluun:
tuoretta chiliä
limettiä
korianteria)

Kuori ja hienonna valkosipuli, inkivääri ja sipuli. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuullota valkosipulia, inkivääriä, sipulia ja currytahnaa kasarissa öljyssä. Lisää kaali ja kuullota, kunnes kaali pehmenee. Kaada joukkoon kookosmaito (sekä ruokakerma) ja kuumenna. Kaada seos uunivuokaan.
Poista lohifileestä mahdollinen nahka. Leikkaa filee paloiksi ja mausta suolalla ja sitruunapippurilla. Nosta kalapalat kaalipedin päälle.
Paista 180-asteisessa uunissa noin 15 min. Kala kypsyy 10-15 minuutissa, riippuen sen paksuudesta ja toivotusta kypsyysasteesta.
Tarjoile riisin kanssa ja koristele halutessasi chilillä, limetillä ja/tai tuoreella korianterilla.

Pollo Limonello : se Uudenmaankadun klassikko

Olisiko ollut vuosi 2012, kun vietimme viikon ystäväpariskunnan kanssa Portugalin Cascaisissa, Lissabonin liepeillä. Hotellin sijaan asustelimme lomahuoneistossa, josta johtuen jokailtaisen ravintolaruokailun sijaan laittelimme silloin tällöin ruokaa myös omassa keittiössämme. Yhtenä iltana ystävämme valmistivat pastaa, joka oli minulle ja Aleksille uusi tuttavuus. Hullaannuimme. Ja toimme monien muiden matkamuistojen rinnalla kotiimme reseptituliaisen, joka on säilynyt takuuvarmasti hyvää -listallamme aina tuosta matkasta asti.

Kyseinen resepti kantoi – ja kantaa toki yhä edelleen – pääraaka-aineidensa, broilerin ja sitruunan, mukaisesti nimeä Pollo Limonello. Sitä, mistä ystävämme olivat reseptin saaneet käsiinsä, en tähän hätään muista, mutta jo pienimuotoinen googlailu tekee hetimiten selväksi, että resepti on alun perin kotoisin helsinkiläisestä Cafe Bar No 9 -ravintolasta ja jossakin kohtaa julkaistu oikeaoppisin ohjein myös Helsingin Sanomien NYT-liitteessä. Näinpä ei ole lainkaan ihme, että se on jäänyt elämään niin blogimaailmaan kuin muotoutunut yhdeksi ravintolan klassikkoannoksista. Ja eipä tuo muutenkaan ihme ole; jogurtti, inkivääri, sitruuna ja hunaja taitavat olla yhdistelmänä yksi sellaisista, että siitä pitävänä ei tarvitse olla mieltymyksensä kanssa yksin. Kerrassaan hurmaavaa!

Jos tämä siis vielä on kokematta, neuvon ehdottomasti tarttumaan tuumasta toimeen. Tuskin tulet pettymään. Itse sen sijaan ajattelin lähiaikoina toteuttaa oman Pollo Limonello -ajatukseni ja lähteä maistelemaan sitä reseptin alkulähteille, siis osoitteeseen Uudenmaankatu 9. Tuota retkeä odotan jo vähintäänkin innolla!

IMG_9242-1

Pollo Limonello

4 annosta

3 broilerin rintafileetä
voita ja/tai öljyä ruskistamiseen
1 sipuli
ripaus cayennepippuria
2 dl kuohukermaa
1 rkl kanafondia
0,5 rkl kurkumaa
3-4 valkosipulinkynttä
2 tl tuoretta inkivääriraastetta
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
2 dl turkkilaista jogurttia
(suolaa)

Lisäksi:
(tuore)pastaa
parmesaania
tuoreita yrttejä

Leikkaa broilerinfileet sopiviksi suupaloiksi ja ruskista ne pannulla voissa ja/tai öljyssä.
Kuori ja silppua sipuli. Lisää sipuli sekä cayennepippuri pannulle, kuullota hetki.
Kaada joukkoon kerma sekä kanafondi ja anna kypsyä muutaman minuutin ajan.
Lisää kurkuma, valkosipuli, inkivääri, sitruunamehu ja hunaja. Vähennä lämpöä ja hauduttele vielä hetki. Lisää lopuksi jogurtti.
Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoile pastan kera parmesaanilla ja tuoreilla yrteillä kruunattuna.

Pikana pöytään: limettibroileri

Broilerinjauheliha on silloin tällöin ihan toimiva raaka-aine. Sen käytössä on kuitenkin muistettava suhteellisen runsas mausteiden käyttö, jotta lopputulos ei jää mitäänsanomattomaksi.

Seuraavalla superhelpolla tavalla jauhettu broileri muuttuu mukavan maukkaaksi arkiateriaksi. Kun joukkoon lisää vielä mieleisiään kasviksia ja viimeistelee paketin nuudeleilla, on koossa jo simppeli ateria, jonka loihtii pöytään ihan minkälaisena kiirepäivänä tahansa. Ekstraa halutessaan voi nautintavaiheessa pinnalle lisätä vielä nokareen omaa suosikki jogurttiaan ja ehkäpä muutaman limetinlohkon.

Näin. Elokuun kääntyessä pikkuhiljaa kohti puoltaväliään alkavat syyskiireet ja arkiset touhut varmasti syödä aikaa myös ruoanlaitolta, joten helpot reseptit tulevat entistä enemmän tarpeeseen. Tässäpä yksi varteenotettava vaihtoehto.

IMG_9045

Limettibroileri

4 annosta

1 (punainen) chili (valitse tulisuusaste oman makusi mukaan)
0,5 dl limettimehua
2 rkl soijakastiketta
2 tl sokeria
1 rkl vettä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tl tuoretta inkivääriä
1 rkl öljyä
400 g broilerin jauhelihaa
1 paprika
150 g pakaste(sokeri)herneitä, -maissia ja/tai vihreitä pakastepapuja

Lisäksi:
nuudeleita
maustamatonta jogurttia maun mukaan
limetinlohkoja

Poista chilistä siemenet – tulisemman lopputuloksen saavuttaaksesi voit toki jättää siemenet paikoilleen – ja hienonna palko. Sekoita chili, limettimehu, soijakastike, sokeri ja vesi keskenään. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Pilko paprika.
Kuumenna öljy paistinpannulla. Kuullota ensin sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli sekä inkivääri ja jatka noin minuutin ajan. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Sekoita joukkoon paprika ja hetkeä myöhemmin valitsemasi pakastekasvikset. Jatka paistamista muutama minuutti, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Sekoita joukkoon limettikastike. Kuumenna seos.
Keitä nuudelit kypsäksi ja tarjoa broilerin kanssa jogurtilla ja limetinlohkoilla viimeisteltynä.

Uunissa paahdetut mureat ja mehevät kananpojan rintaleikkeet

Kun uunissa haluaa valmistaa helposti herkullista kanaruokaa, kannattaa valita nahallisia ja luullisia rintaleikkeitä, jotka säilyttävät mehukkuutensa fileitä paremmin, eivätkä kärsi pitkästäkään kypsennysajasta. Kun leikkeet vielä maustaa reilusti ja oman maun mukaan, saa maltillisen odottelun jälkeen uunista ottaa ulos oivan aterian.

Seuraava yrteillä, sitruunalla, valkosipulilla ja inkiväärillä maustettujen rintaleikkeiden resepti osui silmiini K-Ruoka -sivustolla ja osoittautui mainioksi. Koska haluan paistaa niihin pannulla kauniin pinnan ennen uuniin laittamista – ja ehkä muutenkin – laittaisin oliiviöljyä uunivuokaan ensi kerralla hiukan reseptissä suositeltua määrää vähemmän. Nyt leikkeet olivat omaan makuuni aavistuksen liian öljyisiä. Joka tapauksessa suositan kokeilemaan!

IMG_6046

Uunissa paahdetut kananpojan rintaleikkeet

3 kpl

3 kananpojan rintaleikettä
voita ja/tai öljyä paistamiseen
7 valkosipulinkynttä
mustapippuria
0,5 tl merisuolaa
5 rkl oliiviöljyä (Mielestäni hieman pienempikin määrä riittäisi.)
2 tuoretta rosmariinin oksaa
2 rkl persiljaa hienonnettuna
peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
1 sitruuna

Ota rintaleikkeet huoneenlämpöön hyvissä ajoin, noin tunti ennen valmistusta.
Paista leikkeisiin nopeasti pannulla kaunis pinta, aseta ne uunivuokaan.
Murskaa valkosipulinkynnet kuorineen kevyesti veitsen lappealla puolella ja lisää vuokaan. Lisää mausteet, oliiviöljy ja tuoreet yrtit. Raasta kuorittu inkivääri joukkoon. Sekoita hyvin.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 min.
Ota vuoka hetkeksi ulos uunista. Viipaloi pesty sitruuna ohuiksi renkaiksi ja asettele renkaat kanojen päälle. Laita vuoka takaisin uuniin 20-25 minuutiksi.

Inkiväärin tuoksuinen bataatti-kukkakaalikeitto

Yhteen aikaan tuntui siltä, että Kotikolo oli muuttumassa pitkälti piirakkapajaksi. Leivoin erilaisia suolaisia piirakoita useita kertoja viikossa, kehittelin pohjareseptejä ja täytin tuotoksiani mitä erilaisimmilla yhdistelmillä. Nyt piirakkainnostus on hieman hiipunut; toki niitä yhä edelleen syntyy, onhan piirakka varmasti se kaikista paras vaihtoehto erilaisten rippeiden loppusijoituspaikaksi.

Ruokalaji, jonka erilaiset versiot kiehuvat keittiössämme tällä hetkellä sangen useasti, on sosekeitto. Piirakan tapaan siihen voi upottaa hyvin laajalla skaalalla erilaisia asioita ja se on terveellinen vaihtoehto päivän toiseksi lämpimäksi ateriaksi. Sosekeitto on helppo sekä nopea tehdä ja Pikku-Kokki osallistuu mieluusti sekä valmistus- että syömisprosesseihin. Siis vallan mainiota arkiruokaa. Ja oikeilla ripotteilla hyvinkin juhlavan aterian avaus.

Tällä kertaa parrasvaloihin päätyivät bataatti ja kukkakaali, joista bataatti antoi keitolle värin, kukkakaali tasapainotti herkkyydellään makua, jonka aateloi voimakas inkivääri. Tykkäsin kovasti. Kerman tilalta valitsin kookosmaidon, joten keitto sopii niin ikään vegaaniseen ruokavalioon. Toki näin se tekisi kaurakermaakin käytettäessä, mutta varsinkin bataatti tykkää mielestäni kookosmaidosta kaikista eniten.

IMG_0893

Bataatti-kukkakaali-inkiväärikeitto

6 annosta

800 g bataattia
2 sipulia
800 g kukkakaalia
1 rkl inkivääritahnaa
2 kasvisliemikuutiota
vettä
2 dl kookosmaitoa
mustapippuria
(suolaa)

Paloittele kuorittu bataatti ja sipulit sekä kukkakaali. Laita kasvispalat kattilaan. Lisää inkivääri, murenna liemikuutiot päälle ja valuta kattilaan kylmää vettä niin paljon, että kasvikset lähestulkoon peittyvät.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä. Soseuta keitto ja lisää kookosmaito. Mausta rouhitulla mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Jäähyväiset jouluruoille vm. 2018 osa 3: porkkana-inkiväärikeitto

Koska viikko sitten testailemani lanttulaatikosta johdettu lanttu-omenakeitto osoittautui maukkaaksi kokeiluksi, päätin tänään yrittää vastaavanlaista porkkanalaatikkotemppua. Seuraava porkkana-inkiväärikeitto osoittautui mainioksi kokeiluksi niin ikään.

Siis suosittelen kokeilemaan tätäkin vaihtoehtoa, mikäli porkkanalaatikkoa vielä riittää. Uskoisin bataattilaatikon passaavan keitokseen myös mainiosti, ehkä rakenteensa puolesta jopa hiukkasen paremmin, sillä porkkanalaatikon sisältämä riisi teki keitosta hieman paksuhkoa. Reilulla nestemäärällä tämä kuitenkin tasapainottui mainiosti.

img_0114

Porkkana-inkiväärikeitto

4 annosta

1 sipuli
300 g perunaa
1 rkl öljyä
0,5 tl kurkumaa
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl inkivääriä
400 g porkkanalaatikkoa
1-2 dl appelsiinimehua
0,5 tl muskottipähkinää
2 dl ruokakermaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat.
Kuullota öljyssä sipuli ja kurkuma. Lisää perunakuutiot, vesi, kasvisliemikuutio ja inkivääri. Keitä noin 10 min. kunnes perunat kypsyvät.
Lisää joukkoon porkkanalaatikko ja appelsiinimehu. Kuumenna hetki ja mausta muskottipähkinällä.
Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää lopuksi ruokakerma. Kuumenna.

Kohti kastejuhlia; keitot kilpasilla osa 2: porkkana-inkiväärisosekeitto

Kun esikoinen on pompannut sängystä aamulla kello 4:15 ja kuopus kärsii öisin rokotuksen jälkeisistä vatsakivuista, ei vireystila välttämättä ole se kaikista korkein. Kun näiden lisäksi ulkona sataa aamusta iltaan vettä, ei pakollisen, kaikkien mielenterveyden takaavan kuraleikkiulkoilun lisäksi enää huvita lähteä kauppareissulle. Siispä leikimme Pikku-Kokin kanssa helppoa keittiöleikkiä, johon ainekset löytyvät miltei aina perusruokavarastosta. Keittelemme sosekeittoa.

IMG_0874

Tämän kertainen ehdokas kastejuhlien keittokilvassa on sosekeitoksi melko perinteinen. Porkkana ja inkivääri ovat mukava makupari; makeutta porkkanasta ja sitä sopivasti tasapainottavaa voimakkuutta inkivääristä. Tämän version tein kauramaidosta ja -kermasta, mutta jokainen valitkoon omien mieltymystensä mukaan.

Suositukseni.

Porkkana-inkiväärisosekeitto

5 annosta

IMG_0869-1500 g porkkanoita
1 sipuli
1 rkl (noin 3 cm) inkivääriraastetta
3 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
1 tl oreganoa
0,25 tl mustapippuria
4 dl (kaura)maitoa
2 dl (kaura)kermaa

Kuori ja paloittele porkkanat ja sipuli. Raasta kuorittu inkivääri.
Lisää porkkanat, sipuli ja inkivääri kiehuvaan veteen. Murenna joukkoon liemikuutiot.
Keitä kasvikset kypsiksi. Mausta.
Lisää puolet maidosta sekä kermasta ja soseuta keitto tasaiseksi. Lisää loput ja kuumenna.

Kauneus on maistajan silmässä eli hiukan tylsän näköinen – mutta maukas – possu-sipulipiirakka

Kaikenmoiset nyhjää tyhjästä -kyhäilyt ovat hauska tapa a) tuhlata aikaa, kun odottelee, että pääsisi lähtemään päivän rientoihin, b) mielekäs ja maukas keino käyttää pakastimeen, jääkaappiin ja kuivavarastoihin kerääntynyttä ”silppua” eli erinäisiä ruokien ja ruoka-aineiden tähteitä sekä c) tapa ilahduttaa nälkäistä aviomiestä työpäivän päätteeksi. Eilen minulla oli näitä kaikkia; ylimääräistä aikaa, paljon silppua sekä halu ilostuttaa Aleksia, varsinkin kun itse pääsin myöhemmin nauttimaan meksikolaista ruokaa ravintolaillan merkeissä.

img_8680Näinpä leivoin inkiväärillä säväytetyn possupiirakan, jossa täytteen toista roolia näytteli karamellisoitu sipuli. Pohja – joka oli muuten maukas ja mukavan rapea – valmistui taas sitä-sun-tätä -tyyliini, tällä kertaa pääraaka-aineenaan pakastimen kätköistä löytyneet palsternakkamuffinssit.

Eipä siis tarvinnut taaskaan lähteä kauppaan maukkauksia etsimään. Piirakka onnistui hyvin, vaikka tällä kertaa ei voidakaan puhua erityisen kauniista lopputuloksesta. No, tämän värittömyyden alta löytyy kuitenkin herkullinen sydän, joten kannattaa testailla ja tarjota vaikkapa värikkään salaatin kera.

Ai niin, ohjeistuksen karamellisoituun sipuliin löysin Sillä sipuli -blogista. Kyllä oli muuten hyvää, tätä karamellisointiohjetta tulen hyödyntämään vastaisuudessakin.

Inkiväärillä säväytetty possu-sipulipiirakka

Vuoallinen (halk. 23 cm)

img_8684Pohja:
6 suolaista muffinssia / 2-3 dl perunamuusia tai muuta sopivaa täyteainesta
1 dl jauhoja (itse käytin 0,5 dl ruis- ja 0,5 dl durumjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Täyte:
200 g maustamatonta porsaan suikalelihaa
tuoretta inkivääriä
hunajaa
limemehua
chilihiutaleita
valkosipulirouhetta / 1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
10 g voita
1 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
0,5 rkl vettä
1 kananmuna
150 g smetanaa
juustoraastetta
suolaa

Aloita lihasuikaleista ruskistamalla ne kuumalla pannulla ja jätä pakkauksen ohjeen mukaan hautumaan miedommalle lämmölle.
Kuori ja raasta pieni palanen tuoretta inkivääriä. Lisää hautuvien possusuikaleiden joukkoon inkivääri, hunaja, limemehu, chilihiutaleet ja valkosipulirouhe.
Tee lihasuikaleiden hautuessa pohja. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään. Lisää seokseen valitsemasi täyteaine – mikäli käytät tapaani esimerkiksi suolaisia muffinsseja tai muuta vastaavaa, aja ne tehosekoittimella sileäksi – sekä öljy ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Kuori sipuli ja siivuta renkaiksi.
Sulata voi pannulla. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä, jotta ne saavat hiukan väriä. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää punaviinietikka ja keittele, kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut. Lisää hiukan suolaa ja pippuria sekä vettä.
Hauduta sipuleita hetki, kunnes ne ovat pehmeitä ja tahmaisia.
Sekoita karamellisoidut sipulit kypsien lihasuikaleiden joukkoon.
Sekoita keskenään kananmuna, smetana sekä juustoraaste. Lisää tarvittaessa himpun verran suolaa.
Levitä liha-sipuliseos piirakkapohjalle ja tämän päälle smetana-juustoseos.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min.