Projektina pakastin osa 3: hillohiiri puurokupilla, siis karviaisia ja punaisia viinimarjoja

Seuraavaksi käsiini pakastimen uumenista osuivat pienet purkit viime syksyisiä viinimarjoja. Itse olen melko huono syömään marjoja sellaisenaan – paitsi suoraan puskista – joten jatkojalostus oli paikallaan.

Mitä lopputuloksiin tulee, olen tyytyväinen. Karviaiset sukelsivat omenoiden seurassa hillopurkkiin ja punaiset viinimarjat vatkautuivat vispipuuroksi. Puuroille perso hillohiiri sai siis muutamaksi aamuksi astetta luksuksempaa aamukauraa sekä tutustui jälleen yhteen todella viehättävään hillouutuuteen. Mums! Suosittelen kumpaistakin.

Ja niin, on se vaan hassua, kuinka kauan ihminen voi jahkailla erinäisten asioiden äärellä: Itse olin vuosikausia miettinyt, että pitäisi tehdä vispipuuroa, kun se lapsenakin aina oli niin hyvää. Alle puoli tuntia ja minulla oli kattilassa monta annosta tätä herkkua. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kanelinen karviais-omenahillo

Huom! Minä jätin säilöntäaineen pois ja korvasin sokerin hillosokerilla. Ainakin muutaman viikon säilyy jääkaapissa hyvin näinkin ja ylimääräisethän voi myös pakastaa, mikäli säilöntäainetta ei halua käyttää.

IMG_6749IMG_67401 l karviaismarjoja
2 omenaa
1,5 dl vettä
1–2 kanelitankoa
4,5 dl (hillo)sokeria
(säilöntäainetta (esim. Atamon) ohjeen mukaan)

Puhdista karviaiset ja kuori ja kuutioi omenat.
Keitä vettä, sokeria ja kanelitankoja 5–10 min. Lisää puhdistetut marjat ja omenat kattilaan ja keitä pienellä lämmöllä noin 30 min.
Kuori vaahto. Poista kanelitangot (ja lisää säilöntäaine pakkauksen ohjeen mukaan).
Tölkitä puhtaisiin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin.

Punaherukkainen vispipuuro

4 annosta

IMG_68585 dl vettä
2 dl punaherukoita
2 rkl sokeria
0,75 dl mannasuurimoita
2 tl vaniljasokeria

Keitä puhdistettuja punaherukoita sokerilla maustetussa vedessä noin 5 min.
Lisää mannasuurimot koko ajan vispaten ja keitä välillä sekoittaen noin 10 min.
Anna puuron jäähtyä. Lisää vaniljasokeri ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi.

Uuden äärellä… ”Maailman parasta” jauhelihakastiketta sekä hassuja tähdetähtiä : projektina pakastin osa 2

Hupsista! Tähän ollaan nyt tultu, että minusta on tullut kotirouva – toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi. Melko oudoltahan tämä vielä tuntuu, mutta eiköhän tähän pian totu… ja kesän mittaan, kun saan tänne pienen seuralaisenkin, elämä taitaa ottaa muutenkin melko uuden muodon   ❤

No, nyt olen joka tapauksessa määrätty hidastamaan tahtia, joten kevyet kotityöt, kuten ruoanlaitto, valtaavat elämänalaani yhä kasvavassa määrin. Koko perhe kiittää: itse saan aikaa kokeilla uusia reseptejä ja raportoida niistä, Aleksi toivottavasti maukkaita hetkiä työpäiviinsä.

IMG_6840Eilen päätin jatkaa pakastin-projektini parissa ja kaivelin esiin toisen vielä siellä majailevista joululaatikoista, makaronilaatikon. Täytyykin heti alkajaisiksi todeta, että juuri makaronilaatikon kohdalla muodonmuutoksen toteuttaminen tuntui ehkä siltä kaikista haastavimmalta. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, onnistuin muotoilemaan laatikosta kaksikin uutta esitystä. Näiden lisäksi esittelen In the ktchen -ruokablogia pitävän ruotsalaisen Andreas Ivarssonin blogissaan esittelemän hitiksi muotoutuneen jauhelihakastikkeen, jolle Ivarsson takaa satavarman onnistumisprosentin.

Jauhelihakastike oli todella hyvää. Johtuen pitkistä haudutusajoistaan, ei mitään kiireisen arkikokkaajan peruskauraa, mutta muuten sangen helppoa, perusaineksista koostuvaa käytännöllistä arkiruokaa. Haudutusajoista tinkiminen on toki mahdollista, mutta itse en suosittelisi sitä tekemään; juuri pitkä hauduttaminen on se tämän kastikkeen juttu. Mieluummin suosittelen valmistamaan kastikkeen ajan kanssa ja nauttimaan lopputuloksesta vaikka seuraavana päivänä.

Entäpä makaronilaatikon uusi elämä? Toisesta osasta valmistui mac&cheese -lettuja reseptikuningatar Kaisa Sillanpään ohjeistuksen mukaan, toisesta pohja eräänlaiselle makaronipaistokselle, jota voisi kai pitää piirakan ja pizzan risteytyksenä, sillä omassa versiossani pizza sai sangen piirakkamaisen täytteen. Hauskasta makaronipizzan alkuperäisideasta kiitän Eilistä & Paistoa -blogin Johannaa. Tällä tavalla voisi makaronin tähteitä hyödyntää uudelleenkin, niitä kun tuntuu aina olevan niin vaikea keittää sopivasti.

Jee! Jälleen sai pakastimesta lähtöpassit yksi jouluinen laatikko, jonka lisäksi piirakkatäytteeseen sujahti loppu kermaisesta appelsiinikastikkeesta. Aivan loistoidea (minulta) oli muuten korvata täytteen kermat, tuorejuustot ja muut vastaavat tuolla kastikkeenjämällä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan; ainakin meillä kastikkeentähteille on tuntunut olevan erittäin vaikea keksiä jatkokäyttöä.

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti joku muukin löytää näistä ohjeista ratkaisun ja uuden, biojäteastiaa paremman paikan ruoantähteilleen. Omana tavoitteenani pidän kaikenlaisen ruokahävikin minimoimista ja siitä syystä pakastan lähes mitä vaan pakastamiseen sopivaa. Suosittelen kokeilemaan, ihan parasta on kun onnistuu luomaan niitä todellisia tähdetähtiä.

P.S. Vaikka minä käytin tekeleissäni makaronilaatikkoa, alkuperäiset ohjeet oli suunniteltu keitetyn ylijäämämakaronin käyttöön. Uskonkin, että silkka makaroni olisi toiminut astetta paremmin ja näinpä ohjeistan teitä alkuperäisten reseptiikkojen mukaisesti.

Jauhelihakastike

4 annosta

IMG_6829500 grammaa jauhelihaa
(voita paistamiseen)
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 rkl Dijon-sinappia
3–4 porkkanaa
2 rkl ketsuppia
1 liemikuutio
vettä
suolaa
mustapippuria

Tarjoiluun:
juustoraastetta

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Raasta kuoritut porkkanat raasteeksi.
Ota esille paistinpannu ja kannellinen pata tai kasari.
Ruskista jauheliha (voissa) pannulla. Kun jauheliha on ruskistunut, kaada sen joukkoon tomaattimurska, hienonnettu valkosipuli, Dijon-sinappi ja liemikuutio. Siirrä seos pataan.
Kuullota sipulit huolellisesti samalla pannulla, jolla aiemmin ruskistit jauhelihan. Lisää tomaattimurskapurkkiin hieman vettä, ravista ja lisää seos sipulien joukkoon. Anna hautua 20–30 sekuntia. (Tällä tekniikalla saat kaikki tomaatit hyödynnettyä ja kaikki maut pannulta tulevat kastikkeeseen.)
Kaada sipuli-vesi-tomaattimurskaseos pataan jauhelihojen kanssa. Lisää pataan vettä, jotta ainekset peittyvät. Anna hautua 20–30 min.
Lisää pataan porkkanaraaste ja ketsuppi ja anna kastikkeen hautua noin tunnin.
Mausta suolalla ja pippurilla ennen tarjoilua ja tarjoile esimerkiksi mac&cheese -lettujen tai yksinkertaisemmin keitetyn pastan kera. Äläkä unohda tarjoilusta juustoraastetta!

Mac&cheese -letut

8 pikkulettua

IMG_68242 dl keitettyjä makaroneja
2 kananmunaa
0,5 dl kermaa tai maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
0,5 tl savustettua paprikajauhetta
0,5 tl sinappijauhetta
ripaus cayennepippuria
mustapippuria myllystä
suolaa

Vatkaa munat kevyesti. Yhdistä kaikki ainekset ja mausteet.
Paista lettupannulla pieniä lettuja molemmin puolin.

Pizza (tai piirakka) -pohja keitetystä makaronista

Vuoallinen

5 dl keitettyjä makaroneja (tästä pohjasta saa helposti gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta makaronia)
1 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl juustoraastetta
ripaus suolaa ja valkopippurijauhetta

Vispaa kananmunat, maito ja mausteet hyvin. Sekoita mukaan keitetyt makaronit.
Voitele piirakkavuoka ja tasoittele makaroniseos vuoan pohjalle.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 min.

Täyte broileri-kasvispiirakalle

Vuoallinen

IMG_6855300 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
voita paistamiseen
100 g paprikaa
100 g purjoa
100 g kesäkurpitsaa
suolaa
mustapippuria myllystä
100 g yrttituorejuustoa (tämän voit mainiosti korvata kastikkeen tähteillä makusi mukaan, itse käytin appelsiinikastiketta)
75 g juustoraastetta

Suikaloi paprika, viipaloi purjo ja kuutioi kesäkurpitsa.
Paista broilerisuikaleet pannulla voissa kypsiksi. Lisää kasvikset ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan. Lisää tuorejuusto ja sulata sekoitellen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Levitä broileri-kasvisseos pohjalle. Ripottele päälle juustoraaste.
Paista 225 asteessa noin 15-20 min.

Vihreää ja valkoista, voileipää ja vaniljaa

Koska lauantaina saimme illallisvieraita ja koska tiedossa oli se viikon sateisin päivä, ajattelin jälleen paneutua keittiöpuuhiin. Alkuruokana tarjoiltavat vihreät voileipäkakkuleivokset, joiden valmistuksen aloitin jo edellisenä päivänä, kuuluivat toki alkuperäiseenkin suunnitelmaani, mutta jo useasti mainitsemaani Emman makeat piirakat -opusta selaillessani, sain ajatuksen toteuttaa myös bonusjälkiruoan, vaniljatortun, jonka tosin muokkasin melko pitkälti Emman versiota vastaamattomaksi.

Voileipäkakkuleivokset lähtivät toteutumaan Herneetkin rokkaa -blogin Vihreä voileipäkakku -reseptiin tutustuttuani, mutta lopulta kakkuset olivat pitkälti omaa käsialaani. Täytyykin todeta, että jonkinasteinen innostus voileipäkakkuja, noita 1980-luvun aarteita kohtaan taisi nyt syttyä ja tämä kasarilapsi odottaa jo innolla seuraavaa mahdollisuutta päästä toteuttamaan todellista lapsuusvuosiensa kulttiherkkua. Nämä leivokset olivatkin mielestäni oiva keksintö, jonka turvin voileipäkakkua voi valmistaa vaikka kahden hengen illallispöytään alkupalaksi sopivan määrän.

Kuten sanottua myös Emman vaniljainen mansikkatorttu muuttui käsittelyssäni melko toisen muotoiseksi johtuen kahdesta seikasta: 1) minulla oli tuoreita mansikoita vain kourallinen, siis koristeluun sopiva määrä ja 2) onnistuin taiteilemaan näistäkin yksilöistä suklaakuorrutteellani niin rumia, että piilotin ne tortun sisäpuolelle. No, maku oli joka tapauksessa herkullinen – ja taisi tuo pinnan suklaasöherrys olla ihan hyvä koriste sekin.

Näillä aloituksilla ja lopetuksilla grilli-illallisemme täydentyi oivallisesti, joten jälleen kerran kehotan tarttumaan reseptiikkoihin.

P.S. Emma Iivanaisen kolme kertaa mainioksi todettu teos ansaitsee ehdottomasti oman artikkelinsa, joten sen tulen esittelemään lähitulevaisuudessa tarkemmin.

Vihreät voileipäleivokset

4 kpl
Huom! Leivosten valmistaminen kannattaa aloittaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä.

IMG_67996 siivua paahtoleipää
sitruunamehua ja / tai maitoa kostukkeeksi

Kinkkutäyte: (täyteainesten määriä en valitettavasti kirjannut ylös, mutta desin verran / täyte riittänee)
kinkkua
herkkukurkkua
ranskankermaa
persiljaa
mustapippuria

Raejuustotäyte:
raejuustoa
paprikaa
turkkilaista jogurttia

Kuorrute:
1 avokado
50 g pakasteherneitä
ripaus suolaa

Lisäksi koristeita oman maun mukaan, kuten ruohosipulia, persiljaa, sitruunalohkoja.

Aloita sekoittamalla täytteet omiin kulhoihinsa ja jatka sitten itse leivosten kokoamiseen. Asettele kaksi paahtoleipäviipaletta lautaselle tai muulle alustalle. Kostuta leipäpalat sitruunamehulla tai jos tykkäät kosteasta kakusta käytä vielä lisäksi maitoa kostukkeena. Levitä kinkkutäyte tasaiseksi kerrokseksi leipien päälle.
Lisää kerros leipiä ja kostuta leivät. Levitä leipien päälle ohut kerros ranskankermaa ja sitten raejuustotäyte.
Peitä taas leipäkerroksella ja kostuta. Nosta leivät tässä vaiheessa jääkaappiin maustumaan (mielellään yön yli).
Valmista kuorrute. Kuorrute sekä koristelu kannattaa tehdä vasta hiukan ennen tarjoilua, jotta leivokset ovat kauneimmillaan tarjoiluhetkenä.
Halkaise avokado, poista kivi ja paloittele avokado kulhoon. Kaada herneet sekaan. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi ja mausta ripauksella suolaa.
Ennen kuorruttamista halkaise kerrosleivät kahtia joko poikittain tai viistosti. Kuorruta sitten leivokset vihreällä tahnalla ja aloita koristeleminen mielesi ja mielikuvituksesi mukaan.

Vaniljainen marjatorttu

10 annosta

IMG_6804Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
100 g voita
1 kananmunan keltuainen
1 rkl jäävettä

Vaniljatäyte:
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl maissitärkkelystä
4 dl maitoa
40 g voita
1 vaniljatanko

Lisäksi:
marjoja ja suklaata maun mukaan

Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja sokeri. Kuutioi voi ja nypi jauhoseoksen sekaan, kunnes koostumus on murumainen. Lisää kananmunan keltuainen ja vesi. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin viilentymään noin 20 minuutiksi.
Kauli tai levitä sormin taikina halkaisijaltaan noin 24 cm leivinpaperoituun tai voideltuun piirakkavuokaan. Pistele pohja haarukalla ja siirrä vuoka pakastimeen 15 minuutiksi.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita kulhossa täytteen kananmunat, sokeri ja maissitärkkelys.
Mittaa kattilaan maito ja voi. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet veitsen tylpällä puolella. Lisää vaniljansiemenet ja tanko kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes maitoseos kiehahtaa. Nosta vaniljatanko pois kattilasta ja lisää kananmunaseos koko ajan sekoittaen. Keitä pari minuuttia, kunnes täyte sakenee. Siirrä täyte kulhoon ja peitä kelmulla jäähtymisen ajaksi. Siirrä huoneenlämpöinen täyte jääkaappiin.
Paista torttupohjaa uunin alatasolla noin 20 min. kunnes pohja on kullanruskea. Halutessasi voit käyttää leivinpaperin päälle aseteltuja paistokuulia tai keittämätöntä riisiä painona pohjan päällä estääksesi sen kohoamisen, mutta mielestäni pohja ei kohonnut ilmankaan liikaa. Jos teet näin, lisää paistoaikaa muutama minuutti ja paista viimeiset minuutit ilman painoa.
Jäähdytä torttupohja. Levitä ohut kerros vaniljatäytettä jäähtyneen torttupohjan päälle. Täytä piirakka haluamillasi marjoilla ja levitä sen jälkeen loput vaniljatäytteestä marjojen päälle. Siirrä torttu jääkaappiin.
Koristele piirakka esimerkiksi sulatetulla suklaalla tai Emman tapaan sulatettuun suklaaseen dipatuilla mansikoilla.

Raikasta ja makeaa, siis sitruuna-unelmaa

IMG_6776Jo aiemmin kuningatarjäätelötortun yhteydessä esille tuomani kakkutaiteilija Emma Iivanaisen teos Emman makeat piirakat toimi jälleen avaimena jälkiruokintamahdollisuuksia viikonlopun vierailijoille pohdiskellessani. Tiedossa olisi suhteellisen rankka grillisetti, joten kirpeän kevyt, mutta kuitenkin sopivasti makea lopetus olisi varmasti paikallaan. Näinpä päädyin periamerikkalaisiin sitruuna-marenkipiiraisiin.

Leivokset onnistuivat mielestäni mainiosti ja varsinkin sitruunatäyte oli viedä kielen mukanaan. (Lue: tällaisena hillohiirenä minä popsisin täytettä mieluusti ihan sellaisenaan.) Myös valmistusprosessi oli erityisen mukava, kiitos uuden pursotinsettini. Ja niin, onhan illan teemamme Euroviisut, joka instituutiona vastaa mielestäni käsiteparia raikas ja makea varsin hyvin ja näin ollen näitä voi pitää jopa eräänlaisina teemaleivoksina.

Suosittelen kokeilemaan!

Sitruuna-marenkipiiraat

Noin 12 kpl koosta riippuen

IMG_6772IMG_6769Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 kananmuna

Sitruunatäyte:
2 tl sitruunan kuoriraastetta
1,5 dl sitruunamehua (3 sitruunan mehu)
1 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
2 keltuaista

Marenki:
2 valkuaista
1 dl (erikoishienoa) sokeria

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja vaniljasokeri.
Kuutioi voi ja nypi se jauhoseoksen sekaan, kunnes koostumus on murumainen.
Lisää kananmuna. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista ja siitä saa muotoiltua pallon. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin viilenemään 20 minuutiksi.
Voitele ja jauhota pienet muffinssivuoat. Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla kuvioita taikinasta. Asettele taikinaympyrät vuokiin ja pistele taikinan pinta. Laita vuoat pakastimeen 15 minuutiksi.
Paista piirakkapohjia 175-asteisen uunin keskitasolla 15-17 min. kunnes pinta on hieman ruskistunut. Nosta piirakkapohjat jäähtymään ja säädä uunin lämpötila 200 asteeseen ja käännä pelkästään ylävastus päälle.
Sekoita kaikki sitruunatäytteen ainekset kattilassa ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes seos kiehahtaa ja sakenee. Kaada täyte kulhoon ja anna jäähtyä hetki.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Vatkaa marenkia vielä hetki, kunnes se on paksua ja kiiltävää. Siirrä marenki pursotinpussiin, jossa on tähtitylla.
Täytä piirakkapohjat sitruunatäytteellä ja pursota päälle marenkia. Nosta piirakat uuniin ja paista noin 7 min. kunnes marenki on saanut väriä. Tarkkaile paistoaikaa, koska marenki palaa helposti.

Projektina pakastin osa 1: perunalaatikosta piirakkapohjaksi

Koska nyt sattui käymään niin, että lääkäri määräsi kevyeen kotioleiluun ainakin kuluvaksi viikoksi, ajattelin hyödyntää aikani ja käydä täydellisesti läpi pakastimemme sisällön, siis muuttaa sinne roikkumaan jääneet asiat hieman herkullisempaan muotoon. Liikkeelle lähden totta kai vanhimmasta päästä eli ensimmäisenä käsittelyyn pääsevät joululaatikot, joita pakastimessamme yhä majailee yksi kutakin, siis yksi imellytetty peruna, yksi porkkana ja yksi makaroni. Jotenkin näitä ei nyt kuitenkaan tee mieli popsia sellaisenaan, vaikka ne jouluna niin vallan maukkaita ovatkin…

IMG_6711Ensimmäisenä otin käsittelyyn perunalaatikon, josta syntyisivät tietysti yksinkertaisimmin pannulla paistuvat perunaletut, mutta koska ne kaipaisivat mieluusti rinnalleen jotakin muutakin, päädyin sellaisenaan ateriaksi kelpaavaan piirakkaan. Perunalaatikosta pohja, täytteet jääkaapin sekä kuivamuonavaraston aarteistosta.

Piirakasta pohjineen tuli onnistunut ja suosittelenkin kokeilemaan tätä pohjareseptiä, johon törmäsin Leivontaa rakkaudella -blogissa. Siellä Neiti Leipuri tosin käyttelee pohjaansa ylitsejäänyttä perunamuusia, mutta imellytetty perunalaatikko toimi mainiosti myös. Piirakan sisuskalut sen sijaan syntyivät melko sitä sun tätä -mentaliteetilla, mutta sehän tässä oli tarkoituskin ja näin ollen, mitä täytteeseen tulee, kehotan teitäkin soveltamaan mielenne mukaan.

Testailkaapa ihmeessä, piirakalle löytyy aina käyttöä. Ja mielikin on entistä iloisempi, kun ateria syntyy ihan noin vain, kaupassa käymättä.

Suolainen piirakkapohja perunalaatikosta / -muusista

Vuoallinen (halk. noin 27 cm)

2-3 dl perunalaatikkoa
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon perunalaatikko ja öljy. Painele taikina voideltuun vuokaan ja täytä mielesi mukaan.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min. Tätä piirakkapohjaa ei tarvitse esipaistaa.

Kinkku-tomaatti-ananaspiirakka

Vuoallinen

IMG_67141 annos pohjataikinaa
250 g kinkkua
(kirsikka)tomaatteja
ananaspaloja
150 g ranskankermaa
1 dl maitoa
3 kananmunaa
150 g juustoraastetta
1 dl persiljaa hienonnettuna
1 tl pizzamaustetta
0,25 tl suolaa
mustapippuria

Tee ensin pohja esimerkiksi yllä esiteltyä ohjetta noudatellen.
Kuutioi kinkku ja pese sekä siivuta (kirsikka)tomaatit.
Sekoita ranskankerma, maito, kananmunat, juustoraaste, persilja ja mausteet kulhossa.
Levitä kinkkukuutiot, tomaattisiivut ja ananaspalat pohjan päälle ja kaada päällimmäiseksi ranskankermaseos.
Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30 min.
Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Lohipalleroiden linssinen leposija

Juhlien täytteisen viikonlopun sunnuntaiaamuna minut valtasi halu valmistaa ”tavallista”, terveellistä ruokaa. Koska minun aamuaikoinani, varsinkin näin sunnuntaisin, saisin odottaa kauppojen aukeamista tuntikausia, olin oman ruokavarastomme varassa. No, minähän pidän tällaisesta kehittelystä, joten kun lopulta sain muutamia ohjeita soveltaen aikaiseksi seuraavan kokonaisuuden, tunsin itseni vallan onnistuneeksi.

IMG_6706Ensi viikolla popsin siis linssikeittoa lohipyöryköillä koristettuna, yhdistelmä joka saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta joka toimii mielestäni mainiosti. Toki jos tällainen mikstuura ei jostakin syystä innosta, kannattaa kokeilla näitä reseptejä toisenlaisissakin ympäristöissä, keittoa vaikka leivän, pyöryköitä esimerkiksi tartarkastikkeen kera.

Lohellinen ohje löytyi Maku.fi -sivustolta, linssinen – jota tosin modifioin raaka-ainevarantojamme vastaavaksi – taas Ruoka.fi -arkistosta. Kokeilkaapa toki!

Linssikeitto

4 annosta

IMG_66862 dl vihreitä / punaisia linssejä
2 rkl rypsiöljyä
1 porkkana
pala selleriä (itse korvasin tämän varhaiskaalilla)
1 sipuli (onnistui ilmankin)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kurkumaa
1 tl jauhettua korianteria
1 chili
1 laakerinlehti
10-12 dl vettä
1 kasvisliemikuutio

Huuhdo tarvittaessa linssit sekä kuori ja paloittele kasvikset, kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna se.
Kuullota öljyssä chili, kurkuma, korianteri ja sipulit, lisää kasvikset, vesi ja liemikuutio sekä linssit ja keitä kypsäksi. Vihreistä linsseistä valmistettuna keittoaika oli noin 20 min.
Soseuta ja nauti.

Lohipyörykät

16 kpl

IMG_6697500 g lohifileetä (itse käytin kypsää, lämminsavustettua lohta)
0,5 dl (ruis)korppujauhoja
1 kananmuna
1 rkl sitruunamehua
0,75 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
4 rkl tuoretta tilliä

Poista kalasta nahka ja ruodot. Hienonna se monitoimikoneessa.
Lisää korppujauhot, kananmuna, sitruunamehu, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää lopuksi hienonnettu tilli.
Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin lohipyöryköitä leivinpaperoidulle pellille. Kypsennä kalapullia 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 min.

Onnea on oma grilli(mestari)

Kuten varmasti jo kaikille on tullut selväksi, emme oikeastaan voisi olla tyytyväisempiä vuoden takaiseen espoolaistumiseemme, jota olemmekin hehkuttaneet vähintäänkin toisillemme jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain. Yksi nykyisen Kotikolomme parhaista puolista on ehdottomasti oma kesähuoneemme, pieni kesäkeitaamme grilleineen ja muine ihanuuksineen. (Juuri tänään huomasin ensimmäisten pienten vihreiden kurkistavan yrttiviljelmissäni mullan alta.) Näinpä siis kesäruokailumme Kotikolossa sijoittuvat lähes yksinomaan grillin ääreen tai ainakin ulkotiloihin – satoi tai paistoi, kiitos lasituksen ja lämpölamppujen.

Itse en grilliin kajoa; en oikeastaan perinteiseen palloonkaan, saatikka tähän kaasulliseemme, mutta onneksi toinen meistä on kovastikin grillipuuhien perään. Minä sen sijaan nautin aterioiden suunnittelusta ja syömispuuhat sopivat meille molemmille.

IMG_6665Tällä kertaa grillissämme tirisi pääruoaksi herkkua, jota voisin suositella erityisesti kaikille kovan luokan lihansyöjille, siis ”pulled pork” -pihvejä savuviski-pekoniglaseerauksella. Mums! Lisäkkeinä toimivat mainiosti baskityyliset perunat sekä kylmä romesco-kastike, Katalonian lahja grillaajille ympäri maailman. Kastiketta suosittelenkin lähes grilliruoalle kuin grilliruoalle. Lisäksi erityismaininnan arvoinen on glaseerauskastike, joka teki lihasta todella helposti todella hyvää. Oheen vielä sipulirenkaita ja kesäkurpitsaa niin melko täydellinen grillilautanen alkaa olla siinä. Alkuruoaksi tai muuten lautasta raikastamaan syntyi parsa-tomaattisalaatti, johon lisäsin kesän kunniaksi tuoreita mansikoita, tosin espanjalaisia, kun vasta toukokuun alkupuolta elellään. No, kesältä maistuivat nämäkin. Suositus salaatille kokonaisuudessaan.

Salaattia lukuun ottamatta reseptit helatorstain herkkuihimme löytyivät Herlevi liekeissä! -grillausopuksesta, jossa Suomen ensimmäinen Top Chef, kokki Akseli Herlevi johdattelee lukijoita eri tyylisten grilliherkkujen pariin. Tämän aterian perusteella kirjaa uskaltanee jo suositella ja paluu Herlevin seuraan lienee kohdallamme väistämätön.

Tämä oli tällä kertaa tässä; siis kippis alkavalle kesälle, grilleille ja liekeille!

Mansikkainen parsa-tomaattisalaatti

4 annosta

IMG_6662nippu vihreitä parsatankoja
erilaisia salaatteja
kirsikka- /miniluumutomaatteja
mansikoita
1 rkl pinjansiemeniä

Kastike:
1 tl sitruunaöljyä / 0,5 tl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sinappia
2 rkl balsamietikkaa
suolaa
mustapippuria

Käsittele ensin parsat. Taivuta yksitellen parsoja tyviosasta, jolloin varsi katkeaa rapsahtaen jättäen kuivahtaneen osan pois. Kuori varret latvasta tyveen. Kuumenna suolalla maustettu vesi kiehuvaksi ja keitä parsoja niin, että ne jäävät napakoiksi. Ohuille vihreille parsoille keittoajaksi riittää muutama minuutti, paksummille viitisen minuuttia. Jätä viilentymään.
Paahda pinjansiemenet kevyesti paistinpannulla.
Viipaloi tomaatit ja mansikat.
Levitä salaatit tarjoiluastiaan pediksi. Asettele tomaatti- ja mansikkaviipaleet lehtien päälle ja parsat päällimmäisiksi. Ripottele pinnalle pinjansiemenet.
Tee sitten kastike. Pane kaikki ainekset kierrekannelliseen purkkiin, ravista kunnolla ja kaada salaatin päälle.

BBQ-kastike

1 dl HP-maustekastiketta
1 dl tummaa siirappia
1 dl Pepsiä
0,5 dl tuoretta timjamia
0,5 dl valkosipulia
1 rkl liquid smoke -savutiivistettä

Hienonna timjami sekä valkosipuli.
Sekoita kaikki ainekset keskenään kattilassa ja kiehauta.

”Pulled pork” -pihvit ja savuviski-pekoniglaze

4-5 kpl

1 kg possun niskaa
1 iso sipuli
2 porkkanaa
4 valkosipulinkynttä
4 oksaa tuoretta timjamia
suolaa

Glaze:
2 dl BBQ-kastiketta (ohje yllä)
100 g pekonia
0,5 dl savuisen makuista viskiä

Aloita lihan valmistus hyvissä ajoin, mahdollisesti jo edellisenä päivänä.
Laita niskapala uunipataan. Kuori ja pilko vihannekset rouheiksi paloiksi ja ripottele lihojen päälle. Laita mukaan myös kuoritut ja murskatut valkosipulinkynnet sekä timjami.
Kiehauta kattilassa vettä ja mausta se reippaasti suolalla. Kaada vettä lihan päälle, niin että se peittyy.
Peitä pata kannella ja laita 85-90 asteiseen uuniin yöksi tai ainakin 6 tunniksi.
Kun liha on kypsynyt, ota pata uunista ja nosta niska pois liemestä. Anna jäähtyä ainakin tunnin verran, jotta niskasta voi leikata veitsellä 4-5 pihviä.
Lihan jäähtyessä valmista glaseerauskastike.
Paista ja hienonna pekoni.
Lämmitä BBQ-kastike kattilassa ja lisää joukkoon pekoni. Anna kiehua hetki. Lisää viski ja ota kattila pois liedeltä.
Grillaa pihvejä grillissä sivellen kastiketta lihan pintaan.

Baskityyliset perunat

4 annosta

IMG_6674600 g varhaisperunoita
2 valkosipulinkynttä
4 oksaa tuoretta timjamia
1 rkl savustettua paprikajauhetta
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Pese perunat. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja mausta suolalla ja pippurilla.
Kääri koko annos yhteen tai kahteen isoon foliopalaan ja käännä reunat kiinni.
Laita paketti grilliin kypsymään noin 30 min. perunoiden koosta riippuen.

Romesco-kastike

IMG_66562 tomaattia
1 punainen paprika
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl manteleita
1,5 dl kuivahtanutta leipää
1 rkl sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria
(tuoretta persiljaa)

Pese ja pilko tomaatit sekä paprika, kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna myös leipä.
Paista tomaatteja, paprikaa ja valkosipulia oliiviöljyssä pannulla, niin että ne saavat hieman väriä. Lisää joukkoon mantelit, leipä ja mausteet. Hauduta pari minuuttia.
Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja lisää vielä tarvittaessa mausteita.
Nosta kastike jääkaappiin odottamaan tarjoilua, jotta sen maku syvenee.

Vappu: kuumia koiria ja kylmää jäätelöpiirakkaa

Vappuaatto ja aurinko, mikä ihastuttava yhdistelmä! Mikä loistava päivä avata vihdoin kotikolon patiokausi, ja mikä täydellinen ilta grillata.

IMG_6627Nakit ovat se vapun ”juttu”, joten grillasimme niitä, puimme ne hienoihin hepeneisiin, siis hot dogeiksi, ja nautimme sitruunamarinoitujen bataattien sekä kirsikkatomaatti-avokadosalaatin kera. Hot dogit – joita sivumennen sanoen voi kutsua gurmee sellaisiksi – täyttyivät nakkien ohella jo esittelemälläni tomaattihillolla sekä savunmakuisella majoneesi-jogurttikastikkeella. Uusina resepteinä esittelen ohjeistukset grillattuihin bataatteihin ja hot dog -sämpylöihin sekä karamellisoituun sipuliin, joista kaksi ensimmäistä valmistuivat jo aiemmin mainitun Suuri suomalainen grillikirja -teoksen ohjeistuksen mukaan.

Mitä jälkiruokaan tulee, Emma Iivanaisen Emman makeat piirakat -opuksesta löytynyt kuningatarjäätelötorttu oli makean makoisaa, mutta johtuen omasta saamattomuudestani, onnistuin pilaamaan sen kauniin ulkonäon totaalisesti. Niinpä joudun valitettavasti esittelemään teille piirakan kirjan kuvituksen kera. No, uusi pursotinpussi sekä setti tyllia on jo hankittu seuraavaa kakkua varten…

Vappuaaton päivällinen ilta-auringossa maistui kaiken kaikkiaan sangen hyvältä, joten suosittelen tarttumaan ideoihin.

Bataatit sitruunamarinadissa

2 annosta

1 suuri bataatti

Marinadi:
2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

(Pinnalle:
meiramin lehtiä)

Keitä bataatti melkein kypsäksi. Anna jäähtyä.
Sekoita marinadin ainekset yhteen.
Siivuta jäähtynyt bataatti varoen.
Grillaa siivuja noin 220 asteessa suoralla lämmöllä aina välillä pensselöiden marinadilla, kunnes saat kauniit raidat molemmin puolin.
Nosta bataattisiivut tarjoiluastiaan ja kaada päälle loput marinadista.
(Ripottele pinnalle meiramin lehtiä.)

Hot dog -sämpylät

10-12 kpl

IMG_66182,5 dl maitoa
35 g hiivaa
1,5 tl suolaa
25 g huoneenlämpöistä voita
6-7 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää suola ja huoneenlämpöinen voi.
Aloita lisäämällä jauhoja vähän kerrallaan ja vaivaa taikinaa kunnolla. Lisää jauhoja, kunnes taikina ei enää tartu sormiin. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia.
Jauhota työpöytä ja jaa taikina kahdeksi palaksi. Pyöritä kahdeksi pötköksi ja jaa pötköt 5-6 osaan. Pyöritä osista pitkulaisia noin 15 cm sämpylöitä. Nosta sämpylät leivinpaperoidulle pellille kohoamaan liinan alle noin tunniksi.
Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 10 min. uunin keskitasolla.

Karamellisoitu sipuli

4 annosta

2 isoa sipulia
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 rkl balsamietikkaa
ripaus suolaa

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi.
Sulata voi pannulla fariinisokerin kanssa. Lisää sipulit pannulle ja paista niitä niin, että ne saavat väriä. Lisää balsamietikka ja kiehauta. Mausta ripauksella suolaa.

Kuningatarjäätelötorttu

12 annosta

IMG_6603Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Jäätelö:
100 g vadelmia
100 g mustikoita
6 dl vispikermaa
300 g kondensoitua maitoa

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksimuruihin.
Painele keksiseos noin 24 cm kokoisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.
Soseuta marjat erillisissä kulhoissa ja painele marjasoseet tiheän siivilän läpi.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kondensoitu maito kermavaahdon joukkoon. Jaa kermavaahtoseos kahtia ja kääntele toiseen kulhoon vadelmasose ja toiseen mustikkasose.
Kiinnitä tähtitylla pursotinpussin kärkeen ja täytä pussi vuorotellen molemmilla jäätelöillä. Pursota ruusukkeita torttupohjan päälle.
Pakasta vähintään 2 tuntia. Mikäli valmistat tortun hyvissä ajoin, pakasta sitä ensin muutama tunti ja peitä sitten kelmulla pidempää pakastusta varten.
Anna piirakan lämmetä hiukan ennen tarjoilua, jotta sitä on helppo leikata.

Vappua valmistellessa: tomaattihillo

Koska vappuna tavataan syödä nakkeja, haluan minäkin tänä vuonna kunnioittaa tätä perinnettä. En kuitenkaan satu olemaan mikään suuren suuri nakkinainen – vaikka joitakin vuosia sitten esittelemäni herkkunakkikeitto saikin minut hieman lämpenemään kyseisille pötkylöille – joten ajattelin kehitellä nakkiemme ympärille jotakin perunasalaattia vaihtelevampaa ratkaisua. Sämpylöitä, kastikkeita, paistettua sipulia ja niitä nakkeja; siis kuumia koiria gurmee-tyyliin.

IMG_6561No, hot dog -tunnelmiin pääsemme vasta vappuna, mutta sitä odotellessa vinkkaan jo valmiiksi seuraavasta tomaattihillosta, jota olemme ajatelleet nakkisämpylöidemme väliin ujuttaa. Ohjeen tähän tomaattien ja mausteiden suloiseen sekamelskaan löysin Sari ja Patrik Spåran uudesta Suuri suomalainen grillikirja -opuksesta, joka vaikutti ensipuraisun perusteella vähintäänkin tarkemman tarkastelun alaiseksi otettavalta.

Mitä hilloon tulee, uskon sen istuvan tarkoitukseensa, ketsupin tilalle hot dogin väliin mitä parhaiten – miksei muidenkin grilliruokien rinnalle. Suosittelen siis testaamaan tätä vallattoman vaivatonta reseptiikkaa.

Vappua ja grillisäitä odotellessa! No, me grillaamme joka tapuksessa, satoi tai paistoi… Hyvä ruoka, vieläkin parempi mieli.

Tomaattihillo

IMG_6594500 g kirsikkatomaatteja
1,5 dl muscovadosokeria
1 limen mehu
1 tl limen raastettua kuorta
0,5 tl jauhettua maustepippuria
0,5 tl kuminaa
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl chilijauhetta
2 dl hillosokeria

Pese ja puolita tomaatit.
Lisää kaikki ainekset hillosokeria lukuun ottamatta kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 min. välillä sekoitellen.
Lisää hillosokeri ja keitä vielä noin 15 min.
Kaada hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja säilytä jääkaapissa.

Kevätsiivous pakastinkaapissa eli riperuoka kunniaan: tomaattinen makaroni-jauhelihapaistos

Kuten on tainnut tulla jo selväksi, minä kuulun pakastajien koulukuntaan. Kun jotakin jää yli, ihan mitätöntäkin, laitan sen pakastimeen odottamaan jatkokäsittelyä. Tämä on totta kai niin ekologista kuin taloudellistakin ja siinä mielessä järkevää, mutta ainoa syy pakastamiseeni ei kuitenkaan piile tässä. Minä pakastan myös sen takia, että silloin tällöin on hauskaa valmistaa ruokaa ihan vain noista pakastetuista ”aarteista”, kieltää itseltään kauppareissu ja katsoa mitä tällä kertaa saisi loihdituksi.

IMG_6533Seuraavaksi esiteltävä resepti jäljittelee etäisesti yhtä lapsuuden herkkuruokaani, lihapulla-spagettipaistosta, jossa lihapullat piiloutuivat pakastevihannesten kera valkokastikkeella ja spagetilla täytettyyn uunivuokaan. No, ajan muistoja kuultaavalla vaikutuksella saattaa olla osansa asiaan, tai sillä että äiti vain teki sen niin hyvin, mutta tuon klassikon rinnalla tämä uusi versio jäi kuin jäikin hieman laimeaksi. Tuli tästäkin joka tapauksessa ihan makoisaa, joten kannattaa kokeilla. Ja varioida omien rippeidensä mukaan.

Tällä kertaa tavallisista ohjeistuksistani poiketen, jätän tarkemman mittaamisen ja maistelun jokaisen omalle vastuulle, sillä itsekään en tullut tarkkoja määriä katsoneeksi ainesosia keitokseen valikoidessani. Neuvona kuitenkin teille vähemmän pakastaneille annan, että säilömispuuhiin ryhtyessänne, pitäkää aina keittiövaaka lähettyvillä. On huomattavasti helpompaa hyödyntää pakasteita jatkossa, kun purkin päälle on raaka-aineen nimen lisäksi kirjoitettu sen määrä. Näin tietää heti toteutettavaa reseptiä lukiessa, kuinka pitkälle rippeet riittävät.

Siis tähteet kunniaan! Jonakin päivänä ne voivat nousta arvoon arvaamattomaan – tai ainakin pelastaa kauppareissulta, mikäli se ei juuri satu sopimaan päivän agendaan tai mielentilaan.

Tomaattinen makaroni-jauhelihapaistos

Vuoallinen

IMG_65371 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
noin tölkillinen tomaattimurskaa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
suolaa
noin 100 g maustamatonta tuorejuustoa
300-400 g jauhelihapihvejä tai lihapullia
muutama annos keitettyä makaronia
juustoraastetta (itse käytin parmesan-, cheddar- ja mozzarellaraasteita sekaisin)

Valmista ensin tomaattikastike. Kuori ja hienonna punasipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota ne pannulla oliiviöljyssä. Lisää sipulien joukkoon tomaattimurska ja sopivasti mausteita sekä tuorejuustoa. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä.
Kastikkeen valmistuttua sekoita makaronit sen sekaan.
Asettele jauhelihapihvit tai lihapullat uunivuoan pohjalle. Mikäli käytät pihvejä tai lihapullat ovat suuria, niitä kannattaa hieman pilkkoa.
Kaada kastike jauhelihan päälle ja kuorruta paistos sopivaksi katsomallasi määrällä juustoraastetta.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 min. ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.